Kirjoittaja Sands » 02 Marras 2011, 18:41
Tilanne ei mennyt aivan niin, kuin miten se olisi Tillandille ollut parhainta. Ei tuon heiveröinen pikku keho päässyt irti miehen otteesta, eikä tuo oikeastaan uskaltanut rimpuilla ja riuhtoa sen enempää, puhumattakaan toisen mahdollisesta vahingoittamisesta, että ote irtoaisi! Sehän saisi toisen vain raivostumaan, eikä miekka kädessä ja terä pojan kaulalla saisi siitä mitään hyvää yhtälöä aikaiseksi. Mutta ei käsi päästänyt irti olkapäästä ilmankaan, eikö pitäisi olla jotain, mitä hän voisi tehdä? Ei hän tahtonut kuolla! Ei tässä, ei nyt, ja toivottavasti ei koskaan! Mutta teki hän mitä tahansa, näytti siltä, että tuo miekka uppoaisi häneen, mikään ei järkyttänyt tuon vanhemman miehen uskoa siitä, että uhrinsa oli noita. Säälittävät vikinätkään eivät uskoa järkyttäneet, saati sitten saaneet tuota säälimään. Tilland oli varsin lähellä, että alkaisi parkua ja anoa armoa, mutta sitten jokin kiinnitti hänen huomionsa miehen takana Tumma usva ikään kuin valui toisen selän taakse, alkaen kerääntyä yhteen ja Ottaa muodon? Pojan silmät laajenivat pelosta, muoto muistutti hämmästyttävästi ihmistä, tämä oli selvää taikuutta! Mutta eihän hän itse ainakaan mitään tehnyt? Mies taisi huomata, kuinka toisen pelokkuus kasvoi tuon tuijottaessa jotain miehen selän takana, taisipa tuo suurempikin tuntea jotain, mutta ennen kuin mies ehti itse kääntyä katsomaan, puinen, kumahtava kolahdus kiveä vasten ilmoitti jo, etteivät he olleet yksin.
Puristava käsi hellitti otteensa, mutta vasta kun oli saanut tyrkättyä Tillandin rajusti kauemmaksi, pojan tasapainon pettäessä ja tuon tömähtäessä maahan istumaan kivuliaasti. Eipä tuo kyllä paljoa tehnyt sitä estääkseen, ensimmäisenä tajutessaan kaatuvansa tuo aina varmisti, ettei rusentaisi viulua painollaan. Mutta nyt hän oli vapaa, irti toisen otteesta, hän pystyisi pakenemaan sillä välin, kun toisella oli muuta tekemistä! Ensimmäisenä poika kyllä veti itsensä nopsasti kauemmaksi uhkaavasta kaksikosta, pysähtyen seinän vierustalle nojaamaan, vieläkin istuen, hieman hengitystään tasaamaan ja kipeää olkapäätään hieromaan. Ja kukapa sitä olisi voinut olla katsomatta hetken aikaa, mitä oikein tapahtuisi? Ei ollut epäilystäkään, että se usvasta ilmestynyt vanha naishenkilö ei ollut noita, ja Tillandiakin ahdistellulla miehellä selvästikin oli jotain taikuutta omaavia henkilöitä vastaan, joten tietenkin tuo oli hetkessä naisen kimpussa. Olihan toinen toki noita, mutta selviytyisikö toinen muka miekkaa vastaan? Ei sillä, että poikaa nyt mitenkään kauheasti haittaisi, vaikka nainen saisikin surmansa; tuo oli ostanut hänelle aivan tarpeeksi aikaa, ja jos mies taas hänen kimppuunsa kävisi, hän kyllä ehtisi ja pystyisi juoksemaan karkuun.
Mutta mies pysähtyi niille sijoilleen. Se oli outoa, mutta vielä oudompaa oli tuon vaatteille ja iholle ilmestyvät jääkiteet, eihän nyt ollut lähellekään niin kylmä! Pian pelkkä huurre toisen päällä ei ollut tarpeeksi, sen vaihtuessa ihan oikeaan, välkehtivään jääpintaan, koko miehen pian ollessa vain yksi ihmisen kokoinen ja näköinen jääveistos. Tilland ymmärrettävästikin oli kauhuissaan, eivätkä tuon kasvot yrittäneetkään peitellä sitä. Ei tuo niinkään ollut huolissaan miehen hyvinvoinnista, tuo sai tuntea olonsa mahdollisimman kivuliaaksi tai jopa kuolla hänen puolestaan, pelottavaa oli todistaa ne voimat, jotka tuon saivat aikaiseksi. Aikuinen mies muuttui jääksi! Mikä estäisi noitaa tekemästä saman hänelle! Oli hankala sanoa, kumpi oli jäisempi; jääpatsaan kasvot vai tuon noidan Ilma tuntui tukalalta ja oli niin kauhean hiljaista, pojan mielessä kävi montakin kauheaa asiaa mielessä. Kävisikö toinen nyt hänen kimppuunsa? Aivan heti noita ei sitä kyllä tehnyt, kiinnittäen edelleen huomionsa jäätyneeseen mieheen. Pienellä liikkeellä nainen kylmästi tönäisi varmasti aivan yhtä kylmää jääkimpaletta, patsaan uhkaavasti heilahtaen taaksepäin ja lapulta mennen painopisteensä yli, kaatuen ja osuen kovalla räsähdyksellä kivistä pintaa vasten. Suurimmaksi osaksi jäinen patsas meni suuriksi palasiksi, mutta jotkut pienet kimpaleet irtosivat siitä, lentäen ympäriinsä pitkin ilmaa ja katua, Tillandin suojatessa kasvojaan käsivarsillaan pienen, säikähtäneen älähdyksen säestämänä.
Kaikki tuntui sen kovan äänen jälkeen niin hiljaiselta, eikä syrjäinen kuja kaukana ihmisten hälinästä auttanut asiaa yhtään. Liukas jääkimpale liukui katua pitkin, osuen ja pysähtyen pojan kenkään. Se oli tarpeeksi saadakseen pojan avaamaan silmänsä ja ottamaan kätensä kasvojen edestä, tuon vihdoinkin nähden noidan tuhot. Miestä ei ollut, ainoastaan jääkimpaleita kadulla, jotka alkoivat sulaa, vielä ei ollut tarpeeksi kylmä veden pysyessä jäätyneenä. Tilland puri hermostuneena alahuultaan, nousten haparoivasti ylös ja pitäen välimatkan velhottareen. Noidan sanat olivat tosin tarpeeksi saadakseen pippuriset silmät hetkessä tuijottamaan kohti.
"Mitä nää tiiät! Kukkaan ei kysyny sulta yhtään mittään!" poika sähähti ääni särkyen, tulinen luonne ei helposti ottanut noin arvostelevia kommentteja vastaan hyvin, vaarallisesta tilanteesta huolimatta. Suunsoitto ei tainnut olla se kaikista turvallisin vaihtoehto tällä hetkellä, miekalta tuo oli pelastunut, mutta oliko jäältä
"En ole edes sanonut olevani noita," Tilland rykäisi, rauhoittaen hieman itseään ja ääntään. Ehkäpä toiselle noidalle asian myöntämisellä ei niin vakavia seurauksia olisi, mutta silti, ei hän oikein tahtonut kertoa siitä kenellekään. Seinilläkin oli korvat, kuka tietää, kuka seuraavaksi olisi kimpussa häntä tappamassa.
"Mitä? Jos tahdot jotain, et ole sitä saamassa," poika oli nopea ilmoittamaan pelastajalleen, että mitään palkkiota saati sitten kiitosta ei tuosta äskeisestä tule saati koskaan tulekaan. Ja miksi hän tuon jälkeen uskoisi, että joku teki asioitaan omaa hyvyyttään? Sehän oli vain typerää. Vaaleat kädet puistelivat jäähilettä vaatteilta, jota oli sinne asti miehen särkyessä lentänyt. Enää Tilland ei näyttänyt olevan yhtään huolissaan miehestä tai tuon kohtalosta, eikä kyllä oikeastaan omastakaan. Miekkaa kun ei ollut kaulalla, silloin oli näet paljon helpompi esittää isompaa. Silmät mulkaisivat uhmakkaana eukkoa, ei tuolla ainakaan kauheasti pelkoa toista kohtaan enää ollut.
((Niinpä tietenkin. Olisin Halloweenin kunniaksi kirjoittanut sinulle hienoimman hahmoesittelyn, koska sanoit, ettet mitään vampyyria tai demonia Henrylle tai-kuka-lie-se-olikaanille neuvonantajaksi halunnut. Miten sitä voisi vastustaa ja olla laittamatta juuri sellaista tarjolle? Se olisi ollut hienoin hahmo. Mutta sen kirjoittaminen olisi vaatinut vaivaa, joten en jaksanut vitsin takiakaan. Nyt tiedät.))