Viaton varas || Juudas!

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Juudas » 20 Heinä 2012, 00:19

Ketun ojentaessa paperipinkan hänen suuntaansa, Damian kohotti hiukan hämmästyneenä katseensa tähän, mutta hymyili sitten hyväntahtoisesti ottaen paperit ja hiilet vastaan. Hän oli hiukan harmissaan, ettei voinut tarjota pojalle enempää, kuin pienen hetken rakkaan harrastuksensa parissa, muttei tohtinut kieltäytyä, kun tämä omasta päätöksestään palautti välineet hänelle. Ketunpojan kääntäessä selkänsä Damian loi kysyvän katseen veljeensä, jonka synkeä tuijotus katulapsen perään kertoi kaiken. Isoveli huokaisi ja asetteli paperit siistiin pinkkaan. Oli ikävää, että Kayden työnsi muut kauemmas itsestään. Damian olisi antanut mitä tahansa puhekyvystä, koska puhekyvyttömyys rajoitti hänen sosiaalista kanssakäymistään suunnattomasti ja monet vierastivat häntä sen takia. Hänen veljensä puolestaan kykeni puhumaan ja hän olisi kyennyt luomaan kestäviä, läheisiä suhteita ympärilleen. Mutta hän päätti tehdä toisin.

Kuuromykän isoveljen silmissä se näytti kykyjen haaskaukselta ja epäkiitollisuudelta, vaikkakin hän yhtäaikaa myös ymmärsi, miksi hänen veljensä toimi niin. Hän pelkäsi. Vaikka Kayden harvoin ilmaisi sitä ulospäin, isä oli Damianin lisäksi ollut hänen elämänsä tärkein ihminen. Pyövelin poika oli aina tehnyt kaikkensa vastatakseen tämän vaatimuksia ja odotuksia. Ja aina uudelleen huomannut, ettei se riitä. Isä oli nyt poissa... mutta jäljet olivat pysyviä. Joskus tuntuikin, että mies vain yritti täyttää kuolleen isänsä jättämää aukkoa, unohtaen kokonaan itsensä.

Vain hiljaisia katseita vaihtaen veljekset palasivat töiden ääreen. Luukku saatiin valmiiksi vajaassa tunnissa ja miehet viimeistelivät työnsä laittamalla sen paikoilleen ja testaamalla sen toimivuuden. Vakuuttuneina työnsä onnistumisesta he keräsivät tavaransa ja suuntasivat kotiinsa syödäkseen ja levätäkseen.

Colemanin talo oli nähnyt parhaat päivänsä vuosia sitten, mutta oli silti moniin muihin verrattuna hieno ja hyvässä kunnossa. Miehet kävelivät hiekkaiselle pihatielle, jolle hevoskärryt olivat piirtäneet syvät urat. Pyövelin työpajan yhteydessä oli myös talli ja se oli rakennettu talon kylkeen kiinni. Juuri nyt miehillä oli kuitenkin kiire syömään, joten he kävelivät suoraan sisälle taloon.

Laskettuaan työkalupakin kädestään Kayden riisui huokaisten takin yltään ja viskasi sen huolimattomasti kohti naulakkoa. Damian kohotti kulmiaan nahkatakin pudotessa lattialle naulakon viereen, mitä velipoika ei tietenkään huomannut, vaan suuntasi suoraan keittiön kaapeille. Isoveli nosti takin lattialta ja pyyhkäisi sitä kädellään, ennen kuin laski sen hitaasti naulaan, aivan niinkuin heidän isänsä oli aikoinaan tehnyt kotiin palatessaan. Vuosienkin jälkeen nahkatakki tuoksui edelleen häneltä.

Kun miehet olivat syöneet, Kayden poimi työkalupakin natisevalta puulattialta ja astui ovesta ulos viedäkseen sen takaisin työpajaansa. Hän astui ensin avoimesta oviaukosta tilaan, jossa vaunut olivat suojassa sateelta. Oikealle käännyttäessä ensimmäisenä vastassa oli Edmundin karsina, missä hevonen tälläkin hetkellä seisoskeli, kohottaen isäntäänsä laiskan katseen tämän harppoessa ohitse. Varsinaiseen työpajaan johti puinen ovi karsinan vieressä.

Työpajassa kaikki oli selkeässä järjestyksessä. Huoneeseen tuli heikkoa valoa kahden likaisen ikkunan läpi, mutta se riitti jotta Kayden saattoi astella huoneeseen törmäilemättä mihinkään. Työkaluja roikkui seinällä nauloista ja työkalupakkejakin oli useampi. Huoneen nurkassa välkkyi mestauskirveen kiillotettu terä. Mies laski työkalupakin puiselle tasolle ja katsoi hetken ympärilleen. Pelkkä opittu rutiini; hän tarkisti kaikkien työkalujensa ja aseidensa olevan edelleen siellä, minne ne jättikin. Vakuuttuneena siitä, että kaikki oli paikallaan, mies poistui pajasta sulkien oven perässään ja taputti ohimennen hevosensa kaulaa, ennen kuin harppoi takaisin sisälle taloon.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Heinä 2012, 18:31

Raban jätti veljes kaksikon taakseen enemmän tai vähemmän haikeasti lähtien suunnistamaan.. Oikeastaan Rabanilla ei ollut mitään hajua minne hänen pitäisi edes mennä etsimään kaipaamansa ruokaa, jos hän edes tulisi saamaan sitä mitään. Mutta mikään ei kieltäisi yrittämästä ja kettu lähti kujia pitkin etsimään jotakin sopivaa itselleen, vaikka sitten roskien seasta, varastamalla tai alentuisi kerjäämään joltakin hyvän tahtoiselta henkilöltä. Jotakin Raban kuitenkin tarvisti selvitäkseen hengissä tässäkin kylässä, vaikka vieras olikin.

Ties kuinka pitkän ajan kujia ja katuja käveltyään Raban lopultakin löysi, tai no pikemminkin törmäsi vahingossa vanhahkoon rouvaan jota selvästikkin kävi sääliksi nuorta rääsyistä friikkiä, kuten ihmiset olisivat Rabania varmasti kutsuneet, törmäyksestä huolimatta. Raban oli vähällä pyllähtää pyllyllensä kiviselle tielle, mutta sai pidettyä itsensä pystyssä ja pahoitteli kovasti törmäystään tälle vanhalle ihmiselle. Nainen veti kasvoillensa lempeä ja ystävällisen hymyn ja ojensi Rabanin yllätykseksi ketulle omenan korista. Tiedä sitten miksi, mutta kettu otti sen iloisesti kiittäen vastaan ja kumarsi vielä kiitoseksi pienesti ennen kuin lähti paikalta sen erikoisemmin jäämättä juttelemaan naisen kanssa. Vaikka tuo tuntuikin jotakin ketun perään huutavan. Raban ei kuitenkaan uskaltanut naisen kanssa jäädä keskustelemaan sen erikoisemmin kerta oli väärässä kylässä ja hyvin huonossa asemassa, köyhä katupoika vain.

Omena hyppysissä Raban meni lähimmälle kujalle, etsi itselleen mukavan istuma paikan muutaman laudan pätkän päältä ja alkoi järsiä omenaansa tyhjääkin tyhjempään vatsaansa. Samalla mieleen tuli väkisinkin se huolen aihe miten hän pääsisi takaisin koti kyläänsä.. jos tulisi ikinä pääsemäänkään, apua kettu ei uskaltanut kysyä keneltäkään. Laittaisi vain päänsä pölkylle siintä hyvästä. Josta tuliin mieleen olivatkohan veljekset jo saanneet hirttolavan korjattua? Jos ei voisi Raban käydä pyytämässä lisää paperia johon piirtää.. vaikkei arvon herra pyövelin seura oikein kiinnostanutkaan. Niimpä kettu nopeasti söi omenan loppuun ja ja nousi ylös lähtien kävelemään takaisin hirttolavaa jossa oli tavannut kaksikon.
Mutta kun Raban paikalle pääsi huomasi kettu että kaksikko teki jo lähtöä, eikä Raban enää kehdannut mennä paikalle kinuamaan paperia eikä edes pahemmin näyttäytyä uudestaan. Joten Raban jätti kaksikon rauhaan tällä kertaa, tai ainakin ajatteli niin aluksi kun tajusi että hänellä ei olisi mitään yö suojaa yöksi. Veljeksillä varmasti olisi paikka jonne hän voisi mennä nukkumaan! Hän varmasti heräisi ennen kuin nuo mitään tajuaisivat!
Oli se viisas ajatus tai ei, mutta Raban lähti veljesten perään kävelemään varoen ettei vahingossakaan paljastaisi itseään.

Kun veljekset pääsivät kotiinsa ei Raban suinkaan heti rynnistänyt perässä etsimään paikkaa jonne mennä nukkumaan vaan päätti odottaa kun hieman pimenisi. Naapurit saattaisivat luulla häntä vielä varkaaksi. Joten kettu jäi lähistölle vielä etsimään jotakin suuhun pantavaa jos sellaista löytyisi.

Illan kuitenkin pimentyessä Raban kuitenkin alkoi hiljaa varjoja pitkin lähestymään tallia, tai ainakin sellaiseksi Raban sitä ajatteli. Ovelle päästyään Raban katsoi nopeasti ympärillensä ennen kuin avasi oven auki ja käveli varovasti sisään. Lattia narahti pienesti ja aivan kuin se olisi herättänyt koko kylän Raban katsahti jälleen ympärillensä ettei se herättänyt ketään. Kun ketään ei näkynyt misään käveli kettu sisälle laittaen oven hiljaa varoen kiinni ja kääntyi ympäri huomaten tallin asukin. Hevonen.. Hevonen tuijotti laiskasti kettua, joka sisään oli tullut ja Raban taisi olla kaksikosta joka säikähti eniten. Hevonen vain hörähti jotakin ja jatoi heinän mussuttamista. Raban huokasi mielessään lähtien lähestymään hevosta varoen, kunnes oli kosketus etäisyyden päässä.. tai olisi ollut jos ei olisi ollut niin lyhyt. Kettu avasi kuitenkin karsinan oven ja käveli hevosen kanssa samaan karsinaan jossa oli mukavia lämpimiä olkia. Voittivat ainakin kadulla nukkumisen! Raban katsahti hevosen päälle joka katseli outoa tuttavuutta uteliaana.
"Herätä minut ennen kuin isäntäsi tulee." Raban sanoi hymähtäen hevoselle joka tuskin ymmärsi mitään ketun puheesta. Niine hyvineen Raban sitten kääriytyikin nukkumaan olkien sekaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 22 Heinä 2012, 22:31

//Sori, vähän jäi tänne vastaaminen : DD//

Aurinko loi ensimmäisiä säteitään kylän ylle ja ikkunoista sisään. Valo tunki sisään huoneisiin kutsumatta - myös sinne minne sitä ei kaivattu. Valo hiipi lihaksikasta yläruumista pitkin, kunnes saavutti miehen silmät. Pyöveli liikautti päätään, yrittäen kääntää kasvonsa pois valosta, joka kutsui häntä heräämään. Mutta vain tajutakseen, että oli jo irtautunut untensa miellyttävästä otteesta. Palavan oranssit silmät aukenivat ja sulkeutuivat heti perään auringon valon häikäistessä. Kirouksia puoliääneen mutisten Kayden nousi sänkynsä reunalle istumaan ja hieroi silmiään.

Puettuaan vaatteet yllensä, mies käveli natisevia portaita pitkin alakertaan syödäkseen pikaisen aamiaisen. Vaikutti siltä, ettei Damian ollut hereillä... Tai sitten tämä hääräsi maalaustensa ääressä. Joka tapauksessa keittiössä ei ollut ketään ja Kayden saattoi ruokailla kaikessa rauhassa, ennen kuin lähtisi tavalliseen tapaansa työpajaansa hääräilemään.

Pitkäkarvainen kissa venytteli raukeasti Colemanin pihamaalla ja jolkotti tiehensä talon oven avautuessa. Pyöveli käveli kiireettömästi talon edustalle ja sytytti itselleen tupakan. Naapuritalon pihalta kuului etäinen puheensorina talon emäntien ripustaessa pyykkiä kuivumaan. Jeffersonin pojat ajelivat tyylikkäällä hevosvaunullaan ohitse, molemmat selvästi aprikoiden pitäisikö pyöveliä tervehtiä vaiko ei. Molemmat nuorukaiset kuitenkin nyökkäsivät pienesti, ikään kuin kaiken varalta. Kayden tyytyi vastaamaan tervehdykseen vain väläyttämällä pientä vinoa hymyä, josta ei koskaan voinut tietää, mikä viesti piili ilmeen takana. Ystävällisyys, pahantahtoisuus, murhanhimo vai kenties viehtymys... Tai ehkei mikään edellisistä. Joka tapauksessa heti vaunujen kolisteltua etäämmäksi miehen kasvoille palasi tuima ilmeettömyys ja tämä harppoi vaitonaisena talliinsa.

Kookas Edmund kohotti päänsä laiskaan tervehdykseen isännän kävellessä sisään. Mies hymähti itsekseen ja hymyili pienesti ojentaessaan kätensä rapsuttamaan eläimen kaulaa. Hevonen tönäisi pyöveliä lempeästi päällään, kun tämä yllättäen vakavoitui. Mies painoi kulmiaan. Karsinan olkien seassa nukkui muuan enemmän tai vähemmän tutuksi tullut kettu.

Pyöveli hymähti ilottomasti ja käänsi karsinalle selkänsä, hengittäen tupakan savua nyt kiivaammin keuhkoihinsa. Tiettyyn rajaan asti Kayden ei välittänyt ulkopuolisten tekemisistä hiukkaakaan. Mutta nyt kettu oli ylittänyt sen rajan. Se kurja oli tullut hänen taloonsa. Miehen silmät paloivat kun hän veti viimeisen henkäyksen rauhoittavaa tupakan savua ja viskasi tumpin hiekkaan talloen sen jalallaan.

Mies avasi hitaasti karsinan oven, katsoen nukkuvaa kettua vihainen ilme kasvoillaan. Hän ohjasi hevosen kädellään kauemmas ja astui lähemmäs tunkeilijaa, potkaisten olkia tämän unisille kasvoille. "Kas huomenta", Kayden toivotti värittömällä äänellä ja tuijotti toista ilmeettömillä kasvoillaan. "Näyttää vähän siltä, että olet väärässä paikassa, poika", mies huomautti, "Karsinat ovat hevosille. Ketut sopivat paremmin häkkeihin."
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Heinä 2012, 18:38

//Eipä mitään//

Kettu suorastaan säpsähti hereille saadessa olkia naamallensa nousten jopa istumaan asti ja olisi varmasti seisomaankin noussut, mutta huomatessaan jalka parin edessään jäi Raban istumaan kohottaen katseensa varsin ikiävän tutun henkilön kasvoihin tuon toivotellessa huomenia selvästikkin vähemmän ystävällisesti. Hän oli selvästikkin nukkunut hieman pommiin..
"Anteeksi, en minä mitään pahaa aikonut.." Raban soperteli noustessaan seisomaan, vaikka joku pieni sisäinen ääni sanoikin että tälle miehelle olisi ihan turha puhua mistään. Mikään ei kuitenkaan kieltänyt yrittämästä ja toivomasta ettei Kayden hakkaisi kettua maahan.. tai jopa kuoliaaksi.
"Halusin vain lämpimän yö suojan." Raban jatkoi, vaikka se oli varmasti yhtä tyhjän kanssa ja poika tiesi sen.. Kaydenin ilme kertoi sen ettei tuolta tippuisi enää yhtään kärsivällisyyttä kettua kohtaan.

Raban vilkasi Kaydenin ohi tuon taakse, jossa oli vielä avonainen karsinan ovi.. ehkä hän voisi pujahtaa Kaydenin ohi ja ulos tallista vapauteen? Häkkiin, kuten pyöveli oli sanonut, ei Raban tahtonut kovinkaan mielellään. Niimpä kettu yht`äkkiä syöksähti miestä kohden ja yritti pujahtaa tuon ohi karsinan ovelle päästäkseen pois tästä tilanteesta.

//Saa hittailla//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 25 Heinä 2012, 23:08

Silmääkään räpäyttämättä pyöveli nappasi ohitseen yrittävää Rabania paidan etumuksesta, nykäisten tämän takaisin aivan yhtä nopeasti kuin tämä oli lähtenytkin. Mies tuijotti kettua silmiin palavilla silmillään ja iski tätä nyrkillään vatsaan, suoraan pallealihaksen kohdalle, lopettaakseen tämän kaiken vähäisenkin rimpuilun. "Etsit väärästä paikasta", mies sanoi kylmästi ja pudotti vatsaansa pitelevän Rabanin maahan. Edmundin tuijottaessa tapahtumia hämmentyneenä, Kayden poimi seinältä köyden ja painoi ketun lattiaa vasten jalallaan, kumartuen sitomaan tämän kädet. "Et voi sanoa, ettenkö olisi varoittanut sinua, kettu", mies sanoi, kiristäen tekemänsä solmun tarpeettoman kireälle.

Pyöveli suoristi selkänsä ja potkaisi Rabania kylkeen käskien tätä nousemaan jaloilleen. Solmimastaan solmusta Kayden jätti roikkumaan narun, josta saattoi taluttaa katupoikaa kuin koiraa. Hän sitoi tuon narun kiinni puiseen paaluun, niin että kettu ei voisi paeta. Sulkien korvansa kokonaan toisen mahdollisilta aneluilta, kirouksilta tai yrityksiltä tehdä jonkinlainen sopimus, pyöveli talutti Edmundin ulos karsinastaan, alkaen valjastaa tätä vaunuihin.

Saatuaan vaunut lähtövalmiiksi, Kayden sitoi myös Rabanin jalat, jottei tämä voisi paeta vaunuista ja nosti köykäisen nuorukaisen olkapäälleen, kantaen tämän vaunuille. Pudotettuaan ketun vaunuihin, jotka haisivat voimakkaasti vereltä ja ruumiilta, mies sulki vaunujen peräluukun ja kiipesi itse ohjaksiin. Vaunut nytkähtivät liikkeelle puiset pyörät natisten ja Edmund alkoi laahustaa pyövelin ohjastamana kohti linnan vankiloita.

//Jatkuu: Kettu Repolainen joutuu häkkiin//
Juudas
 

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron