Päivä on lopuillaan...

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Heinä 2012, 20:39

Jerrell

Kuuro mies seurasi toisten keskustelua ääneti ja tarkkaili heidän suidensa liikkeitä, saamatta kuitenkaan sen enempää selville kuin että Eveline kieltäytyi, mistä sitten kyse olikin. Jerrell ei myöskään tiennyt, oliko mies mahtanut sanoa jotain epäkohteliastakin kun tyttö pyöräytti silmiään. Sen jälkeen hän seurasikin mielenkiinnolla, mitä lappuun seuraavaksi ilmestyisi. Kun hän sai lapun käteensä ja luki sen, hän virnisti sille leveästi ja hänen hartiansa nytkähtivät hieman äänettömän naurahduksen saattelemana. Vai että leipä kuivamaan seinälle... No jos nyt ei kuitenkaan. Jerrell oli joka tapauksessa erittäin kiitollinen Evelinelle tästä. Jerrell vastasi halaukseen ja taputti tytön selkää pari kertaa lausuen sitten myös äänettömästi "hei"-sanan ja vilkutti tytön perään kun tämä juoksi pimeän saattelemana kotiaan kohti. Jerrell kääntyi kannoillaan ja taitteli lapun taskuunsa. Kenties olisi jo hänenkin aika mennä nukkumaan tämän anteliaan ja tuottoisan päivän päätteeksi.

//Olihan se :> Kiitos seurasta sinullekin, oli oikein kiva peli!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron