Päivä on lopuillaan...

[Onzki]

Eve

Tuuli heilutteli neitosen hiuksia, samalla nostaen hameen reunaa. Aurinko alkoi laskea pikkuhiljaa, ja ilma oli lämpöinen. Neito hymyili, ja seisoskeli nojaten kaivoon. Viisi juovuksissa olevaa miestä röhötteli, naista vilkuillen, ja Evehän tiesi mitä noilla oli mielessä. Miehet olivat paljon paljon eveä vanhempia, ja varmasti kaikilla oli joka odotti kotiin. Oli tietenkin ymmärrettävää, että noiden vaimot pukeutuivat pitkiin, suojaaviin vaatteisiin, toisinkun Eve. Miehille oli nautinto edes katsella naista, mutta tyttö ei noiden haluja täyttäisi, mistään hinnasta. "Hei sinä neiti? Liity toki seuraan." yksi miehistä sanoi vihjailevalla äänellä. "Ei kiitos." neiti vastaa pienesti virnistäen. Mies puuskahti harmisaan, sitten jatkaen äänekästä keskustelua muiden kanssa.

Neiti seisoskeli kaivoon, kuin jotakin odottaen. Ei. Hän ei odottanut ketään. Hän vain kuunteli tuulta, ja haaveili kaikesta, mitä nyt nuori pystyi haaveilemaan. Yht'äkkiä tuuli voimistui, tosin vain hetkeksi, ja viskasi hikset tytön naamalle. Neiti siirteli hiuksia, samalla tutkiskellen maata...

// tässäpä ois:3//

[Agna]

Jerrell

Tuuheahiuksinen mies lampsi kohti kylän keskustaa siinä toivossa, että jokin piristäisi hänen mieltään. Hän ei ollut viipynyt Cryptissä kovinkaan kauaa, ja uusien tuttavuuksien tekeminen oli tietyistä syistä jäänyt vähemmälle. Hän ei tiennyt uusimpia uutisia, hän ei tiennyt tämänhetkisestä sotatilannetta eikä tiennyt oliko korkeimpiin virkoihin saatu niitä puuttuvia henkilöitä, jotka hänen saapumispäivänään olivat vielä olleet viratta. Jerrell potkaisi tieltään kiven pois ja se kopsahti ikävästi päästä avonaisten kenkien alta paljastuvien paljaiden varpaiden päihin. Edessä siinsi iloinen katusoittaja joka näytti soittavan viuluaan. Jerrell yritti musisoida päässään melodiaa jota soittoniekka saattoi vingutella, mutta hänen ajatustyönsä katkesi kun trubaduuri hymyili häneen päin kysyvästi. Soittiko hän Jerrellin mielestä hyvin? Jerrell virnisti ensin pikaisesti ja nyökytteli sitten hymyillen.
Kyllä, oikein hyvältä kuulostaa, jatka samaan malliin, hän ajatteli ja ohitti pikaisesti muusikon ennenkuin tämä alkaisi kysellä häneltä mielipiteitä ääneen.
Kylän aukion keskellä sijaitseva kaivo oli vetänyt ympärilleen jos jonkinlaista porukkaa, ja heti ensimmäisenä Jerrell iski silmänsä turhan korskean näköisiin miehiin joiden kanssa ei todellakaan haluaisi joutua napit vastatusten. Hän päätti siis pysytellä tällä puolella kaivoa ja vaikkapa istahtaa sen reunalle. Miehen jalkoja alkoi nimittäin jomottaa liiasta kävelystä. Kaivon toisella puolella näytti nojailevan joku nainenkin, jota Jerrell tyytyi mittaamaan muutaman sekuntin ajan päästä varpaisiin. Varmaankin tavallinen cryptiläinen, näytti sen verran samanlaiselta kuin kaikki muutkin tämän kylän asukkaat.

[Onzki]

Eve

Neito pudisteli vain päätään. "No edes vähäksi aikaa?" miehet huhuilivat neitoselle, jonka teki todella mieli marssia noiden luo, ja sanoa että ei kiinnosta. Joku saapui kaivon toiselle puolelle, ja neitiä kiinnosti kuka. Tyttö yritti kurkkia, niin että näkisi tulijan kasvot, joka nyt oli vaikeaa, joten tämä päätyi siirtymään hiukan lähemmäs toista. Neito yritti edelleen kurkkia, välillä irvistäen miehille, jota huutelivat kaikenlaista. "Ei ne akat siellä kodissa mitään tiedä." yksi näistä kailotti, ja se oli neitoselle viimeinen tippa. Neito marssi miesten luo, vihaisesti noita mulkoillen. "Oletteko te koskaan ajatellet että sinunkin nainen rakastaa sinua varmasti! Perhanan typerykset. EI kiinnosta!" neiti karjui noita syyttävästi osoitellen. Eivätkö nuo oikeasti ymmärrä?!... neito valitti itselleen.

Miehet jäivät naisen marssiessa takaisin kaivolle tuijottelemaan tämän lantiota, ja jos sen olisi saanut tyttö tietää, olisi nuo lähteneet karkuun. Neiti pudisteli päätään, sitten suloisen hymyn naamalleen nousten, samalla koputtaen miehen olkaa.

[Agna]

Jerrell

Kaivon toisella puolella oleva tyttö siirtyi lähemmäksi Jerrelliä, joka seurasi hiirenhiljaa katseellaan kun tämä tuli lähemmäksi. Hän näytti välillä huutavan tai sanovan jotain juuri sille selkäähyytävälle miesporukalle, ja miesporukasta huikittiin takaisin. Jerrell ei ollut ihan varma haluaisiko tehdä lähempää tuttavuutta tytön kanssa ollenkaan, sillä eihän sitä tiennyt vaikka toinen olisi ollut jonkun vaimo tuosta kaapinkokoisten hirmujen laumasta. Jerrell raaputti pehmeää pehkoaan ja samassa tyttö jo pyyhälsikin tiehensä. No, se siitä, ainakaan Jerrell ei tekisi itsestään välinpitämätöntä kuvaa jos tyttö vaikka olisi yrittänyt hänelle jotain puhua, eikä mies olisi vastannut takaisin. Löysäpaitainen miekkonen siirsi katseensa takaisin tulosuuntaansa jossa viulunsoittelija edelleen keräsi väkeä ympärilleen. Häntä harmitti, ettei hän voinut kuulla mitä tuo soitti.
Yhtäkkiä mies tunsi koputuksen olkapäässään ja kääntyi ympäri. Siinä häntä tapitti aurinkoisesti hymyillen vaaleahiuksinen ja varsin sievä nuori nainen jonka otsahiukset melkein peittivät silmät. Jerrell hymyili tälle takaisin ja nyökkäsi hieman päätään tervehdykseksi.

[Onzki]

Eve

Leveästi hymyillen neito vilkutti toiselle. "Iltaa." neito sanoo, edelleen hymyillen. "Saakos liittyä seuraan?" tämä kysyy, toisen hiuksia katsellen. Hymy muuttui, kun alkoi kuulua taas miesten harmistunutta huutelua. Neiti kääntyi viimeisen kerran. "Minä en tule teidän mukaanne. Uskoisitte jo, ja jos juttelen miehille, tarkoittaako se sitä että vietän iltani heidän kanssaan?!" neito karjui, ehkä hieman loukkaantuneena. Nykyään ei saa jutella ihmisten kanssa... Tyttö tiuskaisi vielä jotakin, ja kääntyi taas toisen puoleen, harmittelevasti hymyillen, toinen varmasti lähtisi... Luulisiko tuo tätä huoraksi? Toivottavasti ei, koska muuten nuo miehet piirittäisivät tätä koko illan, ja tosennäköisesti tyttö häipyisi.

Neiti siirtyi hieman lähemmäs toista, ettei tuon tarvitsisi kurkkia. Tyttö heilautti vielä kättään toiselle ja hymyili. "Hei vielä kerran." tyttö toisti, koska kuulosti epäkohteliaalta karjua, ja sitten vain palata seuraan... Miehet siirtyivät kauemmas, ja huojentunut hymy nousi tytön kasvoille. Luovuttivatko ne tosiaan? Tyttö oli joutunut monesti selittämään samoille miehille ettei tätä todella kiinnostanut.

[Agna]

Jerrell

Mies olisi luultavasti tässä tilanteessa änkyttänyt, jos olisi edes kuullut omaa ääntään. Tytön suu liikkui ja selkeästi muodosti ensin jonkunlaisen tervehdyksen, mutta sitten Jerrell putosi kärryiltä sillä oli surkea lukemaan huulilta. Hän oli juuri aikeissa elehtiä takaisin, kun tyttö taas kääntyi. Hän kaiketi puhui taas miehille sillä pää liikuskeli siihen tahtiin, että tuskin tyttö vain katseli kauempana seisovia miehiä. Sitten tuo tuntematon jälleen kääntyi, ja sanoi taas jotain. Olipas kinkkistä, kokoajan se puhui. Jerrell tarkasti pikaisesti tytön sievät kasvot ja nousi sitten paremmin istumaan kaivon reunalle. Hän nosti sormensa pystyyn, "Katsohan." Sitten hän osoitti korviaan ja vilkuili ympärilleen, jonka jälkeen hän kohautteli olkiaan ja pudisteli päätään murheellisen näköisenä.
"Olen kuuro", hän yritti viestiä tällä tavalla. Ehkä tuo tyttö ymmärtäisi että mies oli kuuro, ja lähtisi pois kun ei saisikaan juttuseuraa, tai sitten Jerrell saisi vihdoin vähän seuraa. Hänestä kun tuntui jotenkin kummajaiselta, kun jokainen, jolle hän ei vastannut eri kysymyksiin, lähti loukkaantuneena pois.

[Onzki]

Eve

Toinen yritti selittää jotakin, jota tyttö ei ihan heti ymärtänyt. Kuuroko?... Lopulta tyttö ymmärsi, että tuo oli kuuro. Neito nyökäsi ymmärtäväinen ilme kasvoillaan, joka muuttui mietteliääksi. Tyttö kävi kontalleen, ja vääntäytyi niin että pystyisi kirjottamaan hiekkaan. Kohta hiekassa luki selkeästi: Ymmärrän, mutta sopiiko sinulle hiekkaan kirjoittelu?, tyttö pomppasi pystyyn käsiään ja polviaan hiekasta pyyhkien, iloisesti,ja samalla kysyvästi hymyillen toiselle, eikä todellakaan vaikuttanut siltä että lähtisi pois.

Aurinkoinen hymy pysyi tytön kasvoilla. Toivotaan että on seurallinen ihminen... neito mietii. Jos tuo olisi ujo, ja häpeäisi kuurouttaan, ja marssisi vain pois. Sitten kyllä lähtisin minäkin!... tyttö huudahtaa vihaisena mielessään. Samperin juopuneet miehet... Neitoa todella ärsytti miehet, jotka vainosivat tätä joka ilta, jos ei olleet kotona murjottamassa.

[Agna]

Jerrell

Tyttö nyökkäsi lyhyen hiljaisuuden jälkeen, ja Jerrell henkäisi tyytyväisenä. Tuo taisi tajuta jutun jujun! Mies seurasi hieman kummastuneena kun toinen kävi kontilleen hiekkaan, mutta tajusi sitten että tämä kirjoitti. Jerrell luki tekstin ja nyökytti innoissaan. Miksei, miksei. Kerrankin kuuro saisi hieman seuraa, jutun juurta kun ei useimmiten riittänyt ja joillain ihmisillä ei näyttänyt Cryptissä olevan kirjoitustaitoa ollenkaan, mikä askarrutti Jerrelliä. Hänen kansansa sentään opetettiin kirjoittamaan ja lukemaan. Mies laskeutui kaivon reunalta, mietti hetken ja pyyhki sitten tytön kirjoittaman tekstin pois, jotta saisi itselleen enemmän tilaa. Hän kyykistyi hiekkaan, otti kaivon vierestä pienen kepin ja kirjoitti sillä hiekkaan jotta tekstistä tulisi selkeämpää. Hänen käsialansa kun ei hänen omasta mielestään kuulunut kaikkein selkeimpien joukkoon...
Nimeni on Jerrell. Entä sinun? mies kirjoitti hiekkaan. Kysymysmerkistä tuli epämääräisen koukeron näköinen, sillä hiekan alta paljastui juuri sen kohdalla kivi eikä jälki oikein tahtonut jäädä maahan. Jerrell nousi seisomaan ja ojensi kepin tytölle siltä varalta, että tämäkin haluaisi käyttää sitä. Eipä tarvitsisi sormiaankaan liata. Tytön hymy ja aurinkoisuus olivat Jerrellin mielestä varsin piristäviä, joten hänenkin oli pakko hymyillä.

[Onzki]

Eve

Neitonen hymyili toiselle, kun tuo nyökytti päätään. Tämä odotteli hetken, että tuo saisi kirjoitettua. Tytöllä meni hetki, että saisi luettua tekstin, hän ei nimittäin ollut niin hyvä lukemaan kuin kirjoittamaan, mutta kuitekin omasi kummatkin taidot. Neidille selvisi toisen nimi. Jerrell... Sellaista nimeä en olekkaan kuullut... neito tuumasi, ja otti kohteliaasti kepin vastaan. Tyttö pyyhkäisi jalallaan kirjoituksen pois, kyykistyi kirjoittamaan: Jerrell, mukava nimi. Olen Eveline, Eve ystäville.
Tyttö nousi seisomaan ja hymyili, keppiä toiselle ojentaen.

Neito vilkaisi välillä varuillaan taakse, peläten että ne miehet olisiva hivuttautuneet lähemmäs, jolloin tämä todennäköisesti olisi ehdottanut että nämä sirtyisivät kauemmas miehistä. Selvästi ahdistuneesti tyttö seuraili ympäristön tapahtumia.

[Agna]

Jerrell

Tyttö otti kepin vastaan ja alkoi jälleen kirjoittaa. Hän esittäytyi hiekan kautta Evelineksi, mutta ystävät saisivat kuulemma kutsua häntä Eveksi. Jerrell ei tohtinut edes ajatella vielä kuuluvansa tuohon ystäväpiiriin, vaikka Eve olisi kyllä ollut paljon helpompi ja nopeampi kirjoittaa kuin Eveline. Jerrell piti tytön nimestä, se kuulosti hyvältä hänen päässään. Varmasti myös lausuttaessa. Jerrell sai kepin takaisin itselleen ja hänen poskensa punehtuivat hieman katseen törmätessä jälleen tytön hymyyn, joka oli varsin suloinen. Cryptiläiset olivat kaunispiirteistä porukkaa.
Jerrell kumartui maahan ja pyyhki äskeisen tekstin pois kasaten jo pois huiskittua hiekkaa takaisin kirjoituskohtaan, jotteivat he kirjoittaisi pian tekstejä kovaa maaperää vasten. Hän mietti hetken mitä kirjoittaisi.
Pidän nimestäsi! Mitä sinulle kuuluu? mies raapusti sitten hiekkaan ja nyt kysymysmerkkikin näytti ihan siltä kuin sen kuului. Jerrell nousi takaisin ylös ja putsasi polviaan, ja huomasi tytön tarkkailevan jotain. Niitä miehiä ehkä? Toivottavasti he eivät olleet tosiaankaan mitään tuon poikaystäviä, sillä muuten Jerrell saisi pian mustasukkaisilta, seinänmittaisilta miehiltä turpaansa. Tosin, hänhän voisi mahdollisesti seuraavassa viestissään kysyä, tunsiko Eveline noita miehiä.[/i]

[Onzki]

Eve

Neito hymyili toiselle taas, ehkä härnäten toista, huomaten toisen hitusen punehtuneet posket. Toinen alkoi taas kirjoittaa, tyttö mietti, saisiko tehtyä toiseen minkäänlaista vaikutusta? Neito luki toisen kirjoittaman tekstin, ja hymyili. Tämä kävi polvilleen, nappasi kepin, ja pyyhki entisen tekstin pois. Kohta hiekassa lukikin: "Voi kiitos! Eveline voi olla vaikea, Eve siis sinulle. No, mitä minulle kuuluu? Tavallista kai. Entä sinulle?", tämä nousi seisomaan, ja jätti kepin maahan. Neito pomppasi kaivon reunalle odottelemaan vastausta hiekkaan, jalkojaan heilutellen.

Tuuli sai miehet kääntymään näistä poispäin, ja tyttö huokaisi helpotuksesta. Neito alkoi hyräilemään jotakin sävelmää, ja sai parin katseen kääntymään, niin kauniisti sävelmät kuuluivat lähettyvillä. Tyttö hymyili takaisin pikku tytölle, joka hyppeli ohi, hymyili ja vilkutti. Tämä jatkoi jalkojen heiluttelua, ja suloista hyrinää. Tyttö, joka oli hypellyt ohi, juoksi kohta aurinkoisesti nauraen, pienempi poika perässä juosten, juuri ja juuri perässä pysyen. Poika kaatui, ja nousi istualteen, silmiään hieroen, ja itkua pidätellen. Neidon hymy hävisi, mutta nousi taas, kun tyttö juoksi pojan luo, halasi tuota. Poika nousi reippaasti, tarttui tyttöä kädestä, ja he lähtivät juoksemaan taas jonnekkin...

[Agna]

Fred

Eveline näytti olevan nopea lukemaan, sillä nopeasti tuo pyyhki Jerrellin tekstin ja oli jo kirjoittamassa uutta. Jerrell luki pitkää vastausta tarkkaan ja poimi sitten maasta kepin jääden samalla kyykkyyn. Jaa mitä minulle kuuluu? Ei minun korviini kyllä kuulu paljon mitään, Jerrell ajatteli raaputtaen hieman nenänvarttaan ja pyyhki sitten tytön kirjoittaman tekstin pois. Jerrell sai luvan kutsua Evelineä Eveksi.
Minulle kuuluu hyvää nyt, kun sain seuraa. Näin mies kirjoitti hiekkaan. Sen jälkeen hän lisäsi vielä alle: Tunnetko nuo miehet tuolla? ja piirsi nuolen, joka osoitti suunnilleen miehiin päin - tai tässä tapauksessa suoraan kaivoon, mutta nuolen oli tarkoitus jatkua kaivon läpi miesten luo. Jerrell jätti myöskin kepin maahan ja nousi sitten ylös kyykystä venytellen hieman. Hän etsi katseellaan sitä jotain, minnepäin Eveline juuri katseli, ja sai sitten näköpiiriinsä juoksentelevat lapset. Toinen lapsista kaatui ja Jerrell melkein kiitti onneaan siitä, ettei hänen tarvinnut kuulla tuon pikkupojan parkua. Lasten itku oli jokseenkin raastavaa. Pieni poika näytti kuitenkin saavan lohtua halauksesta, jonka edellä juossut tyttö tarjosi, ja niin he molemmat juoksivat kylän vilskeeseen. Jerrellin mielessä kävi väläys siitä hänen oman kylänsä tytöstä, jota hän ei koskaan ehtinyt viedä vihille ja siitä mahdollisesta lapsesta, jota he eivät koskaan tulleet saamaan.

[Onzki]

Eve

Neito todella luki paremmin kuin kirjoitti, ja niin hän luki nopsaa toisen tekstin ja hymyili, mutta kun toinen lisäsi vielä, että tunsiko tämä noita miehiä, tämän hymy hyytyi. Hän tunsi miehet... Mutta hän ei haluaisi tuntea näitä. Tyttö vilkaisi miehiä, ja huokaisi. Tämä pomppasi kaivon reunalta seisaalleen, ja siitä kyykkyyn. Neito pyyhki entisen tekstin, ja alkoi kirjoittaa: No, ei minua seuraksi voi sanoa. Ja tunnen, mutta en haluaisi. En tajua, miksi he ahdistelevat minua!, huutomerkki oli epäselvä, ja tyttö piirsi sen toiseen kertaan, ja jatkoi taas: No, kerro jotakin itsestäsi? . Tyttö nousi, ja jätti kepin taas maahan, ja vilkaisi miehiä, jotka olivat kiinnittäneet huomion taas tähän, ja olivatpa siirtyneet taas lähemmäs. Neito siirtyi lähemmäs miestä, meinaten kuiskata toiselle, mutta harmikseen muisti, ettei toinen kuulisi. Tämä jäi vain seisomaan, ja miettimään, lopettaisiko nuo miehet koskaan. Tämä tyttö oli päättänyt, ettei ulkonäkö kerro kaikkea, ainakaan tästä, eikä kukaan voinut leimata tätä huoraksi, jos tällä on lyhyt mekko, ja avonainen paita! Sehän oli tämän oma asia, minkälaisia vaatteita tämä käytti, ja vaikka kylläkin jossakin osin vaatteiden tarkoitus neidolla, oli herättää miehien huomio, mutta enimmäkseen tämä käytti asua työnsä takia. Mutta nyt vaikutti siltä, ettei tämän asu hätkäyttänyt tuota miestä, joka toki oli naisen mielestä pieni pettymys...

[Agna]

Jerrell

Tyttö pomppasi kaivon reunalta alas ja alkoi kirjoittaa uutta tekstiä. Jerrell odotti kunnes neito oli valmis, ja luki sitten tekstin. Eveline kirjoitti, ettei ollut omasta mielestään seuraa. Tässä kohdassa Jerrell virnisti, ja hänen suustaan saattoi päästä hymähdyskin - itse hän ei tiennyt pääsikö sieltä sellaista, ja jos pääsi, niin kuinka lujaa se kuului. Tottakai Eve oli hänelle seuraa. Loppuviesti käsittelikin sitten pääasiassa miehiä ja Jerrellin kulmat painuivat hieman kurttuun. Hän otti kepin maasta ja pyyhki viestin pois, kasaten taas vähän uutta hiekkaa kirjoituskohtaan.
Mehän olemme tässä kahdestaan, sinä ja minä, joten olet minulle seuraa. Ja jos haluat, voisimme ehkä mennä kauemmaksi miehistä? En haluaisi, että heistä koituu harmia. Jerrell päätti ensimmäisen osan tekstistään ja mietti sitten viestin lopussa ollutta kysymystä. Kuurouduin jokunen vuosi sitten, kun kotivaltakunnassani vallitsi sota. Tulen Etelästä, enkä siis ole aina asunut Cryptissä. Olin silloisen valtakunnan hovinarri, ja olin aika hyvä siinä, vaikka itse sanonkin. Perheeni kuoli sodan aikana. mies kirjoitti ja kiteytti viimeiseen lauseeseen sen, että hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet, ja samoin myös hänen silloinen ihastuksenkohteensa. Mutta näistä asioista Jerrell oli jo puskenut itsensä yli, eikä niiden ajatteleminen tehnyt kauhean pahaa. Juuri, kun mies oli nousemaisillaan maasta, hän vielä lisäsi: Entä sinä?

[Onzki]

Eve

Neito hymyili ja suoristi hamettaan, odotellen että toinen sai kirjoitettua. Kohta hiekkaan oli muodostunut teksti, johon toinen vielä lisäsi jotakin. Tyttö laskeutui kaivon reunalta, ja kävi kyykkyyn alkaen lukea tekstiä. Kohta tekstin luettuaan, neiti nappaa kepin, ja pyyhkii entisen tekstin, alkaen sitten kirjoittamaan: Siirytään jos nuo tulee vieläkin lähemmäs... On varmaan vaikeaa, kun ei kuule mitään... Hovinarri. Onko se mukava työ? Ja sinulla on varmasti ollut vaikeaa... No, jotain minusta... Olen asunut aina täällä perheeni kanssa, tällä hetkellä en halua olla kotona, isäni takia. Hän on aina juovuksissa. Ja on minulla oma hevonenkin. Työkseni tanssin, erillaisissa tilaisuuksissa. , tekstissä tosiaan meni hetki, ja sen kirjoitettuaan neito nousee seisomaan, keppi jääden maahan. Tämä huokaisee, ja katselee kirjoittamaansa tekstiä, samalla sitä lukien, taas kaivon reunalle pompaten, odottelemaan että toinen saa luettua, ja kirjoitettua. Ihmset alkoivat kadota, ja joitakin miehiä näkyi matkalla kapakkaan. Eveline ei aikonut tänä iltana mennä juomaan, jos tuolla miehellä ei ollut kiire minnekkään, he voisivat kirjoitella hiekkaan vielä jonkin aikaa?