Ei Roswellin huvittunut ilme kadonnut minnekään toisen ilmoittaessa, kuinka ei ymmärtänyt ilmaiseksi auttamista ja sen hyötyä. Taisipa se vain saada virneen levenemään, ehkä omalla tavallaan säälivästi, mutta suurimmaksi osaksi toisen käytös oli nuorelta demonilta aivan odotettavaa ja sekös se vasta huvitti. Tärkeäähän se oli Tsytanille hyötyä itse teoistaan, demoneille yleensäkin... Vaikka demoneita oli niin monia erilaisia, aivan kuten tässä pystyttiin todistamaan juuri nyt. He olivat niin erilaisia jokaista piirrettä myöten; luonne, alkuperä, elämä ja tarkoitus oli kahdella periaatteessa saman lajin alapuolelle luokiteltavan luontokappaleen välillä tyystin poikkeava. Luultavasti tällaisia asioita oli Roswellille helpompi sulatella aivan luonnostaan, olihan hänelle parempi, jos häneen luotettaisiin ja hänestä pidettäisiin. Punapää taas hyötyi enemmän huijaamisesta, eikä oikeastaan saanut mitään irti hyvistä teoista, jos ei niistä palkkiota pyytäisi. Mutta ei se pelkästään voinut olla syy, ei demonivanhuskaan voinut enää sanoa käyttäytyvänsä nätisti vain palkitsemisen takia, joten eiköhän tämä nuorempikin yksilö sellaiseen pystyisi, jos kunnolla yrittäisi.
"Niin, kai sen käsittämiseen tarvitaan jotain erikoista. Kuka tahansa demoni ei varmaan siihen pystyisikään," sarvipää kohautti olkiaan kuin luovuttaakseen, silmien vilkaistessa pois Tsytanista kovin välinpitämättömänä kasvojen huvittuneen ilmeen muuttuessa hieman ilkikurisemmaksi versioksi. Oli aina kovin hauskaa kokeilla, mitä toinen huomaisi ja kuinka helposti ärsyyntyisi. Pitihän sitä hieman vihjata toisen olevan jotenkin alempiarvoinen kun ei tuollaista asiaa ymmärtänyt laisinkaan, joko toinen hyväksyisi sen tai sitten tuntisi tarpeen todistaa paremmuutensa. Tapahtui mitä tapahtui, lopputulos olisi huvittava ja kenties kovin mielenkiintoinenkin, vaikka Roswell ei sitä välttämättä olisikaan näkemässä. Näky Tsytanista auttamassa aivan omaa hyvyyttään olisi kyllä aikamoinen nähtävyys.
"On onni, että teidänlaiseenne demoniin törmäsin. Hermothan sitä menisi, jos pitäisi uhkarohkean uhittelijan kanssa puhua," vanhempi naurahti ja nyökkäsi hyväksyvästi toisen tavasta olla luomatta turhia ongelmatilanteita, ainakin omien sanojensa mukaan. Ja se oli tarpeeksi Roswellille, vaikka demoniin ei kannattaisi kovin helpolla luottaa. Toisen demonin pitäisi se tietää. Mutta jos Tsytan aikoo näyttää valehdelleensa, niin sittenhän se olisi sen ajan murhe ja toista varoitettiin jo, eikä toista varoitusta tulisi... Tai niin hän ainakin tahtoi ajatella, mutta ainahan tuo turhan hyväsydämisenä antoi anteeksi, ellei toinen jotain aivan kauheaa tekoa tehnyt.
Puheet korttipelin häviämisestä iskivät kuin iskivätkin Tsytania hermoon. Toista näytti ärsyttävän koko asia, puolustelevalta kuulostava ääni taisi kertoa siitä, että hieman hävettikin. Varomattomuutta tapahtui, eikä siihen voinut varautua, jos sellaista ei koskaan tapahtuisi. Kuitenkaan nuoremmasta tilanne ei tuntunut liian sietämättömältä, joten opettavaiseksi kokemukseksi tämä taisi onneksi jäädä. Kaikki voittivat.
"Vai että harvinaiset kortit... Millaista peliä te oikein pelasitte?" Roswell hymähti uteliaana, hänen pelaamissaan korttipeleissä harvemmin oli mitään sen "harvinaisempia" kortteja, sama pakkahan se oli koko ajan käytössä ja pakka käytiin elämän aikana monta kertaa läpi. Uusi peli innostaisi kyllä vanhaakin.
Tsytan oli virallisesti haltioiden puolella, mutta puheistaan päätellen ei toisella oikeastaan ollut mitään sen suurempaa mielipdettä eikä toivetta lopputuloksesta. Toista ei tainnut kinnostaa.
"Maailma ilman taisteluja ja vihaa on mahdotonta, eikä vihassa pienissä määrissä ole mitään vikaa. Aivan normaali tunnetila. Ongelmia syntyy, kun vihan annetaan kasvaa ja sanoja tai reaktioita ei hillitä," sarvipää tuumasi hymyillen. Roswell taas oli ihmisten puolella, mutta toivoi rauhaa molempien välille, joten tässäkin suhteessa he olivat kovin erilaisia.
"Asiat eivät koskaan pysy sellaisina, kuin ne ovat. Jos tämän tilanteen annetaan jatkua, tappavat molemmat puolet itsensä ennemmin tai myöhemmin, voitti kuka tahansa. Kenties se ei teitä haittaa, mutta itse henkilökohtaisesti en tahtoisi nähdä asioiden menevän siihen suuntaan," sodasta taas puhuttiin kuin jostain omasta pienestä ongelmasta, joka ei toisen mielestä ollut lainkaan stressaamisen arvoinen, kun taas toista harmittaisi niin kovasti, jos tilanne ei menisi toivotulla tavalla.
"Tahtoisin nähdä maailman, missä anteeksiantamista painotetaan eikä ketään murhata vain mielipiteiden tai ulkonäön perusteella. Luulisi, että sellainen kiinnostaisi teitäkin, Tsytan. Maailma, jossa demoneihinkin luotettaisiin, hölmöjä joka kadunkulmassa tarjoamassa teille ystävällisyyttään. Mutta tuntien demonit, ei moinen käyttäytyminen taitaisi kovin montaa sukupolvea kestää hyväksikäytön takia," naurahdus kävi, vaikka ei Roswell vastannut puheissaan lainkaan siihen, mihin demoneita ylipäätään sitten tarvittaisiin. Jos pelkkä oleminen ei olisi tarpeeksi, jos se kävisi haitalliseksi ja heitä ei enää oikeasti tarvittu mitenkään... Niin eihän heillä sitten muuta vaihtoehtoa olisi, kuin kadota. Kenties ihmisille ja haltioille maailma ilman demonia olisi hyvä, jos se tarkoittaisi maailmaa ilman murheita. Mutta maailmaa ilman murheita tai demoneita ei olisi, vaikka kovin vastenhakoisesti vanha demoni sellaisen hyväksyisi. Pakkohan se olisi loppupeleissä hyväksyä.
((
Ei.))