Jeremiah Pitkäpalkko
Oli varhainen aamun koi. Aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt kajottamassa idässä, sillä taivaalla roikkui paksu pilvimassa.
Jeremiah oli juossut koko yön pitkin Länsikujien hämäriä sokkeloita, ja oli nyt vihdoin saapunut keskusaukean lähettyville, mutta niin sekaisin hän oli, ettei tarkalleen tunnistanut missä oli. Hän ei ollut nähnyt tai kuullut takaa-ajajistaan vilaustakaan muutamaan tuntiin, joten nyt hän uskalsi pysähtyä lepäämään. Hän oli lopen uupunut! Kylkeään pidellen, eteen päin kyyristyneenä hän nojasi lantiotaan vasten jonkin rakennuksen lautaseinää ja vain huohotti hetken aloillaan. Jeremiahin vasen kylki oli ruhjoutunut tuon rosvokolonnan toimesta, johon hän oli epäonnekseen törmännyt Länsikujilla. Joukon johtaja oli iskenyt häntä miekallaan kylkeen ja murtanut muutaman kylkiluun, viiltäen samalla vaatteet ja ihon auki. Haava ei kuitenkaan voinut olla kovin syvä, sillä muutoin Jeremiah olisi jo vuotanut kuiviin. Jeremiah paineli ruhjottua kylkeään ja murahti ääneen löytäessään kohdan, jossa kylkiluut tuntuivat selvästi erilaiselta kuin pitäisi. Katsoessaan kättään hän ulahti, sillä se oli hänen verestään punainen. Verta ei tosin ollut kuin nimeksi, ja se oli jo tahmeaksi kuivunutta. Oli miten oli, Jeremiah tiesi tarvitsevansa jonkinlaisen parantajan apua mitä pikimmin. Jollei hän olisi loukkaantunut, hän olisi päässyt roskajoukkoa pakoon kaupungin viemäreihin kätevästi muuttumalla rotaksi, mutta kuka kumma nyt viemärirottaa hoivaisi?! Jeremiahia pelotti myös se, mitä lisävahinkoa viemäreissä pakoilu olisi hänelle aiheuttanut, ja kauanko häneltä olisi kestänyt päästä hoitoon.
Nyt katua pitkin tallusti pullea vällyihin kietoutunut vaimo, joka raahasi perässään pikkuista poikalasta, joka kulki polvihousuissa ja avopäin, vaikka ilma oli niin raaka, kuin vain loppusyksyllä oli tapana ilman olla. Jeremiah kohottautui seisomaan ja rykäisi; " Hyvää huomenta vaimo! Osaisitteko te neuvoa minulle mistä löytäisin lähimmän parannustaitoa omaavan ammatinharjoittajan!?"
Vaimo säikähti silminnähden varjoista suoristautunutta miestä ja pysähtyi niille sijoilleen jääden tuijottamaan tätä silmät ja suu ymmyrkäisinä, ja jännitystilasta päätellen valmiina joko pakenemaan tai taistelemaan.
Ensireaktiostaan kun pääsi, eukko rauhoittui ja sai annettua ohjeet loukkaantuneelle Jeremiahille. Vieläpä erinomaiset. Lääkäri kuulemma harjoitti tointaan vain muutaman sadan metrin päässä tästä. Jeremiahin tarvitsisi raahautua vain vähän matkaa omia jälkiään takaisin päin.
Noh, sekin matka tuntui tietenkin loukkaantuneesta miehestä liian pitkältä, mutta oli hänen myönnettävä, että pahemminkin asian kanssa voisi olla, eli ei muuta, kuin liikkeelle. Jeremiahilla oli tukenaan pitkä puinen sauvansa, johon hän saattoi nojata raahustaessaan kadulla, ja hetken eri vaihtoehtoja koeteltuaan hän löysikin sellaisen tavan edetä, ettei kipua juuri tuntunut.