Talvi piti yhä tiukasti jalansijaa ihmiskaupungissa peittäen maan kevyeen hankeen ja täyttäen kadut hyytävillä viimoilla pakottaen asukkaat kääriytymään viittoihin ja sen puutteessa mihin tahansa tarpeeksi suureen rääsyyn pitääkseen kylmän loitolla ytimistään. Väkevimpiä pakkasia odotettiin huolestuneina, ja kapakoissa kierteli jokavuotisia huhuja, joiden mukaan joku oli kuullut kuinka kaverin tunteman merimiehen ukkovarvas oli jäätynyt yön aikana niin että se oli särkynyt ja sulanut olemattomiin. Kuten tavallista, juttuja ei täysin uskottu, mutta ihmiset nyökyttelivät yhtä kaikki synkkinä ja peittivät nenänsä ja korvansa pakkaselta sekä tunkivat jalkineensa täyteen olkia ja villaa. Liike piti lämpimänä, joten asukkaat olivat poikkeuksetta joko pyörimässä ulkosalla tai sisätiloissa tiukasti toisiinsa painautuneina tulisijan ääressä. Touhukkaimpia taisivat olla vanhukset ja käsityöläiset, jotka neuloivat puikot kilkattaen uusia villavaatteita lähimmäistensä peitteiksi ja taivastelivat tahtia, jolla nykynuoriso pukineensa kulutti säksättäen kovaan ääneen kuinka heidän nuoruudessaan samoja sukkia pidettiin viisikin talvea ennen kuin ne alkoivat edes kulua.
Taskuvarkailla oli vaihtelevia mielipiteitä pakkasista. Jotkut olivat tyytyväisiä, kun paksumpien vaatekerrosten myötä taitamattomampienkaan uhrit eivät huomanneet kukkaron katoamista, toiset kirosivat sormiensa jäätymistä ja viittoja, jotka hankaloittivat rahapussin tavoittamista. Edes kasvojen peittämisestä ei ollut yhteisiä mielipiteitä: kesällä varkaan kasvot olivat yhdet tuhansien joukossa, talvella niin sir, hän oli punaposkinen ja lämpimästi/resuisesti pukeutunut täsmäsi kuvauksena noin puoleen kaupungin väestä. Taitava varas oli aina kasvoton.
Khaleem suhtautui tähän kasvottomuuteen hieman yliampuvasti puolustaen järkkymättä naamioiden suosimistaan peittämällä sitkeästi kasvonsa säätilasta riippumatta aina harjoittaessaan kyseenalaisempia toimiaan. Tavanomaisen kultaisen silmikkonsa hän oli kuitenkin vaihtanut valkoiseen, reunoiltaan nelikulmaiseen kokonaamioon, jota kiersi varsin yksinkertainen koristus. Sininen huivi peitti hänen päänsä ja kaulansa, muun vartalonsa varasidentiteettinsä tummat vaatteet.
Nojaillessaan kapean kujan kulman muodostaman talon kylmää kiviseinää vasten silmäillen levollisesti ohikulkijoita naamionsa silmänaukkojen takaa hän kaipasi vain hanskoja. Hän oli lämmittänyt sormiaan pistämällä ne vierailemaan parin pahaa-aavistamattoman taskussa, mutta vain toinen yritys oli palkinnut hänet muutamalla pronssikolikolla ja kahdella tummuneella hopeisella. Surkeaa. Niitä hän hypisteli hajamielisesti seisoskellessaan mukavasti tuulensuojassa kellanruskeiden silmiensä vaellellessa ohikulkijasta toiseen.
Homunculuksen valitsema kyttäyspaikka oli varsin hyvässä asemassa lähimpään porttiin, toriin ja kapakkaan nähden, joten kadulla hänen edessään kulki varsin runsaasti katsomisen arvoista väkeä. Osa ohikulkijoista loi kummastuneen katseen hänen naamioonsa, mutta kukaan ei jäänyt tekemään siitä numeroa. Kaupungin kokoisella alueella sai tuon tuostakin nähdä mitä omituisempaa sakkia, joten yksi naamio ei kovin kauan ihmisten mielissä säilyisi.
Suurin osa kävelijöistä oli hänelle tuntemattomia, mutta joukkoon mahtui muutamia tuttuja. Usein tuttuja olivat kuitenkin kasvot kuin henkilöt; tietynlaiset kasvot kuuluivat tietynlaisille ihmisille, ja hän viihdytti itseään useinkin kuvittelemalla millaisia henkilöitä noiden kasvojen omistajat olivat.
Kasvoja tarkemmin hänen näkökenttäänsä kuitenkin osuivat asevyöt ja kolikkopussit. Hän kieltäytyi harvoin lisätienestien mahdollisuuksista ja alkoi kehitellä seisoskelunsa syyksi sopivan rahakukkaron odottelua.
¤¤ Templer, komma här. ¤¤