First misstep, Second misstep || Nya

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

First misstep, Second misstep || Nya

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2011, 22:01

Edna Eregion

Päivä oli jälleen valjennut Cryptissä. Tosin ei niin aurinkoisena, mitä kesäisin. Syksyisen pilvinen päivä ei kuitenkaan estänyt ihmisiä tekemästä töitään ja tehtäviään pitkin kylää. Yksi näistä ihmisistä oli puoliverinen mustalaistyttö, Edna. Normaalisti neitokainen heräili vasta iltamyöhään, kuten puolisonsakin. Kuitenkin, Edna ei ollut luonnostaan yöelämään tottunut olento, joten kaipasi tuo myös joskus päivänvaloa ja ihmisiä.
Tänään Edna oli herännyt aikaisin aamulla ja lähtenyt käymään äitinsä luona. Kylän ennustaja eukkona tunnettu Helga oli tuttuun tapaansa yhtä mystisen, passiivisen iloinen siitä, että näki vahinko jälkikasvuaan. Äidin kanssa mustalaistyttö oli viettänyt tunnin jos toisenkin, vaihtaen kuulumiset ja kertoen taidoistaan, mitä oli oppinut ajan myötä. Äiti ei tietenkään ollut iloinen siitä, että ennustajaksi sopiva neitokainen valitsi mieluummin noidan opit ja vieläpä velhon opissa, jonka kanssa Helgalla itsellään ei ollut lämpimät välit. Mutta äiti oli silti ylpeä, että tyttärensä oli päässyt eteenpäin elämässään.

Kun kuulumiset oli vaihdettu, päätti tyttö suunnata torille. Jälleen oli toripäivä kylän keskustassa ja suuren torin oli täyttänyt valtava määrä myyjiä kera kojuineen ja pöytineen. Tyttö oli säästänyt omia rahojansa tätä päivää varten, aikeissaan ostaa itselleen jotain mukavaa.
Kun shoppailut oltiin hoidettu ja ostokset pistetty kangaskassiin, lähti Edna kävelemään hitaan rauhallisesti pitkin torin katuja, katsellen ympärilleen ja keskittyen täysin kojuihin ja ihmisiin, jotka vähääkään kiinnittivät tytön uteliasta mieltä.

// JA Nya tänne kera herrasensa~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 15 Marras 2011, 09:55

Raven Rhine

Ovi aukeni ja nuorukainen tuli ulos. Oli taas se vuosi aika, jolloin piti käydä ihmistentorilla ostamassa ruokaa sun muuta tavaraa ansoja varten. Vaaleantumma iho hehkui koleassa ilmassa. Ravella oli päällään paksu, lämmin, villainen kaulahuivi. Muuten nuorukaisen asu oli tavallinen. Oli koleaa, Rave hyppi melkeimpä, sutensa luokse, pysyäkseen lämpimänä. Aahg! Että on kylmä... Tänne jäätyy.. Rave ajatteli ja hyppi lämpimikseen ylös alas. Hän ei pitänyt talvesta tai syksystä laisinkaan. Nuorukainen kipusi sutensa selkään ja hieroi käsiään yhteen. Nii-chan lähti tallustelemaan kohti ihmisten kylää. Kun he olivat kylän reunalla, Rave laskeutuialasja hengähti syvään. Rave oli suunnitellut tälle päivälle tekemistä ihmistenkylässä. Hän vain toivoi etteivät ihmiset hakkaisi häntä, niin kuin haltioiden kylässä oli tapahtunut. Rave kertasi vielä asioita joita hänen täytyi ehdottomasti tehdä. 1. Varo hakatuksi tulemosta. 2. Osta ruokaa. 3. Pieni varkaus. Nuorukainen vilkaisi nopeasti suteensa ja hyppi hieman. "Nii-chan, tuon sinulle ostokseni kassissa. Josjoku tänne tulee lähde pois kassi suussasi ja palaa sitten vähän ajan päästä talaisin." Rave ohjeisti ja susi murahti.

Rave asteli torille ja hieman rivakasti kävellen. Paljaiden jalkojen alla kylmä maa ei tuntunut oiken ihanalta. Rave kävi pstamassa ruokaa ja tarvikkeita. Hän vilkaisi raha pussiinsa, jonka oli varannut ostoksia varten. Nuorukainen ähkäisi harmissaan. Rahat olivatehtineet huveta todella nopeasti. Rave vilkuili hieman ympärilleen ja huokaisi. Onneksi häntä ei oltu vielä ainakaan hakattu. Se helpotti puoliverisen oloa. Raven vatsa kurni hieman, jolloin hän osti loppu rahoillaan syötävää. Ruokaansa syöden, Rave tarkkaili ihmisten touhuja. Hänellä oli hieman kylmä. Rave nielaisi viimeisen palanse ruuasta ja hyppi lämmittääkseen itseään. No niin. Eiköhän olisi aika... Rave kävi kuitenkin sutensa luona ja paijasi sen kuonoa. Rave lähti juoksemaan takaisin kohti toria. Hän juoksi nopeaa vauhtia ja hyppäsi parin ihmisen ylikin, jolloin hän sai vain osakseen hakkumista, kiljumista ja solvauksi. Rave nauroi kovaan ääneen ja juoksi edelleen. Hän kurvasi jyrkästi oikealle. Äkkiä kuitenkin hän törmäsi johonkin. "Outs!" Rave sanoi ja otti automaattisesti pari askelta taakse päin. Hän pudisti päätään ja katsoi mihin oli törmännyt.

//Täällähän minä ja Rave. Pistetään peli käyntiin. =3
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2011, 21:48

Edna oli niin keskittynyt ympärillä tapahtuviin ihmeisiin, ettei huomannut katsoa eteenpäin. Vasta siinä vaiheessa kun edestä kuului kiroilua ja halveksuntaa, vilkaisi puoliverinen eteensä. Liian myöhään. Siinä samassa kun Edna nosti katseensa eteensä, törmäsi nuori mies vasten puoliveristä. Edna lensi iskun voimasta puoli metriä taaemmas, iskeytyen sitten maahan takamukselleen. Maahan tärähtäessään pääsi neidon suusta pieni huudahdus, samalla kun Edna keskittyi enemmänkin pitämään kiinni ostoskassistaan, kuin ottamaan maahan kaatumistaan. Hetken tyttö voivotteli ja ähkyi, kömpiessään ylös maastaan, kunnes nosti katseensa häneen törmänneeseen henkilöön. Nuorukainen joka häneen oli törmännyt, oli varteenotettavan suloisen näköinen poika. Edna katsoi tuota hetken kysyvästi, mutta rykäisi sitten äänekkäästi.

Et sitten eteesi viitsinyt katsoa? Edna parkaisi, jääden odottamaan vastausta. Ennen kuin hän vastauksen ehti saamaan, niin ilmestyi pojan takaa näkökenttään muutama vartija. Edna vilkaisi pojan ohi vartioihin, vilkaisten sitten itseensä törmänneeseen nuorukaiseen.
Ovatko he sinun perässä? Edna kysyi, osoittane pojan ohi vartioihin jotka tekivät harvinaisen selväksi, että halusivat tuon miehen kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ednalla itsellään oli aikaisemminkin kokemusta vartijoista. Yleensä kun peltiheikit lähestyivät tuollaisella vauhdilla ja tarmolla, niin kannatti paeta. Vaiston omaisesti Edna ottikin pari askelta taaemmas, pakenemaan vartioita, mikäli tämä häneen törmännyt nuorukainenkin päättäisi paeta. Hän ei aikonut jäädä selittelemään tapahtumia vartijoille, vaikka olikin ainakin vielä syytön osapuoli!

// pyy nyt tulee lyhyttä >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 16 Marras 2011, 12:59

//Ai muka lyhyt!? Älä puhu potaskaa!! *Osottaa namaa kohti*

Rave Rhine

Melko kauniin ja suloisen näköinen tuhmahko neito istui maassa. Hän alkoi heti melkeimpä räyhätä hänelle. "Anteeksi.. Ei ollut tarkoitus törmätä." Rave huokaisi ja vilkaisi sitten selkänsä taakse. "Oho. Hupsista.." Rave virnuili ja läpsäisi rennosti vartioita olista."Tiedätkö ettei täällä hyväksytä tuollaista käytöstä? Jos teet vielä noin heitämme sinut pois häiritsemästä. Rave naurahti ja katsoi miehiin. "Hah! Voitte lottaa meikään... En tee enää tuollaista... Ainakaan vielä..." Virnisti ja vartiat vain murahtivat ja katosivatsitten. Rave kääntyi hieman vilkuilemaan ympärilleen. "Noh.. En häiritse sinua enää.." Rave virnisti, Kuitenkin hänellä oli sellainen tunne että he näkisivät vielä. Rave hyppäsi korkean loikan katolle. Hän luisui hiljaa toiselle puolelle, hyppäsi sieltä yhden kojun katolle. Kas! Siinähän se onki. Rave heilautti istsensa kojun sisälle j vatmisui myyjän olevan piissa.

Ihmiset olivat näemmä menneet katsomaan mitä toiselle puolella oli tapahtunut. Rave tutki nopeasti tavaroita ja näki ne. Pitkät kankaiset housut. Vaaleta, juuri sellaiset mitkä rave tahtoi. Hän nappasi ne käsiinsä, mutta hänen huonoksi onnekseen kojun myyjä huomasi hänet ka alkoi huutamaan vartioita paikalle. "Oho hupsista nyt tuli kiire. Nuorukaine pujahti kojusta ja hyppi ihmisten yli. "Tietä!!" Rave huusi ja juoski nopeaa tahtia. Hän loikki ja juoksi virnistellen. Tätä hän olikin kaivannut, jännitystä. Rave huokaisi ja hyppäsi erään vartin yli. "Se liippasi läheltä." Nuorukainen kurkkasi selkänsä taakse sieltähän, rymisteli nelisn vartijaa karjuen. Rave kurvali ja kaatoi parikin ihmistä kumoon. "Anteeksi.. Hups! Sori!" Rave huuteli jatkaen matkaansa ja lopulta hän hyppäsi nopeasti katoon ja kiipesi ylös. Rave oli onnellinen että oli puoliksi haltia, kun haltiat olivat joustavia ja nopeita liikkeissään. Rave kurvasi vielä kerran vaihtoi nopeasti suuntaa ja törmäsi taas. "Outs!" Rave huudahti ja näki edessään sen äskeisen neitokaisen.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Marras 2011, 18:18

Edna tuli heti katumapäälle huudettuaan nuorukaiselle, tuon pyydellessä kohteliaasti anteeksi törmäämistään. Mitään Edna ei kuitenkaan ehtinyt vastata nuorukaiselle, kun vartijat tulivat jo tuolle huomauttelemaan siitä, ettei nuorukainen tuolla tavalla saisi riehua. Edna katseli harvinaisen hiljaisena vierestä, yrittäen näyttää mahdollisimman syyttömältä. Mutta totta kai vartijat mulkaisivat vielä tummaihoista rääsyläistä, ennen kuin jättivät pojan sikseen.
e! Odota! Edna parkaisi pojan perään tuon todetessa, ettei enää häiritsisi neitokaista. Kepeästi nuorukainen hyppäsi ylös katolle, kadoten sitten näkyvistä. Edna katsoi hetken tuon perään, kunnes hymähti pienesti ja lähti jatkamaan matkaansa.

Jälleen kerran Edna uppoutui omiin ajatuksiinsa, tällä kertaa miettien ja pohtien kuka se nuorukainen oli, minkä takia hän juoksi ja mitä hän juuri lähti tekemään. Ajatuksiinsa uppoutunut mustalainen ei kuullut hälyä, jonka nuorukainen aiheutti jälleen. Tummahipiä heräsi ajatuksistaan vasta liian myöhään, jälleen kerran. Se sama, kohtuu söpö nuorukainen törmäsi jälleen Ednaan. Tälläkin kertaa tyttö pyllähti komeassa kaaressa maahan, päästäen ilmoille kiljahduksen. Jälleen kerran häkeltynyt katse nousi ylös nuorukaiseen, samalla kun Edna kompuroi ylös ja tällä kertaa vartijat eivät olleet iloisia nähdessään kaksikon jälleen yhdessä. Peltiheikit eivät kaivanneet selityksiä, vaan vetivät omat johtopäätöksensä: Tämän kaksikon piti olla rikoskumppaneita. Joten, käsky kävi vangita molemmat, samalla kun vartijat lähtivät lähestymään nopeasti kaksikkoa.
Voi pentele sentään! Edna parahti samalla kun otti pari nopeahkoa harppausta lähemmäs nuorukaista "Meidän on parasta poistua paikalta.."
Nopea vilkaisu tähän poikaan, jonka jälkeen Edna otti omatoimisesti jalat alleen, toivoen että nuorukainenkin älyäisi tehdä samoin. Edna ei todellakaan lähtisi selleille väärinkäsityksen takia! Joskin, pakoon pötkiminen ei lisännyt hänen syyttömyyttään yhtään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 17 Marras 2011, 14:47

Raven Rhine

Rave tuijotti hieman pahoittelevasti neitoa. "Sori." Rave kohautti olkiaan ja katsahtu sitten toiseen. "Noh nyt ei kyllä pelleillä kun nuo eepelit ovat perässä." Nuorukainen osoitti kahta artijaa edessä ja kahta toista sivuilla. Joten edeaaä olisi tyhjää. Nämä huuvat nuorukaiselle ja ottivat jo aseitaan esiin. Toinen lähti pinkomaan hädissään pois, mutta Rave tarrautui tuon ranteeseen ja huikkasi virnistellen. "Eipäs kiirehditä. Tästä se hauskuus vasta alkaa!" Rave kääntyi katsomaan vartijoita. "Te typerät rääsyläiset nyt pääsette hengestänne. Typerykset." Vartiat raivosivat. Rave vaikutti rauhalliselta hän vetäisi syvään henkeä.

"Juokse nyt!" Rave huusi kovaa ja vihelsi nopeasti. Korvia särkevän äänen. Rave juoksi ja kääntyi. "Nopeasti! Tätä kautta!" Rave tarrai uudelleen neidon käteen ja ohjasi hänet oikeaan suuntan. Hopea turkkinen, kelta silmäinen ja terävä hampainen hyppäsi heidän yli. Vartioiden äänet kuuluivat. "He menivät tänne päin! Äkkiä! Nopeasti!" Kuului ravokas murina. Nii-chan oli tullut, yli kaksimetriä korkeä jättiläissusi murisi ja näytti hampaitaan. Vartiat huomasivat tuon ja peräämtyivät kun olivat tulleet kujalle. "Pe-perääntykää!" Yksi heistä huusi ja lähti lipettiin. Rave hyppäsi sutenaa selkään ja huolkaisi. "Tuletko vai et?" Rave ojensi toiselle kätensä ja hymyili.

//Lyhyt. Sori hittauksesta. Oli pakko tarrata ranteeseen.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2011, 20:48

Jälleen kerran nuorukainen pahoitteli yhteentörmäystä. Ednan yrittäessä lähteä pötkimään pakoon, tarrasikin poika kiinni hänen ranteestaan, Edna vilkaisi kysyvän vihaisena poikaan, joka totesi kaiken hauskan vasta alkavan. Hauskan?! Edna ei nähnyt mitään hauskaa siinä, että joutui vartijoiden kiikareihin! Tyttö odotti malttamattomana että poika tekisi jotain, kunnes tuo antoi vihdoinkin käskyn juosta ja päästi samalla vihelsi korkealta. Edna parkaisi pienesti, samalla kun lähti juoksuun nuorukaisen kehotuksesta. Pian tuo kuitenkin otti taas ohjat Ednan suunnasta, kiskaisten mustalaisen mukanaan toiselle kujalle.
Vartijat tuntuivat saavuttavan kaksikkoa. Pian kuitenkin paikalle saapui odottamaton olento. Valtava, sutta muistuttava koiraeläin hyppäsi hätiin, saaden vartijat perääntymään äkkiä. Kuitenkin, lisää vähän rohkeampia vartijoita oli luvassa.

Edna katsoi hetken vartijoiden perään koettaen tasata hengitystään. Katse kuitenkin kääntyi poikaan, tuon kysyessä aikoiko tyttö tulla vai ei. Edna katsoi vuoroin valtavaa sutta, vuoroin pojan tarjoamaa kättä. Hetken mietittyään ja punnittuaan vaihtoehtoja, Edna tarrasi päättäväisesti pojan käteen ja antoi tuon auttaa itsensä ratsun selkään.

//njaa, toi lyhyt ollut. Ja ns. ystävälliset autohitit on sallittuja ja jopa suotavia, että tarina menee paremmin eteenpäin. Esim just toi, että hahmos vaan veti Ednaa mukanaan, ilman et kyselit sen paremmin. Koska molemmat oli kumminkin pakoon juoksemassa. Ja jos olisi jättäny sen mun päätös valtaan, että tarrasko Rave Ednan ranteeseen vai ei, niin sun viestistä ois tullu aika lyhyt :D
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 18 Marras 2011, 10:30

Raven Rhine

Nuorukainen auttoi toisenbsutensa selkään ja katsahti nopeasti vartioihin. Sieltähän tulikin jo lisaa hieman huimapäisempiä vartioita. Susi murisi ja haukahti hyvin korkeita ääniä. Vartioista yksi juoksi ja heitti tikarin kohti heitä. Rave hetkelliseti tiesi että se tulisi osumaan tyttöön, jolloin hän siirtyi nopeasti neidon suojaksi. Rave tunsi kivun selässään. Selässä toisiaan törrötti n. 1,5cm syvyydellä n. 3 leveä tikarin terä. Rave ei aikaa alkanut veluttelemään tässä tilanteessa. Nii-chan ehti ennen käskyä nappaamaan suuhunsa yhden vartijoista ja puraisi hänet poikki. Vartijan ylävartalo tipahti verta roiskuen maahan ja alaosa lensi päin seinää. Suden suusta valui vartijan verta ja ihmiset huusivat pakokauhun vallass. Rave käski nopeasti suttaan. "Etsi tie pois kylästä ja nouki samalla ostokset!" Nuorukainen kurkkasi neitoon ja virnisti ystävällisesti toiselle. "Pidä kiinni." Susi otti valtavan loikan ihmisten yli ja alkoi juosta kovaa vauhtia.

Susi ohitti ihmiset hetkessä ketään vahingoittamasta, kuitenkin Nii-chanin häntänsä kaatoi ihmisiä kumoon. Ihmiset kaatuivat takalistoilleen ja jäivät järkytyneinä katselemaan jättimäisen suden perään. Rave vetäisi ilmettäkään tekemättä tikarin pois selästään. Susi löysi hetkessä ulos kylästä ja noukki kassin maasta. Hetken juoksemisen jälkeen susi pyaähtyi. "Tässä me jäämme kyydistä." Rave laskeutui als ja odotti hetken toista. Verya valuva haava ärsytti nuorukaista. Hän katsoi ja kuunteli luonnon ääniä. He olivat vielä lähellä kylää ja siksi vartioiden äänet kuuluivat. "He menivät tänne päin!" Kuului. Rave vilkaisi suttaan. "Vie kamat kotiin ja pysy siellä. Jos kutsun sinua tule niin nopeas kuin pystyt." Nuorukainen ohjeisti sutensa joka lampisi pois.

Viimein hän kääntyi neitoon päin. "Olen Raven Rhine. Hauska tavata. Ellet sitten pidä sitä hauskan. Kannattaa olla ihan varuillaan, sillä uakon että meidän täytyy vielä juosta." Rave hymyili. Hänen paitansa oli selästä värjääntynyt punaiseksi. Kaulahuivikin oli hieman punainen. "Kukas sinä olet." Rave hymyili.

//No hyvä. Varoitan jo nyt että hittailen joskus tuollaista ystälällistä, jos mitenkään haittaa? Korjattu.
Viimeksi muokannut Nya päivämäärä 21 Marras 2011, 08:42, muokattu yhteensä 2 kertaa
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2011, 19:05

// err, nyt joudun olemaan hieman nipo nipo ja huomauttaa, että et voi olettaa mitään ulkonäöllisiä seikkoja toisessa hahmossa, ellei niistä ole mainintaa hahmon esittelyssä :D Eli Ednalla ei ole sormusta, emmekä me "leiki" että sellaista on, ellei esittelyssä niin lukisi. Sormuksen tyttö on suunnitelmien mukaan saamassa vasta myöhemmin.
Joten, ottaisitko tuon sormus huomautuksen pois/muokkaa lausetta, niin vastailen sitten~

Kuten sanottu, ystävällisesti hitit on ok. Eli esim juuri tuollainen, missä hahmosi kiskoo toista hahmoa mukanaan karkuun, kun molemmat sitä jokatapauksessa tekisivät. Tai se että hahmosi juuri otti osuman Ednan puolesta, sekin on ok.

Kiellettyjä hittejä ovat juuri sellaiset, missä hahmosi satuttaa tai muuten dominoi toisen hahmoa ilman lupaa. Esim, hahmosi menee ja viiltää haavan toiseen. Tai että hahmosi sitoo toisen hahmon kiinni puuhun. Ilman että siitä ollaan sovittu. Mikäli näistä "dominoivista" ja vahingoittavista hiteistä on etukäteen sovittu, niin silloin se on ok.

Toisen hahmon suhteen et myöskään saa olettaa mitään. Kuten esimerkiksi tuo sormus juttu. Et saa olettaa, että tytöllä sormus olisi sormessa, ellei siitä tosiaan ole mainintaa hahmoesittelyssä. Et myöskään saa olettaa miten toisen hahmo reagoisi, miten toisen hahmo väistäisi tai mitä se tekisi.
Moiset oletukset ovat kuitenkin sallittuja NPC hahmojen suhteen. Eli näiden "Ei pelaajan hahmojen" aka sivuhahmojen suhteen. Niiden suhteen saa olettaa vaikka mitä ja niitä saa hittailla miten itse huvittaa, ellei vastapelaaja ole esittänyt toiveita NPC hahmojen suhteen.

Puaaaah, Tämä ei siis ollut mikään "soo soo saarna" vaan tällainen valistamispuhe :D Elä siis ota itseesi~
JA mitä epävarmuuteesi tulee, niin parempihan se on kysyä kuin katua! Ei kukaan ole seppä syntyessään. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Marras 2011, 12:48

Seuraavat tapahtumat tapahtuivat niin äkkiä, ettei noidanalku meinannut mukana pysyä. Nuorukainen nosti Ednan sutensa selkään ja seuraavaksi vartijoita alkoikin tulvia lisää paikalle. Ednan vilkaistessa murisevaan suteen, oli yksi vartijoista heittänyt tikarin kohti heitä. Lähestyvästä teräaseesta tiedoton Edna ei olisi edes älynnyt väistää itse, kun Rave päätti uhrautua ja ottaa iskun tytön puolesta. Katse nousikin nopeasti sudesta nuorukaiseen, joka oli ottanut osumaa sankarillisesti neidon puolesta. Edna oli jo parkaisemassa jotain, mutta seuraavaksi Yksi vartijoista sai surmansa suden toimesta. Hulluko tämä oli?! Nyt Ednaa varmasti syytettäisiin ties mistä, jos ja kun jäisi kiinni. Toivottavasti ei.
Seuraavaksi kävi käsky tai kehotus pitää kiinni kunnolla. Tyttöä ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun tuo jo oli tarrannut tukevasti kiinni mistä ikinä saikaan. Susi lähti liikkeelle ja ei aikaakaan, kun tuo oli löytänyt tiensä pois kylästä. Nuorukainen ilmoitti kaksikon jäävän tässä välissä pois, jonka jälkeen kaksikko poistuikin hukan selästä.

Edna katseli varautuneena sutta, kunnes tuo sai isännältään käskyn poistua kotiin. Suden jolkotellessa pois, siirtyi katse takaisin nuorukaiseen. Nyt tuo poika esitteli itsensä Raven Rhineksi ja kertoi tapaamisen olevan positiivinen asia. Ainakin hänen osaltaan. Esittelyä seurasikin kehotus pakoon pötkimisestä ja kysymys siitä, kuka seuralainen mahtoi olla.
Edna Edna Eregion. Hauska tavata mutta mitä pakoon pötkimiseen tulee, pärjäätkö varmasti? Jos et sattunut huomaamaan, niin vuodat verta Edna huomautti, nyökäten vihjaavasti kohti pojan selkäpuolta. Eiköhän tuo sen nyt itsekin tiennyt

// Juu, ystävälliset hitit ovat ok~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 21 Marras 2011, 17:30

Raven Rhine

"Täh!? Eipä se kamalasti tunnu... Ei mitään hätää." Rave virnuili ja äkkiä säpsähti. Hän kuuli vartioiden huudot. Ne lähestyivät heitä. "Täytyy lähteä äkkiä liikkeelle! Muuten nuo äijät tulevat ja ottavat meidät vangeiksi." Nuorukainen vilkaisi kärsimättömänä taakseen ja katsanti tähän Ednaan. "Niin, joo! Tule!" Rave huudahti ja viittoi seuraamaan. Toivomuksena eittei joutuisi ihmisten kanssa mestattavaksi, se jos mikä olisi nöyryyttävää. Jopa tälläisen positiivisen olennon mielestä.
"Tänne päin. Tule, on kiire." Rave osoitti kohti syvempää metsää. Hän itse lähti juoksemaan edeltä

Vartijat saapuivat juuri siihen kohtaa mihin he olivat laskeutuneet Nii-chan selästä. Yksi heistä hymyili ilkikurisesti. "He ovat menneet tästä! Maassa on vielä tuoreita veri tahroja." Vartija retku osoitti veri jälkiä, jotka olivat pudonneet raven selästä.

Verinen vana jatkui, kun rave juoksi näyttäen tietä. Hänen oli pakko pysähtyä hetkeksi. Hän läähätti kuin oma sutensa. Siitä ajatuksesta rave naurahti hiukan. Oikeasti tuo haava selässä ei mielyttänyt häntä tippaakaan. "Ääh... Pitäisi löytää vettä.." Rave mutisi ja riisui verisen kaula huivinsa kaulastaan. Hän kietaisi sen itsensä ympäri ja yskäisi. "Jatketaan.." Rave sanoi päättäväisenä.

Vartiat läähättivät verivanan perässä. "Kuule pomo... ne voivat olla jo missä vain..." Yksi heistä läähätti muita perässä. "Ei emme luovuta, ennen kuin ne kaksi on saatu kiinni" Tuo mutisi ja käski taas lähteä juoksuun.

Silmissähän pimeni kohta. rave mietti. Hän ei kestäisi paljoakaan kohta. Piti piiloutua jonnekkin. Mutta minne? rave huokaisi ja jatkoi matkaansa näyttäen tietä. Mutta kyllä jossakin vaiheessa tulisi hänen jalkansa pettämään.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Joulu 2011, 16:03

Edna ei tiennyt oliko poika vitsailevalla vai vihaisella tuulella, tuon huomauttaessa ettei haava selässä pahemmin tuntunut. Tuohan vuosi kuin seula! Edna ei kuitenkaan ehtinyt ehdottaa minkäänlaista ensiapu toimia, kun Rave päätti että taas juostaisiin. Vartijat lähestyivät jälleen, joten kaksikko otti jalat alle Raven johtaessa heitä syvemmälle metsään. Edna ei pistänyt vastaan, vaan juoksi siinä missä Ravekin, ollen kuitenkin huolissaan nuorukaisen haavasta. Jos tuota ei pian hoidettaisi, kuolisi Rave varmasti verenhukkaan!
Toisaalta.. Edna oli ruvennut varovaiseksi viimeaikojen tapahtumien jälkeen. Mitä jos nuorukainen halusikin hänelle jotain pahaa? Jos tuo vaikka oli itse jonkinlainen peto? Demoni? Hirviö? Heti vartijoiden lähdettyä kävisi kimppuun ja raatelisi metsän keskellä? Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää, mutta siltikään Edna ei lopettanut juoksemista.

Pian he pysähtyivät. Rave ei näyttänyt voivan kovin hyvin, vaan nuorukainen oli hengästynyt ja suorastaan läähätti. Edna katsoi pahoittelevan huolestuneena nuorukaista, joka huomautti, että heidän pitäisi löytää vettä.
Metsä aukeallahan on lampi Olisiko se lähin paikka? Edna kysyi, samalla kun Rave riisui kaulahuivinsa. Pian he kuitenkin jatkoivat matkaa, sillä vartijat perässä eivät olleet luovuttaneet.
Tovin pakoon pötkittyä Edna vilkaisi ylös, jonka jälkeen katse siirtyi yhä huonokuntoisemmaksi käyvään Raveen.
Pysyisimmekö kiipeämään puihin piiloon? Edna kysyi kaksikon liikkuessa eteenpäin Ehkä he eivät älyä etsiä sieltä..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 05 Joulu 2011, 11:52

Raven Rhine

Nuorukainen pysähtyi kuullessaan Ednan ehdotuksen. Rave katsoi puita sitten Ednaa. Taas puita taas tyttöön. Pieni väsynyt virnistys levisi nuorukaisen kasvoille. "Miksi itse en keksinyt? Loisto idea." Rave naurahti ja meni puun viereen. Hän tarkasteli sen oksi. Ne kantaisivat hyvin heitä. "Noh. Eikun menoksi. Tarvitsetko apua kiipeämisessä vai pääsetkö itse?" Nuorukainen kysäisi nopeasti ja siirsi itsensä kepeästi ensimmäiselle oksalle. "Pelkäätkö sinä Edna? Pelkäätkö?" Rave kysyi ja meni ylemmäs. oksa oksalta hitaasti. Hän istahti lopulta paikoilleen runkoon nojaten. Hän huokaisi ja katsahti Ednaan. "Oletko varma ettet tarvitse apua kiipeämisessä?" Nuorukainen hymyili ja sulki lopulta silmänsä. Pieni ohut veri vana valui pitkin runkoa Raven selästä. Hän taisi nukahtaa.

Vartijat olivat seuranneet koko ajan tiivimmin menevää veri vanaa. He hymyilivät sitä kieroutunutta hymyä. Lopulta se kääntyi ja johti heidät puun eteen. "Mitä hittoa!?" Vartia huudahti äkäisesti. Puun juurella oli iso lätäkkö verta ja sen juuret olivat värjäytyneet punaisiksi. "He ovat varmasti täällä! Mutta missä? Veri jäljet loppuvat tähän." Vartija huokaisi ja muut läähättivät hänen perässään. "Pomo... Entä jos katsoisit sitä runkoa?" Vartian retku kohotti katseensa verivanaa. Se valui hiljaa alas päin. Vartijan katse suuntautui ylemmäs. Sieltä hän näki hahmon. Istuvan hahmon. Hän hymyili ilkikuriseti.

Rave heräsi ja näki kauhukseen vartijat. Ei helvetti! Hän kirosi ja nousi pystyyn. Nuoli suhahti runkoon. Kohta he varmasti seivästäisivät heidät puuhuun. Rave ei aikaillut tirhia vaan laskeutui ja sieppasi Ednan syliinsä. "Pidä kiinni!" Hän sanoi ja lähti hyppimään kuin apina puusta puuhun. Hän piti tytöstä kiinni ja siirsi hänet hetkessä reppariinsa.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2011, 16:16

Edna naurahti pienesti joskin ei niin iloisesti Raven ihmetellessä, miksei hän ollut keksinyt kiivetä puuhun aikaisemmin. Sen suuremmitta mietinnöittä, kaksikko lähti kiipeämään ylös, Raven johdatuksella.
En tarvitse, en. Olen ennenkin puihin kiipeillyt Edna totesi virnistäen Raven kysymyksiin siitä, tarvitsiko tyttö apua. Ei tämä tosiaan ollut ensimmäinen kerta kun mustalainen kiipesi puuhun tai katolle pakoon virkavaltaa tai muuta tahoa. Olihan hänellä hyvät jalkalihakset tästä touhusta tullut.
Kaksikko jäi puiden oksille piiloon. Edna vilkuili hetken alas, kunnes nosti katseensa Raveen joka näytti nukkuvan.
Raven? Edna kuiskasi pienesti, vartijoiden ollessa jo lähellä. Kun tuo ei vastannut, päätti Edna pitää turpansa kiinni, varmistaa ettei Rave alas tippuisi ja toivoi, että vartijat olisivat tarpeeksi tyhmiä kävelläkseen puun ohi.

Niin ei kuitenkaan käynyt vaan pian vartijat jo huomasivat kaksikon puun oksilla. Ensimmäisten nuolien suhahtaessa ohi, ei Edna voinut olla kiljahtamatta. Nuo tosiaan yrittivät tappaa heidät! No, olihan Raven susi yhden vartijan nirhannut.. joten ei ihme että tämä porukka oli niin sitkeästi heidän perässään.
Rave kuitenkin onneksi heräsi ja oli heti jälleen tilanteen tasalla. Ei aikaakaan kun tuo päätti, että tuleen ei jäätäisi makaamaan. Pieni pelästynyt kiljaisu pääsi Ednan suusta, Nuorukaisen napatessa tytön syliinsä. Ja sitten mentiin. Edna löysi tiensä Raven reppuselkään ja otti kunnon otteen kiinni nuorukaisesta.
Mihin sinä nyt?! Edna kysyi Raven hyppiessä puusta toiseen pakoon Et jaksa kauaa tätä menoa!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Nya » 12 Joulu 2011, 12:02

Raven Rhine

"Tiedän... Tunne jo nyt että olen aika heikko. Pysy sinä siellä vaan ja varo ettet tahraa itseäsi vereeni." Rave naurahti ja hyppi nopeaa tahtia. Tällä kertaa hän kuuli hevosten laukkausta. Nyt vartiat olivat varmaankin ottaneet hevoset jostakin. Mistä lie. Nuolia suhateli sinne tänne. Yksi niistä raapaisi nuorukaisen poskea. Haava oli vain pieni pinta haava. Rave horjahti äkkiä, veren puutteen voi jo huomata. Rave kuitenkin onnistui saamaan otteen oksasta. Siinä sitten riiputtiin. " Pidä tiukasti kiinni." Nuorukainen sanoi rauhoittavasti. Hienoa! Nuorukainen ajatteli ja kapusi ylös ja lähti jatkamaan matkaansa. "Oletko hyvin siellä Edna?" Rave virnisti ja pysähtyi metsä aukean lähelle. Hän huokaisi. Hevosten kaviot kuuluivat vielä kaukaa. Hän laski tytön selästään ja hymyili. Ei auttanut muu kuin viheltää Nii-chan paikalle. Korkea pitkä vihellys, joka keskeytyi äkkiä. Rave kaatui ja yski. Hän kuitenkin kapusi seisomaan, tarttui hellästi neidon käteen ja näytti tietä pensaalle. "Piiloudu tänne. Tulen kohta." Rave sanoi ja häipyi peittäen omat veri jälkensä.

Susi laukkasi paikalle huolestuneen näköisenä. Se ulisi hieman, kun nuorukainen nojasi häneen. "Lopeta Nii-chan. Olen kunnossa..." Rave otti henkeä ja nousi sutensa selkään. Vartiat tulivat ja hymyilivät kieroutuneesti. Rave huusi jotakin ja susi syöksyi nopeaa tahti kohti vartioita. Kaikki kävi niin äkkiä, että sitä ei voinut oikein käsittämään. Vartioita kuoli ja kaatui. Rave tipahti sutensa selästä ja jäi makaamaan siihen. Tuli hiljaista. Rave makasi maassa, näyttäen kuolleelta. Nii-chan tuli Raven viereen ja "kiertäytyi" Raven suojaksi. Se nuolaisi Raven kasvoja. "Yäk! Nii-chan! Voisit edes joskus lakata tekemästä noin!" Rave taputti suden kuonoa, mutta jäi makaamaan maahan edelleen elottoman näköisenä.
Nya
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron