Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | Aksu

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Touko 2015, 17:06

Siinä vastausta odotellessaan Constantine alkoi pohtia, ymmärsikö villi edes valuutan päälle? Oliko tuo ennen ollut tekemisissä rahan kanssa, vai kävikö oma kansansa jollain muulla tavalla kauppaa - kuten nyt esimerkiksi vaihtokauppana. Ylipäätään sitä mietti, kuinka paljon Aleiga ymmärsi heidän kulttuurista ja tavoista ja kuinka paljon ne mahdollisesti erosivat pohjolannaisen omista. Käytöstavat tuolla ainakin olivat hakusessa, tosin johtuiko se ymmärtämättömyydestä vai asenteesta, se oli sitten toinen kysymys. Ei Constantinesta kuitenkaan ollut kyselemään sen pahemmin asiasta Aleigalta, ei nyt. Heidän välinsä kun eivät olleet kovinkaan... Lämpimät, Fritzin yhä ollen valmis räjähtämään tuolle jos jotain väärää teki, siinä missä Aleiga taisi olla valmis haastamaan järkäleen uudestaan jos miehen asenne alkoi ärsyttämään taas liikaa. Tietenkin moinen kyseleminen ja toisen kulttuurista kiinnostuminen olisi saattanut vähän tilannetta ja välejä rentouttaa, mutta tällä hetkellä Constantine halusi vain kotiin rauhoittumaan mahdollisimman nopeasti.

Aleiga kävi kuitenkin kertomaan pitävänsä osan saaliistaan itsellään, aikoen kuitenkin hankkia myös kunnon haarniskan ja osan voitosta pistää omenoihin. Constantine naurahti, pudistellen päätään pienesti.
"En ymmärrä, mikä sinua omenoissa kiehtoo", Kenraali aloitti vilkaisten Aleigan puoleen, "Vai lieneekö niissä uutuuden viehätys? Oliko teillä edes kotopuolessasi omenoita?".
"Siitä en tiedä, en ole koskaan moisia litkuja maistellut", Vanhus jatkoi tuhahtaen, Aleigan mainitessa omenasiiderit. Fritz oli itse mieltynyt enemmän väkeviin viinoihin, eikä täten pahemmin edes koskenut kevyisiin juomiin, ellei nyt punaviiniä laskettu. Lisäksi siiderit olivat Fritzin mielestä liian "haltiamaisia" juomia, joten ehkä kenraali myös tuosta syystä karsasti mokomia.
"Ehkä sinun pitäisi alkaa omenatarhuriksi, jos niistä niin paljon pidät. Kasvata oma sato, niin ei tarvitse ostaa".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Touko 2015, 21:28

Oi kyllä Aleiga olisi valmis pieksemään uruzin jos toinen vain antaisi hänelle kunnolla aihetta raivostua. Eihän naikkonen ollut tosissaan heidän viime ottelussaan, se oli ollut vain omien voimien testaamista ja toisen liikkeiden tarkkailemista.
Sillä kunnon metsästäjä oppi saaliinsa rutiinit, liikkeet ja ajatustavat ennen lopullista iskua. Ei tosin pohjolainen Fritzin nahkaa tavoitellut, vaikka se tekisi kyllä mielenkiintoisen ja ehkä vaikuttavankin metsästysnäytteen, mutta ainakin tällä hetkellä oli eliittikenraali naisen mitta soturiudesta. Vahva, kyvykäs ja hyvä tappelija.
Joten tietenkin oli villikko valmis ottaamaan minkä tahansa toisen esittämän haasteen vastaan, siinä samalla toisen kustannuksella pilaillen.
Uruzia oli kiva härnätä...

Suurimmalta osin kaikki muu mitä uruzi hänelle sanoi tuon omenakysymyksen jälkeen, meni ohi naiselta tämän tuijottaessa silmät selällään eliittikenraalia.
"Mikä kiehtoo?" villikko toisti epäuskoisena: "Sinä kysyä mikä omenissa kiehtoo kun pitäisi kysyä mikä ei kiehdo."
Välillä oli vaikea uskoa miten turtuneita nämä ihmiset täällä olivat ihmeellisten omenien suloiseen nektariin että Aleiga ei voinut kuin ihmetellä sitä joka ikinen kerta. Fritz tulisi varmaan toivomaan ettei olisi kysynyt tätä pohjolaiselta.
"Omenat ovat kuin itse Jorrkerdin puusta: verrattomia, maukkaita, ihmeellisiä! Mikään muu ei maistu samalta kuin omena mikä omaa niin suloisen maun ja nesteen sen lihan ollen silti niin pehmeää kuin una vasa", ryhtyi Aleiga melkeinpä lennokkaasti kuvailemaan omenaa, näyttäen siltä kuin oltaisiin päästy naisen lempiaiheeseen... "Se ensimmäinen puraisu, se ääni ja kun hampaat uppoavat on niin tyydyttävä kerta kaikkiaan. Ja sitten juuri oikein kypsynyneenä- Kuulin että niitä voi sekoittaa jopa hungeriin muuten, se jos mikä on paras yhdistelmä! Ja sitten kun---"
Ja niin edelleen.
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Touko 2015, 07:44

Ehkä tosiaan oli erhe käydä kyselemään enemmän omenoista villikolta. Tuo tuntui olevan niin hulluna kyseiseen hedelmään, ettei osannut edes fiksusti vastata kysymykseen. Tai siltä se kuulosti Constantinesta. Ei hän vain ymmärtänyt Aleigan omenahuuman päälle, lienikö jonkinlainen sivuvaikutus porokirouksesta vai olivatko omenat muuten vain naisen mieleen, sitä Constantine ei lähtenyt arvuuttelemaan. Ja loppujen lopuksi, kuka hän oli toisen makumieltymyksiä tuomitsemaan. Siinähän mussutti omenoita, jos noin paljon piti. Kaikki ne runolliset vertauskuvat menivät tietenkin yli eliitin hilseen, villikon puhuessa Jorrkerdin puusta ja ties mistä una vasoista, mitä hittoja olivatkaan, Fritzin lähinnä vain pyöritellen silmiä päässään kera syvän huokauksen. Aleigalla kun kuulosti riittävän juttua omenoista vaikka seuraavan viikon ajalle.

"No, miten vain", Fritz kävikin yllättäen tokaisemaan välittämättä siitä, oliko Aleiga aikeissa jatkaa ylistystään, "Mutta ei sitä pelkillä omenilla elä".
Tai ei ainakaan Fritz elänyt, jos siitä lähdettiin. Tosin, ei kenraali aikonut alkaa listaamaan mitään, mistä itse piti tai mitä ehkä olisi tehnyt mieli. Nälkä kun teki tuloaan, nyt jos ruuasta alkaisi puhumaan, äityisi se sietämättömäksi.
Viimein he saapuivat suurelle, kivetetylle tielle joka johti linnalle. Nopea, tyytyväinen virne käväisi kenraalin kasvoilla, oli se aina yhtä mukavaa palata "kotiin" reissusta. Joskin, hovissa odottivat ne omat sotkunsa, silti kenraali odotti jokseenkin mielenkiinnolla mihin tilaan hovi oli ehättänyt eksyä sillä välin kun hän oli reissussa.
"Vieläkö sinä linnalla majailet..?", Constantine kävi kysäisemään Aleigalta, "Vai joko keksit itsellesi paremman paikan nukkua?".
Ei hän ollut perillä Aleigan menoista, ties vaikka mokoma olisi päättänyt johonkin majataloon jo eksyä. Kovin tuo oli kyllä Fritzin seurassa matkaa tehnyt kohden linnaa, mutta ei sitä koskaan voinut olla varma.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Touko 2015, 20:13

Villikko loi mulkaisun töykeään uruziin joka oli keskeyttänyt hänen vastauksensa sille miksi omenat olivat niin ylellisen ihmeellisiä ja hyviä ja himottavia ja---
Aleiga tuhahti ja olisi vielä laittanut kätensä puuskaan ellei olisi vetänyt perässään saalistaan. Kyllä hän olisi porona elänyt omenilla, ihan varmasti jos hänellä ei olisi ollut niin itsekkäitä omistajia. No, ehkä nyt jälleen kaksijalkaisena teki mieli myös asioita, kuten ihanaa, paistettua, mehukasta lihaa... Mutta omenat olivat edelleen se huippuasia koko ravintoympyrässä villikolle. Oikea jalokivi kruunussa!

Omenia Aleiga varmasti heti kävisi hakemassa linnan keittiöstä, kun saisi metsästyssaaliinsa turvaan.
Linnalle johtavan tien näkeminen sai tyytyväisen huokaisun irti pohjolaisesta: vaikka hän ei sitä näyttänyt tai valittanut, hänen käsiinsä alkoi koskea raskaan nahka lastin vetäminen. Olihan melkein puolet päivästä tässä mennyt jo vetäessä.
Kun Constantine kysyi tummatukkaisen majailusta linnalla, loivat mullanväriset silmät kysyvän katseen eliittikenraaliin. Mihin muualle hän olisi mennyt, kuin linnalle? Lisäksi linnasta sai hyviä omenia, sekä Rossy oli siellä ja heillä oli opetukset kesken. Sekä Aleiga oli vielä alfalle velkaa eikä Aleiga ollut vieläkään päässyt tekemään mitään alfan hyväksi.
Mikä pohjolaissoturi hän olisi jos ei pitäisi sanaansa?
"Tietenkin olen linnassa", naikkonen tokaisi kuin asian olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. "Paljon asioita siellä. Ja saa olla lähellä sinua", Aleiga tokaisi virnistäen: "Heti kun otat lisää väkeä laumaasi, tulen uusinta otteluun."
Aleiga ei halunnut kenenkään muun eliittikenraalin ryhmään taistelemaan halteja vastaan. Uruzi oli jo osoittanut olevansa vahvin taistelija täällä ja siten Aleiga oli tehnyt tästä itselleen mittapuun: kun villikko pärjäisi uruzille ja kenties jopa ylittäisi tämän, olisi Aleiga tyytyväinen. Hänen pitäisi vain päästä toisen koulutukseen, mikä tosin ei olisi ehkä helppoa... Mutta Aleiga osasi olla kiltisti jos palkkio siitä oli suurempi kuin kiusaus maksaa takaisin aina kun Fritz teki jotakin epäkunnioittavaa villikkoa kohtaan...
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Kesä 2015, 18:25

Tietenkin tuo oli linnalla, missäs muuallakaan, ainakin näin omien sanojensa mukaan. Niin no, tuskin Aleiga ymmärsi majatalojen ja omien asuntojen ostamisen päälle, mutta ei tuo kyllä linnalla asuvaa sorttiakaan ollut. Jos Constantinelta kysyttiin. Eipä tuosta kyllä kauheasti harmia ollut linnalla, ainakaan niiden ensimmäisten viikkojen jälkeen. Se oli vain hyvä merkki, jos Constantine ei kuullut mitään uutta villikosta, se tarkoitti että tuo osasi olla ihmisiksi eikä aiheuttanut harmeja kenellekään. Silti, Constantine voisi kuvitella Aleigan ennemmin jonnekin syrjäisempään kylään asustamaan puumökkiin, tai miksei saman tien yksinään keskelle korpea johonkin pieneen pirttiin? Ehkä Aleiga vielä joskus moiseen päätyisi, jahka Cryptiin olisi kunnolla asettunut. Tai ehkä tuo palaisi takaisin kotikulmille, mistä Fritz sen tiesi.

Kolossi kävi kuitenkin hörähtämään ääneen Aleigan ilmoittaessa pyrkivänsä Fritzin joukkoihin, heti kun kenraali jälleen uusia miehiä etsisi. Kyllähän hän mokomia tarvitsi, nyt kun oli omiaan menettänyt turhankin monta. Ei heistä tällä miehityksellä ollut tekemään työtä, mihin heidät oli tarkoitettu. Korkeintaan suorittamaan jotain pienempää, "Tavallisia" vihollisia vastaan... Mutta moisissa kamppailuissa kolossin kokoiset miesjärkäleet eivät kauheasti loistaneet, haltiat kun tuppasivat olevan niin pirun nopeita.
"En usko että sinusta on meidän peleihin, tyttö hyvä", Fritz aloitti vilkaisten virnuillen Aleigaan, "Voit ihan hyvin liittyä armeijaan ja mennä muiden mukana haltioita niittämään, siihen sinusta varmasti on, mutta minun pojat eivät niiden suippokorvien perässä ryntäile. Kaadamme isompia vihollisia. Lohikäärmeitä, hirviöitä, suuria petoja. Uskotko muka pystyväsi vintturilla ja ketjulla kiskomaan lohikäärmettä alas taivaalta muiden mukana?".
"Tai katkaisemaan liskon kaula yhdellä iskulla? Lävistämään sen pääkallo ja suomut, tehdä mokomista loppu yhdellä iskulla? Yhdellä nimenomaan, jos niitä liikaa käy sörkkimään ja epäonnistuu fataalissa iskussa, ne vain suuttuvat entisestään", Fritz jatkoi hymisten tyytyväisenä. Voi kuinka hän kaipasikaan jo takaisin jahtiin, listimään mokomia hirviöitä. Mutta, ei tällä miehityksellä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Heinä 2015, 21:13

Jälleen kerran se sotakirves näytti sieltä kaivautuvan esiin kun villikko murahti hampaat esillä kenraalin huvittuneisuudelle. No olipa kiva että toinen näytti lähes aina löytävän hänestä vain hupia kun naikkonen rohkeni itsevarmasti sanomaan haluavansa kouluttautua eliitin alaisena. Että arvosti Fritzin voimaa ja kykyjä soturina, niin kadehtien kuin ihaillen, haluten päästä edes piirun verran samalle tasolle toisen kykyjen kanssa. Että toinen oli hänen mittapuunsa mitä tuli soturiuden puhtaaseen olemukseen.
Olipa hauskaa. Suorastaan vishan hauskaa...
Ja se tyttötelykin, mitä Aleiga oli nähnyt miesten käyttävän joko jälkeläisistään tai pehmeästi pilkatessaan naisia, oli oikein ratkiriemukasta!
Näytti siltä kuin tummatukka olisi puraissut perin hapanta, raakaa omenaa katsellessaan yhä suutaan soittavaa uruzia.
Ehkäpä jopa heidän molempien iloksi pohjolaisen maistamaa kitkeryyttä hälvensi se, miten intohimoisesti kenraali alkoi puhumaan kaikista niistä suurpedoista joita tämä miestensä kanssa listi pitkin maita ja mantuja. Suuren pedon metsästämisen oli aina ollut Aleigalle intohimo, todellista kykyjen koettelua, ja ehkä hieman Fritz puhui... Järkeä, kun kyseenalaisti ettei Aleiga kykenisi vetämään lohikäärmettä alas muiden yhtä raavaiden miesten kuin Frizin kanssa.
No, ehkei, ei hän ollut niin vahva...
Mutta pitikö muka aina ollut vahva, että sai tapettua itseään moninkerroin isompia otuksia? Pitikö pystyä yhdellä huitaisuilla tappamaan loharin että saattoi liittyä lohikäärmetappajiin?
Oli Aleiga kuullut jo täällä ollessaan lohikäärmeistä, sekä kysynyt itse alfan neuvonantajalta niistä. Nähnyt kuvia joita taiteilijat olivat tehneet, tietoja mitä oli kerätty. Ja tullut siihen tulokseen että niin kuin oli metsästäjiä oli myös lohikäärmeitä erilaisia. Pahimmat olivat kyllä isoja, mutta eivät välttämättä vahvoja. Nopeita, myrkyllisiä, ovelia... Tuskin edes Fritzin kokoisen lohkareen voimat aina riittivät jokaisen loharin kukistamiseen?
Aleiga virnisti ajatukselle, Fritz tappelemassa itseään nopeamman ja ovelamman loharin kanssa joka vain leikitteli uhrillaan. Eikö silloin kelpaisi Aleigan kaltaisen nopeus ja tarkkuus?

"Eli, jos tuon-" ei, väärä käytäntö, "Näytän sinulle ensi kerralla loharin pään, jonka olen itse tappanut ja irrottanut, myönnät olleesi edes vähäsen väärässä minussa?" tummatukka virnisti ylös kenraalille, silmät sirillä ja hampaat esillä kuin kettu kanalassa.
"Ja kun etsit muita isoja uruzia laumaasi ja minä osoitan pärjääväni, päästätät tämän pikku hyddin mukaan?"
Aivan sama mitä toinen sanoisi, Aleiga aikoisi tulla mukaan silloin, näyttää toiselle. Ja hän myös vielä tappaisi ja irrottaisi lohikäärmeen pään yksinään. Näyttäisi sen toiselle leveän virneen kera.
Katsotaan sitten silloin kuka nauraa kenelle!
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2015, 12:31

Hetkeksi kenraali ehätti uppoamaan täysin omiin ajatuksiinsa muistellessaan sitä huumaa ja jännitystä mitä petojen kaataminen toi aina tullessaan. Oli suorastaan epäreilua, ettei Fritz päässyt mokomia liskoja listimään, mutta ei hän ollut tyhmä. Ei hän lähtenyt riitaa haastamaan petojen kanssa vajaalla miehityksellä - saatikka sitten yksinään. Petojen kaataminen piti sujua nopeasti ja vaivattomasti, ilman menetyksiä ja juuri nyt Fritzillä ei ollut resursseja moiseen toimintaan. Kismittihän se, mutta ehkä muutaman kuukauden päästä miehiä saataisiin koulutettua sen verran, että päästäisiin takaisin toimintaan niin sanotusti. Siihen asti Constantine sai tyytyä ottamaan yhteen vihollisten joukkojen kanssa, jos noihin sattui törmäämään reissulla tai toisella.

Katse kääntyi takaisin Aleigan puoleen, naisen käydessä kyselemään myöntäisikö Fritz olleensa väärässä, mikäli villikko hänelle lohikäärmeenpään kiikuttaisi.
"Myönnän korkeintaan sinun kykenevän kaatamaan liskon - sikäli mikäli voisit todistaa tosiaan itse kaataneesi ja tappaneesi sen. Mistä minä tietäisin, vaikka olisitkin pään jostain hämäräkujilta hankkinut, ties mitä laitapolkujen kulkijat kauppaavat tätä nykyä pimeillä kujilla...", Loppuosa lauseesta tuli lähinnä itsekseen mutisten, Constantinen haluamatta edes miettiä mitä kaikkea sitä kauppatavarana liikkuikaan pimeillä kujilla, missä kukaan ei varsinaisesti ollut vahtimassa.
"Sitä paitsi. Se, että kykenisit lohikäärmeen kaatamaan, ei merkitse mitään loppupeleissä, jos et osaa toimia ryhmän mukana", Fritz jatkoi, "Emme me ole ainoita liskonkaatajia Cryptissä - olemme vain yksi suurin ja tunnetuin ryhmä, kerta Hänen Majesteettinsa eliittejä olemme. Jotkut lohikäärmeenkaatajat toimivat yksin, eivätkä halua apua ja saavat liskoja alas omin avuin - mutta se ei ole meidän tapamme toimia. Olemme ryhmä joka toimii yhtenä, sooloilijoita ei siis pahemmin katsella".
"Joten, ennemmin mitä miettisit miten todistaisit voimasi minulle, mitä jos kysyisit itseltäsi, onko sinusta tottelemaan käskyjä ilman mukinoita ja ottamaan huomioon myös tiimikaverisi, joiden henki riippuu yhtälailla heidän omasta osaamisestaan, mitä sinun tiimityöskentelystä?", Kulma kävi kohoamaan kysyvästi vanhemman katsellessa alas naiseen, samalla kun kaksikko saapui jo linnan porttien puoleen.


//21.9.2015. SEN VERRAN HILJASTA ETTÄ KISKASEN HAHMONI POOIS, PISTÄ YKSÄRII TAI HUUTELE SKYPES SIT JOS/KUN HALUAT TAAS JATKAA! .3. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Loka 2015, 23:10

Aleiga oli aidosti loukkaantunut. Se oli totta että he eivät tunteneet toisiaan kovin hyvin. Ja suurimman osan ajasta tähän asti he olivat vain enimmäkseen murisseet toisilleen kuin kaksi reviiritietoista otusta, mutta että Consta epäilisi naikkosen rehellisyyttä? Että Aleiga huijaisi? Vieläpä metsästyksessä?
Aleigaa oli kutsuttu ja paneteltu monilla asioilla joita ei voisi paikallisella kielellä kääntää, tai edes verrata keskenään loukkaamisen tasolla. Mutta tämä Constantinen epäilys kyllä pääsi listan kärkikastiin ongelmitta! Villikon virne suli tämän kasvoilta kuin sulava rauta, hitaasti haihtuen kunnes jähmettyi tiukaksi viivaksi. Tummat silmät synkkenivät muutaman asteen enemmän, kulmien alta niiden tuijottaen ylös talven kylmyyden tavoin tuohon mieheen.
Joka aina onnistui raivostuttamaan tummatukan että huolimatta aiemmasta keskustelusta oli pohjolainen varma että toisella oli jotain häntä oikeasti vastaan.

Kehonsa jähmettyneenä, leukaperät kiristellen kun raivo naisen sisällä kyti hitaasti mutta vaarallisesti rätisten valmiina leimahtamaan pienestäkin ruokkimisesta.
Kuinka toinen kehtasi? Mokoma hilgerin jälkeläinen tuskin pärjäisi metsällä yhtään paremmin kuin parikuinen lapsi: toki toinen oli tappelussa nopea, se oli todistetusti, mutta toisen iso ruho olisi vain tiellä metsästyksessä. Toinen olisi varmasti kömpelö ja äänekäs kuin vasta talvelta herännyt karhu. Toinen tuskin osasi jo kaukaa arvioida mikä elukka oli turkiltaan ja lihaltaan hyvä, arvokas.
Ehei, Aleiga oli varma, maalaillen jo mielensä luolien seinille miten itse suursoturi Constantine ei saisi edes pahaista hargeria kiinni vaikka sillä olisi toinen jalka katki!

Niin kuumentuneet olivat naisen tuntemukset ettei tämä kyennyt selkeästi ajattelemaan Constan puheita, etsimään niissä olevaa merkitystä mitä toinen hänelle yritti tilittää yhteistyöstä ja mitä lohikäärmetappajien ryhmässä haettiin.
Kihisevässä raivossaan nainen puristi kelkkansa vetopuita rystyset valkeina ja rusto kuultaen ihon läpi. Huulten välistä sähähtivät kiukkuisen käärmeen tavoin hänen vastauksensa: "Unohda."
Kaikki... Kaikki, joka helgetan mies oli ihan samanlainen oltiin missä oltiin: aina katsomassa häntä alas nokkaansa pitkin kuin hän ei ollut mihinkään muuhun hyödyllinen kuin kampeamaan jalkansa auki, antamaan penikoita näille ja ottamaan vastaan sen mitä annettiin. Kuin mikäkin piski. No hän ei sellaiseen koskaan taipunut ellei pakotettu, hän purisi näiden jatkeet, kynsisi silmät puhki ja iskisi niin monta kertaa puukon näiden rintakehän läpi kuin tarvitsi!
HÄN. EI. TAIVU!

Silmänsä kosteina kiukusta ja rintakehänsä korventuen ikävistä muistoista käänsi pohjolainen selkänsä ja ahkionsa -minkä saalis notkui uhmaavasti nopeasti liikkeestä mutta kaikki ihmeellisesit kyydissä pysyen- ukolle ratsuineen.
Ei hän tarvinnut Constaa mihinkään. Hän pystyisi tulemaan vahvaksi ihan omin avuin ja sitten laittaisi toisen polvilleen. Yhteistyötä urgojen kanssa... Etsikööt yhteistyöhönsä menevät huorat muualta!
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Joulu 2015, 19:26

Unohda. No sen homman Constantine kyllä osasi, mies kun ei jaksanut pitkään mielessään säilyttää mitään ylimääräistä. Sen enempää ei Aleiga käynyt hänelle enää sanomaan, sen sijaan nainen silmät kostuen päätti poistua paikalta kovinkin kiukkuisena. Suuttuiko tyttö nyt siitä, että olisi pitänyt itsensä todistaa? Pyhä pieru, eivätkö naiset osanneet ottaa mitään asiallisesti ja rauhallisesti? Aivan samalla tavalla Fritz olisi epäillyt pohjolanperkelettä, oli tuo sitten mies, nainen tai jotain aivan muuta! Ei hän tuntenut Aleigaa ja tuon taitoja, tietenkään hän ei heti ottanut mokomaa riveihin hyppelemään! Ei hän ottanut ketään heti ensikättelyssä! Sen takia heillä oli värväyspäivät, koulutukset ja harjoittelut, jotta kaikki sujui kuin tanssi tositilanteessa ja he välttyisivät turhilta menetyksiltä.

Fritz hymähti terävästi, sen pahemmin kiinnittämättä huomiota poistuvaan tyttöön. Menköön, jos halusi mököttää. Eliitti ei aikonut anteeksi pyydellä sitä, että oli suorapuheinen ja kertoi faktat, kuten kaikkien muidenkin suhteen. Mikä nuorisoa nykyään vaivasi? Kaikki piti ottaa niin itseensä ja kaikesta piti mennä nurkkaan itkemään - aivan sama vaiva oli itse nuorella kuninkaalla!
Oli miten oli, Constantine jäi omiin oloihinsa, katsoi että ratsunsa pääsi lepäämään ja sai ravintonsa, ennen kuin kenraali itse suuntasi sisätiloihin vaihtamaan vaatteitaan ja rentoutumaan pitkän matkan jälkeen, jääden kuitenkin sotilastuville yöpymään, eikä suunnannut kotikartanolle kaupungin puolelle. Ei hän jaksanut enää sinne matkata - sitä paitsi tuvilta löytyi helpommin ryyppyseuraa, jos illan tullen alkoi humalatila houkutella.



//mmm se oli varmaan si tässä? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 07 Helmi 2016, 15:03

#Juuh, eiköhän ollut tässä. Kiitos pelistä ^^#
Vahti
 

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron