Infernus

[Sands]

Roswell nyökkäsi hymyillen Tsytanin kumartaessa. Ehkä nuoremmalle olisi pitänyt antaa enemmän kehuja hyvästä työstä, niitä kai tuo halusi ja niitä taitaisi tuo ansaitakin. Harrastus oli viaton, vaikka punapää oli innostunut myös maksusta palvelujaan vasten. Tietenkin, sehän oli tullut selväksi tässä pienen rupattelutuokion aikana montakin kertaa. Oli se kuitenkin parempi tapa purkaa energiaa, kuin monet muut mahdollisuudet, eikä sitä huijaamiseksikaan voinut kutsua, jos asiakkaat tunsivat saavansa rahansa edestä.
"Pidän sananne kyllä mielessäni tulevaisuutta varten. Kiitokset tästä näytöstä... Ja teitte sen vielä ilmaiseksikin, ellei teillä jotain juonta ole mielessänne?" demoni myhäili kulma kohoten kysyvästi. Ei häntä haittaisi antaa toiselle jotain maksua, mutta ikävä kyllä hän ei omistanut oikeastaan mitään omaisuutta... Kolikkojakaan hän ei voinut nuorelle demonille antaa ollessaan pennitön. Ehkäpä Tsytania voisi jokin suurempi ja vähemmän fyysinenkin asia kiinnostaa, mutta sellaiset sitten tapasivat olla vähän turhan suuria maksuvälineitä tällaisiin tilanteisiin. Harmi sinänsä, olisihan se hyvä antaa toiselle palkintonsa. Vielä suuremmalla syyllä, jos povaukset tosiksi paljastuisivat, sehän vain todistaisi toisella olevan oikeita kykyjä korttien lukemisessa. Sen selviytymistä hän odottaisi mielenkiinnolla.

Keltaiset silmät tarkkailivat Tsytanin käsien liikkeitä toisen sujauttaessa korttinsa takaisin pussiin kovin lyhyen esittelyn jälkeen, mutta punapää ei ilmeisesti tahtonut tuhlata aikaansa enää niiden näyttämiseen vanhemmalle demonille. Ei Roswellia olisi haitannut nähdä enemmänkin, olihan tuolla aina pieni uteliaisuus kaikkea kohtaan, mitä hänelle oltiin näyttämässä, mutta eipä hän olisi pakottamassa ketään tekemään temppuja, ellei toinen itse näyttänyt halua jatkaa.
"Jos toisen kerran tapaamme, olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan jos kortit jotain muuta ovat minusta kertomassa," katse oli lempeä ja kenties sarvipää ei sanonut sitä vain pelkästään ollakseen toiselle kohtelias, mutta aivan oikeasta mielenkiinnosta. Kenties Tsytaniakin kiinnostaisi kuulla, miten edelliset kortit kävivät toteen ja jos ne kävisivät, niin seuraavat kortithan olisivat vain entistä houkuttelevampia Roswellille.

Korteista nuorempi piti, huolehtivista sanoista ja ideoista ei. Niin kovin pian tyytyväinen demoni oli muuttanut ilmeensä aivan toiseen suuntaan pelkkien sanojen voimasta, mutta kyllähän ne aika erikoisia sanoja olivatkin. Roswell piti hymynsä ja tyyneytensä, jonka Tystan onnistui menettämään kesken kaiken yrittämisestä huolimatta, seurasi vain vierestä hiljaa ja antoi toisen sanovan sanottavansa, ennen kuin vastaisi. Nauraa sitä piti yrittää olla olematta, toisen sanat olivat niin täynnä ivaa ja huvittavia, mahdottomia ideoita, ja sitä mieltä oli tämä todella omituisia ajatuksia ajatteleva demoni.
"En usko sanoneeni aivan noinkaan," silmät kävivät kiinni hymähdyksen lomassa,
"Ilmoitin vain, kuinka luottamuksen rikkomisesta ja hyväksikäytöstä mikä meidän parissa on kovin yleistä, kuten tietänette saisimme syyttää vain itseämme, kun se johtaa taas vihaan ja epäluuloihin meitä kohtaan. Jos onnistuisimme luottamuksen saamaan aikaan näiden kuolevaisten parissa, eikö se olisi kovin typerää vain käyttää sitä hyväksi niin paljon ja niin nopeasti, kuin mahdollista? Siinä tapauksessa kyllä, ehdottaisin demoneita edes yrittämään hillitä itsensä ja halunsa oman sekä muiden demoneiden elämien helpottamiseksi pitkällä tähtäimellä," Roswellin ääni oli edelleen kovin rauhallinen, kaipa tuo sai toiveensa nähdä toisen suivaantuvan. Olihan se aina hauskaa saada toisesta jonkinlainen reaktio aikaiseksi, joku voisi jopa väittää vanhuksen tekevän sitä tahallaan, ehkäpä joku taas epäilisi tuon huijaavan rauhantoiveistaan ihan vain jonkun epäonnisen kustannuksella pilaillakseen.

"Laji on vain laji ja yksilöt ovat se, mikä ratkaisee. Ehkä poikkeukset vahvistavat säännön ja kenties jotkin demonit ovat tehty täydestä pahuudesta kun taas enkelit täydestä hyvyydestä... Mutta en voisi sanoa kuuluvani kumpaankaan ryhmään," sarvipää ei voinut kuin vain naurahtaa Tsytanin ehdotuksille siitä, kuinka hänen pitäisi lyöttäytyä enkeleiden kanssa yhteen samanlaisten tavoitteiden takia,
"Yhteistyö taitaisi kuitenkin minun ja heidän välillään olla kivulias kokemus kummallekin osapuolelle, vaikkemme sitä tahtoisi. Jos tunnette olemukseni liian pehmeäksi, voitte aina ajatella minun tekevän tämän vain hyötyäkseni siitä itse. En uskoisi edes loppujen lopuksi valehtelevani, jos niin sanoisin," nuoremman piikikkääseen katseeseen vastattiin vain lempeästi, vanhemmat silmät eivät tosin tehneet sitä ivallisesti. Ne viestivät siitä, miten tässä ei ollut mitään haittaa, ei mitään väärää. Inhotkoon toinen häntä, jos halusi. Halveksukoot. Hän ei inhoaisi toista.
"Hyödyn tekemästäni, mutta uskoisin myös muiden hyötyvän siitä. Teidänkin, Tsytan. En tarvitse apuanne tai hyväksyntäänne, mutta teen tätä myös teitä ajatellen. Jos ette pidä tuloksesta, en tietenkään voi pakottaa teitä olematta muuttamaan sitä."




((Elämä yrittää estää tietokoneen, mutta minä voitin.))

[harlekiini]

Minulla ei ole tapana verottaa luvusta, jota ei ole pyydetty, Tsytan vastasi ja aivan todenmukaisesti. Hänenkään ahneutensa ei sentään ollut rajaton, ja olihan korteista luku niin suurta hupia että sitä teki ilmaiseksikin milloin kyseessä oli joku vähänkin kiinnostavampi henkilö, eikä hänen kaupungissa keräämänsä saalis ollut jäänyt kovinkaan laihaksi ottaen huomioon, että hän oli joutunut keskeyttämään toimensa. Kenties hän ottaisi vanhemmasta selvää tarkemmin kaikessa rauhassa, jahka oli päässyt maailmanparantajan sydämen omaavasta demonista eroon. Hän ei ollut aivan varma, toivoiko pikaista eroamista; sarvipää kävi vihjailuineen hänen hermoilleen, mutta toisaalta toinen oli kaikessa poikkeavuudessaan niin mielenkiintoinen tuttavuus, että olisi ollut sääliä poistua tutustumatta lähemmin.
Hän puraisi alahuultaan pohtivasti toiveen kuulleessaan. Roswell ei ollut vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta korttien suhteen, mutta sanat tuntuivat vilpittömiltä. Kenties kuviin piiloutuvat viestit kutkuttivat sittenkin vanhemman uteliaisuutta. Tsytan ei kuitenkaan ottanut pakkaansa jälleen esiin kuin epätoivoinen tempuntekijä vihjaisun kuullessaan.
Kyllä, niillä on varmasti paljonkin sanottavaa.

Mielipiteitä ja puhetta riitti, eivätkä perustelut vieläkään vakuuttaneet nuorempaa demonia pidättäytyväisyyden iloista. Hän piti itseään jo nyt harvinaisen hyvätapaisena, eikä nähnyt tarvetta millekään suuremmalle. Tämän maan asukeilla oli lisäksi tiettyjä hänen kaltaisiaan koskevia oletuksia, ja tokihan hän soi heille sen ilon, että eli ainakin osittain niiden mukaisesti. Miksi kutsuttaisiin demonia, joka ei käyttäytynyt demonimaisesti? Muuksi kuin luonnonoikuksi, siis.
Entä sitten, jos he ovat epäluuloisia? Karttakoon ja pelätköön. Epäluulot saavat heidät tukeutumaan keksimiinsä pelisääntöihin ja estävät heitä heittäytymästä liian tuttavalliseksi. Epäluottamus pitäisi yllä tiettyjä kauhukuvia ja oletuksia, jotka olivat tehokas keino välttyä henkilökohtaisuuksiin yltävältä tuttavallisuudelta, joka äärimmäisessä tapauksessa paljastaisi demoneista lajina aivan liikaa, jotta minkäänlaista kunnioitusta olisi odotettavissa. Tämän maailman asukkaat tarvitsivat vaarallisia voimia, joilla leikkiä. Ilman petollista mainettaan demonit alenisivat pelkiksi hengiksi.

Tsytan tutkaili sarvipäätä nyrpeästi. Niin virkistäviä muutoksia kuin uudenlaiset ajatukset olivatkin, oli hyvä, ettei Roswellin kaltaisia ollut enempää. Kenties kummallisten aivoitusten taustalla oli korkea ikä, joka ainakin tämän maailman asukeilla tahtoi aiheuttaa rauhoittumista ja syntyjen syvien pohtimista itse tekemisen sijaan. Siinä tapauksessa sarvipään täytyi olla vanha kuin taivas, todennäköisemmin päästään vialla. Haltianhahmoinen liikahti paikallaan auringon porotuksen alkaessa tehdä oloa hivenen tukalaksi.
Jokainenhan tekee kuten parhaaksi katsoo, hän sanoi lopulta, antaen ymmärtää olevansa jyrkästi eri mieltä Roswellin teorian kannattavuudesta, voisi sitä soveltaa kuinka hyvin tahansa.
Saanko tiedustella teidän roolianne tämän harrastuksenne yhteydessä? Hän viittasi kädellään kaupungin suuntaan. Puheistanne päätellen olette hyvässäkin asemassa. Epäilen vakaumuksenne kannattavuutta, ja kuulisin kernaasti kuinka se on teitä palvellut.


¤¤ Mikä elämä? ¤¤

[Sands]

"Kovin ystävällistä," Roswell naurahti toisen aikoessa olla käyttämättä tilannetta hyväkseen. Ehkä Tsytan piti huijaamisesta ja rahasta, mutta mikään läpimätä poika tuo ei ollut olihan se tullut selväksi jo niin, ettei ollut aiheuttanut sen suurempaa kohtausta ihmisten parissa käydessään.
"Kenties jonain päivänä voin korvata ystävällisyytenne, jos satun olemaan tilanteessa missä sen kykenen tekemään," sarvipää myhäili kovin hyväntuulisena leukaansa hieraistessaan. Nuorempi ei pyytänyt mitään eikä välttämättä mitään edes kaipaisi häneltä, mutta antaisi hän sentään mahdollisuuden palvelukseen, jos toinen sellaista koskaan tarvitsisi elämänsä aikana. Parempihan se oli tehdä niin, Roswellilla ei olisi mitään pakkoa maksaa takaisin kun toinen ei kerran maksua pyytänyt, eikä hän pakottaisi lupauksilla itseään mahdollisesti kiperiin tilanteisiin ollessaan velkaa toiselle demonille. Aina oli hyvä myös antaa itselle mahdollisuus perääntyä eikä luvata, jos pyyntö oli mahdoton tai typerä toteuttaa syystä tai toisesta.

Tsytan onnistui kokoamaan itsensä, eikä vaikuttanut enää läheskään yhtä suivaantuneelta, kuin hetki sitten. Olihan se hauska aina saada näyttämään toinen tunteensa, mutta niiden kasaaminen oli aivan yhtä mielenkiintoista katseltavaa. Ja henkilölle itselleen se oli varmasti paljon helpompaa.
"Otan mieluummin uteliaan kuin pelokkaan ihmisen. Utelias sentään on kiinnostunut ja uskoo sanasi paljon helpommin. Pelokas taas tekee kaikkensa päästäkseen pois luotasi," vanhempi demoni hymyili,
"Pelokkaat eivät hakeudu luoksemme, uteliaat sen tekevät. Uteliaat muuttuvat pelokkaiksi, jos annamme syyn. Maailma täynnä pelokkaita olisi kovin yksinäinen paikka, uskoisin," nuoremman sanoihin vastattiin ainakin jollain tavalla, vaikka tuskinpa se oli yhtään sen vakuuttavampi selitys, kuin aikaisemmatkaan. Miksi toinen edes vaihtaisi näkemyksensä maailmaan vain parin pienen sanan takia. Roswell näki hyvin Tsytanin näkökohdan asiaan, olihan toinen elänyt koko elämänsä sitä noudattaen ja pärjännyt hyvin tai niin voisi ainakin kuvitella tuon punapään ollessa vielä elossa. Itsekkäällä ja yksinäisellä oli helpompaa, jos sellaista elämää kesti. Vanhemmalla kaksikosta ei ollut mitään suurta tarvetta pelotella tai huijata kuolevaisia, saati sitten tarvetta pysyä omissa oloissa. Ei, hän piti seurasta, se oli oikeastaan hänelle pakollista ainakin jossain muodossa hengissäpysymiseen. Tsytan teki selväksi, ettei välittänyt tuollaisista sanoista, saaden vanhemmalta vastaukseksi nyökkäyksen. Ei hän pakottaisi ketään näkemään asiaa, kuten hän. Ehkä nuori joskus kokisi tilanteen, mikä muutti asian, ehkä toinen ei koskaan ajattelisi samoin. Demonit eivät kuitenkaan koskaan olleet Roswellin tärkein taivutettava ryhmä, sehän se vasta olisikin mahdoton tehtävä.

Aihe taisi jo kyllästyttää punapäätä, kysyen nyt hieman sivuavan kysymyksen Roswellista itsestään, sitoen sen kuitenkin edelliseen keskusteluun tiedustellessaan minne kaikki nuo puheet olivat toisen saaneet. Asiallinen kysymys, olihan se tärkeää tietää, jos työ oli koskaan kantanut hedelmää. Vanha demoni vastaisi siihen oikein mielellään, hymyillen leveästi.
"Voisitte sanoa, että sanani ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon," katse vilkaisi takana siintävään linnaan päin kylän sijasta,
"Jonkun, joka jakaa samoja unelmia, vaikka tapahtumat ja ivaavat sanat ovat järkyttäneet uskoa niihin. Hän tarvitsee kuuntelevan korvan, minä taas saan elää varsin mukavasti," hän naurahti pyyhkäistessään asuaan. Henryllä oli isot saappaat täytettävinä, eikä saanut kansalta paljoakaan arvostusta, vielä vähemmän muilta korkea-arvoisilta alamaisiltaan, jotka tuon isä oli valinnut. Kuninkaalla ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa huolia tai outoja ajatuksiaan ja ehkä se oli syy, miksi Roswellilla oli niin kovin helppoa päästä irti raudoista ja puheille itse kuninkaan kanssa.
"Eteneminen on parempi tehdä hitaasti. Liika aggressiivisuus pelottaisi hänet tiehensä, mutta aivan yhtä paljon minä haluan tietää millainen mies hän on olevinaan, ennen kuin suurennan panoksia."




((Tämä elämä.))

[harlekiini]

Roswellin puheet ystävällisyyden palkitsemisesta olivat aivan yhtä liioiteltuja kuin huhut kuolemasta, eikä demoneista nuorempi reagoinut niihin muulla kuin hyväksyvällä nyökkäyksellä. Hän luki kortteja huvikseen, mutta jos joku suorastaan vaati saada korvata hänen niin kutsutun vaivannäkönsä, mikäpä hän oli estämään? Kenties jonain päivänä osoittautuisi hyödylliseksi, jos senhetkisen vihollisen palveluksessa oleva voimakkaampi demoni oli hänelle palveluksen velkaa. Tosin, mikäli Tsytan milloinkaan olisi tilanteessa, jossa hänen olisi nilkutettava pyytämään Roswellia lunastamaan lupauksensa, vastapalvelus pelkästä korteista ennustamisesta tuskin olisi riittävä häntä auttamaan. Oli tässä hyväkin puoli; sarvipään lievä kiinnostus korteista saattaisi hyvinkin toimia samankaltaisena pääsylippuna kaupungin tiettyihin osiin kuin millaiseksi se oli haltiakaupungissa osoittautunut paikallisen ylimyksen kohdalla. Vaihtoehtoja oli hyvä pitää mielessä.

Saattaa olla, Tsytan hymähti perusteluille. Uteliaat olennot olivat hyvinkin taipuvaisia perehtymään asioihin kuin ne, jotka kyseisiä teemoja karttoivat, mutta pelko ja kunnioitus eivät olleet syntyneet turhasta. Myrskystä kiinnostunut henkilö saattoi kulkea sen silmässä vahingoittumatta ja nähdä enemmän salamoita kuin sitä pelkäävä, mutta oliko utelias olento paremmassa asemassa kuin se, joka kunnioitti myrskyn voimaa eikä siis ehdoin tahdoin sitä etsinyt? Tsytanilla oli palveluvietti, kuten monilla muillakin hänen kaltaisillaan, mutta niin suuri se ei ollut ettäkö hän olisi toivonut jokaisen vastaantulijan kutsuvan hänet luokseen jakamaan aterian kanssaan. Ei, oli paras pitää yllä mainetta ja keskittyä niihin, joita vaara kiehtoi hyötymistä enemmän, ja joiden romanttisten varoitusten ja mystiikan sotkema pää oli helposti taivuteltavissa äärimmäisten sopimusten muodostamiseen, pitiväthän nuo sielunkauppoja lähes itsestäänselvyyksinä.
Eihän heidän toisiaan pelätä tarvitse. Minä sen sijaan en panisi pientä kunnioitusta lainkaan pahakseni. Punahiuksinen nauroi ja huitaisi vähättelevästi kädellään. Mutta minkäs teet. Pidä sinä vakaumuksesi, Roswell, ja minä pidän omani. Katsokaamme kumpi hyötyy loppujen lopuksi enemmän.

Tsytan seurasi sarvipään katsetta linnan suuntaan, ja skannasi nopeasti lähiympäristön varmistaakseen, että vilkaisu suuntasi todella maisemaa hallitsevaan rakennelmaan. Haltianhahmoinen hymähti itsekseen. Olisikin ollut melkoinen sattuma, jos vanhempikin demoni oli sitoutunut palvelemaan sodan toisen puolen hallitsijaa. Linna oli kuitenkin täynnä väkeä, joista monet eivät olleet suinkaan vähäisessä asemassa. Roswell saattoi hyvinkin olla sitoutunut niin ritariin, hovimestariin kuin neuvonantajaankin. Etenkin sotilasosastolla saattoi kuvitella olevan unelmia rauhasta ja tarvetta kuuntelevalle korvalle. Kuka tahansa, joka oli taistelussa pilkkonut vastapuolen sotilaita, liukastellut verestä ja sisäelimistä liukkaassa maassa ja kompastellut runneltuihin ruumiisiin, joista osa oli vieläpä elossa, alkoi väkisinkin haaveilla rauhasta. Sotilaat menettivät tuttaviaan päivittäin, mutta siitä huolimatta solidaarisuus tuntui rajoittuvan marssien aikaiseen kaveria ei jätetä periaatteeseen. Kyllä, melko varmasti kyseessä oli sotilas. Sattumalla oli kiero huumorintaju, mutta näin leveästi se tuskin virnuilisi.
Tsytanin oli toisaalta hankala kuvitella kuoleman kanssa silmätysten olleen sotaveteraanin luikkivan lipettiin aseettoman, rauhanomaisen demonin edessä. Puuttuivatko ihmisiltä nykypäivinä manaajat?
Tunnutte löytäneen kärsivällisen ihmisen. Kärsivällisentai sitten juuri sellaisen pelokkaan, joista aiemmin puhuitte. Hän lienee myös utelias? Demonin virnistys leveni hieman ja sai takaisin ilkikurisuutensa, joka joutunut väistymään ivan tieltä. Joskin ihmettelenpä, millainen mies teitä juoksisi karkuun. Varovaisuus on hyve, luonnollisesti, mutta sananne saavat hänet vaikuttamaan rohkealta kuin jänis. Liika aggressiivisuus saisi minun tuntemani linnan asukit vain kutsumaan paikalle joutilaan manaajan.


¤¤ Ai, se elämä. ¤¤

[Sands]

Ihmisten uteliaisuuden hyvät puolet nuori ymmärsi hyvin, myönsikin sen, mutta silti pelko kiehtoi toista enemmän. Roswell nyökkäsi ymmärtävästi, naurahtaen kuitenkin hieman huvittuneena. Hän ei voinut muistaa aikaa, jolloin olisi nauttinut pelosta ja sen tuomasta voimasta ja muistihan hänellä meni aika kauas. Ei tullut aikaa edes nuoruudesta mieleen, vaikka toisin sitä voisi kuvitella hänen kuitenkin ollessa nuori ja karski demoni. Enemmänkin hän taisi itse pelätä niitä outoja ja uusia eläviä otuksia, mitkä ensimmäisenä näki ja omaa omituista ulkonäköään, minkä toinen maailma oli hänelle suonut. Se oli ollut hurjaa silloin, eikä Roswell oikeastaan tuntenut häpeää sitä kohtaan, hänhän oli silloin kuin pieni lapsi, tietämätön kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Se vain nauratti nyt muistellessa, aivan kuten nuoren Tsytanin kunnianhavittelu pelon avulla. Muiden olentojen pelko häntä kohtaan hänen ollessa nuori tuntui vain kauhistuttavalta.

"Ei yksinäistä heille, Tsytan. Yksinäistä meille," demoni tunsi tarpeen tarkentaa myhäillen,
"Liian pelokkaat eivät kaipaa meitä lähelleen, pelko varoittaa vaarasta ja on liian suuri voima voittaa ilman uteliaisuutta. Tekään ette näyttäneet pitävän ideasta elämästä ilman näitä olentoja ympärillä. Se olisi kovin väritöntä, osaavathan he elää aivan jollain ei tavalla. Ovat kovin mielenkiintoista seurattavaa," kasvot olivat taas kovin lempeät, aivan kuin tuo olisi puhunut tärkeimmästä aarteesta elämässään... Ja kenties se olikin, vaikka yhden maailman kaikkien olentojen katoaminen ei olisi hänen elämiselleen haitalliseksi, joka ikisen elävän olennon katoaminen kaikkialta häntä itseään lukuun ottamatta johtaisi kovin hitaaseen ja tuskalliseen nälkäkuolemaan.
"Etteköhän pystyisi ansaitsemaan kunnioituksenne ilman pelkoakin, älkää huoliko siitä. Tulevaisuus näyttäköön," Roswell nyökkäsi nauravalle punapäälle hymyillen, toisen lyödessä kenties omasta mielestään hieman epämiellyttävän keskustelun lukkoon, eikä vanhemmallakaan ollut sitä vasten mitään. Kumpikin taisi tuntea lopuksi olonsa hyväksi, joten mitään pahaa ei ollut ehtinyt tapahtua.

Sarvipää oli edelleenkin kovin hyväntuulinen ja huvittunut, ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin nuorukaisen saadessa takaisin sisunsa ja sen tietynlaisen sävyn puheeseen... Kyllä sellainen olotila näytti Tsytanille sopivan paremmin, juuri sellainen, kuin nuoren demonin pitäisikin olla.
"En kutsuisi häntä pelokkaaksikaan, mutta kärsivälliseksi joksikin niin nuoreksi ja sitäkin uteliaammaksi, kyllä," naurahdus kuului kiitos kaikkien niiden vihjailujen, mitä Tsytan sanoihinsa onnistui tunkemaan. Niin, kyllä toinen oli paljon huvittavampi tällaisena.
"Kysyisin samaa, jos en paremmin tietäisi. Vuosisatojen aikana demoneista on tullut kovin pelättyjä olentoja ainakin ihmisten keskuudessa ja taidan sopia vähän turhan hyvin kuvaukseen demonin ulkonäöstä," käsi kävi hieraisemassa takaraivosta kasvavia mustia, kaartuvia sarvia,
"Siihen kun lisätään tapani kävellä kirkkaassa päivänvalossa kaikkien ihmisten keskellä kuin siinä ei olisi mitään väärää ja epäilyttävän rauhallinen käytökseni, on lopputulos aikamoinen epäluottamus," Roswell ei voinut kuin hymyillä selittäessään asiaa toiselle, vaikka kenties nuori demoni ei oikeasti vastausta tarvinnut ja kysyi vain ärsyttääkseen, mutta oli kai se mahdollista, ettei tuo oikeastikaan tiennyt. Ehkä jollekin Tsytan voisi mennä aivan normaalista haltiasta, eikä siten aiheuttanut aivan yhtä suurta sekasortoa näyttäytyessään.

"Aggressiivisuus ei välttämättä tarkoita vain fyysistä sellaista, sehän se vasta uhkaavaa olisikin... Mutta jos käyn turhan innokkaana tunkemaan ideoitani toisen kurkusta alas, katoaa sekin pieni luottamus mitä nyt on saatu aikaan aika pian. Luulevat minun vain käyttävän heidän korkeaa asemaa hyväkseen ja ymmärtävät tehneensä suuren virheen näyttäessään demonille minkään sortin vieraanvaraisuutta. Tapahtui sen jälkeen mitä tapahtui, luottamusta ei enää minun ja kenenkään muun välille syntyisi niin kauan kun kaikki siitä tietoiset ovat vielä elossa," vastaus oli harvinaisen asiallinen ja kuvaava vanhalle demonille, ainakin punapää oli saanut kuulla aika monta hyvin salaperäistä selitystä kysymyksiinsä tämän päivän aikana.
"Ihmiset taitavat enemmän nähdä sellaisia demoneita, jotka voi surmata miltei yhtä helposti kuin ihmisenkin. Manaaja olisi vamaan vasta se toinen vaihtoehto, ainakaan minua ei ole vielä moisella uhkailtu, mutta kovin tervetullut haaste se kyllä olisi," virne nousi tällä kertaa Roswellin huulille, tuo ei näyttänyt pelkäävän sellaisiakaan kykyjä omaavaa henkilöä, näki sen vain leikkinä ja hupina. Ainakin hän uskoisi pärjäävänsä hyvin mittelössä jos itsevarmaa ruumiinkieltä oli uskominen, mutta hankalahan se oli sanoa, uskoiko tuo siihen itsekään ja jos uskoi, pystyisikö pitämään itsevarmuutensa tosipaikan tullen.




((Elämäni kahdessa ja puolessa minuutissa.))

[harlekiini]

Yksinäistä meille? Tsytan pohti ajatusta hetkisen. Ei hän ollut koskaan tuntenut oloaan erityisen yksinäiseksi, vaikka olikin typerästi kuvitellut olevansa ainoa kaltaisensa tämän maailman kamaralla, eikä kommunikointi asukkaiden kanssa aina sujunut suunnitelmien mukaisesti. Se, ettei hänellä ollut paikkaa jota kutsua kodikseen, ei ollut ongelma; hänellä ei ollut koskaan sellaista ollutkaan, eikä hän siis osannut kaivata sitä. Vastaavasti kasvu ympäristössä, jossa kaikki kilpailivat toistensa kanssa ja pitivät vähäisemmiksi katsomiaan kuolevaisia tuskin karjaa kummempina olentoina ei saanut häntä liiemmin haikailemaan luottamuksesta, perheestä ja laajasta suhdeverkostosta. Hän tuli, tutki, hyödynsi, ja poistui. Heinäsirkoilla ei olisi ollut mitään vaikeuksia hänen ymmärtämisessään.
Muiden olentojen karttava ja jopa pelokas suhtautuminen kenties tekisi hänen elämänsä hankalammaksi, mutta vain typerys toitottaisi kaikelle kansalle olevansa demoni jos vain kykeni muuna esiintymään. Demoneja tuskin milloinkaan tultaisiin kantamaan riemusaatossa, mutta ei heidän pelkäämisensäkään pelkästään huonoista puolista koostuisi; humanoidiluonteella oli tapana kiinnostua juuri siitä, mistä varoiteltiin ja mitä kammoksuttiin, ja vaikka lähestyminen olisikin ylivarovaista, siihen ryhtyvät olisivat kärkkäästi leikissä mukana. Kaikki oli kiinni sopeutumisesta.

Haltianhahmoinen hymähti vaimeasti Roswellin kuvaillessa ihmistään nuoreksi. Eivätkö kaikki ihmiset olleet, heidän näkökulmastaan, ainakin tavallaan? Hän nyökkäsi maininnalle paikallisten epäluottamuksesta. Vaikka hän olikin vakaasti sitä mieltä, ettei todellisen minänsä paljastelu kannattanut, olivat huhut hänen lajistaan levinneet haltialinnan halki kuin rutto ja saaneet sen asukkaat kohtelemaan häntä hyvin samalla tavalla kuin ihmiset Roswellia, lukuun ottamatta niitä, jotka suhtautuivat häneen kuin alkemistit johonkin hyvin mielenkiintoiseen hituseen.
Tsytanin oli pakko olla samaa mieltä sarvipään aggressiivisuudentarkennuksen kanssa. Hän syyllistyi lähes aina juuri liiallisen innokkuuden virheeseen. Heidän eronsa oli se, että Tsytan todella käytti muiden asemaa hyväkseen, eikä vain vaikuttanut siltä.
Teiltä tuo rauhallinen lähestymistapa varmasti luonnistuukin, joskin teinä pitäisin varani, ettei ihminen ehdi kupsahtaa vanhuuteen ennen kuin näette parhaaksi koetella rimaa voimakkaammin. Teillä on kuitenkin ollut onni löytää mies, joka kulkee vielä elämänsä aamussa; nuorina he ovat toki härkäpäisiä, mutta luottavaisempia kuin vanhoina ja kyynisinä. Punapää onnistui kuulostamaan lihan mureutta kuvaavalta kokilta. En tunne tätä ihmistä, mutta en usko hänen olevan kovinkaan erilainen. Eikö juuri nyt olisi paras hetki vaikuttaa hänen ajatuksiinsa, kun hän on vielä varsin vastaanottavainen? Kuinka nuoresta me muuten puhumme?

Tsytanilta ei jäänyt huomaamatta sarvipään surmaamista käsitteleviin sanoihin sisältyvä vihjaus, vaikka ottaen huomioon Roswellin ympärilleen säteilemän voiman laadun, ei toteamuksen tulisi olla mikään yllätys. Nuorempi kaksikosta sen sijaan sattui edustamaan juurikin sitä lajia, joka voi surmata miltei yhtä helposti kuin ihmisenkin, ja hän liikahtikin epämukavasti paikallaan. Levottomuus, joka oli jo ehtinyt lähes hiipua rauhallisen jutustelun myötä, pinkaisi kuvitteelliselta kahvitauoltaan takaisin tarkistamaan tilanteen, ja jäi norkoilemaan hänen tajuntansa ovensuuhun. Ihmisen ikää polttelevampi kysymys taitaa olla, mitä perhanan lajia hän oikein edustaa?
Itsevarmuutta teiltä ei ainakaan puutu, vaan ihmettelenpä millainen demoni vastustaa riittävän päättäväistä manaajaa? Heillä on ikävänsorttinen taipumus nimien tietämiseen. Sanokaa nyt, että hän on lordi. Uteliaisuudesta vain kyselen. Joskin on toki epätodennäköistä, että ihmisillä liiemmin manaajia tahi magiantuntevia joukossaan olisikaan, olivat ajat mitkä hyvänsä. Etenkään pikkuaatelisilla, joihin ihmisenne arvatenkin kuuluu? Sanoihin oli kätketty koukku. Tsytan ei vain ollut aikaisemmin kalastellut tämänsorttisia saaliita.


¤¤ Ymmärrän. ¤¤

[Sands]

Kai kuka tahansa demoni, joka ihmisten tai haltioiden läheisyyteen tupsahtaisi ja jäisi pidemmäksikin aikaa sinne asustelemaan ymmärtäisi Roswellin sanat paremmin kuin hyvin. Pahansuovaksi katsottu laji ei ansainnut tippaakaan luottamusta pelokkailta otuksilta, mikä oli ihan hyväkin asia ottaen huomioon, millaisia hirviöitä sitä demoneiden riveistä löytyikään. Mutta sitten ne hieman rauhallisemmat demonit kärsivät joutuessaan samaan luokitteluun sellaisten kanssa, asuttihan tätä maata myös sen omalla maaperällä syntyneitä demoneita, joilla ei ollut muuta paikkaa, minne mennä. He ehdottomasti kärsivät eniten yrittäessään elää sellaisessa paikassa. Kuolevaisten ei tulisi uskoa kaikkea kuulemaansa... Ja sen pitäisi myös ylettyä tarinoihin demoneiden kauheudesta, asioista oli parempi ottaa selvää itse rauhallisesti ja tavalla, joka ei vahingoittaisi itseään.

"Olen ollut onnekkaampi, kuin voisitte uskoakaan," Roswell naurahti. Kuinka usein sitä törmäisikään niin nuoreen kuninkaaseen aivan tuon valtakauden alussa? Kaikkien muiden puheiden mukaan edellinen kuningas olisi luultavasti jo yrittänyt mestauttaa hänet, vaikka ei sillä taitaisi aivan olla ihmisten toivomaa tulosta. Nykyinen kuningas oli oikea onnenpotku, jos johonkin tahtoi oikeasti vaikuttaa, vaikka ikävä kyllä ei nauttinut suuresta suosiosta.
"Ei hän taida olla juuri kahtakymmentä kesää vanhempi. Onhan tässä vielä monta vuotta aikaa, jos kaikki käy hyvin eikä mitään onnettomuuksia tapahdu kummallekaan meistä. Jos tosin aika käy vähiin ja olen edelleen pidetty, voisin aina kokeilla onneani hänen lapsiensa kanssa, joita uskoisin hänen joskus elämänsä aikana saavan," tuo myhäili vastauksensa, eikä näyttänyt oikein huolehtivan siitä, että Henry kuolisi ennen kuin jotain merkittävää tapahtuisi. Enemmän häntä huolettaisi se, että hovi tuntisi kuninkaan olevan demonin pauloissa ja siten kykenemätön hallitsemaan, mikä oli aivan mahdollinen tapahtumasarja vainoharhaisen kansan parissa. Sehän tästä vielä puuttuikin, että Henry syöstäisiin vallasta.
"En tahdo pakottaa häntä mihinkään, mihin hän ei normaalisti alkaisi. Tehkööt hän omat päätöksensä, minä ohjeistan sivusta ilman mitään sen erityisempiä manipulaatioita ja jos näemme asiat samalla tavalla, menevät asiat nopeasti haluamaani suuntaan. Tietenkään se ei estä muiden yrityksiä kääntää hänen päätään, mutta näemmepähän ainakin, kuinka hyvin hän pitää päänsä sellaisissa tilanteissa," vanha demoni oli ilmeisesti tehnyt jo päätöksensä siitä, miten asian aikoi hoitaa, vaikka kuitenkin sen verran sopeutuvaisena henkilönä tuo oli valmis muuttamaan toimintaansa senhetkisen tilanteen myötä. Kuitenkin hän toivoi pystyvänsä hoitamaan asiansa näin, mikä olisi kaikista parhainta ainakin Henrylle ja kaikista viattominta hänelle itselleen. Syytettiinhän häntä jo nyt kuninkaan mielen myrkyttämisestä milloin mistäkin.

Tsytanin levottomat liikkeet eivät jääneet Roswellilta huomaamatta, ja keltaiset silmät kertoivat kyllä sen toiselle kylmän rauhallisesti katsellessaan. Ruumiinkielen tulkinta oli tärkeää hänenlaiselleen ja levottomuus oli ehdottomasti yksi niistä tiloista, missä hänelle puhuvat henkilöt kaikista useimmiten olivat. Sitä ei siis ollut hankalaa nähdä, yritti toinen sen kuinka hyvin piilotella.
"Nimeni ei ole kenenkään muun kuin itseni tiedossa, joten sitä valtaa heillä ei minusta ole. Ja voisin sanoa olevani itse vähintään yhtä päättäväinen, joten antaisin manaajille kyllä kunnolla tekemistä leipänsä eteen," virnistys kävi vanhemman huulilla, jättäen taitavasti kertomatta juuri sen, mitä Tsytan tahtoi kuulla,
"Tepäs kävitte uteliaaksi. Kenties nämä ovat asioita, mitkä kertoisitte haltiakuninkaalle mieluusti kehuja vastaan?" demoni naurahti kovin vähättelevään sävyyn, vaikka silmät kyllä katselivat punapään silmiä varsin pisteliäästi. Olihan kysymykset kovin viattomia, mutta niiden seassa oli myös sellaisia, joilla Tsytan yritti selvittää enemmän niin sarvipäästä kuin Henrystäkin. Ei hän nähnyt niiden kertomisessa mitään niin hirveän salaista tietoa, mutta liian helpolla kertominen kävisi kovin tylsäksi... Jos nuorempi tahtoi tietää, oli tuon parempi alkaa miettiä kunnolla tai sitten laittaa itse jotain likoon tietoa vastaan.
"Älkää toki aliarvioiko ihmisiä, Tsytan hyvä, ovathan he kovin lyhytikäisiä ja pelkäävät uutta, mutta aina silloin tällöin löydätte oikein omalaatuisen henkilön, joka ei helpolla anna periksi," Roswell myhäili,
"Ja mitä tähän "ihmiseeni" tulee... En kutsuisi häntä niinkään pieneksi."



((Sun hentai))

[harlekiini]

Kaksikymmentä vuotta oli aika, jona demoni saattoi uskoa lapsen juuri oppineen kävelemään. Yksin ollessaan hän ei ollut kiinnittänyt omaan ikääntymisensä tai sen puutteeseen huomiota, mutta nyt keskustelu toisen demonin kanssa sai hänet tuntemaan olonsa suorastaan ikiaikaiseksi. Ihmiset toki aikuistuivat nopeasti, mutta hän oli yhtä kaikki odottanut paria lisävuosikymmentä. Roswellin suunnitelmat lapsiin keskittymisestä eivät tulleet yllätyksenä; se ei ollut vieras ajatus Tsytanillekaan. Toteutettuna kenties harvinaisempi, punainen demoni kun harvemmin jäi yhden perheen palvelukseen sukupolvien ajaksi, kun taas sarvipää vaikutti toimintatavoissaan riittävän verkkaiselta ollakseen seissyt saman suvun päämiehen takana aina ihmiskunnan aamuhämäristä asti.
Teillä arvatenkin on jokin tietty motiivi, mikä kärsivällisyyteen rohkaisee? Joskin se oli epätodennäköistä. Roswell ei vaikuttanut erityisen kunnianhimoiselta, ja miksi olisi ollutkaan, noilla voimilla?

Rajatut silmät pyörähtivät paljonpuhuvasti sarvipään ilmoittaessa olevansa ainoa, joka nimensä tiesi. Keskustelkoot haltiakuninkaan kanssa, ja kehukoot uudestaan. Lisäksi manaajien, tarvittiinpa heitä vanhemman demonin tapauksessa kuinka monta hyvänsä, nimien tietämiskyky piti sisällään toisen, aivan yhtä ikävän taipumuksen saada ne nimet selville. Tuskin kukaan luovuttaisi oman tosinimensä muiden tietoon vapaaehtoisesti, elleivät sitten ne, jotka olivat sokaistuneet vanhoista romanttisista balladeista ja kertoivat nimensä sydämensä valitulle. Heitä ei tosin voinut laskea, he eivät olleet järjissään.
Tsytan naurahti ja kumarsi Roswellin piikitellessä häntä haltiakuninkaan informoimisesta. Hän ei uskonut Cúthalionin silittelevän hänen päätään kertoi hän mitä tietoja hyvänsä.
Ah, mutta täytyihän minun yrittää. Herrallani on toki omat tietolähteensä, mutta missä valossa se minut näyttäisikään, jos hän näkisi kenties olennaisia muistoja, joita en ole hänelle kertonut? Tai että olisin kokonaan sivuuttanut lisätietojen keräämisen? Hän saattaisi alkaa pitää minua, kuinka sen sanoittekaan, epäluotettavana. Jopa petollisena. Sellaisen vaikutelman antaminen minun asemassani olisi varsin epäviisasta.
Suoristauduttuaan hän suhtautui ilmeisen vähättelevästi sarvipään varoituksiin, joskin kiinnostui korjauksesta. Ei aivan pieni. Hän odotti, jos Roswell mahdollisesti tarkentaisi, mutta turhaan. Vanhemman demonin ilme kertoi haasteesta, jonka Tsytan heitti itsekin varsin usein. Hän pyöritteli mielessään tuntemiaan keinoja saada verbaalisesti houkuteltua sarvipään paljastamaan tiedoistaan enemmän, mutta hylkäsi lopulta ne kaikki. Hän piti haasteista, mutta uteleminen kävi väsyttäväksi.

Älkää viitsikö olla noin hanakka jakamaan tietojanne.
Punahiuksinen päästi keihäänsä putoamaan maahan vaimeasti kolahtaen, poimien samalla korttipakan vyöpussistaan vapaalla kädellään. Nyt saatuaan molemmat kädet käyttöönsä hän siirsi painonsa toiselle jalalleen ja sekoitti kortit reippain ottein.
Minä pidän peleistä, Roswell. Etenkin näistä. Kortit levisivät viuhkaksi kuvapuoli alaspäin, ja punaiset silmät kääntyivät tutkimaan niitä, etsimään niitä kolmea, jotka vastaisivat hänen kysymykseensä. Kuka Roswellin ihminen on? Ei mitään. Roswell ei toisaalta ollut demonin oikea nimi. Kuka edessäni seisovan demonin ihminen on? Ah, keskioikealla. Tsytan valitsi kortit ja käänsi ne ympäri, sulkien viuhkan takaisin pakaksi. Kaksoiskuninkaat ja Miekkojen Kahdeksikko. Kiintoisaa.
Miekkojen Kahdeksikko kertoo ihmisenne olevan tällä hetkellä sidottu. Hän on voimaton maailman edessä, eksynyt ja vailla selvää suuntaa. Arvatenkin syy, miksi hän pitää demonineuvonantajaa hyvänä ideana. Hän virnisti. Tämähän ei tietysti kerro meille paljonkaan. Nämä kaksi kuningasta ovat paljon mielenkiintoisemmat Miekkojen ja Maljojen Kuninkaat kertovat kumpainenkin älystä ja rauhallisuudesta. Miekkojen Kuningas kertoo ihmisesi olevan rehellinen ja moraalinen, Maljojen Kuningas viittaa välittävään ja sietokykyiseen mieheen. Yhdessä ne kertovat maskuliinisuudesta ja kypsyydestä, auktoriteetista, hallinnasta ja voimasta.
Hän vaikeni hetkeksi ja katsoi korttejaan. Kysymyksen muodon huomioon ottaen kortit voitiin tulkita myös toisella tapaa. Kohtalolla oli mitä ennalta-arvattavin huumorintaju.
Tästä voimme siis vetää johtopäätöksen.


¤¤ Eeppistä. ¤¤

[Sands]

"Eivätköhän motiivini ole tulleet jo selväksi. Haluamani vaatii paljon aikaa ja huolenpitoa, monta sukupolvea tulee menemään vihan unohtamiseen," Roswell naurahti toisen uteluille kärsivällisen toimintatavan ottamisen syvemmille tarkoituksille. Kenties mielen syövereistä pystyisi löytämään jotain muitakin tarkoituksia, mutta pääasiallisesti tuo olisi päätarkoitus. Tietenkin yksi kovin tärkeä motiivi oli se, että hänenlaisenaan demonina kärsivällinen oli pakko olla eloonjäämisen kannalta, mutta se oli sellainen asia, jota ei kaikille kannattanut käydä toitottamaan. Etenkään vihollispuolen kuninkaan kätyrille, jota voisi heikkoudet ja tappamistavat kiinnostaakin. Se jääköön salaisuudeksi punapäältä ainakin tähän hätään, mutta kenties tuo tulisi vielä sen saamaan selville.
"Uskoisin kärsivällisyyden tulevan teillekin kovin tutuksi vanhetessanne, Tsytan. Vanhuus ja kärsivällisyys kulkevat käsi kädessä, kenties vain pelkästään kaiken kokemanne takia... Tai kenties on pakko olla kärsivällinen selvitäkseen vanhuuteen asti," vanhus virnisti, tietäen kyllä hyvin mitä vanhuus tarkoitti ja mitä se toi tullessaan. Demoneilla oli paha tapa joutua tappolistalle minne vain jalallansa astuivatkaan ja kärsivällisyys toi mukanaan sen rauhallisuuden, mikä oli juuri se, mitä olennot kaipasivat rauhoittuakseen. Tietenkin Roswellilla itsellään oli ylivoima ollessaan lähi tulkoon kuolematon haavoistaan huolimatta, oli ulkomuoto millainen tahansa.

Sarvipää myhäili huvittuneena Tsytanin silmienpyöräytyksille. Mitä luultavimmin nuorempi oli ajatellut joskus aivan samalla tavalla, mutta tuli todistetuksi väärin kantapään kautta ja uskoi toisen kokevan saman.
"Tsytan, Tsytan. Olen nähnyt monenlaista pitkän elämäni aikana, tavannut niin erilaisia ja mielenkiintoisia persoonia, kokenut uhkaavia tilanteita ja kärsimystä. Silti voin seistä täysin sanojeni takana kertoessani olevani ainoa, joka nimeni tietää. Voitte uskoa, että vaikka ja mitä on käytetty minua vastaan sen selvittämiseksi, mutta aivan kuten sanoin olevani päättäväinen manaajia vastaan, olen aivan yhtä päättäväinen pysyessäni omana, ainoana herranani. Mitä te oikein kuvittelette minusta, luulisi teidän sentään tietävän paremmin," Roswell pudisti päätään kovin toruvana, vaikka huulilla pysyvä virnistys kertoi, ettei tuo itsekään ottanut toruja kovin tosissaan. Häntä ei haitannut palvella, ei haitannut nöyrtyä jonkun toisen edessä, mutta hän tekisi sen aivan omasta tahdostaan, eikä kukaan voisi koskaan häntä siihen pakottaa. Ainakin sellaisena demoni tahtoi sen pitää, eikä mielen päällä ollut muuttaa mieltä siitä asiasta lähiaikoina. Eikä toivon mukaan koskaan. Ainahan oli mahdollista, että joku jossakin maailmankaikkeuden parhaiten piilotetussa nurkassa tietäisi vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja siten myös oikeat nimet, mutta sellaiseen henkilöön hän ei koskaan ollut törmännyt elämänsä aikana, eikä koskaan ollut törmännyt keneenkään joka olisi sellaisen henkilön tavannut. Mitä luultavimmin vanhus oli turvassa eikä välttämättä edes valehtelisi, jos väittäisi kaikkien olevan tietämättömiä nimestään itsensä lisäksi. Ainakin hän voisi valehtelematta väittää, ettei ainakaan tiennyt kenestäkään, joka sen tietäisi.

Punapäinen demoni kävi kumartamaan, saaden Roswellilta vastaukseksi nyökkäyksen huvittuneen naurahduksen kera. Aika hyvin Tsytan otti ehdottelevat sanat vastaan, mutta ilmeisesti vanhempi mies oli onnistunut osumaan oikeaan niitä ehdottaessaan. Oli hankala kuvitella haltiakuninkaan jota nuori demoni oli alussa niin erikoiseksi ja kieroksi kehunut, kaiken lisäksi näkevän tuon juonittelevan ja omaa hyvää ajattelevan Tsytanin minään muuna, kuin epäluotettavana ja petollisena, mutta ilmeisesti toinen ei tahtonut antaa oikeaa syytä sen ajatteluun. Ainakaan haltiakuninkaalle. Taisi sillä haltialla olla aikamoinen ylivalta tästä pienestä demonista.
"Voisin sanojenne perusteella arvata hänen omaavan kovin omalaatuisia kykyjä, etenkin mitä sitä tulee pään sisälle tunkeutumiseen. Ikävä lahja, mihin törmätä jos ei ole varautunut. Ymmärrän hyvin, miten jäisitte toiseksi sellaiselle. Ette taida olla kovin hyvässä asemassa elämässänne tällä hetkellä, mh?" Mielenkiinto haltiakuningasta kohtaan heräsi taas, mutta aivan yhtä lailla sitä kysyttiin myös Tsytanista itsestään. Aikaisemmin punapää oli ilmoittanut olleensa tilanteeseen aivan tyytyväinen, mutta kenties tuon oli pakko ajatella niin kestääkseen tapahtuneet. Aliarvioiminen oli ollut tuolle jo paha isku, mutta demoni ei mitä tahansa haltiaa herrakseen kutsuisi. Tystan oli tainnut saada itsensä jonkun sormen ympärille kiedottua pahimmalla mahdollisella tavalla.

Kulma nousi kysyvästi, hymyn kuitenkin pysyessä sarvipään huulilla. Nuorempi oli luovuttanut urkkimisensa kovin helposti, liiankin helposti, mutta kaipa kärsivällisyyden puuttuminen toiselta oli jo itsestäänselvyys. Keihäs lensi maahan Tsytanin tarrautuessa uudemman kerran kortteihinsa, joiden ilmeisesti uskoi antavan vastaukset kysymyksiinsä nopeasti ja helposti.
"Minusta on aina paljon hauskempi katsella nuorukaisten tekevän töitä haluamansa eteen," Roswell naurahti katsellessaan toisen demonin puuhia kiinnostuneena. Mielenkiintoista oli myös kuulla, jos kortit osuisivat oikeaan ja jos se jopa paljastaisivat Henrystä uusia puolia. Silmät katselivat nuoremman liikkeitä tarkasti, korvat pistivät merkille toisen sanat. Kuninkaaltahan tuo kuulosti, ja hän ainakin toivoi Henryn osoittautuvan noinkin positiiviseksi tapaukseksi hankalissakin tilanteissa, kuin kortit mainostivat. Tsytan ilmoitti tulleensa jo jonkinlaiseen lopputulokseen. Olisi kiinnostavaa kuulla, yrittikö poika selvittää sen korttien antamien luonteenpiirteiden avulla, vai ajattelisiko tuo paljon, paljon yksinkertaisemmin. Mitä luultavimmin korteilta kysyttiin henkilöstä ja kortit antoivat aimo pinon kuninkaita...
"Ja saanko minä kuulla sen?" Vanhus naurahti.



((Olen truu gangsta.))

[harlekiini]

Nuorempi demoneista ei lotkauttanut korvaansa sarvipään luennoinnille kärsivällisyyden hyveistä pitkää ikää ajatellen. Vanhenemisen ajattelu edellytti elämän loppumisen tiedostamista, ja vaikka Tsytan hyväksyikin sen tosiasian ettei eläisi ikuisesti, vaikka se ikuisuudelta tuntuisikin, hän ei halunnut ajatella elämänsä liekin sammumista vielä muutamaan vuosituhanteen. Hänellä oli liikaa katsottavaa ja koettavaa edessään. Roswell oli kenties elämänsä elänyt, mutta vanhuuden kärsivällisyyden Tsytan toivottaisi tervetulleeksi vasta tarvitessaan keihästään kokopäiväiseksi tuekseen. Mikäli hänen impulsiivisuutensa ajaisi hänet hankaluuksiin tai peräti koituisi hänen kohtalokseen, hän voisi ainakin kehua lähteneensä kuten elikin. Rauhallinen elämä oli toki mukavaa vaihtelua, mutta tavaksi sitä ei voinut ottaa.
Sarvipää oli tulkinnut hänen silmienpyörityksestään varsin paljon, ja punahiuksisen kasvoilla viivähti tuskin huomattavasti hyvin samankaltainen ilme, mikä vähäisempien rotujen nuorten kasvoja vääristi heidän kuunnellessaan isovanhempiensa samoja elämänviisauksia kolmatta kertaa samana päivänä. Hän ei voinut olla antamatta tiettyä myönnytystä Roswellille onnistuneesta nimen salaamisesta, mutta Tsytanin pääsyn tähän maailmaan ollessa riippuvainen nimen käytöstä manauksessa hän ei voinut olla pohtimatta uudemman kerran, minkälaisen demonin kanssa hän oli tekemisissä. Kenties elämä haltialinnassa antaisi hänelle mahdollisuuden puolustautua mielensä hyökkäyksiä vastaan ja saavuttaa osan siitä voimasta, joka vanhemmalla demonilla oli nimensä salaamisen suhteen.

Hän vilkaisi Roswellia terävästi. Vanhemman demonin saattoi kuvitella yrittävän ärsyttää häntä tarkoituksella, kenties nauraakseen hänen nuoruuden kärsimättömyydelleen oman vanhuuden arvokkuutensa takana. Hän väläytti vastaukseksi myrkyllisen hymyn, eikä vastannut mitään.
Ah, minä jo luulin että te vanhuuden viisaudessanne olisitte päätelleet sen, hän kiusoitteli ja heilutti kuningaskortteja. Korttien avulla on mahdollista ujuttautua syvemmälle, selvittää todellisen minuuden tai osia siitämutta korteilla on kuvat ja nimet syystä.
Hän käänsi kortit jälleen itseensä päin ja katseli niitä hetken.
Syystä, todellakin. Mikähän vitsaus tämän maan hallitsijoita vaivaa, kun demoneja haalivat rinnalleen molemmin puolin?
Kortit hävisivät jälleen pakan sekaan ja Tsytan vaikutti varsin tyytyväiseltä itseensä, kuten aina lukemisen jälkeen.
Asioiden näin ollessa tulemme kenties tapaamaan vastaisuudessakin, Roswell, joskaan en vielä tiedä minkälaisten tähtien alla. Pidän tästä käänteestä, joskin mikäli olisin tiennyt ihmiskuninkaan haalivan hoviinsa demonin olisin toivonut hänen olevan hieman haastavampaa sorttia. Kaipa minun on tyytyminen teihin ja teidän pasifistisuuteenne. Mikäli hänen uskollisuutensa haltiakuninkaalle olisi ollut pakotettua hyötysuhdetta syvempää ja Roswell aggressiivisempi luonteeltaan, hän olisi tuskin voinut vastustaa kiusausta sysätä taisteluista pidättyväisen periaatteensa hetkeksi syrjään ja koetella fyysisiä voimiaan vanhemman demonin kanssa, vaikka heidän olinpaikkansa ei ollutkaan kaikkein huomiota herättämättömin. Toisaalta saattoi olla vain positiivista pidättäytyä turhista kahakoista; sarvipään voimat olivat selvät, ja hänellä oli turhan pitkä matka edessään jotta hän olisi halunnut nilkuttaa sen.


¤¤ Vai eurooppalainen? ¤¤

[Sands]

Roswell vain hymyili nuoremman niin kovin huvittavalle, tympääntyneelle ilmeelle, jonka tarkka silmä kyllä erotti peittelyistä huolimatta. Tuollainen oli tullut vuosien aikana kovinkin tutuksi, olihan hän itse niin paljon vanhempi, kuin muut. Kiusoittelevaa saarnaa tai kertomusta ei voinut välttää sen aiheuttamien reaktioiden takia, niitä kuuntelemaan joutuvien nuorukaisten kasvot olivat aina näkemisen arvoisia. Ilme kertoi satojen sanojen edestä asiaa, mikä oli aivan hyvä Tsytanin pysyessä niin kovin hiljaisena. Vastalauseita ei tullut, muttei myöntyviäkään tuumia sadellut, ei mitään verbaalista reaktiota. Punapää ei kuitenkaan näyttänyt siltä, niin kuin ei olisi kuunnellut vanhuksen höpinöitä lainkaan. Kenties tuo oli vain kyllästynyt Roswellin puheisiin ja tahtoi toisen jo hiljentyvän, peläten keskustelun tai kysymysten vain innostavan toista demonia vain enemmän. Tämän kerran sarvipää tekisi toiselle palveluksen ja pysyisi hiljaa, vaikka Tsytanin ärsyttäminen ja vähätteleminen oli turhankin hauskaa tekemistä, mutta liika oli liikaa. Niin vanhalle demonille ei olisi soveliasta tehdä pientä ärsytystä omaksi huviksi koko aikaa.

"Kuulisin mieluusti johtopäätöksenne omilla sanoillanne, Tsytan hyvä. Tuskin pitäisitte siitä, jos varastaisin teidän hetkenne," Roswell myhäili toisen piikittelylle, ottaen toisen vastaiskuksi suunnatut sanat vastaan hyvin, kuin se olisi aivan normaalia kanssakäyntiä. Ja eiköhän se aika oletettavaa käytöstä ollut näiden kahden välillä. Tsytan osasi impulsiivisuudestaan huolimatta katsoa pintaa syvemmälle kortteja lukiessaan... Muttei myöskään jättänyt pintaa huomioimatta, ottaen korttien esittävän puolen merkille. Moni amatööri luultavasti uppoutuisi vain epämääräisten sanojen merkityksen selvittämiseen, mutta tämä nuorukainen tässä tiesi, mitä teki ja etsi. Korttien kanssa kommunikointi oli sujuvaa ja toinen osasi seurata merkkejä, tulivat ne sitten millaisessa muodossa tahansa. Se oli oikeastaan aika koskettavaa seurattavaa.
"Tuskinpa Hänen Majesteettinsa olisi demonia koskaan rinnalleen kaivannut, ellei demoni olisi lähestynyt Häntä ensin," vanhempi demoneista virnisti katsellessaan valittujen korttien sujahdusta takaisin muiden sekaan, vahvistaen Tsytanin päätelmät lukemistaan korteista. Utelias Henry oli, muttei tyhmä. Tällä nuoremmalla punapäällä olisi tuskin käynyt yhtä hyvä onni samanlaisessa tilanteessa, eikä varmaan koskaan saisi niitä vaarallisimpia epäilijöitä kärsivällisyytensä puutteesta uskomaan hyväntahtoisuuteensa, vaikka kuningasta huijaamaan onnistuisikin. Sellainen koituisi vain kohtaloksi.

Naurahdus pääsi Roswellin huulilta Tsytanin ilmoittaessa pettymyksensä vastustajaansa kohtaan, kovin vähättelevänä ja kunnioitusta ei sanoista kauheasti saanut irti revittyä. Joku olisi voinut moisesta suuttuakin, mutta tämä kaikki vain kuului asiaan. Edestakainen piikittely kuului luonteeseen.
"Pahoitteluni, yritän kyllä tehdä parhaani ollakseni kaipaamanne haaste," sarvipää kumarsi nopeasti pahoittelevaan sävyyn, niin kuin tässä seurassa sitä tapaan kuului. Huvittunut virne kyllä pysyi edelleen vanhentuneilla kasvoilla. Kenties se oli aivan oikeakin haaste, mitä toinen demoni oli tainnut vain vitsillään pyytää, mutta sanat olivat sanoja ja niitä pystyi aina käyttämään toista vastaan. Roswell kuitenkin oli rakastaja, ei taistelija, joten tuskin tuo koskaan mitään oikeaa harmia toiselle tekisi. Mutta pystyisikö Tsytan tekemään mitään oikeaa harmia hänellekään?
"Pahoin kuitenkin pelkään, ettette koskaan tämän kuninkaan rinnalta tulisi löytämään minusta kauheasti poikkeavaa demonia, joten sellaista haastetta teidän on turha sieltä etsiä," demoni nousi ylös ja käänsi katseensa takaisin punapään silmiin, silmäillen toista huvittuneena. Vanhus taisi pitää tilanteesta aivan yhtä paljon, vaikka se oli tullut hänelle selväksi jo paljon aikaisemmin, Tsytanhan kertoi haltiakuninkaasta ja tuon palvelemisesta aiemmin keskustelussa. Huolissaan Roswell ei näyttänyt olevan, ei kyllä ollut koko tapaamisen aikana, joten tuskin korttitemput sitä tulisivat muuttamaan.




((Niin kaunista, kyynel vierähti pitkin poskea.))

[harlekiini]

Ehkä. Se riippunee siitä, kuinka hyvä taruntuntija hän on. Tsytan viittasi sanoillaan aikaan, jolloin demoni oli yleisemmin ymmärretty daimoniksi; maallisuuden ja jumalallisuuden välisiksi linkeiksi, yksilöiden neuvojiksi ja suojelijoiksi, ennen kuin ihmisten Jumala toi enkelinsä suojelijoiden paikalle ja vähensi daimonit koetteleviksi demoneiksi. Hän ei tuntenut ketään, jolla olisi ollut henkilökohtaista kokemusta näistä ajoista, mutta huhuilla ja taruilla oli myrskyn siivet ja taipumus elää kauan. Oli juuri ja juuri mahdollista, että ihmisten nuori kuningas olisi hänkin törmännyt näihin taruihin ja halunnut kyseenalaistaa uskonsa käsityksen voimakkaasta kahtiajaosta hyvän ja pahan välillä. Tarkoituksella tai ei, hallitsija oli yhtä kaikki päätynyt nostamaan vierelleen sielunvihollisen omaksi daimonikseen. Vaikka tarut unohtuivatkin valvemielestä, uinuvat osat muistivat ne aina.
Punahiuksinen oli vakuuttunut vielä pitkään jatkuvasta naureskelusta tälle asetelmalle ja kaikelle sen ironisuudelle. Sodan kumpikin puoli oli, mitä ilmeisemmin toisistaan tietämättä, valinnut rinnalleen demonin, toinen viihdykkeekseen, toinen neuvonantajakseen. Samalla ollessaan vakuuttuneita palvelijoidensa epäluotettavuudesta, he olivat nostaneet nämä suoraan valtaistuintensa juurelle ja luoneet yhteyden vanhoihin uskomuksiin. Ja lähes samanaikaisesti. Tämän maailmantason olennot eivät milloinkaan lakkaisi riemastuttamasta häntä.

Tsytan piteli korttipakkaa kahden sormensa välissä ja taputteli sillä leukaansa tuumivan oloisesti, suupielet kiertyneinä hymyyn.
Kaikesta huolimatta uskon todistaneeni, etten ole pelkkää valhetta ja epäluotettavuutta, Roswell. Korttini eivät valehtele, enkä minäkään näe syytä vääristellä niiden sanomaa tässä tilanteessa. Myönnän, ettei kenenkään ole terveellistä tietää liikaa omasta tulevaisuudestaan, mutta uskoisin sen pätevän vain väistämättömän kohdalla. Punahiuksinen usein perusteli korttitemppujaan epäilijöille pyrkimyksenään neuvoa tien onneen tai varoittaa vastoinkäymisistä, jotka tapahtuessaan olisivat tuon onnettoman omaa syytä varoitusten kaiuttua kuuroille korville. Se oli toki osa totuudesta, joskin Tsytan kykeni laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, jolloin hän oli koko pitkän elämänsä aikana täysin pyyteettömästi pyrkinyt jotakuta taidoillaan auttamaan. Hän sai enemmän (vahingon)iloa irti epäonnen toteutumisen seuraamisesta. Oli se silti hyvä valhe. Hän laski pakkaa pitelevän kätensä.

Sekin jäänee nähtäväksi. Niin paljon kuin haluaisinkin nähdä, toteutuuko toiveenne tämän maan tulevaisuudesta, minun on myönnettävä että olisin hyvin pettynyt mikäli sota loppuisi liian helposti. En ole sotilas, enkä kaipaa sotaa välillemme niin kuin se on kuninkaidemme välillä, mutta jo ihmisenne tähden toivon teidän harkitsevan muitakin kuin rauhanomaisimpia lähestymistapoja. Voitte olla vakuuttunut, että minun herrani on jo tehnyt niin.


¤¤ Kyllä näin on. ¤¤

[Sands]

"Hänen Majesteettinsa pitää kyllä lukemisesta," Roswell myhäili leukaa hieraistessaan,
"Uskonnolla on tosin kova ote ihmisistä ja kirjallisuuden saatavuudesta, hankala sanoa mitä nuori kuningas on käsiinsä saanut tai mitä on kuullut. Uskonto taitaa olla suuri vaikuttaja siinä kuulemisessakin, pelkään pahoin," tuo naurahti. Olisihan se tietenkin yksi motiivi Henrylle miksi tuo oikein demonin lähellensä halusi tutkittavaksi, muun kuin puhtaan uteliaisuuden takia. Olihan kuningas sentään tehnyt päätöksensä vangitun sarvipään vapauttamisesta niin kovin nopeasti, siitä aikaisemmin jo miettiminen olisi varsin hyvä syy sille. Olisi se ainakin miellyttävämpi selitys kuin se, että kuningas oli naiivi ja meni helppoon. Henry oli tosin aikaisemmin jo maininnut siitä, ettei kirjastossa mitään erityisen mielenkiintoista luettavaa ollut. Kai se totta oli, kirjoja kyllä löytyi vaikka minkälaista, mutta mitään erityisen uniikkia ei vastaan ollut tullut. Niin rahakas mies kuin kuningas pystyisi varmasti ostamaan kirjan kuin kirjan luettavakseen, joten syitä niiden puuttumiseen pitäisi olla. Kenties kirjoja oli tuhottu ja ne olivat käyneet liian harvinaisiksi, ehkä kirkko katsoi pahalla moisten opusten hallussapitoa. Henry ei kyllä näyttänyt olevan kaikista uskovaisimmasta päästä, mutta eiköhän hänetkin ollut kasvatettu siihen tapaan? Varovaisuuden demoneiden seurassa tuo oli varmasti oppinut, jos ei muuta. Muutenkin, kyllä Roswell mieluummin halusi uskoa käännyttäneensä toisen puheillaan puolelleen ja kuninkaan olevan tarpeeksi intuitiivinen ymmärtääkseen tämän demonin hieman luotettavammaksi tapaukseksi.

"Ei teidän minulle tarvitse todistella, tapanani ei ole uskoa kaikkea valheeksi, ellei minulla ole hyvää syytä epäilykseen. Ja eihän minun tarvitse teitä epäillä, mh?" vanhempi hymähti kulmaansa kohottaen. Kaikkeahan hän ei Tsytanin suusta uskoisi, olihan toinen väärällä puolella ja tehnyt monta kertaa selväksi halunsa hyötyä keinoja kaihtamatta. Mutta hehän olivat molemmat demoneita, toistensa tarkkailun mestareita ja eteviä etsimään porsaanreikiä, väärin muotoiltu piilovale jäisi mitä luultavimmin kiinni ja ruumiinkielestä tultaisiin näkemään läpi. Tuskinpa nuori niin tyhmä olisi, että mitään suurta alkaisi yrittää tässä seurassa. Pieni jekku taas olisi niin viatonta, ettei siitä mitään haittaa aiheutuisi kenellekään. Roswell luultavasti vain esittäisi menevänsä sellaiseen lankaan niin omaksi kuin toisenkin huviksi jos tahallaan häviäminen saisi toisen tyytyväiseksi, niin miksipä ei. Kenties se saisi vastustajan aliarvioimaan hänet tulevaisuudessa, mistä olisi aina hyötyä.
"Teillä on lahja... Tai korteillanne hyvä lukija. Älkää antako kenenkään estää teitä," naurahdus kävi. Kenties kehut ja rohkaisevat sanat olivat Tsytanille osoitettuja, mutta aivan yhtä hyvin ne olisivat voineet korteillekin olla. Miksipä sitä demoni epäilisi korttien kertovan tulevaisuutta, olihan sitä oudompaakin nähty. Mutta aivan kuten ei ollut hyvä uskoa kaikkea valheeksi syyttä, hyvä ei ollut myöskään uskoa kaikkeen sokeasti.

"Sota ei tule koskaan olemaan helposti ohi, mutta parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa se voisi teidän mielestänne liian helposti käydäkin," Roswell hymyili toisen sanoille. Oli hyvä kuulla, ettei toinen tahtonut taistella ainakaan hänen kanssaan yhtään sen enempää kuin vanhuskaan. Helpompaahan se oli heille molemmille. Demoneihinkin törmäsi näinä päivinä täällä entistä harvemmin, eiköhän heistä kumpikin kaivannut aina joskus lajitoverin seuraa, vaikka he niin kovin erilaisia olivatkin?
"Toivoisin tämän olevan ohi rauhallisesti enää ilman suuria menetyksiä kummaltakaan puolelta. Se on tuskin mahdollista ja... Hm, kenties puutarhassa ei ole tilaa rikkaruohoille, mutta se olisi aivan liian radikaali liike," tuo tuumasi. Radikaalipa hyvinkin, maailma ilman sananvapautta tai edes oikeutta ajatteluun ei ollut se, mikä Roswellin mielessä oli. Kunhan ajatukset eivät koskaan johtaisi kapinaan Henryä vastaan, olisivat ne oikeutettuja... Ainakin niin kauan, kun Henry järjissään pysyi. Helpompaa voisi olla hankkiutua eroon äänekkäimmistä vastustajista molemmilta puolilta, mutta sellaiseen peliin hän ei itse haluaisi edes liittyä. Tyytyväinen heidän katoamiseensa hän voisi olla, mutta jotain suurempaa pitäisi tapahtua, ennen kuin olisi aihetta tappaa ketään.
"Hänen Majesteettinsa on hyväsydäminen mies, mutta olosuhteet voivat saada hänet arvaamattomaksi. Ehkä voisin sanoa samaa itsestänikin," sarvipää virnisti vertaillessaan itseään ja Henryä. Ei hänellä ollut epäilystäkään siitä, että haltiakuningas mietti jotain muuta kuin sopua. Voi olla, että Henrykin joutui ottamaan erilaisen lähestymistavan sodan aikana, mutta Roswell toivoi sen kuitenkin olevan paras mahdollinen tilanteeseen. Tällä hetkellä hän puolustaisi kuningastaan niin hyvin kuin pystyi, mutta liian aggressiivisen kuninkaan kanssa hän tuskin tahtoisi työskennellä.




((Linkin osoite paljasti ja en noin helppoon mene.))

[harlekiini]

Uskonnolla oli paha tapa tunkea ylisuuri tuulenhalkojansa sinne, missä sitä ei kaivattu. Etenkin ihmisten uskonnolla, joka jyrkän monoteistisellä lähestymistavallaan teki muiden yli-inhimillisiksi luokiteltujen olennon elämän varsin hankalaksi. Ankara, rajaava oppi toki kaitsi uskojansa typeriksi lampaiksi, joiksi heitä varsin avoimesti verrattiin (vaikka halventava adjektiivi jätettiinkin pois), ja joita oli siten varsin helppo johdatella. Tietynlaisia mieliä myös uskontoon kuulumattomien, kunhan vain tiesi, mistä vivusta vetää. Yksinkertaistaminen saattoi hyvinkin olla syynä uskonnon kukoistukselle ihmisten parissa; kun asioille annettiin yksi yhteinen selitys, uskovaisten ei tarvinnut vaivata päätään suuremmilla asioilla, mikä heidän lyhyen ikänsä huomioon ottaen olisi voinut osoittautua tuskalliseksi käsiteltäväksi. Joskin, loppujen lopuksi, taikaolentojen luonnonuskokaan ei ollut asteittaisesti laajemmasta vapaamielisyydestään huolimatta kovin paljon parempi vaihtoehto. He kenties vaalivat vanhoja taruja ja kunnioittivat vanhoja jumalia, joista osa oli luonteeltaan lähempänä demoneja ja siksi siedettävämpiä, mutta siihen eroavaisuudet sitten demonin näkökulmasta jäivätkin.

Tsytan kohautti hartioitaan kysymykselle.
Teitte mielestäni varsin selväksi, että voisin vähentää valehteluani ja oman edun tavoitteluani luottamuksen, pyyteettömyyden, rauhan ja rakkauden ja muun sellaisen nimissä. Tekopyhä koiranpenikka kun olette. Eittämättä olen kiinnostunut omasta selviytymisestäni tällä maailmantasolla, mutta se ei suinkaan tarkoita, että valehtelisin aina.
Eikä, niin uskomatonta kuin se saattoi ollakin, punainen demoni kovin usein valehdellutkaan. Tokihan hän pimitti tietoja, kiersi aiheen ympäri tai vääristeli hieman totuutta tai sanojaan, mutta mikään niistä toiminnoista ei ollut suoranaisesti rinnastettavissa valehteluun. Hänen puheistaan oli varsin yksinkertaista poimia totuuden muruset, kunhan kuulija vain osasi esittää oikeat kysymykset, joko demonille tai itselleen.
Hän hymähti saamilleen kehuille. Kenties sitä saattoi lahjaksikin kutsua. Kaikki korttien ilmoittamat asiat olivat itse kunkin pääteltävissä, mikäli he siihen vain vaivautuisivat, mutta niiltä kysyminen antoi mahdollisuuden käsitellä eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia yksi aihe kerrallaanvaikka demonin oli itsensäkin myönnettävä, että niin usein oikeaan osuneiden vastausten taustalla täytyi piillä jotain muutakin. Ei magiaa eikä jumalaa, sillä niitä hän ei aistinut, vaan jokin magiankin ylittävä tarkoitus.

Olisikin kummallista, jos näin pitkään jatkunut vihanpito loppuisi kuin seinään, Tsytan hymyili ja kumartui nostamaan maasta keihäänsä. Hän pyyhkäisi enimmät tomut takkinsa kirkkaasta kankaasta ja heilautti sen käsivarrelleen, jonka iho oli heittänyt talven kalpeuden taakseen ja saanut terveen rusketuksen, joka toi esille myös häilyväiset pisamankaltaiset värivirheet hänen nenänvarrellaan. Korttipakka katosi jälleen vyöpussiinsa, tällä kertaa kunnes sitä erikseen pyydettäisiin tai kun hän haluaisi kysyä jotain päästyään jatkamaan matkaansa.
Kukapa ei ahdistettuna osoittaisi voimia, joita itsekään ei tiennyt omaavansa? En epäile kuninkaanne taitoja tiukan paikan tullen, vaan hänen nuoruutensa ja hyväsydämisyytensä saavat minut haluamaan kyseenalaistaa hänen mahdollisuutensa sellaista vihollista vastaan, jolla on hivenen omituisesta huumorintajustaan ja hallintotavastaan huolimatta vuosisatojen kokemus ja kierous puolellaan. En tiedä paljonko olette itse pyrkineet johtamaan minua harhaan, mutta keskustelumme perusteella ette vaikuta erityisemmin rohkaisevan häntä muuhun kuin rauhaan, jonka minun herrani, niin epäsovelias kuin olenkin puhumaan hänen suullaan, katsonee antautumiseksi.
Punahiuksinen piti pienen tauon, jonka aikana hän punnitsi sarvipään kuvausta itsestään ja yritti päättää, kuinka suurena uhkana toista kuuluisi pitää. Yksikään demoni ei ollut vaaraton, ja tämä väreili ympärilleen voimaa, jonka nuorempi oli saattanut huomata matkojen päästä, eikä niitä yksityiskohtia saattanut jättää huomioitta vaikka toinen pasifistiksi esittäytyikin. Roswell luokiteltiin potentiaaliseksi uhaksi, mutta epätodennäköiseksi hyökkääjäksi, ja pistettiin sivuun Tsytanin mielen kansioihin helposti tavoitettavaan paikkaan. Hänen tulisi pohtia kohtaamistaan vanhemman kanssa ja puntaroida tilannettaan, erityisesti sitä, oliko hänellä ylipäätään mitään syytä huoleen. Kaiken kaikkiaan hänen tilanteensa voisi olla huonompikin. Ihmiskuningas olisi saattanut olla ottanut hoiviinsa yliaggressiivisen demonin tai voimakaan enkelin ainakin ensitapaamisella pelkkää puhetta tuottavan käppänän sijasta. Niin kiintoisia kuin jotkin Roswellin sanoista olivatkin, nuorempi demoneista alkoi huomata vastakommenttiensa vähenevän huolestuttavissa määrin uusien puheenaiheiden myötä. Hän ei ollut pitkään aikaan joutunut tilanteeseen, missä hänet olisi puhuttu hiljaiseksi, mutta Roswell oli pääsemässä varsin lähelle.
Hän kumarsi lyhyesti.
Nyt minun täytynee rientää haeskelemaan kehuja kuninkaaltani, ellette pane pahaksenne. Olisin mieluusti lähempänä linnaa, mikäli hän sattuu kutsumaan; tässä helteessä en välittäisi juosta. Hän otti sivuaskeleen lähtöaikeidensa tueksi.


¤¤ Voi däym. Lisäksi netti päättää katketa juuri kun keksii vastattavaa. I outsmarted it. ¤¤

[Sands]

"Ja samaa mieltä olen edelleen, Tsytan hyvä," Roswell hymähti nuoremman luetellessa kaikkia niitä syitä, miksi pelkästään omaa itseään ei kannattanut ajatella. Tsytan ei selvästikään ollut ottanut toisen demonin ehdotuksia tosissaan, olisi varmaan tahtonut sylkäistä edes päästäessään moiset sanat suustaan. Kovin selväksihän se oli tullut jo aikaisemmin tämän päivän aikana punapään menettäessä malttinsa siitä keskustellessaan.
"Uskoisin teidän kuitenkin käyttäytyvän kanssani erillä tavalla, kuin monien muiden. Näettekö minut mahdollisena uhrina, koettelisitteko onneanne kanssani leikkimällä? Tuskinpa kerrotte jokaiselle vastaantulevalle höynäytettävälle, johon silmänne olette iskeneet, kuinka epäluotettava ja juonitteleva demoni olette, kuten teitte minulle. Haluaisinpa siksi uskoa, ettei teillä ole mitään sen suurempia suunniteltuna pääni menoksi tällä hetkellä. Kenties olette saaneet itsestänne kovin häikäilemättömän kuvan mieleeni, muttei se tarkoita ettenkö voisi uskoa sanoihinne ja tekoihinne," sarvipää naurahti, päästessään taas kunnolla vauhtiin selittäessään ajatuksiaan toiselle. Tsytan ei ajatellut muita, eikä aikonutkaan, huijaaminen oli toiselle enemmän mieleen. Se teki toisesta kenties epäluotettavan ja moni olisi varmasti moisten kertomusten jälkeen sulkenut korvansa punapään puheilta kokonaan. Roswell ei koskaan sulkenut korviaan, vaikka kaikki terve järki niin käskisi tekemään. Hän uskoi kyllä pystyvänsä vastaamaan mahdollisiin haasteisiin ja toimimaan niissä, eikä nuori demoni oikeastaan mitenkään erityisen paha ollut, vaikka sellaisia sanoja toinen ei varmaan tahtonut kuulla jonkun niin hyväntahtoisen otuksen suusta. Eiköhän nuorten pitänyt nyt sentään jotain mainetta pitää yllä...
"Halussa selviytyä ei ole mitään väärää; tyhmähän sitä pitäisi olla laittaakseen itsensä turhiin vaaratilanteisiin," demoni hymyili toisen sanoille. Selviytymisessä siis, ei liiassa itsekkyydessä ja omakeskeisyydessä. Ehkä moinen kommentti tarkoitti sitä, ettei Roswellkaan tuntenut halua laittaa itseään liian riskialttiisiin tilanteisiin, mutta kenties vanhus oli juuri sen verran hullu, että pystyisi kutsumaan itseään tyhmäksi ilman sen suurempia kolahduksia kunnialle.

Kahdelle ensimmäiselle Tsytanin lauseelle sarvipää ei voinut kuin hymyillä myöntyvästi vanhemman seuratessa toisen tavaroidenkeruuta ja niiden pakkaamista katseellaan. Täyttä asiaa molemmat, anteeksi oli hankala antaa ja vaarattomimmaksi uskottu voisi helposti todistaa olevansa jotain aivan muuta pakon edessä. Muita toisen sanoja Roswell ei voinut myöntää aivan niin helposti.
"Voisin sanoa ihmisten yhden vahvuuden olevan heidän määränsä yhdessä sen sisun kanssa, joka ajaa heidät vastustamaan vaarallisintakin uhkaa päämääräisinä... Ja selviämään. Hänen Majesteettinsa ei ole yksin, Hänen heikkoutensa ovat toisen vahvuus," vanhempi demoni myhäili virneen kera. Henry ei välttämättä nähnyt asiaa aivan noinkaan, mutta Roswell oli nähnyt. Kaikki ne ihmiset, jotka kuningas voisi kokea inhoavan häntä tekojensa takia, kuitenkin niin uskollisia syvällä sisimmässään. Uhmaten pelkojaan hänenlaistakin ilmestystä kohtaan ja kohdellen häntä kuin kunnioitettua vierasta vain sen takia, koska Henry käski. Puhumattakaan niistä kovin mielenkiintoisista henkilöistä mitä tässä oltiin viime aikoina tavattu, kaikki kuninkaan alaisia. Nuoruus ei olisi ongelma, hyväsydämisyyskin jäisi tarvittaessa taka-alalle, jos siihen oli tarve. Aina löytyisi joku neuvomaan, jos ongelmatilanne tulisi.
"Rauha on vielä saavutettavissa oleva lopputulos ja siihen pitää pyrkiä. Jos se käy mahdottomaksi, uusi suunnitelma on tarpeen. Aina pitää olla valmis sopeutumaan tilanteeseen," virne pysyi kasvoilla,
"Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Antautumista ei ole tapahtunut, ennen kuin se tapahtuu. Eikä moinen ole tällä hetkellä suunnitelmissa," Roswell naurahti, olemus itsevarma. Antautumiseen ei tainnut olla edes varaa... Elleivät ehdot kävisi liian hyviksi, mutta haltiakuninkaan ollessa vastustajana, siihen ei kannattanut varautua. Silti se voisi olla joillekin aivan liian katkera pala purtavaksi kaikesta sen hyvistä puolista huolimatta. Jos jonkun piti tässä sodassa antautua, olisi vastapuoli tietenkin paljon parempi vaihtoehto. Kaikille, Henryn asettamat ehdot olisivat mitä luultavimmin lähellä sitä ehdotettua rauhaa, mutta hävinneen vastapuolen helliminen voisi se myöskin olla liikaa kansalle, etenkin niille äänekkäimmille vihaajille...

"Tehkää se, olettehan te ne jo ansainneetkin," vanhempi nauroi leikkiessään Tsytanin mukana, vastaten toisen hyvästelevään kumarrukseen omallaan,
"Olette tuoneet vanhukselle paljon iloa elämään puheillanne. Jos kaikki käy hyvin ja tapaamme vielä vähemmän sotaisissa merkeissä, pitäisin kyllä toisesta keskustelutuokiosta. Kenties aiheenamme olisi silloin jokin muu kuin politiikka ja kuninkaat, mh?" keltaisten silmien katse nousi takaisin nuoren demonin silmiin, eikä leikkisä äänensävy ollut kadonnut minnekään. Maailmassa, jossa aika vaikutti, ei pahemmin rupateltu pitkiä aikoja demoneidenkaan keskuudessa. Etenkään silloin, kun molemmat keskustelijoista olivat yhteyksissä niihin paljon vähemmän aikaa eläviin lajeihin.
"Jos otatte tämän pienen tapaamisen puheeksi "herranne" kanssa, sanokaa hänelle toki terveisiä," Roswell myhäili huvittuneena, kuin haltiakuningas olisi jokin vanha tuttu ja vielä paljon alempiarvoisempi, kuin oikeastaan oli. Minnekään sarvipää ei paikaltaan liikkunut, antaen Tsytanin lähteä ensin, ennen kuin kääntyi itse takaisin kotimatkalle.




((Niin että. Oliko tämä tässä? Minun osaltani ainakin, varmaan.))