Kepposten uhrit // jester

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja jester » 04 Helmi 2012, 18:19

Käytävä päättyi avonaiseen huoneeseen, joka vaikutti olevan jotain oleskelu- ja ruokailutilan väliltä. Cinaed pysähtyi melkein keskelle huonetta katsellen ympärilleen, mutta huomattuaan tilan olevan tyhjä, mies tyytyi hymähtämään ja kääntymään kohden nuorukaista.
Hienoa että jotain edes sitten
Ihmissusi hymähti hieman huvittuneena ja viittoi kohden ruokapöytää jotta toinen tajuaisi istua sen ääreen.
Joten, minulla on sinulle ehdotus.
Mies istui yhdelle tuolille nojaten kyynärpäitään pöytään.
Sinä saat työskennellä täällä viikon, palkatta. Sen jälkeen voimme ajatella että olet korvannut kaiken kärsimäni vahingon ja jos sinua sattuu kiinnostamaan, voit ehkä jatkaa työskentelyä. Mikä tarkoittaisi sitä, että saisit rahaa.
Cinaed ehdotti, tarkastellen nuoremman reaktiota ihmissuden ehdotukseen. Kapakassa kun tuntui aina olevan tekemistä, varsinkin kun yläkerta toimi majatalontapaisena ja päivällä tarjoiltiin ruokaa. Suurimmalla osalla aikuisesta työväestä oli myös muita juoksevia asioita. Mies ei tietenkään ottanut syytä niskoilleen.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 04 Helmi 2012, 18:36

~ Yoshi ~

Poika seurasi toista oleskeluhuoneeseen ja istui hiljaa pöydän ääreen, mihin toinen häntä kehotti käsiliikkein istumaan. Tuo istui miehen vastapäätä ja tuijotti pöydän pintaa sanomatta mitään. Kuullessaan kuitenkin toisen ehdotuksen hän nosti katseensa nopeasti ylös ja päästi suustaan pienen nopean a -äänteen. Tuo puristi sylissään olevat kätensä nyrkkiin, aivan kuin aikoisi kohta lyödä itseään vanhempaa ja pidempää herraa, vaikkei siihen pystyisikään. Hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja katsoi punapäätä silmät sirillään.
"Ei minun kepposeni nyt niin paljon vahinkoa aiheuttaneet! Viikko on liikaa!", tuo sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
Hän tuijotti baarin omistajaa hetken aikaa, ennen kuin asetti kätensä takaisin syliinsä ja kohdisti katseensa takaisin alaspäin. Hän puri hetken aikaa poskensa sisäpintaa, ennen kuin huokaisi hiljaa ja nosti katseensa takaisin tuohon mieheen. Hän nielaisi ehkä vähän liiankin kuuluvasti, muttei välittänyt siitä kuuliko toinen vai ei.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 04 Helmi 2012, 19:21

Ihmissusi näytti suorastaan järkyttyneeltä toisen ilmoittaessa oman kantansa asiaan.
Herran jumala, sehän ihan oikeasti osaa puhua kokonaisia lauseita!
Cinaed puhui kovaan ääneen nostaen käsiään ilmaan kuin olisi todistanut oikean ihmeen. Samalla mies vaikutti samalla sivuuttaneen koko lauseen sisällön.
Tämä ihme tarvitsee juhlimista! Hitto, tämä ihme tarvitsee! Tarvitsee
Punapää oli puhuessaan ponnistanut seisomaan ja ottanut muutaman askeleen kohti huoneen oviaukon vieressä sijaitsevaa suljettua ovea. Ajatuksen tullessa mieleen, ihmissusi tosin joutui pysähtymään ja kääntymään kulman hieman rypyssä poikaa kohden.
Mitä kakarat yleensä juovat? Maitoa?
Kuului kysymys, sillä ihmissusi ei viitsinyt työntää tuolle käteen mitään alkoholipitoista tietäessään toisen olevan vain neljätoista. Tai ei Cinaed asiasta olisi niin välittänyt, mutta paikan siisteydestä huolehtiva ja samalla emännän titteliä kantava vanhempi ihmisnainen ilmaisi vähän turhankin tehokkaasti välillä mielipiteensä.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 07 Helmi 2012, 16:01

~ Yoshi ~

Kulmat nousivat hieman ylöspäin ja päätä vedettiin pari senttiä taaemmas, kun toinen melkein huudahti seuraavan lauseensa. Poika räpytti vaaleanliiloja silmiään muutaman kerran ihmeissään, mutta pyöräytti niitä sitten turhautuneena. Yoshi siirsi toisen kätensä miekkansa kahvalle ja puristi huulensa tiukasti yhteen. Hän käänsi katseensa pois toisesta ja tuijotti jonnekkin kaukaisuuteen, silmät hieman sirillään. Toinen ponnisti ylös ja lähti kävelemään jonnekkin suuntaan, mutta liilapäinen poika ei siitä oikein välittänyt. Piti vain kättään miekkansa kahvalla ja tuijotti seinää. Toisen kysyessä kuitenkin kysymyksen tältä, hän vilkaisi tuota vain nopeasti ja katsoi taas seinään.
"En tahdo mitään..", tuo mutisi tuskin kuuluvasti ja huokaisi pienesti.
Milloin hän oikein pääsisi pois tuon rasittavan miehen luota. Ei kukaan tuollaista ärsyttävää tyyppiä jaksanut. Yoshi huokaisi pienesti ja pamautti päänsä pöydän pintaa vasten. Tuo käänsi päätään niin, että takaraivo oli punahiuksista miestä päin ja silmät tuijottivat taas seinää.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 11 Helmi 2012, 16:43

Et mitään?
Cinaed kysyi, tuijottaen nuorukaista hetken kuin lapsi jolta oli juuri viety tikkari. Mies oli tosin valitettavan nopea toipumaan pettymyksestä.
Maitoa siis, pikkuisten pitää saada maitoa jotta ne kasvavat isoiksi ja vahvoiksi!
Lopun adjektiiveja painotettiin niin äänellä kuin eleilläkin, samalla kun ihmissusi kääntyi kohden avoimen oviaukon vieressä ollutta ovea ja suorastaan heilautti sen auki. Kyseisen oven takaa paljastui kuin paljastuikin keittiö.
Aithne! Maitoa ja olutta, kiitos!
Cinaed huusi lähes tyhjään keittiöön. Päivä oli kuitenkin jo sen verran kääntynyt iltaa kohden, että kapakassa ei kannattanut enää myydä ruokaa. Ja jos keittiöstä oli kuulumassa vastaus, se jäi oven toiselle puolen ihmissuden vetäessä sen taas kiinni.
Joten, jos viikko ei kelpaa niin miten olisi kuukausi? Ruokapalkalla?
Mies kysäisi kääntyen taas kohden nuorukaista ja kävellen pöydän ääreen.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 17 Helmi 2012, 16:23

~ Yoshi ~

Poika katsoi hieman turhautuneena, kun toinen näytti pettyvän siihen, ettei hän halunnut mitään juotavaa. Mies näytti kuitenkin toipuvan siitä nopeasti, joten pojan turhamaisuus nousi entisestään. Juuri kun se oli laskemassa ja poika oli ehkä jopa pääsemässä pois täältä, niin toinen keksi antaa hänelle lasillisen maitoa, jotta poika kasvaisi isoksi ja vahvaksi. Pää pysyi edelleen pöydällä, ennen kuin se nostettiin taas hartioiden kanneltavaksi ja siitä vielä hieman taaemmas, niin että katse oli suunnattu kattoon päin. Pieni huokaus pääsi pojan suusta, mutta se jäi lyhyeen, kun toinen kääntyi jo takaisin päin ja kysyi josko poika haluaisikin olla kuukauden töissä. Katse käännettiin nopeasti takaisin punapäähän ja päätä pudistettiin tiukasti.
"Viikko kelpaa hyvin..", tuo mutisi ja puri poskensa sisäpintaa.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 19 Helmi 2012, 16:54

Cinaed virnisti ja taputti käsiään muutaman kerran yhteen, ennen kuin nojasi yhden tulin selkänojaan kyynärpäillään.
Mahtavaa! Olin varma että näet asian samalta suunnalta kuin minä! Tosin, kuukausi voisi ehkä olla parempi
Ihmissusi mumisi lopun lauseestaan, tuijottaen nuorukaista samalla kun nojasi vielä leukansa käsiinsä. Tosin ennen kuin mies ehti avata uudestaan suutaan, keittiön ovi aukesi ja vanhempi ihmisnainen käveli sisään kantaen tarjottimella kahta kuppia. Naisen ruskeiden silmien hyvin ärtynyt katse keskittyi Cinaediin kunnes nainen yllättäen huomasi liilahiuksisen nuorukaisen. Ihmissusi näytti tuskin huomasi uutta henkilöä huoneessa.
Cinaed, kuka tämä nuorukainen on?
Aithneksi pääteltävä nainen kysäisi asettaessaan molemmat kupit pöytään ja hymyillen sitten ystävällisesti liilahiuksiselle.
Uusi työntekijä, jos se vain sopii
Ihmissusi totesi suunnaten hurmaavan hymyn naiselle, vaikka kysymykseltä vaikuttanut lause ei selvästikään kaivannut vastausta.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 23 Helmi 2012, 13:06

~ Yoshi ~

Toinen taputti pari kertaa käsiään yhteen ja liilapäinen päästi taas suustaan pienen huokaisun. Punapää sanoi että kuukausi olisi kuitenkin ollut parempi ja Yoshi nosti vihaisesti siristetyt silmänsä takaisin tuohon herraan. Hän käänsi katseensa kuitenkin keittiön oveen ja katsoi hiljaa sieltä kävelevää vanhempaa naista. Oliko tuo punapää ottanut tämänkin naisen tänne orjakseen, koska tuo oli tehnyt jotain ilkeää? Liilahiuksinen ei kuitenkaan itsekkään oikein uskonut sitä. Hän käänsi katseensa maitomukiin joka laskettiin hänen eteensä. Yoshi vastasi toisen hymyilyyn vähän pienemmällä hymynpoikasella, muttei ottanut maitoaan, vaan tuijotti sitä vain hiljaa. Poika kietoi kämmenensä mukin ympärille ja liikutti sitä hitaasti pöytää vasten, noiden kahden puhuessa. Hän liikutti sitä ensin itseensä päin, sitten pois itsestään ja jätti sen hetkeksi siihen. Yoshi jatkoi sitten mukin siirtelemistä. Tällä kertaa hän kuitenkin siirsi sitä hieman enemmän pöydän vasempaa reunaa kohti ja sitten oikeaa reunaa kohti. Poika pysäytti sen taas edessään ja nosti sen huulilleen. Tuo joi ihan vähän ja laski sitten mukin takaisin pöydälle.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 12 Maalis 2012, 18:13

//Liian pitkään ollut hiljaista, joten vedän hahmoni pois. Hyvä peli oli kuitenkin, otetaan joskus uusiksi :)
Ventus-setä
 

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron