Kuinka siivekäs niin maassa olla voi ?

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Kitty » 27 Syys 2011, 22:02

Chepi
Onnekseen tyttö ei osannut vaatia tilanteelta enempää, hän oli tyytyväinen siihen että oli saanut edes suudella tuota jumalaisen komeaa miestä. Olisihan Chepi tahtonut jatkaa, mutta minkäs teet. Toisen vierellä oli mitä ihanin maata, ainakin verrattuna kylmään yksinäisyyttä huutavaan häkkiin.... Nuorukainen sulki hetken mietittyään silmät vaipuen mitä ihanimpaan uneen. Unessa oli tietenkin Frederico, mutta sen enempää ei kannattaisi nyt ääneen sanoa.
Yö kulkikin vilkkaan unen siivittämänä ja kun aamu alkoi sarastaa ja tyttö raotteli silmiiän niin korviin kantautui taas lohduttava ääni. Frederico oli aina hereillä ennen nuorempaansa, liekö tuo nukkunut lainkaan ? "Huomenta." Chepi vastasi venytellen käsiään kohti jalkojaan, niinkuin kissa konsanaan.
Fredericon seuraavat sanat hämmensivät Chepiä. Mitä minun kanssa pitäisi tehdä ? Hetki kesti kunnes neito päätteli miehen tarkoittavan tytön siipiä, eihän tuo voisi ikuisuuksia olla ihmistenilmoilla peitellen siipiään. "Lähdetäänkö heti ?" Chepi kysyi reippaana nousten sängyn laidalle istumaan. Sitten mieleen muistui miehen haava. "Pärjäätkö ?" Neito kysyi selvä huoli äänessään. Sitten mielessä pyörähti eilinen suudelma ja Chepi punastui.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Syys 2011, 22:32

Frederico.

Chepi toivotti huomenet siinä missä petiseuransakkin. Chepin venyttely sai enkelin hymyilemään itsekseen. Houkutus tökätä tyttöä kylkeen venyttelyn aikana oli suuri, mutta pukinparta hillitsi itsensä tällä kertaa ja antoi Chepin heräillä rauhassa.
No, Tyttö kyselikin lähtisikö kaksikko liikkeelle samantien. Ennen kuin Frederico ehti edes vastata tuolle mitään, kyseli tyttö jo pärjäisikö enkeli omien haavojensa kanssa. Tuohon kysymykseen Frederico vastasi nyökäten.
"Ei tässä hätää.. Vähän kankeaa menoa vain, mutta kyllä se tästä parin päivän sisään" Enkeli vastasi noustessaan hitaasti ylös sängyltä, kokeillen sitten varovaisesti haavaansa. Yhä se oli kosketusherkkä, muttei sattunut pahemmin. Kunhan enkeli ei tekisi äkkinäisiä liikkeitä, eikä kukaan menisi haavaa tökkimään, olisi asia kunnossa.
"Ja lähdetään vain... Shiloh on varmaan jo torilla päin" Frederico totesi, nousi sängystä ja varovaisesti alkoi kävelemään kohti ovea. Kyllä mies oli huomannut Chepin punaiset posket, mutta ei lähtenyt niistä kiusoittelemaan tyttöä. Ehkä sitten, kun olisi itse siinä kunnossa, että voisi kiusoitella tyttöä fyysiselläkin tasolla.

Kaksikko poistuikin pian ränsistyneestä rakennuksesta, suunnaten kohti toria. Matkan teko oli normaalia hitaampaa Fredericon nilkuttaessa pienesti, mutta eteminen oli yhtä varma kuin auringon lasku.
"Onko sinulla muuten nälkä?" Mies kysyi, vilkaisten Chepiin huolestuessaan pienesti tuon ruokapolitiikasta. Itse hänen ei tarvinnut syödä - yhäkään - mutta nyt kun oli kuolevainen seurana, kannatti kysellä aina sillointällöin, josko ruoka maittaisi. Fredericokun ei tiennyt, oliko Chepi niin ujo, ettei nälästään kehdannut ilmoittaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Syys 2011, 14:55

Chepi

Neito nappasi nopeasti vyönsä lattialta, ja laittoi ne näppärästi takaisin paikoilleen, sitten hän suunnistikin jo ovelle kerenneen Fredericon perään napaten kaapunsa matkanvarrella. "Eihän Sihloh ole ilkeä ?" Chepi kysäisi näin ohimennen, olikai se lapsellista alkaa arvuuttelemaan oliko Fredericon ystävä ilkeä pelottava tai jotain muuta, mutta minkä sille mahtaa kun kiinnostaa ?

Frederico uteli oliko tytöllä nälkä ? No ei onneksi vielä. "Ei vielä, parin tunnin päästä kyllä." Chepi vastasi hymyillen toiselle laittaen kaapuaan vielä vähän paremmin siipien päälle. Neito kulki toisen vierellä vaikka matkan teko olikin astetta hitaampaa, mutta miksipä sitä hyvässä seurassa hoppuilla.
Nopeasti Chepi kuitenkin harppasi Fredericon eteen kävelemään. "Näkyykö ne ?" Tyttö kysyi olan yli huikaten.
Kaksikko alkoi jo hyvää tahtia lähestymään toria, ja Chepi koitti vain arvuutella mielessään miltä se Sihloh näyttäisi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Syys 2011, 14:02

Frederico, Shiloh

Frederico ei vastannut mitään Chepin kysymykseen siitä, oliko Shiloh ilkeä vai ei. Yleensä ei, suurenkeli oli oikeudenmukainen. Mutta toisinaan oikeudenmukaisuus ei ollut sama asia kuin reiluus ja ystävällisyys. No, Chepi kertoi, ettei hänellä vielä ollut nälkä, mutta todennäköisesti muutaman tunnin päästä. Frederico nyökkäsi vastaukseen ja jätti sitten ravinnon hankkimisen ja siitä huolehtimisen myöhemmälle. Mies vilkaisi tyttöön tuon kipittäessä hänen edelleen, kyselemään olivatko siivet piilossa. Frederico otti pari nopeampaa askelta ja korjaili Chepin kaapua hieman, ollen sitten tyytyväinen lopputulokseen.
No nyt ainakin ovat Mies totesi, pörröttäen Chepin hiuksia samalla kun matka jatkui kohti toria.

Torin reunalle päästyään Frederico alkoi haravoimaan aluetta katseellaan. Tori oli jo täynnä kauppiaita ja asiakkaita, toimittamassa päivittäisiä asioitaan. Mies kuitenkaan ei ollut suuntaamassa väkijoukon sekaan, vaan etsi katseellaan ihmisjoukkoa, joka koostuisi suurimmaksi osaksi köyhistä ja orvoista. Sellainen löytyikin pian torin reunamilta.
tule, hän on jo aloittanut Frederico totesi Chepille, tarttuen tyttöä hellästi ranteesta ettei tuo vahingossakaan eksyisi ihmismassaan. Enkeli johdatti Chepin orpojen nuorukaisten luokse, jotka istuivat ja seisoivat nätisti ringissä torin reunamilla kuuntelemassa tarinaa, jota vaaleahiuksinen mies heille luki. Frederico istui itse kaadetun tynnyrin päälle, napaten sitten Chepin polvelleen istumaan ja kuuntelemaan tätä tarinaa.

Shiloh oli noin vartti sitten aloittanut lukemaan tarinaa kirjastaan. Vaatimattomasti pukeutunut vaaleatukka istui itse suurehkolla laatikolla, lukien lempeän rauhallisesti, mutta kuuluvasti tarinaa, joka kertoi pojasta, joka huusi sutta turhaan. Tuttu tarina varmasti monellekin, mutta orpolapset ja köyhät olivat tuskin kuulleetkaan tätä satua.
Kaikki istuivat ringissä hiljaa ja kuuntelivat tarkkaan. Kun tarina oli luettu, kyseli Shiloh olivatko lapset ymmärtäneet tarinan opetuksen. Jotkut olivat täysin hiljaa, silkkaa ujouttaan, mutta osa avasi suunsa ja totesivat, ettei apua tullut huutaa turhaan. Vastauksen saatuaan Shiloh nyökkäsi ja kertoi, ettei apua saanut myöskään pyytää ylemmältä taholta, ennen kuin oli todellinen hätä. Sillä luoja piti huolen lapsistaan, eikä antanut noiden kärsiä syyttä. Auttaja löytyi meistä jokaisesta, kun tarpeeksi syvälle katsoi.
Satu tuokion päätyttyä kuvankaunis mies laskeutui alas laatikolta ja orvot kiittelivät tarinasta, lähtien sitten jokainen omille teilleen. Sinisten silmien katse kiinnittyi lajitoveriin ja tämän uuteen ystävään.
Aldo, Siitä on aikaa. Mikä suo tällä kertaa kunnian nähdä kodittomien auttajaa? Shiloh kysyi kävellessään lähemmäksi kädet ystävällisesti levittäytyneinä. Lempeän lämmin hymy koristi jälleen vanhemman kasvoja.
Jadon, Tällä kertaa minulla on ihan asiaakin Frederico vastasi virnuillen oppi-isälleen Tässä on Chepi. Pelastin hänet muutama päivä sitten. Sano hei Shiloh sedälle.
Sinisten silmien katse laskeutui pukinparrasta pinkkipäähän, katselemaan tuota lempeästi, mutta arvioiden. Hymy ei tietenkään kadonnut kaunopuheisen miehen kasvoilta minnekään..

// PYWWWWW Odotin apinanraivolla koska vastaat ja tänään si huomasin et oot vastannu jo Missä hiton vaiheessa mä sen missasin?! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Syys 2011, 19:40

Chepi

Mies korjaili neitokaisen kaapua saaden siivet sitten ihan varmasti piiloon, Fredericon pörröttäessä tytön hiuksia tuo naurahti pirteästi. Se oli hauskaa kun joku pörrötti neidon lyhyehköjä hiuksia.

Ihmisvilinän täyttämälle torille saapuessaan Chepi otti askeleen lähemmäs Fredericoa, vielä oli mielessä jos joku sirkuksen vahtikoirista olisi paikalla, ja muutenkin melkoisen uusi tilanne oli ehkä hieman pelottavakin nuorelle joka vasta aloitteli vapaata elämäänsä.
Frederico kertoi Sihlohin jo aloittaneen ja kun mies tarttui nuorempaansa kädestä rauhoittui tuon olo hieman. Et ole yksin muista se. Chepi mietti seuraten reippaasti toista.
Pian kaksikko saapuikin tarinankertojan, ja kuulijoiden sekaan. Mies istui kaadetun tynnyrin päälle tempaisten Chepin polvelleen istumaan.
Chepi vilkaisi hymyillen toista, ja alkoi sitten itsekkin kuunnella miehen kertomaa tarinaa, joka oli varmasti siivekkäälle yhtä tuntematon kuin orvoillekkin.
Tarinaa oli kerrottu jo melkolailla, mutta nokkelana tyttö sai silti jonkinlaisen käsityksen juonesta.
Vaaleahiuksisen vielä kysyessä mikä tarinan opetus oli mietti enkelinpuolikas vastauksen mielessään, mutta vain mielessään. Turhaan sitä nyt huutelemaan.

Tarinan loputtua mies laskeutui maantasolle ja otti vastaan orpojen kiitokset jotka sitten loittonivat omille teilleen.
Tuo Sihloh vaikutti ystävälliseltä ja lempeältä tullessaan hymyn kera kädet levällään ystäväänsä kohden. Tosin virallisuuden tunnetta loi se että mies puhutteli Fredericoa sukunimellään, ja niin teki Fredericokin.
Naurava katse käväisi Fredericossa tuon käskiessä sanoa hei Sihloh sedälle, mutta sitten nuorukainen katsoi Sihlohia. "Hei." Chepi vastasi nostaen kättään tervehdykseksi. Toisen iloinen hymy tarttui, tai sitten se oli siitä koko tilanteesta. Eihän tässä ollut mitään syytä jättää hymyilemättä.
Chepi oli pelkkänä korvana, hän tahtoi tietää mitä Frederico oikein nyt Sihlohille hänestä kertoisi.

//Pffft, vaikee sanoo, vaikee sanoo =D On kyllä itellekkin käyny tuollain, ja ny mie si oottelen apinanraivolla <3
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 12:48

Frederico, Shiloh

Vanhempi enkeli hymähti pienesti Chepin tervehtiessä häntä kuin koira käskystä. Tyttö taisi olla ujo. Kukapa ei olisi. Arvioiva katse kieri Chepissä, kunnes nousi takaisin Fredericoon tuon avatessa suunsa.
Muistat kai sirkuksen, joka täällä käv
Muistan. Kylällä on korvat ja silmät, olen jo kuullut kuinka mystinen enkeli pelasti tai kaappasi tarina vaihtelee kertojan mukaan friikkisirkuksesta. Ei tarvitse kauheasti vaivata hoksottimia, yhdistääkseen tuon tapahtuman teihin kahteen Shiloh keskeytti Fredericon lauseen, katsoen alaistaan vakavasti Se ei kuulunut sinun tehtäviisi. Vaaransit itsesi ja samalla myös meidät. Mitä jos olisitte jääneetkin kiinni? Näytät saaneesi selkääsi. Oletan, että kyseinen selkäsauna liittyi tyttöön. Oletko rakastunut? Et sinä koskaan ennen ole kuolevaisista noin paljoa välittänyt.
Frederico jäi hetkeksi sanattomaksi vanhempansa puheista, mutta rykäisi sitten pienesti, ennen kuin lähti vastailemaan tuon puheisiin.
Ei ehkä kuulunut velvollisuuksiini, mutta näin silti tarpeelliseksi auttaa hädässä olevaa. Olisit itse tehnyt samoin, mikäli sinua yhtään tunnen. Otin tietoisen riskin tytön pelastaessani, enkä kadu sitä yhtään, vaikka siipeeni sainkin. Kukaan viaton ei kuollut ja paha sai palkkansa, kuten sinä olisit sanonut Frederico kertoi, jättäen vastaamatta viimeisimpään kysymykseen mitään.

Shiloh hymähti pienesti.
Pidät tytöstä Shiloh vastasi samalla kun lähti kävelemään sivukujalle, viittoen Fredericoa ja Chepiä seuraamaan itseään. Frederico totta kai työnsi kevyesti Chepin liikkeelle, kaksikon lähtiessä seuraamaan vanhempaa enkeliä.
Kai Chepi neiti tajuaa, että Fredericon ei pitäisi kiintyä häneen liikaa? Shiloh kysyi, kolmikon kävellessä yhä kauemmas torista.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Loka 2011, 13:06

Chepi

Tytön rauhallinen ja iloinen hymy muuttui äkkiä, hyvin äkkiä kun Sihloh aloittikin kauhean saarnan siitä miten Frederico oli tehnyt väärin auttaessaan tyttöä. Varsinkin oletko rakastunut, kysymys sai tytön olon ahdistuneeksi. Oliko se niin väärin jos Frederico auttoi häntä ? Mitä jos heidän välillään olikin rakkautta ? Mitä se haittaisi, eihän se muille kuulunut ?
Fredericokin vastasi, ja Chepin omatuntoa kolkutti se että Frederico oli joutunut ongelmiin ihan vain hänen takiaan, eivätkä kaikki ongelmat ilmeisesti olleet vielä ohi...
Sihloh oli kuin ylisuojeleva isä, ainoa mikä pitäisi muuttaa niin olisi miehen ja neidon roolit.....
Chepi havahtui turhautuneista ja ehkä hieman vihaisistakin ajatuksistaan Fredericon työntäessä tuota liikkeelle. Tyttö kohotti katseensa ja huomasi Sihlohin lähteneen liikkelle. Tyttö meni reippaasti tuon papupadan perään toivoen ettei saarnaa tulisi tuota enempää... No tulihan sitä.
Mies uteli ymmärsiko tyttö sen ettei Frederico saisi kiintyä tuohon liikaa, siihen tuleva vastaus ikäänkuin lipsahti...
"Monta vuotta äidin vihassa keskellä metsää, ja siitä vuosi kylmässä häkissä yksin, ei en ymmärrä miksei joku saisi välittää minusta, enkä myöskään pysty ymmärtämään mitä sinulla on Fredericon tekoja vastaan, eikö teidänlaisenne ole täällä niitä varten ketkä eivät kykene yksin selviämään ? Itsekkin sanoit, luoja pitää huolen lapsistaan..." Chepi selitti aluksi melkoisen katkeraan sävyyn, mutta sitten äänensävy kääntyi lähinnä surulliseksi.
Tori jäi taakse kolmikon kipittäessä syrjemmälle, eikä puoliverinen keksinyt mihin Sihloh heitä oikein johdatti. Tori kuitenkin jäi jo kauas taakse.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 14:43

Frederico, Shiloh

Frederico piti suunsa kiinni, antaen Chepin puhua. Kerta kysymys oli osoitettu Chepille, ei latino nähnyt mitään syytä saatikka oikeutta avata omaa suutaan. Shiloh puolestaan kuunteli tytön katkeran karvaan puheen, näyttämättä minkäänlaista tunteenpurkausta päälle päin. Eipä tuo sisäisestikään mitään suuria tunteita tätä tilannetta kohtaan jakanut.
Herra pitää meistä huolen, mutta jokaiselle meistä on oma suunnitelma, oma kohtalo Vanhempi enkeli totesi, vilkaisten Fredericoa ja Chepiä Sinun kohtaloosi ei kuulunut kodittomien suojelusenkeli.
Pelastamalla sinut Aldo rikkoi sääntöjään, jotka korkeampi taho hänelle oli asettanut. Et saisi ajatella meitä tunne tasolla, vaan järkiperustein. Emme ole kuten te kuolevaiset, emme saisi omata samoja tunteita mitä te Mies jatkoi Aldo on ilmeisesti vielä liian inhimillinen ymmärtääkseen sitä.. Jos teidän kahden suhde jatkuu pidemmälle, saattaa Aldo langeta ja jäädä maan päälle vaeltamaan ikuisesti.

Älä pelottele tyttöä, Jadon. Syntiä ei ole suoritettu, eikä tahon lakeja rikottu niin, että syyttävillä sormilla pitäisi osoitella. Sitä paitsi Chepi on koditon, ainakin nyt. Minulla on täysi oikeus ja syy auttaa häntä, mikäli tahdon Frederico totesi vihdoin liittyen takaisin keskusteluun. Shiloh tuhahti.
Hän on vielä lapsi. Pisan pitäisi hänestä huolehtia, ei sinun. Mutta tee kuten itse näet parhaaksi. Muista kuitenkin asemasi ja tarkoituksesi täällä Shiloh totesi, pysähtyen pienemmän aukion laidalle ja istui alas tynnyrille.
Joten sinulla ei ole Chepiä vastaan mitään? Pukinparta kysyi vanhemmaltaan, joka naurahti kevyesti.
Miksi olisi? En näe hänessä syntiä, vain viattomuutta. Hän ei ole syypää mihinkään sinun toimistasi, saat syyttää vain itseäsi saarnastani Vaaleatukka huomautti tummemmalleen, joka hymähti pienesti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Loka 2011, 15:12

Chepi

Vaaleahiuksinen mies selitti että jokaiselle oli oma suunnitelma, kohtalo ja että Chepin kohtaloon ei kuulunut suojelusenkeli. Tyttöä ärsytti suunnattomasti toisen puheet kohtalosta ja sääntöjen rikkomisesta. Oliko joku sitten määrännyt tytön kohtaloksi elää surkeaa elämää häkkilintuna ? "Tälläkertaa suunnitelmiin tulikin muutos." Chepi vastasi risiten kätensä puuskaan.
Miehen vielä mainitessa että jos kaksikon "suhde" vielä jatkuisi voisi Frederico langeta ja jäädä ikuisesti vaeltelemaan maanpäälle, valahti Chepin kasvot kalpeiksi. Miten tuo mies saattoi ajatella että kaksikko tekisi jotain tuollaista ? Ja se oli täysinvarmaa ettei nuorukainen halunnut aiheuttaa pelastajalleen yhtään enempää ongelmia. Chepi mietti kovasti mitä sanoisi vastalauseeksi, mutta onneksi Frederico kerkesi avata suunsa ja pelastaa tilanteen.
Fredericon puolustellessa Chepi uppoutui jälleen omiin ajatuksiinsa. Koditon... Tosiaan olen koditon, mutta Fredericon kanssa se ei tunnut pahalta.... Kotihan on siellä missä rakastamasi ihmisetkin eikö ? Chepi mietti katsoen Fredericoa, oliko Sihlohin sanoissa sittenkin jotain perää ?
Neito havahtui ajatuksistaan kuullessaan nimensä lausuttavan. Katse kohosi nopeasti Fredericosta Sihlohiin joka oli jossain kumman välissä kerennyt jo istuakkin. Vaaleahiuksinen kertoi että tytössä oli vain viattomuutta, ei syntiä, ja että Frederico saisi syyttää itseään saarnasta, ja varmaan kaikesta muustakin. Chepin olisi niin tehnyt mieli sanoa jotain Fredericon puolustukseksi, muttei keksinyt mitään kummoista. Yksi pieni pätkä raamatusta oli ainoa asia minkä olisi voinut ehkä mainita, tytön äiti vetosi siihen hyvin hyvin usein. "Älä tuomitse jottei sinua tuomittaisi. Siihen äitikin aina vetosi, mutta eipä sitä näy kukaan muukaan noudattavan." Chepi sanoi epävarmana, melkoisen epämääräinen vastaus, mutta kai sekin oli vain sanottava ääneen. Mutta niinhän herra oli kertonut, ei saisi tuomita jottei sinua tuomittaisi, ja sitähän Sihloh teki, tuomitsi Fredericon tekoja, Chepi toivoi että tuolla saisi miehen hiljaiseksi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Loka 2011, 18:49

Frederico, Shiloh

Miehien katseet laskeutuivat Chepiin tuon ottaessa jälleen sanavaltaa tähän keskusteluun, lainaten puheita raamatusta ja huomauttaen äitinsä sanoneen niin. Frederico viesti katseellaan Chepiä olemaan hiljaa tämän asian suhteen, mutta se nyt oli jo liian myöhäistä. Shiloh naurahti.
Tuomita ei tule sielua, joka ei sitä ole ansainnut. Tuomita tulee tekojen perusteella, ei tyhjän takia. Aldo teki jotain, jonka seurauksena tuo on velvoitettu kuulemaan tuomionsa Shiloh totesi hymähtäen Syy ja seuraus, se pätee kaikkialla.
Chepi jää tänne seuraksemme Frederico totesi tähän väliin, saaden vanhemman vilkaisemaan itseään.
Miten itse haluat Shiloh kommentoi tuon toteamukseen En minä sitä estä. Eikä estä kukaan muukaan. Mutta tyttö ei saa häiritä tehtävääsi. Muista paikkasi ja tehtäväsi, ennen kuin alat kuolevaisten elämää nautiskelemaan. Jos niin käy, minä en sinun puolestasi puhu.
Noiden sanojen jälkeen Shiloh sulki silmänsä, jääden istumaan tynnyrille, hiljentyen täysin. Frederico ei sanonut vanhemmalleen enää sanaakaan, vaan tarttui hellästi Chepiä ranteesta ja lähti johdattamaan tuota poispäin pellavapäästä. Asia oli sillä käsitelty, eikä latino nähnyt syytä jäädä enempää nootteja keräilemään Shilohilta.

Sellainen oli Shiloh setä.. Frederico totesi heidän päästyä korttelin päähän Yhtä outo mitä aina ennenkin Hän ei koskaan ole pahemmin kuolevaisten elämästä välittänyt saatikka sitä ymmärtänyt tavalla, jolla te sen näette
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Loka 2011, 20:36

Chepi

Puoliverisen olisi tehnyt mieli tempaista vaaleaverikköä turpaan kun tuo puhui Fredericolle niin tympeään sävyyn. Ei tyttö vain käsittänyt sitä miksi Frederico oli tehnyt, ja teki väärin kun auttoi nuorukaista selviämään elämässään.
Chepi oli niin lähellä sitä pistettä että olisi voinut lyödä Sihlohia, mutta onnekseen Frederico otti tyttöä hellästi ranteesta ja lähti johdattamaan tuota pois päin.
"Sihloh on ärsyttävä." Chepi tuhahti toiselle. Frederico selitti ettei Sihloh ollut ennenkään ymmärtänyt näitä kuolevaisten juttuja, mutteihän se antanut lupaa olla tuommoinen kakkapää...
Ehkä Chepi taas pillastui turhasta, mutta kun hän näki Fredericossa pelkkää hyvää hyvyyttä, niin miten hän voisi sulattaa sen että joku toruu tuota komeaa miestä ? Se vain ei onnistunut. Neito huokaisi syvään koittaen rauhoittaa itseään. "Etsitäänkö nyt sitten vaikka sapuskaa ?" Chepi kysäisi nyt huomattavasti tyynemmällä äänen sävyllä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Loka 2011, 17:09

Frederico

Enkeli ei voinut olla naurahtamatta pienesti, Chepin ilmoittaessa, ettei pitänyt Shilohista.
hän on kyllä mukava persoona, kun hänet oppii tuntemaan.. hän vain menee sääntöjen mukaan, pilkulleen Mies totesi hymisten itsekseen "Mutta ei sinun kannata hänestä välittää. Älä vain lähde turhan tempperamenttisesti häntä uhmaamaan".
Joskus Shiloh osasi kyllä rasittava. Tuon pitäisi hieman hellittää ja nauttia elämästään. Ei elää vain työlleen. Kai pellavapäätä voisikin kutsua jonkin asteen työnarkomaaniksi. No, Chepi vaihtoi lopulta aihetta, ehdottaen nyt ravinnon hankkimista. Enkeli nyökkäsi tuolle ehdotukselle reippaasti, lähtien kävelemään hitaasti, mutta varmasti toria kohti, josta he tänään tulisivat hankkimaan ravintonsa.
Saa nähdä kuinka anteliaita ihmiset tänään ovat Leikitään pikku enkeleitä, ja testataan heidän hyväsydämisyyttä Enkeli totesi virnistäen, kaksikon suunnatessa kohti toria, hankkimaan ravintoa ja tutustuttamaan Chepiä paremmin kylään.

// Over n' out! Kiitän pelistä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 4 vierailijaa

cron