Infernus

[harlekiini]

Tsytan



Oli synkkä ja myrskyinen yö.
Itse asiassa oli kirkas päivä, ja kuuma sellainen. Viime päivät olivat kaikki olleet varsin lämpimiä, eikä juuri muilla kuin satonsa puolesta pelkäävillä maanviljelijöillä ja ihonsa palamista kaihtavilla aatelisilla ollut valittamisen aihetta. Sekä tietysti niillä, jotka työtä tehdessään paahtoivat niskansa auringossa, sekä niillä, jotka omilta töiltään eivät päässeet lämmöstä nauttimaan. Itse asiassa valittajia oli siis aika paljon, mutta ne, joita eivät sitoneet työt tai kodit, olivat hyvinkin tyytyväisiä. Tällaiset henkilöt hyödynsivät auringon suloisen lämmön poikkeamalla metsään vaeltamaan tai mahdollisuuksien mukaan kalaan, vaikka lähin vesistö olikin pahainen metsälampi. Tärkeintä olikin rauhallinen lekottelu vapa varpaiden välissä ja tarpeeksi syvä lätäkkö, jotta siellä saattoi uittaa matoa.

Tsytan kuului vaeltajien kastiin. Hän oli kuluttanut edellisaamun metsän laitamilla ja pessyt itsensä perusteellisesti samassa lähteessä, johon muuan paikallinen oli viskannut ongenkoukkunsa siestansa ajaksi, ja lykännyt sitten haltiamaille paluutaan vuorokaudella päätettyään käyttää hyväkseen tilaisuuden ryövätä ihmisiltä heidän rahansa muutamalla sorminäppäryydellä ja kauniilla, tai vähintäänkin mystisillä sanankäänteillä. Ei hän taskuvaras ollut, ei suinkaan, ellei ihmisten hyväuskoisuuden hyödyntämistä sellaiseksi laskettu. Hän oli esitellyt kauniita korttejaan, hämmästyttänyt näppärillä sekoitustekniikoillaan ja keksinyt päästään muutaman tulevaisuuden, ja tienannut siinä kaiken kaikkiaan muutaman pronssisen ja pari hopeista. Se oli riittävä määrä rahaa pienen valmiiksi tehdyn aterian kattamiseksi matkalla, mikäli metsästäminen kyllästyttäisi, eikä hän enempää tarvinnutkaan.

Omaisuutensa kerättyään demoni oli viimein korjannut luunsa kylän vilkkaasta ydinelämästä ja aloittanut vaelluksensa länteen haltioiden kaupunkia kohti. Hän oli edennyt rauhallista tahtia keihäs matkasauvanaan, punainen takki sen kärjestä roikkuen kuin naulakosta ikään. Hän oli kulkenut melko suoraan kylän poikki kunnes saapui sen laitamille, ja haluttomana ylittämään peltoja oli lähtenyt seuraamaan yhtä tallattua pikkutietä kylän suuntaisesti. Näillä main talot olivat harvassa, mutta pellot olivat yhä jonkin matkan päässä, samoin suurin vilske. Punahiuksinen kohtasi matkallaan vain muutaman talonpojan, milloin jalkaisin, milloin aasin kanssa, ja järjestely sopi hänelle mainiosti. Kaupungin väsyttävän hälyn jälkeen omaa rauhaa alkoi jälleen arvostaa.

Tie nousi matalalle kumpareelle, jonka harjalta kauempana oleva kylä erottui selvästi. Tsytania kiinnosti kuitenkin enemmän jyhkeä linna, joka hallitsi maisemaa. Hän keskeytti taipaleensa jääden paistattelemaan päivää punaisena kuin amaryllis ihaillen rakennelmaa, joka ei kenties sulokkuudessa vetänyt vertoja haltioiden rakentamalle, mutta oli jo pelkän massansa vuoksi aivan yhtä vakuuttava. Punaisilla silmillä oli haltioiden näkö, eikä demonilla ollut vaikeuksia erottaa leppeässä tuulessa liehuvien viirien tunnusta. Koko kaupunki vaikutti hyvin rauhalliselta täältä katsottuna.



¤¤ Sands, kiitos. ¤¤

[Sands]

Pidemmän aikaa jatkunut auringonporotus sekä valon ja lämmön aikaansaama luonnon vihertyminen kertoi kesän tulemisesta, mikä oli varmasti monille kylmän talven jälkeen mieluisaa, vaikka kyllä sitä sopeutumista uuteen säähän vaadittiin. Päivän kuumuus ei kuitenkaan päässyt linnan paksujen kiviseinien läpi kovinkaan pitkälle lämmittämään sisätiloja, joten ainakin ensisijaisesti sisällä linnassa työskentelevät säästyivät porotukselta ja auringonpistoksilta, saaden kuitenkin nauttia ikkunoista tulvivasta kirkkaasta valosta töidensä lomasta. Roswellin pieni huone palvelusväen tiloissa ei poikennut tästä mitenkään. Kovin tukalaksi olo ei päässyt vaikka ulkona lämmin olikin, pienehkö ikkuna seinällä kuitenkin päästi tarpeeksi valoa sisään oivaksi lukuvaloksi yömyöhään asti kiitos myöhentyneen auringonlaskun. Ei ollutkaan mikään ihme, ettei miestä ulkona nähty sisällähän oli nyt niin kovin mukava viettää aikaa lukemassa.

Vanhentuneenoloisen kirjan sivua käännettiin varovasti, demonin silmien käydessä kellertävien sivujen tekstiä läpi kiitäen. Roswell piti lukemisesta, mikä oli hyvä asia ihmisten seurassa elettäessä. Eipähän tuo onnistunut hankkimaan itselleen ongelmia tekemisenpuutteesta ja kirja oli aina vierellä valmiina viihdyttämään yöllä, kun muut nukkuivat. Se oli hyvä asia se, pitkittynyt päivä toi mukanaan kovin sekoittuneen ajantajun sellaiselle, jolla ei minkäänlaista sisäistä kelloa tai tarvetta lepäämiseen ollut. Pelkästään ikkunaa vilkaistessa oli hankala sanoa, oliko nyt aamu vai päivä vai alkoiko jo olla kovinkin myöhä. Tietenkin Roswell piti kesästä ja sen tuomasta elämästä ja hälinästä ympärillä, mutta kyllä tuo ajantajun hämärtyminen elämästä hieman yksinäistä teki. Onneksi aika kului nopeasti ja uusi mahdollisuus puheseuran löytämiseksi tuli aina auringon noustessa.

Sormet koskettelivat mietteliäänä sivun reunaa. Kirjaan ei enää oikein kiinnitetty niin paljoa huomiota, kuin hetki sitten, ei koko mies taitanut enää edes lukea sitä vaikka katse tekstissä pysyikin. Pieni tunne oli herännyt demonin sisälle, aistimus jostain lähestyvästä. Ei se ollut uutta, eikä oikeastaan uhkaavaakaan, mutta se oli vähintään mietityttävä. Olo ei ollut huolestunut, mutta pieni uteliaisuus syvällä kyllä heräsi, halu käydä etsimässä ja tutkimassa moisen tunteen herättäjää. Kirja löysi tiensä pöydälle Roswellin noustessa nojatuolistaan tuolin narahtaen ja vanhojen luiden rutistessa vastustavasti. Olo oli vanhuksella hieman kankea, luultavasti syystäkin. Kuinkahan kauan hän oli tuolissaan istunut liikkumattomana? Oli hankala sanoa, mutta mitä luultavammin viime verryttelystä oli jo aikaa. Sehän vain sai Roswellin halun käydä ulkona pienellä tutkimusretkellä kasvamaan, keho tarvitsisi liikuntaa ja raikas ilmakin tekisi vain terää.

Demonin ei tarvinnut suuresti miettiä määränpäätään tuon vain seuratessa vaistoaan, ulos huoneestaan, ulos koko linnasta ja sen pihamaastosta, jopa kylään asti. Outoja katseitahan pitkään piilotellut sai linnan väeltä, vaikkakin pikku hiljaa tuon olemassaoloon oltiin jo alettu tottua. Kylän väki oli aivan toista maata. Huhut Roswellista olivat saaneet paljon aikaa levitä ja se näkyi ainakin sinä, ettei kimppuun hyökätty heti olihan hän sentään kuninkaan suojelun alaisena ja moinen seikka ei ollut mikään salaisuus. Silti häntä välteltiin kuin ruttoa, pelättiin ja inhottiin kovasti, olisi se varmaan ollut hieman erilaista jos tuo edes yrittäisi peitellä mikä oli, mutta eihän hän sellainen ollut. Eivätkä kansan tunteet häntä kohtaan juuri nyt kiinnostaneet, jos totta puhuttiin. Sarvipää nautti nyt täysin aisteillaan auringosta ja sen lämmöstä pilvettömällä taivaalla, lintujen laulusta, ympäristön vehreydestä ja aikaisten kukkasten tuoksusta. Keho kyllä löytäisi perille ajattelemattakin. Ainoa harmittava asia tässä tilanteessa oli turhankin koreiden ja paksujen vaatteiden aiheuttama tukalan lämmin olo, tummanpunertava ja musta eivät kyllä olleet siitä parhaimmasta päästä tähän säähän, vaikka se oli nyt kovin pieni murhe näin kauniina päivänä.

Vaisto johdatti Roswellin kauemmas kylän keskustasta sen laitamille, pois kauhistuneiden ihmisten seurasta. Kyllähän niitä ihmisiä tälläkin laitapolulla tuli aina vähän väliä vastaan, vaikka kukaan niistä ei ollut se, jota etsittiin. Saivathan matkalaiset demonilta pienen nyökkäyksen ja hymyn tervehdykseksi, mutta harvemminpa hänelle siihen mitenkään vastattiin. Pieni miete kävi kyllä mielessä siitä, kuinka pitkälle tässä pitikään kävellä ja oliko se loppujen lopuksi kauhean järkevä idea, jos joku vaikka sattuisi häntä tarvitsemaan juuri tällä sekunnilla linnassa. Tuntema energia kuitenkin voimistui hitaasti, mutta varmasti, sen aiheuttama olento ei näyttänyt pitävän sen suurempaa hoppua kuin vanhempi demoniherrakaan, joten toivo toisen kiinnisaamisesta oli korkea. Aurinko oli kirkas ja sai keltaiset silmät siristelemään yrittäessään katsella eteensä tällä varjottomalla seudulla. Askeleet pysähtyivät vihdoinkin punertavahiuksisen matkamiehen lähistölle, eikä tuntemus voinut kyllä lähteä kenestäkään muusta, kuin tuosta. Kyllähän Roswell aina toisen demonin tunnistaisi, näyttäisi toinen miltä tahansa.

"Teidänlaiseenne ei näillä main joka päivä törmääkään," naurahdus pääsi vanhemman huulilta tuon lähestyessä uteliaana vielä parilla askeleella toista demonia. Iän rypyttämä käsi nousi otsalle suojaksi varjostamaan silmiä.
"En usko, että urkin liiaksi jos kysyisin syytä teidän läsnäoloonne," Roswell hymyili, huokuen itsevarmuutta kuitenkin seisoskellessaan siinä kovin rentona ja hyväntahtoisena.



((Rysähdän katosta läpi huomatessani aloituksen liian myöhään. En autohittaile, niin enpä sitten kirjoittele liikaa Tsytanin käyttäytymisestä tuossa tilanteessa, jos se vaikka onnistuu tuosta kirjoittamastasi muuttumaan jotenkin. En usko Roswellin onnistuvan mitenkään hiipivän lähettyville, jos pikkuisenkaan on tapana tuntea örrimörrien lähestymistä.))

[harlekiini]

Mäki oli tuskin nyppylää kummempi muutos maanpinnassa, mutta tuulenvire pääsi silti puhaltamaan sille terhakkaammin kuin tasaisella maalla viilentäen mukavasti auringon säteiden alla. Näkymät kattoivat yhdeltä sivulta talojen tihenevän rivistön, toiselta aukenivat peltojen laajat tilkkutäkit ja taivaanrannassa Quinn metsän vihreä muuri. Tsytan oli tuskin ennättänyt pois kaupungista ennen kuin ensimmäinen houkutus pysähtyä ihailemaan maisemia oli iskenyt, ja ajatus viivytyksestä näin lähellä matkan alkua sai hänet harkitsemaan turhan levähdystauon pitämistä. Tilanteen eri puolien pohtiminen venyi kuitenkin sen verran, että oli yksi ja sama istuisiko hän vai pilaisi näkymästä nauttimisen jahkauksella. Hän pyyhkäisi korvaltaan yhden lukuisista pörriäisistä ja etsi turhaan katseellaan muuta mahdollista istumapaikkaa kuin tomuisen tien. Ihmisten tulisi oppia ripottelemaan pöllejä tai jättämään kivenmurikoita paikoilleen niille tienoille, missä joku matkalainen saattaisi niitä tarvita, punahiuksinen tuumi harmistuneena ja jakoi painonsa hieman tasaisemmin tehdäkseen seisomisesta miellyttävämpää. Hänen katseensa lipui rauhallisesti kylän kattojen yli pysähtyen välillä tuijottamaan tyhjyyteen demonin ajatusten harhautuessa kauemmas niiden mutkikkaalla polulla. Lujempi tuulenpuuska pyyhkäisi punaisia suortuvia jyrkästi kapenevilta kasvoilta ja sai ikihymyn levenemään hieman. Totisesti, paikka ei ollut lainkaan hassumpi.

Tsytanin ei voinut sanoa viettävän kovin hektistä elämää, mutta viime päivät olivat sisältäneet muutamia hyvinkin kiintoisia tapahtumia, jotka muuttivat auringossa kylpevän kaupungin katselun virnistyksen siivittämiksi muisteloiksi. Tuolla näkyi kirkon kellotorni. Viheliäinen rakennus kirottuine kapineineen ja säälittävine pappeineen, jotka kaikki olivat saaneet hänet tuntemaan olonsa kurimuksesta nousseeksi, mutta hän oli ottanut vahingon takaisin. Mikään mahti maailmassa ei saisi demonia astumaan kirkon rajojen sisäpuolelle enää toista kertaa, mutta siinä missä tornin näkeminen oli ennen saanut hänet irvistämään, hän nyt virnisti sille, samoin kuin olennolle jota varten se oli pystytetty.
Lintuparvi vei hänen huomionsa kirkosta ja sai hänet haeskelemaan lintuystäväänsä sen joukosta, yhtä lailla turhaan kuten istumapaikankin etsiminen oli päättynyt. Sitä näkyi harvoin nykyään. Kenties hänen olisi paras harkita uuden linnun hankkimista, sellaisen, joka pysyi lähettyvillä? Joillain merimiehillä oli puhuvia lintuja. Kenties sellainen tarjoaisi hänelle seuraansa kun hänen ja harjalinnun yhteinen aika olisi ohitse. Vaikka mikä riesa sellainenkin olisi, mikäli se ei sulkisi nokkaansa vaan kälkättäisi kunnes pääsisi osalliseksi demonin transformaatiokyvystä ja muuttaisi muotonsa paistiksi. Hieman avustettuna, kenties.

Katseltuaan tarpeeksi punahiuksinen hengitti syvään ja kääri keltaisen paitansa hihat viilennyksekseen. Sen pidemmälle hän ei lähtöyrityksessään päässytkään ennen kuin kummallinen tuntemus pysäytti hänet kesken askeleen. Tsytan kurtisti kulmiaan ilmalle. Se tuntui taas. Aivan kuin joku olisi tanssinut polskaa hänen hautansa päällä. Demoni pyöritti päätään yrittäessään tähyillä tuntemuksen lähdettä, mutta haltiasilmätkään eivät havainneet mitään kauempana pyörivää tavallista maajussia kummempaa. Hän vilkaisi vuoroin linnaa ja kellotornia päätellen niin voimakkaan tuntemuksen olevan todennäköisemmin lähtöisin jommastakummasta. Rakennukset eivät kuitenkaan tehneet muuta kuin kököttivät paikallaan kuten ennenkin ja olivat rakennuksia. Demoni pudisti päätään ärtyneesti ja lähti askeltamaan rivakkaan tahtiin mäkeä alas. Hän pääsi puoleenväliin ennen kuin pysähtyi uudelleen, ja oli katkaista keihäänsä polveaan vasten hälyttävän tunteen piinaamana. Mikä magia häntä kiusasi? Paikalliset olivat tylsämielisiä kuin sahapukit, eikä hän ollut havainnut minkäänlaista magiaa ympärillään koko sinä aikana kun oli kaupungissa vieraillut. Kirkon läheisyys oli toki heikentänyt sitä mahdollisuutta, mutta näin vahva tunne

Oli tuntunut koko sinä aikana kun hän oli kaupungissa ollut, nyt kun tarkemmin ajatteli. Tsytan keskeytti hyödyttömän yrityksensä paikallistaa tuntemuksen lähde, ja pysähtyi miettimään. Samankaltaiset väristykset selkärangassa ja pistelevyydet iholla olivat häirinneet häntä aiemminkin, mutta hän oli ollut täysin vakuuttunut niiden tulleen kirkosta. Tunteelle oli sen lisäksi vain yksi mahdollinen selitys, eikä hän ollut halunnut ottaa sitä mahdollisuuttakaan huomioon.
Lähistöllä oli toinen demoni. Voimakas demoni, epäilemättä. Hänen talvella tapaamansa vetojuhtademonit olivat olleet ensimmäiset, joita hän oli nähnyt pitkään aikaan, eikä hän ollut aistia niitä. Tämä puolestaan iski kuin moukari. Tai ei, ei moukari. Enemmänkin kuin flunssa. Sen tunsi lähestyvän, mutta sitä ei tiedostanut ennen kuin se piteli kurkusta kaksin käsin. Tsytan tuhahti ja nuuhkaisi syvään. Aivan, nyt kun hän oli viimein rohjennut harkita vaihtoehtoa, tuntemus oli selvästi demoninen. Ja se tuli lähemmäs. Kuka Syvyyksien toinen asukki olikin, se tai hän oli varmasti havainnut jo hänetkin ja jakoi hänen uteliaisuutensa.

Tsytan siirtyi mäen juurelle odottamaan pyöritellen paljastusta päässään. Toinen demoni! Hänen metsästysmaillaan! Hän oli ollut täällä ensin! Melko varmasti. Ainakin hän oli julistanut olleensa täällä ensin. Öhöm. Punahiuksinen kiinnitti katseensa suuntaan, jossa tuntemus oli vahvin, ja suoristettuaan ryhtinsä pyyhki kasvoiltaan huolen ja ärtymyksen korvaten ne lievällä kiinnostuksella ja pidättäytyneen kohteliaalla hymyllä. Niin varpailleen kuin kiistämättä voimakkaan demonin äkillinen ilmestyminen hänet saikin, uteliaisuus toista kohtaan vei voiton. Tavallaan oli myös mukavaa saada pieni kosketus omaan väkeen, joskin tulijan henkilöllisyys ja voimat määrittelivätkin pitkälti kuinka kauan mukavuus jatkuisi.
Pienen odottelun jälkeen näkyviin ilmaantui hahmo, jota Tsytan olisi luullut ihmiseksi ellei olisi nähnyt sarvia tai havainnut voimaa, joka nosti karvat pystyyn hänen kehossaan. Sotaisan oloinen lähestyvä mies ei kuitenkaan ollut, mikä sai punahiuksisen rentoutumaan hieman. Keihästä puristavan käen kalpeat rystyset kuitenkin puhuivat puolestaan. Matkasauvaksi naamioidun aseen uhkaavuutta tosin lievensi hieman siihen ripustettu takki, joka riippui kuin lampunvarjostin.
Tervehdys oli asiallinen, ja osoitti herran hallitsevan erään kohteliaisuuden muodon, joka Tsytanilta tahtoi yhä unohtua. Demoni aloitti vastauksensa lyhyellä kumarruksella.
Vielä harvemmin on minulle suotu ilo kohdata lajiani tässä maassa. Matkustan paljon ja kansaa tapaan enemmän, vaan eipä ole yksikään demoni toistaiseksi ristennyt polulla kanssani. Vaellus on syynä myös tälle matkalleni, tieni kun kulkee kaupungin poikki. Vaan rohkenenko tiedustella teidän tekemisiänne? Ja kuka Grigorin kupeiden epäsikiö te olettekaan ja mitä riivattua teette minun maillani, ellette pane pahaksenne, sir?



¤¤ Minun seurassani saa vähän autohittailla jos se vie peliä eteenpäin. Huomautan kyllä jos tekeminen X ei sovi pirtaan. ¤¤

[Sands]

Vaikka Roswellin silmät katselivat edessään seisovaa demonia kovin lempeästi, olivat vanhemman silmät aina niin kovin viekkaat ja pistävät tuijottaessaan vastapuolen silmiä vain harvoin räpytellen. Aivan kuin tuo olisi jo tarkistanut katseellaan jo toisen fyysisen olomuodon pientäkin yksityiskohtaa myöten ja oli nyt keskittynyt pään seulomiseen, poraten katseensa häikäilemättä toisen sisimpään ja mielen syvimpiin syövereihin mitättömänkin pienen salaisuuden jäämättä huomioimatta. Mutta eihän Roswell moiseen oikeasti kyennyt, vaikka hauska kyky se kuitenkin olisi. Eihän sen puuttuminen silti estänyt muiden vilkasta mielikuvitusta etsimään syitä demonin käyttäytymiselle ja ruumiinkielelle, etenkin jos kyseessä oli ihminen. Demoninhan piti käyttäytyä demonisesti, siitä poikkeava käytös olisi pelottavampaa kuin juonittelut ja ilkeilyt. Vaikka punapään ajatuksia ei pystytty käymään läpi, näkivät tarkat silmät kuitenkin toisen senhetkisen mielialan aivan pelkästään käyttäytymistä tarkkailemalla. Nuorukainen ei toki yrittänyt näyttää mitenkään erityisen pelokkaalta johtui se sitten uhittelusta tai kohteliaisuudesta mutta kyllä toisesta pystyi aistimaan pienen jännittyneisyyden. Eikä ketään voisi sellaisesta syyttää, olihan tilanne hieman jännä ja Roswellilla kun sattui muutenkin olemaan vähän sellainen vaikutus kanssaan oleskeleviin... Ihmisillä yleensä vähän eristä syystä kuin tällä toisella demonilla, harvemminpa nuo aistivat mitään sen suurempaa jollain muulla kuin silmillään, ja se oli aivan hyvä asia se. Ainakin sitä sai toivoa, että tuo punahiuksinen mieshenkilö osasi luottaa aisteihinsa.

Vanhemman demonin suupielet nousivat pieneen, tyytyväiseen virneeseen katsellessaan toisen kohteliasta kumarrusta edessään. Roswellilla ei ollut tapana kumarrella nyt aivan kenelle tahansa, etenkään demoneille, elleivät olleet jotenkin osoittaneet itseään sen arvoisiksi. Omasta tahdosta tehty kumarrus kyllä oli tarpeeksi syytä, kookkaamman miehen myös kumartaessa toiselle jo aivan pelkästä kohteliaisuudesta, jos ei muusta. Ryppyiset kasvot nousivat taas ylös katselemaan nuoremman punertavia silmiä, korvien kuunnellessa tarkasti toisen sanomisia. Olihan se hyvä nähdä nuorten käyttäytyvän nätisti ja kohteliaasti ahdistavasta tilanteesta huolimatta, mutta Roswell yritti toki lieventää tunnetta käyttäytymällä edes itse rauhallisesti, ettei mitään syytä pelkoon olisi. Viimeinen asia, mitä hän nyt halusi, oli taistelu.
"Harvemmin kuolevaiset tahtovat demonia ympärilleen, kenties vielä harvemmin demonit tahtovat kuolevaisia ympärilleen," demoni myhäili huvittuneena enemmänkin ääneen ajatellen, kuin toiselle kertoen syytä, tuskinpa kukaan demoni tarvitsi mitään selitystä moiselle seikalle. Se kyllä tuli ilmi aika äkkiä, jos ihmisten parissa vietti aikaansa.

"Merkityksetön olemassaolo käy ennemmin tai myöhemmin kovin tylsistyttäväksi vuosien saatossa, ajattelin tarvitsevani viimein jonkin harrastuksen," vastaus oli kovin ympäripyöreä eikä oikeastaan vastannut mihinkään. Kenties Roswell ei tahtonut paljastaa mitään tai sitten ei ajatellut sen olevan tärkeää tässä keskustelussa, tai sitten tuo vain kiusoitteli toista ärsyttävästi vierestä vastaten.
"Samasta syystä johtuen tunsin tarpeen käydä tarkistamassa tuntemani. En näe mitään sen ihmeellisempää sekasortoa tai tuhoa kylän suunnassa, joten se taisi olla turhaa huolehtimista. Ainakin uskoisin teidän käyttäytyneen mallikkaasti," vanhus virnisti, sanojen kenties ollen kohteliaita, mutta niin kovin vähätteleviä. Roswellia ei toisen läsnäolo pelottanut tai huolestuttanut yhtään, vaikka kyllä sitä varmaan niin kovin puolustuskyvyttömänä miehenä pitäisi olla hieman varuillaan. Mutta ei, mitään pelkoa ei ollut. Ehkä se oli tahallista ärsytystä, ehkä jotain isällistä rakkautta "pienempiään" kohtaan, mutta kenellekään itseään edes hieman täynnä olevalle demonille se varmasti tuntui rasittavalta holhoamiselta. Mikä kuitenkin rivien välistä kävi ilmi oli se, että tämä vanhempi sarvipää ilmoitti olevansa iso herra näillä main, suojelevan "omaisuuttaan" niiltä uhkilta, mitkä monesti vartijoilta jäivät huomaamatta. Ja kenties tuo jokin iso herra ihmisten seurassa olikin vaatteidensa perusteella.

"Olemme seisoskelleet tässä kasvotusten jo niin kauan, että esittelyt ovat paikallaan. Roswelliksi minua kutsutaan ihmisten parissa," paino vaihtui jalalta toiselle etsiessään mukavampaa asentoa, mitään sen ihmeellisempiä titteleitä tai selittelyitä ei kuitenkaan esittelyssä tullut,
"Miksi minä sitten kutsuisin teitä?" Roswell naurahti nostaessaan kätensä leualleen. Nimeä demonilta oli turha kysyä, mutta joksikinhan toista pitäisi kutsua. Ja jos mitään kutsumanimeä ei sieltä puolelta tulisi, voisi sellaisen helposti keksiä itsekin. Vaikka vanhempi mies oli ilmoittanut vain tulleensa tarkistamaan tilanteen, ei tuo näyttänyt tekevän minkäänlaisia merkkejä lähtemisestä vielä. Mitäpä sitä suotta hoppuilemaan, kirjat kyllä odottaisivat ja nyt kyllä saisivat odottaa ihmisetkin. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja vaikka auringolta ei näillä teillä kauheasti suojaa ollut varjojen muodossa, ei myöskään estettä tuulelle ollut. Tuulelle, joka niin mukavasti puhalsi ohentuneiden, harmaantuvien hiusten läpi, viilentäen paksuissakin vaatteissa olevaa. Ja olihan tässä edessä omalaatuinen tilaisuus toisen demonin muodossa, sellainenhan oli oikea harvinaisuus niin täällä kuin Roswellin omassa kotimaailmassakin. Tällaista puheseuraa ei tulisi vastaan kovin usein, eikä siitä saisi päästää liian helposti irti, vaikka mitään suuria salaisuuksia tai uutta tietoa toisesta ei luultavasti tulisi. Olisi se kuitenkin mukava puhua toisen demonin kanssa, jos kohteliaisuus ja käytöstavat jatkuivat.




((Pidän mielessä, sitten kun Tsytan ihastuu Roswelliin ja hyppää tuon miehekkään karvaisille käsivarsille kukkaisessa kesämekossa valmiina siirtymään makuukamarin puolelle.))

[harlekiini]

Harrastusten tarpeeseen oli helppo samaistua. Olennon, joka onnettomuudet välttäessään eli lähes ikuisesti, olisikin ollut piinallista jatkaa olemassaoloaan ilman pienimuotoisia virikkeitä aina silloin tällöin. Tuntemattoman demonin sanoista jäi kuitenkin epäselväksi oliko kyseinen harrastus ihmisten nurkassa luuhaaminen vai ohikulkevien taikaolentojen bongaaminen. Tsytan leikki hetken ajatuksella päätyvänsä kulahtaneeseen luonnoskirjaan jonnekin tontun ja puolihaltia numero kuudentoista väliin. Ei niinkään tavoittelemisen arvoinen tilanne, havainnoitsijat harvemmin onnistuivat luonnostelemaan havaitsemistaan olennoista näköisiä. Puhe mallikkaasta käyttäytymisestä sen sijaan nosti punaisen demonin suupielet ylöspäin. Mallikkaasti kenen mielestä? Oli totta, ettei hän ollut jättänyt jälkeensä pakokauhua ja kasaa sieluttomia ruumiita, mutta hänen tekemisiään saattoi silti luonnehtia vähintäänkin paheksuttaviksi.

Punahiuksinen ei ollut erityisen riemastunut sarvekkaan (sarvet! Tuo pollea vanhuuttaan rapistunut ukko oli onnistunut säilyttämään sarvensa! Surkeat sarvensa, vain kaksi. Ei sillä, että hän olisi ollut kateellinen, ei tietenkään) osapuolen tavasta puhua kuin portinvartija, joskaan hän ei voinut siitä valittaa. Mikäli toinen demoni oli valinnut ihmiskaupungin asuinsijoikseen, oli tuolla myös oikeus käyttäytyä sen mukaisesti. Hyvin pieni oikeus. Tsytan aikoi jatkaa satunnaisia visiittejään ihmiskaupunkiin, eikä ollut erityisen halukas nöyrtymään ajatukselle, että joutuisi jakamaan hyvän kaupankäyntialueen toisen demonin kanssa.
Vakuutan, että mikäli halu riehua kaupungissa minuun iskee, lähetän kirjeen hyvissä ajoin jotta ehditte valmistautua tulooni asianmukaisesti, hän vastasi aivan yhtä kohteliaaseen sävyyn. Toistaiseksi asiani ovat kuitenkin rauhanomaiset, enkä ole kiinnostunut kiusaamaan paikallisia muulla kuin heidän kukkaronsa keventämisellä muutaman hilun verran.

Punaiset silmät vastasivat keltaisten katseeseen levollisesti. Haltiakuninkaan ajatuksiin näkevien silmien jälkeen kiinteinkin mahdollinen tuijotus vain nauratti.
Tsytaniksi minua kutsutaan, niin ihmisten kuin haltioidenkin keskuudessa. Hän nyökäytti päätään esittelyn yhteydessä kumarrettuaan jo aiemmin.
Ymmärtääkseni olette ottanut kaupungin tämän harrastuksenne kohteeksi? Se ei vaatinut paljonkaan ymmärrystä, mutta koska kumpikaan miehistä ei ollut erityisen halukas hylkäämään näin oivan tilaisuuden tavata lajinsa edustaja, jonkinlainen keskustelunaihe oli paikallaan. Olenko oikeassa väittäessäni, ettei siitä ole kovinkaan monta kuunkiertoa? En muista tunteneeni läsnäoloanne sodan käännekohtaa edeltävillä käynneilläni. Hän levitti käsiään pahoittelevaa sävyyn. Tokihan muistilla on tapana temppuilla tällaisissa asioissa.




¤¤ As you wish.¤¤

[Sands]

"Se olisi kovin ystävällistä ja toivon todella, että pidätte sananne," Roswell naurahti hellästi, mutta niin kovin huvittuneena nuorukaisen puheista kirjeiden lähettämisestä. Kohteliaalta toinen demoni ainakin tahtoi vaikuttaa, ja sehän oli vain hyvä asia. Lisää uhittelevia ja voimiaan esitteleviä nuoria ei tähän maailmaan kaivattu. Oli kuitenkin hankala sanoa, kuinka tosissaan punapää oli... Mutta aivan yhtä hankalaa oli sanoa, kuinka tosissaan Roswellin sanat pystyi ottamaan. Ainakin vanhus oli valmis leikkimään samaa peliä toisen kanssa, jos tämä vain leikkimiseksi menisi.
"Eiköhän se ole hyväksyttävää," vanhempi mies hymähti toisen ajanviettotavalle, muttei kuitenkaan arvostellut tai moittinut sitä, vaikka se mahdollisesti jonkun mielestä olisi moraalisesti väärin. Kai demoni oli demoni, vaikka voissa paistaisi: niinkin ystävällisellä ja hyväntahtoisella otuksella kuin Roswellilla ei ollut mitään pieniä ja kenties vähän isompiakin ilkeyksiä vastaan, riippuen tietenkin siitä, miten nuorempi kukkaroita kevensi.
"Mutta toivon kuitenkin, että jätätte köyhät ja nälkää näkevät rauhaan," tumma kulma nousi hieman kysyvästi, kenties ehdottelevasti, ehkäpä jopa varoittavasti. Sydämettömäksi ei tätä sarvipäätä voinut kuitenkaan haukkua, vaikka rotunsa puolesta se tuntuisi olevan ilmiselvää. Hän tahtoi kutienkin kaikkien nauttivan elämästä, niin tämän punahiuksisen demoninuorukaisen kuin uhrina olevan ihmisenkin, eikä toisten outojen ja voimakkaiden otusten läsnäolo haitannut lainkaan, kunhan vain käyttäytyivät nätisti.

Tsytaniksi itsensä esittelevän demonin kumarrusta korvaavaan nyökkäykseen vastattiin myös pienellä nyökkäyksellä. Kaikeksi onneksi nuorempikin osapuoli näytti olevan utelias ja kiinnostunut tästä ainutlaatuisesta tilanteesta keskustella, eikä näyttänyt myöskään halua perääntyä tai muuten vain jatkaa matkaansa. Se oli hyvä, Tsytan tuntui muutenkin rentoutuvan, varmaankin tuntien nyt, ettei vaaraa ollut.
"Niinkin voisi sanoa. Olisin myös kovin pettynyt, jos sille jotain kävisi," Roswell hymyili toisen silmiä katsellessaan. Vaikka tämän pienen harrastuksen nimeä ei vielä oltu ilmoitettu, teki demoni ainakin selväksi sen, mikä sitä haittaisi. Ei kai hänen tekonsa mitenkään kauhean salaisia olleet, mutta eihän Tsytan ollut mitään suoraan kysynyt, joten oletettavaa oli nuorukaisen joko tahtovan selvittää sen itse tai sitten toinenkaan ei ollut sen tarkasta kuvauksesta nyt niin kauhean kiinnostunut. Eikä siinä mitään väärää ollut. Hymähdys kuitenkin karkasi Roswellin huulilta Tsytanin esittäessä toisen kysymyksensä.

"Vaistonne ja muistinne ovat vielä aivan kunnossa, älkää huolestuko siitä," vahvistava nyökkäys kävi varmistamaan toisen väitteen todeksi,
"Olen pidättäytynyt suurimmaksi osaksi omassa seurassani, mutta ajattelin viime hetkien tapahtumien olevan merkki siitä, että olisi jo korkea aika heittäytyä peliin mukaan," tuo naurahti, ehkä hieman vähätellen tapahtumia ja koko sotaa, mutta kaipa se oli toisen demonin seurassa odotettavaa. Eihän hänellä ollut mitään henkilökohtaista panostettuna, eikä varmaan toisellakaan, mutta eiköhän se sitten selviäisi. Silti Roswell ei voisi valehtelematta sanoa, etteikö mielessä ollut vain yksi toivottu tulos, jonka eteen voisi ja pitäisi tehdä paljon töitä.
"Kuinka haltiat voivat? Ainakin puheidenne perusteella sain sellaisen käsityksen, että olette viettäneet aivan lähiaikoina aikaanne heidänkin seurassaan. Itselläni siitä on aikaa jo kovin kauan, enkä enää osaisi kysymykseen vastata..."




((Se on tästä lähtien ainoa oikea canon paritus.))

[harlekiini]

Hilujen veivaaminen oli takuuvarmasti hyväksyttävämpää kuin jonkin huomattavasti kallisarvoisemman asian ryöstäminen. Pikkurahoja sai helposti lisää, mutta sieluja ei tiettävästi myyty joka kadunkulmassa. Kenties sellaisiakin kojuja ilmaantuisi poppaeukkojen ja ukkojen toimesta mikäli demoni toteuttaisi lupauksensa ja kohteliain sanakääntein ilmoittaisi aikovansa aiheuttaa hieman kotoisalta tuntuvaa kaaosta siihen ja siihen aikaan osapuilleen näin monen sielun verran, joten jos arvon valtaapitävät näin asiasta tietoisina toteuttaisivat parhaaksi katsomansa järjestelyt ja jos olisivat vielä niin ystävällisiä että pitäisivät papit ja pyhimykset poissa jaloista, kiitoksia oikein paljon, kaikkien viihtyvyyden takaamiseksi ellei tilanne sattumoisin karkaa käsistä, mistä on tietenkin turha huolehtia, arvon ylimykset, kiitoksia vieraanvaraisuudestanne ja niin edelleen. Idea oli niin naurettava, että sitä voisi kenties kokeillakin joskus. Häntä tuskin otettaisiin todesta, mikä vain tekisi kaikesta hauskempaa.

Roswellin pyyntö oli saanut toisen punaisen kulman kohoamaan kysyvästi. Tsytan oli kuullut samankaltaisia toivomuksia aiemminkin, muttei koskaan demonin suusta. Köyhät ja nälkää näkevät harvemmin kuuluivat heikonlaisen taloudellisen tilanteensa vuoksi hänen asiakaskuntaansa, paitsi milloin hän heltyi viihdyttämään heitä korttitempuilla aivan ilmaiseksi, mutta muuten kurjuuden riepottelemat olivat vaurauteensa hukkuvien ohella mitä otollisimpia kohteita. Ahneilla oli aina jotain, mitä he halusivat lisää, mutta ne, joilla ei ollut kalanpuolikastakaan kädessään olivat huomattavasti innokkaampia tarttumaan tarjouksiin jahka epäluuloisuuden muuri oli ylitetty. Ne pyynnöt eivät kuitenkaan koskaan olleet erityisen haastavia, mikä oli osasyy sille, että Tsytan oli kuin olikin jättänyt vähäosaiset rauhaan. Sarvipäisen sanoihin sisältyvä lievä vihjaus antoi kuitenkin ymmärtää, ettei ylenpalttista riehumista köyhien, sairaiden ja nälkiintyneiden keskuudessa katsottaisi erityisen hyvällä.
En ole toistaiseksi kokenut tarvetta käyttää noita maailman murjomia sieluparkoja hyväkseni, enkä usko tilanteen aivan lähiaikoina muuttuvan. Tosin, jos he itse minulta apua pyytävät, kukapa minä olen sitä heiltä epäämään? Virnistys vääntyi hieman toispuoleiseksi.

Punahiuksinen nyökkäsi tunnistettuaan vanhemman sanoista tuttuja piirteitä, joskin hänen aikaa myöten hieman muuttunut kiinnostuksensa sotaa kohtaan oli herännyt paljon aikaisemmin. Oli pieni helpotus saada vahvistus hänen epäillyilleen Roswellin hiljattaisesta saapumisesta; miten noloa olisi ollutkaan vierailla lukuisten vuosien ajan kaupungissa huomaamatta, että siellä majaili toinenkin demoni! Tsytan syytti kirkkoa kaikesta. Tuota viheliäistä voimaansa säteilevää kelvotonta rakennelmaa surkeine pappeineen olikin helppo syyttää.
Tsytan naurahti kepeästi kysymykselle.
Tässä paikassa ja tähän aikaan minun tuskin on viisasta puhua haltioiden tekemisistä. Heidän kaupunkiaan voisi luonnehtia minun harrastukseksenija olisin kovin pettynyt jos sille tapahtuisi jotain, hän vastasi pilke silmäkulmassaan kääntäen sarvipään sanat takaisin. Punahiuksisen ilme muuttui hieman pohdiskelevaksi, aivan kuin kysymykseen olisi ollut vaikea keksiä vastausta.
Tämän verran voin kuitenkin sanoa: he ovat käyttäytyneet haltioiksi, eivätkä he ole paljon muuttuneet siitä millaisina tapasin heidät ensi kerran. Heidän ajatuksensa ovat varovaisia ja silmänsä tarkkoja, ja kuninkaansa kierompi kuin vääntynyt korkkiruuvi. Lisäksi hän on hyvä korttipeleissä. Neljä Ässää ja manaajakortti olivat kääntäneet pelin haltiakuninkaan eduksi vauhdilla, jota suurinkin huijari kadehtisi. Mitä ikiaikaisten mailla tapahtuukaan vaatii huomattavasti enemmän aikaa kuin ihmisten alueilla, ja siispä minulla ei olisi paljonkaan kerrottavaa vaikka niin haluaisinkin tehdä. Arvattavasti vanhan kuninkaan mitä surkuteltavimman kaatumisen jälkeen kaupungissa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista?

Tsytan ei uskonut saavansa sen yksityiskohtaisempaa vastausta mitä hänen omansa oli ollut. Sen lisäksi, että he olivat vielä tuntemattomia toisilleen he olivat lisäksi, ainakin virallisesti, sodan eri puolten edustajia. Vaikka olikin todennäköistä, että heidän uskollisuutensa kestäisi vain niin pitkään kuin tilanne onnistui olemaan mielenkiintoinen, olisi ollut varomatonta ja jopa typerää käydä lörpöttelemään valtiaan asioista toiselle osapuolelle. Keskustelun vuoksi sitä kannatti kuitenkin yrittää.
Punahiuksinen siirsi keihästään hieman niin, että takki varjosti hänen kasvojaan. Aurinko oli lämmin, mutta petollinen, eikä hänen ihotyyppinsä erityisemmin riemuinnut sen säteistä kun ne pidemmän aikaa pääsivät porottamaan suoraan hänen leiskuvan punaiseen kuontaloonsa ja suojaamattomalle nenänsillalle.



¤¤ Kyllä. ¤¤

[Sands]

Roswell hymyili toisen kysyvälle ilmeelle. Kyllä sitä monesti näki tuollaisen naaman demonin suojelevaisten sanojen jälkeen, eihän sellaisia odotettu tuollaiselta otukselta laisinkaan. Saman Tsytan oli varmasti kuullut aikaisemminkin, mutta mitä luultavammin aivan erilaisesta lähteestä. Kaikeksi onneksi nuorukainen ei osoittautunut nyt kesken kaiken sydämettömäksi hirviöksi, mikä helpotti kyllä helpotti ainakin Roswellin elämää, kun ei tarvinnut huolehtia ihmisiä ahdistelevasta demonista kylän katujen syövereissä. Ja eiköhän Tsytaninkin elämä ollut helpompaa ilman vanhempaa demonia häiritsemässä huijausyrityksiä.
"He kai ovat niitä, jotka eniten tarvitsevat ja ovat valmiita eniten maksamaan," sarvipäinen mies tuumasi kovin ilmeettömänä toisen sanoja. Köyhät eivät ainakaan voineet maksaa rahallisesti palveluista ja tämä punapää näytti pitävän moisista maksuista, joten ymmärrettävästi sellaiset eivät toisen pääasiallisia asiakkaita olleet. Mutta ihmisillä oli myös omaisuutta, jota ei rahassa voinut mitata ja nämä kaksi miestä tässä sattuivat molemmat olemaan demoneita, joten ei ollut hankala arvata, mitä toisen päässä liikkui. Sopimukset ja etenkin niissä huijaamiset olivat työtä ja hupia, mitä oli hankala kieltää sivullisena. Jokaisen demonin pitäisi tehdä päätös sopimuksista ja niiden tekemättä jättämisestä aivan itse.
"He eivät ymmärrä tekemäänsä uhrausta samalla tavalla kuin me. En voi estää teitä, mutta koettakaa toki asettaa joskus itsenne toisten asemaan," Roswell hymähti niin kovinkin rakkautta ja rauhaa täynnä olevien puheidensa lomasta, jotka kenties menisivät tämän nuoren demonin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos,
"Ja jos ei muuta, niin ainakin vartijat pysyvät teistä kaukana keihäineen ja miekkoineen."

Roswell naurahti aivan kunnolla pienen hymähdyksen tai muuten vain huvittuneen virneen sijaan Tsytanin ilmoittaessa tilanteensa ja "harrastuksensa" täsmälleen samoilla sanoilla kuin herran itsensäkin. Se oli kovin huvittavaa, miten suloinen pieni pojankoltiainen tämä nuorukainen olikaan. Se oli hauskaa vanhan demonin mielestä, mutta toisen sanat olisivat varmasti toisen korvaan paljon vakavammat. Kaksi demonia eri puolilla sotaa seisoi nyt kasvotusten kylän laitamilla puhumassa. Jos tässä olisi nyt ollut ihminen ja haltia, verilöylyä ei varmasti voisi estää. Nämä kaksi miestä eivät kuitenkaan tehneet elettäkään toistensa haavoittamiseksi, jatkoivatpahan vain puhumistaan ja oleskeluaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olivathan he molemmat tarkoin määritelleet syyn hyökkäämiseen, eikä pelkkä olemassaolo ollut yksi niistä syistä.
"Ja toivottavasti asiat menevät niin hyvin, ettei kumpikaan meistä joudu pettymään tämän sodan aikana," Roswell ilmoitti rauhallisesti hymy huulillaan, vaikka taisivat silmät hieman pahoittelevat olla epävarman tulevaisuuden takia. Tsytan ei toki ollut varmastikaan ilmoittamassa nyt vastapuolen salaisuuksia viholliselle, mutta kyllä toinen mietti jotain vastausta, jotain, mitä pystyi ja sai kertoa.

"En tiedä, onko tuo välttämättä mikään hyvä puoli," demoni naurahti nuoremman sanoille haltiakuninkaan kieroudesta,
"Vai että haltiakuningas pitää korttipeleistä demoneiden kanssa... Mitä hävisit?" Huvittunut hymy ei kadonnut minnekään tuon miettiessä tapahtunutta tilannetta, mikä Tsytanin oli saanut huomaamaan kuninkaasta moisen seikan. Roswell kysyi kyllä nyt aivan pelkästä uteliaisuudesta ja mielenkiinnosta tarinaa kohtaan, vaikka kyllä tieto korttihaista oli hyödyllinenkin. Ainakin sitä nyt tiesi olla pelaamatta korttipeliä haltioiden kuningasta vastaan, etenkin, jos jotain suurta oli panoksena. Muuta nuorukaisella ei oikeastaan ollut kerrottavana, mikä oli harmi... Ei hän oikeastaan tahtonut kuulla mitään virkasalaisuuksia, hän vain ei ollut elänyt haltioiden parissa tuhansiin vuosiin, eikä tiennyt maailman menosta juuri mitään.

"En ollut viettänyt täällä aikaani näinkään pitkiä aikoja ennen kuin se tapahtui, joten on hankala verrata tämänhetkistä tilannetta menneeseen. Voisin kuitenkin epäillä vastauksen olevan kyllä, vaikken alkupäästä olekaan tietoinen," vanhus hymähti vastaukseksi. Olihan sitä kokoajan hälinä päällä, niin sodasta johtuva kuin edellisen kuninkaan kuolemasta ja uuden valtaannoususta. Vanha kuningas oli kuulemien mukaan kuitenkin pidetty, joten kuolema varmasti oli raskas kaikille. Mutta kaikista raskainhan se oli nykyiselle kuninkaalle, Henry ei edes ottanut koko asiaa puheeksi hänen seurassaan. Roswell toivoi kuitenkin tapahtuneen olevan vain hyväksi, jotain, mikä vahvistaisi kuningasta ja kansaa. Sen takana hän oli valmis seisomaan ja auttamaan Henryä.
"Toivottavasti tapahtumat saavat aikaan muutoksen parempaan," demonin katse oli ehtinyt jo hetken aikaa irrottautua Tsytanin kasvoista, mutta nyt se pienen hiljaisuuden jälkeen löysi tiensä takaisin tuijottamaan toisen silmiä. Aihe oli hieman hankala hänellekin, ei pelkästään sen takia, ettei tiennyt siitä kauheasti, mutta myös siksi, että sen aiheuttamat vahingot olivat epävarmoja ja siinsivät vielä tulevaisuudessa. Kovin hiljaiseksi se kyllä miehen veti.




((Kyllä?))

[harlekiini]

Tsytan naurahti sarvipään tuumille, ja kun ei voinut niitä kieltäkään, vahvisti ne hymyn kera.
Aivan. Eikö yleisesti pidetäkin hyveenä vähäosaisten auttamista? Kuinka niin vaatimattomat toiveet voivatkaan saada aikaan niin suurta iloa, joka lämmittää paatuneintakin sydäntä. Entäs perheiden ja ystävien välinen solidaarisuus sitten? Niin usein yksittäiset kärsijät muuttuvat susiksi, jotka raivaavat tieltä heikompansa, mutta niin vain äiti ruokkii lapsiaan omalla verellään ja ystävä uhraa itsensä toverinsa puolesta. Sellaisia henkilöitä saisi olla enemmän. Epäitsekkyys oli usein ihailtu piirre, joskin demonin lausumana rivien välistä oli luettamassa motiiveja, jotka kiersivät tiukasti oman navan ympärillä.
Punahiuksinen kohautti hartioitaan kehotukselle. Hän ei olisi harrastanut sielujen väkisin riistoa vaikka olisi siihen pystynytkin (ellei sitten hätätilanteessa, mikä oli aivan eri asia), mutta oliko hänellä syytä kieltäytyä kun joku vapaaehtoisesti syvintä olemustaan hänelle tarjosi?
Voi, niinhän minä juuri teenkin. He pyytävät minulta palvelusta, joka heidän on ennemmin tai myöhemmin lunastettava. Mitäpä siis pyytäisin heiltä? Rahaa? Eihän heillä ole! Ruokaa? He tarvitsevat sitä itse. Vaatteita, koruja, informaatiota? Ei, ei, ei. Mitään he eivät omista, mitään he eivät tiedä. Niinpä pyydän sitä, minkä he voivat minulle antaa. Yksi pääsee ikuisesti irti kurjuudesta, lopuilla on yksi suu vähemmän ruokittavana. Tavallaan olen tehnyt siis kaksi palvelusta. Demoni hymähti. Entä sitten, jos he eivät pääsekään seuraavaan maailmaan? Eihän heidän sinne pääsystään olisi takeita muutenkaan. Älkää vartijoista huoliko, mitäpä se heitä liikuttaa mitä kulkuri ryysyläisille juttelee?

Punahiuksinen ei ollut vielä kokenut yksittäistapauksia suurempia pettymyksiä, eikä uskonut tilanteen ratkaisevasti muuttuman sodan kääntyessä lopuilleen, ellei sen loppuminen sitten itsessään häntä masentaisi. Se oli kuitenkin epätodennäköistä. Vielä kauan sen jälkeen kun taistelut olivat laantuneet kahakoiksi ja yleiseksi vihanpidoksi, jälkipuinti tarjoaisi loistavia tilaisuuksia jatkaa samaa rataa ja hiljalleen miettiä uutta toimintatapaa ellei haltiakuningas päättäisi toteuttaa manaajauhkaustaan ja potkaista hänet takaisin Syvyyksiin kesken kaiken huvin. Se oli ollut hänen pelkonsa siitä lähtien, kun hallitsija oli kaivanut hänen tosinimensä hänen omasta mielestään, eikä aivan turha.
Hävisin pari hopeista ja hyvän tilaisuuden, mutta tienasin katon pääni päälle ja mielenkiintoista seuraa ympärilleni. Tsytan ei pitänyt tarpeellisena tarkentaa korttien liittyneen povaamispeleihin, ei ainakaan suoraan. Moinen asetelma olisi väistämättä herättänyt ihmettelyjä siitä, kuinka häviäminen oli ollut mahdollista, eikä punahiuksinen kaivannut ketään arvailemaan sen otteen lujuutta, mikä haltiakuninkaalla hänestä oli.

Puheen käännyttyä kuolleeseen kuninkaaseen vanhemman demonin kasvoilla viivähti ilme, jota Tsytan olisi luonnehtinut myötätuntoiseksi jollei olisi ollut tietoinen toisen lajista. Roswell oli toki antanut itsestään kuvan demoniksi varsin hyväsydämisenä puheillaan vähäosaisten kunnioittamisesta, mutta ajatus oli siitä huolimatta kummallinen. Tsytan ohitti tilanteen olankohautuksella, arvellen vain sarvipään lempeäsävyisten puheiden vääristäneen hänen tulkintaansa.
Parempaan kenen näkökannalta? Punaisen demonin virnistys muuttui ovelaksi. Mikä on parempi yhdelle, on usein huonompi toiselle. Kenties ihmisten seuraavaa voittoa voitaisiin pitää reiluna, mutta olisiko se pitkällä tähtäimellä muuttanut asioita kovinkaan ratkaisevasti? Joku voisi pitää sodan päättymistä parhaimpana ratkaisuna, mutta silloinkin häviäjien kokemat tappio ja murhe olisivat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Asioiden näin ollessa vain neutraaleina pysyvillä tuntui olevan mahdollisuus siihen parempaan käänteeseen, jota vanhempi demoni toivoi.


¤¤ Kyllä. ¤¤

[Sands]

Roswell hymyili huvittuneena nuoremman niin kovin innostuneelle selitykselle toisten auttamisesta, olihan siinä toki asiaakin, mutta Tsytanin motiivit olivat kyllä selvästi esillä. Olihan se hyvä joskus olla itsekäskin ja pitää itsensä hengissä, mutta jossain vaiheessa se menisi vain liiaksi. Eivätkä demonit usein olleet tunnettuja pidättäytyväisyydestään. Ehkä punapään puheet yrittivät oikeasti saada vanhempaa näkemään tekemänsä asian vain pelkkänä hyvänä, kenties poika yritti huijata itsensä uskomaan sitä, mutta tuskin. Taisi Tsytan olla täysin tietoinen siitä mitä teki ja miksi teki.
"Toisten auttaminen omaksi hyväksi ei muiden silmissä näytä kovin suurelta hyveeltä, Tsytan hyvä," demoni myhäili toisen kasvoja katsellessaan, sanat hieman toruvina, mutta ääni ja ilme pysyivät anteeksiantavina,
"Älkää käyttäkö epätoivoisia hyväksi. En usko teidän oikeasti välittävän siitä, miten toiset teidät näkevät, mutta voisitte kyllä harkita joskus pientä tai suurtakin hyväntekeväisyyttä. Itsenne takia, jos ei muiden. Kuka tietää, voisitte jopa pitääkin siitä tunteesta," Roswell naurahti lempeästi ja jos ei mies niin demonista ulkomuotoa olisi omannut, olisi joku varmasti jo epäillyt tuon väitteitä omasta lajistaan. Mutta monet elävät asiat olivat niin paljon nuorempia kuin hän, niin paljon nuorempia kuin Tsytankin, eikä sitä voinut olla tuntematta suojeluvaistoa kaikkea kohtaan kun oli saanut nähdä niiden syntymän ja kasvun.
"Keitä me olemme päättämään kenenkin elämästä, emmehän edes kuulu tänne. Voisitte varmaan nyt väitellä heidän itse tekevän sen päätöksen, mutta houkuttelun takia taidatte itsekin joutua osasyylliseksi. En tahdo teidän kuolevan, mutta älkää käykö ahneeksi. Muuten pikkulinnut voivat laulaa pahankurisesta kulkurista, joka tarvitsee pikaista synninpäästöä," viekas virne ja uhkailevat sanat olivat varmaan nyt demonin suusta kuultuina helpotus edellisten hyvää tahtovien löpinöiden jälkeen.

Sen suurempia mehukkaita tarinoita ei korttipelistä saatu kuulla, ikävä kyllä. Tarina kuulosti kovin houkuttelevalta ja sen olisi voinut kuulla yksityiskohtaisemminkin ilman mitään sen suurempia taka-ajatuksia. Kuitenkin siitä hiljentyminen ja varsin pieneltä kuulostavien summien häviäminen kieli siitä, ettei Tsytan tahtonut aivan kaikkea kertoa, kenties häpesi hieman koko asiaa. Hinta oli tainnut olla paljon isompi punapäälle itselleen kuin tuo mainittu, etenkin jos nuori demoni oli omasta mielestään vielä voittanut jotain koko asiasta. Kieroksi kehuttu mies ei taitaisi tehdä mitään, mistä ei itse hyötyisi ennemmin tai myöhemmin.
"Ettette vain haukannut turhan suurta palaa? Virheet toki kasvattavat, mutta hyväksikäyttäminen ja kieroilu ovat demoneiden työtä. Olisi kovin noloa, jos sellaisessa häviäisitte haltialle," Roswell naurahti, ehkä toista tahallaankin ärsyttäen, mutta kenties se saisi Tsytanin puolustamaan itseään ja tilanteesta tulisi sitä kautta parempi kuva. Eihän hän halunnut nuoremmankaan kärsivän koko elämäänsä yhdestä pienestä virheestä, joten kai pieni huoli sisällä pakotti edes selvittämään, millainen olo toisella asiasta oli.

"Paremmaksi kaikkien kannalta, toivon mukaan," Roswell hymyili kohauttaen olkiaan,
"Se on toki se lyhyt ja yksinkertainen vastaus, mikä ei oikeastaan ota huomioon kaikkea. Kovin naiivikin, mutta kenties minä vain olen vanha, romanttinen höpsö. Koskaan tilanne ei voi olla sellainen, että kaikilla olisi hyvä olla, mutta ei se huonokaan tavoite ole. Näiden ihmisten elinaikana moinen tuskin tapahtuu, mutta yksikin pieni askel kohti rauhallista ja turvallista tulevaisuutta kohti on suuri harppaus tämänhetkiseen tilanteeseen verrattuna," kovin optimistinen oli vanhemman demonin maailmankuva, mutta kaipa tuolla oli aikaa seurata ja nauttia työnsä hedelmistä, jos joskus moinen kävisi vuosisatojen jälkeen. Ainakin tuo ymmärsi puheidensa typeryyden, asiaahan Tsytan puhui neutraalilta, vaikkakin kovin negatiiviselta kantilta, mutta tuollaiset puheet eivät mitään muuttaisi. Töitä pitäisi tehdä ja kovasti.




((Kyllä.))

[harlekiini]

Tsytan kallisti päätään pohtien ehdotusta hyväntekeväisyyden harjoittamisesta. Siis palvelusten tekemistä täysin ilmaiseksi? Kenties toisen osapuolen riemu olisi entistä suurempi, kun demoni muuttuisi pelastavaksi enkeliksi ja silkkaa hyvää hyvyyttään tarjosi palveluksiaan, ja kenties se loisi pohjan hataralle luottamukselle tarjoten mahdollisuuden uusiin pyyntöihin, mistä voisi jotain pientä vastineeksi veloittaakinaina vain hieman enemmän kuin edellisellä kerralla, kunnes toisella ei enää olisi, mitä antaa. Kieltämättä ajatus hieman houkutteli, vaikka se veisikin tuhottomasti aikaa. Kenties hän voisi hyödyntää sitä tilanteessa, jossa tietäisi toimivansa yhden henkilön tai perheen hyväksi tai läheisyydessä pidemmän aikaa. Mutta täysin ilmaiseksi? Kokonaan, vailla taka-ajatuksia?
En käsitä, kuinka minä siitä hyötyisin, Tsytan vastasi. Hänen muunnelmansa hyväntekeväisyydestä oli harkitsemisen arvoista, mutta Roswell tuskin oli tarkoittanut aivan samaa. Mitä iloa tämän maailmantason asukkaista oli, jos niitä ei millään lailla käyttänyt hyödykseen? Niinhän nekin tekivät alati toisilleen.
Vanhemman demonin puheissa oli tiettyä perää, mutta olivatko Tsytanin satunnaiset sielunmetsästykset sen brutaalimpia kuin tapa, jolla tavallinen metsästäjä verotti peurakantaa? Oli kuitenkin epäselvää, sisältyikö sarvipään sanoihin uhkaus.
Kuulen varoituksenne, mutta huolenne on turha. Yksi sielu sinne tai tänne muutaman kerran vuosisadassa ei paina vaakakupissa paljonkaan, enkä minä niin nuori typerys ole, ettäkö koettelisin onneani sellaisten henkilöiden läheisyydessä, jolla on valta ja aikomus ylentää minut kirkkauteen. En suinkaan toivoisi sellaista kohtaloa itselleni. Silmäni ovat valoherkät. Virnistys.

Punahiuksinen kyhnytti kynnellään kuivunutta tahraa kuten aina puheen kääntyessä hänen kannaltaan vaivaannuttaviin asioihin.
Olin aliarvioinut tämän haltian, hän näpäytti aiempi ystävällisyys äänestään hieman karisten. Hän yllätti minut, siinä kaikki. Hänen korttinsa olivat harvinaiset ja pitivät ajatukseni puolellaan.
Nuoremman sanat saivat väkisinkin puolustelevan sävyn, joskin tapahtuman ainoa varsinainen häpeänaihe oli juurikin hänen mainittu varomattomuutensa. Hän sai olla tyytyväinen, että häviö oli jäänyt niinkin pieneksivaikka häntä varmasti vähintään puolet nuoremman haltian voitokkuus kismittikin. Varsin pian ystävällisyyden naamio nousi antamaan eloa jähmettyneelle hymylle ja silotti ärtymyksen uurteen punertavien kulmien välissä.
Loppujen lopuksi olisi voinut käydä huonomminkin, Tsytan jatkoi tavoitellen ääneensä samaa kepeyttä kuin aiemminkin. Nythän minulla on paikka, jota voin toistaiseksi kutsua kodikseni, eikä se maksa minulle mitään. Sekä mahdollisuus tarjota palveluksiani tahoille, jotka eivät kuulune epätoivoisiin ihmisiin, joista olette niin huolissanne.

Tsytanin oli pakko olla samaa mieltä Roswellin tituleeratessa itseään vanhaksi romantikoksi. Siltä sarvipää todella sai itsensä kuulostamaan, ja punahiuksinen alkoi epäillä toisen eläneen liian kauan näiden lyhytikäisten olentojen keskellä, jotka tuskin silmänräpäystä pidemmän elämänsä aikana saivat vuorenkin pohtimaan kuolevaisuutta ja kaiken katoavaisuutta.
Joku voisi väittää, ettei turvallinen ja rauhallinen tulevaisuus, kuten sen muotoilitte, ole saavutettavissa tässä maailmassa, jonka asukit laulavat puustaan useammin jousen kuin harpun. Kenties sitten, kun viimeinenkin vihan siemen on kitketty ja viimeinenkin miekka taivutettu auranteräksi, tähän maahan lankeaa rauhan aikakausi. Mutta kuinka todennäköistä se on? Yksikään olento ei ole erehtymätön, eikä koskaan täysin vapaa kaunasta. Mikemme vain oppisi elämään asioiden kanssa sellaisina kuin ne ovat? Haltianhahmoinen teki vapaalla kädellään puolittaisen kohautuksen kaltaisen eleen.
Näiden olentojen pyytäminen unohtamaan vihapitonsa on kuin yrittäisi opettaa lohikäärmettä kasvissyöjäksi. Se on kasvanut osaksi heidän luontoaan, ja tekee heistä kovin mielenkiintoisia. Entä jos heillä ei enää olisi murheita? Mihin he meitä sitten tarvitsisivat? Eläviksi reliikeiksi menneistä sodista? Hän naurahti viestittäen koko olemuksellaan mitä suurinta epäuskoa.


¤¤ Kyllä. ¤¤

[Sands]

Ei Roswellin huvittunut ilme kadonnut minnekään toisen ilmoittaessa, kuinka ei ymmärtänyt ilmaiseksi auttamista ja sen hyötyä. Taisipa se vain saada virneen levenemään, ehkä omalla tavallaan säälivästi, mutta suurimmaksi osaksi toisen käytös oli nuorelta demonilta aivan odotettavaa ja sekös se vasta huvitti. Tärkeäähän se oli Tsytanille hyötyä itse teoistaan, demoneille yleensäkin... Vaikka demoneita oli niin monia erilaisia, aivan kuten tässä pystyttiin todistamaan juuri nyt. He olivat niin erilaisia jokaista piirrettä myöten; luonne, alkuperä, elämä ja tarkoitus oli kahdella periaatteessa saman lajin alapuolelle luokiteltavan luontokappaleen välillä tyystin poikkeava. Luultavasti tällaisia asioita oli Roswellille helpompi sulatella aivan luonnostaan, olihan hänelle parempi, jos häneen luotettaisiin ja hänestä pidettäisiin. Punapää taas hyötyi enemmän huijaamisesta, eikä oikeastaan saanut mitään irti hyvistä teoista, jos ei niistä palkkiota pyytäisi. Mutta ei se pelkästään voinut olla syy, ei demonivanhuskaan voinut enää sanoa käyttäytyvänsä nätisti vain palkitsemisen takia, joten eiköhän tämä nuorempikin yksilö sellaiseen pystyisi, jos kunnolla yrittäisi.

"Niin, kai sen käsittämiseen tarvitaan jotain erikoista. Kuka tahansa demoni ei varmaan siihen pystyisikään," sarvipää kohautti olkiaan kuin luovuttaakseen, silmien vilkaistessa pois Tsytanista kovin välinpitämättömänä kasvojen huvittuneen ilmeen muuttuessa hieman ilkikurisemmaksi versioksi. Oli aina kovin hauskaa kokeilla, mitä toinen huomaisi ja kuinka helposti ärsyyntyisi. Pitihän sitä hieman vihjata toisen olevan jotenkin alempiarvoinen kun ei tuollaista asiaa ymmärtänyt laisinkaan, joko toinen hyväksyisi sen tai sitten tuntisi tarpeen todistaa paremmuutensa. Tapahtui mitä tapahtui, lopputulos olisi huvittava ja kenties kovin mielenkiintoinenkin, vaikka Roswell ei sitä välttämättä olisikaan näkemässä. Näky Tsytanista auttamassa aivan omaa hyvyyttään olisi kyllä aikamoinen nähtävyys.
"On onni, että teidänlaiseenne demoniin törmäsin. Hermothan sitä menisi, jos pitäisi uhkarohkean uhittelijan kanssa puhua," vanhempi naurahti ja nyökkäsi hyväksyvästi toisen tavasta olla luomatta turhia ongelmatilanteita, ainakin omien sanojensa mukaan. Ja se oli tarpeeksi Roswellille, vaikka demoniin ei kannattaisi kovin helpolla luottaa. Toisen demonin pitäisi se tietää. Mutta jos Tsytan aikoo näyttää valehdelleensa, niin sittenhän se olisi sen ajan murhe ja toista varoitettiin jo, eikä toista varoitusta tulisi... Tai niin hän ainakin tahtoi ajatella, mutta ainahan tuo turhan hyväsydämisenä antoi anteeksi, ellei toinen jotain aivan kauheaa tekoa tehnyt.

Puheet korttipelin häviämisestä iskivät kuin iskivätkin Tsytania hermoon. Toista näytti ärsyttävän koko asia, puolustelevalta kuulostava ääni taisi kertoa siitä, että hieman hävettikin. Varomattomuutta tapahtui, eikä siihen voinut varautua, jos sellaista ei koskaan tapahtuisi. Kuitenkaan nuoremmasta tilanne ei tuntunut liian sietämättömältä, joten opettavaiseksi kokemukseksi tämä taisi onneksi jäädä. Kaikki voittivat.
"Vai että harvinaiset kortit... Millaista peliä te oikein pelasitte?" Roswell hymähti uteliaana, hänen pelaamissaan korttipeleissä harvemmin oli mitään sen "harvinaisempia" kortteja, sama pakkahan se oli koko ajan käytössä ja pakka käytiin elämän aikana monta kertaa läpi. Uusi peli innostaisi kyllä vanhaakin.

Tsytan oli virallisesti haltioiden puolella, mutta puheistaan päätellen ei toisella oikeastaan ollut mitään sen suurempaa mielipdettä eikä toivetta lopputuloksesta. Toista ei tainnut kinnostaa.
"Maailma ilman taisteluja ja vihaa on mahdotonta, eikä vihassa pienissä määrissä ole mitään vikaa. Aivan normaali tunnetila. Ongelmia syntyy, kun vihan annetaan kasvaa ja sanoja tai reaktioita ei hillitä," sarvipää tuumasi hymyillen. Roswell taas oli ihmisten puolella, mutta toivoi rauhaa molempien välille, joten tässäkin suhteessa he olivat kovin erilaisia.
"Asiat eivät koskaan pysy sellaisina, kuin ne ovat. Jos tämän tilanteen annetaan jatkua, tappavat molemmat puolet itsensä ennemmin tai myöhemmin, voitti kuka tahansa. Kenties se ei teitä haittaa, mutta itse henkilökohtaisesti en tahtoisi nähdä asioiden menevän siihen suuntaan," sodasta taas puhuttiin kuin jostain omasta pienestä ongelmasta, joka ei toisen mielestä ollut lainkaan stressaamisen arvoinen, kun taas toista harmittaisi niin kovasti, jos tilanne ei menisi toivotulla tavalla.
"Tahtoisin nähdä maailman, missä anteeksiantamista painotetaan eikä ketään murhata vain mielipiteiden tai ulkonäön perusteella. Luulisi, että sellainen kiinnostaisi teitäkin, Tsytan. Maailma, jossa demoneihinkin luotettaisiin, hölmöjä joka kadunkulmassa tarjoamassa teille ystävällisyyttään. Mutta tuntien demonit, ei moinen käyttäytyminen taitaisi kovin montaa sukupolvea kestää hyväksikäytön takia," naurahdus kävi, vaikka ei Roswell vastannut puheissaan lainkaan siihen, mihin demoneita ylipäätään sitten tarvittaisiin. Jos pelkkä oleminen ei olisi tarpeeksi, jos se kävisi haitalliseksi ja heitä ei enää oikeasti tarvittu mitenkään... Niin eihän heillä sitten muuta vaihtoehtoa olisi, kuin kadota. Kenties ihmisille ja haltioille maailma ilman demonia olisi hyvä, jos se tarkoittaisi maailmaa ilman murheita. Mutta maailmaa ilman murheita tai demoneita ei olisi, vaikka kovin vastenhakoisesti vanha demoni sellaisen hyväksyisi. Pakkohan se olisi loppupeleissä hyväksyä.




((Ei.))

[harlekiini]

Vihjaus ei jäänyt huomaamatta, mutta ei siitä loukkaannuttukaan. Kuka tahansa demoni ei pyyteettömään hyväntekeväisyyteen pystyisi, sillä kuten Tsytan, useimmat eivät pitäneet hempeilyä tavoittelun arvoisena, eikä sanoissa siis nähty haastetta. Punahiuksisen näkökulmasta vanhempi demoni ei kaikessa oikeamielisyydessään liiemmin ansainnut edes tulla kutsutuksi demoniksi, ja olikin vähällä ettei nuorempi kehottanut toista etsimään sielunkumppaneita enkelien joukosta. Sulkasatoiset pyhimykset varmasti jakaisivat Roswellin mielipiteen vähäosaisten auttamisesta ja epäitsekkäästä elämäntavasta, jolloin sarvipään ei tarvinnut tuhlata aikaansa tavanomaisemmin ajattelevien demonien vakuuttamiseen.
Sävy, jolla sarvipää hänelle puhui, oli harmistuttavan ylenkatsova sanoi toinen mitä hyvänsä. Punahiuksinen ei vastannut kommenttiin uhkarohkeudesta, mutta hänen rajatut silmänsä kapenivat hieman. Hän ei ollut vielä päässyt yli toisen demonin yllättävästä kohtaamisesta, ja moiset puheet saivat hänet tuntemaan olonsa rajakiistaa käyväksi ketuksi.

Kohtalon peliä, jos sitä siksi voisi kutsua, Tsytan vastasi hymähtäen ja poimi vyöpussistaan uljaasti koristellun vanhan korttipakan, hieman tavallista pakkaa suuremman, ja näytti sitä vanhemmalle. Kokoero oli lähinnä ainoa mikä erotti sen Cryptissä nykyisin käytössä olevista pelikorteista, sillä siinä missä Tsytan vastasi pakkansa avulla kysymyksiin, monet paikalliset käyttivät tarotkortteja pelaamiseen.
Cuccu ja scarto ovat toki viihdyttäviä pelejä, mutta minun hupini ovat haastavampaa lajia. Mitä mielenkiintoista on katsoa kuvia, kun pienellä vaivalla voi katsoa niiden taakse ja nähdä kuinka kohtalon kärhet kietoutuvat toistensa ympäri? En väitä voivani kirjoittaa kenenkään tulevaisuutta tahi nykyisyyttä, mutta monesti olen huomannut korttieni sanoman osuvan hyvin lähelle häränsilmää, kysynpä tapahtumista tai henkilöistä. Monet olivat naureskelleet demonin väitteille ja pitäneet häntä hassahtaneena povaajana, silloinkin kun hänen antamansa kuvaukset epäilijöitä elämäntilanteineen osuivat maaliinsa. Epäilyillä oli tapana hiipua viimeistään siinä vaiheessa, kun lähitulevaisuudessa nähty onnettomuus toteutui takaraivoon iskeytyneen tiiliskivenpuolikkaan muodossa. Tsytan ei sietänyt sitä, että hänelle naurettiin.
Sekoittamisen ollessa varsin haastavaa yhdellä kädellä hän tyytyi hypistelemään kortteja puhuessaan.
Neljä Ässää on vaikuttava näky missä tahansa korttipelissä, ja tälläkin kertaa kuninkaan käsi osoittautui voitokkaaksi. Hän ei ole aivan tavallinen henkilö. Heitä, joissa yhdistyivät kaikki neljä eri voiman ja elementin muotoa ei totta tosiaan tullut vastaan joka kadun kulmassa, mikä oli pääsyy sille, ettei demoni ottanut kovin raskaasti linnan tapahtumia. Hän ei ollut tavannut neljän Ässän ruumiillistumaa kovinkaan monta kertaa, ja oli valmis kestämään tosinimensä väärinkäyttöä saadakseen seurata tätä harvinaista ilmiötä.
Te, sen sijaanjos sallitte. Tsytan tuki keihäänsä kyynärtaipeeseensa saadakseen kummatkin kätensä käyttöön pakan reipasta sekoittamista varten. Korttien tultua puheeksi olisi ollut kummallista ohittaa aihe ilman sanojen todistamista käytännössä. Kuvitettujen läpysköiden liuuttua paikoilleen punahiuksinen valitsi kaksi näppeihinsä ensimmäiseksi sattunutta korttia, ja tarttuen jälleen keihääseensä myös pakkaa pitelevällä kädellään nosti korttikaksikon Roswellin nähtäville.
Kuolema; ei niin synkkä kortti kuin monet luulevat. Elätte muutosvaihetta, jossa jokin asia on jätettävä pysyvästi taaksenne ennen kuin voitte avata oven uuteen, ja tuo ovi käy väistämättä lähemmäs kunnes teidän on joko avattava se tai paiskauduttava siitä läpi. Lanttien Lähetti; käytännöllisyys, onnekkuus, luottamus. Nämä ovat piirteet, jotka eittämättä kuvailevat teitä, hm? Teillä on hyvin maanläheinen näkökulma asioihin, vaikka tunnuttekin haksahtavan unelmoitiin. Vaan kukapa meistä ei, aina silloin tällöin? Demonin hymy leveni hetkeksi. Etsitte yltäkylläisyyttä ja laajennatte valtaanne. Lisäksi te uskotte olentoihin ympärillänne, pidätte sananne ja noudatatte lupauksianne ja sitoutumisianne.
Tsytan työnsi kortit takaisin pakkaan ja otti sen jälleen vapaaseen käteensä.

Niin maanläheiseksi kuin Lähetti oli Roswellia väittänytkin, sarvipään unelmat eivät siltä totisesti vaikuttaneet. Punahiuksisen kasvojen epäilevä ilme korostui lause lauseelta, kunnes nuorempi pudisti päätään.
Maailma, jossa meihin luotettaisiin? Hölmöjä joka kadunkulmassa? Ja kuinkahan kauan? Kuten sanoitte, epäluulo lopulta leviäisi, ja lopulta olisimme samassa tilanteessa kuin nytkin. Minun on myönnettävä, että tunnen niin ihmisiä kuin haltioitakin, joiden kuolema olisi harmillinen menetys, mutta niin pitkään kun tilanne jatkuu tällaisena, kumpikin osapuoli tarvitsee meitä ja antaa olemassaolollemme mukavan säväyksen. Ja me heitä. Kenties voisimme hyvinkin elää ilman sielujen suomaa ylellisyyttä, mutta kun asiaa katsoo laajemmalta kannalta, minusta olisi tylsää viettää ikuisuus ilman tämän maailman asukkien suomia virikkeitä.


¤¤ Eikö? ¤¤

[Sands]

Roswellia ehkä hieman harmitti kun Tsytan ei alkanut riehua, mutta kyllä se sai aikaan myös pientä kunnioitusta toista kohtaan. Rauhallinen nuorukainen oli ehkä tylsempi kuin riehuva sellainen, mutta paljon turvallisempi niin muille olennoille kuin Roswellille itselleenkin. Hänhän oli jo vanha ja raihnainen, nuoremman tahdissa olisi kovin hankala pysyä, vammojahan siitä vain tulisi. Hänelle siis. Lievä ärtymys kuitenkin tuntui tuosta punapäisestä miehestä, joten jokin oli onnistunut ärsyttämään toista, oli se sitten puhe tai käyttäytyminen... Tai molemmat, miksipä ei. Sarvipäällä oli joskus sellainen vaikutus, jos se voisi mennä huvittavaan suuntaan. Mitään Tsytan ei kuitenkaan sanonut, kaikki viestit jäivät hiljaisiksi ja suurimmaksi osaksi tietämättömäksi. Ehkäpä toisen kustannuksella pitäisi huvitella vähän vähemmän, ennen kuin nuori demoni päätti keskustelun olevan epämukavaa ja lähteä tiehensä.

Toisen olemus muuttui hieman aurinkoisemmaksi korttien tullessa puheeksi, Tsytanin kaivaessa vyöpussukastaan esille suurehkon ja kovin korean pakan kortteja Roswellille näytettäväksi. Kookkaampi kahdesta miehestä nojasi lievästi eteenpäin paremman katseen ottaessaan hymyillen. Kyllä tässä tilanteessa oli pakko taistella halua vastaan ilmoittaa kuinka hieno se oli, ei mitenkään oikeasti kortteja kehuen, vaan kiitollisiksi sanoiksi kuin pienelle lapselle, joka oli juuri piirtänyt suloisen kuvan paperille ja jota nyt tuli esittelemään niin kovinkin ylpeänä. Sellainen kyllä taitaisi olla liikaa tällekin demonille, vaikka rauhalliseksi oli osoittautunutkin, punapää varmaan arvostaisi, jos häntä alettaisiin kohdella vähemmän kuin lasta ja enemmän sellaisena, mikä oli. Mutta Roswellin oli joskus niin kovin hankala olla kohtelematta toisia niin, ei hän sitä kuitenkaan pahasti tarkoittanut... Yleensä.
"Vai että tällainen pieni harrastuskin teillä on, kovin mielenkiintoista," demoni virkkasi hymyillen nostaessaan katseensa korteista nuorukaisen kasvoihin. Se kyllä taisi taas kuulostaa siltä, niin kuin vanhusta ei oikeasti kiinnostanut toisen innostus, mutta ei kuitenkaan tahtonut lannistaa nuorempaansa. Ei hänestä kyllä oikeastaan tuntunut siltä, Tsytan oli selvästikin kovin tykästynyt tekemäänsä ja sellaisen henkilön puheet olivat aina kuunneltavan arvoisia. Ei Roswell itse ollut perehtynyt korttien sieluun niin vakavasti, korttipeleissä häntä innostivat enemmänkin ne taktiset puolet...
"Eivätköhän kortit paljasta tietämänsä niille, jotka niiltä osaavat kysyä," tuo hymyili rohkaisevasti, jos Tsytan koskaan tuntisi epäilystä omien povaustensa totuudesta. Elleivät kortit sitten onnistuneet omaamaan kovin ilkikurista huumorintajua.

Mitä haltiakuninkaan ja punapäisen demonin välillä oli tapahtunut ei ollut edelleenkään selvää, mutta hyvää vauhtia se oli selvennyt. Korttipeli olisi varmasti ollut mielenkiintoinen näky seurata vierestä, mutta saipahan Roswell tästä käteen edes jonkin verran tietoa toisen puolen kuninkaasta, jota ei koskaan ollut tavannut eikä paljoa toisesta tiennyt. Ehkäpä Tsytan tahtoi hieman paisutella tuon kuninkaan kykyjä, ettei häviäminen näyttäisi niin nololta, mutta mitä luultavimmin haltiakuningas oli kovin omalaatuinen henkilö. Ja vaarallinen sellainen ollessaan toisella puolella ja ilmeisesti kovinkin paljon vastaan sarvipään suunnitelmia. Tsytan ei aikonut vain puhua korteista, aikoen näyttää toiselle taitonsa tässä keltaisten silmien edessä. Sitä vanhempi demoni odottikin innolla, kulman noustessa kiinnostuneena nuorukaisen nostaessa sekoitetusta korttipakasta pari korttia.
"Vaikuttavaa," Roswell naurahti korteille ja sanoille, lyhyesti ja ytimekkäästi, muttei kuitenkaan vähättelevästi. Kenties Tsytan oli vain huijari merkattuine kortteineen, kenties tuo vain luki toisen olemusta kuten monet muut huijariennustajaeukot, mutta tahtoi demoni kuitenkin uskoa toisen kykyihin. Ei mikään kuulostanut aivan älyttömältä ja tulevaisuudentapahtumistahan ei voitaisi mitään sanoa kuin vasta sitten, kun ne tapahtuivat. Mitään ei voitaisi kieltää heti ensialkuun, joten miksi suotta yrittää.

Nuorempaa ei rauha näyttänyt innostavan, ei näyttänyt uskovan moisen olevan mahdollista. Kovin epäilevältä toinen tuntui, eikä nähnyt mitään hyötyä tai tarkoitusta itselleen sellaisessa maailmassa. Roswell ei tehnyt tätä pelkästään itsensä takia, joten joku hieman itsekkäämpi otus ei varmastikaan nähnyt asiaa aivan yhtä hyvänä, kuin hän.
"Jos luottamus rikkoutuu, voimme vain syyttää siitä itseämme ja omaa käytöstämme," lyhyt naurahdus helähti käden heilahtaessa välinpitämättömästi, ilman sen suurempia selityksiä sanoille,
"Tilanne jatkuu tällaisena vain tasan tarkkaan sen verran, kunnes joku päättää hyökätä taas uudemman kerran. Se jatkuu, kunnes toista puolta ei enää ole. Luuletteko demoneiden olevan tervetulleita sellaisessa maassa?" Silmät tarkkailivat Tsytanin kasvoja taas kerran niin kovin lempeinä, toivottivat vain tervetulleeksi keskustelun tästä aiheesta.
"Olisihan se kovin ikävää elää ilman kaikkea tätä, mutta mikäpä meitä pakottaisi? Eiköhän aina joku etsi jännitystä elämäänsä demonin avulla, menivät asiat miten hyvin tahansa. Rauha tai sota ei juurikaan ole meille sen parempi tai huonompi tilanne, mutta ajattelisin asioiden pysyvän mielenkiintoisempina, mitä enemmän olentoja tätä maata asuttaa."




((Ei?))

[harlekiini]

Vanhempi miehistä ei tuntunut erityisen vaikuttuneelta Tsytanin kortinluvuista, mutta minkäs teet. Punahiuksinen tyytyi lokeroimaan sarvipään niihin tapauksiin, jotka uskoivat kohtaloon vasta kun se kiisi lujaa vauhtia heidän silmiään kohti, todennäköisesti nyrkkiraudalla varustettuna. Vaikka haltianhahmoinen oli lyhyempi, oli hänellä vartensa jatkeena itsensä mittainen viritelmä kovaa puuta ja terävää metallia. Yhdistelmä, joka oli hyvinkin kärkäs tasoittamaan pituuseroa mikäli vanhempi intoutuisi koettelemaan hänen kärsivällisyyttään liian innokkaasti. Luottamus siihen, että myös Roswell oli tietoinen tästä tilanteentasaajasta, sai Tsytanin suhtautumaan alentuvaan äänensävyyn varsin tyynesti, ja jopa valmisteli pohjaa vastaiskulle mitä raivokkaimman kohteliaisuuden merkeissä.
Demoneista punaisempi kumarsi kuin hänelle olisi lausuttu suurikin kohteliaisuus.
Vielä tarkemmin niille, jotka niitä osaavat tulkita, hän vastasi kärsivällisesti. Uskon asia se varmasti on, vähäpätöisempien tapausten kohdalla. Kuten sanoin, mitä tahansa minun korttini vastaavatkaan ei ole absoluuttinen totuus, sillä jokainen valinta muuttaa kohtaloamme jonkin verranvaan ovatpa tämän maan asukkaat silti valmiita siitä maksamaan.

Kortit katosivat suojapussiinsa palautteen jäätyä laimeaksi. Niin paljon kuin Tsytan korttitempuistaan ja asiakkaidensa ilmeiden seuraamisesta nauttikin, hän ei ollut niin hölmö, että olisi yrittänyt sitä väkisin. Toisinaan epäilijät muodostivat parhaimman yleisön, mutta sarvipää ei vaikuttanut sellaiselta, johon olisi kannattanut tuhlata aikaa. Pyytäkööt, jos halusi lisää. Läiskeposki olisi kenties hyvinkin voinut pakkaa sekoittaessaan pistää muistiin sopivien korttien sijainnit ja säveltää mitä vaikuttavimman ja mitä suurinta soopaa olevan lyhyen ennustuksen, mutta se toimi harvoin edes maalaistollojen kohdalla, puhumattakaan toisesta demonista, jonka lajivaatimukseen suorastaan kuului temppujen ja huijausten tunnistaminen.

Lajivaatimuksiin kuului usein myös tietty pahansuopuus, joka vanhemman kohdalla loisti poissaolollaan aina vain kirkkaimmin. Se hyväntuulisuus, minkä kortit punahiuksisessa olivat nostattaneet, katosi nopeasti sarvipään käydessä paasaamaan virkkeitä, joita tervejärkinen demoni ei ajatellutkaan ilman ensimmäistäkään räkänaurun puuskaa.
Enkeleiden ja demonien sanottiin olevan saman kolikon kaksi eri puolta; se, mikä oli yhdelle pelastava enkeli oli toiselle tuhoa kylvävä demoni. Filosofisista näkökulmaeroista huolimatta kyseessä oli kuitenkin kaksi eri lajia eriävine moraalikäsityksineen joskin ero kulki usein siinä, että vain toisella oli moraalikäsitys.
Sanotte siis, että meidän tulisi muuttaa käyttäytymistämme ja elämäntapojamme vähäisempien olentojen vuoksi, jotta saavuttaisimme rauhan ja onnen ajan ja kaikilla olisi mukavaa? Demonin hunajanmakeana alkanut ääni särkyi puolivälissä ja alkoi siirapin sijasta tihkua ivaa, kunnes hän lähes puisteleksi sen voimasta.
Enpä keksi kuin yhden lajin, joka mainostaa olevansa omistautunut noin jalolle päämäärälle. Kerrassaan. Hylätköön kaikki demonit olemuksensa perustan ja muuttukoot hyveellisiksi, jotta yhden maailman asukeille tulisi parempi mieli! Niin ylväs tavoite! Niin hyvä ja oikeudenmukainen! Hän hillitsi halunsa sylkäistä ja tyytyi luomaan myrkyllisen katseen vanhempaan, joskin yhä onnistuen hymyillä. Oikeinko totta? Miksette menisi puhumaan enkeleille ja taivuttelisi heitä parantamaan maailmaa kanssanne?
Se olisikin näky. Enkeleillä oli palvelemiensa voimien kautta tapana vaikuttaa ainakin hänenkaltaisiinsa aivan yhtä epämiellyttävästi kuin tuon voiman maallisilla vastineilla, ja olisikin ollut kiintoisaa katsella ah-niin-hyveellisen Roswellin kiemurtelua tuon voiman palossa. Ellei sarvipää olisi kaikessa rauhanomaisessa ajattelussaan kehittynyt immuuniksi heidän lajinsa vastavoimalle, mikä olisi sekin näkemisen arvoista.


¤¤ Ehkä. ¤¤