Tenebrio

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Tenebrio

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Tammi 2013, 02:24

Talvi piti yhä tiukasti jalansijaa ihmiskaupungissa peittäen maan kevyeen hankeen ja täyttäen kadut hyytävillä viimoilla pakottaen asukkaat kääriytymään viittoihin ja sen puutteessa mihin tahansa tarpeeksi suureen rääsyyn pitääkseen kylmän loitolla ytimistään. Väkevimpiä pakkasia odotettiin huolestuneina, ja kapakoissa kierteli jokavuotisia huhuja, joiden mukaan joku oli kuullut kuinka kaverin tunteman merimiehen ukkovarvas oli jäätynyt yön aikana niin että se oli särkynyt ja sulanut olemattomiin. Kuten tavallista, juttuja ei täysin uskottu, mutta ihmiset nyökyttelivät yhtä kaikki synkkinä ja peittivät nenänsä ja korvansa pakkaselta sekä tunkivat jalkineensa täyteen olkia ja villaa. Liike piti lämpimänä, joten asukkaat olivat poikkeuksetta joko pyörimässä ulkosalla tai sisätiloissa tiukasti toisiinsa painautuneina tulisijan ääressä. Touhukkaimpia taisivat olla vanhukset ja käsityöläiset, jotka neuloivat puikot kilkattaen uusia villavaatteita lähimmäistensä peitteiksi ja taivastelivat tahtia, jolla nykynuoriso pukineensa kulutti säksättäen kovaan ääneen kuinka heidän nuoruudessaan samoja sukkia pidettiin viisikin talvea ennen kuin ne alkoivat edes kulua.

Taskuvarkailla oli vaihtelevia mielipiteitä pakkasista. Jotkut olivat tyytyväisiä, kun paksumpien vaatekerrosten myötä taitamattomampienkaan uhrit eivät huomanneet kukkaron katoamista, toiset kirosivat sormiensa jäätymistä ja viittoja, jotka hankaloittivat rahapussin tavoittamista. Edes kasvojen peittämisestä ei ollut yhteisiä mielipiteitä: kesällä varkaan kasvot olivat yhdet tuhansien joukossa, talvella niin sir, hän oli punaposkinen ja lämpimästi/resuisesti pukeutunut täsmäsi kuvauksena noin puoleen kaupungin väestä. Taitava varas oli aina kasvoton.
Khaleem suhtautui tähän kasvottomuuteen hieman yliampuvasti puolustaen järkkymättä naamioiden suosimistaan peittämällä sitkeästi kasvonsa säätilasta riippumatta aina harjoittaessaan kyseenalaisempia toimiaan. Tavanomaisen kultaisen silmikkonsa hän oli kuitenkin vaihtanut valkoiseen, reunoiltaan nelikulmaiseen kokonaamioon, jota kiersi varsin yksinkertainen koristus. Sininen huivi peitti hänen päänsä ja kaulansa, muun vartalonsa varasidentiteettinsä tummat vaatteet.
Nojaillessaan kapean kujan kulman muodostaman talon kylmää kiviseinää vasten silmäillen levollisesti ohikulkijoita naamionsa silmänaukkojen takaa hän kaipasi vain hanskoja. Hän oli lämmittänyt sormiaan pistämällä ne vierailemaan parin pahaa-aavistamattoman taskussa, mutta vain toinen yritys oli palkinnut hänet muutamalla pronssikolikolla ja kahdella tummuneella hopeisella. Surkeaa. Niitä hän hypisteli hajamielisesti seisoskellessaan mukavasti tuulensuojassa kellanruskeiden silmiensä vaellellessa ohikulkijasta toiseen.

Homunculuksen valitsema kyttäyspaikka oli varsin hyvässä asemassa lähimpään porttiin, toriin ja kapakkaan nähden, joten kadulla hänen edessään kulki varsin runsaasti katsomisen arvoista väkeä. Osa ohikulkijoista loi kummastuneen katseen hänen naamioonsa, mutta kukaan ei jäänyt tekemään siitä numeroa. Kaupungin kokoisella alueella sai tuon tuostakin nähdä mitä omituisempaa sakkia, joten yksi naamio ei kovin kauan ihmisten mielissä säilyisi.
Suurin osa kävelijöistä oli hänelle tuntemattomia, mutta joukkoon mahtui muutamia tuttuja. Usein tuttuja olivat kuitenkin kasvot kuin henkilöt; tietynlaiset kasvot kuuluivat tietynlaisille ihmisille, ja hän viihdytti itseään useinkin kuvittelemalla millaisia henkilöitä noiden kasvojen omistajat olivat.
Kasvoja tarkemmin hänen näkökenttäänsä kuitenkin osuivat asevyöt ja kolikkopussit. Hän kieltäytyi harvoin lisätienestien mahdollisuuksista ja alkoi kehitellä seisoskelunsa syyksi sopivan rahakukkaron odottelua.



¤¤ Templer, komma här. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Templer » 08 Tammi 2013, 20:25

Antalia Embrose

Antalia katsoi ikkunasta ulos, kylmän ilman karaisemaan kaupunkiin ja koetti liikkua ihmisiä täynnä olevassa kapakassa. Moni noista ihmisistä oli tullut tänne vain lämmittelemään, viimaa pakoon, mutta neito ei nähnyt sitä omana ongelmanaan, vaikka suurin osa näistä moukista olivatkin vain lämmön, eikä niinkään juoman haussa. Muut tarjoilijat koettivat parhaansa mukaan kysellä ihmisiltä mitä nuo ottaisivat. Useimmat eivät ottaneet mitään, mutta kovinkaan moni ei uskaltanut mahdollista asiakasta heittää uloskaan, ehkä tuo ottaisi jotain ajan kanssa. Antalia siirtyi takaa-alalle ja odotti viimeisten työsekuntiensa kulumista loppuun.
Kun neidon työaika vihdoin kului umpeen, otti neito essunsa irti ja vaikka muut tarjoilijat olisivatkin tarvinneet apua, ei tuo välittänyt sen koommin, käveli vain takahuoneeseen syrjäyttäen essunsa takilla. Neidon palkkio päivän urakasta, pari hopea kolikkoa, olivat jo odottamassa takahuoneen pöydällä, johon kapakan omistaja ne luultavasti oli jättänyt. Neito pudotti heitteli kolikoita hetken käsissään, tylsyyden takia ja astui takaovesta ulos kylmään ilmaan.

Pakkanen kietoi neidon otteeseen, mutta Antaliaa ei moinen haitannut. Hän oli ottanut moiset kylmät kelit ilolla vastaan jo monien vuosien ajan, kunhan oli vain sisäistänyt oman kylmän itsensä. Toki puoli noidalla oli yleisten ohuiden housujensa sijasta nyt paksummat, sillä ei hänkään ollut jäästä tehty.. ainakaan kokonaan ja moinen ilma sai hänetkin hieman palelemaan. Ja huivi jota neito käytti kaulansa ja päänsä suojana oli vain osa suurta näytelmää, eihän hänen sopinut kävellä aivan paljaspäin, kun muut juoksentelivat kiireissään lämpimistä paikoista toiseen. Olisivathan tyhmätkin jo jotain moisesta älynneet.
Yhä kolikkoja käsissään heitellen Antalia kulki ihmisten joukossa, kunnes tajusi, että kaduillahan liikkui melko paljon porukkaa. Ei neito tietenkään halunnut kolikoitaan hävittää, joten hän työnsi ne rahapussukkaansa, joka roikkui kätevästi hänen vyötäisillään. Hopeiset kolikot putoilivat kilahtaen muiden kolikoiden joukkoon ja Antalia oli melko tyytyväinen tilanteeseen, hän ei ollut köyhä. Jos hän vain saisi jostain keikkaa, niin hänen rahamassinsa kasvaisi vieläkin enemmän. Eipä Antalian olisi tarvinnut edes käydä tuolla, ahtaassa kapakassakaan, olihan hänellä vieläkin viime keikan rahoja jäljellä, mutta kaippa hänen työnsä hieman vaati jotain, miten pääsi käskiksi ihmisiin. Ja usein ihmiset, miehet siis, kävivät kapakassa, joten mikäpä sen parempi kyttäyspaikka.

Antalia kävi ohittamaan naamarimiehen. Hän huomasi jopa pysähtyneen katsomaan tuota, sillä toisin kuin muilla ihmisillä, hänellä ei ollut kiirettä lämpimään. Hieman häpeissään tapahtuneesta Antalia käänsi päänsä toiseen suuntaan ja jatkoi kulkemista. Kaikkea sitä nykypäiväni tuleekin nähtyä, Antalia ajatteli ja tyydyttäytyi ajatuksella, että oma oli miehen - ainakin neito vahvasti uskoi tuota mieheksi, ellei sitten ruumiinrakenteeltaan vain ollut miestä muistuttava nainen - moka, jos puki naamarin, sai siispä kestää katseita. Vielä julkisella paikalla, eihän täällä mikään kummallinen jäänyt katseilta paitsi.

//Jag är här! (joo ihanniinkuin osaisinkin puhua ruotsia :D)//
Templer
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 10 Tammi 2013, 13:38

Silkka tarkoitukseton seisoskelu alkoi käydä ikävystyttäväksi. Khaleem oli sulkenut kauppansa edellisenä päivänä nauttiakseen raittiista ilmasta ja alamaailman seurasta kaikessa rauhassa, mutta nuohottuaan sisätiloissa valtaosan kuluneesta talvesta ja syksystä hänen kykynsä keksiä viihdykettä ulkoilmassa oli rapistunut. Varastaa ei voinut jatkuvasti, eikä kapakoiden tarjoama seura houkuttanut. Asettautuessaan mukavammin hänen katseensa tarttui naiseen, joka oli pysähtynyt muutaman askeleen päähän tuijottaen avoimesti. Homunculus vastasi katseeseen kulmat lievästi koholla ja väläytti hymyn, joka jäi naamion alle kätköihin. Noin näkyvä reaktio oli harvinaista, yleensä ihmiset loivat muutamia lyhyitä vilkaisuja yrittäen kätkeä kiinnostuksensa muka kohteliaisuudesta.

Katseidenvaihdon aikana miehen silmät lipuivat kuin luonnostaan irti naisen silmistä suunnaten alaspäin ja pysähtyen vyötärön korkeudelle paikantamaan rahapussin, joka oli varsin somasti näkyvillä. Etäisyyttä oli hieman liikaa kiinnitysmenetelmän tarkkaan selvittämiseen, eikä ulkoapäin voinut päätellä pussin sisältöä, mutta kohde näytti lupaavalta. Tällä naisella ei ollut edes turkisvuorta vartalonsa verhona.
Hetkinen.
Khaleem kurtisti kulmiaan tummahiuksisen lähtiessä jälleen jatkamaan matkaansa kiinnittäen nyt tarkemmin huomiota naisen yleisolemukseen. Nyt kun tarkemmin katsoi, nainen oli yllättävän kevyesti pukeutunut säätilan huomioon ottaen. Varas seurasi ilmestyksen kulkua muutaman askeleen verran aivan yhtä kummastuneena kuin nainen itse suhtautui häneen. Kenties nainen ei ollut aikeissa liikkua ulkona kovin pitkään tai oli vain harvinaisen karaistunut?
Homunculus punnitsi kolikoita kädessään. Hänen sormensa olivat kohmeiset, hän oli tylsistynyt, ja parhaillaan hänestä loittoni suorastaan tyrkyllä oleva kolikkopussi. Entä sitten, jos sen omistaja oli päättänyt palelluttaa itsensä? Kolikot katosivat yhteen leveään vyöhön kiinnitetyistä laukuista kun mies erkani seinästä ja lähti rauhalliseen tahtiin kulkemaan naisen jalanjäljissä. Ellei muuta, saisi nainen ainakin syyn hankkia talveksi kunnon viitan. Sitä voisi pitää jo hyväntekeväisyytenä.

Varas pidensi askeleitaan kunnes oli vain muutaman askeleen päässä tummahiuksisesta ja hidasti sitten uudestaan rentoon, itsevarmaan askellukseen kuin olisi tiennyt tarkalleen, minne oli menossa, mutta hänellä ei ollut mitään kiirettä sinne pääsyssä. Sen hän oli saanut huomata olevan yksi olennaisimpia onnistuneen varjostamisen avaimia: ei ollut hyötyä hiiviskellä salakähmäisesti, sillä se sai jokaisen virstan säteellä olevan kuudennen aistin kirkumaan. Ihmiset olivat saaliita siinä missä saalistajiakin, ja salakähmäisyydellä oli tapana viestiä jonkun murhanhimoisemman liikkuvan aivan liian lähellä. Sen sijaan kukaan ei vaivautunut ihmettelemään henkilöä, joka tuntui tietävän minne oli menossa. Siinäkin oli heikot kohtansa, mutta useimmiten itsevarmuus oli näkymättömyyttäkin parempi näkösuoja.
Sen sijaan käden ujuttaminen kyljen sivuitse nykimään rahapussin kiinnitysnyörejä ei ollut. Uskaltautuessaan pari kertaa ojentamaan kätensä kokeilevasti rahapussin suuntaan, hän sai harmikseen todeta, että naisen kutsuvan oloinen kukkaro oli juuri niin edessä, ettei sitä saanut hipelöityä irti selän takaa jäämättä välittömästi kiinni. Naisen toinen käsi oli sitkeästi tiellä. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen sen minkä silmänreiistä saattoi. Ei ollut hyvä kurkotella liian näkyvästi, se herätti huomiota. Hän veti kätensä takaisin ja kääntyi muka tutkimaan erään kunnioitettavan sitkeän korikauppiaan lumen kuorruttamia tuotteita harkiten uutta lähestymistapaa. Klassinen törmääminen vahingossatahallaan ei kelvannut, sillä hänellä ei ollut sopivaa veistä nyörien katkaisemiseen. Nyörien katkaisu repäisemällä ei olisi välttämättä onnistunut, mutta se mitä varmimmin olisi herättänyt sekä naisen että tusinan muun huomion, eikä pakoon juokseminen paikoitellen jäisillä kaduilla ollut vaivan arvoista. Ainoa vaihtoehto lieni naisen huomion kiinnittäminen muualle siksi aikaa mikä massin irrottamiseen kuluisi. Khaleem oli aina pitänyt selittämisen jaloa taitoa pienessä arvossa, joten ajatus ei tuntunut täysin mahdottomalta.

Khaleem pidensi askeleitaan ja ojensi kätensä pysäyttääkseen naisen. Samalla sormenpäät tekivät kevyen ensinykäyksensä rahapussin nyöreihin ikään kuin vahingossa.
Earleen? Sinäkö? Se ei kenties ollut kaikkein mielikuvituksellisin aloitus, mutta sai kelvata. Asioilla oli tapana mennä vikaan kun alettiin turhan eksoottisiksi.



¤¤ Derp. Ja ei se mitään, mie olen yliopistossa enkä osaa vieläkään ruotsia, että sikäli = D ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Templer » 10 Tammi 2013, 19:13

Antalia Embrose

Nainen tarkasteli ympärilleen, siirsi hieman takana olevaa raha pussiaan edemmäs, sillä kaduilla oli hiukkasen ruuhkaa, eikä neidolla tehnyt mieli hävittää rahojaan. Antalia vilkaisi taakseen, muttei nähnyt ketään kiinnostavaa, joten hän käänsi katseensa takaisin menosuuntaan. Mitään epäilyttävää ei näyttänyt olevan, joten miksei neito voisi viimein olla hieman huolimattomampi, vähemmän stressaantunut pelkästään muiden kanssa kävelemisestä.
Ihmiset pakenivat kylmyyttä sisätiloihin ja samalla tuppaantuivat pari kertaa jopa törmäilemään neitoon, joka sai Antalian aina valppaaksi, mutta koska kukaan ei kuitenkaan ollut hänen rahojaa, henkeään tai muuta hänelle kuuluvaa vienyt, rentoutui neito taas.

Pian Antalia tunsi häneen tartuttavan takaapäin, joka sai naisen heti varuilleen samalla kun hän kuuli tuntemattoman äänen kysyvän oliko hän Earleen. Tietenkin nainen oli samassa kääntynyt ja näki edessään tämän saman naamiohepun. Nainen siristi silmiään hieman arvostelevasti ja katsoi nyt syvemmälle miehen silmiin, joita tuo ei ollut kauempaa nähnyt. Paljoakaan nainen ei voinut miehen ilmeestä kertoa, eihän hän nähnyt kuin kellertävät silmät. Tämä naamio-juttu sai neidon varuilleen, vielä enemmän, mutat hän kävi kuitenkin vastaamaan toisen kysymykseen.
"Anteeksi, mutten tunne ketään Earleenia, olette varmasti erehtyneet henkilöstä herra..?" Antalia jäi odottamaan miehen nimeä, jos tuo oikean nimensä kertoisi, neito voisi edes vähän rauhoittua. Ei sillä, tämä voisikin selittää miksi naamiomies oli häntä hetken takaisin katsonut.. tai sitten syynä oli vain se, että neito oli katsonut häntä. Kaikenvarulta Antalia kävi hieman peruuttamaan toisesta ja tarkkaili tuota. Pieni, itsevarma hymy kohosi kuitenkin naisen huulille, halusihan tuo olla edes hieman kohtelias, ehkä näin miehestä pääsisi helpommin eroon. Samalla neito siirsi rahapussiaan hieman lähemmäs kättään, ihan vain varmuuden vuoksi. Koskaan ei voisi olla turhan tarkka tällaisista asioista.

//Hiukka lyhyempää jo tähän väliin. <:3 //
Templer
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Tammi 2013, 19:22

Päästyään katsomaan naista lähempää Khaleemin aivot alkoivat välittömästi sovittaa näkemäänsä lukuisiin luokkiin, joihin kaupungin asukkaat jakautuivat sellaisten olennaisten pääotsikoiden kuin kannattavaa, ei kannattavaa ja juokse henkesi edestä alle. Siro nainen, ei ollenkaan hassumman näköinen, pitänyt ulkonäöstään huolta. Kyseessä ei siis ollut aivan pienituloinen ihminen, mikä olisi yhdistettynä lupaavan oloiseen rahapussiin viitannut lähinnä varkaaseen tai muuhun ylenkatsottuun ihmisryhmään. Vaatteet olivat yksinkertaiset mutta hyvänlaatuiset, joskin niiden määrässä oli toivomisen varaa. Se viittasi puolestaan maailman vanhimpaan ammattiin, jonka edustajistoon kuului harvemmin miehiä ja vielä vähemmän kehon peittävää kangasta. Toisaalta nainen ei kantanut itseään kuin prostituoitu, eikä vaatetus niukkuudestaan huolimatta vastannut huorien pukeutumista.

Homunculus nykäisi puoliviittansa liepeen vasemman kätensä peitoksi ja lämmikkeeksi, ja olisi esittänyt pettynyttä ellei naamio olisi tehnyt sen tarpeettomaksi. Mitäköhän tapahtuisi, jos joku sattuisi kerrankin myöntämään olevansa henkilö, jota hän esitti etsivänsä? Ainakin tilanne muuttuisi hyvin noloksi ellei hän keksisi uskottavaa peitetarinaa. Olemattomien ihmisten kanssa moista huolenaihetta ei ollut.
Ah. Hän kuljetti katsettaan naisen keholla kuin varmistaakseen todella erehtyneensä, vaikka etsikin aseita. Nykyään tuskin kukaan kulki kantamatta mukanaan edes voiveistä jolla sohaista mahdollista päällekarkaajaa, joten oli hyvä olla perillä siitä, mihin toinen pystyisi vaikka aseet olisivatkin hänen tapaansa silkan näytöksen vuoksi.
Niin olenkin, suokaa anteeksi. Mahdatteko olla nähnyt häntä? Osapuilleen tämän mittainen, hiukset kuten teillä, arpi tässä kohtaa. Pitää usein vihreää liiviä, jossa on halkiot näillä tienoin. Selittäessään lähes viidesosan kaupungin villiluontoisista naisista kattavaa kuvaustaan hän elehti vilkkaasti käsillään esitellen kohtia, joissa mielikuvitushenkilön tunnistettavat piirteet ilmenivät antaen samalla ymmärrettävän syyn viuhtoa sormillaan lähelläkin naista. Asiaan perehtymätön saattaisi pitää varastamista hitaana prosessina, jossa haluttua esinettä hivutellaan pikku hiljaa irti omistajastaan. Tosiasiassa taitava varas saattoi poimia kukkaron huostaansa parissa sekunnissa. Homunculus ei ollut erityisen taitava, mutta hänkin tunsi kätevän sormitempun jonka avulla hihna tai lukko oli mahdollista avata pienellä vaivalla. Tyydytyksekseen hän sai huomata näppäryytensä juuri ja juuri riittäneen hihnojen löystyttämiseen kuvailun lopussa.
Utelun henkilöllisyydestään hän oli jättänyt huomioitta kuin ei olisi sitä kuullutkaan; Blödhkos oli henkilö, joka esitteli itsensä vasta poistuessaan.


¤¤ Sitä on liikkeellä. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Templer » 28 Tammi 2013, 17:59

Antalia Embrose

Miehestä ei selvästikään päässyt näin helpolla eroon, sillä nyt mies rupesi kertomaan miltä tämä Earleen näytti, samalla huitoen ympäriinsä ja joskus jopa osuen lähellekin neitoa. Antalian teki mieli vain vastata keskeyttäen toisten selitykset suoraan ja vahvasti, ettei hän ollut toista nähnyt, ei tuntenut ja vaikka olisi, ei kertoisi sitä moiselle moukalle. Suuttumisen syy jäisi tällöin kuitenkin miehelle erittäin epäselväksi, joten Antalia päätti pidättäytyä raivostaan vielä hetkeksi ja odottaa, että toinen saisi kertomuksensa loppuun, manaten kuitenkin mielessään miehiä ja sitä kuinka tyypillistä käytöstä tälläinen, typerä, toisten ajan kuluttaminen oikein oli.
"En valitettavasti ole." Antalia kävi vastaamaan mahdollisimman lyhyesti, miehen lopetettua, kuin tehdäkseen selväksi, ettei toisen tyhjänpäiväiselä selityksellä ollut mitään vaikutusta lopputulokseen.
"Ellei teillä ole selvempiä merkkejä kerrottavana, en voi auttaa teitä, olen pahoillani." Antalia jatkoi kuitenkin pienen hetken jälkeen. Neito ei edes tiennyt miksi sanoi näin, melkein kuin sanoisi "jatka turhaa kuvausta vielä lisää, kiitos."
"Vaikkakin, tuntuu, että koska en ole seurannut muita ihmisiä täällä.." Antalian teki mieli lisätä "toisin kuin sinä", mutta päätti sitten jäättää moisen välistä, olihan jokaisella oikeus seisoa naamaripäässä, seuraten toisten kulkua, jos halusi. "..niin en ole nähnyt kyseistä henkilöä." Neito päätti lauseen ja toivoi, ettei toinen silti jäisi selittämään yksityiskohtaisempaa selitystä tästä Earleenista. Hän koetti tulkita toisen ilmettä, joka oli kuitenkin melko mahdoton tehtävä ja miehen kasvottomuus alkoi todella vaivaamaan neitoa. Ulkopuoliset seikat eivät naista paljoa kiinnostaneet, mutta eleet, joita esimerkiksi kasvoilla pystyttiin tuottamaan olivat jokseenkin tärkeitä kommunkoinnissa ja nyt heidän keskustelussaan tuntui olevan suuri aukko. Jos tätä nyt pystyisi laajemmalla mittakaavalla kunnon keskusteluksi edes sanomaan.
Neito mietti mitä sanoa, jotta voisi lähteä. Ei hän nyt voisi toiselle vain selkäänsäkään kääntää, vaikka moinen kävi pari kertaa neidon mielessä.
"ja nyt olen pahoillani, mutta luulenpa, että minun täytyy tästä lähteä.." Antalia sanoi hieman kiertelevällä äänensävyllä ja lähti jo peruuttamaan pois päin toisesta, yhä toivoen, että toinen vain luovuttaisi tämän Earleenin suhteen ja lähtisi etsimään tuota muualta.

//Ja näin, hieman viivästyneempi vastaus saatiin perille (: //
Templer
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 01 Maalis 2013, 00:14

Ärtymys naisen kauniilla kasvoilla ei jäänyt naamioituneelta huomaamatta, ja oli selvää ettei heidän sananvaihtonsa voisi kestää enää kauan. Kaupunkilaiset olivat tottuneet olemaan yhteydessä toisiinsa, joskus hyvin tiiviistikin kolmen perheen asuttaessa samaa taloa, mutta kukaan ei pitänyt viivytyksestä kadulla. Etenkään silloin, kun viivyttäjä oli tuntematon eikä riittävän vakuuttavaa syytä pysähtymiselle ollut, joskin näinä epäluuloisina aikoina sellaista kuin riittävän vakuuttava syy oli lähes mahdoton löytää.
Khaleem nosti kämmenensä luovuttavaan eleeseen ja taivutti päätään myönnytykseksi naisen sanoille.
Ymmärrän. Valitettavaa, mutta minkäs teet. Pahoittelen, että tuhlasin aikaanne. Hän otti puolisentoista askelta sivuuttaakseen naisen, mutta pysähtyi ennen kuin oli ehtinyt kokonaan ohitse ikään kuin olisi vasta muistanut (kuten asian laita olikin) lisätä: Mikäli satutte näkemään häntä, olkaa ystävällinen ja kehottakaa häntä odottamaan kirkon luona.
Sen sanottuaan Khaleem väläytti naiselle hymyn, jonka naamio kätki näkyvistä ja jatkoi matkaansa katua alaspäin. Liikkeelle lähtiessään hän kuitenkin heitti liian hienovaraisuuden hemmettiin kietaistessaan kellertäväihoiset sormensa naisen kukkaron ympärille ja nykäistessään napakasti irrottaen hihnat, jatkaen liikettä sulavasti ja tuumaakaan hidastamatta nakatessaan kukkaron toiseen käteensä ja sieltä viitan suojiin.

Kukkaronnyörien löystyttyä varsin kirjaimellisesti homunculuksen pehmeiden kenkien askellus kasvoi lähes harppomiseksi hänen mittaillessaan jäistä katua kasvattaakseen mukavan välimatkan oletettuun ylimysnaiseen. Huivin kätköissä miehen pyöreät korvat napottivat hörössä odottaen alati paljastavien seis! varas! huutojen kuulumista, ja viittansa suojissa hän puoli huomaamattaan puristi pehmeää nahkakukkaroa niin, että yksi vinoittain asettunut kolikko jätti painauman hänen kämmeneensä.
Ohitettuaan lähimmän sivukujan ja lähestyessään seuraavaa Khaleem otti sivuaskeleen kärsineiden laatikkopinojen ohitse ja vaihtoi kulkusuuntaa kylki edellä hiljaisemmalle kujalle, jossa hänen lisäkseen ainoat kaupunkilaiset olivat kaksi ovisyvennyksessä luuhaavaa henkilöä. He eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, eikä hän heihin punnitessaan kukkaroa kädessään. Tsk. Paljon pienempi saalis kuin hän oli arvellut. Mitäköhän nainen oikein teki työkseen? Vai oliko hän kotirouva? Rouva tosiaankin! Khaleem ei voinut väittää olevansa asiantuntija, mutta harvoin tapasi naisia joita sana rouva sopi epäsopivammin kuvaamaan.



¤¤ Ja eikös tämä viivästynyt vielä enemmän. Anteeksi. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Templer » 22 Maalis 2013, 22:34

Antalia Embrose

Mies näytti vihdoin heittävän kyselyn sikseen ja jatkavan matkaansa, kuten Antaliakin halusi palavasti tehdä. Mies vielä pahoitteli, että oli tuhlannut neidon aikaa, mutta Antalia päätti olla kommentoimatta, sillä ei olisi keksinyt mitään tarpeeksi kohteliasta sanottavaa siihen hätään. Mies liikahti naisen ohitse, mutta pysähtyi kuitenkin kesken matkan ja pyysi neitoa ilmoittamaan kyseiselle naiselle odottamaan kirkon luona, mikäli Antalia häntä näkisi.
"Selvä." Antalia vastasi lyhyesti ja sävyttömästi ja katsoi kuinka toinen lopulta lähti hipumaan poispäin hänestä. Samalla neito tunsi pienen vetäisyn vyötäröllään, muttei siinä samassa tajunnut edes ajatella moista, vaan tuijotti miehen perään, kunnes tajusi tuon lähtevän melko nopsaan poispäin. Mihin miehellä nyt niin äkkiä kiire tuli? Äskenhän tuo vain seurasi ohikulkijoita ja vietti tovin kysellen Earleenista. Ehkä miehelle tuli kylmä tai si- Ei! Antalia havaitsi pian, että jotain uupui ja se jokin oli hänelle hyvin tärkeä.

Neito iski katseensa miehen loittonevaan selkään ja kirosi sekä mielessään, että ääneen. Pidempään Antalia ei siihen voinut jäädä ja lähtikin samassa miehen perään.
"Pysäyttäkää tuo mies!" Antalia huusi, mutta ihmisiä oli harvassa ja monet heistä vain katsoivat kuin eivät tajuaisi tilannetta tai, että se ei kuulunut heille. Nainen ei ollut kovinkaan nopea, mutta pysyi melko hyvin miehen perässä ja toivoi vain saavansa tuon kiinni. Mikä päivä! Ensin hän sai raataa tarjoillen väkijoukossa juomaa ja kun hän oli vihdoin saanut palkkansa, niin joku .. mikäpä muukaan kuin naamiomies tulee, pysäyttää hänet ja kuluttaa hänen aikaansa. Sitten kun neito jo luuli pääsevänsä miehestä eroon, vie tuo hänen rahansa ja nyt neidon pitää jahdata miestä, jonka hän oli juuri halunnut häipyvän. Ei, tämä oli todellakin huono päivä hänelle, sen Antalia tajusi heti.
Mutta.. Antalia pysähtyi kuin seinään.. minne se mies juuri hävisi? Neito katsoi hetken ympärilleen, kunnes tajusi jalanjäljet maassa, jotka johdattivat sivukujalle. Jalanjälkiä oli melko harvassa ja nämä olivat nyt neidon ainoa toivo, joten hän lähti seuraamaan niitä sivukujalle. Hieman kauempana neito näki suurikokoisen miehen ja uskoi vahvasti tämän olevan se, jota hän etsi.

Neito kiihdytti askeliaan selvästi tuohtuneena, hän olisi halunnut lävistää miehen ruumiin nyt ja siinä, mutta se olisi liian riskialtista, ainakin kun paikalla oli muitakin, Antalia näki heidät, kaksi hieman rääsyläisen näköistä hahmoa ovensuussa. Neito ei tiennyt huomasiko mies hänet, mutta ainakaan hän ei halunnut tehdä tuloaan tiedettäväksi, olisi helpompi, jos hän saisi yllätettyä toisen. Antalia mietti mitä voisi tehdä, mutta tässä hän oli juuri niin huono kuin koskaan kukaan voisi olla, hän ei osannut ajatella mitään yhtäkkiä, hetkessä. Hän suosi itse enemmän suunniteltuja tapahtumia, joiden seuraavaan tapahtumaan pystyi edes jotenkin varautumaan.
Nyt neito ei tiennyt naamiomiehestä mitään, ties vaikka olisi demoni tai joku verenimijä ihmissudenkaltainen. Neito oli hieman lähestynyt miestä ja tunsi pientä ylpeyttä tehdessään kehistystä tässäkin asiassa. Neito keksi nopeasti suunnitelman mielessään, hänen mielestään se oli tyhmä ja siihen liittyi lukemattomia riskejä, mutta koska neito ei mitään muutakaan keksinyt, hän päätti takertua tähän.
Eli: Neito lähti juoksemaan niin nopeasti miestä päin ja matkallaan hän liikutti oven edessä olevaa jäätä melko paksuksi muuriksi kahden silminäkijän eteen ja koetti siepata rahapussukkansa mieheltä vauhdista, mutta pelkäsi, että mies reagoisi liian nopeasti ja neito ei kerkeäisikään miehen luokse, ennenkuin tuo tekisi jotain, nyt neito siis joutui vain juoksemaan niin nopeasti kuin koskaan pystyisi.

//Eipä tuo mitaan ^^ Ja no.. ei se tämäkään niin nopeasti tullut. (: //
Templer
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 01 Loka 2013, 20:44

Khaleem nakkeli kukkaroa ilmaan huolettoman oloisesti ja kuunteli muutamien kolikoiden kilahtelua kuin parasta musiikkia mitä maailma tuotti ennen kuin tunki sen yhteen vyölaukuistaan. Vaikka hän olikin varas kaupunki oli suuri, eivätkä suinkaan kaikki sen kyseenalaisemmin keinoin elantonsa hankkivista asukkaista noudattaneet varkaiden välistä herrasmiessääntöä olla putsaamatta virkaveljensä taskuja. Oli parempi olla kerjäämättä hankaluuksia. Hän hyräili pätkän sävelmää, jota oli kuullut torikauppiaiden viheltelevän laskiessaan päivän lopuksi ansioitaan ja tunsi olonsa jo hieman lämmenneeksi. Tietynmuotoisilla metallinpaloilla oli ihmeellinen vaikutus.

Hän kuuli askelia takaansa, mutta oletti niiden johtuvan vain juuri ohittamiensa norkoilijoiden poistumisesta ovensuusta värjöttelemästä. Vasta niiden kiihtyessä juoksuksi ja selvästi lähestyviksi hälytyskellot alkoivat soida homunculuksen päässä ja käännähti katsomaan olkansa yli, hänen keinotekoisen sydämensä loikatessa kuin säikähtänyt jänis hänen tunnistaessaan tulijan. Hän oli sittenkin jäänyt kiinni! Sen parin sekunnin aikana, mikä häneltä kesti huomata jään liikkuvan seinää pitkin hän ehti kelata kaupungin tämän osan karttaa mielessään suunnitellakseen pakoreitin jota kautta hän pääsisi mahdollisimman nopeasti katolle ja pois naisen ulottuvilta, sekä todeta helpotuksekseen että ainakaan tummaverikkö ei huutanut vartijoita tai sivustakatsojia avukseen. Sentään jotain positiivista.
Khaleem loikkasi sivuun naisen reitiltä ja näpräsi aseitaan yrittäen päättää mikä niistä olisi tällä hetkellä käytännöllisin. Sirppiase ei tullut kysymykseenkään, ruoska puolestaan oli kolmesta vaihtoehdosta ehdottomasti kovaäänisin ja pituutensa vuoksi raivostuttava kerätä kasaan, mutta toisaalta kyseiset ominaisuudet saivat useimmat pitämään hieman etäisyyttä. Hän päätyi bumerangiin. Se oli pieni, nopea ja hän voisi tarvittaessa hylätä sen joutumatta pohtimaan mitä käyttäisi köytenä laskeutuessaan hankalista paikoista takaisin katutasolla.

Hän tempaisi valitsemansa aseen vyöstään heti väistettyään naisen ohijuoksun ja viskasi sen pyörimään tummaverikön polvitaipeita kohti kampatakseen tuon ampaistessaan itse sen perään. Kujalla ei perääntymisen lisäksi päässyt muualle kuin suoraan eteenpäin, ja eteenpäin hänen oli jatkettava mikäli hän aikoi välttää kaikki varkauden mahdollisesti huomanneet ohikulkijat. Hän kumartui naisen ohittaessaan napatakseen bumeranginsa mukaan ja kietoi puoliviittansa toisen käsivartensa ympärille estääkseen sitä lepattamasta perässään. Hän manasi kyseistä vaatekappaletta joka kerta juostessaan, mutta ei ollut vieläkään saanut aikaiseksi luopua siitä. Hänen työnsä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi odottamista, eikä ylimääräinen lämmike ollut pahitteeksi.
Kujan päästä hänen olisi käännyttävä vasemmalle ja heti seuraavasta välistä oikealle, sujahdettava kahden rakennuksen väliin kasattujen romupinojen välistä ja jatkettava kolmen risteyksen verran suoraan, siitä hänen muistinsa mukaan uudestaan vasemmalle ja laatikkopinoja pitkin katolle. Hän tiesi että laatikot tulisivat olemaan siinä, ne olivat siinä aina. Mikäli hän onnistuisi kirimään kunnon välimatkan sinne saakka, juoksu kattoja pitkin takaisi hänen pakoon pääsynsä.
harlekiini
 


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron