Murhaajan murhaaja (varattu)

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Murhaajan murhaaja (varattu)

ViestiKirjoittaja Ylva » 03 Joulu 2011, 14:22

Ylva

Ilta oli jo aikaa sitten muuttunut yöksi ja harvinaista kyllä Ylva yritti saada unenpäästä kiinni. Rähjäisen talon rähjäinen asunto oli kylmä ja vetoisa tähän aikaan vuodesta. Se oli yksi naisen vuokraamista piilopaikoista, sellainen mihin kukaan ei kiinnittänyt huomiota, eikä vuokra ollut paha. Nainen yritti kääriytyä paremmin peittoon, mutta se ei tuntunut auttavan, joten lopulta nousi ylös turhautuneena. Naisella oli yllään ylisuuri vaalea paita, joka luultavasti oli tarkoitettu miehille. Sen helma ylttyi naisen puoleen reiteen ja roikkui tuon päällä muutenkin ylisuurena. Nainen istui sängyllä ja katseli hämärää huonetta sipaisten hiuksia pois kasvoiltaan. Ei ollut tottunut nukkumaan tähän aikaan. Huoneessa ei ollut paljoa tavaroita, koko asunto koostui yhdestä huoneesta, jossa oli pieni nurkkaus hellalle, pöytä ja pari tuolia sekä sänky ja nuhruinen kaappi. Oli tietysti pieni pesutila, mutta sitä nyt ei huoneeksi voinut oikeastaan edes kutsua. Ylva huokaisi itsekseen ja nousi ylös vaivautumatta sytyttämään puoliksi palanutta kynttilää.

Nainen asteli tavaroidensa luokse ja kaivoi esiin sätkävehkeet käärien itselleen sätkän, joka sisälsi jotain muuta kuin pelkkää tupakkaa. Nainen siirtyi istumaan ikkunalaudalle samalla kun sytytti sätkänsä ja katseli siitä viileään yöhön. Se oli yö siinä missä mikä tahansa öistä tässä kaupungissa tai muualla maailmassa. Ainut poikkeus oli, että yritti oikeasti nukkua tähän aikaan. Naisen ammatti vaati öiseen aikaan valvomista ja oli viimeaikoina muutaman keikankin saanut tehtyä. Rauhoittava tunne alkoi leviämään naisen ruumiiseen ja mieleen sätkän vaikutuksesta ja se sai naisen hymyilemään hieman. Tervetullut turtuneisuus, joka hääti kehää kulkevat synkät ajatukset pois. Sätkän loputtua tumppasi sen vanhaan lasipurkkiin ja siirtyi huoneen poikki takaisin sänkyyn. Ylva veti peiton päälleen ja jäi katselemaan seinää edessään hetkeksi kunnes sulki silmänsä. Ei nukahtanut, mutta ainakin olo oli rennompi. Naisella oli muutenkin vaikeuksia nukkua ja olisi tyytyväinen jos saisi edes muutaman tunnin unta. Jos ei, voisi aina mennä katselemaan kylän yöelämää.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 18 Joulu 2011, 03:44

Illidan
Kosto oli suloinen, niin suloinen. Harmi vaan että kaikki ihmiset ja olennot eivät olleet niin rohkeita suorittaakseen sen itse, aina piti houkutella tai maksaa joku toinen tekemään likaiset hommat puolestasi. Onneksi palkkamurhaajia riitti ja yksi niistä oli nimeltään Illidan. Illidan oli kokenut palkkamurhaaja, lähes koko elämänsä tehnyt samaa hommaa. Eipä sarvipään elämään paljon muuta kuulunutkaan kuin työtä.

Muuan kyläläismies oli palkannut Illidanin tappamaan eräs toinen palkkamurhaaja, Susisilmä. Eipä puolidemoni ollut ennen tuosta tyypistä mitään kuullut tai liiemmin nähnyt, mutta lähes kuukauden tiedonhankinta oli nopeasti tuottanut tulosta. Kyllä palkkamurhaajat tiedettiin ihmisten keskuudessa. Tosin kukaan ei tiennyt paikkaa missä nuo majailivat. Illidan oli kuitenkin käyttänyt aikansa harkiten ja lopulta onnistunut salamyhkäisesti jäljittämään Susisilmän ja paikan missä tuo silloin tällöin yöpyi. Ai mikäkö oli kyläläismiehen motiivi maksaa Susisilmä pois päiviltä? Yksinkertaisesti se, että aikoinaan Susisilmä oli palkattu murhaamaan kyläläismiehen isä. Kostonhalu oli ollut valtava, ja nyt se viimeinkin tultaisiin panemaan toimeen.

Oikea yö oli koittanut ja Illidan oli hiljalleen yön turvin lähestynyt surkean näköistä rähjäistä taloa. Palkkamurhaaja oli selvittänyt taitavasti Susisilmän sijainnin ja vakoilun ansiosta tiesi että kyseinen palkkamurhaaja oli kyseisessä rähjäisessä talossa. Nykyään peli oli niin julmaa, jopa palkkamurhaajille maksettiin toisten palkkamurhaajien päiviltään pois viemisestä. Raha vallitsi tässä maailmassa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Varjojen saattelemana Illidan vaani hiljaa kuin yö rähjäisen talon ulkoseinustalle. Ovesta ei olisi viisas mennä, se herättäisi heti huomion. Oli lähes mahdotonta päästä sisälle ääneti, mutta mitä vähemmän ääntä sen parempi. Illidan kiersi hitaasti taloa ympäri, kunnes silmiin osui ikkuna. Siitä oli varmasti helpoin mennä. Mikä onni oli että uhri oli sisällä, pääsisi edes hetkeksi hieman lämpimämpään ympäristöön. Illidanin demoniveri lämmitti miestä huomattavasti, mutta kylmän sään koittaessa tuokin tunsi kylmyyttä viettäessään pitkän ajan ulkona. Illidan suoristautui ja veti tikarinsa esille. Tuo upotti veitsensä ikkunankarmin pieneen aukoon ja tiirikoitsi lukitusta mahdollisimman hiljaa. Jutut olivat niin tuttuja Illidanille, ettei kauaa kestänyt kun ikkuna aukesi.

Illidan oli hetken paikoillaan, aivan hiljaa varmistaakseen ettei uhri ainakaan vielä ollut saanut suurempaa kohtausta. Tarkkakorvaisena tuo tosin saattoi olla jo kuullut epämääräistä ääntä ikkunasta, mutta jos uni oli jo vallannut mielen niin toivo oli turha. Mahdollisimman hiljaa Illidan aukaisi ikkunan, otti ikkunanreiän alaosasta tukea kummallakin kädellään ja hyppäsi palkkamurhaajalle tavanomaisen sulavasti ikkunasta sisään, päätyen talon lattialle matalaan asentoon pitäen käsiään kiinni lattiassa, puristaen tikaristaan. Sarvipää ei kuitenkaan tuhlannut hetkeäkään, tuo ei edes miettinyt oliko Susisilmä ja huomannut Illidanin. Illidan nousi sulavasti ylös, syöksyi lähemmäs sänkyä ja kohotti tikarinsa ylös. Jokin käsittämätön kuitenkin esti tuota; tikari ja käsi jäi ylös kohotettuna. Illidan tunsi piston sydämessään - oli väärin murhata toinen kun ei nähnyt edes tuon kasvoja. Nyt vasta Illidan tajusi keskittää ajatuksensa Susisilmään ja katsoi ensimmäistä kertaa tuon reaktiota. Hetki oli kuin pysäytetty, Illidan vain seisoi paikoillaan tikarikäsi kohotettuna, ainoassa näkyvässä silmässä hämmentynyt katse.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Tammi 2012, 21:34

Ylva

Ylva leijui jossain mukavassa tilassa valveen ja utuisen unen rajamailla, kun naisen herkät korvat kiinnittivät huomion ikkunan avaamiseen. Samalla hetkellä veti syvään henkeä nenänsä kautta ja saattoi haistaa jonkun tai jonkin läsnäolon. Nainen ei kuitenkaan liikkunut, vaan pysyi samassa asennossa silmät suljettuina. Odotti kärsivällisesti kutsumattoman vieraan astellessa varsin äänettömästi sängyn viereen. Enemmänkin vaisto kuin mikään muu sai naisen liikahtamaan juuri oikealla hetkellä, silloin kun iskun olisi pitänyt olla jo matkalla. Nainen kierähti selälleen ja kohotti toisen kätensä tarraamaan kiinni vihollisen iskevästä ranteesta vain huomatakseen ettei oletettua iskua tullutkaan, vaan mies oli jäänyt tikari kohotettuna tuijottamaan naista. Tai mies ja mies, miten sen otti kun sattui omistamaan sarvet. Miehen pysähtyineisyys sai naisen pysäyttämään oman liikeensä toisella kädellään. Tyhjästä oli ilmestynyt koristeltu tikari naisen oikeaan käteen ja oli ollut iskemässä sillä hyökkääjän vatsaan, mutta pysäyttikin iskun ennen kuin se osui perille pitäen kuitenkin terän millin päässä miehen ruumiista. Nainen siristi kultaisia silmiään itseään tuijottavalle miehelle. Oli vain oletettavaa, että jos joku uskalsi lähteä murhaamaan murhaajaa, osaisi tuo asiansa, mikä tarkoitti sitä ettei jääty odottamaan uhrin reaktiota. Tämä mies oli kuitenkin toiminut jostain syystä toisin. Hämmentävää. Tai ammattitaidonpuutetta.

Ylva tunsi olonsa turvattomaksi maatessaan siinä sängyllä. Koko tilanne vaikutti varsin mielenkiintoiselta ja hieman tokkuraisen tilansa huomioon ottaen päätti kiemurrella tästä tilanteesta pois puhumalla ennemmin kuin väkivallalla. Voisihan tietysti liikauttaa kättään ja viedä iskunsa loppuun, mutta toisaalta liittolaisia oli harvassa ja tämä oli varsin ironinen hetki hankkia sellainen. Sitäpaitsi, viimeaikoina elämä oli käynyt harvinaisen tylsäksi. Pysähtynyt hetki oli ja meni. Nainen heitti jalkansa alas sängyltä ja nousi seisomaan miehen eteen liikuttamatta tikarin paikkaa. Katseli hetken miehen kasvoja kultaisina välkkyvillä silmillään ja vino hymy levisi naisen kasvoille. "Iskikö noidannuoli vai muutitko mielesi?" nainen kysyi mieheltä tummalla äänellään silmät tuikkien ilkikurisesti. Nainen vaikutti olevan varsin huvittunut koko tilanteesta, mikä sinänsä saattoi olla hämmentävää sillä mies selvästi oli tullut tänne riistämään naiselta hengen. "Vai haluatko kenties haastetta?" nainen lisäsi kohottaen toista kulmaansa.

Ylva vilkaisi avonaiseksi jääneen ikkunan suuntaan. "Olisit voinut sulkea ikkunan kerta aiot jäädä juttelemaan", nainen huomautti palauttaen katseensa miehen silmiin. Naisen silmät olivat yhtä aikaa hyvin eloisat välkehtiessään ja tuikkiessaan jopa pilkkaavasti. Jos tämän kaiken ohi pääsi, niissä näkyi syvää tyhjyyttä, sellaista mustuutta jota harva ymmärsi. Jos siitä pääsi eteenpäin, no harvempi oli päässyt ja mitä tarkemmin ottaen yksikään niistä ei ollut enää elossa. Tai oli pari, mutta niistä ei puhuttu. Häiritsevintä naisen silmissä oli se tietty katse, joka tuntui tukeutuvan sieluun asti ja levittävän kaiken toisesta naisen tietoon. Todellisuudessa tietenkään näin ei ollut, ei ainakaan niin yksinkertaisesti. Ylva osasi lukea hyvin ihmisiä ja ketä nyt tahansa, mutta varsinaista mieleen tunkeutumista ei sinänsä hallinnut. Kaikki oli kiinni asenteesta ja siitä mitä sai toisen uskomaan, sen tuo oli oppinut jo kauan sitten vaikka ei kuitenkaan helposti.

((Pidän tästä yhdistelmästä jo nyt. Hei, kuinka pitkä herrasi on, en ainakaan löytänyt sitä hahmokuvauksesta?))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 11 Tammi 2012, 01:13

[ Ei ole lainkaan tullut ajatelleeksi Illidanin pituutta, mutta sanotaanko että miekkoseni on noin 180cm pitkä. (: ]

Illidanin ainoa näkyvillä oleva silmä tapitti kiivaasti tummahiuksista naista. Sarvipää näytti lähes joltain patsaalta, joka kuitenkin voisi murentua tuhansiksi murusiksi kosketuksesta. Nainen oli kierähtänyt ketterästi selälleen ja ollut varuillaan iskuun. Jos Illidan olisi kylmäverisesti vain suorittanut iskunsa loppuun, ei tummatukka olisi varmasti tuosta vain tyytynyt kohtaloonsa, niin nopeat liikkeet ja palava sielu toisella kun oli.

Tilanne oli outo, jokseenkin hämmentynyt muttei ollenkaan vaivaantunut. Illidan ei edes tarkemmin tiennyt mikä tuohon itseensä oli mennyt. Mies oli teloittanut satoja, jossei tuhansia olentoja näkemättä niiden kasvoja. Ehkä nyt asia oli eri kun Illidan tiesi kyseessä olevan toinen palkkamurhaaja. Uteliaisuus vei ehkä voiton. Sarvipää oli aikaisemmin tavannut yhden ammattiveljensä ja tullut sen kanssa hyvin juttuun, ehkäpä samanlainen ammatti jotenkin kiinnosti ja yhdisi. Kuka tietää.

Vihdoin lähes kuollut hetki sai elonpuuskan harteilleen: Nainen nousi ylös, Illidanin eteen. Sitä seurasi lyhyt kasvojen tutkiskelu ja lopulta nainen alkoi puhumaan vino hymy kasvoillaan. Sarvipää ei ensiksi vastannut mitään naisen toteamaan, vaan puolestaan hivutti katseensa raskaasti toisen kasvoista alemmas, kunnes katse pysähtyi omalle paljaalle vatsanseudulle jonka lähellä oli uhkaavasti tummaverikön tikari. Pahus, jopa palkkamurhaajan ammatissa olisi hyödyksi pitää jonkinsortin suojusta yllä. Mitäs sille voi kun ammatissa piti hiipiä, hyppiä ja pomppia äänettömän sulavasti, jolloin paidattomana kaikki oli helpompaa. Illidanin hengitys ei mennyt raskaammaksi, eikä tuo näyttänyt jännittävän. Miehen tikarikäsi oli edelleenkin ylhäällä, tosin ei niin ylhäällä mitä hetki sitten, mutta kuitenkin iskuetäisyydellä. Tilanne alkoi jopa hieman huvittamaan puolidemonia.

Illidan kohotti katseensa naisen silmiin, kuunteli toisen sanoja puhumattomana. Naisen kultaiset silmät olivat kaikessa erikoisuudessaan hyvin hämmästyttävät. Niiden katse sai jopa Illidanin liikahtamaan pienesti. Sarvipää puristi hieman tikariaan, joka oli kohotettuna noin naisen takaraivon korkeudella. Tosin etäisyys siihen oli hieman pitempi mitä naisen tikarin etäisyys Illidanin vatsaan. Jos nainen päättäisi pistää miehen pois päiviltä, pystyisi Illidankin tökkäisemään veitsensä hyvällä tuurilla toiseen pystyyn. Nyt sinitukalla ei kuitenkaan ollut tikarilla iskeminen mielessä, vaikka ammatti suorastaan huusi sitä. Tilanne oli niin mielenkiintoinen, mutta samalla kutkuttava. Mitä sitä nyt tekisi kun oman vatsan lähellä oli tikari ja "uhrilla" suorastaan ironiset sanat?

"Ikkuna sulkeutuisi kuin itsestään, jos hyvä neiti laskisi kauniin tikarinsa alas.", Illidan sanoi pitkähkön hiljaisuuden jälkeen myös jonkinsortin ironia äänessään, vastaten naisen syviin silmiin intensiivisellä katseellaan. "Mutta toisaalta, voitaisiinhan me pistää toisemme pois päiviltä ja katsoa kumman tikari ja iskukäsi on vakaampi?", mies jatkoi vielä ironisemmalla äänensävyllä, maskilla peitetyillä huulillaan miedon huvittunut hymy. Illidan pyöritteli tikaria kädessään, kallisti hieman päätään ja silmäili naisen kaulaa leikkimielisesti, kuin tiiraillen mihin sitä teräaseensa iskisi. Miehen ilmeestä ja eleestä kuitenkin huomasi että kaikki tuo oli melko leikkimielistä.

"Jos taas unohdetaan tämä hetki ja keskitytään menneisyyteen, sanon lyhyesti; joku halusi sinut pois elävien kirjoilta. Minut yksinkertaisesti palkattiin pestiin, mutta jokin kiva tunteenpilkahdus, hyvin pienen pieni sellainen, sai minut pysähtymään. Kyllä murhaaja murhaajan tuntee, vai mitä?", Illidan puhui leikittelevästi kuin käärme, tarkkaillen toisen mystisiä silmiä ja reaktiota. Kummankin tikarit olivat edelleenkin kohotettuina, tilanne oli siis vieläkin hyvin riskialtis ja jännittävä.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 11 Tammi 2012, 12:38

Ylva

Nainen sivuutti kokonaan miehen ikkuna-kommentin ja naurahti pienesti tuon seuraaville sanoille. "No, mutta se olisi varsin sotkuisaa ja tekisimme vain palveluksen tälle yhteiskunnalle päästäessämme toisemme päiviltä, vai mitä luulet, Pentu?" nainen kysyi kohottaen kulmaansa. Tuon reaktioita oli vaikea tulkita ja jos yhtään omisti hoksottimia korviensa välissä saattoi hyvin päätellä naisen näyttävän juuri sen mitä halusi toisen näkevän. Vuosien harjoituksen tuloksena jokainen lihas oli oppinut piilottamaan luonnollisen reaktion ja ilman ilkikurista maskia nainen olisi varmasti ollut hyvin eleetön. "Sitäpaitsi, minusta on enemmän hyötyä elossa kuin kuolleena." Nainen virnisti niin, että tuon valkoiset hampaat välkähtivät ja tuo kumartui jopa häiritsevän lähelle miehen kasvoja. Sarvipää saattoi tuntea naisen lämpimän hengityksen korvansa tietämillä tuon sanojen myötä. "Kysymys kuuluu haluatko liittolaisen..." sanojensa myötä nainen laski tikarinsa miehen vatsan tuntumalta alemmas tuon sukukalleuksien kohdalle varsin merkitsevästi. "...vai vihollisen?" Ylva vetäytyi kauemmas miehen kasvoista katsellen tuota hetken melkein haastavasti.

Sarvipää oli kiehtova, ainakin naisen leikkisässä ja tylsistyneessä mielessä. Vaarallinen, ehdottomasti, mutta se teki tästä kaikesta vain hauskempaa. Oli aina ollut heikkona vaaralliseen seuraan. "Pienen omatuntokohtauksesi aikana, joka on varsin haitallista tässä ammatissa, olisin voinut tappaa sinut", nainen sanoi ja kohautti sitten olkiaan. "mutta vaikutat paljon mielenkiintoisemmalta elossa", hän lisäsi, virnisti uudemman kerran ja luikahti pois miehen ja sängyn välistä. Miehellä oli toki hetken vapaa paikka iskeä naisen vetäessä tikarin pois tuon ruumiin tuntumasta, mutta Ylva luotti siihen, että oli herättänyt miehen mielenkiinnon siinä määrin, ettei tuo käyttäisi tilannetta hyväkseen. Nainen asteli huoneen poikki viskaten mennessään tikarin pöydälle. Se piti kolkon kalahduksen osuessaan puupintaan, ääni kuulosti häiritsevän kovalta hiljaisessa huoneessa, jonka tunnelmaa edes kaksikon keskustelu ei varsinaisesti ollut rikkonut. Ylva asteli avoimen ikkunan luokse ja sulki sen "ja minä kun luulin sinun olevan vain itsetuhoinen", nainen sanoi härnäävästi viitaten miehen selostukseen menneestä ja kääntyi sitten miehen puoleen saatuaan ikkunan kunnolla kiinni.

"Joten, anna kun arvaan. Tapoin jonkun joskus, johon palkkaajasi on kiintynyt ja nyt hän hakee kostoa pelkurimaisesti palkkaamalla sinut hoitamaan homman?" nainen kysyi ja kohotti kulmaansa tehostaakseen kysymystään, johon ei näyttänyt edes varsinaisesti odottavan vastausta. Ylva tunsi aivonsa ikävän tahmeaksi, vaikka ei antanut sen näkyä ulospäin. Perhanan sätkä oli saanut tuon mielen veltostumaan. Tummaverikkö suuntasi keveät askeleensä pöydän luokse, jossa tikarin lisäksi oli lasi ja pullo jonkinlaista alkoholijuomaa tarkemmin sanottuna tummaa rommia. Nainen avasi kaikessa rauhassa pullon korkin ja kaatoi siitä lasiin. "Kerrohan, paljon sinulle luvattiin tästä urotyöstä?" Ylva kysäisi samalla kun sulki pullon korkin ja nosti katseensa sinihiuksiseen ilmestykseen heiluttaen tuolle sitten pulloa kallistaen samalla päätään "kelpaako?"
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Tammi 2012, 02:22

Illidan kuunteli naisen pisteleviä sanoja, kallisti hieman päätään hymy huulessa ja lopulta kohautti hieman olkapäitään. "Toki. Mutta kysymys kuuluu haluaako meidän kaltaiset lainsuojattomat tehdä palveluksen yhteiskunnalle? Ja voin vain uskoa, että sinusta on enemmän hyötyä elossa kuin kuolleena", sarvipää tokaisi ja veti suutansa virneeseen. Enempää puolidemoni ei kuitenkaan kerinnyt jaarittelemaan, sillä nainen alkoi taas puhua ja laski tikarinsa hälyttävän alhaalle Illidanin keholla, mikä pisti miehen kuin miehen vaikenemaan. Illidan kuitenkin seisoi paikoillaan järkkymättömän liikkumattomana, kasvoillaan sama virne. Virneen takaa saattoi kuitenkin huomata pienen pälkähdyksen varovaisuutta. Illidan tajusi olevansa nyt tummatukan armoilla, niin kauan kuin toisen tikari oli sukukalleuksien tasolla. Tämä nainen tosiaankin oli vaarallinen tapaus.

Nainen vetäytyi kauemmas sarvipään kasvoista, jolloin Illidan otti katsekontaktin taas naiseen ja kohotti toista kulmaansa pienoinen virne kasvoillaan. Juuri kun sinipää oli valitsemassa oikeita sanoja, nainen jatkoi puhumista mitä Illidan kuunteli edelleenkin katsoen naista suoraan silmiin leikkisän ilmeikkäästi. Samassa tummatukka luikahti tilanteesta pois ja heitti uskaliaasti tikarinsa pöydälle. Uskaliasta, samalla rohkeaa, Illidan pohti. Sarvipää rentoutti ruumiinsa, suoristi selkänsä ja tunsi olonsa hiema helpottuneemmaksi.

Illidan laski asekädensä, kääntyi ympäri ja seurasi katseellaan naista. "Eikö ole hieman uhkarohkeaa laskea tikarinsa alas? Mitäs jos vaikka yhtäkkiä muuttaisin mieleni ja antaisin tikarin laulaa puolestani?", Illidan sanoi leikittelevästi, sitten asettaen tikarinsa nahkaremmien väliin jotka olivat sidottuina vasemman käsivarren yläosassa. Siinä tikari lepäsi, kuten aina kun se ei ollut käytössä. Tummatukka todellakin oli herättänyt Illidanin mielenkiinnon nokkelilla sanoillaan.

Illidan otti kevyitä askelia rähjäisessä talossa, varoen kuitenkin selän kääntämistä naiselle. Askeleita ottaessaan Illidan katseli ympärilleen, kuunteli naisen kysymyksen ja vastasi siihen: "Kyllä. Juuri näin. Hassua että osuit juuri naulan kantaan, onko tilanne kenties jäänyt vaivaamaan sydänsopukoita?" Mies hymähti pienesti maskinsa takaa. "Sanotaanko nyt vaikka näin että sillä liksalla eläisin monta kuukautta. Hengestäsi maksetaan siis paljon, pidä siitä hyvää huolta.", Illidan sanoi ja kaarsi lopulta askeleensa saman pöydän luo, jossa nainen oli. Sarvipää nojasi kädellään pöytään, kuin äskeistä tappotilannetta ei olisi ollutkaan. "Yritätkö kenties myrkyttää minut?", Illidan tokaisi jota seurasi hyväntahtoinen virnistys. "Toki kelpaa. Kaipa minä olen myrkkyni ansainnut", mies tokaisi vielä humoristiseen sävyyn. "Tiedätkö että olen seurannut sinua kuukausia?", Illidan sanoi yllättäen ja jatkoi nopeasti; "Yllättävän nopeasti sainkin selville missä sinulla on tapana silloin tällöin yöpyä."
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Tammi 2012, 13:09

((Pakko sanoa, herrasesi on juuri mahtava tuttava Ylvalle XD Tästä voi kehkeytyä jotain varsin mielenkiintoista *virn* ))

Ylva

Sarvipää kyseli naisen käytöksen uhkarohkeutta, johon tuo vastasi häiritsevän tyytyväisen oloisella hymyllä vilkaisten miestä suoraan silmiin -tai silmään. Ylvalla oli ässä hihassa, nimittäin tikari jonka sai käteensä maagisesti, mutta ei sitä nyt viitsinyt mainostaa. Sitäpaitsi, tässä työssä otettiin muutenkin riskejä ja tylsäähän se muuten olisi. Nainen eksyi hetkeksi miettimään välittäisikö edes siitä, jos toinen tuon tappaisi. Hieman kolkko hymy valtasi alaa naisen kasvoilla tuon keskittäessä katseensa rommilasiin, jonka nosti pöydältä huulilleen ja kiinnitti sitten taas katseensa seuralaiseensa ja hetken kestänyt kolkkous oli tiessään.

Ylva ei istunut alas, ei nyt aivan uhkarohkeaksi vielä heittäytyisi. Nojaili vapaalla kädellä pöytäänsä välittämättä tippaakaan siitä, että niin ja näin päällä oleva ylisuuri paita jätti mukavan näkymän naisen etumukseen ja sen pituudesta nyt ei tarvinnut edes mainita. Naisen siveyskäsitys oli kuitenkin olematon tai paremminkin sitä ei tainnut olla ollenkaan vaan yleensä päin vastoin. Käytti naisellisia avujaan häikäilemättömästi hyväksi, minkä sarvipää oli varmasti huomannut. Nainen hymähti miehen härnäävälle kysymykselle ja heilautti hiuksiaan, jotka olivat valuneet kasvoille. "Joku voisi valaista sinua siitä, ettei minulla ole sydäntä", nainen huomautti hymyillen. Se oli yksi epämääräinen huhu joka kierteli kapakoissa Susisilmästä puhuttaessa. Sivuutti miehen vastauksen liksasta, toistaiseksi.

Tummaverikkö ojensi rommipullon miehelle ja haki keinuvin askelin pienestä kaapista mukin miehelle laskien sen pöydälle tuon eteen. Naisen eleet ja liikkuminen oli sulavaa, ennemmin kuin kissalla kuin sudella, johon tuon kutsumanimi viittasi. Ylva istahti pöydänreinalle ja siristi hieman silmiään miehen kommentille siitä, että tuo oli seurannut naista kuukausia. "Osaat siis hommasi. Minä kun luulin tulleeni vainoharhaiseksi," nainen kommentoi hymyillen. Se oliko oikeasti ollut tietoinen asiasta jäi hämärän peittoon, mutta antoi ainakin olettaa, että tuolla jokin haju oli ollut. "Enpä majaile enää. Jos sinä löydät minut, löytää muutkin." sanoi ja huokasi dramaattisesti "eipä sitä nykypäivänä voi enää luottaa ihmisiin".

Nainen leikki lasinsa kanssa kieputtaen siinä olevaa nestettä katsellen sen pyörimistä. Mutristi huuliaan ja nosti taas katseensa mieheen, jota piti kyllä silloinkin silmällä kun ei tuohon katsonut. "Niistä rahoista... olet varmasti sen verran ammattitaitoinen, että tiedät missä työnantajasi asustaa, joten mitä jos tehtäisiin sinne pikku visiitti?" nainen ehdotti taas kulmaansa kohottaen ja päätään hieman kallistaen jolloin sai osan hiuksistaan valahtamaan kasvoilleen. "Sinä saat rahasi ja minä muistutan siitä miten käy kun yrittää voittaa minut omassa pelissäni", naisen kasvoille levisi jopa julma virne ja tuon silmät välähtivät verenhimoisesti. Ei pitänyt yhtään siitä, että tuota yritettiin tappaa varsinkin niin etevän henkilön toimesta kuin sarvipää. Se vaati toimenpiteitä.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 12 Tammi 2012, 17:37

[ Tämmöset pelit on just mahtavia, ei mitään perus random kohtaamisia missä vaan jutellaan joutavia! :'DD En vieläkään ymmärrä miksi TNF:ssä mulle satelee inspaavia pelejä ja inspistä riittää, ehkä oon liian paljon pelannut tympääviä koiraroolipelejä... XD ]


Illidan nojasi edelleenkin pöytään kädellään, hyvinkin rennosti tilanteeseen nähden. Eipä mies kuitenkaan vielä ollut valmis kääntämään selkäänsä, naispaholaisista sitä ei koskaan tiennyt. Olihan nainen sentään myös palkkamurhaaja. Mies tyytyi katselemaan tummatukkaa ja pisti merkille melko niukan yöasun. Oli kuitenkin pakko varoa ettei katse tippunut vahingossakaan liian alas - naiset eivät harvemmin sellaisesta katseesta tykänneet. Tosin Illidan oli suorastaan kokematon minkäänmoisissa asioissa, mutta miehenä katse yritti aina harhailla väärään kohtaan. Hyi, semmoinhan ei ollut yhtään soveliasta!

"Ai ei sydäntä? No, sepäs mielenkiintoista. Voisinpa vaikka lyödä vetoa että siellä jossain syvällä rintakehänkupeessa on edes pienen pieni jonkinsortin sydän. Ehkäpä se on vain kadoksissa?", Illidan vastasi aprikoivasti ja veti toista suupieltänsä hymyyn. Mies ei uskonut alkuunkaan siihen etteikö jollain olisi sydäntä. Jopa puolidemonilta löytyi sydän, vaikka mies vihasi sydämensä kyllyydestä demonivertansa.

Sarvipää otti rommipullon vastaan, piteli sitä käsissään naisen hakiessa kaapista mukia. Illidan nyökkäsi kiitoksen merkiksi, aukaisi rommipullon ja kaatoi mukin vain puoliksi täyteen. Eipä miehellä ollut aikomuksia humaltua. Puolidemoni laski pullon pöydälle, piti mukistaan kiinni ja hymähti. "Sitä on vähän pakko osata tämä homma jos on sitä työkseen tehnyt jo seitsemän vuotta. Tai no, ota nyt siitä osaamisesta takuuseen vaikkakin hengissä vielä ollaan, mutta tämä arpi silmän päällä osoittaa jonkinsortin virhettä.", mies tokaisi ja otti kulauksen mukistaan. "Nykypäivinä sitä ei voi luottaa muuta kuin itseensä. Harmi että jätät tämän tönön taaksesi, niin minulla ei ole enää mahdollisuutta tulla tervehtimään.", Illidan sanoi virnistäen ja otti toisen kulauksen rommia.

Nainen heitti pian melko yllättävän ehdotuksen. Sarvipää naurahti pienesti ja lopetti pöytään nojaamisen, seisoi taas omalla painollaan. "Eli suoraan sanottuna käännetään tilanne nurin ja mennäänkin yhdessä teilaamaan alkuperäinen maksaja? Mikäs siinä, olen toki mukana.", Illidan sanoi melko huvittuneeseen sävyyn, yrittäen kuitenkin peitellä sitä. "Saisinko siis kuulla keikkatoverini nimen? Kyllä minä tiedän että sinua kutsutaan Susisilmäksi, mutta ehkä siellä syvemmällä piilee jokin kauniimpi neidolle sopiva nimi?", Illidan kysäisi, hörppäsi loput rommit mukistaan, laskien mukin lopuksi pöydälle ja jatkaen sitten; "Jos sinä olet Susisilmä minä olen Rääkki. Jos sinä kerrot oikean nimesi, voisi täältäkin suunnalta tulla jotain aidompaa nimitietoa." Illidan hymyili vinosti ja lisäsi vielä; "Oikean nimeni voin kyllä paljastaan, mutta en kasvojani. Nimi sinne tai tänne, sen saa vaihdettua, mutta kasvot ovat sitten vähän eri asia."
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Tammi 2012, 23:37

Ylva

Nainen hymähti sarvipään sanoille, hörppäsi juomastaan ja samalla nosti toisen jalkansa ristiin toisen päälle istuen nyt kokonaan pöydällä. Siitä pääsi nopeammin liikkumaan kuin tuolilta, mutta osoitti kuitenkin jonkinlaista luottamusta olematta kokoajan ihan niin varuillaan. "Voi olla niinkin", tuo huomautti koko sydän-asialle ja katseli taas lasinsa pintaa. Olihan naisella sydän, aina ollut ja jos asiat olisivat menneet toisin olisi varmasti paljon lämpimämpi persoona. Elämä oli kuitenkin kolhinut naista sen verran, että tuo oli katkeroitunut ja synkkä. Sen lisäksi inhosi itseään tiettyjen asioiden takia ja jos tietyiltä henkilöiltä kysyttiin niin nainen ansaitsi kaiken inhon mitä tuohon saattoi kohdistaa.

Ylva nosti katseensa mieheen ja virnisti sarvipään sanoille tönön jättämisestä. "En viihdy täällä muutenkaan. Vetoisa, kylmä ja homeinen paikka", huomautti ja lisäsi vielä virnuillen "eiköhän noin näppärä poika saa selville paikkoja mistä minut saattaa löytää". Uusi siemaus rommista miehen puhuessa arvestaan. Niin, niitä löytyi naiseltakin monia, pahimmat olivat selässä. Ei kukaan oppinut murhaajaksi yhdessä yössä ja ilman virheitä. Naisen hymy muuttui jotenkin katkeran sävytteiseksi. "Luottamus on aina ollut kiven alla. Ei se nykypäivän ongelma ole", huomautti heilutellen päällimmäistä jalkaansa puhuessaan.

Demoninpuolikkaan suostuttua tummaverikön ehdotukseen tyytyväinen ja ehdottoman leikkisä hymy valtasi naisen kasvot ja sai tuon silmät tuikkimaan uudella tavalla. "Hienoa", kommentoi, mutta siristi silmiään miehen tiedustellessa tuon nimeä. No toisaalta, kuten tuo oli sanonut, mitä sillä nimellä oli niin väliä loppujenlopuksi. Nainen kuitenkin tuumi tätä tovin kuunnellen samalla miehen puhetta. Mutristi huuliaan ehkä liiankin teatraalisesti miehelle. "No ei se nyt kovin reilua ole, kasvojen piilottaminen siis. Luuletko sen tosiaan estävän sinun löytämisesi, jos niin haluan?" nainen kysyi hieman haastavaan sävyyn ja kallisti päätään. "Myönnettäköön, että minun kulta-aikani on jäänyt historian hämärään, mutta löytyy minulta silti yhteyksiä siellä sun täällä", Ylva oli kolmisenkymmentä vuotta sitten ollut kovakin nimi tai paremminkin Susisilmä ja tuosta oli etsintäkuulutuskin muikeaan hintaan. Se hupi oli kuitenkin loppunut aikanaan naisen lavastaessa oman kuolemansa, jonka jälkeen piti matalaa profiilia hyvän tovin ja senkin jälkeen. Sarvipään kutsuessa naista "neidoksi" nainen ei voinut olla hymähtämättä. Neidoksi tuota ei varmaan koskaan oltu kutsuttu, no ehkä joskus hyvin hyvin nuorena. Sanotaan sitten ettei tässä ulkomuodossa.

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Ylva kohautti olkiaan hypäten alas pöydältä astellen lähemmäs miestä, häiritsevän lähelle, mutta se oli tarkoituskin. Susisilmä väläytti lämpimämmän hymyn kuin kertaakaan aikaisemmin tämän henkilön seurassa ja ojensi kätensä miehelle, tapa jota lähinnä ihmiset käyttivät. "Ylva" nainen sanoi yksinkertaisesti tarkastellen miehen kasvoja kuin olisi yrittänyt nähdä tuon maskin läpi. Koko tästä partneri-hommasta tulisi jotain varsin mielenkiintoista, jos naisen mielikuva toisesta piti yhtään paikkaansa. Elämään tarvittiin jotain vipinää aika ajoin tai tylsistyi kuoliaaksi.

((I'm so in löööv näihin kahteen nyt jo XD Taisin kyllä sanoa jo ;) ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 13 Tammi 2012, 00:11

[ Hyvä! - Sillä niin minäkin : DD ]

"Sinä nyt varmasti löytäisit neulan heinäsuovasta, mutta minulle kasvojen piilottaminen on tärkeää. Ihan vain siksi että olen päiväsaikaan työaikani ulkopuolella melko eri näköinen. Kasvot ovat silloin ainut asia mistä minut voisi tunnistaa, joten parempi pelata varman päälle ja peittää ne öisin.", Illidan valaisi hieman naista, vaikka uskoi ettei toinen siltikään käsittäisi. No, samapa se, eipä siitä kenenkään henki riippunut. Maski oli ollut niin kauan Illidanin matkassa kuin tuo muisti. Eräs vähän pimeämmälle puolelle eksynyt kangastaituri oli valmistanut sen tilaustyönä. Tumma kangasnaamio peittosi aina öisin lähes kokonaan Illidanin kasvoja, lukuunottamatta niitä hiljaisia hetkinä jolloin mies peseytyi meressä, lammessa tai muussa lähelle sattuneessa vesialueessa.

Tummatukka myönsi kulta-aikansa menneen, mutta tuolla kuulemma oli vielä suhteita. Vasta nyt Illidan osasi epäillä ettei toinen sittenkään ollut ihminen, vaikka ulkonäkö saattaisi ihmisestä mennä. Taikka sitten nainen oli vanhempi, mutta ulkoisesti säilynyt lähes taianomaisen hyvin. Illidan ei osannut päättää kumpaan tulokseen aatteissaan päätyi, mutta väliäkö sillä. Tosin ajatus siitä että nainen saattaisikin olla 60-vuotias hyvinsäilynyt ihmisnainen pisti pakollakin huvittamaan. Illidan oli kyllä vakoillut naista, mutta jopa miehen oli pakko myönnettävä itselleen ettei ollut varma miten toinen teki murhaustyönsä. Kuin taianomaisesti nainen oli aina hävinnyt, eikä Illidan voinut edes aavistaa että lähistöllä välähtänyt susi olisi ollut nainen itse.

Nainen hypähti alas pöydältä, tuli sarvipäätä häiritsevän lähelle ja esittäytyi hymyillen. Ylva siis oli naisen nimi. Illidan ojensi myös kätensä kätelläkseen naista, suupielillään vähintäänkin lämpimä hymy. Mies tunsi edes jokseenkin luottamuksen syntyvän noiden kahden välille. "Ensikohtaamisemme tosiaan on ja tulee olemaan mielenkiintoinen, Ylva. Minut ristittiin Illidaniksi, mutta harva sitä nimeä käyttää.", Illidan esittäytyi ja irrotti sitten kättelykätensä. Mies pysyi kuitenkin paikoillaan, vetäisi yllättäen tikarinsa esille käsivartensa nahkaremmistä, tiiraili tikaria, peilaili sitä ikkunan valossa ja vilkaisi sitten Ylvaan. "Mennäänkö heti hoitamaan kosto pois alta, vai haluatko jatkaa kauneusuniasi jotka minä tulin törkeästi keskeyttämään?", mies jaaritteli ja virnisti ystävällisesti. "Se on yksi helvetti kun omistaa demoninverta, mutta hyvä puoli siinä on ettei tarvitse unta. Osaan minä sentään nukkua, mutten ole tehnyt sitä... vuosiin.", sarvipää kertoi kierrellen rodustaan, tosin Ylvalle ei varmasti tulisi minään ihmetyksenä ettei toinen ollut ihminen, olihan Illidanilla sentään sarvet päässä sekä luonnottoman väriset hiukset sekä liian vaaleansiniset silmät ollakseen ihmiselle kuuluvat.

Yllättäen Illidan iski tikarinsa pöytään pystyyn, niin läheltä pitäen Ylvaa että puolidemonin käsivarsi jäi naisen kylkeen kiinni, pitäen pöydässä kiinni olevan tikarin varresta kiinni. "Sano vain kun mennään, olen valmis koska tahansa.", mies tokaisi lähes ilkikurinen hymy kasvoillaan, uteliaana siitä pelästyikö Ylva äkkinäisiä liikkeitä.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 13 Tammi 2012, 12:06

Ylva kohautti olkiaan miehen naamioselitykselle. Ei naisella sinänsä ollut väliä asian kanssa, jokainen omalla tavallaan. Ylva nyökkäsi päätään miehen kätellessä tuota ja kertoessa nimensä. Kauneusunista jaarittelu sai naisen hymähtämään huvittuneena. "Enpä minä oikeastaan edes nukkunut, joten mikäs siinä mennään vain" tuo vastasi ja samassa mies iski puukon pystyyn pöytään. Nainen ei edes säpsähtänyt ulkoisesti, mutta sisäisesti oli hetkessä jännittynyt. Nainen laski hitaasti katseensa tikariin ja nosti sen sitten takaisin mieheen hymyillen vinosti. Nosti oman oikean kätensä ylös, siinä oli koristeltu tikari, joka oli ollut pöydän toisella puolen ja naputti tikarin terällä miehen leukaan. "Sinä tosiaan olet itsetuhoinen", nainen hymähti ja laski sen jälkeen tikarin takaisin pöydälle ja asteli sen jälkeen sängyn vieressä olevan pienen vaatearkun luokse kyykistyen sen eteen samalla kun avasi kannen. Ylva nosti arkusta syliinsä vaatekappaleita ja nousi ylös tiputtaen vaatteet sängylle.

Nainen ei pyytänyt miestä poistumaan tai edes olemaan katsomatta, tuolle se oli oikeastaan ihan sama. Tuo napitti yöasunaan pitämänsä paidan auki ja viskasi sen sängylle. Naisen selkä oli täynnä pitkiä, näkyviä arpia, jotka menivät osaksi ristiin keskenään. Pian ne kuitenkin peittyivät tuon vetäessä ylleen mustan, pitkähihaisen paidan, joka oli kuitenkin hyvin vartalonmyötäinen ihan käytännön syistä ja naiselle tuttuun tapaan avokauluksinen tietenkin. Jalkaansa tuo kiskoi mustat housut jonka jälkeen istahti sängylle kiskomaan tummia saappaita jalkaansa työntäen housunlahkeet niiden varsien sisälle. Tämän operaation suoritettuaan nainen nousi ylös ja asteli tuolille, jolla tuon asevyö lepäsi. Tottuneesti tummaverikkö kiinnitti vyön uumalleen ja laittoi tikarin myös siihen kiinni. Viimeisen silauksen sai naulakossa roikkuvasta mustasta viitasta, joka itseasiassa oli drowtekoa, mikä tarkoitti sitä että sen kanssa oli helppo hävitä varjoihin.

Naisen saatua pukeuduttua ja varustauduttua tuo kääntyi sarvipään puoleen samalla kun vielä veti mustia hansikkaita käteensä. "No niin, olen valmis. Eiköhän sitten mennä, Pentu", tuo totesi tullen pöydän luokse ja kulautti loput mukissa olevasta rommista kurkustaan alas. "Mitä jos kuitenkin käyttäisimme ovea", nainen lisäsi vinosti hymyillen lähtien kohti ovea. Ylvaa ei näyttänyt vaivaavan se tippaakaan, että mies omisti demoniverta. Oikeastaan Ylva vihasi demoneja, ne kun poikkeuksellisesti olivat kusipäistä ja kieroutunutta tai ihan vain järkensä menettänyttä porukkaa. Mutta ei ole koiraa karvoihin katsomista, olihan hän itsekin "friikki".

Kaksikon jättäessä rähjäisen asunnon taakseen, Ylva heitti hupun päähänsä joka kätevästi piilotti tuon kasvot näkyvistä. "Herra on hyvä ja näyttää tietä", nainen totesi tehden kädellään jonkinlaisen rohkaisevan eleen. Yö oli viileä ja se enteili lumen tuloa.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 13 Tammi 2012, 15:14

Ylvan tikari ilmestyi naisen käteen kuin tyhjästä. Nainen osasi siis taikakonsteja, ihailtavaa sinänsä. Illidan itse ei osannut mitään loitsuja, taikoja tai mitään yliluonnollisuuteen viittaavaa demoniverensä lisämausteiden lisäksi. Eikä demoniveren tekosiakaan voinut sanoa miksikään taioksi, mies kun vain omasi normaalia paremman kunnon, ketteryyden ja notkeuden sekä hyvät aistit. Ylva naputti tikarin terällä miehen leukaan, mikä sai sarvipään vain hymyilemään. "Oli pakko vähän härnätä.", mies tokaisi ja vetäisi samalla tikarinsa irti pöydästä, laittoi sen taas lepäämään nahkaremmien väliin.

Ylva asteli sängyn vieressä olevan arkun viereen, jolloin Illidan varmistui vielä että kaksikko lähtisi pian kostoreissulle. Hämmästyksekseen puolidemoni huomasi että nainen alkoi tuosta vain pukeutumaan, eikä käskenyt Illidania kääntymään tai mitään. Kuin luonnostaan mies kuitenkin käänsi katseensa pois, mutta kerkesi huomaamaan hälyttävät arvet Ylvan selässä. Juuri kun Illidan oli avaamassa suunsa mainitakseen toisen arvet, sulkikin tuo huulensa visusti yhteen. Joistakin asiosta ei vain sopinut puhua ja naisen arvet saattoivat olla juuri tälläisiä asioista mistä piti pitää suunsa kiinni. Eipä Illidan tahtonut riskiä ottaa, Ylva oli osoittautunut sen verran voimakkaaksi naiseksi. Eipä nainen turhaan palkkamurhaajan titteliä omannut.

Illidanin katse vaelteli seinissä, kunnes Ylva ilmoitti olevansa valmis. Mies kääntyi Ylvan suuntaan, irvisti naisen käyttämälle "Pentu" -nimikkeelle. Kiltisti kuin koira talutushihnassa mies kuitenkin otti askelia kohti ovia, nyökkäsi huvittuneesti tummatukan toteamukselle ovesta.

Ulkona oli pimeää, mutta mitä muutakaan voisi odottaa jatkuneelta yöltä. Sarvipää henkäisi syvään puhdasta ulkoilmaa ja nyökkäsi Ylvalle. "Oikeastaan kohteemme ei asu hirveän kaukana. Kymmenisen korttelia eteenpäin, siitä vasemmalle. Sitä taloa ei voi olla huomaamatta, rikkaan paskiaisen koreileva talo pistää varmasti silmään.", Illidan kertoi hieman kohteesta ja jatkoi sitten; "Pääset varmasti itse perille. Sanotaanko nyt näin että olen heikoimmillani maan kamaralla, joten liikun perinteistä kautta.", Illidan viittoi sormellaan miedosti ylöspäin puheensa keskeltä, "- Joten tavataan hetken päästä kyseisen talon lähistöllä" Sanansa päättäessään Illidan otti lyhyen ja nopean juoksu spurtin läheisen talon luo, hypähti kevyesti talon rakennetta vasten ja kiipesi sekunneissa katolle. Katolla mies viittoi vielä naiselle suuntaa, kunnes lähti juosten lähemmäs rakennusta, hyppien katolta katolta kuin mikäkin notkea äänetön kissaeläin.

Kauaa ei kestänyt kun Illidan saavutti kohteen naapuriasunnon katon ja tiiraili hetken matalana kohdetta. Talossa oli pimeää, kynttilääkään ei palanut. Uhri nukkui siis melko varmasti. Hyvä niin. Illidan katseli alas, huomasi pienemmän hökkelirakennuksen kohdeasunnon pihassa, kyseessä oli ilmeisesti jonkinsortin puutarhavaja tai jokin hyvin läheltä menevä. Äänettömästi Illidan hyppäsi rakennuksen katolta alas puutarhavajan taakse, päätyen matalaan kyykkyasentoon hypyn johdossa, käsien ottaen tukea maasta. Olisi tyhmänrohkeaa hypätä suorille jaloille, luuthan siinä katkeaisivat. Mies nousi ylös, kyyryyn asentoon selkä vajaa vasten. Illidan odotti Ylvaa, nainen varmasti löytäisi Illidanin kyseisen talon lähistöltä. Voisihan Illidan hyvinkin pötkiä tilanteesta pois, mutta Ylvan vaarallisuus oli toden totta herättänyt sarvipään mielenkiinnon.
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Tammi 2012, 12:13

Tokihan Ylva olisi voinut miehen perässä katolle kiivetä ja hyppiä siellä. Osasi nainen senkin jalon taidon, mutta ei ollut siinä kuitenkaan mikään mestari ja jos totta puhuttiin viihtyi enemmän maankamaralla. Nainen nyökkäsi päätään miehen sanoille hyväksymisen merkiksi ja katseli hetken kun tuo näppärästi kiipesi katolle ja alkoi tekemään matkaa. Vino hymy leikki naisen huulilla hetken aikaa ennen kuin tuo katosi varjoihin viittansa ansiosta. Ylvan varmistuttua ettei Iliadan kiinnittänyt mitään huomiota häneen enää vaan keskittyi omaan matkaamiseensa nainen otti ja muutti muotoaan isoksi mustaksi sudeksi, jonka varsinkin kauempaa saattoi sekoittaa hyvin isokokoiseen koiraan. Tässä muodossa oli nopeampi matkata mikä tarkoitti sitä, että pääsisi nopeammin perille kuin mies. Puolidemoni kieltämättä eteni ketterästi ja ripeästi kattoja pitkin, mutta neljällä jalalla juokseva koiraeläin liikkui vielä nopeammin.

Naisen tai suden päästyä oikean rakennuksen luokse ja kiersi sen kertaalleen ympäri ja tuli samaan tulokseen kuin Iliadankin. Talo oli hiljainen ja ketä tahansa sisällä oli kaikki tuntuivat olevan autuaasti unten mailla. Nainen muutti muotoaan takaisin ihmiseksi ja asteli lopun matkaa hökkelin luokse miehelle tutussa muodossa. Huppu varjosti kätevästi naisen kasvoja eivätkä edes tuikkivat silmät näkyneet sen kätköistä. "Vaikuttaisi olevan hiljaista" nainen totesi sarvipäälle hiljaa päästyään tuon luokse. "Nurkan takana on palvelijoitten ovi, sitä voisi kätevästi käyttää sisään pääsemiseksi, vai haluatko välttämättä kiipeillä ikkunoista?" Ylva kysyi pientä huvittuneisuutta äänessään. Ylva katseli taloa odotellessaan miehen vastausta vinon hymyn leikkiessä tuon huulilla. Nainen tunnisti tämän talon, nyt kun oli sen luona. Oli käyttänyt palvelijoiden ovea viimeksikin kun oli hipsinyt sisälle tähän taloon jo aikoja sitten.

Ylva lähti astelemaan palvelijoiden sisäänkäyntiä kohden päästen sen luokse äänettömästi ja sulavasti. Ovi oli tietenkin lukossa, mutta ei naisella kauaa mennyt sen tiirikoimiseen. Ovi narahti vaimeasti sen avautuessa ja kultasilmä kurkkasi sisälle pimeään lyhyeen käytävään joka veisi varastotilaan ja keittiöön. Naisella ei ollut mitään vaikeuksia nähdä pimeässä, kiitos maagisen korun jota kantoi kaulassaan. Todettuaan ettei näkyvillä ollut ketään, eikä ääniä kuulunut nainen hipsi sisälle kuin varjo. Keittiö oli tyhjillään, jos palvelijat täällä yöpyivät olivat nuo kaikki nukkumassa. Ja toivottavasti pysyvätkin, nainen mietti itsekseen. Ei halunnut kuitenkaan tehdä tästä mitään teurastusta. Oli tullut tänne hoitelemaan miehen päiviltä ihan sen takia, että tuo oli kehdannut havitella naisen henkeä välikäden kautta.

Ylva kääntyi seuralaisensa puoleen ja viittasi pienesti keittiön ovelle. "Jos oikein muistan tuon takana on jonkinlainen ruokasali, josta pääsee eteishalliin ja rappusiin" susinainen sanoi pieni kysyvä sävy äänessään. Ei tiennyt oliko mies käynyt täällä varsinaisesti, mutta jos oli tuo varmasti muistaisi paikat selvemmin kuin nainen, joka sai käyttää muistiaan oikein urakalla, että muistaisi kyseisen paikan. "Niin ja yksi juttu vielä. Se mies on minun, sinä et koske häneen, onko selvä?" nainen sanoi nyt vakavammalla ja painokkaammalla äänellä kuin kertaakaan aikaisemmin ja tiiraili miestä huppunsa alta tiukasti, vaikka tuo tuskin sitä näki.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja syaniidikissa » 26 Tammi 2012, 00:19

[ Multa taitaa tulla harvinaisen lyhyt ja tönkkö pelitys, kipeenä taas vaihteeksi. Nenä niin tukossa ettei henki meinaa kulkea : | murr. ]

Illidanin ei tarvinnut odottaa Ylvaa sekuntejakaan, sillä nainen tuli lähes heti samaisen puutarhahökkelin luo. Sarvipää nyökkäsi lyhyesti naisen toteamalle, mutta vastasi naisen toiseen kommenttiin. "Ovi käy hyvin." Miehen hiljainen ääni kuitenkin sammui pian tuon tarkkaillessa sopivinta reittiä palvelijoiden oven luo. Illidan ei ollut koskaan ennen tehnyt keikkaa jonkun muun kanssa, mutta tuo tajusi silti pitää virkkeensä lyhyenä. Ettei vaan kukaan kuulisi, saatika heräisi. Kauaa ei kestänyt kun Ylva lähti palvelijoiden oven luokse - Illidan naista seuraten matalassa asennossa. Ylva osasi näköjään tiirikoinnin vähintäänkin kiitettävästi, hyvä niin. Ovi avautui ja lopulta kaksikko luikahti sisään kuin petolliset käärmeet, myrkkyhampaat piilotettuina odottaen oikeaa hetkeä.

Sisällä oli pimeää. Illidan ei nähnyt pimeässä niin hyvin kuin Ylva, mutta demoniverensä takia tuo erotti normaalia ihmistä paremin huonekalut, esineet ja ylipäätänsä kaiken mitä pimeässä tilassa oli. Ylva kertoi paremmin reittiä johon Illidan taas nyökkäsi asian tuntevasti. Tosin Illidan ei ollut käynyt talon sisällä ennen. Mies ei koskaan ottanut sitä riskiä ja hoitanut keikkasuunnitelmiansa asiakkaan luona - tiedä vaikka joku vielä joskus järjestäisi ansan. Niinpä Illidan aina hoiti asiansa pimeillä kujilla, kuitenkin ässä hihassaan - tuolla oli tapana jäljittää asiakkaidensa asuinsijat. Ihan vain siksi jos sattuisi käymään niinkin ikävästi ettei joku asiakas maksaisi palvelustaan tai yksinkertaisesti vain katoaisi.

Ylvalla oli muutakin sanottavaa, tällä kertaa uhrista. Illidan virnisti jokseenkin huvittuneen ja karvaan sekaisesti, vastasi sitten ironisesti varsin huvittunut sävy kuiskauksessaan; "Eipä minulla ole tapana koskea miehiin. Eli pidä hyvänäsi vain." Illidanin suupieliltä saattoi nähdä äänetöntä huvittunutta hymyä, vaikkakin maski peitti pienet yksiyiskohdat ilmeistä - jos tarkkaan katsoi näki kankaan läpi kyllä peruspiirteet ilmeistä. "Ethän pistä pahaksi jos tulen seuraamaan käsittelyäsi?", Illidan lisäsi vähintäänkin yhtä huvittuneeseen sävyyn, kuin härnätäkseen toista hieman. Lisäten kuitenkin lopulta hieman asiallisempaan sävyyn, jättäen pienen kaksimielisyyden pois puheistaan; "Haluaisin mieluusti nähdä miten lopetat uhrisi." Illidan vilkaisi keittiön ovea, viittoi Ylvaa tulemaan. Samassa mies hiljalleen raotti keittiön ovea, saaden sen vihdoin auki. Sarvipää luiskahti ketterästi eteishallin luo, olettaen Ylvan tulevan perässä. Kauaa ei kestänyt kun sarvipää oli äänettömästi liikkunut eteishallista rappusiin, hiipien ylätasanteella oikean oven taakse. Sarvipää jämähti paikoilleen kuin patsas, katsoi Ylvaa katseella joka sanoi äänettömästi "Anna mennä tyttö".
syaniidikissa
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 28 Tammi 2012, 13:04

((ei tuo mitenkään lyhyt ja tönkkö ollut XD Koeta parantua))

Ylva hymyili vinosti hupun varjoista miehen kaksimielisille kommenteille ja kohautti lopulta olkiaan tuon viimeiseen kysymykseen. "Se on tapauskohtaista", nainen huomautti. Sitäpaitsi naisen taktiikka lopettaa uhrinsa oli muuttunut paljon vuosien varrella. Ei ollut enää yhtä julma ja tunteeton, mitä oli joskus ollut. Sanomatta kuitenkaan sen enempää tummaverikkö seuraili sarvipäätä eteisaulan kautta yläkertaan äänettömänä kuin varjo. Oikealle ovelle saavuttuaan Ylva katseli sitä hetken ja laski lopulta kätensä ovenkahvalle. Nainen painoi kahvaa ja raotti ovea varovasti jääden kuuntelemaan sisältä kuuluvia ääniä. Varmistuttuaan ettei sisällä ollut ketään hereillä avasi ovea enemmän, niin että kaksikko pääsisi luikahtamaan sisälle.

Ovi avautui pieneen oleskeluhuoneeseen, josta johtu ovet kylpyhuoneeseen ja itse makuuhuoneeseen. Nainen hiipi huoneen poikki makuuhuoneen ovelle, joka oli kätevästi auki. Kurkattuaan sisälle nainen kirosi mielessään. Oli löytänyt uhrinsa, mutta oli löytänyt myös tuon vieressä makaavan naisen, joka kaikesta päätellen oli tuon vaimo. Jos suloposki heräisi, heräisi koko loppu talokin, eikä todellakaan halunnut sitä. Ylva joutui pohtimaan tätä käännettä hetken, mutta kaivoi lopulta viittansa monista salataskuista esille pienen pullon ja rievun. Kaatoi pullosta pisteliään hajuista ainetta rätille ja laittoi pullon huolellisesti takaisin. Seuraavaksi murhaajatar hiipi sisälle makuuhuoneeseen naisen puolelle sänkyä ja painoi liinan naisen suun ja nenän päälle. Vaaleahiuksinen nainen säpsähti hereille, tuijotti hetken kauhuissaan vierasta tummaa hahmoa kunnes tuon silmät muljahtivat päässä ja nainen näytti vaipuvan takaisin uneen. Ylva hymähti hiljaa ja heitti rätin lattialle kädestään samalla kun siirtyi uinuvan uhrinsa luokse.

Ylva katseli hetken nukkuvaa miestä, otti tikarin käteensä ja yllättävää kyllä tökkäsi miestä tyhjällä kädellään. "Nouse ylös, jollet halua kuolla sänkyysi", nainen totesi tylysti ja sai miehen silmät rävähtämään auki. Nainen laski rauhallisesti tikarin terän miehen kurkulle tuon aikoessa alkaa mesoamaan ja nosti toisen kätensä etusormen huulilleen. "Shh, et kai halua herättää vaimoasi?" nainen sanoi, vaikka tiesi, ettei nainen heräisi tällä hetkellä vaikka koko seinä räjähtäisi taivaan tuuliin. Mieheen se tuntui kuitenkin tehoavan ja tuo kampesi lopulta itsensä ylös Ylvan antaessa tuolle tilaa liikkua. Naisen kannustamana talon isäntä liikkui oleskeluhuoneen puolelle kutsumattomat vieraat perässään.

Oleskeluhuoneessa mies tuijotti vangitsijoitaan epäilevästi ja jonkinlainen tunnistuksen pilkahdus alkoi kehkeytyä tuon päässä mihin sai ikävän vahvistuksen Ylvan heittäessä hupun päästään ja hymyillen varsin julmasti miehelle. "Kerrataas tilanne. Minä tapoin tässä joitakin vuosia sitten isäsi. Sinä päätit kostaa ja palkkasit murhaajan tappamaan minut", Ylva rupatteli samalla kun asteli huoneessa olevan asetelineen luokse, jossa komeili miekka, joka vaikutti enemmänkin koriste-esineeltä kuin käyttöesineeltä. Ylva otti sen käteensä tutkaillen sitä tylsistyneenä samalla kun piti uhriaan silmällä. "Kosto on hyväksyttävää, jopa suotavaa, mutta vain pelkuri lähettää jonkun toisen asialle", nainen totesi ja nosti katseensa mieheen ja asteli tuota lähemmäs viskaten säteilevän miekan miehen jalkohin. "Ota se. Olen tässä nyt, joten toteuta kostosi, jos pystyt", nainen totesi ja levitti jopa kutsuvasti käsiään. Mies näytti empivältä ja vilkaisi huolestuneena sarvipään suuntaan. "Hän ei puutu asiaan. Enkä jaksa odottaa koko yötä." Nainen huomautti pieni ärtyneisyys muuten niin pelottavan tyynessä äänessään. Tiesi, että oli toiminut yllättävällä tavalla, mutta naisella oli tähän omat syynsä. Miehen napatessa miekan vikkelää lattialta, naisen huulille ilmestyi tyytyväinen ja leikkisä hymy, jonka saattelemana veti esille oman, mustateräisen miekkansa.

Taistelu ei tulisi kestämään kauaa. Vaikka nainen ei ollut mestari miekan käytössä oli tuolla silti monen kymmenen vuoden kokemus sen heiluttamisesta, jonka rinnalla aatelisherran iskuyritykset vaikuttivat säälittäviltä. Ylva kierteli kaikessa rauhassa mieltä jaellen tuolle aina välillä härnääviä iskuja ja muutamia naarmuja. Kissa, joka leikki saaliillaan. Lopulta kuitenkin kyllästyi siihen eikä aatelismies ollut saamassa kostiaan, joten nainen yksinkertaisesti iski tarkan iskun miehen miekkakäteen saaden tuon pudottamaan aseensa. Suoranainen paniikki lehahti miehen kasvoille sen seurauksena ja tuo yritti epätoivoisesti pakittaa karkuun höpöttäen samalla jotain säälittävää perheestään. Ylva hymyili tälle anelulle kylmästi. "Olisit ajatellut sitä ennen kuin lähdet uhkaamaan henkeäni", nainen huomautti tyynesti ja kepeällä iskulla aukaisi miehen kaulan, jolloin tuon sanat hukkuivat korinaan. Mies tarttui kiinni kaulastaan samaan aikaan kun tuo jo kaatui polvilleen ja siitä lattialle. Naisen mustateräinen miekka oli täysin puhdas, sen terä oli imenyt veren itseensä ja näytti loistavan silkkää mustuutta. Ylva laittoi miekan huotraansa ja kääntyi kumppaninsa puoleen. "Sinuna etsisin ne rahat, jotta pääsemme lähtemään täältä".
Ylva
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron