//Vihdoin, nyt ehtii (. nuha tänne päin.//
Azure
Pakkanen oli jokin viikko sitten muuttunut jokapäiväiseksi ilmiöksi Ihmisten kaupungissa, asteita ei ollut montaa, mutta kuitenkin muutamia, öisin enemmänkin. Sinä iltapäivänä oli harvinaisen lämmintä ja jopa vielä aurinkoista, vaikkakin planeettojen kierto alkoi olla siinä vaiheessa, että taivaalla loistava kirkas pallo oli jo laskemaan päin. Laskevan auringon säteet saivat kevyen lumikerroksen talojen katoilla kimaltavaan kauniisti, ja ihmiset nauttivat valosta vielä sen pienen hetken, ennen kuin hämärä laskeutuisi ja olisi aika kutsua lapset takaisin sisään.
Yksi kaupungin nuorista, täysi-ikäisyyttä lähentelevä nainen ei vain ollut yksi onnellisista ja ongelmattomista. Azuren niskassa oli kiinni eräs tori kauppias, joka väitti nähneensä tytön sujauttavan hänen myymiään helyjä taskuunsa. Tietenkään vaaleaverikkö ei ollut moista tehnyt, ja yrittikin surkeana kertoa sitä naiselle. Toinen ei tuntunut kuitenkaan ottavan kuuleviin korviinsa hänen sanojaan, vaan vaan tosi entistä enemmän. Nyt myös siitä, että Azuren yritti nyt valehdella hänelle, ja että kyllä hän tiesi mitä tuollaiset tytöt oikein ajattelivat ja tekivät. Siinä nyt ei ollut mitään järkeä muutenkaan, mitä ihmettä Azuren sokeana moisilla koruilla edes tekisi? Hän ei muutenkaan perustanut mistään ylimääräisestä kilinästä ja kimalluksesta.
Neitokainen kuuli väkijoukosta epäluuloista, ehkä syyttävääkin supinaa, eikä osannut päättää mitä kuuntelisi - turhia syytöksiä vai melkein yhtä inhottavaa mutinaa sieltä täältä. Pan hänen jaloissaan haukahti vihaisesti, saaden tori kauppiaan säikähtämään. "Hullu piskikin sillä on!" tämä huusi käsillään joka suuntaan husien. Azuren itse tiesi Panin vain stressaavaan turhaa kohua, eikä koira varmaan tykännyt ilkeästä naisesta. "Minun Panini ei ole hullu!" sokea vastasi lammaskoiransa puolustukseksi, ja nainen tuhahti närkästyneenä. "Onko sinunlaisellasi kakaralla mitään varaa väittää vastaan? Minä vain rehellisesti yritän ansaita elantoani, mutta joku ei vain ymmärrä sen tärkeyttä ja päättää varastaa. Hirteen tuollaiset!"
Azuren vingahti hiljalleen hätääntyen. Mitä pahaa hän oli koskaan kenellekään tehnyt? Ihmisten äänensävy alkoi olla aggressiivisempaa, ja nuori sokea pälyili mitään näkemättä ympärilleen taistellen silmiään polttavia kyyneliä vastaan. "... Minä en vienyt niitä."