Kirjoittaja Agna » 03 Syys 2012, 20:27
Pulla
Mikä mielenkiintoinen päivä, kerrassaan. Pullan käynnit ihmisten kylässä pystyi laskemaan vielä yhden käden sormilla, ja tämä oli yksi niistä käynneistä. Portille saapuessaan hobittia tiirailleet sotilaat olivat näyttäneet siltä, kuin eivät olisi olleet varmoja päästääkö pieni mies sisään vai heittääkö ulos. Parhaassa tapauksessa olisivat varmaan pistelleet Pullan poskeensa housuineen päivineen! Ja sehän ei olisi tullut kysymykseenkään. Pulla oli itse ommellut punaisen sievän paikan housuihinsa, aivan itse! Ja niin huolellisesti, että jos ne jonkun kitaan joutuisivat, niin eivät ainakaan ihmisten. Vaikka parempihan sekin oli, kuin juoppohullun kääpiön, olisi isosetä sanonut. Häneltä kun oli sellainen kuulemma puraissut aikanaan isovarpaasta palan, vaikka eihän varvasta koskaan oltu omin silmin nähty. Joka tapauksessa, miehet olivat päästäneet Pullan kylään. Johtuiko se sitten siitä, ettei Pullalla ollut mukanaan asetta, vai näyttikö hän niin pieneltä ja harmittomalta, että hänet saisi kyllä lyötyä maihin mikäli tilanne nyt sattuisi sitä vaatimaan.
Hobitti oli ihastellut saapuessaan kylän keskustaa jahka oli sinne asti päässyt, ja tarkastellut vielä syksyn auki olevia kojuja jotka epätoivoisesti yrittivät tyrkyttää viimeisiä itse kasvatettuja vihanneksia ja hedelmiä. Ei aikaakaan, kun ensimmäiset yöhallat veisivät mukanaan ne satojen rippeet, jotka niistä oli vielä jäljellä. Pullalla oli kyllä rahaa mukanaan, mutta hän päätti olla ostamatta ruokaa juuri nyt. Hänellä ei ollut nälkä, mikä oli hänelle itselleenkin kovan ihmetyksen aihe. Jo hetken ajan Pulla oli ostaa ruokaa ihan vain sen takia, että tuntui oudolta olla syömättä mitään, mutta päätti sitten kuluttaa rahansa kenties johonkin mielenkiintoisempaan.
Kyllä. Mielenkiintoinen oli tämän reissun avainsana sekä päämäärä. Mutta mistä sitä mielenkiintoista sitten löytyisi? Kiharahiuksinen nuorukainen rapsutteli leukaansa, jossa hädintuskin kasvoi pieniä partahaivenia. Mielenkiintoisuuksia löytääkseen hän voisi tottakai suunnata kohti riimuja, loitsuja tai erilaisia juomia myyviä kauppoja, muttei tiennyt yhdenkään sijaintia. Ulkoapäin kaikki rakennukset näyttivät samanlaisilta: korkeilta ja puisilta, ja niiden ikkunoista näkyi punasävyinen sisustus.
Pulla oli kuullut huhuttavan, että kylän läntisestä osasta löytyisi kaikkein romuisin osa muuria sekä asumiskelvottomia, poroksi palaneita rakennuksia. Paikka kuulosti siltä, että se suorastaan kutsui tutkimusretkelle sekä seikkailuun, joten hobitti päätti lähteä kohti länttä. Hän kuitenkin oli poikennut kylässä vasta pariin otteeseen, joten joutui kysymään neuvoa, missäpäin länsi sijaitsi. Hän ei osannut lukea ilmansuuntia vaikka pitikin patikoimisesta. Kysymisessä taas oli omat hankalat puolensa, sillä varsinkin hieman varakkaampi - ja myös ei niin varakas - väki tuntui karttavan kummallista, pientä karvaista miestä kuin peläten että hänestä saisi syöpäläisiä, ja vain vaivoin tämä sai tivattua joltain yhtä nuhjuisen näköiseltä ohikulkijamiekkoselta mistä länttä kohti pääsisi. Ja senkin lyhyen keskustelun jälkeen mies tokaisi äkäisesti: "Sinuna painuisin tieheni. Kylä ei kaipaa kaltaistasi puolituista väkeä!"
Pulla aukoi suutaan ja oli aikeissa mainita sanasenkin puolituiseksi haukkumisesta, mutta tyytyi nipistämään suunsa suppuun ja painamaan kätensä nyrkissä lanteilleen kuunnellen samalla kuinka mies laahusti tiehensä jupisten jotain hyödyttömyydestä ja tiellä olemisesta. Ettäs kehtasikin! Hobitti oli tuohtunut niin, että hyvä kun muisti vielä, minne päin mies oli hänet ohjannut.
Länteen päin asumukset alkoivat selvästi menettää hohdokkuuttaan, mutta eivät näyttäneet lähellekään asuinkelvottomilta. Hobitti tallusteli paljain jaloin viileää hiekkatietä pitkin, ja yritti pälyillä katujen päihin josko raoista olisi näkynyt jo pala rusentunutta muuria tai mustia taloja. Monet ihmiset katujen varsilla ja talojensa sisällä nyrpistelivät äkäisesti hieman hiekkaiselle hobitille nenäänsä ja mumisivat jotain kielteistä aina ohitettuaan hänet. Osa vain katsoi kummastellen. Pulla päätti vahvasti olla loukkaantumatta ja ajatteli vain, että ainakaan hobitit eivät tarjoilleet pahan makuista olutta, toisin kuin nämä tärkeilevät tantat.
Juuri aloitettuaan viheltelyn tarpomisensa ratoksi, Pulla hoksasi kirjaimet erään rakennuksen julkisivulla. Hän seisahtui rakennuksen eteen, katsoi sitä hetken ja peruutti sitten muutaman askeleen että sai luettua tekstin ilman, että joutui koskettamaan takaraivollaan katua.
"Shoppe", hän tokaisi ääneen silmät tihrullaan. Mitä se sitten tarkoittikin, se ei varmastikaan ollut talon nimi. Pullan silmiin syttyi innostus, ja hän käveli lähemmäksi kaupan etuseinämää. Hän yritti pyyhkiä hihallaan naarmuista ikkunaa, ja painoi sitten nenänsä kiinni lasiin niin että se litistyi hieman. Ei näkynyt mitään. Hobitti suoristi keltaisen liivinsä, oli siivoavinaan hiuspehkoaan ja koputti sitten oveen avaten sen kuitenkin saman tien raolleen. Hän työnsi sisään ensin nenänsä, sitten puolet päästään ja lopulta koko kaalinsa.
"Huhuu?" hän huikkasi ovelta ja antoi katseensa kiertää paikassa. Leveä hymy levisi hobitin kasvoille. Mikä aarrekammio! Hän veti syvään henkeä ja astui sitten sisälle. Pullan mielessä toki kävi, ettei talon asukas - jos sellaista oli - ehkä haluaisi hobittia lattialleen kävelemään hiekkaisin jaloin, mutta ei voinut mitään uteliaisuudelleen. Seinillä olevilta hyllyiltä löytyi jos jotain tavaraa, mutta Pulla ei uskaltanut vielä astua pitemmälle eikä sulkea ovea takanaan.
//Hazha-pow! Täällä ollaan ja tulipas siitä pitkä. En muuten ollut ihan varma, lukeeko Shoppen ulkopuolella missään että se on Shoppe, mutta jos ei niin sitten Pulla vain piti sitä mielenkiintoisena rakennuksena ja talsi sisään. Enkä tiedä oliko siinä ikkunaakaan.