Drop it low, miss//varattu

[Pappis]

//Tänne Nipsutin neiteineen!<3

Leonard

Markkinat! Tuo riemuntäytteinen sana risteili monien ihmisten mielessä sinä päivänä. Väkeä kulki pitkin poikin kylän keskustaa, kojuja pystytettiin, myyntiartikkeleita kuljetettiin, esityksiin valmistauduttiin ja kotona ihmiset laittautuivat parhaimpiinsa,
Markkinat! Kymmenen aikoihin väki alkoi purkautua kaduille ja pian
ilma täyttyi kauppiaiden huudosta, naurusta, bardien lauluista ja tarinoista sekä kylähullun sekoiluista. Todellinen markkinahumu alkaisi vasta illan hämärtyessä, mutta tori oli jo täynnä markkinoiden huumaa. Oluttynnyrit oli jo avattu ja osa lihaa paistettiin. Kaikenlaista makeaakiin myytiin ja kauppialla oli täysi työ pitää näpistelevät lapset kaukana kauppatavarastaan. Leonard sattui todistamaan yhtä tapausta, mutta hän vain tyytyi naureskelemaan vierestä lasten juostessa kirkuen karkuun vihaisen myyjän rynnätessä heidän peräänsä. Tuollaisia kolttosia mies oli itsekin lapsena harrastanut ja häntä huvitti, etteivät ihmiset muuttuneet sadassa vuodessa miksikään. Ihmiset tuntuivat tosin tänään juhlivan tavallistakin innokkaammin. Sodan aikana pienetkin ilon aiheet olivat tärkeitä ja, jos oli aihetta suureen iloon, siitä otettiin toki kaikki irti. Leonard pujotteli väkijoukon poikki ja yritti etsiä itselleen sopivan istumapaikan, missä voisi nauttia oluen tai pari ja seurata markkinoiden menoa. Väkeä ei ollut vielä niin paljon tähän aikaan päivästä, mutta sehän siinä olisi hauskaakin. Varsinkin, jos saisi mukavaa juttuseuraa. Mikäs siinä istuskellessa sitten. Olutkin maistuu paremmalta hyvässä seurassa. Miehen katse karkaili välillä talonpoikien tyttäriin ja näyttelyseurueiden tanssijoiden puoleen eikä hymy voinut olla saapumatta miehen kasvoille. Tästä tulisi varmaan oikein mukava päivä.

[Nipustin]

//Olemme saapuneet! Ilmeisesti markkinoille!:3 PItää vain keksi tekemistä Jennallekkin hmm...//

Jenna Brooks

Oli hälinää ja vilinää ja jos jonkin laista myymistä siellä ja myymistä täällä. Tuoksuja oli ilmassa kymmeniä herkullisia ja ystävällisiä myyjiä kojujensa takana rupattelemassa kaupunkilaisten kanssa. Jenna astelee rennosti pitkin kiireistä markkina katua kuin omistaisi kaiken ajan maailmassa. Tänään oli hänen vapaapäivänsä, joten tavallaan Jenna omistikin kaiken ajan, ainakin tämän yhden vuorokauden ajan. Monet ystävälliset kasvot tervehtivät naista tämän kulkiessa ja toivottivat hyvää päivää. Jenna morjesti samalla mitalla takaisin tuttujaan tai ihmisiä joita oli joskus autellut.
Naisen ohi kiiruhtaa kaksi poikaa hihitellen ja mellikaramellejä kädessään pidellen, ilmeisesti vihaisen kauppiaan takaaajamina. Jenna huomaakin pian kauppiaan joka näitä pojan kolttiaisia ajoi takaa ja virnistää. Kun kauppias oli hänen kohdallaan Jenna törmää tähän näyttävästi ja niin suurella voimalla että kauppias lentää ahterilleen. "Voi suokaa anteeksi!" Jenna sanoi muka yllättyneenä ja jatkaa matkaansa. Neidolla oli tapana pitää heikompien puolia, sitä paitsi porvari kauppiaiden jallittaminen oli itsessäänkin hupaisaa.
Aurinko paistoi upeasti markkinoiden onneksi, sää oli mitä mahtavin. Mutta kuumakin siellä alkoi tulla. Jenna alkoi etsiskellä jotain varjoisaa istumapaikkaa, jossa tämä voisi ehkä viilentää itseään hetken.
Erään majatalon pihalle on nikkaroitu kuisti jossa on mukavan näköisiä pöytiä sekä myös Jennan onneksi; aurinkovarjoja. Sinne ihmisneito suuntasi kulkunsaja saikin itselleen viimeisen vapaan pöydän, koska kaikki muut pöydät olivat tupaten täynnä. Majatalon isäntä tuli pian kyselemään mitä neito tahtoisi juoda. Jenna ei halunnut tuottaa isännelle pettymystä joten tilasi itsellen oluen.
Odotellessaan juomaansa Jenna saattoi vaan rentoutua ja katsella ympärilleen. Ah, ihania nämä markkinat!

[Pappis]

Leonard

Mies ehti huomata kuinka vihaisen kauppiaan matka tyssäsi vastaantulevaan neitiin, joka pahoitteli asiaa ennen kuin lipesi paikalta jättäen raivosta kiehuvan kauppiaan jälkeensä. Leonard ei osannut sanoa, tekikö nainen tuon äskeisen tahallaan vai oliko se puhdas vahinko. Mies kallistui ensimmäisen vaihtoehdon suuntaan ja jatkoi matkaansa yrittäen löytää sen sopivan paikan, jolta voisi seurata markkinoita. Majatalojen pöydät täyttyivät nopeasti juojista, mikä sai Leonardin pohtimaan, että, jos jo tähän aikaan paikat olivat täynnä, illalla tulisi olemaan todellinen tungos. Aikansa paikkaa etsittyään, mies päätti tyytyä ensimmäiseen vastaantulevaan majataloon, oli tilaa tai ei, koska nyt alkoi kurkkua jo kuivata. Aurinkokin paistoi kirkkaalta ja Leonardon palttoossa ei ollut mitenkään mukava olla siinä säässä.

Heti, kun miehen silmiin osui majatalo hän kiiruhti sen luokse.
"Isäntä, laitapa yksi olut", Leonard pyysi ja sai isännältä tervehdyksen sekä myöntävän vastauksen. Juomaa joutui hetken odottamaan, mutta sinä aikana mies ehti huomata, ettei täälläkään ollut vapaata pöytää, mutta vapaita istumapaikkoja oli pari. Kun isäntä sai ojennettua oluen Leonardille, tämä kiitti ja antoi maksun ennen kuin lähti yhtä vapaata paikkaa kohti.
"Anteeksi, neiti", Leonard kysyi tavanomaisen kohteliaasti pöydän vallanneelta neidolta, "Onko tässä vapaata?"

[Nipustin]

Jenna Brooks

Brunette huomasi jonkun miehen tulleen myös terassille etsimään paikkaa jossa istuskella, muttei Jenna sen kummemmin tulijaan kiinnittänyt huomiota, kunnes tämä tuli hänen pöytänsä luokse ja kysyi sopisiko siihen istua. Silloin nainen kävi miehen aivan päästävarpaisiin läpi katseellaan, leveästi hymyillen kunnes kuului iloinen vastaus: "Tottahan toki. Täällä onkin niin täyttä joka paikassa että olisin suorastaan julma jos ajaisin sinut pois."
Kun herramiehen tavoin käyttäytynyt miekkonen istuutui pöytään kiikutti majatalon isäntä Jennalle tämän tilaamaa tuoppia. Isäntään vilkaisematta Jenna maksoi tälle ja sitten isäntä poistui sen kummempia kiitoksia odottamatta, kyllä tämä Jennan tunsi, olivat sen verran sinut ettei naiselta enää mitään maireita kiitoksia odoteltukaan. "Melkoiset markkinat." Jenna sanoi hymyillen vähintään yhtä aurinkoisesti kun aurinko itse. "Käytkö usein markkinoilla? Hassua miten emme ole tainneet ennen törmätä", neito suoristautui löhöävästä asennostaan, "Minä olen Jenna, Jenna Brooks." Jennaksi esittäytynyt neito ojensi kättään toista kohti, kätellääkseen, kuten oli tapana sinunkaupat tehdessä.

[Pappis]

//helvetisti ketutti, ku ekalla kerralla sain tähän vastattua ja sitten netti katkesi. Kaikki teksti hävisi. Sellasen jälkeen on saatanan turhauttavaa lähteä vastaamaan uudestaan D:

Leonard

Jennaksi esittäytyneen neidin puheliaisuus hämmästytti miestä, sillä harvemmin nuoret neidot olivat noin innokkaina juttelemassa iäkkäämmälle miehelle, jolla saattaisi olla vaikkapa likaisia haluja mielessään. Leonard ojensi karhean kätensä Jennan kättelyyn ja esitteli itsensä.
"Ei se ole mikään ihmekään", mies totesi naurahtaen ja istui alas, "täällähän on väkeä kuin julkisessa teloituksessa. Ei täältä pysty erottamaan tiettyä ihmistä väkijoukosta." Leonard vilkaisi nopeasti markkina-aluetta, jonka väkimäärä kasvoi koko ajan. Nyt oli jo kaksi kertaa enemmän ihmisiä paikalla kuin tunti sitten ja iltaa kohden määrä tulisi vain kasvamaan.
"Nuorempana kävin markkinoilla joka vuosi, mutta iän lisääntyessä se on jäänyt harvemalle", Leonard totesi virnistäen. Silloin, kun hän oli nuori, eli noin yli sata vuotta sitten. Sitä tuskin kannattaisi Jennalle sanoa. Ainakaan heti. Markkinat olivat yhä samanlaisia kuin vuosikymmeniä sitten, joten hetken ajan Leonard tunsi olevansa taas sepän oppipoika, joka oli mukana markkinoilla avustamassa isäänsä. Tunne katosi nopeasti, mutta se ei miestä haitannut. Nykyhetki oli ihan tarpeeksi miellyttävä.

[Nipustin]

//Tiedän niin paremmin kun hyvin mitä tarkotat kohtalotoveri!!>:I//

Jenna Brooks

Onneksi Jennan huumorintaju ylettyi synkemmästä mustasta huumorista, sarkastisten lausahdusten ohitse aina vitsikkäisiin lauluihin joten toisen huomautus väen paljoudesta viitaten julkiseen teloitukseen sai naisen vain naurahtamaan, ei niinkään kuvottumaan tai muuta vastaavaa vaikkei Jenna itse oikeastaan moisissa 'kekkereissä' koskaan ollut ollutkaan. Brunette myönsi toisen olevan oikeassa ihmisen paljouden kanssa.
Seikkeiluista unelmoiva neito oli hyvinkin pistänyt merkille että mies oli selvästi itseään vanhempi, sekä tämän karheat kädet. Mies olisi varmasti nähnyt ja tehnyt paljon monenlaista. Yleensäkään Jennalle ei ollut ongelmana olla mukava ja puhelias oma itsensä vanhemmillekaan miehillä, sillä osasihan Jenna pitää aika napakasti puoliaan mikäli joku puliukko kävisi likaisuuksia yrittelemään, mutta tämä mies. Niin, hänessä oli selvästi jotain hyvin mielenkiintoista. Eikä ollut silmillekkään paha katsella.
"Noh Leonard, mikäs sinä olet miehiäs?" Jenna kysyi rennosti ja hörppäsi ei-niin-naisellisesti tuopistaan. "Olet selvästikkin hyvin kätevä käsistäsi", neito esitti lyhyesti päätelmänsä miehen ulkoisesta olemuksesta, puhetyylistä sekä karheista kämmenistä johdettuna.

[Pappis]

Leonard

"Seppänä toimin nuorempana", Leonard vastasi tuopistaan siemaisten.
"Nykyään toimin henkivartijana ja palkkasoturina. Käden taidot ovat päässeet hieman ruostumaan", hän jatkoi vinosti hymyillen. Yhdeltä tietyltä saralta Leonardin käden taidot olivat iän myötä vain parantuneet, mutta sitä Jennan ei olisi välttämättä pakko tietää. Vielä.
"Olisiko sinulla sattumoisin käyttöä vanhalle, mutta kokeneelle sotaratsulle?" Leonard kysäisi naurahtaen. Työt olisivat aina tarpeen ja nykyään niitä kyllä riittikin. Ja ainahan kaunis neito olisi työnantajana pyöreämahaista kreiviä miellyttävämpi.

[Nipustin]

Jenna Brooks

Vanhemman puoleisesta miehestä näki hyvinkin kaiken mitä hän sanoi todeksi. Vuodet olivat saattaneet miehen vaikka minne ja kokemustakin varmasti oli. Jenna hymähti ja nojasi eteen päin miestä kohti. "Et vaikuta niin vanhalta että saisit puhutella itseäsi tuollaisella nimellä", hieman suoristuen nainen jatkoi, "Ellet halua kaapata minua ja viedä kauas vuorien taakse tai vaihtoehtoisesti kauas pois merille niin en usko että minulla olisi käyttöä palveluksillesi." Brunette nauroi ja vilkaisi haaveilevaisena taivaalle. "Täällä nämä ympyrät on niin kuluneet ja pölyttyneet. Haluaisin... No, jotain muuta."
"No olet varmasti palkkasoturina kokenut monenlaista", Jenna sanoi palauttaen katseensa mieheen ja huolettoman hymyn kasvoilleen. "Kerro vaikka tuosta arvesta." Naisen pää nyökkäsi kohti näkyvintä arpea Leonardissa eli arpea, joka oli miehen otsassa, samalla kun jälleen kaljatuopista hörpättiin.

[Pappis]

Leonard

"Sittenhän, jos kaappaisin sinut, sehän olisi vain hyvä asia", Leonard totesi naurahtaen. Monet naiset haikailivat usein kaukomaille ja seikkailuun. Nykyään se oli heille helpompaa, mutta ilmeisesti sekään ei tuntunut kelpaavan. Keskustelun suunta kääntyi Leobardin kokemuksiin ja sitä myötä varsinkin siihen näkyvimpään ohimon arpeen. Naiset halusivat aina kuulla tarinat haavojen takana, mies ajatteli ja muisti, että monet naiset olivat myös sitä mieltä, että arvet olivat seksikkäintä maailmassa. Mikäs siinä. Totuutta ohimon arvesta Leonard ei ikinä kertonut, joten versioita arven syntymästä oli kertynyt jo aika monta. Kaikkia mies ei edes muistanut, mutta nyt voisi olla hyvä sauma kierrättää eräs vanha tuttu.
"Sankarillinen vai todenmukainen versio?" Leonard kysyi merkitsevästi virnistäen. Sankarilliseen versioon kuuluisi linnanneitoja, lohikäärmeitä, haltioita, urhoollisia taisteluita sekä onnellinen loppu. Todenmukaiseen kuuluisi ihan vain silkkaa, puhdasta paskaa, joka oli vain muotoiltu oikein siistin näköiseksi ja kuuloisaksi.

[Nipustin]

Jenna Brooks

Miehen puhuessa Jennan kaappaamisesta nainen ei voinut olla kohauttamatta kulmiaan aika kaksimieliseen sävyyn, reveten sen jälkeen nauramaan. "En nostaisi syytettä sinua vastaan", Jenna vielä lisäsi yhä hieman naureskelevaisena. Mikähän näissä 'pahoissa pojissa' Jennaa oikein viehättikään? Monet tarinat joita niillä olikaan kerrottavinaan, arven omistaminen teki jotenkin erityisemmäksi... Voih.

"Sankarillisen tietysti, miten muuten se olisikaan hauskaa!" Kuului innokas vastaus, jonka jälkeen asentoa korjailtiin mukavammaksi ja hörpättiin suuri kulaus tuopposesta joka uhkasi jo uhkaavasti loppua.
Tämä Leonard oli kyllä todellisen seikkailijan näköinen, joten vaikka tarina jonka tämä oli aikeissa arven synnystä kertoa ei ehkä olisikaan täysin todenmukainen halusi Jenna kuulla hyvän tarinan ja vähempään ei hän tyytyisi kun nyt oli hänen edessään oikeasti maailmaa nähnyt sankari.

[Pappis]

Leonard

Mies virnisti huvittuneena Jennan innokkuudelle kuulla tarina täyttä potaskaa. Leonard ei ollut mikään ammatillinen tarinaniskijä ollut koskaan, vaikka usein hänet laitettiinkin niitä kertomaan. Kertomisen aiheita ei ainakaan uupunut. Mies yskäisi avatakseen kurkkuaan ja piti pienen hiljaisuuden ennen kuin aloitti.
"Monia vuosia sitten, kun olin vielä vaivainen oppipoika isäni pajalla, kylässämme asui kaunis neito", joka rehellisesti sanottuna ei ollut edes kaunis, eikä edes heidän kylästään, "Jonka olemusta kaikki ihailivat. Monien kilometrien päästä tuli miehiä pyytämään hänen kättään, mutta huonolla menestyksellä. Neito, kun ei suostunut ottamaan sulhokseen ketä tahansa. Hänen kauneutensa antoi hänelle oikeuden valita miehensä, eikä sitä iloa suotukaan ihan jokaiselle neitokaiselle. Itsekin kävin kerran kokeilemassa onneani, mutta..." Leonard naurahti ja vilkaisi pois päin, "Kehnolla menestyksellä. Kuitenkin muutamien vuosien päästä, kun neito ei ollut vieläkään suostunut naimisiin, tapahtui jotain odottamatonta..." Leonard jätti lauseen kellumaan ilmaan, koska tiesi, että sopivat tauot sopivissa kohdissa lisäsivät kuulijoiden mielenkiintoa juuri sopivasti.

[Nipustin]

Jenna Brooks

Kovin kiinnostuneena nainen seurasi miehen tarinankerrontaa. Ehkei tämä ollut paras Jennan tapaama tarinan kertoja, muttei kyllä ollut huonoimpiakaan. Vaikka Jenna itse oli valinnut kuulla lööperiversion tarinasta, tuntui Jennasta silti siltä että tämä saattaisi todellakin olla totta. Samalla kun mies kertoi tarinaa brunette kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja kiinnostuneen näköisenä yrittäen kääntää tarinaa samalla päässään totuuden mukaiseksi. Esimerkiksi kaunis neito oli varmasti ihan mukiin menevä likka, mutta tuskin mikään prinsessa.
Jenna virnisti miehelle tämän kertoessa itsekkin yrittäneensä neitoa. Ehkä neito tosiaan oli ihan sievä, mutta silloin tämä olisi myös koppava ja sellainen diiva ettei mikään ollut hänelle riittävän hyvää. Ja kun Leonard sitten jätti lauseensa leijumaan ilmaan ja syntyi hiljaisuus liikahti neito kärsimättömänä penkissään. "Ja sitten hän päätyi vanhaksi piiaksi pieneen punaiseen mökkiin metsään ja sitten sudet söivät hänet?" Jenna ehdotti lopulta humoristisesti kun hiljaisuus oli kestänyt hetken. Käden heilautuksella hän ikään kuin heitti äsken sanomansa lauseen pois kuvitteelliselta pöydältä ja lisäsi: "Niin, kerro vain. Mitä sitten tapahtui?"

[Pappis]

Leonard

"Se vasta olisikin ollut traagista", Leonard kommentoi naurahtaen Jennan vaihtoehtoiseen loppuun, "Mutta ei. Sen sijaan, että hän olisi päätynyt punaiseen mökkiin, hänet ryöstettiin kiviseen, sokkeloiseen linnaan, jota vartioi hurja lohikäärme!" Leonard teki käsillään suurieleisen liikkeen, millä yritti havainnollistaa äärimmäisestä kuvitteellisuudesta kärsivää tulensyöksijää. Käänne oli kliseinen, mutta Jennahan oli halunnut kuulla sankaritarinan eikä mitään realistista potaskaa, jollaista hän ei olisi edes saanut nyhdettyä Leonardista irti.
"Syyllinen neidon ryöstöön oli haltiakreivi nimeltä Stoltenhamn", Leonrd jatkoi ja tajusi miten typerän nimen oli keksinyt arvon haltiakreiville, joka sai luvan olla koko tämän farssin loppuun asti olla sir Stoltenhamn.
"Hänkin oli kuullut puheita kauniista neidosta, jonka ylitsevuotava kauneus veti vertoja, jopa kauneimmille haltioille. Hän halusi saada tämän omakseen." Lauseen painoksi Leonard puristi kätensä tiukasti nyrkkiin ja yritti sillä välittää katkeruutta, jota "oli tuntenut" silloin, kun oli aikoinaan "saanut asiasta kuulla". Todella.
"Voit vain kuvitella, miten neidon isä järkyttyi. Monet tämän miehistä yrittivät pelastaa neidon lohikäärmeeltä ja kreiviltä, mutta vain harvat tulivat takaisin... Isä luuli jo menettäneenä rakkaan tyttärensä kunnes..." Leonard huomasi taas tilaisuuden taiteelliselle tauolle ja hän hyödynsi sen.

[Nipustin]

Jenna

Tarinasta oli vaikea saada kiinni päätä saati häntää, mutta naista tämä huvitti suuresti ja pieni naurahduskin pääsi ilmoille kun lohikäärmeestä alettiin puhua. Kyllä varmasti ja sitä rataa. Lohikäärmekin oli varmaan todellisuudessa ollut ylisyötetty vahtikoira korkeintaan. Myös kreivin nimi sai Jennan tirkahtamaan hieman, mutta nopeasti hän kuitenkin vakavoitti itseään niin että toinen voisi jatkaa tarinaansa. Kerrassaan hupainen veikko kun vaivautui ihan Jennan vuoksi vuoltamaan moista sopaa.
Käden nyrkkiin puristaminen oli todellakin elävöittävä lisä tarinan kerrontaan ja neito koitti näyttää parhaansa mukaan kovin säälivältä vaikka hymyä oli vaikea pitää kurissa, suun pielet nykivät koko ajan ylös. "Voi sinua", brunette sai sanottua ja meinasi sitten jälleen tirkahtaa lopussa, mutta nopeasti kiskaisi loputkin tuopissa olleesta juomasta kurkustaan alas tirskauksen peitoksi.
"Kunnes sinä ilmoittauduit pelastajaksi löydettyäsi vaaleanpunaisen pilviä syöksevän hurjaakin hurjemman lohikäärmeen, joka totteli vain ja ainoastaan sinua. Niin, niin ja varmaan sait myöskin noidalta loitsun kreivin lohikäärmeen lieskoja vastaan!" Söpöläinen nauroi jälleen kehittämälleen vaihtoehtoiselle lopulle ja nopeasti kuitenkin toipui siitä. "Anteeksi jälleen, mutta voit nyt taas jatkaa..."

[Pappis]

Leonard

"Se vasta olisikin ollut hienoa", mies naurahti naisen ehdotukselle. Vaaleanpunaisia pilviä syöksevä lohikäärme ei tosin ollut kovin uskottava, mutta mikäs sen hauskempaa. Leonard joi kulauksen oluttuopistaan ennen kuin jatkoi. Samalla hän mietti, miten tarinaa jatkaisi. Hän voisi esittää omahyväisen version, jossa hän hyökkäisi yksin sir Stoltenhamnin linnaan ja pelastaisi kauniin neidon, tapettuaan ensin hurjan lohikäärmeen, jonka jälkeen hän nöyrästi kieltäytyisi neidon kädestä, koska oli vain yksinkertainen matkamies. Leonard päätti suosia toista lopetusta, koska tuo nosti hänelle melkein näppyjä.
"Mutta ei. Lohikäärme ei syössyt vaaleanpunaisia pilviä. Se oli ihan aitoa tulta, joka sulatti jopa kivet linnan ympäriltä!" Mies huomasi, että oli alkanut elävöittää tarinaa käden liikkeillä ja antoi palaa.
"Kukaan ei uskaltanut uhmata lohikäärmettä..." Leonard jatkoi dramaattisesti, "Paitsi minä. Eräänä aamuna pakkasin kamppeeni ja lähdin neitoa pelastamaan. Lohikäärme oli minua vastassa, kyynärän mittaiset välkehtivät hampaat valmiina repimään raajani irti yksi toisensa jälkeen..." Leonard hiljentyi hetkeksi ennen kuin siirtyi tarinan loppuhuipennukseen.
"Vedin miekkani ja juuri, kun olin syöksymässä lohikäärmeen kimppuun, kompastuin ja löin pääni", mies töksäytti ja kopautti ohimon arpeaan.
"Minut kannettiin pois ja prinsessa jäi kreivi Stoltenhamnin huomaan ja he saivat monta kaunista lasta. Loppu." Leonard joi oluttuoppinsa tyhjäksi tarinan loppumisen kunniaksi.