Kepposten uhrit // jester

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Kepposten uhrit // jester

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 22 Joulu 2011, 13:52

~ Yoshi ~

Vaaleat etuhiukset heilautettiin pois toisen silmän edestä ja pieni virne nousi nuoren pojan kasvoille. Hän avasi kylässä sijaitsevan tutun kapakan oven ja asteli melkein huomaamattomasti sisään hälinään. Muutama silmäpari kiinnitti hetken aikaa häneen huomiota, mutta nekin lopulta kyllästyivät ja kääntyivät takaisin tyhjään mukiin tai loputtomasti puhuvaan, jo tähän aikaan kännissä olevaan kaveriin. Liilat silmät kiersivät hetken aikaa kapakan melkein joka kulmassa ja tutkivat siellä olevia ihmisiä ja ihmisten puolella olevia olentoja. Yoshi niminen poika huomasi sitten jonkun miehen nousevan nopeasti ylös ja kävelevän jonkun puhuvan miehen luokse. Tuo sanoi miehelle jotain ja Yoshi nosti uuden virneen huulilleen. Hän hipsi pöydän ääreltä nousseen miehen mukin luokse ja vaihtoi sen jonkun toisen herran mukiin, jossa oli jotain ihmeellistä vihreää litkua. Hän käveli nopeasti pois pöydän luota ja mies palasi sen ääreen. Hän vetäisi vihreän litkun nopeasti alas ja siirsi sitten molemmat kätensä vatsalleen.
"Mitä tämä on?", hän mutisi ja nousi ylös.
Mies juoksi nopeasti vessaan ja jätti ihmettelevän kaverinsa pöydän ääreen. Yoshi hihitti pienesti ja etsi jo seuraavaa uhriaan.

//Tänne jester :) Vähän sekava tuli..
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 24 Joulu 2011, 23:53

Cinaed oli pitkästä aikaa kapakkansa tiskin takana, tosin lähinnä kuivaten laseja kun kaksi palkollista hoiti muun tarjoilun ja ulosannin tiskillä istuskeleville asiakkaille. Ihmissusi oli tyytynyt jäämään hieman muiden varjoon, vihreät silmät muuta asiakaskuntaa tarkkaillen. Punapää oli itse asiassa kiinnittänyt katseensa eritoten sivummalla pyörivään korttipöytään, mutta kun siihenkin liittyi mukaan eräs Cinaedin tuntema tämä itse menetti nopeasti mielenkiintonsa. Ojentaessaan rommituopillista ihmissusi huomasi yllättäen myös erään nuorukaisen joka vilahti kapakkaan sisään.
Kakara ei todellakaan näyttänyt olevan tarpeeksi vanha juomaan ja kun toinen ei näyttänyt ketään etsivänkään, Cinaed ei voinut olla rypistämättä kulmiaan lievästä ärtymyksestä. Mies ei kaivannut ylimääräistä häiriötä kapakkaan, varsinkaan kun kaikki oli kerrankin rauhallista.

Pitäkää silmällä pentua
Mies mutisi eräälle miehelle ojentaessaan tuolle olutta ja nyökkäsi samalla liilahiuksiseen nuorukaiseen. Toinen nyökkäsi, nousi tiskiltä ja siirtyi jonkin matkan päähän tiskistä. Cinaed kiinnitti huomionsa jälleen koko kapakkaan, huomaten vain sivusilmällä kun eräs asiakas juoksi vessan suuntaan vatsaansa pidellen. Jotkut eivät vain osanneet rajoittaa juomistaan, vaikka ilta ei ollut vielä pitkälläkään.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 28 Joulu 2011, 20:18

~ Yoshi ~

Poika virnuili pienesti ja vilkuili melkein huomaamattomasti ympärilleen. Hän etsi seuraavaa uhria, ja koska kukaan ei näköjään huomioinut häntä, uuden uhrin etsiminen olisi helppoa. Liilahiuksinen poika käänsi katseensa baarimikkoon ja virnisti hieman vinosti. Jos kepposet tekisi jotenkin niin että tuo todettaisiin syylliseksi, Yoshin ei tarvitsisi muuta kuin vain poistua helposti paikalta. Ensimmäinen kepponen onnistui helposti. Vielä pari samankaltaista, niin baarimikko olisi selvä syyllinen, heh. Yoshi käveli nopeasti tiskin luokse ja istui yhdelle jakkaralle. Hän vilkaisi vierellään istuvaa herraa ja sitten baarimikkoa. Poika käänsi sitten katseensa muukiin jossa oli jotakin väkevää juomaa ja nappasi pienen pullon jossa näytti olevan samaa juomaa. Miehen puhuessa ystävälleen, Yoshi roiskautti miehen mukissa olevaa juomaa hieman baarimikkoa päin ja kaatoi pullosta hieman miehen housuille. Hän pudotti pullon tiskin toiselle puolelle ja hyppäsi pois jakkaralta. Mies nousi ylös ja huusi jotain. Hän katsoi vähän aikaa ympärilleen ja käänsi sitten vihaisen katseensa baarimikkoon. Yoshi käveli tyytyväisen oloisena pois päin ja etsi katseellaan jotakuta toista jolle voisi aiheuttaa jotakin pahaa.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 29 Joulu 2011, 21:20

Cinaed katseli sivusilmällä kun kakara saapui istumaan tiskin luokse ja mies itse siirtyi hieman kauemmas, nojaten tiskin vastakkaiseen tasoon jolloin kukaan ei erehtynyt häneltä mitään tilaamaan. Kummallakaan palkollisella ei ollut mitään ongelmaa täyttää pomonsa tyhjäksi jättämää paikkaa. Vielä tähän aikaan paikka ei kuitenkaan ollut niin täysi eivätkä asiakkaat niin janoisia kuin mitä myöhemmin. Punahiuksista oli lievästi sanottuna alkanut ärsyttää jatkuvat vilkaisut, joita kakara oli luonut tämän suuntaan. Ne eivät tuntuneet tietävän mitään hyvää, mutta ihmissusi huokaisi hiljaa itsekseen ja siirtyi jälleen ojentamaan muutamaa juomaa tiskin toiselle puolen. vain saadakseen jotain märkää ja alkoholilta haisevaa roiskautetuksi päälleen. Ärtynyt katse suuntautui kakaraan joka oli jo suuntaamassa muualle. Cinaed ärähti itsekseen, mutta ei ehtinyt sen enempää, ennen kuin pilan kohteeksi joutunut asiakas keskeytti. Nopea vilkaisu kertoi sudelle kaiken, uusi tyyppi, juuri tullut, varmana arka omasta paikastaan. Mahtavaa.
Mitä helkuttia sä duunaat?
Tuli kovaa ääneen kysymys, joka sai muutamienkin ympärillä olevien huomion. Tietysti juuri kun paikka olisi voinut pysyä rauhallisena vielä hetken ennen myöhempää iltaa ja yötä. Vihreät silmät kapenivat ärtymyksestä.
Työskentelen. Mikä on herran ongelma?
Rauhallinen vastaus tuntui saaneen asiakkaan entistä ärtyneemmäksi ja tuo aloittikin pienen litanian latelun ongelmistaan. Cinaed itse teki pienen, merkitsevän vilkaisun oman alaisensa suuntaan ja lyhyt nyökkäys sai aikaan pienen reaktion ympäri kapakkaa. Joku siirtyi ulko-ovelle eikä kukaan pääsisi enää valvomatta ulos. Muutamat vakioasiakkaat huomasivat ilmapiirin muutoksen, keskeyttivät sen hetkisen tekemisensä ja siirtyivät sivummalle juomineen. Jotkut vähemmän tarkkaavaiset siirtyivät viisaasti perässä, mutta suurimmalta osalta kapakan asiakkaista koko tapahtuma meni täysin ohi. Vasta kahden tummahiuksisen miehen asettuminen riidanhaastajan molemmille puolin sai myös tuon hieman häkeltymään ja hiljenemään. Nähtävästi tuo ei ollut myöskään pitänyt siitä, että isäntä jätti koko hienon raivopuheen täysin huomiotta. Tosin kyseinen tyyppi ei tällä kertaa ollut se kenet Cinaed halusi ulos, vaikka ärsyttävä olikin. Kolme muuta asiakkaiden joukossa ollutta alaista olivat jääneet katselemaan mahdollisimman vähäeleisesti ympäri kapakkaa, etsien kakaraa jonka heidän pomonsa halusi. Kapakan isännän pinna oli hyvin lyhyt, varsinkin jos joku halusi vetää tämän itsensä mukaan turhan päiväisiin kinoihin.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 30 Joulu 2011, 13:01

~ Yoshi ~

Liilahiuksinen poika käänsi katseensa takaisin viimeisimpään uhriinsa ja baarimikkoon. Hän nosti pienen ilkeän hymyn huulilleen, mutta jäi silti sivusta katsomaan mitä nuo aikoisivat. Poika olisi mielellään jatkanut täällä olevien olentojen kiusaamista, mutta tuo mies jonka päälle hän oli juuri kaatanut juomaa oli saanut kaikkien huomion ja nyt jokainen varmasti olisi tarkkana. Yoshi katsoi kun baarissa olevat siirtyivät juomineen hieman sivummalle ja mutristi hieman alahuultaan. No nythän kaikki näkevät jos hän aikoisi jotakin. Poika käänsi katseensa takaisin siihen uhriin, joka oli alkanut kertomaan baarimikolle kovin äänin puheistaan. Hän nosti hieman toista kulmaansa ja yritti pitää ilmeensä normaalina. Jotenkin tämä tilanne oli naurettava, vaikka Yoshi saattaisikin joutua pahoihin vaikeuksiin. Toivottavasti hän pääsisi pois ennen sitä. Tosin tuo joka seisoi ulko-oven edessä, ei tainut antaa Yoshin noin vain lähteä, joten pojan pitäisi yrittää olla jossakin piilossa, kunnes kaikki taas rauhoittuisivat. Siis jos kukaan edes aikoisi rauhoittua, ennen kuin syyllinen saataisiin kiinni. Baarimikko oli tällä hetkellä joittenkin mielestä syyllinen, mutta entä jos joku noista isokokoisista miehistä tietäisi kuka se oikeasti on. Poika puri pienesti alahuultaan ja astui askeleen taaemmas. Hän meni yhteen pimeään nurkkaan ja katsoi sieltä kaikkia. Muutamien katseet suuntasivat häneenpäin ja Yoshi alkoi hypistelemään pitkän valkoisen paitansa helmaa. Ehkei tämä ollutkaan hyvä ajatus.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 02 Tammi 2012, 16:33

Kaikesta ärtymyksestä huolimatta Cinaed heilautti kättään, hätistäen tiskin luona istuvan asiakkaan ympärille istuneet alaisensa pois. Ihmissusi katsoi pientä kysyvää hämmennystä noiden kasvoilla. Mutta tottelivat kuitenkin. Punapään kasvoille ilmestyi pieni puolittainen virne, joka ei yltänyt silmiin asti.
Olen pahoillani kaikesta tästä. Oikea syyllinen saadaan varmasti pian kiinni ja sitä ennen voinen tarjota herralle uuden juoman
Vielä muutama hetki sitten ollut ärtymys vaikutti olemattomalta Cinaedin siirtyessä taas omaan rentoon ja virnistelevään rooliinsa. Asiakas nyökkäsi hiljaisena ja paikan koko ilmapiiri tuntui rentoutuvan, tosin moni tuntui miettivän kuinka isäntä oli noinkin helposti tuohtunut. Ovivahti pysyi silti paikallaan. Paikan melutaso tuntui pikkuhiljaa palaavan normaaliksi, mutta sen sijaan että Cinaed olisi jatkanut tarjoilua, tämä siirtyikin hieman sivummalle tiskillä jääden juttelemaan toisen mustahiuksisen miehen kanssa nojaten rennosti ja virne paikallaan tiskiin. Pienet konfliktit olivat varsin tuttu näky paikassa, jonka asiakaskunnasta harva tienasi rahansa rehellisin keinoin. Isäntä tosin piti tässä paikassa usein hyvän huolen siitä, että mitään suurempaa ei tapahtuisi.
Joku oli huomannut alaikäisen kakaran siirtyvän syrjempään ja kun mustahiuksinen mies kertoi asiasta ihmissudelle, tämä teki pienen nyökkäyksen. Kakara saisi luvan pyytää anteeksi tekemisiään, niin pieni kepponen ei muuttuisi seuraavalla kerralla isommaksi.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 08 Tammi 2012, 13:16

~ Yoshi ~

Liilahiuksinen nuori poika katsoi pimeästä nurkastaan, kun paikan omistaja käski alaisensa pois pojan viimeisen uhrin luota ja punapään huulille nousi pieni virne. Olikohan tuo nähnyt hänet? Poika pysyi nurkassaan melkein liikkumattomana, kun baarissa olevat ihmiset rauhoittuivat hieman ja palasivat takaisin omille paikoilleen. Ilmapiiri tuntui aika nopeasti palaavan takaisin samanlaiseksi, kuin ennen kuin Yoshi oli sen pilannut. Poika ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan pois baarin omistajasta, joka päätti mennä puhumaan jollekkin mustahiuksiselle herralle, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poika yritti lukea noitten huulilta, josko nuo olisivat tajunneet hänen olevan täällä, mutta hän oli aika huono lukemaan huulilta, joten hän päätti unohtaa sen ja käänsi katseensa oveen päin. Suurikokoinen ovivahti seisoi vielä oven edessä, joten tuosta hän ei pääsisi pois. Liilat silmät kiersivät hitaasti ympäri kapakan seiniä. Ne yrittivät löytää ikkunan, josta voisi karata. Ei pakosti vähin äänin, mutta karata nyt silti. Yoshi löysi kuin löysikin pari ikkunaa, mutta pettyi aina kun huomasi jokaisen ikkunan edessä olevan pöytä, jonka ääressä istui kovaan ääneen puhuvia miehiä. Poika huokaisi pienesti ja käänsi katseensa takaisin punahiuksiseen herraan. Hän oli aivan varma, että tuo oli huomannut hänet tai ainakin tajunnut pojan olevan täällä. Tämä koko homma oli mennyt pieleen, koska poika ei ollut miettinyt aikeitaan loppuun. Olisi hän voinut keksiä kunnon suunnitelman, mutta ei. Hänellä oli liian kiire kiusaamaan näitä ihmisiä ja friikkejä täällä. Poika huokaisi taas kerran ja yritti pysyä valppaana, siltä varalta, että punapää käskisi alaisiaan hänen kimppuunsa.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 09 Tammi 2012, 01:11

Cinaed virnisti hampaat välkkyen vilkaistuaan pahantekijän suuntaan mustahiuksisen keskustelukumppanin tehtyä pieni nyökkäys kaiken puheen lomassa juuri kyseisen kakaran suuntaan. Vihreät silmät eivät siltikään jääneet tuohon pitkäksi aikaa, vaan mies vaikutti vain tarkastelevan ohimennen kapakan menoa. Mitätön ja melko aiheeton keskustelu miehen seuraavasta työvuorosta sai jäädä, kun Cinaed nyökkäsi keskustelukumppanilleen päättäen keskustelun ja poistuen tiskin takaa kiireettömästi.
Kulku kohden häirikön senhetkistä olinpaikkaa kesti, kiemurteli, eikä tuntunut välillä etenevän mihinkään kun ihmissusi jäi juttelemaan jonkun puolitutun tai tutumman kanssa. Välillä se jäi kuulumisten vaihtamiseksi ja välillä keskustelu pääsi hieman venymäänkin. Jos ei kiinnittänyt asiaan todella huomiota, Cinaed näytti vain ohimennen harhautuneen liilahiuksisen suuntaan.
Toinen ei pääsisi edes karkuun, sillä sekin jäisi kapan ympäri juoksenteluksi. Oven edessä oli vahti, kaikki ikkunat olivat ja pysyisivät kiinni ellei Cinaed itse niitä avaisi. Kapakan taka-tiloihin, vessaan ja yläkerran huoneisiin menijät pistettiin merkille vaikkei kukaan niiden ovilla seissytkään.

Punahiuksinen nappasi itselleen yhden tuopillisen olutta pöydästä kun sen omistaja ei katsonut ja asettui rennosti kapakkansa häirikköä lähellä olevaan pöytään. Välimatka toi tarpeeksi tilaa ettei toinen olisi heti nurkkaan ahdistettuna, mutta silti keskusteluetäisyydellä.
En voi uskoa, että nykypäivän kakarat osaavat olla noin tyhmiä. Tai ajattelemattomia
Mies hymähti, katsellen liilahiuksista nuorta silmäkulmastaan ottaen vielä hörpyn olutta sanojensa päälle. Katse siirtyi pian takaisin muuhun kapakkaan, eikä Cinaedia tuntunut suuremmin kiinnostavan kuka ottaisi sanat vastaan. Nojatessaan tuolin selkänojaan mies jätti tuopista vapaan kätensä roikkumaan rentona poissa liilahiuksisen näkökentästä. Jos nuorukainen yrittäisi nyt sännätä johonkin, heittäisi Cinaed tuon selkään piilossa olevaan käteen muodostetut riimut, okasen ja tulen. Ei mitään kuolettavaa, mutta ainakin tuntuisi.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 13 Tammi 2012, 17:54

~ Yoshi ~

Poika katsoi kun baarin omistaja katsoi hetkeksi aikaa hänen suuntaan ja hän pysyi hetken aikaan liikkumattomana, mutta huomatessaan punahiuksisen herran kääntävän katsettaan muualle, liilahiuksinen poika rauhoittui hieman. Baarin omistaja varmaankin vain katseli miten kapakassa olevilla asiakkailla meni ja miten nuo käyttäytyivät. Joten hän ei ollut pakosti vielä huomannut pimeässä nurkassa kykkivää baariin kuulumatonta nuorta poikaa. Yoshi piti katseensa punapäässä, tuon nyökätessä mustahiuksiselle herralle ja kävellessä pois tiskin ääreltä, luultavasti katselemaan hieman lähemmin miten muilla meni. Toivottavasti tuo ei ollut vielä nähnyt tätä poikaa. Yoshi tarkkaili miestä, joka jutteli muille kapakassa oleville ihmisille ja ei-niin-ihmisille. Tuo näytti lähestyvän tätä poikaa, vaikkei siitä oikein saanut selvää tekikö mies sen tahallaan jotta pääsisi liilahiuksisen pojan luokse vai kävikö hän vain huvikseen läpi kaikki kapakassa olevat ja jutteli noille huolettomasti.

Poika asettui hieman paremmin istumaan ja katsoi kun baarin omistaja nappasi jonkun asiakkaan olutlasin. Hänen huulilleen nousi pakolla pieni virne, kun asiakas ihmetteli hävinnyttä olutlasiaan, jota punahiuksinen herra nostikin huulilleen. Hän palautti kasvonsa takaisin normaaliin ilmeeseen ja laski hieman katsettaan alemmas, kuullessaan tuon punapään puhuvan jotakin. Yoshi nielaisi hieman ja puri pienesti alahuultaan. Olikohan tuo sittenkin nähnyt hänet? Yoshi huokaisi pienesti ja nousi vähin äänin seisomaan. Hän katsoi hetken aikaan ympärilleen, mutta jäi silti paikoilleen. Hän ei haluaisi jäädä kiinni, mutta pois täältä oli silti lähdettävä.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 21 Tammi 2012, 21:08

Cinaed hymähti hiljaa itsekseen ja kohotti tuoppiaan aikeenaan ottaa hörppy, mutta ele jäi puoleenväliin kun eräs mies huomasi vihdoin tuoppinsa puuttuvan. Hetken aikaa tui vilkuili ympärilleen, ennen kuin näytti mumisevan jotain ja painuvan tiskin suuntaan. Tuon vieressä istuneelle Cinaed kohotti virnistäen tuoppiaan, ennen kuin otti huikan. Äskeisen jälkeen ketään ei kiinnostanut usuttaa ketään ärhentelemään Cinaedille vaikka ihmissusi ei enää vihaiselta vaikuttanutkaan.
Kiinnittäesään katseensa takaisin liilahiuksiseen, mies huomasi toisen nousseen seisomaan. Tällä kertaa punapää käänsi päätään toista kohden, mutristaen kulmiaan kuin ihmetellen tuon käytöstä.
Et pääse täältä mitenkään helposti pois, tiedätkös?
Ihmissusi totesi, virnistäen lauseen loppuun ja kääntäen katseensa tiskille suunnanneeseen asiakkaaseen. Tuo oli tilaamassa itselleen uutta juomaa. Myös aiemmin suututettu asiakas oli edelleen tiskillä.
Istu, näytät idiootilta seistessäsi siinä
Cinaed lisäsi äänellä, joka teki lausahduksesta enemmän komennon kuin kehotuksen. Samalla Cinaed katsahti liilahiuksisen suuntaan ja nyökkäsi päällään kohden tuolia, ennen kuin käänsi katseensa taas muuhun kapakkaan. Ihmissudella ei ollut kiire mihinkään ja tämä näytti selvästi olettavan, että nuorukainen tekisi kuten sanottiin. Suurin osa kun teki mitä ihmissusi halusi, jos ei heti, niin ainakin ennen pitkää.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 22 Tammi 2012, 13:29

~ Yoshi ~

Liilahiuksinen poika huomasi baarin omistajan vilkuilevan aina välillä häneen päin. Olikohan tuo jo nähnyt hänet? Vastaus saatiinkin heti, kun punapää alkoi puhumaan pojalle. Yoshi räpytti pari kertaa hieman nolona silmiään ja katsoi punapäätä hiljaa, tuon puhuessa hänelle. Poika käänsi katseensa alas ja alkoi hypistelemään paitansa helmaa. Joutuiko hän nyt hankaluuksiin? Ei hän kyllä sitä ihmettelisikään. Olihan hän ollut ilkeä parille asiakkaalle. Baarin omistaja puhui hänelle taas ja poika nosti katseensa takaisin tuohon. Vai idiootilta? No kiitosta vain. Yoshi istui tuolille, johon hänet käskettiin istumaan ja asetti kätensä eteensä pöydälle. Poika katseli hiljaa pöydän pintaa, mutta tunsi silti muutamien asiakkaiden katseet itsessään. Hän nosti katseensa punapäähän ja mutristi hieman alahuultaan.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 27 Tammi 2012, 17:40

Cinaed ei viitsinyt peittää huulilleen kohoavaa virnettä toisen totellessa kehotusta, tai enemmänkin käskyä. Toinen vaikutti hieman hermostuneelta jäätyään kiinni kepposestaan, mutta ei nähtävästi ollut lähdössä enää karkuun joten ihmissusi antoi riimumerkkien kadota. Eipä tuo kapakassa kauas pääsisikään. Otettuaan hörpyn juomastaan, mies käänsi taas katseensa liilahiuksiseen vihreiden silmien katse tarkkailevana.
Tiedätkö, minulla on ehdotus joka on varmasti molempien mieleen.
Punapää totesi ja nyökkäsi päätään kohden tiskillä edelleen istuvaa aiemmin suututettua asiakasta kohden, mutta pitäen huomionsa edelleen nuorukaisessa ja hymyillen ystävällisesti.
Sinä olet kiltti poika ja käyt pyytämässä anteeksi herralta idioottimaista ja huonosti suunniteltua keppostasi joka oli suorastaan tuomittu epäonnistumaan. Näin koko ilta saa jatkua yhtä rauhallisena kaikkien osalta.
Cinaed vaihtoi hymynsä puolikkaaseen virneeseen, ennen kuin jatkoi.
Sen jälkeen voinemme miettiä miten sinä saat korvata tämän välikohtauksen minulle?
Punapää käänsi katseensa taas muualle kapakkaan ja otti hörpyn tuopistaan, antaen toisen pohtia ehdotusta hetken aikaa.
Toinen vaihtoehto tietysti on, että kaltaisesti nuori nättipoika voidaan ottaa kiinni ja viedä orjaksi. Rahallinen korvaus kelpaa vallan hyvin.
Mies lisäsi, kääntäen hetkeksi katseensa taas liilahiuksiseen, ennen kuin jäi katselemaan lähellä olevan korttipelipöydän tapahtumia. Mikään ei paljastanut, että ihmissusi olisi vitsaillut asiasta, vaikka tälle tuntuikin olevan aivan sama kumman vaihtoehdon toinen valitsisi.
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 27 Tammi 2012, 18:44

~ Yoshi ~

Liilahiuksinen poika katsoi punapäätä hetken aikaa, ennen kuin laski katseensa alas ja asetti kätensä syliinsä. Hän näperteli valkoisen, pitkän paitansa helmaa ja kuunteli hiljaa kun vanhempi mies alkoi puhumaan hänelle. Hän nosti katseensa takaisin tuohon, muttei sanonut mitään, kun baarin omistaja sanoi, että hänen pitäisi käydä pyytämässä anteeksi huonosti suunniteltua kepposta, joka oli kuitenkin toiminut aluksi. Poika mutristi taas alahuultaan hieman ja katsoi miestä joka piti hieman taukoa, ennen kuin jatkoi puhumistaan. Yoshi huokaisi pienesti toiselle vastaukseksi, mutta niin ettei huokausta kuitenkaan kuullut, ellei tarkasti kuuntelisi, mutta koska baarin mölytaso oli aika normaali, eli hieman korkea, ei hiljaisia huokauksia oikein kuule. Kun punapää jatkoi taas puhumistaan, poika säpsähti hieman ja puristi kätensä paitansa helman ympärille. Yoshi puri alahuultaan ja hyppäsi alas tuolilta. Hän sipaisi nopeasti vaaleita hiuksiaan, mulkaisi punapäätä ja käveli hitaasti tiskillä istuvan herran luokse.
"Olen pahoillani.. Että aiheutin teille harmia.. Ja kaadoin juomat teidän päällenne", tuo sanoi ja painoi katseensa alas.
Hän oli jo valmiina saamaan turpiinsa, mutta mies vain tuhahti ja siirtyi muualle istumaan. Yoshi nosti katseensa mieheen joka käveli pois ja mutristi hieman huuliaan. Hän vilkaisi punapäätä ja käveli hitaasti taas tuon luokse.
Ventus-setä
 

ViestiKirjoittaja jester » 30 Tammi 2012, 17:40

Cinaed ei turhaan ollut ihmissusi ja tämä kyllä kuuli pojan huokaisun hyvin, päätti vain jättää sen huomiotta. Varsinkin kun toinen vaikutti tekevän varsin helposti mitä käskettiin. Nuorukaisen kävellessä kohden tiskiä mies jätti korttipelin tarkkailun ja sen sijaan piti silmällä liilahiuksista. Asiakkaan käytös sai Cinaedin hieman hymähtämään, mutta ainakin poika hoiti osansa.
Et ole kovin puhelista sorttia vai?
Ihmissusi kysäisi huvittuneena ja kallisti hieman päätään. Toinen oli itse asiassa melko tylsää pompoteltavaa.
Mutta emmeköhän keksi sinulle jotain muutakin.
Cinaed lisäsi nousten ylös ja kulauttaen loput tuopin sisällöstä lähtiessään kävelemään kohti tiskiä. Vapaalla kädellään tämä viittoi nuorukaista seuraamaan itseään ja päästessään tiskin lähelle mies laski tyhjän tuopin tiskille jatkaen keskeyttämättä matkaansa tiskin takaiselle ovelle josta pääsi työntekijöiden tiloihin. Kapakan melu jäi oven toiselle puolelle, mutta hiljaista ei työntekijöidenkään tiloissa ollut.
Et taida olla kovinkaan vanha?
Mies kysäisi vilkaisten olkapäänsä yli ja varmistaen pojan seuraavan, ennen kuin jatkoi käytävää pitkin eteenpäin.
Osaatko tehdä mitään hyödyllistä?
jester
 

ViestiKirjoittaja Ventus-setä » 30 Tammi 2012, 19:48

~ Yoshi ~

Poika pudisti hieman päätään toisen kysymykselle ja tuijotti alaspäin. Tämä oli kyllä aika nolo tilanne, joten mitä puhumista tässäkin oli? Liilapäinen nuorukainen nosti hieman katsettaan, kun toinen nousi ja lähti seuraamaan tuota, kehotuksen myötä. Yoshi pysähtyi hetkeksi aikaa tiskin kohdalla, mutta jatkoi sitten matkaansa ja käveli työntekijöiden tilojen ovesta sisään. Hän pysähtyi taas ovella ja katsoi punapäätä hiljaa, tuon alkaessa taas puhumaan.
"Olen neljätoista", tuo vastasi miehelle ja seurasi tuota taas, ettei jäisi jälkeen.
Poika nyökkäsi toisen seuraavalle kysymykselle ja mutristi hieman huuliaan. Toinen ei kyllä tainut nähdä nyökkäystä, kun oli selkä tähän päin, joten Yoshi päätti ihan vastatakkin toiselle.
"Osaan minä", hän sanoi hiljaa ja katsoi toisen selkää alahuuli pienessä mutrussa.
Ventus-setä
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron