Taiteen nimessä [k18]

[Forte]

// Selvä ^^ //

Darion tiesi Kaydenin valehtelevan. Kaikki ei ollut hyvin, kummallakaan heistä. Darionilla oli tunne, että he olivat vähän samoissa aatoksissa, kumpikaan ei tiennyt, miten aamu jatkuisi ja mitä he olisivat toisilleen tämän jälkeen. Darionilla itsellään ei ollut mitään, mikä pitäisi hänet haltioiden keskuudessa, hän voisi taiteilla missä päin maailmaa tahansa, joten ei häntä haittaisi asettua vähän lähemmäs Kaydenia, jos tästä todella tulisi jotain. Darionia ei haitannut, vaikka tulisikin. Hän oli aika huomaamaton puolidemoni, hiljainen ja saattoi tehdä päiväkausia maalauksiaan, joten mikäli Kayden haluaisi omaa aikaa ja rauhaa, se ei ollut Darionille mikään ongelma.

Mutta niiden puheiden aika olisi vasta aamulla, mitä tahansa silloin tapahtuisikaan, Darion ei ainakaan katuisi tätä yötä hetkeäkään. Puolidemoni ei sen enempää udellut Kaydenin ajatusmaailmasta, vaan lähti miehen ohjaamana takaisin makuuhuoneen puolelle. Darion oli kieltämättä yllättynyt, että väsymyksestä huolimatta Kayden jaksoi vielä vaihtaa lakanat. Hyvä vain, oli mukavampaa nukkua puhtaalla vuoteella. Darion antoi itselleen luvan olla murehtimatta vielä huomista ja pikkuisen hymyillen puolidemoni tuli Kaydenin vierelle, käpertyen miestä vasten. Kayden tuoksui miellyttävältä ja tämän kädet tuntuivat voimakkailta ympärillä. Darion ei olisi halunnut herätä lainkaan seuraavaan aamuun, mieluummin hän olisi vain tässä ties kuinka pitkään ja nauttisi Kaydenin lämmöstä. Darion laski käsiään Kaydenin käsien päälle ja puristi lempeästi miehen kättä. Pitkästä aikaa Darion nukahti tyytyväisenä, todella rauhalliseen ja rentoon uneen, eikä pelkästään maalaamisen tai säveltämisen uuvuttamana. Hän olisi mielellään nukahtanut näin joka yö.

[Juudas]

Aamu sarasti niillekin, jotka olisivat mieluummin vielä jatkaneet uniaan. Tavallisesti pyöveli heräsi varhain ja käveli työpajaansa ennen kuin naapurit olivat vielä liikkeellä, mutta tänään hän nukkui tavallista sikeämmin. Ohi kulkevan vaunun äänet tulivat hänen uneensa, saaden tämän hitaasti raottamaan silmiään. Suljettujen verhojen vuoksi huoneeseen tuli valoa vähemmän kuin yleensä aamuisin, mikä oli myös osaltaan mahdollistanut muutaman tunnin poikkeuksen herätyksessä. Verhoilla oli kuitenkin pieni osuus. Suurempi syy lepäsi Kaydenin vierellä.

Mies katsoi hetken toisen mustia hiuksia, niskaa ja hartian linjaa, liikkumatta mihinkään. Hän saattoi kuulla toisen rauhallisen hengityksen, Darion ei siis ollut vielä herännyt. Unissaankin puolidemoni kuitenkin puristi pyövelin kättä omassaan. Kayden huokaisi hiljaa ja painoi silmänsä kiinni. Hetken hän toivoi, ettei olisi herännytkään.

Kayden siirsi varovasti kättään irroittaakseen sen nukkuvan Darionin otteesta ja nousi hitaasti istumaan, hieroen kasvojaan. Hän katsahti puolidemonin suuntaan ilmeettömänä. Mustat hiukset lepäsivät hänen kapeilla kasvoillaan ja hartioiden päällä. Lempeä aamuaurinko hyväili tuota hentoa ruumista, luoden pehmeät varjot sen muodoille. Kapeilla kasvoilla oli tyyni ilme ja taipuisa häntä liikehti välillä rauhallisesti edestakaisin. Mikään ei ollut muuttunut. Kayden näki Darionin yhä aivan yhtä kauniina ja vetovoimaisena kuin eilenkin. Mutta itsensä hän näki toisin. Eilen puolidemoni sai hänet uskomaan parempaa myös itsestään. Tänään hän kohtasi todellisuuden.

Puettuaan puhtaat bokserit ylleen miehellä oli mielessään vain yksi selkeä ajatus; tupakka. Päästyään alakertaan hän etsi askin nahkatakkinsa taskusta, tuskin huomaten Damiania, joka seurasi lievästi hämmentyneen näköisenä ruokapöydän äärestä. Heti löydettyään etsimänsä mies painui pihalle alushoususillaan ja istui kuistin portaille imien kiivaasti savua keuhkoihinsa. Naapurin lapset hihittelivät keskenään ja ohikulkevat rouvat loivat paheksuvia katseita, mutta ne eivät Kaydeniä liikuttaneet. Tumpattuaan aamun ensimmäisen tupakkansa hän alkoi heti sytyttää uutta.

Kayden ei olisi halunnut kohdata Darionia. Hän olisi halunnut vain nousta vaunuihinsa ja lähteä pois, toivoen että puolidemoni katoaisi sillä välin talosta. Pyöveli ei uskonut heillä olevan tulevaisuutta - ystävinä tai minään muunakaan. Hän välitti Darionista ja halusi tälle vain hyvää. Mutta ennen pitkää puolidemoni huomaisi miehen olevan muuta kuin hän oli odottanut. Kayden oli tulinen rakastaja vain neljän seinän sisällä. Niiden ulkopuolella hän oli rikkinäinen mies, pyöveli, joka kätki todelliset tunteensa vihalla.

Pyöveli ei ollut koskaan kiintynyt kehenkään, niinkuin hän oli kiintynyt Darioniin. Ja se pelotti häntä. Kiintymyksen mukana tuli aina myös pelko toisen menettämisestä... Oli helpompaa jättää kuin tulla jätetyksi. Oli helpompaa kieltää välittävänsä kuin myöntää pelkäävänsä hylkäämistä.

Pelko, suru, syyllisyys... Niin monia tunteita risteili Kaydenin mielessä. Tyypillisesti tunteet tulivat ulos vihana ja kiihtymyksenä, joka kuvastui miehen vakavilta kasvoilta tämän hengitellessä miellyttäviä myrkkyjä keuhkoihinsa. Hän ei tiennyt mitä tekisi tai sanoisi joutuessaan jälleen Darionin kanssa kasvotusten... hän ei halunnut ajatella sitä.

[Forte]

Darion nukkui tavallista pidempään ja tavallista rauhallisempana, hän ei nähnyt unia tai herännyt kesken kaiken. Luultavasti puolidemoni olisi voinut hyvin nukkua koko päivän, mutta jossain vaiheessa uni katkesi, luultavasi siihen, ettei Darion tuntenut Kaydenin mukavan lämmintä kehoa vierellään ja kättä ympärillään. Haluttomasti Darion availi silmiään ja kääntyi ympäri, sanoakseen huomenta Kaydenille. Mutta toinen puoli vuodetta olikin tyhjä, ja aamuinen, onnellinen hymy katosi samantien. Darion huokaisi syvään ja nousi istumaan. Koko huone oli tyhjä ja pettymys vain kasvoi yhä suuremmaksi. Tuntui pahalta, ettei Kayden halunnut olla tekemisissä Darionin kanssa tämän enempää. Se oli surullista ja loukkaavaa, eikä Darionille ollut vieläkään selvinnyt, miksei hän kelvannut, kuin yhdeksi yöksi. Mitä hän teki väärin tai mikä hänessä oli vikana? Omasta mielestään Darion ei ollut ihan kamala tyyppi, hän ei ollut kovin ilkeä tai itsekeskeinen, joten syyn piti olla jossain muussa.

Vastahakoisesti Darion nousi vuoteelta ja puki vaatteensa ylleen, ennen kuin lähti huoneesta. Kayden oli varmaan lähtenyt jo koko talosta, ainakaan häntä ei näkynyt matkalla alakertaan. Sen sijaan Darion huomasi keittiön puolella Damianin ja nyökkäsi hieman tervehdykseksi, kun ei ollut täysin varma, kannattiko sanoa mitään. Ylipäätänsä, kannattiko lähteä vai jäädä, oli hankala päätös. Toisaalta Darion halusi lähteä ja vain unohtaa surun siitä tosiasiasta, ettei kelvannut Kaydenille. Toisaalta hän halusi jäädä ja selvittää asian. Yleensä puolidemoni luovutti melkein helposti, hän oli pelkäsi negatiivisia vastauksia, mikäli selvittäisi asioita liikaa. Mutta se tapa ei ollut koskaan ollut hyvä idea, Darion oli mahdollisesti menettänyt ties kuinka monta elämänsä tilaisuutta, koska ei uskaltanut kohdata asioita. Hän ei voisi toistaa samoja virheitä kerta toisensa jälkeen ja surkutella itseään jälkikäteen. Kerrankin elämässään Darion halusi edes yrittää ja saada selityksen, varsinkin, koska hän todella välitti Kaydenista. Hän välitti, joten hän ei voinut luovuttaa näin helposti.

Kunhan nyt vain ensin tietäisi Kaydenin olinpaikan, mikäli hän oli todella lähtenyt. Damian oli luultavasti nähnyt hänet, joten Darion päätti kysyä asiaa häneltä. Puolidemoni ei nimittäin sillä hetkellä muistanut miehen olevan kuuro.
"Anteeksi, voisinko kysyä, mihin Kayden on lähtenyt?"
Darion kysyi, tullessaan ruokapöydän ääreen.

[Juudas]

Nähdessään veljensä harppovan ohitse Damian ymmärsi heti, että jokin oli vialla. Ensinäkin Kayden oli noussut poikkeuksellisen myöhään. Toiseksi hän ei ollut pukeutunut ja sulkeutunut työpajaansa työskentelemään vaan istui boksereissa talon kuistilla. Kolmanneksi hän poltti tupakkaa ketjussa, eikä uhitellut naapureille, jotka katselivat. Mikä saisi veljen niin pois tolaltaan, siihen Damian ei keksinyt vastausta. Hän hörppäsi ajatuksissaan kahvia mukistaan, kun yllätyksekseen huomasi myös eilisiltaisen puolidemonin tulevan yläkerrasta keittiöön. Hän oli hämmästynyt, sillä yleensä nuo lensivät ulos talosta heti kun varsinainen akti oli saatu päätökseen.

Sille, että Darion oli vielä talossa ei löytynyt kuin yksi mahdollinen selitys. Kayden piti hänestä. Tämä sai Damianin hymyilemään hiukan leveämmin hänen tervehtiessään puolidemonia lyhyellä nyökkäyksellä. Hän oli kovin mielissään ajatuksesta, että Kayden oli ehkä kerrankin solmimassa jonkinlaisen kestävän suhteen. Toisaalta, kun katsoi miten veli käyttäytyi nyt, asiat eivät voineet olla aivan järjestyksessä... Ja muukalainenkin näytti hiukan vakavalta.

Muukalainen sanoi jotakin kysyvän näköisenä. Damian ei ymmärtänyt tämän sanoja, mutta pystyi lukemaan tämän huulilta yhden sanan, jonka oli oppinut tunnistamaan jo pienenä. Kayden. Mies ei ollut varma, oliko se mitä toinen oli kysynyt, mutta hän osoitti ulos ikkunasta, josta saattoi nähdä portailla istuvan pyövelin. Mies oli selkäpäin ikkunastakatselijoita kohden, nojaten käsillään polviinsa kyyryssä asennossa. Tämä oli niitä hetkiä, kun Damian todella toivoi, että pystyisi puhumaan veljensä kanssa. Hän pelkäsi, että mies oli aikeissa antaa pelkojensa viedä voiton itsestään ja sotkea saamansa mahdollisuuden heti alkuunsa.

[Forte]

Jostain syystä Darion sai vastauksensa eleinä eikä sanoina, mutta eipä sillä mitään eroa ollut, jos sai oikean vastauksen. Darion käänsi katsettaan sormen osoittamaan suuntaan ja puolidemonin ilme muuttui hetkessä vakavasta surulliseksi ja myötätuntoiseksi, vaikkei hän itsekkään tiennyt miksi. Kayden näytti sen verran murtuneelta. Tai sitten Darion vain kuvitteli omiaan, mutta se selviäisi vain menemällä ulos ja puhumalla asiat selviksi. Heti kun Darion saisi kerättyä rohkeutensa kasaan. Puolidemoni haroi vielä nukkumisesta sekaisin menneitä hiuksiaan ja huokaisi syvään, lähtien sitten ovelle. Mennessään Darion vielä nyökkäsi ja kiitti Damiania.

Oven narahdus luultavasti kertoi Kaydenille hänen saavan seuraa, joten Darion ei ihan vielä sanonut mitään, vaan asteli äänettömästi Kaydenin luokse, istuen tämän vierelle. Aluksi puolidemoni ei sanonut mitään, eikä edes heti katsonut Kaydenia. Hän ei ihan heti pystynyt ilmaisemaan ajatuksiaan, ne eivät muutenkaan olleet järkevässä järjestyksessä.
"Huomenta."
Darion sanoi lopulta ja katsahti vähän hymyillen Kaydeniin. Oli parempi aloittaa neutraalisti. Varmuuden vuoksi Darion piti hieman etäisyyttä Kaydeniin samalla ja odotti hyvän tovin, ennen kuin puhuisi lisää.
"Joten..jos voin kysyä, mitä mielessäsi liikku tästä tapahtuneesta?"
Darion aloitti hieman varovaisesti.

[Juudas]

Damian hymyili hiukan surullisesti Darionin astuessa ulos ovesta. Huokaisten hän seurasi tapahtumia ikkunasta.

Mies kuuli oven narahduksen takaansa ja katsahti olkansa yli äänen suuntaan. Katse kääntyi takaisin eteenpäin ja mies huokaisi kulmiaan painaen. Liian myöhäistä paeta.

Kayden vastasi huomenen toivotuksiin vain murahtamalla hiljaa, katsomatta edes toiseen. Hän ei olisi kestänyt katsoa Darionia silmiin. Päätellen tämän käytöksestä, hän ei katunut mitä oli tehnyt viime yönä, vaikka pyövelin mukaan lähtiessään olikin ollut humalassa. Se sai Kaydenin tuntemaan olonsa yhtä aikaa sekä huonommaksi ja paremmaksi. Paremmaksi siksi, että tuo tarkoitti Darionin pitävän hänestä todella, eikä vain hetken erehdyksestä. Huonommaksi siksi, että Kayden ei tuntenut ansaitsevansa sitä.

Mitä hänen mielessään liikkui... Kayden painoi kulmiaan ja käänsi katseensa pois päin. Hän tunsi olonsa epämukavaksi. "Liikkuu mielessäni mistä?" hän kysyi ohittavasti. Kayden ei kestänyt heidän välillään leijuvaa jännitettä, hän halusi vain pois tuosta tilanteesta. Ei tullut kuuloonkaan, että hän olisi avautunut peloistaan, joten hän puki jälleen uhmakkaan roolinsa ylleen ja esitti välinpitämätöntä. "Jos puhut eilisiltaisesta... Pari ylimääräistä olutta ja panot. Perusmeininki", hän tokaisi, mutta valehteli selvästi. Jos hän olisi ollut tosissaan, hän olisi hymyillyt, nauranut. Mutta mies oli täysin vakava suoristaessaan selkänsä ja ottaessa askeleita työpajaansa kohden vetäytyäkseen omaan rauhaansa. Hän ei olisi kestänyt nähdä Darionin ilmettä. Hän halusi vain paeta yksinäisyyteensä ja unohtaa.

//Aina saa pysäyttää tai seurata perässä : D//

[Forte]

Vaikka Darion oli vähän aavistellut kaiken hyvän päättyvän tähän aamuun, Kaydenin sanat ja käytös olivat kuin isku vasten kasvoja. Darionin sisintä kylmäsi nähdä Kaydenin noin välinpitämättömänä. Hän oli niin kovasti toivonut olevansa väärässä ja saanut huomata ilokseen, ettei viime yö ollut pelkkää himojen tyydyttämistä, vaan myös välittämistä. Mutta todellisuus teki kipeää, se oli aivan kuin taistelutilanne, sitä tiesi saavansa iskuja, mutta niiden kovuus ja kivuliaisuus yllätti.
"Perusmeininki.."
Darion toisti hiljaa ja laski katsettaan maahan. Hän oli sittenkin ollut yksi tuntemattomista kasvoista Kaydenin elämässä, jotka unohtuisivat nopeasti ja vaihtuisivat seuraavaan. Sanat olivat sen verran ikäviä, ettei Darion olisi tunnistanut niiden sävyä valheeksi, hän keskittyi sanojen sisältöön ääntä enemmän.

Hetken aikaa Darion seurasi katseellaan, kun Kayden nousi seisomaan ja lähti kävelemään. Hän ei ollut kertaakaan katsonut puolidemonia tuona aikana, mitä he olivat keskustelleet. Oikeastaan koko aamuna. Darionin olisi turha enää kertoa omista ajatuksistaan viime yöstä, ei se muuttaisi mitään. Jos tämä kerran oli ollut yksi tunteeton pano enemmän, Darionin oli turha nolata itseään kertomalla hyvästä olostaan tai mahdollisesta halusta yrittää olla jotain enemmän. Darion kunnioitti Kaydenin päätöstä ja mielipidettä, vaikkei olisi halunnut hyväksyä sitä. Ja hän halusi muistaa. Halusi muistaa, miltä Kaydenin näytti, miltä hänen keho tuntui omaa vasten ja miten hyvän olon aaltoja suudelmat olivat aiheuttaneet. Puolidemoni oli aikeissa myös lähteä, kunnes muisti yhden asian, mihin kaipasi selvitystä. Sen jälkeen hän suostuisi luovuttamaan, taas.
"Kayden, odota."
Darion tuli nopeasti miehen luokse ja kosketti olkapäätä, pysäyttääkseen Kaydenin.
"Haluaisin vain kysyä, miksen kelpaa tämän enempää? Miksi vain yhdeksi yöksi?"

[Juudas]

Mies tunsi murskaavan tunteen sisällään kuullessaan kuinka Darion toisti hänen sanansa hiljaa. Osa hänestä olisi halunnut kietoa kätensä puolidemonin ympärille ja pyytää anteeksi. Mutta hänestä ei ollut nöyrtymään omien tunteidensa edessä.

Hän ummisti silmänsä kuin kieltäytyäkseen näkemästä tekemäänsä virhettä ja oli juuri astumassa talliin, kun havahtui toisen ääneen ja kosketukseen. Syyllisyys pisti kuin tikari hänen kuullessaan Darionin kysymyksen. Vika ei ollut Darionissa... vaan pyövelissä itsessään. "Älä ole typerä", Kayden tokaisi kääntymättä toisen puoleen, "Jos poikaystävää kaipaat, etsit väärästä paikasta."

Näin sanottuaan hän käveli sanaakaan sanomatta talliin, minne puolidemoni tuskin enää seuraisi häntä. Hän harppoi ohi kummastelevan hevosensa ja avasi oven työpajaan. Suljettuaan oven voimakkaasti perässään mies kirosi ääneen. Kayden lysähti istumaan puiselle tuolille ja peitti kasvonsa käsillään. Tilanne teki todella kipeää, mutta hän uskotteli itselleen, että pystyisi unohtamaan Darionin kokonaan, kunhan tämä katoaisi hänen elämästään. Hän ei olisi halunnut myöntää itselleen miten paljon oli alkanut välittää tuosta puolidemonista. Moinen tunteellisuus sai hänet häpeämään itseään. Mies yritti hukuttaa ajatuksensa työntekoon, alkaen teroittaa kirveensä terää yhä kulmat painuksissa. Vaikka Kayden ei sitä itse vielä ymmärtänyt tai tunnustanut, jokin hänessä oli muuttunut pysyvästi.

[Forte]

Vastaus ei ollut erityisen miellyttävä. Ei pelkästään siksi, että Kayden sanoi Darionia typeräksi, vaan myös siksi, ettei se oikeastaan ollut vastaus kysymykseen. Kayden oli tehnyt kantansa hyvin selväksi jo aikaisemmin, mutta ei selittänyt, mikä Darionissa oli niin vastenmielistä, ettei hän kelvannut.
"Ei, tarkoitin.."
Darion yritti selittää, mutta hiljeni, Kaydenin lähtiessä nopein askelin kohti toista rakennusta, sanomatta mitään tai katsomatta taakseen. Darion otti muutaman askeleen, ajatuksenaan seurata, mutta pysähtyi ja jäi paikoilleen. Hänen ei varmaan kannattanut enää jatkaa, Kaydenin mielipide oli täysin selvä, eikä Darion tainnut olla hänelle enää mitään. Puolidemoni laski katsettaan ja raapi pikkuisen niskaansa. Oli sääli, ettei Kayden edes halunnut olla ystävä, olisi ollut mukavaa, jos Darion olisi voinut tulla vain tervehtimään Kaydenia, jos sattui ihmisten ilmoilla liikkumaan. Mutta täydellinen torjuminen tuntui hyvin kurjalta.
"No..hyvästi sitten.."
Darion mutisi hiljaa ja kääntyi ympäri, lähtien kävelemään kauemmas rakennuksesta.

Asiasta teki ikävän myös se, ettei Darion oikein voinut puhua kenenkään kanssa. Hänen veljensä oli teillä tietämättömillä ja äiti..no, hän ei ymmärtänyt jätetyksi ja petetyksi tulemista, koska teki sitä itse alinomaan. Hän olisi luultavasti sanonut jotain uusista valloituksista ja sen sellaista. Oli miten oli, Darionin oli parempi palata takaisin kotiin, ei hänelle täälläkään enää mitään ollut. Takaisin hevosen selkään vain ja..Darion äkkiä pysähtyi ja hänen kasvonsa kalpenivat, eli muuttuivat oikeastaan vaaleansinisiksi. Hevonen! Puolidemoni oli täysin unohtanut vuokraamansa hevosen. Se pitäisi löytää äkkiä, tai hänellä ei olisi mitään asiaa enää kotinurkilleen. Vähänpä Darion itse tiesi, millaisiin ongelmiin yhden hevosen hakeminen hänet veisi.

[Juudas]

//Jatkuu pelissä Vanki voi olla monella tapaa [K15]//