Kirjoittaja Lörri » 06 Loka 2012, 09:35
Tummatar katosi tallin suojiin, ja Nau tovereineen jäi pihamaalle valumaan vettä. Nau todella toivoi että tilaa olisi...ja sitä rahaa! Hänellä ei ollut mitään ymmärrystä siitä, maksettaisiinko tälläiset tallit ja majatalot aluksi vai lopuksi vierailun?
Samassa heitä kohti hoiperteli kuravellissä pitkänhuiskea, ja aivan selvästi hurjaan tuiteriin hankkiutunut herrasmies. Mies oli liikkeellä yksinään. Hänellä oli vaatteet viimeisen päälle, sen saattoi selvästi havaita kuran ja vesisateen tuhoista huolimatta, ja Nau tajusi, että se oli nyt, tai sei sitten milloinkaan.
Hän astui miehen reitille ja otti muutaman askeleen pää painuksissa tätä kohden, ja ollessaan tämän luona, Nau liukastui näyttävästi roiskauttaen kuravelliä joka puolelle. Samalla hän kiljahti kuten kuvitteli, että hentoinen aatelisneito olisi samassa tilanteessa tehnyt, ja hänen onnistui syöksähtää vasten herrasmiestä. Mies älähteli ja murahteli ja pahoitteli, ja hetkisen he olivat saappaiden, viittojen, käsien ja jalkojen sekamelska, ennenkö mies kaatua mäjähti kadulle selälleen ja Nau pääsi ponnistautumaan ylös.
Hetken he vielä voivottelivat ja pahoittelivat kumpikin, ja Nau auttoi juoppolallin ylös, ja takaisin jatkamaan matkaa. Herra kyseli, voisiko hän mahdollisesti saattaa Naun kotiinsa, mutta Nau vakuutti ettei se suinkaan ollu tarpeen, ja niin herrasmies lähti hoipertelemaan matkoihinsa.
Nau pujotti kätensä viitan alla vyötäisillä kantamaansa laukkuun, ja hänen käteensä osui jotain raskasta ja pyöreää ja viileää. Hän veti sen varovasti esiin, ja hänen sormisaan kilotti ehta ja aito ja komea kultakolikko.
Kun Pumpkin palasi sateeseen, Nau seisoi siellä yltä päältä mutavellissä ja haltioitunut virne naamallaan. " Kuule, meille tulee tänään ihan loisto ilta!" Hän sanoi iloisesti tummalle toverilleen, ja lähti eläintensä kanssa tallia kohden. Hiukan hänen mielessään käväisi ajatus, että varastaminenhan oli väärin? Mutta hän onnistui ohittamaan tämän moraalisen ongelman sillä, että mies oli rikas kuin mikäkin, ja Nau olisi todennäköisesti kuollut nälkään ja viluun ilman ko. herrasmiehen anteliaisuutta...eri asia, jos Nau olisi tyhjentänyt jonkun kerjäläismuorin taskut ja vienyt viimeiset pennoset.
Nau jätti sekä Kipparan että Rämeen karsinaan. Niillä olisi seuraa toisistaan, eikä Naun tarvitsisi soluttaa puolen lehmän kokoista otusta ihmisten sekaan. Myöskin suurimman osan vähäisistä matkatavaroistaan Nau jätti Rämeen huostaan, hän ei ottanut mukaansa kuin hyvän ystänsä; puukon.
" Kuule, Pumpkin, tehdään niin että minä tarjoan!" Nau sanoi virnistäen tummahipiälle, kun tämä ripusti viittaansa naulaan roikkumaan. Nau teki kohta samoin. " Minusta on erittäin miellyttävää, että liityit meidän seuraamme, joten minä tarjoan ilo mielin." Hän jatkoi, samalla irrotellen litimärkää puuvillapaitaansa pehmytnahkaisen housupukunsa rinnuksesta. " Me varmaan koettamme saada paikan tuolta jollain konstin?" Hän arveli pudistellen vettä punaisista hiuksistaan niinkuin Räme olisi voinut turkilleen tehdä, ja katseli pöytiä ja penkkejä, jotka oli sijoitettu suuren ja lämpöä hohkaavan takan ääreen. Ne olivat aivan täynnä ihmisiä ja kaikenlaista muuta sakkia..ymmärrettävästi nuo paikat olivat tälläisellä jumaltenkiroamalla säällä kaikkien suosiossa.
Nau ei ollut milloinkaan nähnyt näin paljon kaikenkirjavaa luojanluomaa kerralla, ja hän olisi melkein voinut töllöttää suu auki ja osoitella hölmönä ympäriinsä kiskoen innokkaati Pumpkinia hihasta, mutta ei hän kuitenkaan, juuri ja juuri, käyttäytynyt niin.
Nau lähti kohti täpötäynnä olevaa tiskiä, jossa janoiset ja viluiset ihmiset tungeksivat saadakseen oman vuoronsa seuraavana. "Tuonko minä meille oluet?" Hän kysyi Pumpkinilta, ja alkoi käytellä kyynärpäitään, jotta pääsisi hivuttautumaan lähemmäs tiskiä. Naun etu oli se, että hän oli pieni, ja mahtui pujahtelemaan sieltä mistä moni muu ei, ja kohta hän olikin jo tarjoilutiskiä vasten puristuneena käsi ojossa.