You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Daniella » 10 Kesä 2014, 10:45

Alexander Fox

Päivä oli jo melkein kääntymässä iltaan pienen tuulen henkäistessä lämpöään kylän asukkeihin, jotka tekivät viimeisiä ostoksiaan, tai valmistelivat tulevaa aamua ennen nukkumaanmenoa. Näin ajatteli myös salaperäinen, kaikille tuntematon, mutta silti kylässä tunnettu mies. ”Tulimies.” oli yleisin kutsumanimi varsinkin lasten keskuudessa. Ihmiset eivät tienneet hänen oikeaa nimeään, eikä se miestä haitannutkaan, oikeastaan se oli ihan hauskaa olla tuo salaperäinen ilveilijä, joka leikki tulen kanssa kuin vanha ystävä. Toisaalta taas kukaan ei ollut koskaan edes kysynyt hänen nimeään. Ihmiset kerääntyivät katsomaan näytöstä, heittivät rahaa ja sitten lähtivät. Aplodit ja rahojen kilinä vaimenivat ja hetkessä kadut olivat tyhjiä. Ei ollut muuta kuin Alexander ja Sam. Ah, Sam. Mies silitti hymyillen kettuystävänsä päätä, jota koristi sarvet.
”Mitäs sanot? Vielä ehtisi pitää yhden näytöksen ennen pimeää.” Hän sanoi melkein jopa hilpeästi. ”Saamme sitten aamulla syödä kunnolla. Hankin sinulle lempiherkkuasi. Eikö niin? Mene, tiedät mitä tehdä.” Alex osoitti ketulle suunnan ihmisten luokse. Sen tehtävänä oli kertoa ihmisille, että näytös olisi alkamassa ja saada heidät katsomaan. Eihän kettu tietenkään puhunut, mutta se meni innoissaan ihmisten luo, kuin koira ja piti erikoista ääntä, vinkui, niin kuin jotkut koiratkin tekevät innostuessaan. Ihmiset tunnistivat ketun, sarvista huolimatta edes lapset eivät pelänneet sitä enää. Ainoastaan silloin, kun kaksikko oli ilmestynyt Cryptiin, oli sarvipäinen, musta kettu aiheuttanut oudoksuntaa. Nykyään se oli tullut tutuksi melkein jokaiselle ja se viesti ihmisille, että jotain hauskaa oli tapahtumassa.
Alexander puolestaan meni sillä välin valmistautumaan näytöstä varten. Hän katsoi kylän aukion reunalta itselleen sopivan esiintymispaikan, josta oli myös hyvä näkyvyys. Riisui yläosansa täysin paljaaksi, niin kuin hänellä oli tapana, sillä hänen vaatteensa, eivät olleet tulenkestävää materiaalia.
Viikkasi ne nätisti reppunsa viereen ja otti repusta vanhan hatun ja asetti sen sopivan etäisyyden päähän, jotta ihmiset saisivat halutessaan laittaa sinne rahaa ilman, että heidän tarvitsisi pelätä kärventymistä näytöksen aikana. Repusta hän otti myös kaksi painavasta materiaalista tehtyä ”köyttä”, joiden päissä oli koukut.
Ihmisiä alkoi jo kerääntyä miehen ympärille.
Alexander kumarsi syvään ja näin näytös voisi alkaa.
Hän pisti kätensä lähelle suutaan ja mumisi jotain, kipinöitä alkoi lentää hänen sormiensa välistä ja kun hän sitten napsautti sormiaan, syttyi tuli. Ihmiset ihastelivat ja lapset olivat haltioissaan.
Sam oli nyt tehnyt työnsä, joten se meni, niin kuin aina, vartioimaan vanhaa hattua.

Alex siveli tulella käsivarsiaan, näyttääkseen ettei se polta häntä. Tulesta hänen kädessään muodostui pallo, jonka hän heitti ilmaan, sitten ilmestyi toinen, kolmas ja neljäs pallo. Mies jonglöörasi niillä heittäen ne välillä selkänsä takaa ja yhä korkeammalle. Kunnes hän piteli niitä kaikkia käsissään ja kun hän puhalsi niihin, ne hajosivat pieniksi tanssiviksi kipinöiksi maahan. Ihmiset taputtivat ja muutamat olivat jo heittäneet kolikon jos toisenkin.
Nyt vuorossa oli köydet. Jälleen Alexander napsautti sormiaan ja puhalsi köyttä päin ja se syttyi tuleen. Toisen köyden hän sytytti toisesta köydestä.
Mies pyöritti köysiä molemmilla sivuillaan, yläpuolellaan ja edessään ristiin rastiin köysien kumminkaan osumatta toisiinsa, muodostaen erilaisia kuvioita.
Sitten hän kaappasi köysistä tulet käsiinsä ja heitti köydet sivummalle. Mies napsautteli tulta kasvojensa edessä, kuin yllyttääkseen sitä ja sitten hän puhalsi ja tuli leimahti taivaalle, kuin aukeava ruusunkukka. Seuraavasta puhalluksesta syntyi kiinanlohikäärme, joka lensi maahan ja hajosi tuhansiksi tanssiviksi kipinöiksi.
Näytös oli ohi, Alexander kumarsi jälleen syvään kiitokseksi. Ihmiset olivat haltioissaan ja taputtivat vielä hetken heittäen kolikoita ketun vartioimaan hattuun. Kunnes tapahtui se väistämätön, väki alkoi poistua paikalta ja pian aukio oli tyhjä.
Alex keräsi kamppeensa ja rahantäyteisen hatun. ”Taisimme saada kelposaaliin tänään, vai mitä Sam?” Kettu katsoi isäntäänsä iloisesti häntä heiluen.
Vielä kerran mies katsoi ympärilleen aukeavaa tyhjää aukiota, kaipuu silmissään. ”Tulehan Sam.” hän sanoi ja menivät syrjäiselle kujalle laskemaan päivän voittoja. Hämärä oli jo saapunut kylään. Alex puki paidan takaisin päälleen ja alkoi laskea rahoja samalla siirtäen ne rahapussiinsa.
Koitti taas se hetki, niin kuin joka ilta koittaa, Alexanderin silmät vaihtuivat merensinisistä hohtavan verenpunaisiksi. Kettu kalisti päätään.
”Mitä nyt? Nytkö se tapahtui taas?” Alex inhosi sitä jokaöistä muutosta itsessään, mutta ei voinut tehdä mitään asialle. ”Teit hyvin tyttö.” hän silitti toisen päätä huokaisten. ”Lähdetään.” ja hän kiinnitti rahapussin vyötäisilleen ja lähti taas matkaan kettuystävänsä kanssa hämärän turvin.

//Tättärää täällä ollaan ja anteeksi kun menikin aamuun! Mutta teretulemast! :D//
Daniella
 

Re: You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Kesä 2014, 17:36

Mirell


Ah, kesä. Kuinka ihanaa olikaan liikkua kesäisin pitkin Cryptiä, kun ei tarvinnut huolehtia pakkasista, sateista, liukkaista jäätiköistä tai hurjista kinoksista. Kissa ainakin piti kuivista - toisinaan sateisista - vuodenajoista. Matkaaminenkin sujui helpommin. Ja matkannut Mirell olikin tänään. Suoraan Finleyn kujilta aina ihmisten kaupunkiin asti. Finleyn kylä olikin yksi riskialttiista paikoista vierailla taskuvarkaalle, sillä mokomassa kyläpahaisessa oltiin tietoisia lähes kaikista Cryptin lainsuojattomista. Onneksi Mirell oli kohtalaisen tuntematon rosvo, eikä pahemmin jättänyt merkkejä itsestään tai jäänyt kiinni, joten ei häntä myöskään tunnistanut kuin kourallinen Cryptiläisiä. Silti, Finleyssä Mirell ei aikonut aikaansa viettää sen enempää, mitä tarve. Sen sijaan matka oli jatkunut pienen levähdyksen jälkeen.
Ihmisten kaupunkiin oli nykyään hankala päästä, joten aamuyön hämärillä tunneilla oli kissa käynyt kiipeämään nopeasti yli muurin, kun vartija muulle katsoi ja luikkinut Länsikujien pimentoihin turvaan. Täytyi olla helpompikin tapa päästä kaupunkiin, mutta porteista ei tämännäköinen olento sisään päässyt - hyvä jos pääsi edes elävänä enää porteilta poiskaan... - ja Mirell ei epäonnekseen ollut löytänyt mitään salakäytäviä kaupunkiin. Huhuttiin, että viemäriverkosto vei kaupungin rajojen ulkopuolelle ja jossain oli sisäänpääsy mokomiin, mutta eipä voro sitä ollut löytänyt. Ehkä pitäisi kysellä asiasta tietäviltä, tai ainakin näistä huhuista kertovilta.... Niitä tuntui riittävän pimeässä paikassa.

Päivänsä voro oli viettänyt tuttujen katulasten seurassa. Mokomat olivat jo tottuneet, jopa ystävystyneet ilopillerin kanssa ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Mirell pelaili korttia vähän vanhempien lasten kanssa, tietenkin uhkapelinä, panoksina nyt mitä kenelläkin taskussa sattui olemaan. Ja tietenkin kaikki huijasivat, minkä ehättivät. Kaduilla asuessaan lapset ja nuoret olivat oppineet sen, ettei rehellisesti tullut pärjäämään. Tai no, ehkä Mirell oli opettanut muutaman heistä pahoille tavoille, mutta valtakunnan nykytilanteessa oli parempi pitää huoli vain omasta nahastaan. Juuri tästä syystä Mirell ei auttanut orpoja sen pahemmin, silloin tällöin joissakin asioissa.
Päivän kääntyessä kohti iltaa, oli puheeksi kuitenkin tullut orporyhmän kovin laiha saalis. Nälkä alkoi pakottamaan nuorimpia ja valitettavasti taskuvarkaista yksi oli jäänyt kiinnikin... sitä nuorukaista ei enää muut olleet nähneetkään. Surullista mutta totta. Hetken kissaa mielisteltyään, kävivät orvot kysymään, josko Mirellillä olisi antaa edes pari hilua omistaan. Tietenkään ei ollut! Tännehän hän oli juuri tullut sen takia, että pääsisi näpistelemään taskuista jos toisistakin valuuttaa. Mutta orvot jatkoivat, yhä pyytäen nätisti, josko kissa tämän kerran auttaisi. Olivathan hekin auttaneet Mirelliä pakenemaan kerran jos toisenkin vartijoilta! Lapset vain kävivät parveilemaan vartijoiden ympärillä, estäen noiden etenemisen täysin, sillä välin kun kissa luikki tiehensä. No, kai Mirell sen oli velkaa lapsille, joten loppujen lopuksi voro suostui anelevien katseiden alla.

Niinpä Mirell lähti liikkeelle, luvaten palata viimeistään aamulla orpojen luo. Kissa lähti etsimään kohteita, joilta olisi helppo näpistää kolikko jos toinenkin. Tähän aikaan vaan ei pahemmin liikkunut enää rikkaita aatelisia kaduilla ja köyhemmiltä kansalaisilta oli aivan turha käydä taskuja tonkimassa! Valtavan hupullisen viittansa suojista tarkka katse etsi sopivia kohteita, kunnes katseen kävi vangitsemaan jokin muu...
Vielä yksi katutaiteilija oli pitämässä esitystä, leikkien tulella ja viihdyttäen kohtalaisen suurta väkijoukkoa. Väkijoukossa ei näyttänyt turhan rikkaita olevan, mutta silti katsojilta näytti löytyvän hilu jos toinenkin taiteilijan hattuun. Hattuun, joka kävi vangitsemaan kissan katseen paremmin, mitä tuo tulella leikkiminen. Voro oli löytänyt saaliinsa, nyt vain piti löytää täydellinen hetki iskeä sen kimppuun.

Kun esitys oli ohitse, alkoi väki kaikota ja tuo nuorimies kasaamaan voittojaan. Mirell lähti muiden tavoin pois tuon luota, mutta heti kun oli päässyt pois muun väkijoukon silmistä ja tarpeeksi kauas tuosta esiintyjästä, kävi kissa iskemään kyntensä lähimmän rakennuksen seinään ja alta aikayksikön kiipesi pystysuoraa seinää ylös katolle. Mirell lähti hiiren hiljaisesti kattoja pitkin hyppimään takaisin katutaiteilijan ja tuon erikoisen ketun perään. Kultainen katse pysyi nauliintuneena tuossa miehessä, joka hakeutui hieman syrjemmälle laskeskelemaan voittojaan. Siinähän laskisi, pian ne olisivat kultakynnellä. Olihan se rumaa käydä varastamaan toisen työllä ansaittu elanto, mutta eiväthän aatelisetkaan ilmaiseksi omaisuuttaan olleet saaneet! Kuten sanottu, jokainen katsokoot itsensä perään. Ja tällä kertaa Mirell katosi itsensä ja orpojen perään.
Lopulta kohde lähti liikkeelle, pistäen kolikkonsa rahapussiin vyölleen. Hyvä, tuosta oli ehkä kaikkein helpointa napata pussukka jos toinenkin! Hiiren hiljaa Mirell lähti seuraamaan miestä, käyden lopulta laskeutumaan alas katolta ränniä pitkin. Yhtäkään ääntä ei lähtenyt kissasta, joka oli jo mestari hiljaa liikkumisen taiteessa. Kengätkin päästivät maahan osuessaan niin pienen kohahduksen, ettei sitä edes kuullut näin ulkoilmassa, kaiken muun luonnonäänien joukossa.

Nopeasti, mutta hitaasti Mirell lähestyi miestä takaa päin, käyden ojentamaan pitkän, näppäräsormisen kätensä kohden miehen lanteilla lepäävää rahapussia. Yksi pieni, nopean elegantti ranneliike ja rahapussi oli löytänyt tiensä pois miehen vyötäisiltä suoraan pitkäkyntisen käteen. Mirell pysähtyi ja otti nopeasti, muutaman hiljaisen askeleen taaksepäin, jääden tuijottamaan kohdettaan, varmistaakseen, oliko tuo huomannut varkauden... Mikäli mies jatkaisi matkaa muina miehinä kera kettunsa, ei hätää. Mikäli tuo kääntyisi... no, Mirell oli valmiina ottamaan jalat alleen.


// ASKDJAKWJ TÄÄLLÄ OLLAAN! Anteeksi että kesti heti D: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Daniella » 03 Heinä 2014, 11:06

Alexander


Pimeällä kujalla oli hiljaista, mutta jo vähän aikaa Alexista oli tuntunut, että heitä seurattaisiin. Seuraaja tuskin oli ihminen. Ihmiset olivat kömpelöitä ja muutenkin näillä main yö eläjät koostuivat kaikennäköisistä merkillisistäkin otuksista. Mutta ei pahemmin ihmisistä.
Aluksi mies ajatteli vain olevansa vainoharhainen, mutta tunne ei lähtenyt pois. Hän ei nähnyt ketään ja esitti, kuin ei huomaisikaan seuraajaa. Terävöityneet korvat kuitenkin kuuntelivat tarkkaan ympäristöä.
Sam aisti jonkin vaivaavan isäntäänsä ja katsoi tätä päästäen pienen vinkaisun, niin kuin ketut tekevät hyvin koiramaisesti halutessaan jotain. Samin tapauksessa huomiota.
Alexander silitti ystävänsä sarvia ”Mikä nyt Sam? Onko sinulla jo nyt nälkä?” Hän kysyi normaaliin hilpeään äänensävyynsä, niin kuin aina ketulle puhuessaan, jottei mahdollinen seuraaja tajuaisi hänen tietävän häntä seurattavan.
Miehen selkäpiitä alkoi karmia ja hän kuuli pienen hennon äänen lähellään. Ja hetkessä se loppui. ’Siis varas.’ hän arvasi. Sillä olento, joka seuraa toista pitkän matkan ajan on vain utelias, mutta se, joka kääntää kelkkansa äkkiseltään on mitä luultavimmin taskuvoro. Se tapahtuu hiljaisesti, nopeasti ja hellävaraisesti. Lukuun ottamatta niitä jolppeja, jotka turvautuvat väkivaltaan. Amatöörit. Oikea varas ei käytä voimaansa, vaan on kuin kettu, viekas, nokkela kettu. Niin kuin tämä. Alexander tiesi jotakin varkaista, vaikka olikin itse aina hankkinut elantonsa rehellisellä työllä. Varastaminen oli väärin. Niin oli hänen opettajansa opettanut ja niin hän myös uskoi.
Tavallinen pulliainen tuskin olisi huomannut mitään, vaan onnellisen tietämätön ressukka vain jatkanut matkaansa ja odottanut saavansa aamupalaa. Mutta puolidemonilta tämän elannon varastaminen ei ollut kovin viisasta. Alexin demoninpuoliskonsa tähden hänen kaikki aistinsa olivat terävöityneet myös ihmismuodossaan.

Mies pysähtyi niille sijoilleen ja käänsi katseensa Samiin. ”Mitäs sanot ystäväni, jos menisimmekin haukkaamaan iltapalaa jo nyt? Mehän tienasimme juuri sopivan summan rahaa.”
Hän sulki silmänsä ja kääntyi kannoillaan varasta kohti.
”Liitytkö seuraamme? Varas.” Alex avasi silmänsä päästäen punaisen hehkun valloilleen pimeään yöhön. Otus parka ei tainnut tietää keneltä varasti.


// Tättärää täällä ollaan taas! Aika menee todella nopeasti, anteeksi vielä! But what does the fox say!? //
Daniella
 

Re: You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Heinä 2014, 18:44

Hetken jo voro luuli päässeensä pälkähästä. Kukaan ei huomannut, kukaan ei kääntynyt. Tämähän meni hienosti! Mirell kävi virnuilemaan itsekseen huppunsa ja korkean kauluksen suojissa, ollen jo varma täydellisestä voitostaan. Mutta ylpeys kävi lankeemuksen edellä ja kissa ehti iloita saalistaan liian aikaisin.
Pienesti kultasilmä kävi hätkähtämään miehen kääntyessä ympäri, kovin määrätietoisena voron läsnäolosta. Ilmeisesti tuo oli tiennyt koko ajan. Harmi, Mirell kun luuli olleensa niin ovela. Tosin oli sanomattakin selvää, ettei tuo mies ollut ihan tavallinen ihminen... näkihän sen silmistä. Joten oliko se sitten ihme, jos tuo oli ollut tietoinen toisen läsnäolosta.
Häntä kävi heilahtamaan pari kertaa terävästi selän takana, Mirellin pysyessä jännittyneenä, valmiina väistämään suuntaan tai toiseen, mikäli mies päättäisi päälle hypätä.

"Naah, en. Söin jo aikaisemmin. Sitä paitsi täydellä vatsalla on kovin hankalaa juosta" Virne vilahti kauluksen takaa kissan käydessä tiukentamaan otettaan rahapussukasta, jonka juuri oli vohkinut.
"Joten... menkää te vain. Hyvää illan jatkoa!" Nopeasti sanottu lekautus ja kissa oli ottanut alta aikayksikön jalat alleen, harppoen pitkien ja voimakkaiden koipiensa ansiosta nopeasti toiseen suuntaan, kääntyen ensimmäisestä kulmauksesta toiselle kujalle... Ja siellä heti tynnyreiden päältä suoraa katoille, joiden kautta pako sai luvan jatkua. Tarkoituksena oli juosta niin kauan, kunnes kissa oli varma, ettei häntä enää seurattu. Tyhmähän hän olisi, jos juoksisi nyt suoraan orpojen luokse. Ei hän halunnut noita vaaraan saattaa.


// AKDJKWJKAJWF Anteeksi kesto omastakin puolesta D: Ja kettu sanoo röh //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Daniella » 20 Loka 2014, 23:39

Alexander

Tuo olento, tuo häikäilemätön, mutta kohtuu hyvä varas, myönnettäköön, joka onnistuneesti oli vohkinut tämän miehen päivän palkan, ei totisesti ollut ihminen, vaikka se kulkikin kahdella jalalla.
Olisiko se kissa? Tulennielijän pimeännäkö oli hyvä, mutta samoin oli hajuaisti.
'Kissaeläin.. kiva. Kissat ovat tunnetusti vikkeliä, ovelia ja nopeita. Ja mitä luultavimmin se ottaa jalat alleen juoksuttaen minua perässä, kuin koiraa hihnassa..'
No, eihän tuo kauhean väärin mennyt, koiramaisen muodon omaava äijä kun kerran oli. Kissa-koira jahti, heh, huvittavaa, kun sitä oikein miettii. Mutta vaikka se kuinka naurettavalta kuulostaisikin, hän lähtisi perään. Eikä vain siksi, että hänen ja Samin illallinen riippui niistä rahoista, vaan periaatteesta.Varastaminen oli aina väärin. Alexander ei sietänyt sitä.
Tottahan toki joskus nuorempana leipäkoju vasta leivottuine leipineen näytti paremmalta kuin hyvältä, kun sudennälkä pääsi yllättämään. Ei kai kukaan huomaisi jos pari leipäpalaa puuttuu.. eihän?
Ei, varastaminen oli väärin, vieläpä toisten elannon kustannuksella.

Kissa oli muutaman metrin päässä, joten se saisi kohtuu hyvän etumatkan..
Onneksi miehen näkö- ja hajuaisti olivat ykkösluokkaa, muuten ajojahdista ei tulisi mitään. Ja tietysti olihan hänellä tuli. Ehkä kissakin oppisi jotain tuli hännän alla.
Olento kieltäytyi iltapalakutsusta samalla mainiten, kuinka hankalaa täydellä vatsalla oli juosta. Virne naamallaan.
Mies huomasi myös varkaan tiukentavan otettaan saaliistaan, joka oikeastaan varmensi asian. Tuo ei varmasti luopuisi rahapussista helpolla, joka taas tarkoitti sitä vihoviimeistä asiaa, mitä Alex olisi toivonut tältä illalta: juoksemista.
Hän olisi paljon mieluummin marssinut kapakkaan tuopilliselle ja mennyt sitten uneksimaan mojovasta aamupalasta.
Sarvekas kettu odotti kiltisti isäntänsä käskyä tämän vierellä istuen. Vähän kummastellen outoa olentoa, mutta valmiina pinkaisemaan voron perään, jos isäntä niin käskisi. Mutta sitä käskyä Sam ei kuitenkaan saanut. "Mene kotiin." herra napsautti vielä sormiaan vahvistaakseen käskynsä.
Nopeasti kettu katosikin yöhön.

Kissaolento toivotti hyvät illanjatkot ja käänsi nopeasti kelkkansa lähtien juoksemaan täyttä vauhtia.
Ja niin sitä mentiin.
Alexander lähti välittömästi voron perään.
Se kääntyi ensimäisen kulman taa ja sitten kuuluikin kolahdus. Niinpä tietysti, siellä se katti kirmasi kattojen päällä.
Kyllähän Alexkin katolle pääsisi, mutta vähemmällä kiireellä. Kyllä nyt oli parempi seurata alhaaltakäsin.
Onneksi hän osasi luoda tummanpuhuvan, mutta yhtä polttavan liekin, kuin tavallinenkin liekki. Sitä ei helposti huomaisi näin pimeällä
Mutta pitäisikö luoda harhautus ensin..?
Samalla juosten, mies kuiskasi sulosanoja kämmeniinsä, eikä aikaakaan, kun syttyi tuli. Oranssin keltaiset lieskat muodostivat pallon, josta sinkoili kipinöitä.
Mies heitti pallon yläilmoihin niin, että voro varmasti huomaisi sen. Niin lensi myös toinen, kolmas ja neljäskin tulipallo kohti korkeuksia.
'Nyt pitäisi tyhmänkin tajuta minun olevan kannoilla.'
Sitten hän vielä puhalsi pariin otteeseen lieskoja taivaalle, jonne ne jäivät hehkumaan punaisina vasten yön sinistä taivasta, luoden näin illuusion karistetusta jahtaajasta.

Alex käytti melkein kaiken fyysisen voimansa päästäkseen pimeän turvin varkaan edelle. Sitten hän kuiskasi jälleen kämmeniinsä noita salaperäisiä sanoja ja tuli syttyi, mutta tällä kertaa se ei ollut punainen, vaan tumma, kuin yö, joka nyt vallitsi Cryptiä, kuin suoden auringolle lepohetken.

Mies odotti oikeaa hetkeä, jonka koittaessa hän heitti tummanpuhuvan liekin kohdetta kohti, ei tappaakseen, vaan hidastaakseen karkuria.
'Taisin osua..'

// I tawt I taw a puddy cat! Tästä saisi hienon sarjakuvan! ^^//
Daniella
 

Re: You little thief..|| Feat. Aksu ja Mirell

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2015, 02:21

Mirell ei sen pahemmin jäänyt katselemaan peräänsä, vaan pyrki pysymään vauhdissa, tiedostaen kuitenkin takaa-ajajansa liikkeet, mikäli mokoma nyt perään lähti. No, olisihan se pitänyt arvata, että tuo todellakin tuli perään. Ja kovin... Räiskyvästi. Nuo tulipallot tuskin taivaalle lennähtelivät huvikseen, mutta siinä pakoon juostessaan ei kissa voinut ajatella muuta kuin sitä, kuinka typerä mokoma miekkonen oli. Vartijatko tuo halusi peräänsä?! Siinä ei menisi kuin muutama minuutti, kun kuninkaan sotilaat olivat moisten liekkienlähettäjän perässä ja mikäli moinen tulentaitaja lähtisi liikaa onnellaan leikkimään, roikkuisi mokoma pian hirressä! Eikö tuo tiedostanut valtakunnan tilannetta? Sitä, kuinka magialla saattoi viihdyttää yleisöä, mutta auta armias jos tuolla tavalla lähti taivaalle pommittelemaan, olisi pian lueteltavana uhkaksi. Mirell ei pahemmin ollut tietoinen valtakunnan uusimmista tapahtumista, mutta vorona tiesi kyllä, että näinä aikoina oli erittäin suotavaa pitää matalaa profiilia, jos ei sattunut näyttämään tavalliselta ihmiseltä!

Kattojuoksu kuitenkin jatkui, kissan koikkelehtiessa tuhatta ja sataa pakoon. Silkkaa itsesuojeluvaistoaan kävi katti suuntaamaan kohden länsikujia, mikäli äskeinen veto oli todellakin saanut vartijoiden huomion puoleensa, olisi turvallisinta vain kadota länsikujille ja toivoa, että mokomat luovuttaisivat etsimisen. Etsivät sitten pitkäkyntistä voroa tai magiaa taitavaa hyyppää.
Kultakynsi kävi vilkaisemaan taakseen, sentään takaa-ajaja ei katolle ollut eksynyt. Se vilkaisu taisi kuitenkin olla virhe, sillä saman tien kävi jostain alhaalta lennähtämään tummanpuhuva liekki kohden kattia. Vaikka olikin nopea reflekseiltään, ei Mirell ehättänyt hyppäämisen ohessa väistämään kunnolla tuota liekkiä. Sen sijaan kissahumanoidi otti osuman jalkaansa, sähähtäen kivusta. Laskeutuminen seuraavan talon katolle ei todellakaan ollut yhtään niin sulava, mitä olisi voinut olettaa. Sen sijaan että olisi katolle mätkähtänyt ja jäänyt nuolemaan haavojaan, kävi Mirell paiskautumaan vasten syrjäisen talon ränniä ja tipahtamaan alas pimeälle, syrjäiselle kujalle. Toinen jalka huusi kivusta, suorastaan löyhkäten palaneelta kankaalta ja karvalta. Liekit eivät kuitenkaan kovin suurta palovammaa olleet aiheuttaneet, mutta varmaa oli, että moinen vamma piti käydä hoitamassa mahdollisimman pian, ettei se pahenisi. Jalkaan sattui niin julmetusti, ettei Mirell päässyt edes ylös maasta, joutuen jäämään istumaan umpikujan nurkkaan kivusta sähisten....


// WOOOOAAAAHHHHH SAIMPAS VASTATTUA SORI T_T Ja todellakin! //

// 2.4. Pistän pelin pooikki kun näyttää hiljaselta MUTTA SE OTTAA YHTEYTTÄ JOS ON VIEL AIKEIS JATKEE JNE! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron