Muutosten tuulet || Aksu

[suskari]

Kalmankoira

Sota oli ohi vihdoinkin ja päättynyt ihmisten veriseen häviöön, sekä surullisest kuninkaan kuolemaan jonka johdosta koko kylä oli sekaisin. Ylemmät tahot yrittivät kovasti palauttaa entistä tasapainoa, uusi kuningas oli valittu, joka oli kuninkaan oma poika Henry, ja linnan muureja korjattiin haltioiden massahyökkäyksen jäljiltä. Kaikki yrittivät tehdä parhaansa auttaakseen tai edistääkseen ihmisen viimeistä linnaketta, mutta oli niitäkin joita asia ei liikuttanut sen suuremmin. Kalma oli yksi niistä joita asia ei valitettavasti jaksanut tällä hetkellä suuremmin hetkauttaa, vaikka kyse oli hyvin vakavasta asiasta. Kalma oli joutunut poistumaan kentiltä kyynerpää murtumansa takia ja vieläkään monen viikon kuntoutuksen jälkeen käsi ei toiminut kunnolla. Kättä oli hyvin vaikea suoristaa kunnolla ja koira muodossa kävely oli vieläkin ikävän vaikeaa, puhumattakaan kunnolla juoksemisesta. Suoraan sanottuna aavekoira oli liikkumisensa vajaa toiminnan takia allapäin, etenkin kun oli tottunut kirmaamaan siellä täällä niin koira- kuin ihmismuodossaan, mutta nyt sitä oli turha edes haaveilla. Lisäksi kuninkaan kuolema häiritsi aavekoiraa suunnattomasti, ei sillä ettäkö Kalmalla mitään lähempiä suhteita mieheen olisi ollut.. mutta tämä kyseinen mies oli säästänyt hänen elämänsä silloin joskus ja nyt hän ei päässyt edes haudan lähelle. Hän koskaan ehtinyt kiittää nahan säästämisestä... tai pikemminkin pään.

Hiljalleen aavekoira käveli kylän katuja pitkin katse hieman lumen peittämällä muhkura kivityksellä. Black oli varmasti aivan liian kiireinen tällä hetkellä, joten aavekoira ei edes aikonut pyrkiä velhon juttusille, vaikka aavekoira olisikin tarvinnut jonkun jonka kanssa keskustella asioista. Edna olisi, mutta aavekoira ei halunnut tuota turhaan huolestuttaa omilla asioillaan ja lisäksi tuo oli jäännyt lukemaan velhon tönölle Blackin antamia läksyjä, joten aavekoira kehdannut häiritä turhilla asioillaan. Rico taas oli jossakin etsimässä ruokaa kun hän pystynyt tällä hetkellä.
Jonkin matkaa käveltyään aavekoira yht`äkkiä pysähtyikin.. pysähtyi kaivolle. Tästähän se kaikki silloin joskus alkoi.

[Aksutar]

Shiloh

Ilta oli tekemässä tuloaan Cryptiin. Kylän kadut täytti masennus, alakulo, suru ja murhe siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Haltiat olivat lopettaneet hyökkäyksensä ihmisten kaupunkiin, kääpiöiden tullessa vahvistamaan roimasti romahtanutta ihmisten kaartia. Kaduilla oli Kodittomia, osa niin pahassa kunnossa, että tuskin selviäisivät kovia pakkasöitä kovinkaan kauaa. Shiloh oli se, joka kävi siunaamassa heikossa hapessa olevia kansalaisia. Mitään muuta hän ei noiden hyväksi voinut tehdä. Muuta kuin lohduttaa tiedolla, että toisella puolella heitä odottaisi iänkaikkinen rauha.
Paksuun, ruskeaan viittaan sonnustautunut enkeli kulki katuja pitkin ihmisilluusiossaan. Enkeli oli käynyt kaatuneen kuninkaan haudalla, nyt kun ruuhka siellä oli rauhoittunut. Yli viikko sitten haudan lepoon laskettu kuningas ansaitsi siunauksen enkelten vartijalta. Ja sen tuo myös sai.

Vakavin mielin enkeli käveli eteenpäin lumisia katuja. Tähtikirkas alkuillan taivas enteili jälleen pakkasia. Huppunsa suojista Shiloh katseli tähtiin, kunnes katse laskeutui alas Hän aisti jotain. Tutun olennon. Parin kulman takaa paljastuikin tämä olento, jonka Shiloh oli aistinut.
Kylän aukealla, kaivon luona, istui tuo Aavekoira, joka jo kerran oli päästä hengestään. Mustalainen oli kuitenkin vakuutellut enkelille, että tästä jumalan hylkäämästä sielusta löytyi vielä jotain hyvää
Täysin äänettömästi Shiloh lähti lähestymään koiraa, pysähtyen muutamien metrien päähän koiran taakse.
Ja niin susi ulvoi yksin kuuta, sen sieluparan huutaessa rakkautta Sihloh totesi ristiessään kätensä eteensä, tarkkaillen Aavekoiraa alati.
Mies ei voi olla noin alakuloinen ilman, että sydäntään painaa jokin muu kuin huoli rahasta tai ruuasta

[suskari]

Hiljaisuus oli laskeutunut talviselle kylmälle kadulle aavekoiran vain tuijottaessa hiljaa eteensä ja nojatessa kaivon kivistä seinämää vasten. Muistot, niin hyvät kuin pahatkin, kiersivät aavekoiran mielessä ja toisinaan se sama kysymys jonka hän oli itseltään kysynyt monta kertaa pyöri jälleen päässä. Kannattiko tätä tosiaan tehdä? Mitä jos hän olisi asettunutkin haltioiden puolelle kun tilausuus olisi ollut.. Se tuskin enää onnistusikaan noin vain. Tällä hetkellä täällä asuminen ja mahdollisten lasten kasvattaminen tuntui todella huonolta jos tämä tila jatkuisi kauankin. Aavekoira kuitenkin kääntyi yht`äkkiä ympäri kuullessaan takaa puhetta ja automaattisesti hopean väriset veitset vedettiin esille valmiina käymään tunkeilijan päälle, mutta toinen niistä putosikin kalahduksen saattelemana maahan. Kalma inahti kivusta siirtyen pitämään tantereella loukkaantunutta kättään melkein kyyneleet silmissä irvistellen. Kun kipu lopulta muutaman sekunnin jälkeen meni ohi päästi aavekoira kädestään aristellen irti nostaen katseensa nyt henkilöön joka oli hänet säikäyttänyt, käyden tuota katseellaan läpi. Ei, ei aavekoira heti tajunnut henkilön olevan sama enkeli joka melkein oli piessyt hänet päiviltä.

"Mitä sinulle kuuluu minun murheeni, en edes tunne sinua!" Aavekoira murahti äkäisen kuuloisesti nostaen pudonneen aseensa maasta ja laittoi kummatkin vyöllensä takaisin roikkumaan, jääden hieroskelemaan loukkaantunutta kättään terveellä kädellään.
"Joten ala painua siintä enkeliä leikkimästä muualle!" Koira ärähti lisää koittaen tehdä selväksi ettei nyt ollut hirveän seuran haluisella päällä.

[Aksutar]

Aavekoira käännähti nopeasti ympäri, ollen valmiina hyökkäämään muukalaisen kimppuun. Kuitenkin tuon sulava käännähdys päättyi kömpelösti, toisen teräaseista tippuessa maahan ja koiran irvistellessä kivusta. Missä lie saanut kätensä rikottua, ehkä tantereella, ehkä paossa. Sitä Shiloh ei tiennyt. Eikä oikeastaan välittänyt tietää. Enkeli hymähti pienesti koiran huomautellessa, ettei edes tuntenut huppupäistä muukalaista.
Sinä tunnet minut ja minä tunnen sinut, paremmin kuin uskotkaan Shiloh totesi ottaen rauhallisen askeleen eteenpäin. Koira ei selvästikään tunnistanut enkeliä, joka pystyi kätkemään auransa illuusiossaan.. Ehkä hyvä, ehkä huono asia.

Enhän minä enkeliä leiki vielä Shiloh lisäsi Koiran sanoihin, samalla kun laski hupun päänsä päältä, paljastaen näin kasvonsa.
Et ole vieläkään hyvittänyt tekojasi tai anonut anteeksiantoa sielullesi Enkeli huomautti, tutkiskellessaan tämän olennon kahta taistelevaa sielua "Sen sijaan olet hankkinut lisää syntejä kontollesi.... Toisen synnit suurempia..."

[suskari]

Aavekoiran kasvoille levisi hämmentynyt ilme kun tämä mies sanoi tuntevansa hänet ja hän tuon.. aavekoira oli kysymässä miten niin muka, mutta vastaus tuli sillä seisomalla kun mies laski huppunsa alas. Aavekoiran toinen käsi meni hetkessä toiselle veitselle ja koira asetti jalansa haaralleen ollakseen valmiina taistelemaan henkensä puolesta astuen muutaman askeleen taaemmas enkelistä, joka oli ollut harvinaisen lähellä tappaa aavekoiran.
Mitään hyökkäystä ei kuitenkaan koskaan tullutkaan kun enkeli kävikin puhumaan siintä kuinka hän ei ollut vieläkään hyvittänyt tekojaan, eikä edes yrittänyt anoa anteeksi antoa. Aavekoira tuijotti hölmistyneenä enkeliä laskien kätensä aseen kahvalta uskaltautuen nousta kunnolla seisomaan. Enkelin viimeiset sanat kuitenkin saivat aavekoiran kaalissa kiehahtamaan totaallisesti, etenkin kun tapahtumat ja kuulemat olivat vielä tuoreessa muistissa.
"Turpa kiinni! Ei tarvitse puhua minusta aivan kuin tietäisit minusta aivan kaiken!!" Aavekoira ärähti enkelille ja jatkoi vielä raivokkaan äänen murtuessa säälittävän surulliseksi, jopa epätoivoiseksi ja itkuiseksi. "MINÄ EN SITÄ JUMALAUTA TEHNYT! EN IKINÄ SATUTTAISI RAKASTANI SILLÄ TAVALLA!" Aavekoira ärisi kuin enkeli olisi itse pahan alku ja juuri.. mutta niinhän ei ollut, se oli hänen sisällään vankina, eikä hän voisi luopua siintä tai hänen elämänsä päättyisi muutamassa päivässä.
"Ja mitä sinua edes kiinnostaa minunlaiseni Jumalan hylkäämän kapisen rakin asiat? ...painu auttamaan niitä jotka siihen soopaan jaksavat uskoa." Aavekoira murahti ääni katkerana kuin rikki, mutta äänessä kuvastui muutakin.. epätoivo ja suru, sisäinen suru.

[Aksutar]

Aavekoira ei selvästikään ollut kovin iloinen jälleennäkemisestä. Ihmekkös, tuo oli saada turpiinsa viimekerralla. Enkeli kallisti päätään pienesti koiran ottaessa valmiusasennon, mutta minkäänlaista liikettä hyökkäyksen suuntaan ei tullut kummaltakaan osapuolelta. Se olisi täysin pähkähullua, alkaa keskellä kylää taistella näinä aikoina.. Kaksi friikkiä ottaisi yhteen kadulla? Hehän olisivat hirttolavalla alta aikayksikön, molemmat. Sitä paitsi Shiloh oli luvannut antaa Aavekoiralle uuden mahdollisuuden, tuon rakastetun sitä pyytäessä.

Rakastetusta puheen ollen, aavekoira räjähti täysin kuultuaan enkelin sanat. Tuon itkuinen ääni suorastaan särki sydämen, jos sellaisen sattui omistamaan. Shiloh näki synnin tässä olennossa, synnin jota ei anteeksi voinut antaa. Koiran puheiden perusteella, se ei kuitenkaan ollut tämä sielu, joka toisen oli väkisin maannut. Pienen purkauksensa jälkeen Koira vielä kehotti Enkeliä painumaan pois hänen luotaan, kertomaan jumalan sanaa jollekin joka siihen uskoi. Sihloh hymähti.
Ne ketkä uskovat, pelastuvat Enkeli totesi lähtiessään kävelemään tyynen rauhallisesti lähemmäs aavekoiraa Joten heitä minun ei tarvitse pelastaa kadotukselta. Sen sijaan sinun kaltaiset synnilliset sielut
Enkeli pysähtyi aavekoiran eteen. Tuo nosti toisen käsistään ylös ja laski sen miehen päälaelle, käyden sukimaan isällisin elkein tuon hiuksia. Hyvä olo suorastaan hehkui enkelistä, välittyen toiseen. Mitään pyhää voimaa Shiloh ei käyttänyt, ei hän halunnut toisen sentään sisälmyksiään alkaa oksentamaan keskellä katua

[suskari]

Enkeli lähti kävelemään kohden aavekoiraa puhuen samalla ettei tuon tarvitsisi mennä niitä auttamaan joilla jo oli uskoa, vaan niitä joilla ei sitä vielä ollut- kuten aavekoira itse. Enkeli nosti kätensä ja Kalma totta kai säikähti hieman aloillansa elettä pelkäen että enkeli löisi.. Mitään väkivaltaista ei kuitenkaan liittynyt enkelin eleeseen vaan tuon laski kätensä aavekoiran pään päälle lähtien lempein, jopa isällisin ottein aavekoiran mustia hiuksia. Siinä vaiheessa aavekoira osannut heti päättää mitä ajatella tilanteesta ja nostikin automaattisesti kätensä ylös kynnet ojossa iskeäkseen enkelin käden pois. Isku kuitenkin pysähtyi vain muutamien millien päähän enkelin kädestä ja aavekoira laski sen alas jääden tuijottamaan enkeliä hiljaa hieman hämmentyneen näköisenä... mutta vaikutti koira jopa nauttivan tilanteesta.

Kalma tuiotti vielä muutaman sekunnin enkelin kättä kun kävi osoittamaan hellyyden osoitusta omaan koiramaiseen tapaansa, tuo käänsi hieman päätään... ja alkoi ihmis muodossaan nuolemaan enkelin kättä. Katsetta koira ei kuitenkaan enkelistä laskenut vaan oli täysin valmis pomppaamaan suuntaan tai toiseen jonkun liian nopean liikkeen takia. Kalma vielä luottanut tähän mieheen täysin.

[Aksutar]

Eipä koira näemmä ollut osannut odottaa tällaista liikettä mieheltä, joka viimekerralla oli ollut valmis päästämään tuon hengestään. Kuitenkin äkkinäisen liikkeen myötä näytti siltä, kuin Aavekoira olisi käynyt lyömään enkelin kättä pois päänsä päältä. Koiran käsi kuitenkin pysähtyi, ennen kuin se kohteeseensa osui. Vähemmästäkin meni simppelin olennon pää sekaisin. Niin näytti käyvän myös aavekoiralle. Enkeli katsoi koiraa neutraalein ilmein, samalla kun antoi kätensä liukua pitkin mustaa pehkoa.
Pian Aavekoira kuitenkin teki jotain, mitä Enkeli ei osannut odottaa tuolta. Kielen käydessä nuolemaan enkelin ihoa, nosti Shiloh toista kulmaansa pienesti. Tuo oli epänormaalia. Peräti saastaista. Tai olisi ollut, ellei kyseessä olisi ollut koira. Käsi pysähtyi hetkeksi paikoilleen, samalla kun siniset silmät tarkkailivat aavekoiran tekosia neutraalein katsein.

Käsi kuitenkin laskeutui takasin enkelin omalle puolelle, katseen käydessä läpi aavekoiraa näin lähettyviltä.
Epäilen, ettet usko herraan, koska pelkäät, ettet saa pelastusta tuonpuoleisessa Sihloh pamautti yhtäkkiä hetken hiljaisuuden jälkeen. Se oli yleisin syy, mikseivät jotkut olennot uskoneet ylempään tasoon.. Mikä sinänsä oli sääli.

[suskari]

Enkeli ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen aavekoiran päälle, joka oli unohtunut tuon kättä nuolemaan pehmeällä lämpimällä kielellään. Kunnes enkeli veti kätensä pois aavekoira pään päältä ja sanoi sanottavansa. Aavekoira katse laskeutui maahan, eikä hetkeen kuulunut vastausta ja vaikuttikin hetken ettei aavekoiralla ollut mitään aikomuksia edes vastata noihin sanoihin.
"Ei... ei se ole syyni." Aavekoira sanoi hiljaa mutisten nostamatta katsettaan enkeliin, hiplaten sen sijaan jotakin olematonta kädessään.
"M-miksi... miksen päässyt taivaaseen kun kuolin, mitä olin tehnyt väärin että päädyinkin helvettiin!?" Aavekoira parahti ääni täysin murtuneena ja itkuisena enkelille.
"Oliko se muka väärin että omistajani hylkäsivät minut ja jättivät kuolemaan!?" Aavekoira kysyi enkeliltä joka tuskin tietäisi vastausta, mutta Kalma silloin- eikä nytkään- ajatellut että oli kuoltuaan tappanut ihmisiä "suojellessaan" kotiaan. Koira oli vain mielestään tehnyt oikein suojellessaan kotiaan, kunnes isäntä perhe saapuisi takaisin. He vain eivät koskaan palanneet ja lopulta noutaja tuli.. tai olisi tullut jos koira olisi tajunnut silloin olevansa kuollut.

[Aksutar]

Pian aavekoira parahti jälleen kertomaan siitä, kuinka epäreilua elämä hänen mielestään oli. Enkeli ei voinut muuta katsoa säälittävää miestä hiljaa ja kuunnella tuon version tarinasta. Enkeli hymähti hiljaa, jääden hetkeksi tutkimaan Aavekoiran sielun syvimpiä kolkkia.
Viha on synneistä kamalin Enkeli totesi lopulta, tuijottaessaan Kalmaa, aivan kuin olisi lukenut tuon sisintä Se synti myös esti sinua alun perin pääsemästä rajan tuolle puolen joko olet unohtanut?
Vihan täyttämä sielu ei päässyt pois.. Jäi maanpäälle vaeltamaan, janoten kostoa niitä kohtaan, jotka hänelle väärin olivat tehneet. Vihan kasvaessa saivat myös osansa viattomat, jotka eivät tuota sielua vastaan olleet edes kättään nostaneet Enkeli jatkoi. Sana sanalta tuon ääni muuttui voimakkaammaksi, tuomitsevammaksi, aivan kuin mies olisi ollut valmis räjähtämään ja heittämään aavekoiran niskapers-otteella suoraan kaivoon.

VIHA on sinun suurin syntisi Siitä kun eroon pääset, voit hyvitystä anoa. Vihan takia sinä helvettiin päädyit kunnes joku sinut sieltä jälleen maanpäälle nosti Viimeiset sanojen myötä Enkeli rauhoittui. Tai ainakin selvästi yritti rauhoitella itseään ja sitä huutavaa oikeutta, joka käski jo muuttamaan muotoa ja päästämään tämän syntipesäkkeen pois päiviltä.
En näe menneeseen enkä tulevaan mutta sieluihisi nään.. Shiloh totesi äänen laskeuduttua sille ystävällisen lempeälle tasolle, samalla kun enkeli käänsi katseensa pois aavekoirasta.
Katseen käännyttyä pois, käänsi Enkeli itse menosuuntansa sivulle, ottaen pari rauhallista askelta kauemmas aavekoirasta.

[suskari]

Enkeli aloitti saarnansa aavekoiralle ilmoittaen hyvinkin selvästi että juuri aavekoiran oma viha omistajiaan ja ylipäätänsä ihmisiä kohtaan oli estänyt koiraa pääsemästä taivaaseen, jonne ehkä olisi kuulunutkin.
Märkä rätti oli heitetty aavekoiran kasvoille ja voimalla kun enkeli jatkoi saarnaansa välimättä yhtään sattuko totuus kenties paljonkin Kalmaa. Se sattui, mutta kai oli jo aika että joku sanoi sen suoraan aavekoiralle mitään kaunistelematta ja saada tajuamaan että hän itse oli tilanteeseensa syypää, ei kukaan muu. Jos hän olisi sen vain tajunnut muutamaa vuotta aikaisemmin..
Enkeli jatkoi saarnaansa koventaen äänen sävyään jäätäväksi ja toruvaksi, vastoin äskeistä mukavaa isällisen lempeää. Kalma ei sanonut mitään, seisoi vain hiljaa tujottaen enkeliä hiljaa taistellen itsensä- ja Merarin kanssa jolla olisi ollut asiaa jos toista valkosiipiselle suojelijalle.

Kun Shiloh lopulta rauhoittui puheistaan oli aavekoira sanomassa tuolle jotakin, kun tuo ottikin askelia pois päin lähtiäkseen paikalta. Kalma tuijotti ihmis illuusiossa olevaa enkeliä hämillään, kunnes sai suunsa auki.
"Etkö sinä autakkaan minua?" Aavekoira kysyi hämillään enkeliltä ja lisäsi hiema katkerana. "Vai jätätkö sinäkin minut yksin niin kuin monet muut auttajani ovat tehneet?"
"...Tai, onko minulla edes mitään toivoa selvitä?" Aavekoira kysyi viimeisen hieman varoen, sillä pelkäsi kuulevansa sanan "ei" ja se nyt olisi sillä selvä.. hän olisi liian syntinen tekojensa takia.

[Aksutar]

Enkeli vilkaisi olkansa yli Aavekoiraa, joka kyseli, eikö enkeli aikonutkaan auttaa häntä. Lisäten vielä, meinasiko enkelikin jättää hänet kuin kaikki muutkin. Kylmästi taakseen, unohtaen koko tapauksen. Enkeli oli hetken hiljaa. Ennen kuin Shiloh ehti suutaan avaamaan, kysyi aavekoira vielä, oliko hän todella niin toivoton tapaus, ettei apua kannattanut edes vaivautua auttamaan. Ehkä, ehkä ei. Shiloh olisi voinut jatkaa kylmästi ja ilkeästi faktojen paukuttelua päin aavekoiran naamaa, mutta veti pienesti henkeä sisään ja avasi suunsa...
Puhut kuin koko maailma olisi sinut hylännyt Shiloh huomautti Vaikka viime tapaamisellammekin sinut pelasti joku, joka sinusta välitti onko hänkin muka jättänyt sinut?

enkä minä sinua voi auttaa, ennen kuin osaat ottaa apua vastaan Enkeli lisäsi kääntyen kohden Aavekoiraa Kiellät sen, minkä puolesta minä tällä maalla kävelen. Niin kauan kuin kiellät sen, en minä sinua voi auttaa.
En edes tiedä nimeäsi Shiloh huomautti En siis voi edes rukoilla sinun puolestasi

[suskari]

"Edna? ...eei, ei hän ole minua jättänyt olemme yhdessä vieläkin." Aavekoira vastasi enkelille tuon kysyessä oliko hän vielä yhdessä Ednan kanssa. Olivathan he, vaikka tässä nyt olikin vähän sattunut yhtä ja toista ja toisinaan Kalma ihmettelikin miten se mustalainen kesti häntä. Kai se oli vain se rakkauden vahva köysi, jota ei katkaistu mitebkään helpolla.

Valkosiipisen seuraavat sanat saivat aavekoiran kohottamaan kysyvästi kulmiaan, mutta siintä seuraava selitys sai mielen hieman laskemaan. Niin, eihän hän enään myöntänyt edes jumalan olemassa oloa ja kiisti sen raskaasti. Kuten oli monta ketaa todistettu kuin uskonnollisista asioista oli tullut puhetta.
"Mitä minun pitäisi tehdä että olisin jälleen.. no tiedät kyllä.." Aavekoira kysyi empien selvästikkin ja lisäsi vielä.
"Olin kuitenkin koira, eikä minulla ole okei mitään hajua ihmisten uskonnolisista asioista." Kalma naurahti pienesti ja jäi tuijottamaan kysyvästi enkeliä kun tuo nimeä kyseli koiralta, joka ei muistanut laisinkaan oikeaa nimeään... siis sitä nimeä jolla koira oli alunperin ristitty maan päällä kulkemaan.
"En muista varsinaista nimeäni, joten Kalma.. täällä kuitenkin kuljen nimellä Jack tietistä syistä." Kalma sitten vastasi enkelille.
"Mikä on sinun nimesi?" Aavekoira kysyi vuorostaan.

[Aksutar]

Kävi ilmi, ettei mustalaistyttö ollut jättänyt sieluparkaa, vaan he olivat yhä yhdessä. Enemmän tai vähemmän siunatussa liitossa. Ehkä hyvä niin. Luulisi kuitenkin kumppanin piristävän aaveen maailmankuvaa edes pikkaisen.. ei näemmä.
Shiloh tuijotti Aavekoiraa vastaamatta mitään tuon puheisiin. Koiran kuitenkin huomauttaessa uskonnosta, hymähti Shiloh pienesti.
Harva ihminenkään sitä ymmärtää. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, mikä on syntiä ja mikä ei.. Kun elää synnittömästi, ja vaikka syntiä tekisi, osaisi sitä katua, pääsee pelastukseen. Ei ylempi taho ketään hylkää Shiloh huomautti. Oli ehkä hieman hassua, ettei enkeli vaatinut jokaista elämään käskyjen mukaan ja käymään kirkossa tai muussa pyhässä paikassa rukoilemassa ja palvomassa ylempää tahoa Mutta sellainen Shiloh oli. Se oli jo huomattu moneen otteeseen, ettei ihmisiä saanut väkipakolla uskoon.

Koira kertoi, ettei muistanut omaa nimeään. Tuo kuitenkin kutusi itseään Kalmaksi, toisinaan kulki nimellä Jack. Kun omansa oli kertonut, kyseli aavekoira enkelin nimeä.
Shiloh Jadon Vastasi enkeli, jääden sitten seisomaan hiljentyen hetkeksi.
Mikäli haluat pelastukseen, täytyy sielusi olla puhdas synneistä, joita olet tehnyt suuremman synnin vallassa Shiloh lopulta totesi, jättäen koiran sitten miettimään mitä enkeli noilla sanoilla saattoi tarkoittaakaan.

[suskari]

Kalma nyökkäsi ja yritti ymmärtää enkelin sanat siintä, että jos hän vain jättäisi syntien tekemisen, joka tässä tapauksessa oli muiden tappaminen ja syöminen, ja oppisi tuntemaan katumusta tehdessää jotakin väärin. Tunsihan hän.. joskus, ei aina mutta yleensä.

Enkeli esitteli itsensä Shiloh Jadoniksi ja Kalma nyökkäsi esittäytymiselle. Olisi mukavampi puhua kun tiesi tuon nimen ja voisi kutsua nimellä, eikä kutsua vain enkeliksi. Shiloh hiljentyi hetkeksi ja sanoi sitten jotakin mikä sai aavekoiran, jälleen kerran, katsomaan tuon päälle kysyvästi kallistaen päätään. Ensinmäisenä aavekoiralle tuli mieleen mennä kirkkoon puhmaan papille ja päästymään synneistä irti, mutta hänhän kuolisi jo parin metrin päähän kirkon portista. Ei se kävisi päinsä laisinkaan, se olisi vain itsemurha.
"En voi mennä kirkkoon.. kuolisin. Mitä oikein haudot?" Aavekoira kysyi sitten Shilolta mitä tuo oikein halusi loppujen lopuksi häneltä, tai hänen tekevän.
"....Vai haittaako sinua toinen sisällä oleva sielu? En voi päästää sitä menemään, kuolisin tai joutuisin koko ikäni etsimään aina uuden kehon.. vanhan mennessä rikki." Aavekoira selitti Shilolle jos tuota kenties haittaisi Jackin sielu joka oli tehnyt syntiä.. paljon syntiä.