Kirjoittaja Vahti » 24 Kesä 2014, 21:32
Koko kesäisen päivän ilma oli ollut kuuma, mutta onneksi keskipäivän jälkeen oli alkanut käymään näitä hetkellisiä, viilentäviä tuulen puuskahduksia mitkä nostattivat katujen ylle ripustettuja pyykkejä naruissa ja kauppojen natisevia kylttejä.
Olo työskentelemiseen, ahertamiseen ja kaduilla kulkemiseen helpottui mukavasti kun viileä tuulenpuuska tunkeutui kadun läpi välillä. Ja mikseipä ihan leikkimistäkin, eliittikenraali Geilir Gallus erottaen erään rakennuksen katon yläpuolelta itsetehdyn leijan kohoavan hetkeksi ilmaan tuulenpuuskan myötä, ennen kuin sivuttain leijaillen laskeutui pois näkyvistä.
Laskeutuvasta leijasta eliittikenraalin ainoan silmän katse laskeutui sitten hänen edellä hyppylevään tyttäreensä, joka oli kuin mikäkin niityllä innostunut varsa sinne tänne hypellen, katsellen uteliaana kaikkea mitä näkikään välillä kysellen niistä isältään.
Fira oli vaatinut päästä tänään mukaan linnaan isänsä kanssa, puolihaltian haluten päästä näkemään ihmisten linnan korkeat tornit, henkeä salpaavan suuret salit ja monet vanhat, historialliset ja hienot esineet. Eikä Geilir nyt oikein osannut kieltää ottolapseltaan mitään, ajatellen tämän olevan ehkä paremmassa turvassa hänen silmiensä näkökentässä kuin yksin kotona parin vartijan kanssa. Kyllä Geilir luotti itse omin käsin valitsemiinsa vartioihin, jotka olivat hänen ystäviäänkin, mutta hänen mielensä oli levollisempi, kun hän sai nähdä Firan omin silmin.
Eivät he mitenkään huudelleet ääneen Firan puoliverisyyttä, mutta eivät he sitä kovinkaan peitelleet, tytön nytkin hypellen eteenpäin hiukset lennähdellen hyppyjen tahdissa, tarkkanäköisimmät ehkä erottaen mustien hiusten seasta pilkistävät suipot korvat.
Mutta näköjään niitä ei huomattu, vaan ainoastaan elämän intoa puhkuavan lapsen jonka menoa satunnaiset ohikulkijat ja kauppiaat katselivat joko päätään pudistellen, hymyillen tai moittien kun nuori tyttö temmelsi kuin mikäkin pojankloppi.
Eipä Geilir pahemmin jaksanut piitata mikä oli odotettavaa käytöstä Firalta tyttönä, kunhan tämä osasi toimia fiksusti pelkkänä henkilönä. Geilir taisikin itse näyttää tätä huonoa esimerkkiä tyttärelleen, eliittikenraali pukeutuen nytkin kuin mikäkin maajussi maan värisiin housuihin ja paitaan, vaikka hänen pitkähelmaisessa, hihattomassa takissaan olikin viittauksia korkeampaan asemaan. Kuten sukunsa symbolit vaatteissaan ja hiuksissaan, kuin myös vähän enemmän rahaa vaativat yksityiskohdat vaatteissaan. Tai pitkämiekkansa sekä taisteluvasaransa roikkuen vyötäisillä.
Ihan heti häntä ei ehkä eliittikenraaliksi kuitenkaan olettaisi.
"Papa, mitä tuo tarkoittaa?" tyttö kysyi pysähtyen kesken hyppelynsä optikkoliikkeen eteen, osoittaen oven yläpuolella roikkuvaa taulua jossa kuvattiin silmälaseja kultaisella maalilla ruskeaa vasten.
"Optikkohan se", Geilir vastasi vilkaistuaan taulua.
"Mikä on optikko?"
"Sellainen joka... No, hoitaa ihmisten näköjä", jo keski-iän ylittänyt mies totesi hymyillen, rypyt -niin iän kuin nauramisen myötä ilmestyneet- korostuen tämän kasvoilla. Tavanomaiseen tapaansa ruskeisiin housuihin ja pitkähelmaiseen tunikaan pukeutunut tyttö katseli isäänsä hetken aikaa, kunnes totesi päätään kallistaen: "Voisiko optikko parantaa meidän silmät papa?"
Eliittikenraali hiljentyi hetkeksi, katsellen tytärtään, kunnes alkoi nauramaan kuuluisaan kovaääniseen tapaansa. Tyttökin alkoi virnuilemaan, kunnes eliittikenraali lopetti naurunsa leveään hymyyn, astellen tyttärensä vierelle ja sekoittaen tämän mustan ja punaisen väristä hiuskuontaloa kädellään.
"Olet sinä aikamoinen likka... Mutta ei, en usko että optikko voi parantaa silmiämme. He tekevät tuollaisia silmälaseja ihmisille parantaakseen näiden näköä, tai arvioivat minkälainen näkö on tai onko kyseessä sairaus, mutta tuskin he kokonaisia silmiä voivat parantaa."
"Ai..." kuului puolihaltian hiljainen toteamus, kunnes tämä yhtäkkiä jatkoi innokkaana hyppyään mukulakivitietä pitkin eteenpäin, tutkien kaikkea mitä näki. Geilir hymisi itsekseen, sipaisten sormillaan huomaamattomasti päänsä ympärille sidottua mustaa liinaa, mikä peitti hänen kasvojensa oikean puoleisen palovamman.
...Tuskin mikään magia maailmassa voisi antaa heille silmiään takaisin, vaikka Geilir kuinka sitä pyytäisi keneltä tahansa tyttärensä tähden. Hän oli jo vuosien aikana tottunut omaan rajoitettuun näkökenttäänsä, mutta Fira oli vielä yhä nuori huolimatta lupaavasta, pitkästä elämästään ja siten tämä vieläkin välillä hämmentyi suipentuneesta näkökentästään.
Kuten sai nyt huomata tämän riehunnasta, kun likka väisteli juuri ja juuri tynnyreitä ja muita ihmisiä edetessään katua pitkin jo aika kaukana isästään.
"Fira! Katso eteesi!" Geilir huudahti tyttärensä perään, joka taas vilkaisi taakseen häneen, eikä siksi huomannut sitä naista johon vahingossa törmäsi, puolihaltia ainakin yllätyksestä kaatuen istumaan maahan.
"Hemmetti", eliittikenraali mutisi ja oli jo matkalla kohti kaksikkoa nähdäkseen mikä oli vahinko.