Ilman sinua?


Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Viesti To Tammi 28, 2016 7:13

Ilman sinua?

Aamu oli vielä hyvin varhainen. Oikeastaan oli vielä aamuyö. Hillgorejen talossa oli kuitenkin ollut täysi hyörinä päällä jo monta tuntia. Palveluskunta, joka normaalisti heräsi toki kukonlaulun aikaan, oli sekin joutunut nousemaan ylös vuoteistaan normaalia aiemmin. Syy tähän hässäkkään oli, että Leilana oli lähdössä muutaman vuorokauden kestävälle matkalle, ja sitä ennen täytyi saada häärättyä kaikenlaista kasaan. Myöskin Bartholomeus oli noussut ylös normaalia aikaisemmin, sillä hän piti velvollisuutenaan ja kunnianaan olla itse saattelemassa vaimonsa matkaan.

"Hyvää matkaa kultaseni", Bartholomeus toivotti hellästi vaimolleen halaten tätä hyvästiksi heidän talonsa edessä. "Pidähän tytöt kurissa ja nuhteessa!", Bart kehoitti virnistäen samalla kun päästi irti Leilanasta.
"Tiedäthän sinä, ettei näissä tytöissä ole mitään kurissa pidettävää, he ovat tähti oppilaitani; en kai muuten veisi heitä opiskelemaan opettajattariksi", totesi Leilana, ja huitaisi hellästi valkealla nenäliinallaan miehensä hymyileviä kasvoja.
"Niin, tiedänhän tuon", sanoi Bart, ja vilkutti nuorille naisille, jotka olivat jo Leilanan edellä kiivenneet istumaan vaunuhin ja napottivat nyt kärsimättömän oloisena heitä vaunun ikunoista.
Leilana kääntyi ja asteli vaunuja kohti, mutta kääntyi vielä ennen sisään astumistaan Bartholomeusta kohti ja huudahti: "Sinä olet yhä vain yhtä komea näky kuin vuosikymmeniä sitten, kultaseni!" Sitten hän katosi vaunujen ovesta sisään.
Bartholomeus naurahti keveästi ja kasvoilla lepäävä tyypillinen leppoisa virne leveni entisestään. Bart oli samaa mieltä ihanaisen vaimonsa kanssa; hän oli oikein salskea ja erittäin hyvin säilynyt sekä kovassa kunnossa ikävuosiinsa nähden. Se johtui rankasta fyysisestä työstä ja harjoittelusta jota hän oli tehnyt läpi koko elämänsä, mutta varmasti myöskin oli annettava osa kunniasta sille perimälle, mitä hän oli vanhemmiltaan vereensä saanut. Hän seisoi portailla täydessä uniformussaan, ja rinta kiilteli kunniamerkeistä kilpaa miehen vyötärölle vyötetyn miekan kahvan kanssa. Myöskin huolella hoidetut uudet saappaat kiiltelivät öljyttyinä hänen jaloissaan. Hänellä oli tänään toimitettavanaan pari virallisluonteista asiaa, ja kunnollinen pukeutuminen oli sellaisten hoitamisessa paikallaan.
Ilma oli tähän vuodenaikaan nähden hyvin leppeä, ja Bart seisoksi hyvän aikaa portailla, katsellen pimeään aamuun kadonneiden vaunujen perään. Piha oli hyvin hiljainen, ketään ei liikkunut vielä ulkosalla, vaikka tallista saattoi kuullakin erilasia töiden ääniä. "Nooh, menenpä tästä vielä juomaan kupillisen kahvia, ja toivon ettei lumi käy vallan loskalle, sillä sääli uusia saappaitani", hän puheli itsekseen, ja viritti iloisen vihellyksen soimaan kun kääntyi palaamaan sisälle.

Viesti To Tammi 28, 2016 7:45

Re: Ilman sinua?

Talon edessä tapahtuvaa näytelmää seurasi katonharjalta pari kultaisia silmiä. Ylva oli kyykyssä katolla katsellen tapahtumia kaikessa hiljaisuudessa mutustellen samalla huultaan. Tämä oli huono idea, se oli varmaa, silti siinä hän nökötti. Tummat vaatteet kätkivät naisen aamuhämärään, varsinkin talvisaikaan aurinko nousi vasta myöhään valaisemaan maisemaa ja se sopi hyvin tälle tapaukselle. Kylmyyttä vastaan naisella oli yllään turkisvuorinen nahkatakki, jonka helma ylttyi polvien tasaan. Se kuitenkin oli sillä hetkellä mustan viitan katköissä, jotta tummanpuhuva hahmo piiloutuisi paremmin varjoihin ja ennen kaikkea musta huppu varjosti kasvoja tai tarkemmin sanottuna noita kultaisia silmiä. Nainen hieraisi hansikoituja käsiään yhteen, niitä kolotti vaikka vammat olivat jo parantuneetkin kiitos pätevän parantajan. Sama päti jalkoihin, niistä ei ulospäin nähnyt mitään jälkeä kovasta kohtalosta, mutta kylmä tuntui vihlovan niitä tai sitten se oli vain haamukipua.

Ylva katsoi kuinka mies hyvästeli vaimonsa, joka selvästi oli tyttärineen lähdössä jonnekin, tummaverikkö ei ollut painanut mieleensä minne nuo olivat menossa ja huhuista nyt ikinä voinut tietää kuinka paikkaansa pitäviä ne olivat. Onneksi kuitenkin se näytti osuvan kohdalleen että naiset olivat todellakin lähdössä. Kultaiset silmät keskittyivät enimmäkseen mieheen, jota kultasilmä oli vuosikymmeniä sitten rakastanut. Kyllä hän omalla tavallaan vieläkin rakasti, se tunne oli vain haudattu sydämen perukoille ja lukittu sinne. Ylva ei edes ollut aivan varma miksi oli nyt palannut, miksi hän tunsi niin suurta tarvetta puhua tuolle. Kyllä hänellä tekosyitä riitti, kuten kyseisen miehen veli, mutta ne olivat vain osa totuutta. Nyt kun hän näki miehen, etäältä mutta kuitenkin alkoi hän taas katua päätöstään tulla tänne. Haudatut muistot tuntuivat nousevan pintaan siitä hetkellisestä hyvästä mitä noilla oli ollut. Nainen huokasi hiljaa itsekseen ja laski katseensa eteensä tuijotellen hetken katonreunaa. Tämä olisi otollinen tilanne päästä jututtamaan miestä kahdenkesken, mutta kesti hetken ennen kuin nainen sai itsensä liikkeelle. Mies oli kadonnut jo ovesta sisälle ja rattaat aamuhämärään.

Ylva laskeutui erään ikkunan kautta sisälle taloon. Käytti hetken ihmetelläkseen miten helppoa sinne oli murtautua, mutta kaipa vain hullu tältä huushollilta yritti jotain varastaa. Hämärästä sisääntulosta huolimatta tummaverikkö ei ollut varastamassa mitään. Kultasilmän askeleet olivat kevyet ja lähes äänettömät vuosien kokemuksen ja pehmeiden saappaiden ansiosta. Hän piti huolen ettei yksikään palvelija häntä näkisi ja luovi tiensä sopivaan paikkaan, josta miehen voisi yksinän yllättää.

(ömmömmöö unohdin kysyä onko sillä joku työhuone tjtn mihin se tulee jossa yl sitä voi odottaa mutta tein nyt sitten näin niin voit määrätä paikan XD)

Viesti To Tammi 28, 2016 8:45

Re: Ilman sinua?

Bartholomeus oli saapastellut ulkoa suoraa yläkertaan, ja makuuhuoneiden vieressä olevaan työhuoneeseensa. Hän oli tilannut sinne pannullisen kahvia ja pikkuleipiä. Oli vielä liian varhaista lähteä liikkeelle, joten hän joutaisi nämä varhaisen aamun tunnit hoitamaan paperiasioita; maksuja, arkistointia, tilauksia ja kaikenlaista sellaista välttämätöntä, joskaan ei niin innostavaa. Kahvi ja vastaleivotut pikkuleivät olisivat oikein mukavaa seuraa sellaisessa puuhassa.

Miehen työ ei oikein lähtenyt käyntiin. Hän oli saanut etsittyä työstettävät paperit, kirjekuoret ja kynän musteineen esille, mutta nojasi nyt vain taaksepäin nahkatuolissaan ja hyperteli herkkukeksiä miehekkäissä sormissaan. Hän mietti säätä ja Leilanan ja koulultyttöjen matkaa...jos keli todella heilahtaisi kunnolla lämpöasteiden puolelle, heidän taipaleestaan tulisi miltei mahdoton, ja matka venähtäisi muutamasta päivästä helposti viikkoon, ja ylikin. Onneksi heillä oli kuitenkin Bartin luottomies kuskina, ja toinen luottomies saatajana. He olivat hänen omin kätösin kouluttamiaan, ja selviytyisivät kyllä hankalammistakin tilanteista.

Työhuoneessa leijui miehekäs nahan, paperin ja puun tuoksu. Siinä oli mukana häivähdys vaniljaa, joka ilmeisesti oli peräisin jostain siivouksessa käytettävästä aineesta. Tähän sekoittui hienoinen savun haju, joka tuli nurkassa palavasta kamiinasta. Tämä tuoksusekoitus oli aina tuntunut Bartholomeuksesta rauhoittavalta, ja hän oli sitä mieltä, että se auttoi häntä keskittymään ja uppoutumaan kirjojensa ja paperipinojensa pariin.
Nyt se ei kuitenkaan tuntunut toimivan samalla tavalla ollenkaan. Bart tunsi jonkinasteista levottomuutta. Oli aivan sellainen olo, että hän ei olisi ollut yksin huoneessa. Mutta ei kai ollut mahdollista, että tänne oli jäänyt joku palvelijoista? Bart nakkasi keksinpalasen työpöydälleen ja nousi ylös tuolistaan. "Äääh, kuvittelen vain", mies totesi itsekseen, kun veti syrjään paksun ruskean samettiverhon, joka talvisin piti ikkunoista tunkevan kylmyyden loitolla.

Viesti To Tammi 28, 2016 9:21

Re: Ilman sinua?

Ylva nojasi selkänsä seinää vasten työhuoneen pimeässä nurkassa ja naisen ruumis jännittyi oven avautuessa ja miehen astuessa sisälle. Naisen maaginen koru piti tuon hyvin kätkettynä varjoihin ainakin niin kauan kun tuo pysyi paikallaan. Hän tiesi että olisi pitänyt astua esiin, Bart oli yksin ja nyt oli hänen hetkensä. Kultaiset silmät kuitenkin sulkeutuivat ja nainen veti syvään henkeä ja hoki itselleen ettei enää voisi perääntyä. Mies ei näyttänyt näkevän tuota, mutta tuntui aistivan jonkin poikkeavan normaalista yksityisyydestä. Ylva avasi silmänsä mutta ei saanut jäseniään toimimaan ja selkäänsä irti seinästä. Hän vain katsoi kuina mies istui tyopöytänsä ääressä ja naisen oli pakko myöntää että vanheneminen sopi miehelle. Bart näytti olevan niitä tapauksia jotka vanhenivat arvokkaasti ja ikävuodet toivat oman mausteen tuon komeaan ulkonäköön. Vaikka toinen oli vanhentunut, saattoi tuon vielä tunnistaa samaksi mieheksi mitä nuorempana ja nainen pani merkille etteivät silmät olleet muuttuneet, niissä oli sama pilke kuin ennenkin. Lopulta Bart nousi pöytänsä äärestä ja asteli ikkunallevetäen verhon sivuun mikä paljastaisi naisen kätkön aamuvalon tulviessa sisälle. Olihan vielä hämärää ja ehkä voisi pysyä piilossa mutta kenties miehen itsekseen lausutut sanat saivat naisen lopulta paljastamaan itsensä. Tuo kosketti kaulakoruaan sammuttaen siitä hehkuvan loitsun joka sulautti naista varjoihin ja irrotti itsensä hiljaa seinästä. Katseli nyt miehen selkää ja tunsi vatsanpohjansa muljahtavan ikävästi mikä sai naisen ärtymään itselleen. Ei tämä hitto vie pitänyt olla näin vaikeaa.

"Hei, Bart", nainen sanoi ja toivoi ettei aiheuttaisi tuolle turhan suurta kohtausta. Siinä missä vuodet olivat tehneet jälkensä mieheen nainen oli saman näköinen kun viimeksi noiden nähtyä. Hän ei ollut vanhentunut päivääkään, noh hän ei ollut vanhentunut viimeiseen viiteen- kuuteenkymmeneen vuoteen jos siitä lähdettiin. Nainen kohotti kätensä ja laski hupun niskaansa paljastaen paremmin päivettyneet kasvot jossa kaksi kultaista silmää tuikkivat hämärässä. Tummaverikkö jäi odottamaan toisen reaktiota, jota ei voinut edes arvailla. Samaan aikaan hän halusi kadota olemattomiin ja syöksyä halaamaan tuota, mutta todellisuudessa ei tehnyt kumpaakaan.

Viesti To Tammi 28, 2016 9:42

Re: Ilman sinua?

Bartholomeus tuijotti naista edessään. Jotain tuntui tapahtuvan syvällä hänen sisällään...kuin jokin olisi mennyt rikki; suuri voima päässyt vapaaksi ja noussut ylös, ilmoille; sieltä, minne se oli huolellisesti painettu, ja tarkoitettu siellä myös pysymään.

"Ylva."

Bart kuului henkäisevän, ja samassa hänen niskastaan sinkosi niin hirvittävä kipunuoli pääkalloon, että kenraalin kurkusta purkautui ärjäisy. Hän horjahti taaksepäin, koettaen säilyttää tasapainonsa. Bartholomeus painoi päänsä käsiinsä, hänen tajuntansa oli sumentumassa. Ajatukset eivät kulkeneet laisinkaan, kaikki mitä hän enää tajusi, oli tuo hivittävä, kuumana vihlova kipu niskasta päähän, ja mies keskittyi vain pitämään kiinni tajuntansa rippeistä. Silmissä musteni ja Bartholomeus romahti polvilleen lattialle. Öristen hän kampesi itsensä takaisin jaloilleen seisomaan, mutta menetti kehonsa hallinnan ja horjahti eteenpäin, Ylvaa kohti. Ellei Ylva tarttuisi häneen ja tukisi, mies päätyisi rämähtämään suoraa tämän päälle tai lattialle.

Viesti To Tammi 28, 2016 10:09

Re: Ilman sinua?

Ainakin mies tunnisti kultasilmän, mutta se nyt ei koskaan ollut ollut epäilyksenäkään. Se mitä seuraavaksi tapahtui tuli täysin puuntakaa naiselle ja tuo jäi tuijottamaan miestä yllättyneenä tuon painaessa kasvonsa käsiinsä. Naisella ei ollut hajuakaan mitä oli tapahtumassa, mutta jokin oli vialla. Äkkiseltään mies putosi polvilleen mikä sai kultsilmän astumaan askeleen tuota kohden jääden kuitenkin empimään pitäisikö hänen mennä auttamaan vai ei. "Bart, mitä?" nainen aloitti mutta loppua ei kuulunut kuin ei olisi tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa samalla kun mies nousi takaisin jaloilleen ilmeisen jääräpäisesti mutta horjahti eteenpäin. Lähes automaatitsesti nainen tällä kertaa otti tuon vasteen napaten kiinni miehen käsivarresta laskien toisen kätensä tuon olan tienoille rinnan puolelle pitääkseen itseään isomman miehen pystyssä. "Mikä sinulle tuli?" ei voinut olla ajattelematta ehkä hieman puolitosissaan että oli aiheuttanut miehelle kirjaimellisesti sydänkohtauksen, mutta tuskin toinen silloin edes yrittäisi seistä. Naisen kulmat kurtistuivat ja tunsi kieltämättä aitoa huolta tuota kohtaan mikä sai naisen puremaan huulensa sisäpuolta joka pian olisi verillä koska oli mutustanut sitä lyhyen ajan sisään monen monta kertaa.

Ylvan katse etsi jotain mihin voisi istuttaa miehen jolla oli vaikeuksia pysyä pystyssä, jos tuo päättäisi kokonaan menettää tajunsa ei nainen jaksaisi tuota pitää pystyssä. "Tule, istu alas", nainen pyysi ja jos ei muuta voisi istuttaa miehen takaisin tuon työpöydän taakse. "Anteeksi minä...äh... oletko kunnossa?" tummaverikkö koetti tiedustella ja koko tilanne tuntui kovin utopiselta.

Viesti To Tammi 28, 2016 10:46

Re: Ilman sinua?

Pöpperöinen Bartholomeus muksahti Ylvan avustamana takaisin nahkatuolinsa uumeniin. Hän istui tovin pää käsiensä varaan painettuna, koetti pidellä kiinni häilyväisestä tajunnastaan ja rauhoittua. Kivun iskut vain yltyivät.
Hetken kuluttua pimeys tuntui työntyvän sivuun Bartholomeuksen tajunnasta, kipu ei viiltänyt enää niin raastavana; tajunta ja ymmärrys alkoi selkiytyä. Varovasti Bartholomeus alkoi kohottaa päätään pystyyn, jättäen kouransa lepäämään syliinsä. "En", Bart urahti vastaukseksi Ylvalle. "En vielä. Mutta tämä menee ohi kyllä kohta", hän kuitenkin sitten vakuutti ja hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen, kun uusi kipusalama iski hänen kalloonsa. Siitä kesti hetkisen taas toipua aiemmalle tajunnan tasolle.

"Minä..." Bart aloitti, mutta ei saanut sanoja ulos suustaan. Hänen kasvoilleen levisi tuttu hymy. Sillä hetkellä suurin syy siihen oli miehen hämmennys. Hän siirsi toisen kouransa hieromaan niskaansa kohdasta, josta kipu alkoi. "Tämä on kirveen iskun aiheuttama vamma. Joskus...se tekee tälläistä", Bart selitti. Hän jätti sanomatta, että yleensä vamma alkoi vihoitella, kun kyseessä oli joku suuri ja pitkäkestoinen fyysinen ja psyykkinen rääkki, kuten nestehukka ja uupumus, tai jokin suuri tunnepitoinen järkytys, joka yhtä hyvin voi olla postiviinen kuin negatiivinenkin. Tässä oli kyseessä jälkimmäinen vaihtoehto, ja Bart tuumi, että kyse oli sekä positiivisesta että negatiivisesta tunnemyrksystä. Taisi olla oikea tunteiden pyörremyrsky.

Bartholomeus oli nyt tokeentunut sen verran, että hän tohti kohottaa katseensa Ylvaan. Jälleen mieheltä pääsi terävä henkäys, ja yllätyksekseen hän tunsi liikuttuvansa. Tuntui, miten kyynelet nousivat tietään hänen silmänurkkiinsa. "Sinä olet yhä saman näköinen Ylva. Niin kaunis, niin...nuo sinun silmäsi, nainen. Nuo silmät...siitä on kauan, kun olen niihin viimeksi katsellut. Ja nyt huomaan, miten kovasti minun onkaan ollut niitä ikävä." Tosiasiassa Bartholomeus oli nähnyt Ylvan silmät useinkin, uniensa maassa hän kohtasi Ylvan yhä uudelleen ja uudelleen.
Bart ei peitellyt liikutustaan Ylvalta, vaan antoi suurten kyyneleiden vierähtää poskilleen. Hän nosti toisen kätensä sylistään, ja ojensi sitä naista kohti, yllättävän liikuttavasti ja hellyyttävän oloisesti, ollakseen suuri ja mahtava, maailmaa nähnyt eliittikenraali.

Viesti Pe Tammi 29, 2016 1:20

Re: Ilman sinua?

Ylva sai toisen kammettua istumaan tuoliin ja jäi nojaamaan pöytään pitäen toisen käden miehen olalla joka vakuutteli että kipu menisi ohi ja kertoi jopa sen alkuperän. Silloin nainen päästi irti miehestä, antoi ktäensä valahtaa sivulleen mutta jäi tuijottamaan tuota kuin katse olisi jotenkin nopeuttanut kohtauksen ohi menemistä. Lopulta eliittikenraali tuntui palaavan todellisuuteen mikä sai ikävän tunteen naisen vatsanpohjassa voimistumaan ja puristavan palan ilmestymään kurkun tienoille. Ei voinut vastata toisen katseeseen etenkin toisen puhuessa naisen omaperäisistä silmistä joiden katse nyt laskeutui toimiston pöydänpintaan. Nainen pudisti hieman päätään toisen liikuttuneisuudelle koettaen itse pitää sisäisen myrskynsä kurissa. Ylva ei ollut koskaan ollut hyvä näyttämään tunteitaan, nainen uskoi sellaisten tekevän itsensä heikoksi muiden silmissä mutta kieltämättä Bart oli nähnyt naisen tunnekirjoa enemmän kuin moni muu. Kultaiset silmät painuivat hetkeksi kiinni ja henkäisyn myötä nainen sai lausuttua toisen lempinimen ilmoille. Olisi ollut niin paljon helpompaa jos mies olisi ollut vihainen tai välinpitämätön, mutta tuon tunteet naista kohtaan eivät näyttäneet kadonneen vuosista huolimatta. Mikä tahansa muu tunne olisi ollut helpompi ottaa vastaan. Nainen puraisi huultaan ja kohotti katseensa silmänsä avaten ja niissä näkyi jotain päättäväisyyttä mikä kuitenkin mureni miehen kyynelten edessä. "Bart, minä.." nainen päätyi henkäisemään uudemman kerran ja irrotti itsensä pöydästä suoristaen selkänsä ja hieraisi omia kasvojaa astahtaen taaemmas pois toisen ulottumattomista.

"Bart, älä", nainen pudisti päätään ja tuon ääni oli muuttunut astetta paksummaksi ja joutui nieleskelemään pari kertaa. "En tullut menneiden takia", nainen huomautti vaikka se ei ehkä täysin pitänyt paikkansa ja tuo päätyi hieraisemaan ohimoaan puristellen toista kättään nyrkkiin. Ei voinut kieltää etteikö olisi halunnut palata toisen käsivarsille ja tuntea jonkinlaista lohdutusta, etenkin sen tähden mitä oli joutunut käymään hiljakkoin läpi. Siinä ehkäpä se todellinen syy miksi nainen oli tänne hakeutunut "Tiedän ettei minun olisi pitänyt tulla, mutta... halusin nähdä sinut", nainen myönsi laskien katseensa taas hetkeksi ja pieni hymy jopa nousi naisen kasvoille ja tuo vilkaisi takaisin mieheen. "Ikä on tehnyt sinulle hyvää", nainen huomautti kuulostaen hieman enemmän itseltään, mutta tietty surumielisyys pesi naisessa jo entuudestan, eikä miehen läsnäolo ja muistot auttaneet siihen paljoakaan.

Viesti Pe Tammi 29, 2016 2:57

Re: Ilman sinua?

Bartholomeus kuivasi kyyneleet poskiltaan, vaikak uusia pyrki tulemaan esiin kun hän kuuli Ylvan äänestä, ettei mennyt ollut hänenkään sysdämestään kadonnut mihinkään. "Tulithan. Vaikka asiasi olisi mikä, et olisi tullut sen kanssa luokseni ilman menneissyyttämme", mies totesi, ja hymyili nyt. Ei enää reaktiona hämmennykseen, vaan aidosti ja lämpimästi, siksi, että Ylva oli hänen luonaan. Kyyneleet kiiltelivät kuitenkin yhä jään sinisten silmien nurkissa.
"Halusit nähdä minut? Ylva...minä en voi sanoa aivan samaa. Olet oikeassa, että sinun ei olisi pitänyt tulla, tiedämmehän ettei tämä toimi, eikä tästä tule kuin hankaluuksia kaikille." Bart loi nyt sinisistä silmistään tuikean pistoksen kohti unelmiensa susitarta. "Meillä oli sopimus, nainen."
Eliittikenraali kuitenkin huomasi hienoisen hymyn väikähtävän naisen kasvoilla, ja hänen omansakin leveni toisen mainitessa vuosien tehneen hänelle hyvää.
"Kyllä vain, olen siitä aivan samaa mieltä. Juuri äsken tuolla ulkosalla paistattelin oman komeuteni loisteessa, olen kyllä aikamoinen uros, ilman muuta Cryptin upeimpia", Bart vastasi ja iski leikilliseti silmää. "Sinulle ne taas eivät näytä tehneen yhtään mitään Ylva", Bart sanoi ja vakavoitui. "Kuitenkin ne aina tekevät...joten, kerrohan asiasi? Kerro, mitä sinulle kuuluu ja mitä olet puuhaillut näinä vuosina?" Bart huomasi haluavansa hirmuisesti kuulla naisen elämästä. Hän todella halusi tietää, millainen tämän pimeän kanssa kihloissa olevan naisen taival oli ollut, ja millainen se oli nykyään? Mutta liian tarkasti hän ei toivonut Ylvan tekemisistään kertovan...ei mitään sellaista, joka olisi voinut saataa Bartholomeuksen asemaan, jossa tämä olisi joutunut laittamaan Ylvan vastuuseen. Ei nimiä, ei paikkoja, ellei se ollut harmitonta. Muta pahemmin hän ei tämän asian puolesta pelännyt, kyllä nainen ymmärsi.

Yhtäkkiä Bartin siinä naista katsellessa hänet valtasi miltei vastustamaton himo kaapata tämä syliinsä; pitää hyvänä; suudella; rakastaa! Se taatusti näkyi hänen silmistään, ennen kuin hän ennätti kääntää katseensa pois. Tuolle tielle lähteminen olisi hyvin vaarallista. Hänen olisi kyettävä hillitsemään itsensä. Bart nousi seisomaan ja asteli hyvässä tasapainossa huoneen toiselle seinustalle, jossa seisoi vesikannu ja juomalasit koristeellisen pöydän päällä. "Minä tarvitsen hiukan vettä. Kaadanko sinullekin? Siinä on myös tuoreita pikkuleipiä ja kahvia, jos sellaista mielit?" Bart heittäytyi kohteliaan isännän rooliin saadakseen tolaltaan olevan mielensä ja tunteensa hallintaan. " Uskoakseni tuo kipukohtaus antoi periksi ja jätti minut taas toistaiseksi rauhaan", mies turisi siinä vettä kaataessaan, ja keskittyi katselemaan miten kirkas vesi valui kannusta lasiin.

Viesti Pe Tammi 29, 2016 4:59

Re: Ilman sinua?

Eliittikernaali toisti asioita joita nainen vallan hyvin tiesi, eikä voinut muuta kuin katsoa tuota. Naisen pieni kevennysyritys tuotti sentään jonkinlaista tulosta, mutta sekään ei kauaa riittänyt. He kaksi olivat täysin erilaisista maailmoista, olivat olleet jo aikoja sitten vaikka nainen olikin yrittänyt parantaa tapansa, mutta se elämä ei sopinut hänelle, ei sen kaiken jälkeen mitä oli kokenut. Toinen tuntui haluavan aidosti tietää mitä nainen oli puuhaillut, vaikkakin Ylva uskoi ettei tuo todellakaan halunnut jos asiaa ajattelisi tarkemmin. Naisen ajatukset tuntuivat yhtä sekavilta kuin tuon tunteetkin. Heillä tosiaan oli sopimus, sopimus mistä nainen oli pitänyt kiinni kaikki nämä vuodet enemmän itsensä kuin miehen takia, jota kohtaan oli jopa tuntenut pienoista katkeruutta vaikka kuinka oli yrittänyt olla tuntematta. Mies oli kuitenkin valinnut elämänsä hänen sijaan, eikä sellaista täysin voinut hyväksyä vaikka kuinka yritti. Tummaverikkö päätyi pudistamaan päätään omille ajatuksilleen jotka väkisin tuppasivat harhailemaan menneisiin tapahtumiin ja tuntemuksiin. "Minä tiedän ettei tämä toimi ja vaikka toimisi on jo liian myöhäistä", nainen sanoi puraisten huultaan sanojensa päätteeksi ja seurasi miehen astelemista vesikannun luokse ja oli hieman hämmentynyt tuon tarjoamista pikkuleivistä. "Mi- ei, äh minä tarvitsen apuasi... tietoasi", nainen aloitti mutta ei oikein saanut mitään kovinkaan järkevää ulos suustaan vetäisten syvään henkeä. Miksi tämä oli niin vaikeaa? Vastaus oli varsin yksinkertainen mutta sitä ei halunnut myöntää.

"Minä halaun tietää mitä helvettiä on tekeillä", nainen sanoi lopulta ja jonkinlaista päättäväisyyttä ilmestyi takaisin tuon ääneen. Ylva koetti pysyä asiassa ja unohtaa kaipuunsa sitä hyvää tunnetta kohtaan jota oli tuntenut miehen läheisyydessä. "Bart, mitä veljesi puuhaa ja tukeeko kuningas häntä? Luulin hänen olevan fiksumpi kuin isänsä", nainen hymähti ja jotain tuon sanoista puuttui. Ehkäpä nainen oletti miehen olevan perillä tapahutmista eräässä kylässä, ehkä ei vain saanut itseään sanomaan sitä ääneen. "Ja haluan aseeni takaisin", nainen totesi puoliääneen eikä sen välttämättä ollut tarkoitus kuulua miehen suuntaan. Ajatukset vääjäämättä veivät viimeaikaisiin tapahtumiin ja saivat kylmät väreet kulkemaan naisen selkäpiitä pitkin. Ylva oli niitä tapauksia jotka eivät pelänneet juuri mitään, mutta omistivat tervettä järkeä asioiden suhteen. Ristinritarit olivat aina olleet vaarallisia heidän koulutuksen ja järjestyneisyyden johdosta, mutta se mitä oli tapahtunut, se oli jotain uutta, siinä mittakaavassa ainakin. Ja sitä nainen kammoksui. Tummaverikkö joutui nieleskelemään muutaman kerran ja laski katseensa pois miehestä odottaen vastausta.

Viesti Su Tammi 31, 2016 4:52

Re: Ilman sinua?

Vesilasi kolahti vasten jykevän työpöydän kantta. Bart istahti takaisin muhkean tuolinsa uumeniin.
Nainen halusi tietää, mitä helvettiä oikein oli tekeillä...ja ilmeisesti oletti Bartholomeuksen osaavan kertoa asiasta jotain. Nyt Eliittikenraali oli erittäin kiinnostunut, ja keskittyi kuuntelemaan mitä Ylva sanoi. Kyse oli siis jollain lailla Albinuksesta, ja...
Kuunnellessaan ja tarkkaillessaan kultasilmää, Bartholomeus ymmärsi, että jokin oli mennyt hirvittävällä tavalla pieleen. Ylva oli joutunut kokemaan jälleen jotain, jollaisen kanssa kenenkään ei pitäisi silmätysten joutua. Bart tunsi Ylvan niin hyvin, että näki tämän naisesta, vaikka tämä ei oikeastaan asiaa ilmi tuonutkaan. Empatia ja halu lohduttaa nousivat miehen sisältä esiin. Mitään sanomatta Bart nousi jälleen paikoiltaan, astui lähemmäs Ylvaa ja jos toinen antaisi, hän kaappaisi tämän suureen ja voimakkaaseen karhumaiseen syliinsä halattavaksi.

Bartholomeus sai huomata, että joutui nyt tuntemaan veljeään kohtaan sellaista tunnetta, jota hän ei usein kokenut. Bart ei helpolla pelännyt mitään maan ja taivaan välillä, mutta nyt hän tunsi pelkoa. Albinus oli vahingoittanut jo niin montaa hänelle pyhää ja rakasta asiaa. Veli oli käynyt uhkaamaan hänen kuninkaansa henkeä, uhannut tappaa hänen oman poikansa, ja nyt vielä jollain tavoin vahingoittanut naista, jota Bartholomeus rakasti enemmän kuin ketään muuta; myönsi hän sitä sitten tai ei.
"No niin tyttö, kerro pois se, anna tulla", Mies kehoitti rauhallisesti. "Mitä on tapahtunut? Piispa on seonnut, hän on menettänyt järkensä, ja on tehnyt hirviömäisiä asioita, jotka rikkovat kaikkea rikottavissa olevaa vastaan...hän on muun muassa uhannut minun poikani henkeä. Pojan, joka on nimetty piispan itsensä mukaan ja joka oli hänen oma oppipoikansa. Ja nyt hän on vahingoittanut sinuakin..kuningas ei laisinkaan jaa piispan näkemyksiä eikä oikeuta hänen tekojaan...Albinus pysähtyy vielä."

/ Hitto kirjotin lauantaina piiitkän vastauksen miehen läppärillä, jon ak sitten onnistuin hävittämään jonnekin bittiavaruuteen...aaaargh :D Tässä nyt sitten uusi painos, hieman lyhempänä :D /

Viesti Su Tammi 31, 2016 8:57

Re: Ilman sinua?

Ylva sävähti miehen yllättävää kahmausta halaukseen, mutta ei varsinaisesti estänyt tuota eikä ensin tehnyt mitään muutakaan. Tummaverikkö tunsi ikävän palan kurkussaan kasvavan ja lopulta kun luovutti ja kietoi kätensä miehen ympärille ja painoi kasvonsa tuon rintaa vasten sulkien hetkeksi silmänsä kyynelten puskiessa ikävästi näkökenttään. Nainen tunsi ruumiinsa tärisevän ja veti syvään henkeä koettaakseen estää muuttumasta kuitenkaan hysteeriseksi. Syleily tuntui lohdulliselta, mutta samalla myös hyvin tuskaiselta koska tunsi siinä olevan jotain väärää. Ei kuitenkaan sillä hetkellä jaksanut taistella sitä vastaan joten seisoi hiljaa paikallaan haudaten kasvonsa miehen rintaan kyynelten puskien tuon poskille. Ei pystynyt hetkeen puhumaan mitään ja kuunteli vain miehen sanoja tuon kehottaessa naista kertomaan enemmän asiastaan tosin 'tytöksi' kutsuminen sai tuon irvistämään ja naurahtamaan huvittuneena niiskauttaen samalla nenäänsä. Jäi kuuntelemaan miehen sanoja vielä hetkeksi, vaikka tuon pojasta puhuminen ei auttanut ihmeemmin sillä se repi vanhoja arpia auki. Nainen huokasi hiljaa ja vastahakoisesti irrottautui tuosta pyyhkäisten kädensyrjällä kostuneita silmiään. Ei kuitenkaan suostunut nostamaan katsettaan mieheen. "Et siis todellakaan tiedä", nainen totesi hieman tummalla äänellä katsellen lattian suuntaan.

Tummaverikkö huokasi hiljaa ja otti muutaman askeleen ja pudisti päätään hieraisten niskaansa. Yhtäkkiä kaiken kertominen tuntui hyvin vaikealta ja joutui huokaisemaan uudemman kerran. Nainen vilkaisi mieheen ja puri huultaan ja se näkyi. "Aidanissa on... tai oli ristinritareita, jotka maksavat rahaa, jos heille tuodaan ei-ihmisiä", nainen sanoi ja laski katseensa takaisin alas käsiinsä tällä kertaa jotka oli nostanut eteensä. Hitaasti nainen irrotti mustat hanskansa käsistään paljastaen niissä olevat arvet jotka näkyivät yllättävän hyvin tummemman sävyisessä ihossa vaaleina kohtina. "Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko myönnät olevasi saatanan palvelija ja sinut poltetaan roviolla tai"... nainen selitti ja piti pienen tauon. "Tai sinut hakataan, kidutetaan ja... lopuksi isketään riippumaan ristille jollet vieläkään myönnä olevasi jokin helvetin pahuuden sikiö", nainen hymähti ja ehkä toinen huomasi naisen jättävän jotain sanomatta. Naisen käsistä näkyi etteivät tuon kynnet olleet vielä kasvaneet normaaliin mittaansa, ne kun oli kaikki revitty irti ei-niin-kauan aikaa sitten.

/se on rasittavaa kyl XD

Viesti Su Tammi 31, 2016 9:47

Re: Ilman sinua?

Bartholomeus päästi Ylvan irrottautumaan sylistään, vaikka olisi tahtonut pitää kahta kovemmin kiinni. Hänen olisi tehnyt mielensä pyyhkäistä kyyneleet naisen kauniilta kasvoilta, mutta hän vain katseli Ylvaa, ja sitten suuntaan, jonne tämän salaperäisten silmien katse hakeutui. Kärsivällisesti Bart odotti, että Ylva kertoisi, mitä hän ei tiennyt. Puhuminen ei selvästikkään ollut helppoa tai mieluisaa, sen saattoi kyllä huomata. Mutta Bart ei keksinyt mitään tapaa jolla olisi voinut helpottaa Ylvaa tässä asiassa. Niinpä hän vain odotti että tämä saisi sanat suustaan.

No niin, ristinritarit, niistä hän kyllä oli kuullut. Mutta että he maksoivat jos saivat käsiinsä olentoja, jotka eivät olleet ihmisiä? Tämä ei...Ylva veti hanskat käsistään. Bartholomeuksen silmät vetäytyivät teräviksi viiruiksi ja kulmat kävivät tuikeaan kurttuun hänen nähdessään arvet naisen käsissä. "Sinä siis sanot, että he tekivät kaiken tämän sinulle siellä? Ristinritarit? Albinuksen rakkikoirat, niitä ne ovat. En ollut kuullut että he...", Bartholomeuksen lause jäi kesken. Hän koetti napata Ylvaa kiinni toisesta ranteesta, jotta voisi paremmin tarkastella tämän arpista kättä, ja sormia, joissa ei -luoja paratkoon- näyttänyt olevan kynsiä laisinkaan. Bart etsi naisen katsetta nyt omilla sinisilmillään, joista paistoi monenmoista, toinen tostaan voimakkaampaa tunnetta. Huolta, pelkoa, surua, rakkautta, vihaa...hänen jo niin vakaaksi ja rauhalliseksi käynyt elämänuomansa oli viimeaikoina totisesti saanut vastaanottaa uudenlaisia tuulia.

"Ylva", Bartholomeus sanoi pehmeästi."Se...voin vain kuvitella, mitä olet joutunut käymään läpi. Haluatko ehkä kertoa minulle tarkemmin tästä? Minulla olisi monenmoista kysyttävää, mutten halua ahdistaa sinua. Tarvitsisin kuitenkin kaikkea mahdollista tietoa tuosta joukosta, se edesauttaisi suuresti työtäni...ja ehkä tarvitsisin jopa sinun apuasi. Aivan konkreettisestikin, en tarkoita vain tietoja...roviolla polttaminen ja ristiinnaulitseminen Ylva! Ne eivät ole asioita, jotka tässä valtakunnassa on sallittu! Ei ainakaan siitä syystä, mistä niitä nyt on tehty." Bartholomeus pysyi rauhallisena, hänen äänensä ei kohonnut eikä hän silmin nähden kiihtynyt mihinkään. Ainoa mitä tapahtui hänen puheensa loppua kohti kiihtyessä oli se, että sanoihin tuli uudenlaista voimaa ja vahvuutta. Ne ikään kuin kasvoivat. Tämä kyky puhua niin, että se tuli ulos todella vaikuttavana lie ainut selkeä yhteinen ominaisuus Bartholomeuksen ja hänen veljensä Albinuksen välillä sukulaisuuden lisäksi. Muutoin he olivat täysin vatakkaisilla rannoilla virtaa; yö ja päivä. Bartholomeus oli tällätavoin kaukana myös Ylvasta, mutta siitä huolimatta Ylva ei ollut laisinkaan samanlaisilla seuduilla kuin Albinus, ja Bart ja Ylva olivat myös hyvin lähellä toisiaan.

Viesti Su Tammi 31, 2016 10:31

Re: Ilman sinua?

Nainen katsahti mieheen tuon avatessa suunsa, eikä vastustellut tuon ottaessa kiinni naisen ranteesta tutkaillakseen tuon kättä paremmin, toisessa kädessä nainen piteli hanskojaan ja oli pudistanut kätensä nyrkkiin niiden ympärille. Pieni surullinen hymy nousi naisen kasvoille miehen sanojen myötä ja tuo irrotti kätensä höllästä otteesta koskettaakseen miehen poskea kevyesti. Mies tuntui edelleen niin kiltiltä, yksinkertaisesti ilmaistuna, liian hyväsydämiseltä tapaukselta joka todellakin oli kaukana naisesta itsestään, mutta ei niin kaukana mitä olisi voinut olettaa. Kyllä murhaajatar tunsi sympatiaa ja empatiaa, hänellä oli omat arvonsa jotka olivat joskus olleet kieltämättä täysin hukassa, mutta eivät enää, eivätkä silloin kun oli miehen tavannut. "Etpä titenkään", nainen totesi hieman huvittuneesti ja laski kätensä vetäen henkeä päästäen ilmoille pienen huokaisun. Yritti alkujaan pitää jonkinlaista vihan liekkiä yllä, mutta miehen seura ja tuon lempeys tuntuivat tukahduttavan sen liekin kokonaan. Nainen otti muutaman askeleen jotta pääsi nojaamaan miehen työpöytään ja periaatteessa osaksi istui siinä ja laski hanskat pöydälle pois käsistään hieraisten käsiään yhteen. Tummaverikkö tuijotti hetken lattiaa, mutta nosti katseensa mieheen etenkin kun tuo oli etsinyt katsekontaktia. "Ristinritarit, paikalliset vartijat", nainen aloitti nielaisten hieman vaikeasti. Tummaverikkö kurtisti kulmiaan hieman. "Ragson, tai jotain sinnepäin oli sen kusipää ristinritarin nimi joka oli johdossa, hän... hän antoi käskyt niin pitkälle kun pystyn sanomaan", nainen huomautti ja sipaisi hiuksiaan hieman hermostuneesti.

Ylva kyllä ymmärsi että toinen halusi tietää ja periaatteessa tuolla ei ollut varsinaisesti hankaluutta puhua asiasta muuten kuin koko tapahtuma oli kolahtanut naisen itsetuntoon ja pahinta oli ollut avuttomuus. Nainen lipaisi huuliaan. "Eräs... kontaktini petti minut ja kuskasi sinne", nainen selitti. "Alku oli suhteellisen normaalia, mutta koska en myöntänyt mitä hän halusi... tilanne muuttui pahemmaksi", nainen selitti ja kohautti hieman olkiaan. "Uskoakseni olin paikallisessa vankityrmässä, joku hänen alaisistaan hoiti kuulustelun", nainen hymähti ja sana 'kuulustelu' oli selvästi tarkoittamassa kidutusta. "He myös käyttivät jotain... kaulapantaa, mikä esti minua muuttumasta. Silti he repivät kynteni irti ja... no kuitenkin", nainen hymähti ja sipaisi taas hiuksiaan. "Joka tapauksessa, kun he jättivät minut rauhaan... paikalliset vartijat pitivät hauskaa", nainen hymähti uudemman kerran ja laski katseensa alas toisesta. Oli kyllä selvä mitä nainen sillä tarkotti ja tuo koetti nieleskellä jottei alkaisi kyynelehtimään koska asian puhuminen toiselle oli yllättävän vaikeaa. "Sen jälkeen he naulasivat minut parin muun piruparan viereen kaupungin ulkopuolelle... jos.. minua ei olisi autettu pakoon olisin kuollut sinne", nainen totesi ja tuon ääni värähti hieman. "Niin ja he mursivat jalkani", nainen lisäsi hieman katkeran oloisesti. Tosin sitä seikkaa että naisen jalat olisivat olleet murtuneet ei näkynyt tuosta pahemmin ulospäin ellei pientä ontumista laskettu.

Viesti Su Tammi 31, 2016 11:36

Re: Ilman sinua?

Bart seisoi ikkunan edessä, selkä Ylvaan päin ja kuunteli tämän ketomaa tuijotellen taivasta, joka yhä pysyi sysi pimeänä, vaikka alettiin jo olla siinä ajassa, jolloin useimmissa taloissa herättiin ja aloitettiin päivän toimet.
"Sinä sanoit haluavasi aseesi takaisin.", sanoi Bart vakavalla äänellä sen jälkeen kun oli ollut niin pitkään hiljaista, että hän uskoi toisen tulleen valmiiksi puheessaan. Hän kääntyi pois ikkunalta ja asteli naisen eteen, aivan lähelle. Sitten hän ojensi kätensä tarttuakseen Ylvaa hellästi kiinni leuasta, ja kääntääkseen tämän hurjan kauniit ja lumoavat silmät katsomaan suoraan omiinsa. "Lähdetkö sinä minun kanssani hakemaan aseesi takaisin?" Bart jäi odottamaan toisen vastausta. Sitten Bartholomeus vaikeni pitkäksi aikaa, antaakseen naisen toipua noiden tuskallisten kokemusten kertomisesta rauhassa.

"Minä uskon että ymmärrän, miten vaikeaa sinun on kertoa tästä minulle, tai kellekään. Olet urhea, ja ihailen sinua, kun haluat tehdä sen, saatika sitten että olen otettu, koska haluat jakaa tämän kohtalosi minun kanssani. Minulla on montakin syytä haluta saada sinut kanssani noiden Ristinritarien jäljille. Yksi niistä on henkilökohainen halu muussata jokainen luu heidän ruumiissaan. Sinun, ja muiden, vuoksi. Se ei kuitenkaan yksinään riittäisi siihen, että lähtisin tekemään asioille jotain. Sen lisäksi on halu auttaa sinua. Uskon, että sinulle henkilökohtaisesti olisi erittäin tärkeää päästä ottamaan tilanne haltuun heiltä, toipuakasesi. Jollet ole vielä valmis, niin sitten myöhemmin. Seuraavaksi syyksi tulee ammatilliset tarpeet ja pyrkimykset ja se, miten edullista niiden kannalta olisi päästä selvittämään heidän kuvioitaan siellä vähän tarkemmin. Minulla olisi paljon paremmat strategiset työvälineet jos vierailisimme siellä. Ja hyvä strategia säästää aina ihmishenkiä. Mitä pikemmin, sen parempi. Tämä touhu, jota veljeni viljelee, on saatava loppumaan. Ja sitten on tietenkin vielä sellainen asia, että kahdestaan sinun kanssasi...muistan yhä, kuinka mahtavaa meillä oli, mutta siitä on aivan liian kauan aikaa kun olemme oikeasti viettäneet aikaa toistemme kanssa...tiedän, että siihen liittyy asioita, joilla ei pitäisi leikkiä...mutta, kun tässä nyt totta puhutaan. Ylva...minä en mitenkään halua pelastaa sinua. Sinä et ole sellainen nainen. Mutta minä haluaisin seistä vierelläsi kun pelastat itse itsesi." Viimeisillä sanoillaan Bartholomeus viittasi ajatukseen, että jos jokin paikka, ihminen ja tilanne on aiheuttanut voimakasta ahdistusta ja pelkoa, siitä voi päästä, jos sen kaiken kohtaa uudelleen ja kääntää asiat toisin, selviytyy. Bartista oli sietämätön ajatus, että Ylva joutuisi elämään noiden saastojen aiheuttaman tuskan ja traumojen kanssa...vuosikymmeniä? Vuosisatoja? Kauanko susi-ihmiset sitten mahtoivatkaan elää, aika oli pitkä.
Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö