Annahan D-molli, veli [NELINPELI]

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja harlekiini » 04 Maalis 2012, 21:21

Poistuva haltia tönäisi tieltään pari ovensuuhun kerääntynyttä katselijaa, ja astuessaan ulos Fareos joutui kiertämään hangesta jaloilleen kömpivän virkaveljensä, joka näytti ammattinsa lisäksi jakavan pitkälti hänen olotilansa. Pikainen poistuminen oli saanut alkoholin kiertämään veressä nopeammin, ja haltia joutui tosissaan keskittymään suoraan kävelemiseen. Hän ei yrittänytkään aukean poikki, vaan kaarsi ensimmäisestä kulmasta tavernan taakse johtavalle kadulle jatkaen matkaansa hitaammin kuin olisi tahtonut. Hän hieraisi toisella kädellään otsaansa ja viinan sumentamia silmiään etsien jotain, mihin kohdistaa katsettaan kävelyn ajaksi. Raitilla puhaltava tuuli tuiskautti sivuun takkuisten hiusten muodostavan rotusuojan, mutta Fareos ei ollut siinä tilassa, että olisi liiemmin välittänyt asiasta. Hän halusi puikkelehtia kujilla riittävän kauas karistaakseen mahdolliset seuraajat kannoiltaan ja etsiä tarpeeksi suuren kinoksen johon työntää päänsä ennen kuin suuntaisi toiseen majataloon hakemaan juotavaa. Mieluiten toiselle puolelle kylää.

Hän kuuli ripeitä askelia takaansa ja vastusti halua kääntyä ympäri, toivoen tulijan olevan ihminen toimittamassa kiireitään. Häntä tuskin voitaisiin jäljittää, hän oli kääntynyt toisestakin kulmasta, eivätkä hänen pehmeät saappaansa jättäneet selviä jälkiä lumeen. Kyläläisten sotkemasta hangesta olisi muutenkin ollut vaikeuksia erottaa tietyn yksilön kulkusuunta.
Jokin aisti kuitenkin nosti haltian niskavillat pystyyn askelten lähestyessä, jolloin kun ne äkkiä katkesivat tumma ruumis jo kyyristyi valmiustilassa, vaikkakin viinan sumentamassa sellaisessa. Fareos hätkähti vaaleahiuksisen naisen pudotessa taivaasta hänen eteensä ja uidessa lähes sananmukaisesti liiveihin. Naisen tilittäessä haltian oikea käsi hapuili tikaria selän takaa. Toisella yrityksellä sormet kiertyivät tutun kotkanpääponnen ympäri, etsiytyivät kahvalle ja vetivät aseen tupestaan. Voimakkaasti ohentuva kärki painautui kevyesti lähelle tunkeneen Pumpkinin kylkeä vasten. Ei vielä uhkaavasti, mutta tarpeeksi voimakkaasti ollakseen varoitus.
Jättäisin mieluimmin väliin, hän vastasi pehmeästi kykenemättä keksimään nokkelaa palautusta.

Sen pidemmälle sananvaihdossa tumma haltia ei ehtinytkään ennen kuin veljespari ravasi paikalle. Kumpikin muusikoista näytti olevan yhtä lailla loppusuoralla, mutta vain toinen sai äänensä kuuluviin. Fareos hymyili synkästi kuullessaan katkonaisen vaatimuksen. Omenaviina ei pettänyt koskaan. Tällä kertaa hän oli kuitenkin kompastunut itsekin sen ansaan, ja kolme tilille vaatijaa oli liikaa. Yhdessäkin olisi ollut tarpeeksi, ja sekin päti vain veljesten kohdalla. Jumalat, nainen ei tuntunut olevan edes humalassa!
Haltian silmät saivat punertavan sävyn mielen venyessä uudemman kerran koskettamaan hänelle huudelleen miehen ajatuksia. Muistojen tuhoaminen tai korvaaminen uusilla oli kirkkaalla mielelläkin lähes mahdotonta suorittaa ilman pysyvien henkisten vammojen aiheuttamista, mutta muisti toimi kuin verkko: tietyt langat hetkeksi katkaisemalla tai yhdistelemällä oli mahdollista ainakin uskotella uhrille, ettei muistettavaa asiaa ollut tapahtunut, tai se oli tapahtunut aivan toisin. Mielellä oli hämmästyttävän voimakas kyky korjata itsensä ja etsiä tuhottujen silmukoiden tilalle uusia reittejä, eikä yksikään muistinmuuntelu kestänyt vuorokautta kauempaa. Viidessä minuutissakin olisi kuitenkin tarpeeksi.

Minä en ole tehnyt mitään korvausta vaativaa, Fareos esitti vakaalla äänensävyllä keskittyessään syöttämään vastaavan ajatuksen nuorukaisen pääkoppaan. Hän ei ollut varma, oliko edes päässyt sinitatuointisen miehen suojausten läpi, eikä hän aikonut tuhlata aikaa sen varmistamiseenkaan. Erikoisen liukkauden kummallisesti nimetyn kaverin mielessä haltia pisti viinan piikkiin.
Vaikka hän onnistuisikin vakuuttamaan muusikoista toisen, vielä olisi kaksi jäljellä, joten hän jatkoi puhumistaan tavoitellen puolustelevaa sävyä: Jos korvausta haluat, voit pyytää sitä äskeisiltä puukkojunkkareilta. Voiko minua syyttää siitä, että kapakkatappelun alkaessa siirryn mielelläni rauhallisempaan tavernaan? Oletin teidän seuraavan perässä.
Kuten te kolmasti kirotut seurasittekin.

¤¤ HIT it! Pahoittelen. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Maalis 2012, 23:51

Pieni vaistomainen hätkähdys kävi läpi naisen kehon, tikarin löytäessä tiensä vasten kauniimman osapuolen kylkeä. Tulistunut katse käväisi nopeasti teräaseessa, mutta nousi lopulta takaisin tarkastelemaan Fareoksen kasvoja. Veljeskaksikon kipitettyä paikalle, ei lohikäärme voinut olla virnuilematta. Vaikka veljekset paikalle saapuivatkin, ei naaras käynyt irrottamaan otettaan karkurista. Antoi tuon kuitenkin liikkua, otteen pysyessä kiinni. Irti ei päästetty, ellei toinen väkisin käynyt riuhtomaan.. tai käynyt sitten tuikkaamaan teräasettaan kylkeen, kuten kovasti uhkasi. Tuikkaus kylkeen tuskin tappaisi, ellei toinen päättäisi käydä repimään koko kylkeä auki. Ihmisilluusiossa naaras ei kuitenkaan halunnut ottaa turhia riskejä. Ei ainakaan nyt, kun apua ei saanut samalla sekunnilla.
Veljekset olivat selvästi pahemman asteen humalassa, mutta kävikö noita siitä syyttämään? Sen sijaan Fareos ei näyttänyt potevan vielä yhtä pahoja myrkyn oireita, mitä kaksikko.. ei tainnut tummamies olla ihan tavallinen kuolevainen. Naaras jatkoi Fareoksen tuijottamista, tuon käydessä puhumaan veljeksille. Tarkat silmät kävivät tutkimaan miehen kasvoja, eri toteen silmiä, jotka vaikuttivat vaihtavan väriä.. Mikä ihmeen olento tämä mies loppujen lopuksi oli?

Kuulo rekisteröi Fareoksen puheen, mutta mieli ei käynyt vielä rääkymään vastaan. Sen sijaan toinen kauluksessa kiinni olevista käsistä irrotti otteensa ja kävi heilauttamassa kämmentään tummahipiän silmien edessä, aivan kuin hakien huomiota tai yrittäen katkaista katsekontaktin. Lieni sanomattakin selvää, että lohikäärme oli nyt vihdoista viimein huomannut Fareoksen silmätempun.. mutta miksi silmät vaihtoivat väriä? Yrittikö tuo hypnotisoida? Manipuloida mieltä? Kuristaa jonkun? Ken tietää, Pumpkin ei osannut sanoa. Tuima ilme kasvoillaan Saga jatkoi miehen tuijottamista. Käsi, joka oli eksynyt katsetta häiritsemään, liikahti nopeasti Fareoksen pehkoa pöyhimään, nostaen mustia hiuksia sen verran, että saattoi nähdä tuon korvat.
HA! Oli ensimmäinen rääkäisy naaraan suusta, aivan kuin tuo olisi löytänyt suurenkin aarteen Haltia. Ei ihme ettet ole yhtä huppelissa mitä veljekset! Lieneekö rodulle ominainen tapa pötkiä pakoon, kun meinaa rahapussi keventyä?
Ja mitä ihmettä teet silmilläsi? Naaraan ääni vaihteli korkean ja erittäin korkean välillä, aivan kuin olisi ollut äänenmurrokseen iskeytyvä poika Tuntuuko oudolta päässä? Heikottaako? Sattuuko? Tekeekö mieli tappaa joku? Viimeisimmät kysymykset oltiin tarkoitettu veljeksille, eri toteen surusävyisemmälle.


// Imma hit you too. Slap slap slap //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Maalis 2012, 19:12

Aphaderuiondur

Hengästyminen, jonka humala ja päätön säntäily olivat saaneet aikaiseksi, alkoi tasaantua pätkiväksi ja hikkailunsekaiseksi hörinäksi, kun muodonmuuttaja selvitteli tilannetta silmillään. Valkohapsinen Pumpkin hyppi yhtä pahasti katseen alla kuin karkuun sännännyt Fareoskin, ja heillä näytti olevan raaka peli meneillään. Aphaderuiondurin olisi tehnyt mieli avata sanainen arkkunsa mutta hän ei keksinyt mitään aiheeseen sopivaa, varsinkaan kun hänen päänsä tuntui yhtäkkiä tyhjältä. Tyhjemmältä kuin hetkeen. Miten hän tänne oikeastaan päätyi?
"Mhm... Etkö?" hän toisti tummaihoisen miehen perässä, kun tämä vakuutteli, ettei missään nimessä ollut syyllinen. Mutta eivätkös hänen silmänsä olleet äsken eriväriset? Ai, eivätkö? Ei kai sitten. Oliko Fareos johonkin syyllinen? Muusikko alkoi raapia päätään, sitä kivisti inhottavasti. Pumpkinin älähdys sai hänet taas heräämään uudestaan tähän todellisuuteen ja kampeamaan itsensä jo toistamiseen siitä humalaisuuden kuopasta, jonne hän oli vähän väliä vajoamassa.
"Haltia?!" Aphaderuiondur toisti suureen ääneen ja hänen äänensä tuntui kajahtelevan ohuella kujalla. Akustiikka oli hyvä, banjonsoittaja jäi miettimään ja katseli hymyillen ympärilleen näyttäen varmastikin pöljältä.

Tuntuuko oudolta päässä? Tuntuu, tuntuu kyllä. Heikottaako? No vähän, mutta ei Aphaderuiondur sitä myöntäisi. Sattuuko? Ei varsinaisesti, kiitos kysymästä vain. Tekeekö mieli tappaa joku? Tappaa? Tappaa?... Aphaderuiondur siristeli silmiään ja katsoi kulmat kurtussa Pumpkinia. Ai mitä, tappaako? Muusikon selkää pitkin kulki kylmä värähdys, kun hän yritti samaan aikaan seistä selkä suorana ja välttää liiallista väkivaltaa. Ei hän yleensä käynyt ihmisten - tai tässäkään tapauksessa haltioiden - kimppuun. Eihän hän pitänyt haltioita mitenkään suuremmin vihollisina. Olihan hänen ja Aerdirnaithonin puoli ollut kuitenkin vain lantinheiton päässä haltioista, ja silti he päätyivät tänne ihmisten puolelle. Vaan ehkä he soveltuivat tänne paremmin, ken tietää.
"Kuka on syyllinen? Mitä me olimme tekemässä?" Aphaderuiondur kysyi ja vilkaisi veljeään etsien vastausta tämän kasvoilta. Sitten asia valkeni taas ja tuntui kuin hänen päänsä sisällä olisi poksahtanut jotain. Kenties laskuhumala teki tuloaan ja hänen muistinsa alkoi taas virkistyä, tai sitten hänen sisäinen puolustuskykyjärjestelmänsä heräsi eloon ja pani hanttiin kaikille häiriötekijöille.
"HEI! Juomakilpailu!" Aphaderuiondur hihkaisi kuin olisi selvittänyt ihmisten ja haltioiden sodan perimmäisen syyn ja tuikkasi sitten katseellaan terävästi Fareosta keskelle silmämunia.
"Vallan nopeasti kirmasit paikalta vaihtaaksesi kapakkaa", sinisävyinen mies sanoi kieli hieman takellellen mutta lause koossa pysyen, ja astahti lähemmäksi tätä haltiaa. Hänen harkintakykynsä ja koordinaationsa oli vieläkin huomattavasti heikompi kuin ennen juomakisaa, mutta pahin huimaus ja oksetus alkoi mennä jo ohi, luojan kiitos.
"Ei tapeta", Aphaderuiondur kiirehti sitten sanomaan Pumpkinille kun muisti taas tämän uhoamisen, ja tyynnytteli naista käsillään leyhyttäen. Kieltämättä häntä olisi kyllä huvittanut suuresti muuttua puuksi, kietoa Fareos juuriensa ympärille ja roikottaa häntä hetki katupölyssä.

//Meinasin jo liittyä hittausten kerhoon ja puunjuuritella Farren, mutta menköön nyt vielä kiltisti :( + JEE VASTASIN!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 07 Huhti 2012, 23:14

Muodonmuuttaja keikkui paikallaaan ja yritti saada näkökenttänsä suoraksi. Hän oli nyt kutakuinkin perillä missä mentiin. Melkein ainakin. Äkkiä Aphaderuondur huusi että haltia. Aerdirnaithon pompahti taaksepäin yllätyneenä äkillisestä totamuksesta.
"Missä?" hän kysyi ja vilkaisi olkansa yli. Ei siellä ketään ollut. Sitten hänen hitaat ja ruostuneet mutterinsa alkoivat pyöriä ja hän hoksasi.
"Ai tuoko!" Aerdirnaihton ymmärsi ja päästeli perään lyhyen, typerän kuuloisen naurahduksen. Sitten hän vaikeni ja painoi päänsä Aphaderuionduria vasten.
"Se yksi huikka taisi olla vähän liikaa", tämä mutisi ja tunsi päänsäryn yltyvän hitaasti.

Aerdirnaithonilta menivät kaikki kysymykset täydellisesti ohi korvien. Veli vain haahuili sivulta toiselle, ja näkökenttä valehteli jatkuvasti maailman kallistuvan. Äkkiä hänelle alkoi itselleenkin valjeta että hän oli ottanut turhan tujusti alkoholia taas vaihteeksi. Se, että muodonmuuttajaa alkoi laulattaa, vain pahensi tilannetta entisestään.
"Aivan!" Aerdirnaithon tokaisi ja nosti sormensa hikkauksen korostamana kohti taivasta. "Juomakilpailu!" Hetken aikaa sanoja hakien hän nojautui veljeensä ja kysyi:
"Niin khukah voitti?" Siinä vaiheessa kun Aphaderuindurin humala alkoi hiljalleen laantua, Aerdirnaihtonin oma läheni huipennustaan. Hänen teki jo nyt mieli jodlata ja tanssia ripaskaa. Koska mies ei saanut omia lauseitaan sanotuksi tämä vain nyökkäili korostaakseen muiden, Aphaderuiondurin ja Pumpikinin lauseita ja välillä sai sanotuksi jotain myöntyvääkin.
"Tapetaanpas!" Aerdirnaithon ilmoitti mielipiteensä ja pui nyrkkiä Fareokselle. Vai puiko hän sitä kohti Pumkinia. No heiluttelipahan kuitenkin. "Muututaan piruiksi ja jyrsitään sen sormet yksi kerrallaan!" hän mesosi ja keinui taas puolelta toiselle.

//Saaaa-aainpas vastatuksi!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 14 Huhti 2012, 19:32

Fareoksen suklaanruskea iho koki harvemmin sävymuutoksia, mutta sillä kertaa hän kalpeni kolmikon käydessä kajauttamaan hänen rotunsa kaiken kansan kuultaville. Hän tönäisi naisen kauemmas ja puristi kotkanpääveistään tietäen hyvin, että viinahuuruisessa tilassaan puukottaisi todennäköisemmin itsensä hengiltä kuin osuisi kehenkään muuhun mikäli kahakkaan joutuisi.
Vaiti! Hän sähähti ja vilkaisi kujan molempiin päihin varmistaakseen, ettei ketään ollut näkösällä. Mikäli talojen takana oli ollut korvia kuuntelemassa, eivät niiden omistajat olleet rynnänneet paikalle huudahduksen paikkaansa pitävyyden varmistaakseen. Todennäköisesti olivat kipittäneet suorinta tietä etsimään vartijoita.
Hän loi raivokkaasti kipinöivän katseensa kilpakumppaneihinsa, jotka olivat sillä hetkellä askeleen päässä hänen ahdistelijoistaan ja mikäli se hänestä riippui kahden päässä siivilöistä. Hän mulkaisi synkästi naista. Lieni turha yrittää syöttää minulla-on-vain-erikoisen-muotoiset-korvat pajunköyttä.

Kyllä, haltia. Äläkä kailottele sitä kuin riemuidiootti. Kaikki täällä eivät välttämättä usko, että olen teidän puolellanne. Se oli vale. Totta kai se oli vale, ei kai hän kävisi noin vain puolueettomuuttaan julistamaan? Hän ei vastannut uteluihin silmiensä väristä. Kuten väärän puolen valitsemisella, myös magian tunnustamisella tahtoi olla ihmisten kaupungissa vaikutuksia, jotka aiheuttivat suorastaan tappavan tarpeen varjella päätään.
Haltia nosti kätensä suojelevasti eteensä veljesten käydessä verbaalisesti hänen kimppuunsa, ja sai vaivoin estettyä itseään olemaan jatkamatta toisen kätensä liikettä otsalleen muusikoista punaisemman vaikuttaessa olevan kokonaan toisessa maailmassa. Samalla hän alkoi perääntyä hitaasti, hitaasti, liikuttaen jalkojaan tuuman kerrallaan.
Totta kai minä poistuin paikalta nopeasti! Et kai kuvitellut, että olisin jäänyt sinne tappelemaan Näytänkö minä muka tappelupukarilta? Fareos sujautti tikarin takaisin vyöhönsä. Se onnistui vasta toisella yrittämällä. Asetta tai ei se, että hän näytti lihaksineen, takkuisine hiuksineen, likaisine kasvoineen ja käsineen ja repaleisine vaatteineen katuojasta loikanneelta kulkukollilta, ei juurikaan parantanut vaikutelmaa. Minä vain vaihdoin maisemaa.

Hän vilkaisi sinertäviksi palanneilla silmillään punaista muusikkoa hieman epävarmana siitä, olisiko hänen pitänyt huolestua omasta puolestaan vaiko nuoren miehen humalatilan asteesta. Muututaan piruiksi? Mitä soopaa sekin oli?
Hän oli edennyt perääntymisessään kahden askeleen verran.
Typeräkö olet? Tekö tappaisitte minut keskellä katua? Noilla älynlahjoilla ei ole ihmekään, että teitä on niin helppo huijata. Hän harkitsi hetken satuilisiko lähes jumalallisista voimistaan, joiden avulla hän saattaisi murtaa kolmikon mielet kuin maapähkinät, mutta jätti sen tekemättä. Uhkailuille olisi aikaa myöhemmin ja toisissa olosuhteissa. Tällä hetkellä oli paras tyrmistyttää koko kolmikko yhdellä iskulla ja poistua paikalta hämmennyksen aikana. Hän pystyisi siihen kyllä. Entä sitten, jos hän oli vähän juovuksissa? Niin olivat kaikki muutkin! Fareoksen katse käväisi vuorollaan kunkin kilpakumppanin kasvoissa. Yhden napakan mielennyrkin iskun luulisi riittävän. Haltian pupillit värjäytyivät punaisiksi hänen levittäessä mielensä verkon kattamaan kujan, ja hän huojahti. Hän oli vain pari kertaa aikaisemmin yrittänyt hyökkäystä useamman kuin yhden vastustajan mieltä vastaan, eikä koskaan näin humalassa. Se oli järjetöntä.
Se onnistuisi varmasti.
Haltia puristi kumpaisenkin kätensä tiukasti nyrkkiin iskiessään voimakkaasti mielellään kolmeen suuntaan samanaikaisesti. Hänen tähtäyksensä oli suorastaan surkea, ja koska mieliä risteili hänen tajunnassaan äkkiä lähes kolme kertaa enemmän kuin mihin hän oli tottunut, hän ei ollut varma oliko edes hipaissut kolmikon mieltä. Hetkeen hän ei ollut edes varma, mikä mielistä oli hänen omansa!

Isku oli rajumpi mitä hän oli osannut odottaa, ja lyönnin mukana hän tunsi kauhukseen runsaan osan energiastaan valuvan kuin veri sydänhaavasta. Hän palautti tajuntansa takaisin oman päänsä sisään ja huojui hetken vaarallisesti ennen kuin lysähti nojaamaan raskaasti takanaan olevan rakennuksen seinää vasten. Kädet riippuivat velttoina haltian sivulla, ja hänen oli vaikea kohdistaa katsettaan. Sepä oli järkevää. Mikä häneen oikein oli mennyt?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Huhti 2012, 20:42

Veljekset olivat humalassa. Sen näki tyhmäkin. Nyt vasta Pumpkin alkoi käsittää oman alkoholinsietokykynsä rajoja. Kuolevaiset olivat tuhannen darrassa huomenna, ehkei tämä ollut sittenkään niin hyvä idea. Toisaalta, saivat syyttää vain itseään, kun mukaan lähtivät. Veljekset olivat kuitenkin melko suloisia humalassa, varsinkin punaisempitapaus. Pumpkin ei voinutkaan olla hymyilemättä tuolle näylle. Tuo ei ollut edes perillä siitä, oliko kilpailu jo loppunut ja kuka oli voittanut. Eiköhän voittaja olisi ollut pian selvillä, mikäli kilpailu loppuun asti olisi edennyt.
Huomio kiinnittyi kuitenkin takaisin haltiaan, kun tuo kävi tuomaan mielipiteensä esille. Fareos kertoi olevansa heidän puolellaan. Pumpkin virnuili itsekseen. Se kujeileva, nousuhumalassa oleva takapiru halusi paljastaa kolmikon olevan tekemisissä lohikäärmeen kanssa. Naaras kuitenkin hillitsi itsensä. Sen sijaan Pumpkin kohotti kulmaansa kysyvästi haltian käydessä kysymään, näyttikö hän tappelupukarilta.
No nyt kun laitoit tikarisi pois niin ei, kyllä silti näytät henkilöltä, joka tappelun saattaisi aloittaa Naaras totesi kuivahkosti, katsoen kuinka haltia peruutti kauemmas, hakien sitä omaa pientä turvaväliä humalaisiin kanssaihmisiin.

Kun puhe oli tappamisesta, oli toinen veljeksistä sitä vastaan ja toinen sen puolesta. Haltia totta kai löysi moisen vaihtoehdon harvinaisen typeränä. Pumpkin ei ottanut loppujen lopuksi kantaa. Ei hän halunnut humanoideja tappaa turhan takia. Mutta ei myöskään tuntenut kovin suurta sääliä tätä tummahipiää kohtaan. Aerdirnaithon puhuessa piruiksi muuttumisesta, siirtyi naaraan huomio veljeksiin. Kysyvän tutkiva, jopa pistävä katse selasi veljeskaksikkoa läpi eivät nuokaan tainneet olla loppujen lopuksi ihan tavallisia tallaajia nuokaan.
Huomio kimposi kuitenkin takaisin haltiaan, tuon käydessä jälleen tekemään.. jotain. Lohikäärme mutristi huuliaan, katsellen mielenkiinnolla mitä tuo mahtoi nyt puuhata. Silmänsä olivat jälleen punaiset. Naaras saattoi tuntea jotakin tapahtuvan haltian toimesta mutta ei mitään erikoista. Mitä ilmeisemmin tuo yritti jonkin asteen magiaa käyttää kolmikkoon, ken tietää, Pumpkin ei ollut kovin hyvä arvuutteluleikeissä.
Hetkellisen hämmennyksen jälkeen Pumpkin seurasi kuinka Faeros heilui hetken, kunnes tuo nojautui seinää vasten. Ei näyttänyt kovin vakuuttavalta enää.

Naaras hymähti ja vilkaisi veljeksiin. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut, vaan käveli haltian luokse. Tumma käsi kävi nappaamaan kiinni haltian leukaluusta, nostaen tuon kasvot kohden naaraan kasvoja, jotka oli tungettu turhankin lähelle.
Et sinä meidän puolella ole. Sinä et tiedä keiden kanssa olet edes tekemisissä, haltia. Jos vielä joskus törmään sinuun, kärvennän sinun pehkosi niin, ettei se kasva enää koskaan takaisin Naaras kävi sihisemään huomattavasti matalammalla, murisevammalla äänellä mitä normaalisti oli tähän asti puhunut. Lämpötila naaraan ympärillä vaikutti kuumenevan, samalla kun tulistunut katse pysyi nauliintuneena haltiaan. Haudan vakavana.
Suu pysyi hetken kiinni, ennen kuin naaras avasi sen vielä kerran. Tällä kertaa sanoja ei enää suusta tullut, vaan yksinkertaista, petomaista murinaa. Liskomainen kieli kävi ulkona, samalla kun kidasta hohkasi kuumaa ilmaa. Suu kuitenkin sulkeutui alta aikayksikön ja ote haltiasta irtosi.

Naaras kääntyi pirteästi hymyillen kohden veljeksiä.
eiköhän hän oppinut läksynsä.. menemmekö? Pumpkin kysyi pirteänä, samalla kun käveli veljesten luo ja kävi tarjoamaan molemmille käsiään. Nuo oli ehkäpä parempi taluttaa pois täältä, ettei kumpikaan eksyisi vahingossakaan katuojaan pyörimään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 27 Huhti 2012, 19:36

Aphaderuiondur

Riemuidiootti. Mikä nerokas sana! Aphaderuionduria alkoi naurattaa samantien kun Fareos oli päästänyt suustaan tuon mielettömän hupaisasti sointuvan haukkumasanan, mutta yritti peitellä nauruaan katselemalla muualle. Humalatilan ansiosta suusta pääsi kuitenkin jonkinasteen matalaa huhutusta samalla kun muusikko pyöritteli silmiään pitkin kujaa ja toisteli sanaa päässään. Voi kyllä. Hän tekisi Riemuidiootti-nimisen kappaleen, niin maan totisesti, jos vielä huomenna muistaisi sanan. Se, että haltia oli yrittänyt väittää olevansa heidän puolellaan, meni kokonaan Aphaderuiondurilta ohi korvien.
Kun Aerdirnaithon ehdotti piruiksi muuttumista, vanhempi veljes loi tähän ensin erittäin pistävän katseen vaikkei meinannutkaan saada veljensä katsetta tavoitettua. Pian katse kuitenkin leppyi ja levisi virneeksi.
"Mietin kyllä ihan samaa, ei, mutta mieti - MITEN OLISI PUU", Aphaderuiondur tokaisi ja häntä alkoi naurattaa ihan hirmuisesti ajatus puuksi muuttumisesta ja miehen hämmästyttämisestä. Hän paiskaisi kätensä punavärisen muusikon selkään ja leyhytteli kasvojaan toisella kädellään, ulkona alkoi nimittäin tulla kuuma ja hänellä oli muutenkin vähän kehnonlainen olo. Kohta Aphaderuiondur kuitenkin poimi korvillaan erään pikkuseikan.
"Ei ihmekään että meitä on niin helppo huijata? Vakuuttavuutesi hävisi taivaantuuliin!" banjonsoittaja mylväisi ja osoitti sormellaan Fareoksen kulmakarvojen väliin. "Se tarkoittaa sitä, että... Sinä pakenit paikalta! Mikä luuseri!" hän sätti tummaihoista ja tunsi olevansa erittäin ajantasalla vaikka oli vahingossa sivuuttanut rotu- ja puoliselvittelyt. Aphaderuiondur nosti tyytyväisenä kulmiaan kun Fareos rojahti vaappumisen seurauksena seinään ja näytti olevan huonossa hapessa. Häntä oli oikein mukava katsoa tästä kulmasta.
"Ei nyt satuteta sitä", veljes kiirehti toppuuttelemaan Pumpkinia joka uhkasi polttaa Fareoksen hiukset. Murinan aikana Aphaderuiondur pysyi hiljaa, ja sen jälkeen mies vihelsi parin äänen verran ja leyhytteli toista kättään.
"Ärhäkkä ärhäkkä, vai mitä Aedrir... Aedrir... Aer-DIR-naithon", Aphaderuiondur kohelsi ja melkein järkyttyi kun ei ollut saada sanotuksi veljensä nimeä. Kun Pumpkin käveli häntä kohti, hän kumarsi hieman ja alkoi haroa toisella kädellään banjoaan jostain vyötäröltään ihan kuin se olisi mahtunut piilotettavaksi sinne, ja toisella tarttui Pumpkinin käteen.
"Mis... BANJONI?! MISSÄ SE ON?!" muusikko huudahti hädissään ja tajusi ettei ollut kantanut sitä mukanaan kujalle. Tällä hetkellä heidän edellinen sijaintinsa ei kuitenkaan tahtonut muistua hänen mieleensä, vaikka juurihan he olivat tänne juosseet.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 19 Touko 2012, 22:38

Muodonmuuttaja kikatteli hysteerisenä veljensä puuehdotukselle. Hän pystyi kuvittelemaan Pumpkinin ja Fareosin ilmeet jos he nyt muuttuisivat puiksi keskelle katua. Siinä olisivat, ja muut saisivat heitä rauhassa pällistellä. Hah, niin nerokasta. Aerdirnaihton taputti käsiään ja naurahti hyväntuulisesti.
"Se olisikin, -hik, näyttämisen arvoista!" hän totesi. Humalan pahin hetki alkoi mennä ohitse, jättäen taakseen vain toivottoman hikkailun, joka sai Aerdirnaithonin nytkähtelemään ylös ja alas. Sensijaan että uodonmuuttaja olisi itse yrittänyt poimia haltian kanssa käydyn keskustelun pääkohdat, hän kuunteli veljeään ja kannusti tätä sanoissaan.
"Aivan! taivaan tuuliin", Aerdirnaihton mylväisi ja heristi sormeään merkittävästi edessään. Päätään nyökytellen hän pysyi Aphaderuondurin takana ja mulkoili Fareosta paheksuvasti. Kuinka lähellä maan rajaa haltia ikinä olikin, Aerdirnaithon toivoi tuon vajoavan vieläkin alemmaksi. Mies tunsi itsensä voittajaksi seistessään veljensä ja Pumpkinin rinnalla.
"Aerdirnaithon, veliseni. Aerdirnaithon", hän muistutteli kuunnellessään sitä epätoivoista kohellusta mikä hänen veljensä huulilta karkasi.

Aerdirnaithon tarrasi ilomielin Pumpkinin käteen, miltein samalla hetkellä kuin Aphaderuiondur. Juurikun punapää oli aikeissa huomauttaa veljelleen, että olisi parempi olla pyllistelemättä kun piti naista kädestä, alkoi Aphaderuiondur selostaa banjostaan. Aerdirnaithonilla meni hetki sisäistää asia, jonka jälkeen alkoi nopea ympärillevilkuilu. Mies itse huomasi omaksi onnekseen oman viulunsa vähän matkan päässä kadulla lojumassa. Skandaali! Kuinka hän oli jättänyt sen sinne makoilemaan, keskelle pölyä ja tomua, likaa sekä huonoa ilmaa joka asetti kielet epävireeseen.
"Suo anteeksi", hän sanoi nopeasti Pumpkinille, irrotti otteensa ja kävi poimimassa rakkaan soittimensa mukulakiviltä. Pyyhkien sen kiiltävää pintaa, hän palasi veljensä rinnalle.
"Ei -hik, paniikkia. Me löydämme sen kyllä!" Aerdirnaihton lupaili ja otti tulosuunnan. Mutta sitten hän ei ollutkaan varma mikä suunta oli oikea, joten hän pyörähti ympäri ja katsoi kujia. Kaikki näytti sillä hetkellä tismalleen samanlaiselta. Siis jos löydämme. hän mietti, yrittäen olla paljastamatta huoltaan kasvoillaan. Jos joku, niin hän tiesi kuinka tärkeä banjo oli hänen veljelleen.

//Anteeksi kaikille kolmelle kesto, kiittäkäämme Agnaa etten aivan jonnekin pusikkoon unohtunut.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 25 Touko 2012, 00:11

Fareos puristi silmänsä kiinni ja veti syvään henkeä selvittääkseen ajatuksiaan ennen kuin työnsi itseään toisella kädellään kauemmas seinästä ja pystyasentoon, vain huomatakseen olevansa nokikkain ärtyneen naisen kanssa. Hän vastasi palavien silmien katseeseen hieman harittavasti, mutta katse tarkentui välittömästi hetkeksi liskomaisen kielen vahvistaessa ilman äkillisen lämpenemisen ja eläimellisen murinan muuksi kuin kuvitelmaksi. Samalla se paljasti naisen hämmästyttävän hyvän alkoholinsietokyvyn salaisuuden. Päihittääkseen lohikäärmeen hänen olisi täytynyt juoda kokonainen sammiollinen parasta olutta, ja toinenkin pullo vahvinta haltiaviinaa. Lohikäärmeen! Nainen ei kaikeksi onneksi vaikuttanut erityisen pikkumaiselta. Hänen huijauksensa oli toki ymmärrettävissä, eikö vain? Kuka tahansa olisi turvautunut siihen. Kuka häneltä luottamusta oli odottanutkaan? Haltian järkyttynyt ilme riitti sanoja paremmin vahvistamaan, että naisen naaraan sanat oli kuultu ja ymmärretty.

Tummaihoinen jätti keskenään nahistelevat veljekset omaan arvoonsa Pumpkinin poistuessa näiden luokse, ja kulutti hetkisen keräillessään itseään. Sinitatuointisen nimitys oli saanut haltian ärtymyksen kuohahtamaan, mutta halu päästä kolmikosta eroon mahdollisimman nopeasti sai hänet hillitsemään niin kielensä kuin mielensäkin. Haukkumasana ei ollut edes erityisen hyvä. Luuseri. Milloin viimeksi hän oli alentunut kutsumaan ketään niin mielikuvituksettomalla nimellä? Se oli kuitenkin annettava anteeksi. Nuori mies oli häntäkin pahemmassa humalassa ja nuori ihmistenkin mittapuulla.
Fareos nykäisi nahkapanssariaan mukavampaan asentoon, kun äänekkäämmän veljeksen huudahdus sai hänet vilkaisemaan kolmikon suuntaan. Hätääntynyt äänensävy herätti haltiassa taisteluvalmiuden ennen kuin hätäännyksen syy ehti hänen aivoihinsa asti. Kun se tapahtui, hän tuhahti halveksuvasti ja lähti varovaisin askelin kävelemään poispäin kolmikosta. Nostattaa nyt moinen näytös banjon vuoksi! Fareoksen musiikkiarvostus oli aina ollut rajallinen, eikä se yltänyt ymmärtämään muusikoiden sidettä soittimiinsa. Mitä hyötyä oli kantaa mukanaan kuollutta painoa? Kenties musiikista olisi ollut yksinäisyyden karkottajaksi, mutta pidemmän päälle se tuskin olisi ollut muuta kuin riesa.

Keskustelun saattelemana haltia poikkesi risteävälle kadulle heti tilaisuuden tullen, ja suunnisti aiempaan mutkittelevaan tapaansa kauemmaksi tuttavuuksista, joista kaksi oli liian humalassa keskittyäkseen mihinkään käsillä olevaan asiaan kovinkaan kauaa, ja kolmas oli pelottavan selvä. Fareoksen mieltä peittävä usva oli tuima muistutus hänen oman humalatilansa asteesta, ja hän piti kiinni päätöksestään selvittää päänsä ja vetäytyä syrjäiseen majataloon parille tasoittavalle. Mikäli varat vain riittäisivät. Kenties hänen olisi paras etsiä heti kohmelon taltutettuaan ylityöllistetty seppä ja ansaita hieman ylimääräistä. Sen jälkeen hän karistaisi kylän tomut jaloistaan.



¤¤ Myö karkaamme, ellette keksi jotain juonenkäännettä. Täng juu verimakkara. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Heinä 2012, 13:39

Jos totta puhuttiin, oli veljeskaksikon seuraaminen harvinaisen hupaisaa. Heistä ei kuitenkaan osannut sanoa kunnolla, oliko nauraminen ja puheet täysin alkoholin syytä, vai menikö kaksikolla aina näin lujaa. Oli syy mikä tahansa, viihtyi pirteä lisko tämän kaksikon seurassa. Aphaderuiondurille suotiin pieni, ilkikurisen huvittunut virne tuon todetessa ärhäkkyydestä. Asia kuitenkin jätettiin sikseen, uuden ongelman ponnahtaessa pinnalle: Banjo oli kateissa. Siinä missä veljekset, vilkaisi Pumpkinkin ympärilleen. Missään tuota soitinta ei näkynyt. Nuorempi veljeksistä kuitenkin bongasi oman soittimensa maasta lojumasta ja kipaisi hakemaan sen. Kuitenkaan Banjoa ei näkynyt missään.
Ei se kovin kauas ole voinut joutua Lohikäärme tuumi katsellessaan ympärille, Aerdirnaithonin rauhoitellessa velikultaansa Lähdetään etsimään sitä! Ja jos joku sen on vienyt, uskon että saamme sen takaisin pitkäkyntiseltä varkaalta.
Totta kai kaikki ilman omistajaa seikkaileva omaisuus oli näpistelijöiden käsissä alta aikayksikön. Kaikki mikä myytäväksi kelpaisi, vaihtaisi omistajaa aika äkkiä, jos ei osannut pitää huolta omista tavaroistaan. Ei Pumpkin halunnut pelotella sinisempää ilmestystä, mutta pitihän ne mahdollisuudet ottaa huomioon.

Sen pidemmittä puheitta kiskoi lohikäärme veljeskaksikon liikkeelle. Haltia jätettiin omaan rauhaan, liuetkoon paikalta omaan tahtiinsa. Lisko ei edes vaivautunut vilkaisemaan taakseen, osoittaen näin kovin radikaalisti mieltään haltian koko olemuksesta.

// mein gott sain aikaan kakkaa. Oh well, Liukene paikalta Harlekiini. Me jatkamme vai jatkammeko? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 11 Heinä 2012, 13:51

Aphaderuiondur

Kirjavahiuksinen mies nyökytti suu tyrmistyneenä viivana veljensä sanoille, kuin pikkulapsi tikkukaramellinsa kadotettuaan. Löydämme sen kyllä. Aphaderuiondur säilytti huolestaan huolimatta jonkin ruodun selkärangassaan ja astahteli pää pystyssä Pumpkinin käsipuolessa kohti katua, josta he olivat mitä ilmeisimmin tulleet. Tällä kuutamokävelyllä Pumpkin oli selvästi se, joka vei. Aphaderuiondurin huomio kiinnittyi siihen, miten hauskalta naisen ihon ja hiusten väriero näyttikään, ja miten se pukikaan häntä. Hän oli varsin sievä naisolento näyttääkseen kuitenkin niin... Hmm... Eläimelliseltä? Ja käyttäytyäkseen sen mukaisesti.

Aphaderuiondur vilkaisi vielä kadunkulmalla taakseen haistattaakseen haltialle "mepäs-saimme-naisen-ja-sinä-et"-pitkät, mutta tämä oli jo hävinnyt ja jättänyt vain jäljet tomuun.
"Ah, hän otti ri-hik-tolat", muusikko tokaisi ja oli osoittanut huomautuksen kasvojensa suunnan perusteella enemmänkin veljelleen, sillä hän katseli tätä Pumpkinin yli.
"Jos minun banjoni jäi baariin? En... En kai ottanut sitä mukaan", Aphaderuiondur ehdotti ajatustensa kirkastuessa ja katseli sitten Pumpkinin päälle hieman anelevasti, sillä ei pystynyt itse paikantamaan missä he olivat tällä hetkellä.

//Härrrlequinille kiitos tästä oikein kivasta pelistä! Seuraavaa odotellessa. Myö jatkamme sen verran kun jatkoa tulkoon.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 26 Heinä 2012, 08:41

Aerdirnaithon vilkutti vielä haltialle, ollessaan sekavassa tilassa. Hän ei sisäistänyt täysin kaikkia seikkoja jotka tähän juttuun liittyivät mutta samantekevää. Muodonmuuttajan kädestä pitäminen vaihtui muutenkin jo Pumpkiniin nojaamiseen ja Aerdirnaithonin yrittäessä käydä keskustelua, pääsi suusta vain mojova hikka.
"Ban- hik-jo", Aerdirnaithon totesi. Nyt hän alkoi miettiä kuinka hauska sana se olikaan, koska B-kirjaimella alkavia sanoja ei ollut paljoa. Paitsi jos niitä yritti luetella. Banjo, banaani, basilika, berhonen... veljistä nuorempi mietiskeli ja laski mukana sormillaan. Muodonmuuttajan katse harhaili jossain taivaalla ja välillä taas omiin jalkoihin kompuroidessa se kävi mukulakivissä. Hän unohti kuitenkin tyystin pitää huomiota hänestä josta otti tukea, tai hänestä joka puhui hänelle.

Aerdirnaithon kallisti päätään taas kohti veljeään ja juuri parahiksi kun tämä tavasi jonkin tyystin mysteerisen sanan esille.
"Rikhiktolat", Aer kuitenkin nyökytti rajusti päätään kuin tämä olisi ollut jokin veljesten oma juttu. Joko se oli oikeasti huvittavaa, tai mies oli humalassa. Näistä jälkimmäinen vaihtoehto oli lähempänä totuutta.
"Baariin!" Aerdirnaithon nyökytti taas päätään sisäistämättä sanaa ollenkaan alkuun. Sitten hän pysäytti päänsä ravistelun ja sulatteli sanaa hetken aikaa. Kuin idealampun syttyminen hän aloitti taas nyökyttämään päätään, mutta nyt paremmin tiedostaen mistä puhuttiin. "Olutta!" hän hihkaisi innoissaan.

//Harlekiinille kiitos ja hyvät jatkot :) Ja me tosiaan jatkamme ja minä pahoittelen ah-niin-nopeaa vastaustani.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Elo 2012, 18:33

Pumpkin ei enää vaivautunut vilkaisemaan taakseen, vaikka Aphaderuiondur kävikin kommentoimaan kuinka haltia oli lähtenyt jo karkuun enemmän tai vähemmän sulavasti. Sinnehän meni, hän ei vaivautuisi vilkuilemaan moista.
Eteenpäin suunnattu katse kohosi kuitenkin veljeksestä toiseen, sinisentapauksen käydessä ehdottelemaan että banjo saattoi jäädä kapakkaan, kun he sieltä niin nopeasti olivat lähteneet.
Hyvin mahdollista Pitänee siis suunnata kohden kapakkaa, siinä toivossa ettei banjosi ole joutunut pitkäkyntisten käsiin vielä! Lohikäärme ilmoitti sankarillisesti lähtien sitten hieman hoiperrellen johdattamaan kaksikkoa kohden kapakkaa. Nainen taisi yhäkin olla selväjärkisin porukasta, joten ehkä oli parempi että suunnistaminen jätettiin tuon vastuulle.

Naurahtaen katse kuitenkin suuntautui kohden Aerdirnaithonia tuon hihkuessa lisää olutta.
Sinä ja veljesi olette tainneet saada iiiihan tarpeeksi tälle päivälle. Usko pois, kiität vielä minua kun herätessäsi päätä ei jomota niin paljoa, mitä saattaisi jomottaa vielä muutaman oluen jälkeen! Naaras tokaisi taputellen Aerdirnaithonia hartialle.
Askel kuitenkin kulki kohden kapakkaa, jossa alettiin ratkaisemaan kadonneen banjon mysteeriä!


// shhhh, vastasin ihan ajallani //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 26 Elo 2012, 17:56

Aphaderuiondur

"Oi kyllä, tehdäkäämme niin", Aphaderuiondur sokelsi ja nyökkäsi kiitollisena horjahtaen hieman sivulle Pumpkinin käsikynkässä. Hän loikkasi äkkiä takaisin paikalleen ja koitti peitellä hihitystään, jonka syy oli toistaiseksi tuntematon. Hänenhän pitäisi olla suunniltaan huolesta, sillä hänen rakas, kallis, arvokas, korvaamaton soittimensa lojui ties missä kadunkyljessä täynnä pölyä, tai vielä pahempaa - joku kanalja olisi ottanut sen mukaansa eikä edes osaisi soittaa sitä. Mikään ei ollut pahempaa, kuin henkilö, joka ei osannut soittaa banjoa mutta yritti silti. Se oli juuri sellainen soitin joka sai väärin soitettuna aikaan vain kuvottavaa mölyä. Ihan niinkuin viulukin.

Aerdirnaithon ainakin näytti olevan välkkynä. Hänen hidastuneet aivosolunsa osasivat yhdistää baari-sanan olueen. Aphaderuiondur nosti pystyyn sormensa ja herisytti sitä kohti veljeään samalla kun nyökytteli päätään. Hyvin hoksattu. Pumpkin oli kuitenkin selvästi sitä mieltä, että katumuusikoiden ei enää pitäisi juoda tälle päivälle. Aluksi se kuulosti banjistista harmillisen tylsälle, mutta tarkemmin ajateltuaan hänen olonsa oli niin kehno ja mahassa velloi, ettei hänen edes tehnyt mieli alkoholia.
"Ehhhkä hän on oikeassa, Aerdirnaithon", mies sanoi veljelleen naisen pään yli ja hikkasi sen jälkeen röyhtäisten vielä sen perään hieman sekalaisesti. Muusikko lisäsi myös hikkaröyhtäisyn jälkeen lyhyen anteeksipyynnön.
"Luulenpha että meistä ei huomenna ole soittamaan", hän jatkoi ja hieroi päätään yrittäen kovasti pysyä naisen tiheähkön astelun perässä kompuroimatta mukulakiville, "olettaen siis että banjoni löydetään, hik."

//Minähän olin aivan hiljaa kokoajan.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 17 Syys 2012, 16:23

Aerdirnaithon

"Hmph", tuhahti veljeksistä nuorempi nyrpeänä. "Ei sssshiten tylsimykshet!" hän vaappui pitkin katua edelleen silmät päässä pyörien alkoholin vaikutuksista. Hän heilutteli viuluaan ilmassa kuin lippua lipunkaappauksen aikana ja yritti saada suustaan jonkin sotahuutoa muistuttavan ärjähdyksen, joka muistutti lähinnä kanalinnun ja hernekeiton yhdistelmää. Toistaiseksi olisi siis parempi olla hiljaa ja ravailal tämän kauniin naisen ja tuon komean miehen käsikynkässä kohti baaria. Jossa ei saanut olutta, törkeää.

"Me shoitamme", Aerdirnaihton aloitti ja nosti sormensa osoittamaan kohti taivasta, kuin jumalanpalvelus olisi ollut alkamassa. "Me teemme taidetta vaikka ilman shoittimia! Me laulamme!" Muodonmuuttaja oli vähällä kaatua nenälleen vähän suuremman mukulakiven tullessa vastaan, jonka johdosta hän otti muutamat lennokkaat askeleet eteenpäin ja oli pyörähtää piruetinkin. Nopeasti mies suoristi itsensä takaisin oikeinpäin ja hymyili oikein maireasti.
"Ei hätiä", hän vakuutteli ja tutkaili viuluaan vinhasti pyörivillä silmillään. "Vain yksi kivi." Hän yritti lukea vastaantulevia kylttejä mutta kirjaimet laukkasivat ympyrää eivätkä menneet kohdalleen, joten tuo jätti yrittämättä. Ehkä neiti Kurmitsa tiesi aika lailla paremmin minnepäin he suuntasivat ja tällä hetkellä veljen kannattaisi vain luottaa häneen.

//Seurasin vain siskon esimerkkiä.
Lotdow
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron