Viaton varas || Juudas!

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Viaton varas || Juudas!

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Heinä 2012, 20:16

Raban

Rabanin perinteinen ruuan hakemis reissu oli haltiakylän ulkopuolella päättynyt harvinaisen huonosti ihmisten saadessa kettupojan kiinni ja vangitessa tuon. Mutta ei kuitenkaan kuulustelu mielessä vaan rähjäinen poika parka oli otettu myytäväksi orja markkinoille, jossa tuskin Rabanin kaltaisella herkällä henkilöllä olisi paljoakaan toivoa pitkästä elämästä. Kohtalo oli kuitenkin Rabanin puolella, tällä kertaa.
Ihmiskylään saapuessaan Rabanin vangitsijat ihmisinä totta kai juoksivat heti ensinmäisenä lähimpään kapakkaan juomaan päänsä täyteen onnistuneen keikan jälkeen jättäen vartioimatta Rabania pitelevän ruosteisen häkin. Vettä satoi taivaalta kaatamalta ja Raban oli jo valmiiksi läpeensä märkä, sekä kylmissään yrittäen lämmittään itseään painautuen mahdollisimman pieneksi keräksi rautahäkin kaltereita vasten. Muutama epätoivon kyynel valui pitkin kettupojan kasvoja, vaikkei niitä nähnytkään kaato sateen lomasta ja märästä turkista. Rabanin tilanteen suremis hetki kuitenkin keskeytyi pahan päiväisesti kun aivan nuorukaisen selän takaa kuului rysähdys, kuin jotakin olisi hajonnut, ja Raban kääntyi säikähtäneenä katsomaan mistä ääni kuului. Mitään ei näkynyt, mutta Raban huomasi että kalterit jota vasten hän oli nojannut oli liikkunut pois paikoiltaan. Häkki siis ei vain näyttänyt ruosteiselta vaan tosiaan taisi olla sitä läpikotaisin. Raban yritti liikuttaa kalteria käsi voimalla, mutta ei saannut sitä kuin hieman heilutettua irti, mutta ei irtoamaan. Siispä Raban siirtyi käsivoimista jalkavoimaan, joka toimi paljon paremmin vaikka Raban joutuikin käyttämään vain toista jalkaansa kaltereiden potkimiseen kun toisella ei voinnut vamman takia. Monen minuutin potkimisen jälkeen kuului rysähdys jonka johdosta Raban sai tehtyä hänelle sopivan reiän kaltereihin ja sujahti ulos.. Juuri sopivasti kun hänen vangitsijat lähtivät perään huutaen, mutta eivät koskaan tavoittaneet jalkaisin nopea jalkaista Rabania joka katosi kujien suojaan, jotka eivät olleet lähelläkään tuttuja. Kaikki oli vierasta ja outoa eikä Raban tiennyt yhtään minne hänen olisi pitänyt mennä. Mistä saisi parhaimman ja lämpimän sateen suojan.. Joten Raban joutui täksi yöksi tyytymään vain ensihätään lautakasasta tehtyyn suojaan, jonne rääsyläinen nukahtikin maha kurnien.

Seuraavana aamuna Raban heräsi ensinmäisiin aamun säteisiin, sekä siihen että vatsa kurisi kovaan ääneen nälkäänsä. Mikä ei kyllä ollut mikään hurja yllätys nuorukaiselle. Kadulla sai jatkuvasti kärsiä nälästä. Mutta sitä suurempi säikähdys oli kun Raban sai huomata heräävänsä aivan vieraassa paikassa, mutta nopeasti Raban muisti missä oli ja miksi.. Se sai Rabanin hetkeksi aikaa alakuloiseksi, mutta murehteminen ei auttanut hänen nälkäistä vatsaansa joten kettupoika nousi ylös maasta ja lähti varovasti tutkimaan ihmis kylän toimintaa kujan ulkopuolelta. Ihmisiä oli jo liikkeellä ja Raban käveli varoen noiden seassa koittaen löytää jotakin syötävää maasta tai jotakin mitä voisi varastaa ja kantaa kujalle piiloon. Samalla Raban ihmetteli myös ihmisten kaupunkia ja sen ulkonäköä, vaikkei se ollutkaan yhtä loistelias kuin haltoiden. Mutta suuri ihme se oli silti Rabanille.

Rabanin ruuan hankinta päättyi kuin seinään kun tuo huomasi melkeinpä jopa houkuttelevasti esillä olevat hiilet, että paperit. Raban rakasti piirtämistä, mutta pääsi tekemään sitä ääri harvoin joten tämä oli oikea jättipotti nuorukaiselle jolla ei ollut rahaa paperiin, tai millä piirtää. Raban kävi nopeasti katseellaan läpi paikan.. vain kaksi työmiestä laittelemassa hirttolavaa jonkun epäonnisen pään menoksi, jotka tuskin työltään mitään huomaisivat jos Raban yrittäisi muutaman paperin viedä ja hiilen! Niimpä kettupoika lähti varovasti mahdollisimman matalana pysyen lähestymään piirtovälineitä, käyttäen suojanaan laatikoita ja muita tavaroita ettei häntä huomattaisi, kunnes lopulta pääsi ihanne etäisyydelle. Vain muutama askel ja paperit hiilien kera olisivat hänen! Ilmassa kantautuva agresiivinen huuto kuitenkin sai Rabanin säikähtämään pahanpäiväisesti, tuo katsahti säikähtäneenä kaksikkoa ja oli lähdössä karkuun kun kompuroikin hädissään omiin jalkoihinsa kaatuen turvallensa maahan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 15 Heinä 2012, 21:07

Kayden

Naula painui yhdellä iskulla puuhun vasaran paukahtaessa suoraan sen kantaan. Vakaakätinen mies otti uuden naulan hampaidensa välistä ja iski sen lautaan. Varmistaessaan laudan pitävän hän murahti itsekseen. Ei ollut pitkä aika siitä, kun hän oli korjannut hirttolavan luukun viimeksi. Nyt hän joutui tekemään kokonaan uuden. Kaikki siksi, että joku vandaali oli saanut päähänsä tehdä pieniä tuhotöitä.

Luukun kunto oli käynyt ilmi, kun laudat teloitettavan jalkojen alla rusahtivatkin rikki. Pudotus oli liian hidas, joten niska ei katkennut ja tuomittu jäi pyörimään ja riuhtomaan narun päähän, kunnes tukehtui.

Pyövelinä Kayden oli vastuussa siitä, että teloitukset olivat nopeita ja kivuttomia. Virheellä olisi voinut olla pahojakin seurauksia hänen uransa kannalta, jos viranomaiset olisivat takertuneet siihen. Mies oli vihainen toisten sotkiessa työtänsä. Tarkistaessaan jälkeenpäin lavan kunnon hän huomasi, että luukun laudat oli hiottu erittäin ohuiksi koko alueelta - ei pelkästään kohdasta, josta nyt entinen kuolemaan tuomittu oli pudonnut. Joku oli siis joko halunnut nähdä hitaita tukehtumiskuolemia... tai Kaydenin pois pelistä.

Pyöveli pyyhki hikeä kasvoiltaan riisuttuun paitaansa ja huokaisi katsoessaan isoveljensä suuntaan. Työhönsä keskittynyt Damian hioi jo kiinni naulattuja lautoja sileämmiksi. Pitihän se ajatella tuomittujenkin jalkoja... vaikka tikut jalanpohjissa lienevät hirttolavalle astellessa teloitettavan pienin huolenaihe. Veljekset olivat molemmat salskeita ja lihaksikkaita, Damian hiukan heiveröisempi. Mitäpä muuta voisi odottaa mieheltä, joka vietti suurimman osan ajastaan hiilen ja paperiarkin ääressä.

Ajatellessaan isoveljensä harrastusta Kayden kääntyi katsomaan tämän piirustusten ja hiilien suuntaan. Damian oli ottanut ne mukaan voidakseen piirtää aina veljesten pitäessä taukoa. Nyt tavaroita kuitenkin tavoitteli joku muu, kuin Damian...

"Hei!" Kayden huudahti vihaisesti huomatessaan ketunkasvon aikeet ja otti uhmakkaan askeleen tätä kohden, "Koske niihin niin saat kunnian olla ensimmäinen, joka putoaa lavan uudesta luukusta!"

Damian havahtui välikohtaukseen huomatessaan veljensä vihaiset eleet ja kääntyi katsomaan ketun suuntaan hämmentyneenä kulmiaan painaen. Kayden tyytyi enää vain urahtamaan vihaisesti ja palasi työnsä ääreen kiroten itsekseen ääneen. "Miksi hitossa kukaan haluaisi varastaa pahaisia hiiliä ja papereita?" hän mietti ääneen ja aloitti kulmat kurtussa uuden laudan naulaamisen.

Pyöveli kuitenkin havahtui huomatessaan veljensä siirtyneen töiden äärestä papereidensa luokse aivan yhtäkkiä. Damian ei kuullut tai ymmärtänyt puhetta, mutta tyhmä hän ei ollut. Kettu ei selvästikkään ollut varakas, todennäköisesti vain katujen asukki, kulkuri. Mitä muuta sellainen henkilö, joka ei varmasti osannut lukea tai kirjoittaa, tekisi paperilla, kuin piirtäisi?

Damian poimi vaitonaisena tyhjän paperiarkin käteensä ja mustan hiilen toiseen. Hiili mustasi hänen valmiiksi likaiset, pitkät ja laihat sormensa, kun hän ojensi sen ja paperin muukalaista kohden. Kayden kohottautui katsomaan tilannetta kulmiaan painaen, mutta päätti olla puuttumatta tilanteeseen, ellei kettu tekisi vääriä liikkeitä. Damian nyökkäsi lyhyesti ketulle, mutta katsoi sitten veljeensä merkitsevästi. Damian ei kyennyt sanomaan mitä halusi, mutta hän tiesi Kaydenin ymmärtävän ja tällä oli myös kyky sanoa se ääneen. Mies hymähti ilottomasti, hän ei ymmärtänyt miksi isoveljensä oli niin kiinnostunut jonkun pahaisen ketun piirtotaidoista. Silti hän teki niinkuin veljensä toivoi.

"Veljeni Damian haluaa, että piirrät jotain", Kayden selitti katsomatta kettuun päin, "Mutta jos teet yhdenkin väärän liikkeen, vastaat siitä minulle. Joten turha yrittää mitään temppuja."
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Heinä 2012, 22:18

Raban oli melkein kirjaimellisesti saamassa paskahalvausta kun tuo rotevan ja voimakkaan näköinen mies otti agresiivisen näköisenä askeleen kohden kettupoikaa heittäen samalla varsin vakuuttavan uhkauksen Rabanin niskaan. Raban kompuroikin pystyyn ja meni nopeasti paperista ja hiilistä kauemmas, mutta ei karkuun lähtenyt juoksemaan kerta ei tuo pelottava mies ei sen erikoisemmin perään aikonut lähteä. Sen sijaan tuo menikin jatkamaan töitään muristen jotakin itsekseen.. Raban itse laski katseensa papereihin ja hiiliin, jotka olivat vieläkin houkouttelevasti esillä mutta ei poika lähemmäksi uskaltanut toistamiseen mennä vaan jäi tuijottamaan niitä häntä visusti koipien väliin painettuna ja korvat lievästi luimussa.

Mutta toisen miehen, sen hoikemman, lähestyessä Rabania tuo hätkähti ja astui muutaman askeleen taaemmas ja oli selvästikkin valmis livahtamaan karkuun jos tuo tekisi yhdenkin väärän liikkeen Rabania kohden. Siintä ei kuitenkaan onneksi ollut mitään vaaraa kun mies menikin- ilmeisesti- omien papereittensa luokse ja otti ne käteensä ojentaen ne Rabania kohden. Raban nosti hämmentyneenä korviaan pystyyn silmien levitessä silkasta hämmennyksestä tuon ihmetellessä tämän miehen elettä häntä kohtaan. Tahtoiko tuo hänen ottavan nuo? Vai tahtoiko tuo hänen piirtävän tuolle jotakin? Pelokas pelästynyt katse kävi tuossa ilkeämmässä sedässä arkana kun tuo liikahti katsoen kaksikon suuntaan, mutta koska tuo ei näyttänyt välittävän ei Rabankaan mitään tehnyt.. paetakseen. Katse palasi tähän toiseen mieheen, joka vaikutti vaativan ilmeestä päätellen toveriltaan jotakin. Eikö tämä mies osannut puhua? Rabanin tosin ei tarvinnut sitä käydä edes kysymään ääneen kun tämä toinen, ilkeämpi mies kertoi mitä hänen veljensä tahtoi. Ainakin Raban näin päätteli miehen puhuessa kaksikon olevan veljeksiä ja samalla esitellessä veljensä. Uhkaus sai kuitenkin Rabanin värähtämään pienesti. Hän ei todellakaan tahtonut tuon miehen nyrkkeilysäkiksi!

"E-en varmasti tee, herra." Raban sanoi selvästikkin arastellen ja pelokkaasti tälle miehelle ja kääntyi sitten tuon veljen puoleen, joka oli esitelty Damianiksi. Raban veti pienen aran, mutta ystävällisen hymyn kasvoillensa samalla kun otti Daimianin tarjoamat paperin ja hiilen vastaan hieman epäröiden ja pitäen tuon veljeä silmällä kokoajan. Raban katsahti nopeasti ympärillensä ja kävi sitten istumaan pienen laatikon päälle tarpeeksi kauas tuosta ilkeästä sedästä, mutta niin että näki kuitenkin kummatkin miehistä. Toinen jalka vedettiin toisen päälle koukkuun "pöydäksi" ja pian Raban olikin jo työn touhussa hiilen kanssa. Meni yli kymmenen minuuttia kun Raban oli saannut jotakin luonnoksen tapaista aikaiseksi paperille ja palautti sen Damianille pienen ystävällisen hymyn kera. Raban oli paperille ikuistanut Damianin veljen työn touhussa kun ei ollut muutakaan keksinyt ja toivoi ettei tuo äkäpussi siintä hermostuisi.
"Tuota.. mikä sinun nimesi on?" Oli kohdistettu kysymys tuolle äkäisemmälle tapaukselle.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 15 Heinä 2012, 23:22

Vakuuttuneena siitä, että oli tehnyt viestinsä selväksi, Kayden palasi töidensä ääreen. Damian hymyili pienesti, hän ei ollut koskaan tavannut ketään toista, joka pitäisi piirtämisestä yhtä paljon kuin hän itse. Olihan hänen pikkuveljensäkin lapsena piirtänyt hänen kanssaan, mutta myöhemmin tätä eivät enää kiinnostaneet moiset harrastukset. Kaydenin silmissä piirrokset olivat merkityksettömiä.

Isoveli palasi myös työhön, vaikkakin nyt hänen ajatuksensa olivat muualla. Hän oli huomannut miten arpinen muukalainen oli, eivätkä hänen kaltaisensa olleet muutenkaan ihan yleinen ilmestys ihmisten kylässä. Damian ei voinut olla miettimättä, mistä kettu tuli ja miksi, muttei kyennyt kyselemään.

Kun kettu ojensi piirroksensa Damianille, tämä nyökkäsi miettivä ilme kasvoillaan ja katsoi tämän kädenjälkeä aidosti kiinnostuneena. Muukalainen oli onnistunut ikuistamaan kärttyisen pyövelin uskomattoman elävästi. Damian ei voinut olla naurahtamatta hiljaa katsoessaan selvästi veljekseen tunnistettavia kasvoja, jotka olivat juuri niin kulmikkaat ja vihamieliset, kuin mallinsa. Mies kohotti katseensa kettuun leveä hymy särmikkäillä kasvoillaan, sen paremmin hän ei pystynyt ilmaisemaan arvostustaan.

Kayden vain vilkaisi kahden muun suuntaan nähdessään ketun ojentavan piirroksen veljelleen. Hän ei ymmärtänyt, miksi moisella oli hänen veljelleen merkitystä, mutta veljen tyytyväisyys teki hänenkin olostaan paremman. Koska loppujen lopuksi Damian oli ainoa ihminen maailmassa, josta Kayden aidosti välitti. Vaikkei hän kyennyt ymmärtämään paljonkaan veljensä ajatuksista, puolidemoni ei kyseenalaistanut tämän toimintaa koskaan.

"Et siis tunne meikämiestä?" Kayden kommentoi pojan kysymykseen selkänsä suoristaen, hymähtäen sitten. Kettu ei selvästikkään ollut näiltä seuduilta, jos ei tuntenut pyöveliä. Mies katsoi hetken toista kulmiaan painaen. Moisia karvanaamoja ei yleensä juuri liikkunut niillä seuduilla ja ulkonäön perusteella heppu ei ollut mikään kiertävä matkalainen, vaan kerjäläinen. Ja varaskin vielä. Miten sellainen päätyi tänne, oli mysteeri, jonka vastausta pyöveli ei lopulta edes välittänyt tietää. "Kayden", puolidemoni esittäytyi ja vaivautui jopa luomaan kasvoilleen pienen, teennäisen hymyn jatkaessaan; "Pyöveli. Ja teikäläisen nimi oli? Kettu Repolainen?" Mies naurahti pilkallisesti. Damian huomasi ilmeistä ja eleistä, miten veljensä puhutteli muukalaista, mutta päätti olla puuttumatta. Kayden oli aina samanlainen. Damian oli veljeksistä kärsivällisempi, mutta myös sulkeutuneempi. Puolidemonin aggressiivisuus tuli joskus jopa tarpeeseen.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Heinä 2012, 09:22

Raban sai antamastaan piirroksestaan selvästikkin hyvin positiivista palautetta tämän hiljaisen miehen vetäessä kasvoillensa iloisen ja tyytyväisen hymyn. Raban ei voinnut olla vastaamatta siihen pienellä nolostuneella hymyllä ja jos Raban olisi voinnut punastua, olisi tuo varmasti sen tehnytkin. Kuitenkin Raban vain tyytyi hymyilemään hieman nolostuneesti, mutta tyytyväisenä saamaansa hiljaiseen palautteeseen kuvasta.

Rabanin huomio kuitenkin siirtyi tähän ärrimurriin, joka ryhtyi hyvin töykeälläkin tavalla vastaamaan Rabanin kysymykseen tai ainakin äänensävy oli sellainen josta Raban ei pitänyt. Vastaukseksi kettu kuitenkin pudisti pienesti päätään. Eihän täältä päin laisinkaan ollut ja hän olisi jo tahtonut takaisin tuttuun kotikylään, mutta ei uskaltanut ilmiantaa mistä päin oli kotoisin. Hänethän tapettaisiin vielä siintä hyvästä! Tyhmähän Raban ei kuitenkaan ollut, vaikka kadun kulkija olikin.
No tämä äkäpussi kertoi nimekseen Kayden ja Raban nyökkäsi tuolle esittelylle ja oli sanomassa vielä jotakin kun Kayden ehti ensin.. esitellen myös oman ammattinsa, joka sai ainakin Rabanilla selkää pitkin kulkemaan kylmiä väreitä ja hieman pelkäämään tätä äkäpussia enemmän, mutta se lievä pelon tunne kuitenkin vaihtui lievästi loukkaantuneeseen katseeseen Kaydenin kutsuessa häntä Kettu Repolaiseksi.
"Anteeksi herra, mutta nimeni on Raban." Raban korjasi miehen nimi valintaa, mutta ei kuulostanut kovinkaan uhmakkaalta päinvastoin. Hyvin aralta ja joksikseen pelokkaalta.. mikä ei ollut ihme tuollaisen miehen seurassa.
"Mutta eikö tappaminen ja ihmisten satuttaminen ole väärin?" Kuului Rabain suusta vielä perään hyvin naiviii kysymys Kaydenille omistettuna totta kai. Eihän poika parka voinnut ymmärtää miksi ihmiset, tai edes friikit tahtoivat omiaan vahingoittaa omaksi ilokseen tai vain muuten vain.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 16 Heinä 2012, 12:54

Pyöveli nauroi. Tämä tästä vielä puuttui. Pojankloppi yritti ensin varastaa pahaisia papereita ja nyt luennoitsi moraalista. Kayden oli kuitenkin tarkka siitä, miten hänen työstään puhuttiin, joten toisen arvostelun sijaan hän halusi tehdä selväksi, että hänen työnsä oli kunniallista. "Me pyövelit käytämme termiä teloittaminen... ei 'tappaminen'", mies huomautti ivallisesti hymyillen, "Ja työtäni tukevat niin valtionmiehet kuin kuninkaalliset. He ovat määränneet noidat ja rikolliset tapettaviksi... minä vain toteutan heidän tahtonsa."

Kayden ei pitänyt elämää itsessään minkään arvoisena, mutta hän ei tappanut tyydyttääkseen itseään. Hän tappoi, koska se oli hänen työnsä. Jos se tulisi tarpeeseen, Kayden olisi valmis tappamaan puolustaakseen itseään, vapauttaan ja elämäänsä, mutta hän ei koskaan tappanut mielivaltaisesti. Se ei kuitenkaan ollut hänelle moraalikysymys... Tyhjän takia tappamisesta ei vain yksinkertaisesti olisi hänelle mitään hyötyä.

Silti hän halusi pitää maineensa puhtaana rikoksista. Kayden ei pitänyt lakeja tai moraalisääntöjä merkittävinä, mutta hän ymmärsi, että tottelemattomuus voisi johtaa hänen työnsä menettämiseen - ja hänen työnsä oli kaikki mitä hänellä oli. Pelkästään epäsosiaalisesta ja töykeästä käytöksestä pyöveliä ei alettu moittimaan, mutta jos hän alkaisi pitää liian korkeaa profiilia aggressiivisuuden suhteen, sillä olisi varmasti seurauksia.

"Sinuna miettisin kahdesti ennen kuin ryhtyisin saarnaamaan moraalista", puolidemoni huomautti kylmästi. Sillä heistä kahdesta ketunpahainen oli se, jota laki ei suojannut, jos hän jäisi kiinni oikeasti varastaessaan jotakin. Kaydenin työ puolestaan oli täysin laillista. Pyöveli ei kuitenkaan ollut mikään vartija. Hän ei välittänyt ilmoittaa rikollisista itse, jos niihin törmäsi. Koska kuten useimmilla asioilla, rikollisten kohtalolla ei ollut Kaydenille todellisuudessa mitään merkitystä... Niin kauan kun nämä eivät tunkisi hänen henkilökohtaiselle alueelleen. "Sitäpaitsi teloitukset ovat suorastaan kansanhuvitusta nykyään..." mies totesi naurahtaen, "Ihmiset kai pitävät siitä, miten miellyttävästi niskat naksuvat katketessaan... ja kuinka ihanan kirkkaan punaista veri on tulviessaan kaulan valtimoista... Ja se veren tuoksu..." Kayden veti suurieleisesti henkeä ja huokaisi; "Sitä ei voita mikään." Mies hymyili vinosti. Kaikki teloituksen "ihanuus" oli hänelle niin tuttua, ettei se todellisuudessa enää liikuttanut häntä mitenkään... Hän vain halusi pelotella poikaparkaa jutuillaan.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Heinä 2012, 14:45

Kayden ryhtyi nauramaan ketun sanoille saaden Rabanilta osakseen kysyviä ja hieman hämmentyneitä katseita. Mitä hauskaa hänen kysymyksessään muka oli ollut? Ei tappaminen koskaan ollut kivaa.. eikä niin saannut tehdä! Rabanin ajatusmaailma sai kuitenkin muuttua varsin radikaallisella tavalla kun Kayden kävi kertomaan paremmin työstään ja sen että kuninkaalliset sun muut korkea-arvoiset sallivat sen.
"Mutta eikö sinusta koskaan tunnu pahalta kun riistät jonkun elämän?" Raban kysyi hieman arastellen ja selvästikkin kauhistellen asiaa miten joku saattoi edes työkseen pystyä tekemään moista. Vahingoittaa muita työkseen ja vielä tappaa rahaa vastaan. Se oli väärin, niin Rabanille oli opetettu pienenä. Silloin kun äiti vielä oli elossa.

Raban hätkähti pienesti kun mies huomautti hänelle kannattaisko ketun alkaa saarnaamaan sellaisesta kuin moraali pyövelille.
"Minä en sentään tapa ketään elääkseni." Raban huomautti aralla varovaisella äänensävyllä miehelle, vaikka tiesikin että saattaisi juuri potkaista saappaan kärjellä kantapohjaan ja saada miehen suuttumaan itselleen.
"Ja jos minulla olisi mahdollisuus hankkisin töitä." Raban lisäsi hieman surkuhupaisasti hymähtäen. Eipä hänellä paljoa ollut varaa töitä hankkia, ainakaan sellaista mitä itse haluaisi ja raskaasti fyysisiin töihin ketusta ei ollut sen näki ulospäin tyhmäkin. Joten varastaminen oli vain Rabanin tapa hankkia elantonsa.

Pyöveli avasi jälleen suunsa ja alkoi kertomaan että teloitukset olivat tänä päivänä suoranaista kansanhupia, sekä jotakin sellaista mitä Raban ei olisi todellakaan halunnut kuulla ikinä missään muodossa. Ei edes nähdä. Joten Kayden totta vie sai haluamansa reagtion, eli pelon joka kuvastui ketun kasvoilta inhon kera. Jopa häntä oli eksynyt huomaamatta koipen väliin.
"Miten joku voi nauttia sellaisesta!?" Kettu puuskahti ajattelematta kysymystään laisinkaan loppuun asti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 16 Heinä 2012, 18:11

Että tuntuiko elämän riistäminen pahalta? Ei, ei niin ollenkaan. Itseasiassa jos Kaydeniltä kysytään, se ei tuntunut yhtään miltään. Hän oli mestannut monia - sekä tuttuja, että tuiki tuntemattomia. Kaikki yhtälailla merkityksettömiä. Kuoleman todistaminen ei tuntunut hänestä haikealta, kauhistuttavalta tai ihanalta... ei miltään.

Niin ei kuitenkaan ollut aina. Mies muisti edelleen elävästi ensimmäisen kertansa. Hänen isänsä katsoi tyypillinen ankara ilme kasvoillaan vierestä, kun kuusitoista-kesäinen Kayden käveli mestauspölkyn luokse, viimeisen päälle kiillotettu ja raskas kirves olallaan. Varkaan kurjimus laski täristen päänsä pölkylle ja vaikeroi ääneen pyövelin pojan edessä. Kohottaessaan kirveen ilmaan, Kayden mietti, miltä miehen tappaminen tuntuisi. Kenties hän saisi miellyttäviä väristyksiä... Tai ehkä hän oivaltaisi jotain olennaista koskien elämää ja kuolemaa... Tai ehkä hän tuntisi itsensä vahvemmaksi, kaikkivoipaksi...

Miehenalku ei pelännyt, mutta hän jännitti. Hän ajatteli tämän teon merkkaavan suurta muutosta elämässään. Siirtymää kohti jotain merkittävämpää roolia. Kirveen terä sädehti auringon valossa ja miehen lihaksikas ruumis jännittyi valmiina iskemään. Nuorukainen otti tehtävänsä kuoleman vakavasti ja keskittyi siihen niin, ettei aistinut ympärillään muuta, kuin itsensä ja sen miesparan, jonka oli määrä menettää päänsä. Iskun täytyi olla tarpeeksi kova ja osuman tarkka, jotta teloitus olisi onnistunut. Vaikkei hän sitä ääneen olisi myöntänytkään, Kayden pelkäsi tekevänsä virheitä ja hänen työn karkeuttamat kätensä tärisivät nuorukaisen viimein iskiessä kirveen alas.

Kirveen terä leikkasi puuhun asti, veren haju täytti pyövelin pojan sieraimet ja irrallinen pää vieri etäämmäksi mestauspölkystä ja vielä hetki sitten eläneestä omistajastaan. Punainen virta värjäsi vanhan, harmaantuneen puun pinnan ja tahri kiiltävän kirveen terän. Kayden huohotti kuin raskaan urheilusuorituksen tehneenä ja katsoi työnsä tulosta. Hetken hän odotti jotain tunnetta... Mitä tahansa, mikä merkkaisi hänen ottamaansa askelta ihmisenä ja miehenä. Mutta sitä ei tullut. Oli vain tyhjyys, jonka paikalle astui pian hämmennys. Kayden oli odottanut jotain suurta, jotain ikimuistoista. Vähitellen hämmennyksen tilalle astui kalvava pettymyksen tunne.

"Miten joku voi nauttia sellaisesta!?" toinen kysyi ja sai miehen hymähtämään ilottomasti. Hän oli miettinyt aivan samaa... tosin täysin eri syistä. Joskus mies toivoi, että voisi nauttia toisten tappamisesta. Tai ylipäätään mistään. Mutta kaikki mitä hän tunsi, oli se tuttu kolkko tyhjyys.

"Teikäläinen ei selvästikkään ymmärrä tosiviihteen päälle", pyöveli totesi naurahtaen. Toisinaan hän oli tyytyväinen siihen, ettei hänen veljensä kuullut tai ymmärtänyt mitä hän puhui, koska Damian ei taatusti kutsuisi mestauksia viihteeksi, edes leikillään. Äitinsä itsemurhan jälkeen Damian on ottanut kuoleman huomattavasti veljeään vakavammin - vaikka on aivan yhtälailla immuuni tunteille, joita se muissa ihmisissä saattoi herättää. "Mutta mitäpä tuollainen katurotta viihteestä tietäisi..." Kayden jatkoi ivallisesti, kohottamatta katsettaan kettupojan puoleen, vaan keskittyi jatkamaan rakenteluaan.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Heinä 2012, 22:02

"Teikäläinen ei selvästikkään ymmärrä tosiviihteen päälle" -olivat sanat, jotka saivat Rabanin melkein jopa raivon partaalle. Mutta nuorukainen hillitsi suunsa ja tunteensa sillä ei yksinkertaisesti uskaltanut nousta tätä miestä vastaan kunnolla. Hänhän oli vain.. no katulapsi jolla ei ollut mitään oikeuksia. Senkin lisäksi että Raban oli yksinkertaisesti vain liian arka ja ujo käymään tälle miehelle saarnaamaan yhtään mistään. Turpa reissuhan siintä vain tulisi poika pololle.
"Onneksi en tiedä." Raban kuitenkin tuhahti miehen sanoille korvat luimussa ja tosiaankin kiitti mielessään että oli vain "vaivainen katurotta", joten hänen ei välttämättä tarvitsisi nähdä kuinka julmasti pyöveli lopetti muita ihmisiä ja friikkejä vaikka olivatkin rikollisia ja noitia.

Raban tapitti hetken Kaydenia kun tuo jatkoi rakentamista kuin mitään ei ikinä olisi ollutkaan ja niin päätti tehdä Rabankin. Katse kääntyi tuon veljen suuntaan joka oli hiljaisuudestaan huolimatta osoittanut mukavammaksi seuralaiseksi. Raban kävi ottamassa varovasti tuon paperit ja hiilen käteensä kävellen hieman aristellen miehen luokse nykäisten tuota hieman hihasta että tuo huomaisi ketun. Kun Damian oli kääntynyt kettua kohden näytti Raban tuolle kädessään olevan paperin ja no osoitti näin että tahtoi piirtää vielä lisää jos tuo vain sallisi sen..

//Tulipas lyhyttä, mutta jatkuupi//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 17 Heinä 2012, 13:38

Kiinnittämättä huomiota ketun aikeisiin, Kayden taputti veljeään käsivarteen ehdottaakseen paikan vaihtoa. Lautoja oli vielä muutama naulattavana, mutta hiominen oli suurempi homma. Damian nyökkäsi lyhyesti ja nousi ylös ojentaen hiomapaperin pikkuveljelleen. He vaihtoivat pienen hymyn keskenään, ennen kuin siirtyivät toistensa ohitse jatkamaan työntekoa.

Yhteisen lapsuuden myötä veljesten äänetön viestintä oli kehittynyt syvälliselle tasolle. Joskus pienempänä Kayden oli miettinyt, mitä isoveli mahtaisi kysyä häneltä, jos vain kykenisi. Mutta nyt hän uskoi, ettei Damianilla olisi koskaan häneltä mitään kysyttävää. Puolidemoni oli oppinut ymmärtämään veljensä viestejä, mutta hänen veljensä oli oppinut tulkitsemaan kokonaista maailmaa ilman sanoja. Heistä kahdesta Kayden oli se, jolla olisi ollut enemmän opittavaa toiselta. Ja nyt hiukan varttuneempana hän itsekin ymmärsi sen.

Damian ei ehtinyt naulaamaan montaakaan lautaa, kun hän havahtui tuntiessaan jonkun nykäisevän hihastaan. Mies kääntyi ketun puoleen kysyvä ilme kasvoillaan, mutta hymyili sitten hiukan huvittuneena, vaikkakin täysin hyväntahtoisesti ketun viitatessa haluavansa piirtää lisää. Hän heilautti huolettomasti kättään ilmaistakseen, että poika oli vapaa tekemään niin kuin halusi. Paperia riitti kotipuolessakin, eikä se ollut Kaydenin palkoilla kovin kallista. Damian oli ainoastaan mielissään, kun joku toinenkin suhtautui piirtämiseen samalla intohimolla, kuin mies itse. Kettu oli vielä nuori, mutta hänessä oli potentiaalia.

Vierestä seurannut Kayden murahti itsekseen. "Et sitten tuhlaa niitä kaikkia", hän kehotti viitaten papereihin ja hiiliin kädellään. Pyöveli kuitenkin hiljeni veljensä tönäistessä tätä kevyesti kädellään. Damian hymyili vinosti, ilmeestä saattoi päätellä hänen koko viestinsä; rentoudu. Damianin mielestä velipoika otti itsensä aivan liian vakavasti. Epäilemättä se johtui hyvinkin paljon hänen työstään. Heidän isänsä oli tehnyt Kaydenille alusta lähtien hyvin selväksi, millainen hänen täytyi olla täyttääkseen isänsä paikan pyövelinä. Pojalta oli jo pienenä vaadittu ankaruutta ja kylmyyttä muita ihmisiä kohtaan. Hän oli oppinut pitämään niin kutsutun "ammatillisen etäisyyden" ihmisiin - ei vain teloitettaviin, vaan kaikkiin muihinkin. Ammatti oli noussut miehen päähän, eikä hänen elämässään enää ollut juuri muuta sisältöä. Minkä Damian koki erittäin harmilliseksi, koska se köyhdytti Kaydenin elämää todella radikaalisti.

Pyöveli painoi hiukan vastahakoisesti katseensa maahan ja jatkoi puun hiomista puuttumatta sen koommin ketun puuhiin. Vaikkei hän itse ymmärtänyt tai tunnustanut käytöksessään olevan korjattavaa, mies ei vastustanut veljeään. Hän huokaisi syvään, laskien sitten hiomapaperin kädestään ja nousten seisomaan. "Tupakkatauko", hän ilmoitti ääneen ja heittäytyi nurmikolle istumaan etsien takkinsa taskusta pahvista tupakkalaatikkoa. Damian hymähti ja laski myös vasaran kädestään kävellen parransänkeään rapsutellen veljensä vierelle. Napattuaan yhden savukkeen omaan suupieleensä, Kayden ojensi laatikon vierelleen istuvalle isoveljelleen, joka tupakan otettuaan alkoi sytyttää sitä tulitikulla. Pyöveli katsahti ketun suuntaan veljensä sytyttäessä myös hänen savukkeensa ja kohotti merkitsevästi tupakkalaatikkoa. "Kelpaisiko tupakka?"

Kayden ei ollut kiinnostunut ketusta tai tämän elämän menosta, mutta tilanne tuntui hänestä liian kiusalliselta jättääkseen pahaisen täysin huomiotta. Veljensä seurassa miehen ei ollut yhtä helppo pitää yllä auktoriteettista rooliaan, koska tiesi ettei tämä ottanut sitä vakavasti. Kilttiä poikaa Kayden ei kuitenkaan suostunut leikkimään.

Laskettuaan tupakkalaatikon takaisin nurmikolle pyöveli veti syvään henkeä ja puhalsi ilmoille vaalean savupilven. "Huomaan, ettet ole näiltä seuduilta, poika", hän sanoi katsoen toista suoraan keltaisiin silmiin. "Mitä teet kylässä? Jos tulit kanoja jahtaamaan, niin olet väärillä jäljillä. Kaikki täkäläiset kanat ovat jossain puodissa tai torilla kaakattamassa tyhjänpäiväisiä", hän huomautti virnistäen.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Heinä 2012, 20:31

Rabanin kasvoille levisi iloinen ja kiitollinen hymy Damianin ilmoittaessa rennolla käden heilautuksella, että kettu saisi piirtää tuon papereihin niin paljon kun haluaisi. Raba olikin menossa iloisena piirtämään paikallensa, joka oli se vanha tuttu laatikko, kun Kayden avasi suunsa ja sai ketun säpsähtämään pelästyneenä kääntäen katseensa pyövelin suuntaan. Kayden ilmoitti hyvin tuimaan sävyyn ettei Raban saisi tuhlata kaikkia papereita, vaikka luvan olikin saannut niitä käyttää. Kettu olikin myöntymässä vanhemman sanoihin kun Kydenin veli ilmoitti pienellä läppäisyllä että pyöveli antaisi olla ja antaisi pojan piirrellä jos tahtoisi, tai näin ainakin Raban tuon eleestä päätteli. Pieni kiitollinen hymy kohdistettiin Daimianille, oli tuo huomannut sitä tai ei, ja kettu siirtyi pienen laatikkonsa päälle istumaan toinen jalka koukussa asettaen paperit syliinsä ja hiilen kauniisti käteensä.

Rabanin katse kiersi pitkin ympäristöä minkä tuo näki ympärillään ja muutaman sekunnin päästä kettu löysi kohteensa, jonka tahtoi ikuistaa paperille. Se oli vaunut hieman kauempana, eivät mitään kuninkaalliset tai edes hienot, mutta Rabanille kelpasi mikä tahansa minkä vain voisi piirtää ja ikuistaa paperille. Niimpä hiili kädessä kettu kävi keskittyneesti ja harkituin vedoin piirtämään ja työstämään uutta kuvaa paperille pikku hiljaa, kunnes oli sen saannut omasta mielestään valmiiksi ja valitsi jälleen uuden kohteen lähi maastosta. Tällä kertaa paikallinen kulkukoira joutui kohteeksi kerta oli eksynyt ruokaa etsimään lähettyville.

Aika meni nopeasti piirtäessä, eikä kettu tajunnut ajan kulua tai ympärillä tapahtuvia asioita laisinkaan ja oikeastaan säpsähti työstämiseltään Kayden ääntä nostaen katseensa tuohon hieman yllättyneen näköisenä. Katse laskettiin miehen kädessä olevaan laatikkoon. Kayden tarjosi tupakkaansa, asiaa jota Raban ei ollut ikinä törmännyt haltia kylässä, mutta pelkkä tupakan lemuava savu kertoi ettei kettu tahtonut tuohon kääryleeseen edes koskea.
"Ei kiitos." Raban sitten kieltäytyi kohteliaasti Kaydenin melkein jopa ystävällisestä tarjouksesta ja kääntyi sitten kuvansa puoleen. Ruoka olisi kyllä kelvannut ketulle paljon paremmin.. hän ei ollut vielä syönnyt koko päivänä mitään ja vatsa kurisi valittaen kivusta.

Katse kohdistettiin uudestaan puoliveriseen joka kävi tuumaamaan melkeinpä itsestään selvyyden ääneen. Raban kyllä tiesi olevansa pulassa jos menisi ääneen keskellä katua sanomaan että oli haltia kylästä. Tyhmä Raban ei ollut, kuten olikin jo todettu.
"En tullut.." Raban vastasi miehen kana varkaus ilmoitukseen ja avasi sitten vielä suunsa ettei Kayden alkaisi tämän enempää pimittämään häneltä. Tai ainakin toivon mukaan...
"Eksyin tänne, vahingossa." Oli pojan vastaus miehelle miten hän ihmiskylään oli joutunut.. oikeastaan se olisi ollut pidempikin tarina, mutta se jääkööt Rabanin omaan tietoon.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 17 Heinä 2012, 23:07

"Vai eksyit", mies kommentoi leukapartaansa sivellen. Kettu ei selvästikkään kertonut kaikkea. Kuka taruolento olisi niin pehmoinen päästään, että "eksyisi vahingossa" ihmisten kylään? Eikä Raban vaikuttanut tyypiltä, joka käyttäisi ajatuksia sumentavia aineita. Poikahan ei edes polttanut tupakkaa. Toisaalta, mitäpä se pyöveliä kosketti. Kettu tuskin oli tullut jäädäkseen. Tai teloitettavaksi.

Damian selasi ajatuksissaan piirustuksiaan käsissään. Hän oli piirtänyt paljon luonnoksia rakennuksista ja ohikulkevista ihmisistä, mutta myös täysin kuvitteellisia hahmoja ja tilanteita. Nämä olivat kaikki vain karkeita luonnoksia, mutta niiden pohjalta Damian voisi luoda suurempia, viimeistellympiä töitä, kunhan pääsisi kotiin maalaustelineensä ja parhaiden mahdollisten piirtimien ja papereiden ääreen.

"No, miten kauan ajattelit viipyä, hmm?" Kayden kysyi Rabanilta vinosti hymyillen. Mies oletti ketun olevan lähdössä pian. Toisaalta, kun tämän kuntoa katsoi, matkustaminen pois kaupungista ei olisi aivan ongelmatonta. Ketullahan oli toinen jalka siteisiin käärittynä. Toisen vastausta kuunlostellessaan mies sattui vilkaisemaan kuvia yhä selaavan veljensä puoleen.

Damianin ollessa juuri siirtämässä nipun päälimmäisen kuvan alimmaksi, veljen käsi laskeutui pinon päälle ja tämä kumartui katsomaan kuvaa lähempää. Hämmentynyt isoveli hymähti Kaydenin hymyillessä leveästi kurvikkaan naisen alastonkuvalle ja pyöritti silmiään. Joissain tilanteissa hän tunsi itsensä niin paljon veljeään vanhemmaksi...

Hetken kuvaa ihasteltuaan Kayden naurahti ääneen ja tökkäsi veljeään merkitsevästi kyynärpäällään. Hänen puolestaan veli olisi saanut piirtää tuollaisia kuvia enemmänkin.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Heinä 2012, 00:22

Kayden ei vaikuttanut selvästikkään uskovan Rabanin "eksymiseen" ihmisten kylään ja se sai ketun jonkin verran hermostuneen näköiseksi. Pakostahan sitä hermostui kun sattui olemaan haltia kylästä ja ihmisten kylään sitten tullut pienen mutkan kautta, jossa kuka tahansa varmasti olisi enemmän kuin valmis tappamaan jos vahingossakin möläyttäisi olevansa haltoiden leiristä.
"Niin.." Raban sitten mumisi jotakin vastaukseksi pyövelille ja siirsi katseensa tuon veljeen, joka oli omia töitään käynnyt kädessään pyörittämään ja laittamaan kauniiseen pinkkaan, sekä järjestykseen. Ketun olisi tehnyt mieli mennä katsomaan Damianin töitä, mutta ei uskaltanut.. Sillä Daimianin ah niin ihana äkäpussi veli oli ketun mieleen turhan lähellä ja Raban mieluusti tahtoi pitää tuohon jonkin sortin turva etäisyyden. Mies kuitenkin oli tehnyt selväksi jo kohtaamisesta lähtien että ei arvostanut pahemmin ketun läsnäoloa jos Damian ei sitä olisi sallinut. Millainenkohan kohtaaminen tästäkin olisi tullut jos Kayden ja Raban olisivat aivan kahdestaan toisiinsa törmänneet? Tuskin mitään kaunista, sama kuin härkä olisi torakan tavannut ja liiskannut sitten maahan. Pelkkä ajatus sai ketulta niskakarvat pystyyn.
Raba havahtui ajatuksistaan jälleen Kaydenin ääneen.

"....En oikein tiedä." Oli hermostunut vastaus miehen kysymykselle, sillä Rabanilla ei todellakaan ollut mitään hajua kuinka kauan joutuisi olemaan ihmiskylässä "vankina", vai pääsisikö ikinä pois jääden tänne kuolemaansa asti.
Kaydenin kurkottelulle veljensä suuntaan Raban kohotti pienesti kysyvästi toista kulmaansa, mutta päätti olla kommentoimatta tai puuttumatta asiaan. Etenkin kun vatsa muistutti jälleen itsestään murisemalla kovaan ääneen että tahtoi ruokaa ja näiltä Raba ei sitä kävisi pyytämään. Damian ehkä voisikin, mutta Kayden tuskin olisi suostuvainen antamaan edes omenen kannikkaa nälkäiselle kulkurille. Kuitenkin syystä tai toisesta kettu avasi suunsa ja toimi täysin ajatuksiaan vastaan.
"Tuota.. onko teillä eväitä mukana? Ajattelin vain jos minullekkin liikenisi hieman." Raban sanoi varoen ja selvästikkin peläten että saisi vasarasta kalloonsa kysymyksestään, tai muuten vain lähtö passit.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 18 Heinä 2012, 20:24

Vai että ruokaa tekisi mieli. Teennäisesti nauraen Kayden kääntyi Rabanin puoleen. "Kettu", hän aloitti matalalla äänellä ja katsoi tätä kulmiensa alta suoraan silmiin, "Älä koettele onneasi." Pienestä, pakotetusta hymystä huolimatta viesti oli kaikkea muuta kuin hyväntahtoinen. Mies tuijotti toista kauan palavan oransseilla silmillään sanojensa painoksi, ennen kuin siirsi katseensa muualle. Damianin läsnäolo oli ainoa syy, miksei hän pelotellut kurjaa tiehensä samantien, mutta miksikään hyväntekijäksi hän ei ryhtyisi.

Eihän heillä evästä ollut. Luukun korjaamiseen ei menisi enää kauan ja he voisivat palata kotiinsa ruokailemaan. Työnteko sujui hyvin pelkällä tupakallakin. Kaydenin vastaus ei ollut hiukkaakaan siitä kiinni, löytyikö ruokaa vai ei. Hän ei aikonut jakaa työnsä hedelmiä muiden kuin veljensä kanssa. Se mitä veli teki osuudellaan oli hänen asiansa.

Jos elämässä ei selvinnyt ilman muiden apua, ei ansainnut elää. Niin Kayden oli opetettu ajattelemaan. Hän tosin toimi itsekkin aatteensa vastaisesti tehdessään työtä myös veljensä elämisen edestä. Muiden kohdalla hän ei kuitenkaan ikinä tekisi samaa poikkeusta.

"Kylästä löytyy paljon naiiveja rouvia, joissa ketunkuontalosi saattaisi jopa herättää sympatioita", mies sanoi kulmiaan painaen, "Minä en ala sinua ruokkimaan. Ainoa palvelus minkä sinulle voin tehdä on nopea ja kivuton päätös kurjalle elämällesi."
Juudas
 

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Heinä 2012, 22:30

Kylmä kulmien alta kohdistettu katse kohdistettiin kettuun, joka sätkähti sisäisesti moista elettä virneestä huolimatta samalla kun pieni ääni päässä käski jo juoksemaan karkuun tätä miestä. Raban ei kuitenkaan sitä tehnyt vaikka olikin hieman säikähtäneen näköinen. Kayden ilmoitti harvinaisen selvästi ettei Rabanin missään nimessä kannattaisi kokeilla onneaan ruuan saamisen suhteen pyöveliltä, tai edes tuon veljeltä. Raban mutristi suutaan luimistaen korviaan ja laski katseensa sitten maahan.. Vaikka piirtely olikin ollut hauskaa niin nyt hänen tyhjääkin tyhjempi vatsa tarvitsi ruokaa, vaikkei Rabanilla oikein ollutkaan hajua mistä moista lähtisi ihmiskylästä etsimään.

Rabanin ei kuitenkaan asiaa tarvinnut kauaa miettiä kun Kayden päättikin kertoa mistä moista voisi löytäkkin, vaikkei Raban kieltämättä varastamisesta pitänytkään. Mutta se oli vain tapa selvitä hengissä näin rahattomana ja suojattomana tässä julmassa maailmassa.
"Kiitos, mutta ei kiitos." Raban ilmoitti Kaydenille samalla kun nousi ylös laatikon päältä, siisti piirutus pinkkaansa hieman ja käveli sitten pyövelistä huolimatta Damianin luokse ja laski paoeri pinkan tuon eteen hiilen kera. Ei hän enään viitsisi niitä viedä kerta oli luvan kanssa saannut taiteilla tämän miehen välineisiin.
Raban loi Daimianin päälle kiitollisen hymyn samalla kuin kääntyi lähteäkseen ja jättää mies kaksikko rauhaan jatkamaan töitään.

//Tiedät miten jatkaa//
suskari
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron