Kirjoittaja Raigauge » 20 Elo 2011, 22:46
Jibou ei ehtinyt reagoida toisen otteeseen juuri mitenkään, paitsi haukkomalla henkeään. Kun heidän jalkansa irtosivat savupiipun päältä, Jibou tunsi jotakin hyvin outoa. Hyvällä tavalla outoa. Maisemien tullessa enemmän näkyville, talojen kutistuessa ja yksityiskohtien massautuessa Jibou ei voinut muuta kuin räpytellä silmiään. Oliko tämä totta.
Näin korkealle hän ei ollut ikinä päässyt, ja matka jatkui yhä korkeammalle. Korkeammalle. Nainen alkoi tiedostamattaan hymyilemään leveästi ja hän hihitti hetken verran. Jibou kurotti kätensä eteensä, kuin näyttäen siltä että olisi halunnut koskea alhaalla maankamaralla olevia taloja kuin pieniä esineitä, ja nostaa nekin ylös taivaalle.
Kun he saapuivat pilvien yläpuolelle, Jibou näki illan ensimmäiset tähdet. Tähdet.. ne olivat jotakin niin mysteerisiä. Ilmestyivät yömyöhään kirkkaina tummalle taivaalle, pysyen yleensä paikoillaan. Jiboun mielestä tähdet toivat jotenkin onnea, uskoa ja toivoa elämään. Niiden katsominen rauhoitti pahimmankin päivän jälkeen. Nainen katseli ympärilleen. Hän oli ihan haltioissaan. Koskaan ennemmin mitään tämän tapaistakaan ei ollut hänen kohdalleen suotu -mistä nainen oli ennen kaikkea onnellinen. Katsellessaan pumpulin pehmeiltä näyttäviä pilviä, Jibou melkein toivoi voivansa jäädä yhden päälle niistä, ja nukahtaa siihen.
Taivaalla oleminen ei oikeastaan pelottanut häntä. Se itse asiassa toi hänelle lisää voimaa, itsevarmuutta ja tahtoa yrittää saada tuulenjuoksustaan yhäkin tehokkaampaa. Että hän pääsisi yhä korkeammalle, pienemmällä vaivalla. Tällä hetkellä nainen pääsi jo suhteellisen korkealle, mistä tavalliset ihmiset saivat vain unelmoida. Jibou halusi kuitenkin nähdä tätä lisää.
Oivaltaessaan, ettei hän voisi nähdä kaikkea tätä ehkä koskaan uudestaan, hänen suupielensä nojautuivat alaspäin. Tuuli. Sitä oli täälläkin, ja paljon voimakkaampana, mutta tätä tuulta hän ei ikinä pääsisi hyödyntämään. Jos näin olisi, nainen ajattelisi olevansa jo melkein voittamaton. Viisailla päätöksillä hän olisikin.. mutta. Onnistuisikohan hän olemaan maan kamaralla samaa koskaan mitään sinne päinkään?
"..olen iloinen että toit minut tänne.. täällä on ihan hervottoman ihanat oltavat. Nämä tuulen ominaisuudet ovat ihan eri luokkaa kuin koskaan alhaalla..." nainen sanoi miettien ja pitäen katseensa pitkässä pilvijonossa.
Hän halusi silmäillä tätä näkymää mahdollisimman paljon, ennen kuin hän joutuisi takaisin alas.
"Siis tämä on vain jotain aivan uskomatonta.. tällaistako sinä näät joka päivä kun lähdet lentämään?" Jibou kysyi.
Hänestä tämä oli ihanaa. Ihana kokemus kauttaaltaan. Jibou oli totaalisen onnellinen, että oli saanut ystäväkseen sellaisen miehen kuin Frederico. Täynnä mystisyyttä, ilmestynyt myös iltamyöhään, niin kuin tähti konsanaan. Toisen äskettäinen loisto veti tosiaan vertojaan tähdillekin. Nainen hymyili pienesti ja levitti kätensä sivuilleen. Tunne, jos osaisi lentää.. sitä kyllä todellakin pitäisi varjella...