Well hello there

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Well hello there

ViestiKirjoittaja Forte » 07 Elo 2012, 21:10

Darion ei itsekkään ollut varma, miksi häneltä oli mennyt näin kauan lupauksensa pitämiseen. Eihän kaksi kuukautta ollut pitkä aika, mutta lupauksen kannalta se tuntui ikuisuudelta. Lisäksi Darion oli kieltämättä miettiny Kaydenia enemmän, mitä yleensä tapaamiaan henkilöitä. Hänen kuvansa oli eksynyt muutaman kerran paperin nurkkaan, kun Darionilla ei ollut inspiraatiota maalata tai säveltää. Koti tuntui niin kurjalta ja hiljaiselta verrattuna yhteen ainoaan yöhön Kaydenin kanssa. Se oli lähes ironista. Darion oli kuitenkin tehnyt normaalisti töitään, hänen taiteensa oli edelleen suosittua haltioiden keskuudessa, ja muutaman kerran puolidemoni oli päässyt soittamaan viulua tai pianoa johonkin suurempaan ja hienompaan juhlaan. Mutta jostain syystä mitä enemmän Darion oli kotinurkillaan, sitä vähemmän hänelle tuli ideoita tehdä taidetta. Hänen oli aika vaihtaa maisemaa, suurimmaksi osaksi Kaydenin takia, mutta ihan työnsä puolesta.

Darion oli saanut pitää valkean tammansa. Hevosen vuokrannut haltia oli ollut yllättävän reilu, Darionin kertoessa lievästi valheellisen tarinan orin menettämisestä. Mitä iloa olisi ollut totuudesta, kun sillä ei saanut mitään hyvää aikaan? Oli miten tahansa, Darionilla oli nyt hevonen, ja hän oli laittanut jäihin kaikki taidetyönsä, joten hän oli vapaa lähtemään vihdoinkin Kaydenin luokse.

Oli miellyttävä, aurinkoinen päivä, ja luonnollisesti kaupungilla liikkui ihmisiä melkein tungokseen asti. Darion muisti yllättävän tarkasti, missä Kayden asui, ja oli ratsastamassa samaan paikkaan, kun huomasi ihmisjoukon katselevan jotakin. Hevosen selästä puolidemoni näki päiden ylitse ja ilokseen sekä uteliaisuudekseen huomasi joukon katutaiteilijoita. He esittivät jotain näytelmää, ja taiteilija kun oli, Darion ei voinut ohittaa tapahtumaa. Hänellä olisi koko päivä aikaa etsiä Kayden, ja antoi näin ollen luvan itselleen seurata katuteatteria jonkin aikaa. Darion nousi alas hevosen selästä ja jäi uteliaana katselemaan näytelmää.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 07 Elo 2012, 22:43

Keskustorilla oli paljon väkeä. Näyttelijät puhuivat repliikkinsä melkein huutaen, mutta siltikään kauempana seisoskeleva ei saanut sanoista selvää, kun yleisö puhkesi nauramaan. Pyöveli ei ollut niinkään kiinnostunut moisista hömpötyksistä. Hän seisoskeli etäämmällä, torin hirttolavan luona, tarkastellen sitä katseellaan. Hän kierteli sitä ja välillä tunnusteli joidenkin paikkojen kestävyyttä kädellään. Vaikutti kuitenkin siltä, että lava ei vaatinut kunnostusta. Joitain haurastuneita lautoja pyöveli painoi mieleensä muistaakseen tarkastaa ja korjata ne myöhemmin, mutta mitään akuuttia kunnostuksen tarvetta ei ollut.

Kayden ei sitten koskaan voinut vain lähteä kävelylle... Aina hän teki jotain työhönsä liittyvää. Tänään hän oli jättänyt vaununsa kotiin, koska ei ollut tiedossa teloituksia, eikä liiemmin oltu ilmoitettu itsemurhatapauksistakaan. Pelkkään veitsien teroitteluun kyllästynyt pyöveli oli siis päättänyt tarkistaa lavan... joka sekään ei ollut hänen huomionsa tarpeessa. Mies huokaisi ja hengitti tupakan savua keuhkoihinsa. Kun työt loppuivat hän jäi yksin ajatustensa kanssa. Eikä mies pitänyt siitä.

Hiljattain Kayden oli tuntenut itsensä yksinäisemmäksi kuin ennen. Vaikka tuntui kuin sinisilmäisen puolidemonin tapaamisesta olisi jo ikuisuus, tämä ei ollut kadonnut pyövelin ajatuksista. Kayden mietti, josko Darion oli sittenkin päättänyt olla enää palaamatta kylään... Ehkä hän oli tajunnut, että pyövelin seuraan pyrkiminen oli vain ajan ja energian hukkaa. Ehkä hän oli löytänyt jo jonkun toisen. Jonkun vähemmän ongelmallisen.

Mies hieroi silmiään ja hymähti itsekseen. Miksi hän sellaisella päätään vaivasi. Ihan niinkuin heistä olisi mitään tullut muutenkaan. Kayden oikaisi takkiaan ja käänsi hirttolavalle selkänsä kävelläkseen takaisin kotiinsa. Hän tarvitsi jotain tekemistä johon hukuttaa ikävät ajatuksensa. Mies kuitenkin seisahtui yllättäen, katsoessaan näytöstä seuraavan väkijoukon suuntaan. Yhtäkkiä kaikki synkät ajatukset katosivat pieneksi hetkeksi, kun niiden paikalle tuli yksi, muut täysin syrjäyttävä havainto; Darion.

Vaikkei pyöveli tahtonut ensin uskoa näkemäänsä, pieni hymy nousi hänen huulilleen. Hän oli todella onnellinen nähdessään puolidemonin uudelleen. Herätessään itse tajuamaan, miten iloinen oli ja ennen kaikkea sen, että se taisi näkyä ulospäin, mies hillitsi itseään, katsahtaen pikaisesti ympärilleen. Varmistuttuaan siitä, ettei kukaan ollut nähnyt hänen onnellista naamaansa, Kayden lähti kävelemään Darionia kohti.

Vaikka puolidemoni seisoi selin häneen, ei ollut epäilystäkään, etteikö tuo olisi Darion. Kiiltävän mustat hiukset liikkuivat tuulessa, hennon ruumiin hahmo erottui vaatteiden lävitse. Ja hevonen jota hän talutti oli sama tamma, jonka Kayden oli puolidemonille ostanut tämän pakoa varten. Kayden hymyili pienesti.

"Kas, hei", hän sanoi, hymyillen vinosti puolidemonin kääntyessä ympäri ja jatkoi "Ihan kuin olisimme tavanneet joskus."
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 07 Elo 2012, 23:08

Darion oli tullut kesken kaiken näytelmää, joten hänellä ei ollut tietoa, mikä oli juoni ja keitä siihen oli sotkettu mukaan. Mutta hän silti nautti teatterin katelusta siinä määrin, ettei juurikaan huomioinut ympäröivää maailmaa. Luultavasti joku olisi voinut lyödä häntä kirveellä selkään ja sekään ei olisi tuntunut missään. Lisäksi yllättävän vähän kukaan kiinnitti siniseen olentoon mitään huomiota. Se oli aina positiivinen asia täällä päin maailmaa. Mutta yksi ääni havahdutti puolidemonin ajatuksistaan. Ei se, mitä ääni sanoi, vaan se, kuka sen sanoi. Darion tunnisti äänen, olisi tunnistanut ties kuinka monen muun joukosta, koska hän oli niin kiintynyt siihen. Nopeasti ja toiveikkaana Darion kääntyi ympäri, eivätkä hänen suipot korvat olleet pettäneet yhtään. Se tosiaan oli Kayden. Hän näytti aivan samalta, kuin pari kuukautta taaksepäin, ja hänen huulillaan oli tuo ovela virne. Se oli samaan aikaan pahaenteinen ja viehättävä. Miten upeaa oli nähdä Kayden aivan kunnossa, ainakaan hän ei ollut joutunut ongelmiin viimekertaisen takia.

Darion olisi luultavasti hypännyt samantien Kaydenin syliin, ellei mies olisi jatkanut sanojaan. Ovelaa. Darionin huulet kääntyivät melkein samanlaiseen virneeseen ja puolidemoni tarkasteli Kaydenia päästä varpaisiin.
"Oletko nyt ihan varma? Luultavasti olet sekoittanut minut johonkuhun toiseen, sitä sattuu usein."
Darion hymyili edelleen pirullisesti ja kääntyi sitten ympäri, aivan kuin olisi kokonaan unohtanut Kaydenin olevan paikalla. Ei hän tietenkään sitä voisi tehdä, vaan Darion katsahti hiukan olkansa yli miestä.
"Muistini saattaa kaivata virkistämistä."
Darion vielä lisäsi, muttei vielä käänynyt takaisin Kaydenia kohti. Seurasi vain näennäisesti enää kiinnostuneena katuteatterin draamaa ja tragediaa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 08 Elo 2012, 01:36

Kayden ei ollut oikein tiennyt mitä odottaa heidän jälleennäkemiseltään, mutta Darionin reaktio oli positiivinen yllätys. Hän saattoi heti aistia kiusoittelevan, flirttailevan ilmapiirin. Eikä ollut epäilystäkään, etteikö pyöveli olisi ollut halukas vastaamaan siihen.

Hymy miehen huulilla leveni hiukan. Pirullinen pikku enkeli. Hetki muistutti Kaydeniä tilanteesta, kun nuo eivät vielä tunteneet, kun puolidemoni oli hänelle vasta vain kauniit kasvot ja sinisilmät, joiden hurmaamana hän yritti houkutella tuon sänkyynsä. Hän piti siitä huolettomuudesta ja leikkimielisyydestä. Hetkeksi he saattoivat unohtaa yhdessä kokemansa vaikeudet ja ikuisuuden kestäneen yksinäisyyden ja vain aistia ympärillään leijuvan kemian, kulkien sen ohjailemina kuin eläimet.

Mies otti askeleen lähemmäs, laskien kätensä Darionin lantion sivuille, tunnustellen tuttua ruumista sormillaan. Hän painoi kasvonsa tämän hiuksiin, hengittäen puolidemonin tuoksua. Tuntui kuin viime kerrasta olisi ikuisuus. Silti keho oli tuttu ja sen herättämät tunteet palasivat mieleen yhdessä välähdyksessä, herättäen uinuneet halut uudelleen. "Ymmärrän, jos et muista minua...", Kayden sanoi hiljaa, huulet toisen suippoa korvaa hipoen, "En ole kovin mieleenpainuva tyyppi." Mies hymähti ja tarttui puolidemonin kapeasta lantiosta kevyesti käsillään. "Mutta tämän kaverin muistat varmasti", hän sanoi, painaen merkitsevästi lantiotaan Darionin pakaroita vasten. Vulgaari ele jäi ulkopuolisilta huomaamatta, nämä kun keskittyivät meneillään olevaan esitykseen. "Muistatko nyt?" Kayden kysyi kiusoitteleva hymy huulillaan.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Elo 2012, 08:36

Darionista oli äärimmäisen miellyttävää huomata Kaydenin vastaavan aivan yhtä ilkikurisesti erikoiseen flirttiin. Kaydenin seura ja käytös saivat myös puolidemonin itsensä paljon leikkimielisemmäksi, hän ei muistanut, milloin viimeksi oli ollut samanlainen, yhtä vihjaileva. Kohtaaminen tuntui aivan ensimmäiseltä kerralta, se ei ollut ennalta arvattava ja tavallinen tapaaminen vaan sisälsi jännitystä ja näkemisen riemua. Darion oli kahden kuukauden aikana pohtinut usein, mitä sanoisi tai tekisi, tullessaan Kaydenin oven taakse. Mutta tämä oli paljon parempi tapa, spontaani ja odottamaton. Liika suunnittelu ja pohtiminen ei tekisi hyvää. Ylipäätänsä heidän kahden erikoinen suhde oli vaikeasti määriteltävä, Darion ei ollut varma, mitä he olivat toisilleen, mutta hän ei ollut halukas ottamaan selvääkään. He välittivät toisistaan, olivat kaivanneet toisiaan ja halusivat olla toistensa lähellä. Miksi sitä pitäisi lähteä määrittelemään sen enempää? Vaikeuttaisi vain turhaa elämää. Darionille riitti, että hän vihdoinkin tapasi Kaydenin, eikä hän ollut unohtanut puolidemonia.

Darion hymyili ovelasti, tuntiessaan Kaydenin kädet lantiollaan. Se sai Darionin värähtämään hieman, oli kulunut niin kauan viime kerrasta, hän oli ehtinyt kaivata hyvin usein Kaydenin kosketusta. Varmuuden vuoksi puolidemoni silmäili ympäristöä, mutta kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut heistä. Darionista oli tullut kummallisen estoton ja häpeämätön Kaydenin seurassa, mikä oli hänelle uutta. Toisen kätensä puolidemoni nosti Kaydenin poskelle ja käänsi hieman päätään, miehen suukottaessa hänen korvaansa. Darion olisi halunnut vastata jotain ilkikurista, mutta suusta lähti vain pieni huokaisu, Kaydenin painaessa lantiotaan hyvin merkitsevästi vasten puolidemonin kehoa.
"Kieltämättä, nyt alkaa muistua paremmin mieleen. Hyvää on vaikea unohtaa."
Darion ei kyennyt, tai halunnut, estää selkäänsä kaartumasta ja pientä punaa nousemasta poskilleen. Kayden todella oli häpeämätön, ja Darion nautti siitä täysin.
"Taisit kaivata minua. Tai ainakin jotain osaa."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 08 Elo 2012, 19:07

Mies naurahti hiljaa koskettaen puolidemonin kaulaa kevyesti huulillaan. Yleisö puhkesi nauruun ja suosionosoituksiin, mutta pyöveli ei sitä huomannut. Koko maailma hiljeni ja väistyi syrjään Darionin läsnäolosta. Mitä puolidemoni oli hänelle... Hän ei osannut vastata. Vielä kaksi kuunkiertoa sitten hän oli toivonut, ettei tämä olisi hänelle mitään. Mutta se oli mahdotonta. Niiden silmien edessä pyöveli oli polvillaan, kyvytön vastustamaan tunteitaan... ja nyt myös haluton tekemään niin.

"Ehkä ihan vähäsen", Kayden myönsi hymyillen ja etääntyi toisesta sen verran, että tämän oli mahdollista kääntyä hänen puoleensa. Hän todella oli kaivannut Darionia... "Enkä vain jotain osaa..." mies jatkoi, koskettaen puolidemonin huulia peukalollaan. Siniset silmät vangitsivat hänet jälleen katseellaan. Kayden raotti hiukan huuliaan, hänen mielensä olisi tehnyt suudella noita pehmeitä huulia, mutta hän hillitsi itsensä. Jo pelkästään niin lähekkäin seisominen näytti ulkopuolisten silmissä epäilyttävältä. Pyövelillä oli se etu, että hänen tekemisiään katsottiin tässä asiassa sormien lävitse, koska hänen työnsä oli tärkeä. Varmasti hänestä oltiin tehty ilmoituksia ennenkin sodomiaa koskien... muistipa Kayden yhden kerran, kun viranomaiset osoittivat hänelle suoran varoituksen niistä. Silti hän tiesi, ettei hänen ammattitaidostaan herkästi luovuttu. Darionille puolestaan ihmiset tuskin olisivat yhtä armollisia. Eikä Kayden halunnut tämän kerran päättyvän pakomatkaan samoin kuin viime näkemisen.

Kayden oli kaivannut Darionia useammalla kuin yhdellä tavalla. Toki mies edelleen haki ajoittain seuraa kapakoista ja kadunkulmista, mutta ne olivat vain kasvottomia kehoja, jotka hän unohti ennen kuin ehti edes sanoa hyvästi. Ne olivat kuin sylkykuppeja. Vain objekteja, joihin pyöveli purki tunteitaan ja tarpeitaan, jättäen ne sitten taakseen. Darion sen sijaan... Darion oli jotain aivan muuta.

"Tiedän yhden hyvän paikan tässä lähellä", Kayden sanoi hiukan virnistäen ja laski kapeita kasvoja hyväilleen käden alas. "Ottaisin sinut mielelläni mukaani... Jos vain seurani kelpaa?" hän varmisteli, vasemman käden sivellessä puolidemonin lantion sivua ja pakaraa. Jonkin hämyisän kapakan kulmapöytä tarjoaisi heille tarpeeksi rauhaa vain viettää aikaa yhdessä.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Elo 2012, 20:08

Pieni suukko kaulalle sai Darionin taivuttamaan päätään, hän olisi halunnut paljon enemmän, mutta he olivat liian julkisella paikalla. Muuten Darion olisi luultavasti suudellut Kaydenia, mutta kahden miehen välinen hellyydenosoitus oli vähän niin ja näin, joten oli parempi pitää matalaa profiilia. Siitä voisi muuten aiheutua uudelleen ongelmia heille molemmille, varsinkin Darionille, jonka ulkonäkö herätti jo muutenkin paheksuntaa. Mutta kunhan he pääsisivät johonkin neljän seinän sisään, Darion kyllä suutelisi Kaydenia, vähän enemmänkin. Oli vaikea olla koskematta tämän enempää, nyt kun vihdoinkin Darion tapasi miehen, joka oli ollut hänen ajatuksissaan niin paljon. Hän ei ollut tavannut lähtönsä jälkeen muita miehiä tai naisia samoissa merkeissä. Osittain, koska ei olisi Kaydenin ajattelulta pystynyt, ja osittain, koska taide vei niin paljon hänen aikaansa.

Darion kääntyi ympäri ja katseli Kaydenia, suukottaen pikkuisen huulillaan käyvää peukaloa.
"Kyllä kaikkien muidenkin osien pitäisi olla kaipaamisen arvoisia."
Darion naurahti hiljaa ja laski käsiään lepäämään hetkeksi Kaydenin rintakehälle. Hän olisi mielellään tuntenut saman kohdan ilman kangasta. Mutta ehkä myöhemmin sitten.
"Äiti aina varoitti lähtemästä outojen tyyppien matkaan.."
Darion virnuili ilkikurisesti. Ei hänen äitinsä ollut koskaan oikeasti varoittanut yhtään mistään.
"..mutta lähden hyvin mielelläni. Ensin tosin haluan käydä viemässä tämän hevosen jonnekkin, mistä se ei katoa, kuten viimeksi. Olisiko sinulla ylimääräinen nurkka ja kasa heiniä sille?"
Puolidemoni taputti hiukan toisella kädellä tammansa kaulaa, mutta hengähti terävästi, Kaydenin hyväillessä Darionin pakaraa. Ruoskamainen häntä näpäytti Kaydenia nopeasti käsivarteen.
"Pidä vain kätesi itselläsi..toistaiseksi."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 08 Elo 2012, 22:51

Outojen tyyppien... Kayden nauroi hiukan. Niihin hän varmasti lukeutui... mutta niin teki Darionkin. Molemmat heistä olivat omanlaisiaan hylkiöitä, erilaisia, poikkeavia. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus yhdistivät heitä. Molemmat olivat kahden lajin välimuotoja ja siksi eivät kuuluneet kokonaan osaksi kumpaakaan. Vaikkei Kayden sitä omalla kohdallaan tiennytkään.

"Totta k- aih!" mies äännähti tuntiessaan näpäytyksen Darionin muotoja tunnustelleessa kädessään, nykäisten sen vaistomaisesti lähemmäs itseään, ensin hiukan hämmentyneenä, mutta puolidemonin sanat kuullessaan jälleen hymyillen. Enkeli leikki siis vaikeastitavoiteltavaa... Sehän kävi hyvin. "Hyvä on, hyvä on", hän sanoi, kohottaen kätensä ilmaan, kuin antautumisen merkiksi, "Kuten haluat." Kayden laski kätensä alas, pitäen ne nyt tottelevaisesti lähellään... toistaiseksi, niinkuin Darion oli sanonut. "Eiköhän hevosellesi ole tilaa minun tallissani", hän sanoi, nyökäten kotinsa suuntaan, "Mennään."

Hevonen saatiin talliin odottamaan ja kaksikko saattoi palata kaupungille keskenään. Matka taittui leikkimielisen sanailun merkeissä. He alkoivat jo lähestyä pientä kapakkaa, jonka Kayden ajatteli olevan hyvä ajanviettokohde. Kallen kapakka olisi ollut mukava paikka, olivathan he tavanneet siellä ensimmäisen kerran, mutta tämä pieni pubi oli hiukan rauhallisempi paikka. Täällä he saisivat varmasti olla rauhassa. Tai niin Kayden uskoi.

Mies avasi Darionille oven, astuen tämän jäljessä hämyisään kapakkaan. Väkeä ei ollut paljon, kuten Kayden oli odottanutkin. Vain yksi porukka pelaamassa korttia ja joitain satunnaisia hahmoja istumassa syrjemmillä paikoilla kapakan hämärässä. Pyöveli käveli puolidemonin jäljessä peremmälle, heilauttaen sitten laiskasti kädellään baarimikolle tilauksensa, kaksi tuopillista. Kayden ohjasi Darionin hämärään nurkkapöytään, etäälle muista kapakan asiakkaista ja baaritiskistä, istuen sitten itse laiskasti alas. "Ei ihan sinun arvollesi sopiva paikka, mutta ehkä suot sen minulle anteeksi?" Kayden kysyi hymyillen. Hänen mielestään Darion oli sinisilmineen jotain aivan liian kaunista tällaisten murjujen keskelle.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Elo 2012, 23:18

Mikäli he eivät olisi olleet keskellä kaupunkia, Kaydenin käden seikkailu pitkin Darionin vartaloa ei olisi ollut mikään ongelma. Hänestä oli yllättävän upeaa huomata kelpaavansa jollekkin henkilölle, vaikka he olivat olleet erossa jonkin aikaa. Siltikin Kayden selvästi, vähän ehkä turhankin selvästi, osoitti kiinnostusta puolidemonin seuraa kohtaan. Se tuntui todella hyvältä. Oli mukavaa nähdä Kayden hyväntuulisena ja onnellisena, puhua rennosti ja kiusatakkin vähän häntä. Tuntui, ettei heidän välillään ollut mitään henkisiä muureja, he saattoivat puhua kaikesta ja pelkästään nauttia siitä ilosta, että joku kuunteli, ymmärsi ja jakoi hyvän keskustelun. Aina silloin tällöin Darion oli törmännyt haltioihin, jotka olivat hyvin älykkäitä, mutta vakavia ja aika puuduttavaa juttuseuraa. Kaydenin älykkyyttä Darion ei epäillyt hetkeäkään, mutta ainakin hän oli hauska ja oma itsensä.

Saatuaan tamman pois jaloista, he saattoivat keskittyä toisiinsa ja löytämään paikan, josta Kayden oli puhunut. Darion oletti sen olevan Kallen Kapakka, joten hän yllättyi hieman, kun edessä avautui aivan toinen rakennus. Samanlainen, hämyinen ja epämääräinen tunnelma siellä oli, mutta tällaisissa "pahojen ihmisten" kantapaikoissa Darionia ei ainakaan katsottaisi oudosti, vaan hän saisi olla rauhassa. Ehkä. Kapakka oli tähän aikaan päivästä hiljainen ja rauhallinen. Darion katseli ympärilleen nopealla silmäyksellä, ennen kuin antoi Kaydenin ohjata hänet nurkkapöytään. Glamouria ei tässä paikassa ollut, mutta ehkä siksi se olikin niin miellyttävä. Aivan kuten Kayden, sekin oli rehellinen. Ei kapakkaa edes yritetty tehdä hienon näköiseksi, se sai olla oma itsensä. Darion istui myös, Kaydenin vierelle ja naurahti melkein pilkallisesti.
"Yliarvioit minut, arvoni on melkoisen matalalla. Jos olut on halpaa, tämä on ihan hyvä paikka."
Ainakaan täällä kukaan ei ollut erityisen kiinnostunut heidän tekemisistään.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 11 Elo 2012, 13:38

Kapakka oli yksi pyövelin vakiokohteista. Pieni ja sopivan hiljainen. Silloin kun Kayden oli huomion toiveessa, hän meni muualle. Mutta ollessaan vihainen, turhautunut tai muuten vain oluen tarpeessa, hän tuli tänne. Kaikista kapakoista tämä oli lähimpänä hänen kotiaan. Viime aikoina hän oli viettänyt oudon paljon aikaa täällä, juomassa pois yksinäisyyttään. Jollain tasolla Kayden tunsi hiukan syyllisyyttä. Hän oli mielessään jo lakannut luottamasta Darionin paluuseen. Mies ei ollut kuitenkaan mustamaalannut tätä mielessään... Hän olisi ymmärtänyt hyvin, jos tuo olisi päättänyt olla palaamatta. Siinä tilanteessa Kayden olisi ollut vihainen vain ja ainoastaan itselleen.

Koska heidän suhteensa oli varsin monimutkainen ja määrittelemätön, myös sen asettamat rajat olivat epämääräiset. Darionin lähdön jälkeen Kayden oli ensimmäistä kertaa koskaan joutunut tilanteeseen, jossa mietti, miltä hänen toimintansa jonkun muun mielestä näyttäisi. Ja hän törmäsi siihen tunteeseen kaikkialla. Pilkatessaan suutaria kapakassa tyhjän tähden. Potkiessaan kidutuksesta uupuneen vangin selliinsä. Tyydyttäessään tarpeensa humalan sekoittamaan naiseen. Yhä uudelleen hän heräsi ajatukseen; Mitä Darion ajattelisi?

Se ajatus oli kiduttanut häntä kaikki nämä viikot. Kayden ei kunnioittanut elämää, eikä ihmisiä. Mutta hän kunnioitti Darionia. Olisiko Darion vihannut häntä, jos olisi tiennyt miten hän käytti toisia hyväkseen, miten hän purki elämänsä mittaisia patoumia toisiin?

Kayden oli törmännyt valtavaan ristiriitaan. Mitä hän oli Darionin seurassa ei sopinut yhteen sen kanssa, millainen hän oli muuten. Oli kuin häntä olisi kaksi... Eikä hän itsekkään osannut sanoa, kumpi oli toista todellisempi. Jos kumpikaan. Tämän huomattuaan mies oli yhä voimakkaammin sitä mieltä, että halusi pitää Darionin oman arkielämänsä ulkopuolella. Niin kauan kun heillä oli tämä etäisyys, Kaydenin ei tarvinnut selvittää sisäisiä ristiriitojaan. Tai niin hän halusi uskoa.

"Roskapuhetta", pyöveli kommentoi ja teki toiselle tilaa, "Et vain ymmärrä omaa arvoasi." Kayden hymyili vinosti ja katsoi puolidemonia silmiin. Totta puhuen hän tuskin itsekkään ymmärsi Darionin todellista arvoa elämässään... Mutta hän ymmärsi sen, että puolidemoni oli jotain hyvin arvokasta hänelle ja monella tapaa hänen tavallisen arkensa yläpuolella.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 11 Elo 2012, 20:58

Darion katseli vähän ympärilleen, kukaan ei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota heihin, ja hyvä niin. Juuri nyt Darion ei kaivannut yhtään ylimääräistä silmäparia seuraamaan itseään, paitsi Kaydenin. Darion olisi mielellään ehkä suukottanut Kaydenia, mutta hän ei ollut ihan varma, miten mies suhtautuisi julkisiin kiintymyksen osoituksiin, joten toistaiseksi puolidemoni istuskeli vain Kaydenin seurassa, kuin kuka tahansa. He eivät olleet pari, joten Darion ei ollut ihan varma, miten hänen tulisi käyttäytyä Kaydenin seurassa. Se ei tosin haitannut puolidemonia yhtään niin paljon, mitä hän oli aluksi ajatellut. Määrittely yleensä pilasi hyvät asiat hetkessä, joten näin oli paljon parempi. Kun kumpikaan ei tiennyt, mitä he olivat toisilleen, mitkään asiat eivät sitoneet heitä ja molemmat saivat tulla ja mennä. Tällä hetkellä järjestely sopi Darionille, joka joutuisi kuitenkin aina lähtemään takaisin haltiakylään ennemmin tai myöhemmin. Mutta määrittelemättömyys ei tarkoittanut, että puolidemoni välittäisi Kaydenista yhtään vähempää, päinvastoin. Hänellä oli nyt syy tulla takaisin ihmisten ilmoille, ja se oli todella tärkeä syy. Darion oli huomannut usein elämässä, vaikkei välttämättä omassaan, että liian nopeat päätökset ja teot aiheuttivat vain ongelmia. Heillä ei ollut mikään kiire, he voisivat ihan hyvin antaa asioiden mennä omalla painollaan. Tietysti hän olisi voinut kysyä Kaydenilta, missä mennään, mutta se tuntui idioottimaiselta ja turhalta. Kysymys olisi aiheuttanut vain tarpeetonta kiusallisuutta. Darion ei todellakaan halunnut pilata tätä oman kärsimättömyytensä takia, juuri nyt, kun heillä oli hyvä vaikutus toisiinsa, tulevaisuus avoinna ja iso todennäköisyys siitä, että toinen välitti. Joskus paras tapa saada huomiota oli antaa toiselle henkilölle vapautta.

He saivat nopeasti kaksi tuoppia pöytäänsä ja Darion nojasi uteliaana hiukan lähemmäs Kaydenia.
"Enkö muka? No kerrohan sitten, mikä on minun arvoni?"
Darion käänsi hiukan ovelan katseensa Kaydeniin. Tuntui hyvältä olla tavallista ilkikurisempi. Yhtä vapautunut Darion oli ainoastaan isoveljensä seurassa, joten oli mielenkiintoista huomata jollain toisellakin olevan yhtä vapauttava vaikutus.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 12 Elo 2012, 16:58

Pyöveli hymähti. "Sinun arvosi... on mittaamaton", hän sanoi vinosti hymyillen ja siirsi sormillaan mustia hiuksia syrjään toisen kapeilta kasvoilta jatkaen; "Siinä missä useimmat meistä ovat hädin tuskin yhden kuparikolikon arvoisia." Siniset silmät eivät tuntuneet koskaan menettävän vaikuttavuuttaan. Ne vangitsivat pyövelin katseen aina uudestaan. Se oli jo heidän ensitapaamisellaan saanut Kaydenin hämmennyksen valtaan. Miten pelkällä katseella saattoi olla niin suuri vaikutus? "Silloin kun tapasin sinut... luulin että käytit minuun jotain magiaa", hän myönsi naurahtaen hiljaa, "Noissa silmissäsi on jotain niin käsittämätöntä." Puhuessaan Kayden hymyili pienesti hellä katse silmissään ja nojautui hitaasti lähemmäs aikeissa suudella Darionin huulia. Hän oli jo noiden silmien otteessa unohtanut ajan ja paikan. Eikä hän osannut odottaa kenenkään palauttavan häntä maanpinnalle juuri sillä pahimmalla mahdollisella hetkellä.

"Kas, herra pyöveli", kuului ystävällinen, vieras ääni sanovan, saaden Kaydenin hetkessä havahtumaan ja hätkähtämään kauemmas puolidemonista. Mies kohotti hämmentyneen katseensa tuohon muukalaiseen, joka nyt seisoi pöydän vieressä hymyillen kohteliaasti heidän suuntaansa. "Mit--" "Illan vietossa? tuo kiirehti kysymään, ennen kuin pyöveli sai koottua kokonaisia lauseita suuttumuksen kyllästämistä ajatuksistaan. Vieras mies ei vaivautunut lupia kyselemään, vaan istuutui pöydän toiselle puolelle leveästi hymyillen ja laski tuoppinsa pöytään. Kukas ystäväsi on? hän uteli, kohottaen tuoppinsa Darionin suuntaan ja sitten huulilleen.

Mies oli jonkin verran Kaydeniä nuorempi, melko solakka kaveri, muttei mikään ruipelo. Ei mitenkään erikoisen näköinen, ruskeahiuksinen ja -silmäinen, leualla parran alkua, yllä hyvin arkiset ja kuluneet vaatteet. Kayden painoi kulmiaan. Tuo käyttäytyi niin kuin he tuntisivat toisensa, mutta pyöveli ei muistanut heppua mistään, vaikka kyllähän tuo vähän tutulta näytti. Ilmapiiri oli muuttunut hetkessä Kaydenin palautuessa omaan varautuneeseen ja vihamieliseen olotilaansa. Kuka tuo ikinä olikin, hän ei ollut tervetullut. Silti pyöveli väänsi huulilleen teennäisen tekaistun hymyn ja katsoi vieraaseen palavilla silmillään.

Anteeksi, tunnenko sinut jostain? pyöveli kysyi, kohteliaista sanoista huolimatta varsin epäkunnioittavaan sävyyn. Oli selvästi nähtävissä hänen ruumiinkielestään, että hän halusi muukalaisen poistuvan, oli tämä sitten kuka tahansa. Vieras mies naurahti. Ai, et muista minua, hän tokaisi hymyillen, Mason Webber. Kengitin hevosesi tässä taannoin. Kayden hymähti. Niinhän se olikin. Kengittäjä olikin jo silloin vaikuttanut vähän turhan huolettomalta kaverilta. Mason ei välittänyt pyövelin varsin tuimasta katseesta, vaan katsoi sen sijaan Darioniin. Et taida olla paikallisia? hän uteli hyväntahtoisesti.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 12 Elo 2012, 19:03

Darion ei voinut sille mitään, että alkoi punastua hieman Kaydenin sanoista. Hän ei ollut tottunut saamaan näin paljon kohteliaisuuksia yhdellä kertaa, varsinkaan aidon tuntuisia. Kuka tahansa osasi sanoa latteita, positiivisia puolia toisesta, mutta Kayden tuntui olevan aivan tosissaan sanojensa kanssa. Häntä oli miellyttävää kuunnella, nolostumisen lisäksi se nimittäin lisäsi Darionin itsetuntoa. Joku todella piti häntä arvokkaana ja viehättävänä. Puolidemoni naurahti hiljaa ja raapi niskaansa.
"No en minä osaa käyttää magiaa, mutta silmistä voit syyttää äitiäni. Hän on kuin seireeni, omistaa kyvyn hypnotisoida ja vietellä pelkällä katseellaan. Mikäli kyky on periytynyt, en ainakaan ole ikinä osannut käyttää sitä."
Darion otti pienen kulauksen tuopistaan, ennen kuin jatkoi.
"Joten en houkutellut sinua seuraani tahallani, kunniasanalla."
Darion virnuili hyväntahtoisesti ja nosti kättään, kuin pyhänä osoituksena vilpittömyydestään. Ei hänkään kaikkea itsestään voinut tietää.

Huomatessaan Kaydenin nojautuvan lähemmäs, miehen aikeet eivät jääneet Darionilta hämäriksi, ja puolidemoni kallistui myös eteenpäin, sulkien samalla hieman silmiään ja ottaakseen suudelman vastaan. Mutta ääni havahdutti heidät molemmat ja Darion vetäytyi nopeasti kauemmas, kohteliaan välimatkan päähän. Äänestä päätellen kyseessä oli ihan ystävällinen henkilö, lisäksi vielä Kaydenin tuttu, mutta Darion ei ollut silti erityisen mielissään, muukalaisen tullessa heidän pöytäänsä. Puolidemoni käänsi hieman katsettaan muualle, ettei olisi vahingossakaan mulkaissut vierasta häijysti. Tavallisesti Darionilla ei ollut mitään vieraita vastaan, mutta juuri nyt hän olisi halunnut olla vain ja ainoastaan Kaydenin seurassa. Valitettavasti vieras mies ei ollut lähdössä mihinkään, vaan istui heidän pöytäänsä.

Ollen varma siitä, ettei enää mulkoilisi vierasta ilkeästi, Darion lopulta nosti katseensa mieheen. Hän katseli nopeasti pöydän toisella puolella olevaa ilmestystä, tehden joitain huomioita, muttei huomannut mitään silmiinpistävää.
"Olen Darion."
Puolidemoni esittäytyi, kerta kysymys oli mitä luultavimmin osoitettu hänelle. Sen jälkeen Kayden ja vieras henkilö, jonka nimeksi paljastui Mason, keskustelivat hetken aikaa keskenään. Darion pysytteli hiljaa ja joi oluttaan, ennen kuin hänelle esitettiin uusi kysymys. Puolidemoni laski tuopin takaisin pöydälle. No jos kerta kyse oli Kaydenin ystävästä, kai sitä voisi edes yrittää esittää kohteliasta.
"En, olen vain käymässä."
Darion vastasi melko lyhyesti, hän ei halunnut turhaa huomiota itseensä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 19 Elo 2012, 12:32

Puolidemonin perimä kenties osittain selitti sitä, miten voimakkaasti Kayden oli tuntenut tähän vetoa alusta lähtien, mutta pyöveli oli itsekin tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen, ettei tuo selittänyt kaikkia hänen tunteitaan. Riippumatta siitä, mistä voimista hänen kiinnostuksensa ensihetkellä oli johtunut, nyt hänen tunteidensa taustalla oli jo paljon enemmän. Darion ei ollut vain viehättävä ja vetovoimainen, hän oli myös luonteentasolla sellainen, joka sai pyövelin tuntemaan olonsa rennoksi, jopa onnelliseksi.

"Niin arvelinkin", Mason kommentoi hymyilevänä Darionin sanoessa olevansa vain käymässä. Helppohan tuo oli päätellä, harvoin kukaan siinä määrin poikkeuksellisen näköinen asui ihmisten kylässä. Mason vaikutti varsin harmittomalta, mutta Kayden painoi silti kulmiaan. Ei näistä koskaan tiennyt, jos vaikka keksisivät kiristää sillä, että heillä on kyky järjestää Darion ongelmiin jo ihan vain tämän lajin takia.

"Noista käsistä päätellen olet varmaankin taitelija tai pianisti", kengittäjä huomioi nyökäten Darionin eleganttien käsien suuntaan. Kayden naurahti vaisusti. "Mistä lähtien toisen ihmisen alan on voinut päätellä käsien perusteella?" hän kysyi epäuskoisena. "Ne on nuo tieteilijät ja muut viisaat miehet niin sanoneet, että jo lapsen käsistä näkee, mihin työhön nuo ovat luotuja", Mason selitti asiallisesti katsahtaen pyövelin suuntaan. Mies ei näyttänyt edelleekään kovin vakuuttuneelta, mutta se ei kengittäjää vaivannut. Hän kumartui hiukan Darionia kohden ja ojensi kätensä tarttuakseen tämän omasta, mutta loi ensin kohteliaasti kysyvän katseen puolidemonin silmiin. "Saanko?" hän varmisteli, pitäen jo kevyesti toisen kapeasta ranteesta sormillaan. Hän halusi vain havainnollistaa tieteilijöiden näkökantaa taiteilijan käden kautta. Kayden jännittyi heti kun Mason edes liikahti Darionin suuntaan, mutta pidätteli itseään. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja seurasi puolidemonin reaktiota sanomatta sanaakaan. Miehen olisi tehnyt mieli tönäistä kengittäjä kauemmas, mutta sen sijaan hän antoi tilanteen hallinnan Darionille, epäilemättä siinä toivossa, että tuo torjuisi Masonin sinänsä täysin hyväntahtoisen eleen.

//Tuota Kaydenille pettymys, pliis x )//
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Elo 2012, 14:23

// Voin yrittää : D //

Tämä oli taas vähän niitä tilanteita, kun oli ulkopuolinen itseään koskevasta keskustelusta. Darion kuunteli lievästi huvittuneena väittelyä siitä, saattoiko ammatin arvata käsien perusteella. Kieltämättä Darion oli kyllä vähän yllättynyt, että Mason arvasi niin nopeasti hänen ammattinsa, ja niin oikein. Pianisteilla sanottiin olevan pitkät ja kauniit sormet, mutta ainakaan puolidemoni itse ei pitänyt sormiaan mitenkään erikoisen kauniina tai pitkinä.
"Oikeastaan molempia. Pääasiallisesti soitan viulua, mutta myös pianoa."
Tuntui yllättävän mukavalta huomata jonkun huomioivan taiteellisia piirteitä, ja ehkä jopa olevan kiinnostunut Darionin ammatista. Kieltämättä Masonin seura alkoi olla ihan mukavaa, mies oli ystävällinen, vaikka oli aluksi vaikuttanut tungettelevalta.

Mutta Darion oli edelleen kiinnostuneempi Kaydenin seurasta, joten hän ei halunnut jättää pyöveliä ihan huomiotta.
"Viisaat miehet sanovat myös tähtien asennon vaikuttavan elämään, joten kaikkea ei ehkä kannata niin helposti uskoa."
Tässä asiassa Darion asettui enemmän Kaydenin kuin Masonin puolelle, hän oli lievästi kyyninen kaikenlaisten tietäjien höpötyksiin. Mistä muka tähdet tai lapsen kädet voisivat tietää yhtään mitään tulevasta elämästä? Alunperin Darion oli opetettu metsästäjäksi, joten käsillä oli hyvin vähän tekemistä hänen uransa kanssa. Darion kohotti vähän kulmiaan yllättyneenä, Masonin nojautuessa lähemmäs, mutta mies ei ollut millään tavalla uhkaava tai edes hermostuttava, joten hän ei aiheuttanut puolidemonissa minkäänlaista negatiivista reaktiota. Darion silmäili hetken aikaa rannettaan hennosti koskettavia sormia, ennen kuin nyökkäsi, antaen kätensä jäädä rentona paikalleen.
"Ole hyvä vain."
Darion myöntyi. Hän oli itse asiassa aika utelias näkemään, mitä Mason kykenisi ehkä kertomaan hänestä käden perusteella.
Forte
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron