Illan hämärtyessä //Nyyyaaa ft. K18//

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Templer » 20 Elo 2013, 20:19

//Aivan, kyllä näin. No elikkä voisin nyt ilmoittaa pikkuisille, että simmut ja korvat kiinni, tästä alkaa K16 materiaali. //

Soul Safer

Neito sanoi häntäkin täydelliseksi ja vaikka kohteliaisuudet olivat jatkuneet jo pitkään, ei Soul voinut olla naurahtamatta suorastaan kehräävällä äänellä, sillä niin erilaista se oli, se minkälaista elämää hän oli elänyt ja se, mikä oli hänen elämänsä nyt. Ero oli huimaava, ennen ei kukaan olisi sanonut häntä täydelliseksi, ei edes olisi tullut ajatelleeksi moista mahdollisuutta, mutta nyt.. täydellistä.
Neidon kieli leikitteli miehen paljaalla vastalla ja Soul nautti nuolaisujen tuomasta mielihyvästä. Neito nousi, joka soi pojalle hetken, jolloin tuo pystyi vain keskittymään hengittämiseen, siihen, kuinka hänen paljas rintansa kohosi ja laski innokkaan tahdikkaasti. Misute laskeutui takaisin pojan päälle ja hänen housunsa olivat lähteneet suhteellisen nopeasti verrattuna yritykseen, jonka poika oli suonut vaatekappaleelle.
Poika ei nähnyt neitoa, mutta kun nainen laski kätensä pojan hartioille sanoen rakastavansa poikaa.
"Minäkin sinua." Soul suorastaan kuiskasi ja laski kätensä neidon olkapäille, josta toinen alkoi laskeutua neidon paljaille rinnoille ja viipyi siinä hetken, kunnes poika veti kummatkin kätensä pois hyväilemästä toisen ruumista ja keskittyi housujensa repimiseen jaloista.
Lopulta housut olivat kuin olivatkin poissa ja Soul huokaisi, kepeästi, mutta silti jotenkin hermostuneesti, hän ei ollut koskaan tuntenut mitään tällaista.. hän halusi toisen. Hän ei ollut koskaan ollut alasti kenenkään seurassa, näin lähekkäin.

Misute silitti pojan reittä, joka tuotti nautintoa, eikä kukaan ennen ollut koskenut häntä samalla tavalla. Kaikki oli niin erilaista, mutta Soul halusi tehdä tämän, halusi toisen, nyt, kokonaan. Poika nautti Misuten suomasta suudelmasta ja tarjosi heti sen perään neidolle toisen, painaen huulensa toisen huulille päästäen kielensä leikkimään neidon huulien välistä. Pojan kädet rohkenivat nousta neidon selälle, jossa ne hyväilivät toisen paljasta ruumista. Pojan toinen käsi valui kyljelle, jossa sormet jatkoivat yhä neidon silittelyä. Käsi jatkoi matkaansa yhä vain alemmas, kunnes Soul joutui siirtämään kättä, sillä anatomisesti hänen käsivartensa ei taipunut silittämään enää neidon vatsaa. Käsi löysi uuden paikkansa neidon poskelta, jossa se silitti hennosti toisen kasvonpiirteitä, kunnes käsi valui naisen kaulan kautta toisen rinnoille. Yhäkin pojan käsi hyväili toisen pehmeää ihoa ja Soul tunsi erilaista himoa naista kohtaan samalla kun hän tunsi toisen lämpimän ihon käsissään.

//mutta riittääkö enää yksi? huhhuh. :'D ja sori kun kesti todella pitkään, siis tämä niin sanottu opiskelu on kyllä vienyt aikaa.. >://
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nya » 20 Elo 2013, 20:52

//K16

Misute

Naisen alku nautti kaikesta mitä Soul teki hänelle. Hän antautui tuon käsittelyyn. Hellät kosketukset kaulalla, selässä, vatsalla ja suulla olivat mitä himottavimpia asioita tällä hetkellä. Misute vastasi äänettömästi pojan suudelmaan. Puhetta ei tarvittu enää. Kun toinen hyväili häntä mistä milloinkin, oli Misuten pakko voihkaista välillä nautinnollisen tärisevällä äänellään. Hän painautui hellästi toista vasten. Tyttö alkoi käsillää laskeutua hyvin hitaasti hellien alas päin selkää pitkin. Hän piteli käsiään pojan kyljillä, kunnes siirtyi yhä hitaammin alemmas. Misute kyykistyi perääntyi hieman ja nuolaisi pojan vatsaa. Hän nousi uudemman kerran ja näykkäisi lepeästi toista kaulasta ja rintakehästä. Hän laski kätensä hyvin alas, niin, että se siveli toisen sisäreittä. Hän tunsi toisen viileän kehon omaansa vasten. Kuinka mukavalta se tuntuikaan.
Tyttö suuteli lempeästi toista ja nousi pikku hiljaa kaulaa pitkin takaisin toisen kasvoille. Hän tunsi intohimoa ja halua saada toinen itselleen.

Tällä kertaa Misute ei tyytynytkään suutelemiseen taikka pelkkään hellään silittelyyn. Hän siirsi hiuksiaan hieman tieltään ja aluksi teki esileikkiään. Hän suuteli toista hyvin halukkaasti huulille. Antoi kielensä leikkiä toisen kanssa. Hän teki sen tällä kertaa paljon innokkaammin. Sillä hänen koko kehonsa odotti sitä. Hän halusi sitä. Ääntä ei tarvinnut. Molemmat kyllä varmasti tiesivät. Tyttö laskeutui sitten hellästi nuollen ja suudellen toista. Jääden vähäksi aikaa rintakehän ylle ja vatsan. Lopuksi hän laskeutui tasolle, missä oli pojan miehyys. Hän ei kuitenkaan koskenut vaan keskittyi leikkimään pojan reisien kanssa. Hän suuteli niitä ja nuoli hitaasti ja harkitusti sisäreisiä. Sen jälkeen hän suoristi selkänsä, kiepautti Soulin itsensä päälle ja otti paremman asennon toisen alla. Hänen hymynsä oli kaino, mutta hyvin viettelevä. Sillä hän halusi toisen kokonaan. "Tule." Misute kuiskasi ja ojensi lempeästi käsivartensa toista kohti. Hänen hymynsä ja kiedotut käsivartensa sulkivat hetkeksi toisen syleilyynsä. Misute ei koskaan ennen ollut alastomana kenenkään nähden. Tosin ei Soul välttämättä häntä nähnyt, mutta hän tiesi että poika näki hänet omalla tavallaan. Tyttö antautui lopulta toisen huomaan. Hän siveli toisen selkää ja takapulta. Viileä ja sileä iho tuntui hyvin mukavalta.

//Taidan vain mennä suhkuun niin ei tämä kuumuus ja hien virtaus vaivaa :DD Taidan saman tien hakea lisää pyyhkeitä :D Eikä mitään, kun itellänikin on opiskelut meneillään. Hyvin häiritsevää ja ärsyttävää :( Vie paljon inspiraatioita.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Templer » 31 Elo 2013, 00:04

//K18 //
Soul Safer

Misute suuteli poikaa himokkaasti antaen kielensä leikkia pojan kielen kanssa ja Soul vastasi tähän kustuun erittäin mielellään leikitellen itsekin vapaasti ja nautintoa saaden kielien pienestä leikistä. Pikkuhiljaa Misute siirtyi nuolemaan ja hyväilemään pojan ruumista, kaulalta rintakehälle ja rintakehältä yhä vain alemmas vastalle. Suudelmat ja nuolaisut toivat jokainen yksikerralaan enemmän ja enemmän nautintoa miehen alulle, joka ei voinut peittää tyytyväistä huokaustaan, kun Misuten kieli laski leikkimään pojan reisien kanssa. Kieli leikitteli pojan reisillä harkitusti, joka toi osaksi nautintoa, mutta myös kärsimättömyyttä, sillä poika halusi sitä, nyt, heti. Soul oli kuitenkin liian heikko mieleltään dominoimaan tätä tanssia, tätä, joka kietoisi heidät yhteen, peittäisi heidät nautintoon ja toisi ikuisuuden ajatuksen suorastaan käsin kosketeltavaksi. Pojan ei tarvinnut tehdä mitään, kun Misute oli jo päättänyt paikkansa pojan alla ja asetteli itseään jo paremmin sohvalle. Soul oli täysin Misuten, kun neito kutsui häntä ja sulki käsivarsin pojan syleilyynsä. Poika suorastaan painautui neitoa vasten tuota syleillessään ja painoi huulensa neidon kaulalle suudellen kaulaa yhä uudestaan ja uudestaan. Hänen miehuutensa, kappale hänen ruumiistaan, jolla ei ollut koskaan ennen ollut mitään syvempää merkitystä painautui neidon omaa pyhää aluetta vasten ja Soul huokaisi neidon korvaan. Huokaisu oli täynnä intohimoa, mutta siinä oli sekoitus pelkoa, hän ei ollut tehnyt tätä ennen, eikä hän halunnut satuttaa neitoa. Misuten sivelevät sormet suorastaan usuttivat poikaa samalla kuin pojan omat sormet kävivät vierailemassa neidon pyhyydellä. Varovaisesti poika viiletti sormiaan toisen jalkojen välissä, kunnes päätti päätään toisen kaulalta kohoittaen koettaa.
Soul siirsi hennosti kovan miehuutensa neidon jalkojen väliin ja hyvin varovaisesti poika kävi tytön sisään huokaisten samalla sekä nautinnosta, että onnistumisen ilosta. Soulin kädet etsivät paikkansa, niin, ettei poika makaisi liian painavasti hennon neidon päällä. Toinen käsi painautui neidon hiuksien sekaan niskaan ja toinen otti tukea sohvan selkänojasta. Pikkuhiljaa poika työntyi syvemmälle toisen sisään, uskaltamatta kuitenkaan liian syvälle ja alkoi toistamaan liikettä varovaisesti kuunnellen Misuten hengitystä tarkasti. Miten tässä oli koskaan käynyt näin? Vasta he olivat pihalla, kylmässä ja ruumiita.. ja hän.. hän.. ei, Soul ei saanut ajatella sitä nyt. Poika huokaisi ja hautasi ajatuksensa mahdollisimman hyvin nautintoon.

//No niin, pakko kirjottaa uima-altaassa, eihän tässä muu auta :D//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nya » 02 Syys 2013, 16:43

//K18

Misute

Tyttö odotti rauhallisena nuorukaisen empimistä. Hänkään ei pitänyt kiirettä. Olihan tämä kummankin ensimmäinen kerta, joten ei tässä mitään hätää ollut. Toisen kovan miehuuden koskettaessa hänen omaa pehmeää paikkaansa. Tytön selkä kaartui kärsimättömänä. Se viesti himoa ja janoa toiseen. Misute piteli toisen selästä hiljalleen kiinni ja katselit uon aprikoivia kasvoja. Vaikka silmiä ei näkynyt oli toisen kasvot mitä ihanimmat. Toisen huokaistessa hänen korvaansa, ehkä hyvinkin eroottisesti sai tytön kostumaan.
Misute tunsi kuinka hän odotti toista kärsimättömänä. Hän siveli reisillään toisen resiä ja tunsi yhä voimistuvaa halua toiseen. Tule, anna itsesi minulle. Tule. Tule jo! Huusi hänen kehonsa. Tytön silmissä välkkyi kirkkaat värit ja pilke.

Toisen liikkuessa tyttö tunsi hieman jäykistävänsä lihaksiaan, mutta rentoutui. Hän tunsi kun Soul tuli hitaasti sisään aluksi. Sitten nuorukainen tyntyi yhä syvämmälle. Misute ei pystynyt hallitsemaan itseään. Hän huokaisi hyvin syvään ja nautinnollisesti. Hänen selkänsä kaartui toisen liikeestä ja tytön huulille nousi pienoinen hymy. Toisen alkaessa liikkua. Misute lähti hiljalleen tasaiseen rytmiin mukaan. Hän yritti mukauttaa omat liikeensä ja hengityksensä yhdeksi Soulin kanssa. Hän tunsi sulavuuden ja hyvän olon. Nautinto, joka vyöryi hyökyaallon lailla hänen kehoonsa oli mahtava.
Tyttö huokaili ja ääntelehti hyvin nautinnollisesti. Hän nosti jalkansa toisen ristiselän päälle, saadakseen toisen syvemmälle. Hän nousi ylemmäs ja halasi poikaa. Hän huohotti nautinnon sekaisesta ja ilosta, että heistä oli tullut yksi.

Msute kuiski toisen korvaan huokaustensa lomasta. Hän rakasti toista toista, niin paljon, ettei kestänyt. "...Soul..." tyttö sanoi ja suukotti toista kaulaan ja piti oman rytminsä pojan omassa. Kaikki tuntui niin erilaiselta. Värit, äänet ja kaikki olivat paljon kirkaampia, mutta niin kaukana, ettei Misute niitä erottanut. Hän kun oli täydellisessä aallokon leikissä Soulin kanssa.

//UIma-altaassa? :D Miten sinä sinne päädyit konenesi? :DD
Nya
 

ViestiKirjoittaja Templer » 13 Syys 2013, 17:05

//K18//

Soul Safer

Tyttö liikkui pojan liikkeiden mukana ja päästi äännähdyksiä, jotka kertoivat nautinnosta ja pian Misuten nosti jalkansa pojan selälle, joka sai Soulin työntymään syvemmälle toiseen. Heidän ruumiinsa olivat kiinni toisissaan ja lämpö ja kiihkeys oli tuonut nihkeyttä ihon pintaan, mutta se ei haitannut poikaa, ei todellakaan. Misute nousi halaamaan poikaa, joka toi tytön ruumiin täysin pojan ruumista vasten, he olivat yhtä, enemmän kuin horisontiton taivas ja meri.
Tyttö kuiskasi pojan nimen hänen korvaansa ja Soul hymyili vienosti, samalla kuin otti vastaan neidon huulien suudelmat kaulaansa. Poika oli jännittynyt, mutta nyt se johtui aivan muusta kuin epäonnistumisen pelosta. Soul päästi nautinnon hillittyjä huokauksia tasaisesti liikkeen tahtiin ja vaikka hän oli yhä varovainen neidon kanssa, hän oli selvästi rohkeampi jokaisen liikkeen myötä.
Pojan kasvot painuivat Misuten rinnalle, suutelemaan ja nuolemaan tytön kaulaa ja rintaa. Hän huokaisi toisen ihoa vasten nautinnosta, jonka olisi voinut sanoa sokaisseen hänet, ellei hän olisi ollut sokea jo valmiiksi. Mutta Misuten kanssa.. hän osasi suorastaan nähdä. Omalla tavallaan, Misuten tavalla ja se oli kaunista.
Soul nosti päätään hieman, jotta pystyi kuiskaamaan tytön korvaan tuon nimen. "Misute." Hän sanoi suorastaan samalla tavalla, kuin tyttö oli hetki sitten kuiskannut hänen korvaansa.

//It's magic! ja lyhyttä tähän välliiiin >: koulu muuten todella pukkasi minulta ajan kokonaan pois.//
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nya » 15 Syys 2013, 16:02

//K18

Misute

Tyttö huokaisi nautinnollisesti, kun Soul lähestyi hänen korvaansa ja kuiskasi hänen nimensä. Voi kuinka ihanaa. Tyttö tunsi menevänsä isoillakin aalloilla, kunnes hän tunsi taas leikkivän pienemmillä ja taas isoilla. Iho ihoa vasten. Se jos mikä tuntui lämpöiseltä ja hyvältä. Vaikka kehon lämpötila nousikin ja nostitti ulos hien, ei se menoa ainakaan hidastanut. Tyttö haroi toisen hiuksia ja nuuski niitä. Hän nautti jokaisesta nuolaisusta ja kosketuksesta, minkä poika tekikin. Samalla mitalla annettiin takaisin. Tyttö nuoli toisen kaulaa ja näykkäisi sitä hieman. Hän suuteli toista ja siirtyi taas leikkimään toisen kaulalle. Hänen kätensä silittelivät toisen selkää ja reisiä.

Nautinnolle tulee aina huippunsa. Tyttö huokaili yhä kiihkeämmin ja puristi poikaa lähemmäksi itseään kohden, jotta saavuttaisi sen. Hän nautinnon sekaisesta tilastaan keskittyi edelleen myös tuottamaan toiselle nautintoa. Hän tunsi toisen varsin hyvin ja hymyili Soulille.

//Lyhyttä pukkaa... Jep, jep. And I want learn that too! >:D
Nya
 

ViestiKirjoittaja Templer » 02 Loka 2013, 15:20

//K-18//

Soul Safer

Huokausten kiihtyessä ja muuttuessa yhä vain nautinnollisemmiksi Soul hengitti kiivaasti ja nautti neidon suomista nuolaisuista ja näykkäisyistä. Misuten hengitys ja äännähdykset kuullostivat nautinnollisilta, joka toi pojallekin jonkinlaista nautintoa ja Soul hymyili. Hän tunsi kuinka hänen nautintonsa läheni huippuaan, kunnes hän päästi äänekkäämmän huokauksen laueten neidon sisään puolimatkalla ulos. Nautinnon aalto oli voimakas ja pyyhkäisi pojan mennessään. Soul jatkoi liikettä vielä pari kertaa heikommin, kunnes raskaasti hengittäen vetäytyi hitaasti toisesta. Soul tärisi pienesti ja hymyili neidolle, vaikkei edes tiennyt katsoiko toinen. Pää painui vielä alas neidon huulille ja poika päästi kielensä hampaidensa välistä leikittelemään neidon kielen kanssa pitkään suudelmaan. Käsi kävi vielä silittelemään ja hyväilemään neidon paljasta ruumista, kun poika vetäytyi suudelmasta.

//i can teach you, i'm merlin. <:) (<-- taikurin hattu) Ja näin, lyhyttä tähän väliin >___< //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nya » 03 Loka 2013, 12:49

//K-18

Misute

Huppua kohti. Kiihtyneet huokaisut, nautinnollinen koskettelu ja tuntemus. Pian jokin pyyhkäisi kaiken todellisuuden pois. Tytön selkä kaareutui, kun toinen sai huippunsa. Hän huokaisi nautinnollisesti ja sulki silmänsä. Aivan kuin hän uneksisi. Uni, joka tuntui niin nautinnollisen ihanalta.
Soul vetäytyi ja hymyili tytölle. Misute hymyili takaisin ja vastasi pitkään suudelmaan. Hän halasi poikaa ja antoi kielensä leikkiä yhdessä toisen kanssa. Lopulta Misute vetäytyi ja suukotti toista poskelle. Hän nousi istumaan ja havitteli sohvan viereltä jotakin vaatetta päälle. Lopulta hänen käsissään oli Soulin kauluspaita, jonka hän kiskoi päälleen. Tyttö sipsutteli huoneeseensa ja raahasi sieltä peiton ja kaksi tyynyä. Toisen tyynyn hän heitti hellästi pojan päälle.
"Olet varmasti väsynyt. Nukutaan näin vierekkäin, niin ei tule kylmä." Misute ehdotti ja ahtoi itsensä toisen viereen sohvalle. Hän otti pojan halaus otteella syliinsä. Misute hymyili ja suukotti toista poskelle. "Hyvää yötä Soul. Nuku hyvin." tyttö toivotti ja sulki silmänsä. Mitä mukavin tapa viettää yönsä. Ahtaasti nukkuminen rakkaan kanssa. Sitä ei kyllä voittaisi mikään.

//Eipä haittaa :3 Yay! We have to start now! ^O^
Nya
 

ViestiKirjoittaja Templer » 11 Loka 2013, 14:08

Soul Safer

Poika kuunteli, kuinka neito nousi ja käveli pois sohvan luota. Hetken Soulin vallitsi pieni hämmennys, mitä neito nyt teki, mutta kun neidon askeleet palasivat ja Soul tunsi tyynyn lentävän päälleen, hän ei voinut kuin naurahtaa ja ottaa tyynyn laittaen sen kohtaan, johon hän luultavasti pian laittaisi päänsäkin. Misute ehdotti, että he nukkuisivat sohvalla vierekkäin ja Soul vain nyökkäsi kuunnellen Misuten hengitystä.
Pian poika tunsi Misuten halauksen ja tuon huulet poskellaan, eikä poika voinut kuin hymyillä tyytyväisenä. Kun neito lausua hyvän yön toivotukset, Soul avasi suunsa ja kuiskasi neidolle.
"Hyvää yötä, rakas." Soul painoi päänsä tyynylleen ja kuunteli Misutea. Tuon hengitystä, sydämen rauhaisaa lyöntiä ja lopulta Soul päätti itsekin koettaa nukkumista. Hän otti mallia Misuten rauhallisesta hengityksestä ja hymyillen vaipui uneen rakkaansa vierellä.
//hopsansaa, hyppy aamuaurinkoon//

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun Soul heräsi haukotellen makeasti. Hän ei koskaan nukkunut turhan pitkään, joten aikainen herätys ei ollut lainkaan yllättävää. Soul ei tiennyt oliko Misute hereillä vai ei, mutta hän ei kehdannut nousta, sillä olisi luultavimmin herättänyt neidon.

//yes. indeed. First you have to get a wand. Do you have one? ;)
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nya » 12 Loka 2013, 17:41

Misute

Aamu saapui melkoisen pitkän ja rauhallisen yön jälkeen. Tyttö oli nukkunut kuin tukki pojan vierellä levollisena. Hän tunsi kuinka toinen liikahti ja avasi hetkessä silmänsä. Olihan alkujaankin susi, joten tottunut hereillä hätkähtäminen kävi jo automaattisesti. Ennen sitä piti harjoitella nukkumaan kuin ihmiset, mutta nyt kuin nukkui kaukana muista voi taas palata omaan luontoonsa.
Misute katseli toisen kasvoja. "Huomentaaa!!" Tyttö huudahti ja suukotti toista poskelle. Misute nousi tarmoa puhkuen ylös sohvalta ja meni pesemään kasvonsa. Hän riisui toisen paidan päältän ja udotti sen veteen. Se oli hyvä pestä nyt, kun tyttö itse oli siinä kerran nukkunut. Misute puki nopesti oman ruskean napapaitansa ja veti jonkin moisen hameen päälleen. Sen jälkeen hän jynssäsi paidan puhtaaksi ja heitti sen ulos narulle. Misute juoksi pian sisään tarmoa puhkuen ja toi pian keittiöstä lihaa, leipää ja vuohen juustoa. "Aamiasta! Ole hyvä, ota vain. Tuon vielä jotakin hedelmiä, niin ei tuo leipä maistu niin kuivalta. Jos et kuitenkaan halua syödä, kannatan sinua edes maistamaan. Hyvää se on!" Misute kehotti ja virnisti pirteästi. Hän toi pari omenaa ja nakersi jo toista niistä. Tyttö istui Soulia vasta päätä. Hän leikkasi lihaa leipänsä päälle ja kaatoi molemmille vuohen maitoa. Sitä hän joi ja hänelle jäi kivat maito viikset.

Tyttö kikatti ja suuteli toista. Hän hieroi nenäänsä toisen nenää vasten ja nuolaisi maitoviikset pois huuliensa ympäriltä. Näin hauskaa aamua hänellä ei ole ollut pitkään aikaan.

//Yes here it is! What should I do first?
Nya
 

Re: Illan hämärtyessä //Nyyyaaa ft. K18//

ViestiKirjoittaja Templer » 04 Joulu 2013, 21:42

Soul Safer

Misute heräsi hätkähtäen, joka sai Soulin sydämen hypähtämään pienesti säikähdyksestä, mutta kun poika huomasi kyseessä olevan pelkkä harmiton reaktio, poika pystyi miltei naurahtamaan itselleen. Neito sanoi pirteästi huomenta, johon Soul vastasi hymyillen: "Hyvää huomenta." Suukko pojan poskelle ja neito nousi sohvalta. Poika nousi tytön perässä ja tajusi pian olevansa erittäin vähissä vaatteissa. Tyttö suuntasi suoraan ulos ja päästi viileää ilmaa sisään, joka sai Soulin hapuilemaan vaatteitaan kohti. Jostain syystä poika ei löytänyt paitaansa, mutta hänen housunsa olivat lähellä häntä, joten ei vaatinut suuria ponnisteluja pojalta kurkottaa housuihin ja vetää ne jalkaansa.
Pian sen jälkeen Misute palasi sisälle ja höpötti aamiaisesta intoa täynnä, joka sai Soulin naurahtamaan neidolle. Misute toi keittiöstä leipää, juustoa ja muita aamiastarpeita. Soul istuutui takaisin sohvalle, sillä ei tiennyt minne muuallekaan istuisi. Poika haistoi leipää ja hymyili Misutelle tämän tultua takaisin. Tyttö oli kehottanut häntä edes maistamaan, joten Soul päätti tehdä näin. Hän puraisi leivästä pienen palan ja mutusteli sitä hetken ja hetken aikaa tuntui kuin poika olisi maistanut jotain vanhaa, mutta uutta. Kuin hän olisi todella maistanut leivän maun, sen minkä oli aikoinaan maistanut. Mutta maku oli hetkellinen ja suorastaan ohikiitävä, eikä leipä maistunut enää miltään, ainakaan miltään erikoiselta. Ehkä hän muistaisi vielä joku päivä kuka oli.. eikä olisi kiinni sielunsyöjän hahmossaan, ehkä jokin päivä.
Misute kaatoi laseihin maitoa ja Soul otti toisen lasin vastaan haistellen hetken nestettä, mutta neidon kikatus keskeytti pojan ajatukset ja mietinnät. Pian Misute suuteli Soulia ja tämän maitoviikset tarttuivat pojallekin. Maidon ja suudelman sekoitus ei itseasiassa ollut edes niin ikävän makuinen kuin olisi voinut kuvitella. Ei tietenkään, tuohan oli Misute, joka häntä suuteli. Pienen läheisen hetken lopuksi Misute hieroi nenäänsä pojan nenään ja Soul naurahti kepeästi jättäen huulilleen leveän hymyn.
"Joten. Tätäkö sinä syöt?" Soul kysyi hymyillen ja nosti leipäpalan, sekä lasin maitoa Misuten naaman eteen. Soul oli täynnä kysymyksiä ja hän rakasti Misutea, joten paras vaihtoehto oli kysyä tytöltä kysymyksiä ja Soul pystyisi vain keskittymään neitoon. Toisen elämä oli niin erilainen..

//aaaah! tätä kestoaaa >____< lukion koeviikko päätti iskeä naamaan yllättäin!
Templer
 

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron