Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | Aksu

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | Aksu

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Helmi 2015, 02:18

Tällä kertaa Aleiga ei ollut vihainen tai raivostunut mistään minkä koki olevan väärin häntä kohtaan, hänellä kun yksinkertaisesti ei ollut nyt tarpeeksi energiaa moiseen riehumiseen.
Pohjolan nainen seisoi paikallaan lievästi ärtyneenä, tuijottaen kettuuntuneen näköisenä häntä kuulustelevaa portin vartijaa.
Pari viikkoa vieraassa pusikossa ja maastossa oli vaatinut omansa naisen yleensä taisteluvalmistaa asenteesta, Aleigan taidot ihmismuodossa ollen hieman ruosteessa. Sekä se että pari viikkoa oli ollut ilman kunnollisia ja tarkoin valikoituja linnan keittiön omenia. Meheviä, täyteläisiä ja raikka omenoita joilla oli puhtaan valkea sisus... Melkeinpä se ainoa syy miksi pohjolainen oli tullut nyt takaisin tämän heimon maille metsästyssaaliinsa kanssa.
Mikä juuri nyt oli ilmeisesti syynä siihen, ettei häntä aiottu laskea noin vain takaisin alfa Henryn kaupunkiin.
"Mikä siis on nimenne neiti?"
"Aleiga." Jo neljäs kerta kun tätä keskustelua käytiin hieman sivussa avonaisista porteista, kolme muuta vartijaa vartioiden niitä samalla kun pitivät silmällä pohjolaista ja tämän kuormaa.
"Siis koko nimenne, myös sukunimenne."
"Aleiga Felijan tytär", nainen tokaisi tasapaksulla äänellä, miettien millaiseksi hän pilkkoisisi omenat ja söisi ne yksitellen kun pääsisi keittiöön noutamaan. Hän oli kuullut että omenia saattoi kostuttaa hunajaan, sellaista makeaa ja kultaista nestettä, ja kuinka hyvää se olisi!

Metsästysonnea oli oikeastaan naisella ollut, huolimatta siitä ettei tummatukka ollut tehnyt mitään palvontarituaaleja hengille. Ehkä niiden ihme valo-otusten voimat eivät yltäneen näin etelään, mikä oli hyvä! Imekää siitä moko-
"Ja mistä saitte kaiken tämän tavaran, erityisesti haltiatavarat, neiti Aleiga?" vartija kysyi viitatessaan Aleigan kuormaan, minkä naikkonen oli vetänyt metsästä tänne porteille asti yksin.

Parista paksusta ja monista pienimmästä puun oksista, eläimen kuivatuista jänteistä sekä revityistä vaatteista tehty pieni ahkio notkui niin pienten kuin keskikokoisten eläinten nahoista, luista ja sarvista. Pohjolainen oli erityisen tyytyväinen pariin metsästämäänsä kettuun ja yhteen ilvekseen. Niiden kynsistä, hampaista ja turkeista saisi hyviä vaihtokauppatavaroita. Ja hänellä oli noille ketun turkeille omaakin käyttöä...
Tosin, ennen metsään lähtöä nainen oli huomannut omistavansa jotakin muuta mikä oli vielä arvokkaampaa kuin kymmenen ahkiota täynnä turkiksia yhteensä. Hän tosin käyttäisi sen vain ja yhtä asiaa varten, jahka hän nyt pääsisi takaisin linnaan tästä!
Mutta niin, se ei ollut nuo eläimen jäännökset mitkä olivat herättäneet epäilyksiä pohjolaista kohtaan, vaan Aleigan haltiatavarat. Joille hänellä oli hyvä selitys, totuuden mukainen vieläpä. Ja minkä hän oli jo neljä kertaa sanonut, nyt kyllästyneenä selittäen jutun lyhennettynä versiona.
"Metsässä haltilta. Metsästin", tummatukka tokaisi ja haukkotteli hieroen kasvojaan. Tämä haltiavaatetus oli hieman pientä hänen yllään, mutta oli parempi kuin vaatteet jotka olivat kärsineet tappelussa ja lopulta menneet käyttökelvottomaksi eläinten suolistamisessa.
Mokoma halti oli hyökännyt tyhjästä metsästävän Aleigan kimppuun, vetäen siistin mutta pinnallisen haavan Aleigan koko selän leveydeltä viistottain miekalla. Noh, sen haltian kallo oli nyt noiden nahkojen seassa joten he olivat kai tasoissa.
Ja Aleiga olisi sen kallon esittänyt tälle vartijalle puheidensa todisteeksi mutta annettiinko hänen?
Ei, hän oli liian epäilyttävä. Yllään haltiavaatteet, haltia varsijousi ja miekka sekä ahkiossa loput sen kultatukan tavaroista. Laukku, kultakolikoita, joku kampa... Mutta niin kauan kun se kaikki oli myytävissä tai vaihdettavissa johonkin syötävään -ja rouskuvaan hedelmälihaan- niin Aleiga oli ottanut sen mukaan haltilta sekä tämän leiristä.
Eihän suippokorva niitä enää tarvinnut.

Vartija tiukensi huuliaan, mitä tämä ilmeisesti teki joka kerta kun ei tykännyt kuulemastaan. Aleiga tiesi.
Naikkonen oli kokeillut sitä sanomalla jonkun paikallisen kirosanan päin vartijan naamaa ja toisen huulet olivat menneet suoraksi viivaksi kuin kalalla. Se oli melko vähäsen huvittanut Aleigaa loppujen lopuksi.
Hän halusi vain omenia...
"Minun kyllä pitää sanoa, Aleiga neiti, että tämä ei näytä hyvältä teille. Kuten tiedätte sodastamme haltioita vastaan, kukaan joka ei ole heidän puolella ei pukeutuisisi-"
"Voi nyt helvatan kakenin perse!" nainen ärähti saadessaan pienen energiapiikin tylsistymisen keskellä. Hän halusi omenia ja nyt! Tiesikö tämä kaveri edes kuinka paljon aikaa, työtä, tekniikkaa, voimaa ja kärsivälisyyttä se vaati että sai tuollaisen määrän eläimiä metsästettyä kahdessa viikossa ja sitten vielä raahattua se tänne asti!?
Tosin, Aleiga oli hieman matkalla ihmetellyt: ennen hän ei olisi jaksanut välttämättä noin isoa kuormaa raahata niin pitkää matkaa. Varmaan porona oleminen oli todella vahvistanut hänen kehoaan.

Vartijalle ei annettu paljonkaan reagoitavaa kun naikkonen nappasi tätä haarniskan etuosasta, nostaen toisen kätensä aikeinaan mäjäyttää tyyppiin vähän jotakin järkeä...
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Maalis 2015, 12:11

Constantine Fritz


Fritz oli lähtenyt noin viikko sitten käymään kotikulmillaan, saatuaan kirjeen Beckket Dukesilta, joka oli toivonut paronin pikaista vierailua. Oli asioita hoidettavana, joita Dukes ei uskaltanut yksin käydä pähkäilemään, vaan pyysi ennemmin Fritzin paikalle. Kerta kenraalilla ei ollut mitään polttavaa tarvetta pysyä linnalla, oli hän ilmoittanut kuninkaalle poistuvansa hetkeksi vieraillakseen Cliffordissa. Lupa lähtöön oli saatu - vaikkakin Constantine olisi kyllä lähtenyt ilman lupaakin... - ja Fritz oli käynyt taittamaan matkaa kera muutaman luotetun sotilaan ratsain. Vierailu kotona oli ollut mieluisa ja sujunut hyvin, kuten myös meno ja paluumatka. He eivät olleet törmänneet pahemmin mihinkään vaaralliseen tai epäilyttävään, mikä oli oikeastaan vain hyvä. Vaikka kaipasikin yhä toimintaa, halusi Fritz taittaa pitkät matkat rauhassa. Tästä kaikesta olisi puuttunut Kuiskaukseen törmääminen, Frtizin tuntien jonkinlaista kohtaamiskammoa vihollisen eliittiryhmää kohtaan viimetapaamisen jälkeen. Hän oli menettänyt monta hyvää miestä, eikä Fritz välittänyt menettää yhtään enempää. Varsinkaan Winderille, joka oli selvästi tehnyt tästä kaikesta henkilökohtaista!

Nyt kenraali oli kuitenkin palaamassa takaisin hoviin. He olivat lähteneet liikkeelle Cliffordista toissa päivänä ja edenneet mahdollisimman nopeasti, saapuen lopulta kaupungin porteille. Matkaansa kenraali oli ottanut Cliffordista koulutettuja sotilaita, jotka muutenkin olivat tulossa kaupunkiin, liittyäkseen kuninkaan armeijaan, nyt kun olivat koulutukseltaan valmiita. Osa näistä sotilaista oli jäänyt jo Elmoon, heidän ohitettua tuon sotilaskylän matkallaan.
Fritz oli matkasta uupunut, vaikkei antanut sen näkyä päälle päin. Vaikka halusikin vain vetäytyä omiin oloihinsa lepäämään, istui kokomustaan haarniskaan pukeutunut kenraali ryhdikkäästi ja edustavasti ratsunsa Hilden selässä. Vanha tamma askelsi tasaisen rauhallisesti joukon kärjessä, käyden hidastamaan askeltaan isännän käskystä.
Porttien lähestyessä kävi kotkannenäisen silmään osumaan turhankin tuttu näky. Aleiga oli ehkä viimeinen henkilö, jota kenraali oli "Kaivannut" poissa ollessaan. Ei, kyllä se vähiten kaivattu taisi sittenkin olla se sarvipäinen piru... tai kaljupäinen velho. Mutta Aleiga oli noiden kanssa kyllä lähellä samaa viivaa! Syvä huokaus karkasi ilmoille Fritzin seuraillessa, kuinka Aleiga kävi syystä tai toisesta nyt käsiksi portinvartijaan, naisen selvästi menettäen hermonsa tuon kanssa - mikä ei kyllä ollut yllättävää.

"Felijan tytär on nyt hyvä ja laskee irti vartijasta, ellei halua lisää hankaluuksia", Constantine kävi kajauttamaan jo kauempaa, kenraalin äänen kantaen kyllä helposti tuon matkan. Se oli Aleigan oma vika, jos ei käynyt käskyä tottelemaan.
"Meillä ei täällä sivistyksen parissa ole tapana käydä auktoriteettien kimppuun, toisin kuin ehkä siellä korvessa mistä sinä tulet, Aleiga", Fritz jatkoi pysäyttäen valtavan ratsunsa Aleigan ja vartijan viereen. Vartija katsoi pitkään kenraalia, joka selvästi tunsi tämän naisen. Olihan eliitti toistanut naisen esittelemät nimet. Aleiga saikin olla tyytyväinen siitä, että Fritz edes jaksoi muistaa tuon nimen, kenraalilla kun ei ollut tapana pistää muistiin "turhanpäiväisiä" nimiä. Ei vanhan miehen ajatuskapasiteetti riittänyt monen nimen pyörittämiseen. Tosin, ehkä Aleiga oli kokonaisuutena niin ärsyttävä tapaus, että tuon nimen muisti vaikka väkisinkin.

"Aleiga on Hänen Majesteettinsa.... "vieras". Hänet voi päästää läpi, joskin viimeksi kun hänet näin ei hänen päällä moisia kuteita ollut", Fritz kävi kertomaan vartijalle, jahka Aleiga nyt mokomasta oli päästänyt irti. Samalla käytiin myös antamaan lopuille sotilaille käsky jatkaa matkaa kohti linnaa, Fritz uskoi että tässä tulisi kestämään hetki, eikä heidän kaikkien todellakaan tarvinnut tähän jäädä asiaa selvittämään. Vain kenraalin.
Kypärätön kenraali silmäili hetken Aleigaa ja tuon kuormaa, hymähtäen sitten pienesti.
"Et sitten osaa pysyä poissa vaikeuksista, vai onko tämä mukavakin harrastus sinulle?".


// HUOAAAAH FINALLY HERE WE GO OKAY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 24 Maalis 2015, 14:40

# YEAAAH! *pulpahtaa pintaan ja painuu takaisin pinnan alle* #

Kanuuna oli ladattu ja valmis laukaistavaksi nyrkin muodossa niin hämmentyneen kuin järkyttyneen portinvartijan naamaan. Ei sitä nyt joka päivä nainen käynyt noin vain käsiksi haarniskoituun, aseistettuun portinvartijaan! Jopa toinen vartijoista seisoi typertyneenä paikallaan tilannetta seuraten paikalleen jähmettyneenä.
Terävä kiilto silmissään Aleiga laittoi nyrkkinsä liikkeelle mutta se pysähtyikin kesken kaaren, törmäämättä silmänsä sulkeneen vartijan pärstään.
Toinen suupieli ylöspäin kaartuen, vaikkakin huulten välistä kuului ärtynyt tuhahdus, villikko päästi irti vartijasta ja käänsi huomionsa tuttuun uruziinsa.
Tämäkin vielä... Pohjolaista ei nyt oikein huvittanut alkaa leikkiä toisen kanssa, valitettavasti.
Tosin, ainahan sitä jaksoi hieman tökkiä kotkanenäistä yrmyä.
"Miten vaikuttavaa että muistat koko nimeni, ja osaat käyttääkin sitä, Fritzi", nainen tokaisi ja kohotti kätensä puuskaan, katsellen pienen hymyn kera kenraalin ratsua.
Vaikuttava tamma se oli, koollaan ja pystyessään kantamaan moista kolossia selässään. Hetken mielijohteesta, valmiina vetämään takaisin, naikkonen ojensi kätensä kohti hevosen turpaa silittääkseen.
Tummat silmät katselivat kavioeläimen omiin, lempeän oloisiin.

Puolikorvalla pohjolainen kuunteli Fritzin löpinöitä, vilkaisten ylös kun mainittiin hänen vaatteensa -mikä ihme niissä nyt muka oli?!- ja kun kenraali näytti tähän jäävän vähän pidemmäksi aikaa heidän kanssa.
Mikä kunnia, ei. Noh, ehkä tässä saataisiin asiat nyt selvitettyä vartijan kanssa.
Vielä hetken aikaa keskittyen tammaan edessään Aleiga viivytteli ennen kuin huomioitsi jälleen kenraali Fritzin, villikon vetäen kätensä takaisin puuskaan ja vilkaisten nopeasti itsekin kuormaansa.
"Vaikeus se sanottaisiinko minun luokseni tulee. Suippokorvankin metsässä sain kimppuuni, mikä vaatteeni selittää, kenraali Fritz." naikkonen totesi alkaen astelemaan kohti kuormaansa, tunkien kätensä nahkojen ja turkkien alle.
Ja vetäen sieltä siistiksi, sileäksi ja valkeaksi luuksi puhdistetun pääkallon. Haltian, jos tarkkoja oltiin.
"Tosin, ei paljoa erilaisuutta haltin pääkallossa kun meidän omaa vertaa", Aleiga tuumasi virnistäen, pallotellen haltian pääkalloa käsissään kenraalia tarkkaillessaan.

#Onko ne vai eikö on, eiku #
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Huhti 2015, 03:24

Hilde suorastaan nautti siitä huomiosta, mitä tämä tulitahtoinen, toistaiseksi tuntematon nainen sille soi. Tamma harvemmin sai silityksiä osakseen keneltäkään, omistajansa ollessa kovinkin eläimistä ymmärtämätön idiootti ja kukaan ei varsinaisesti uskaltanut jättimäistä kylmäveristä lähestyä hellin ottein. Silloin tällöin tuli taputusta kaulalle tallipojilta ja porkkanaa palkkioksi hyvästä käytöksestä. Mutta nyt kun joku tuntematon tuolla tavoin uskalsi tammaa silitellä, kävi hevonen melkein silmänsä sulkemaan silkasta nautinnosta.
Kyllähän Constantinekin sen huomasi, mutta ei sen pahemmin puuttunut asiaan. Siinähän silitteli konia, jos halusi. Vartija kuitenkin ymmärsi tilanteen eikä enää pitänyt aiheellisena kuulustella tätä outoa naista, kerta itse eliittikenraali tuosta oli menossa takuuseen - enemmän tai vähemmän vapaasta tahdostaan. Sen enempää portinvartijat eivät päättäneetkään kiusata Aleigaa, vaan jättivät tuon nyt kenraalin seuraan kerta kaksikolla näytti juttu luistavan.

Fritzin kulma kävi kohoamaan jokseenkin huvittuneena Aleigan kertoessa vaikeuksien etsivän ennemminkin naista käsiinsä, mokoman villin mainitessa suippokorvaisen hyökänneen kimppuunsa metsässä. Ilmeisesti Aleiga oli tuosta suippokorvasta tehnyt selvää, kerta nainen oli elossa ja haltia ei. Sen sijaan että elävää haltiaa olisi harteillaan kantanut, kävi Aleiga kaivamaan kuormastaan esiin puhtaan pääkallon, indikoiden sen kuuluneen juuri kyseiselle haltialle. Constantine irvisti pienesti tuon näyn nähdessään, näyttämättä kovinkaan vaikuttuneelta naisen saavutuksista. Tosin, vaikka sitä ei päälle päin näyttänyt, oli äärirasistinen kenraali jokseenkin vaikuttunut naisen saavutuksesta. Sen lisäksi että oli haltian tappanut - eikä alkanut moisten kanssa veljeilemään - oli tuo myös näemmä ihan kiitettävästi riistaa kaatanut. Ehkä tuo ei ollutkaan niin turha, mitä Fritz oli olettanut.
"Ehkä se samalta näyttää päällisin puolin, mutta on niillä huomattavasti pienemmät aivot joka tapauksessa", Constantine kävi tuhahtamaan Aleigalle, tuon esitellessä sitä kalloa, jonka esiin oli kaivanut, "Tai sitten ne ovat vain muuten tyhmiä, kun meille alkavat uhittelemaan".
"Ota roinasi ja ala kävellä", Fritz kävi hymähtämään nyökäten samalla, kehottaen Aleigaa lähtemään kävelemään vierellään kohden kaupungin katuja, kenraalin käskiessä ratsunsa rauhallisen hiljaiseen käyntiin eteenpäin.


// OLLAKKO VAI EIKÖ OLLA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Huhti 2015, 00:44

Eliittikenraalin reaktio haltiapääkalloon näytti tuottavan naiselle huvittuneisuutta, Aleigan suupielet kohoten hetkeksi vielä vähän enemmän.
Miehen vastalausekin sai naisesta irti kuplivan naurahduksen, huolimatta siitä että villikko oli muuten väsynyt taitamisen rasituksista. Ehkä tämä oli hieman saanut lisäpuhtia tästä yllättävästä tapaamisesta. Eihän hän voinut antaa uruzin päästä päälle yllättäen, niin fyysisesti kuin henkisesti, vaikka ei tässä nyt ollutkaan mikään kireä tunnelma. Ihan rento -ainakin viime kertaan verrattuna- mikä jopa yllättikin tummatukkaa.
No, eihän hän mitenkään erityisemmin vihannut eliittikenraali Fritziä. Se oli vain toisen hemmetin ylpeä asenne ja kotkannenäänsä pitkin katsova olemus mitkä ärsyttivät pohjolaisnaista.
"Ota roinasi ja ala kävellä."
...Ja siinä se taas nähtiin, juuri kuten sanottiinkin. Ei mitään älyä tuolla urogilla.

Pohjolainen tuhahti paheksuvasti, harkiten heittäisikö pääkallon päin kolossin päätä ihan vain koska tuntui siltä... Mutta metsäsätäjätär oli nähnyt vaivaa tämän kallon irrottamiseen ja puhdistamiseen joten terävällä liikkeellä tämä tunki esineen takaisin kuormansa kätköihin.
Ja tarttuen jälleen kerran ahkionsa valjaisiin, vetäen ne olkapäittensä yli ja alkaen raahaamaan kuormaa perässään uruzin ja tämän ratsun rinnalla.
Ainakin tässä päästiin sentään eteenpäin, eikä enää kykitty tollojen kanssa puhumassa. Tosin vielä kapteenin sanoista pikkumaisesti ärtyneenä Aleiga päätti ettei puhuisi halaistua sanaakaan toiselle.
Ei mitään kunnioitusta toisella. Tyhmä, iso murikka.
Maanväriset silmät vilkaisivat kulmien alta ratsastavaan mieheen, sitten tämän alla olevaan tammaan. Iso otus se oli, Aleigan kotipuolessa moisia eläimiä ollen harvassa ja vain todella vaurailla johtajilla.
"...Minkä ikäinen hän on?" pohjolainen kerkesi kysyä hevosta katsoen, ennen kuin kerkesi purra kieltään.
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Huhti 2015, 20:43

Kotkannenäisen katse oli kiinnittynyt menosuuntaan, suuren ratsun käydessä askeltamaan tasaisen nätisti eteenpäin rauhallisella käynnillä. Constantinella ei ollut mitään tarvetta avata suutaan, vaikka tuo villinainen nyt matkaseuraksi lyöttäytyi. Suuntahan heillä oli sama, joten miksei sitä yhdessä sitten taittaisi. Tai näin Fritz ainakin oletti, hänen tietojen mukaan Aleiga piti yhä majaa hovissa, vaikka ei varsinaisesti sitä ansainnut... jos häneltä olisi kysytty. Mitä tuo siellä edes teki? Istuskeli ja ihmetteli? Ja näemmä välillä lähti lahtaamaan elukoita - kyllä, haltiat kuuluivat elukkoihin - pitkin metsää. Tuosta tuntunut olevan kuin harmia hovissa, jäisi sinne metsään kerta siellä halusi samoilla.
No, sentään nyt Constantine saattoi pitää silmällä, ettei Aleiga mitään tyhmää tekisi kaupungilla. Tietenkin tuo nainen herätti huomiota omalla tavallaan, moista kuormaa kun raahasi täysin yksin. Tosin tällä hetkellä vieressä ratsastava järkälemäinen eliitti taisi olla se suurempi huomion herättäjä, mitä Aleiga.

Yllättäen Aleiga kävi avaamaan suunsa, kysellen minkä ikäinen kenraalin ratsu oli.
"Hilde... Jo päälle kaksikymmentä vuotta... Äkkiä laskettuna", Fritz kävi vastaamaan sen pahemmin viivyttelemättä tai ihmettelemättä kysymystä. Ilmeisesti nainen oli vain utelias tai sitten katsoi tarpeelliseksi pitää keskustelua yllä, eipä se Fritziä haitannut, niin kauan kun Aleiga ei päätään alkaisi aukomaan. Sitä odotellessa.
"Alkaa olla jo vanha. Ehkä ansainnut jo eläke päivät", Kenraali kävi lisäämään hymähtäen. Eiköhän eläke tässä jo itse kullekin kelvannut...
"Taitaa joka tapauksessa olla vanhempi tapaus, mitä sinä".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Huhti 2015, 23:18

Oli melkeinpä silmin nähden rentouttavaa olla pitkästä aikaa järkevässä seurassa, missä toinen osapuoli ymmärsi ja oli kykenevä asialliseen kommunikointiin.
Oli melkeinpä harmi ettei Aleiga ollut enää poromuodossaan, hän olisi mielellään keskustellut Hilden kanssa tästä oudosta heimosta ja kaikkea mitä se sisälsi. Varmasti kokenut tamma olisi osanut kertoa monia asioita niin että pohjolainen olisi ne ymmärtänyt. Esimerkiksi Hilde olisi nyt voinut selittää, miksi Constantine oli oikea uruzi. Oliko joku kalauttanut miestä päähän vai oliko se valitettava syntymävika...
Villikon suupielet kohosivat ystävälliseen eleeseen kun tämä nyökkäsi pienen tervehdyksen tammalle.
"Hauska tavata, Hilde." nainen tokaisi pohjolaiskielellään ratsulle.
Oli toinen kyllä vaikuttava capalliin,iso ja voimakas pystyen kantamaan vaivatta Constan tapaisen liikkumattoman järkäleen... Ja varmasti toinen oli joutunut eliittikenraalin ratsuna monenlaisiin taisteluihin, joista tummatukka olisi mielellään kuunnellut soturieachilta.

"---vanhempi tapaus, mitä sinä."
Pohjolaisen naama venähti, tämä melkeinpä pysähtyen paikalleen järkytyksestä mutta saaden itsensä pysymään liikkeellä ratsun ja sen isännän kanssa. Maanruskeat silmät antoivat pisteliään mulkaisun yläviistoon eliittikenraalille.
"Vertasitko minua juuri capalliin?" metsästäjätär esitti retoorisen kysymyksensä toiselle, niin kuin muriseva hurtta.
Jo oli toisella otsaa! Toinen ei vain verrannut Aleigaa eläimeen -takuulla eri tavalla miten pohjolainen vertasi muita näiden luonteenpiirteiden ja kykyjen mukaan- vaan oli välinpitämätön sitä tietoa kohtaan että pohjolainen oli ollut poro. Ei hevonen, ja ukko oli ollut itse paikalla todistamassa sen kaiken!
Jo toisella oli otsaa...
"Sama kuin minä vertaisin sinua uruzin sijasta cathiin, mikä sinä kyllä vähän oletkin..."
Niinpä, ihan kuten chatin, Constantinellakin oli ilmeisesti tapana purra tai iskeä kyntensä silloin kun vähiten sitä odotit. Että kun Aleiga inhosi chatieneja...
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Huhti 2015, 20:05

Vankka ratsu kävi syystä tai toisesta hörähtämään, kun tuntematon nainen sille puhui oudolla kielellä. Ehkä se ymmärsi, omalla tavallaan, kun uusi tuttava hänelle puhui. Muutenkin Aleigan seura tuntui miellyttävän tammaa, joka vähän väliä vierellä kulkevaan naiseen vilkuili. Constantinehan sitä ei huomannut, ei mies osannut pahemmin eläimiä tulkita. Paitsi petoja. Moiset pienet eleet ja hörähtelyt jäivät helposti huomaamatta tuolta, Constantinen osaamatta varsinaisesti tulkita eläimiä. Ei hän katsonut sitä tehtäväkseen, kunhan ratsunsa oli hyvässä kunnossa ja totteli, niin kaikki oli hyvin. Jos tamma oikkuili, saisi eläinlääkäri sitä katsoa. Tietenkin Fritz välitti ratsunsa kunnosta, vaikkei itse osannut sitä tulkita.
Selvästi Hilde kuitenkin Aleigan seurasta nautti. Oliko se sitten ihme, kun mokoma sarvipäisenä oli ollut tovin jos toisenkin. Kenties nainen osasi kommunikoida elikoiden kanssa paremmin moisen takia.

Aleigan alkaessa pauhaamaan Constantine pyöräytti silmiä päässään, huokaisen syvään. Hitaasti se eteen suunnattu katse kääntyi kuitenkin Aleigan puoleen, tuon papattaessa siinä vierellä.
"Jos et ole sattunut huomaamaan", Fritz aloitti kovinkin kuivahkosti, "Niin minulla ei ole hajuakaan mitä sinä puhut noilla oudoilla termeilläsi. Uruz ja Cathiin ja Capaliini, mitä hittoa ikinä tarkoittavatkaan, minä en todellakaan tiedä. Joten mitä jos yrittäisit oppia kielemme, ennen kuin alat siinä vertauskuvia huviksesi laukomaan".
Ei Constantinella ollut mitään muita kieliä vastaan - lukuun ottamatta haltioiden käyttämää... - mutta pikkuhiljaa eliittiä alkoi ärsyttämään Aleigan tapa käyttää ilmeisesti oman kansansa kieltä sekaisin heidän kielensä kanssa. Eihän Aleigaa siitä voinut syyttää, eikä Constantinekaan olisi näin äkäinen ollut asian suhteen, jos nainen olisi edes jossain välissä käynyt selittelemään termistöään hänelle. Toisaalta, eipä Fritz pahemmin ollut indikoinut olevansa kiinnostunut kuulemaan lisää Aleigan kansasta ja kulttuurista. Joten, oliko syy sitten Aleigan vai Constantinen, siitä saattoi väitellä pitkäänkin.
"Ainoa mitä suustasi tulee minun korvaani, on asteen tai toisen herjaa, ymmärsin sitä itse tai en. Ja veikkaan, etten kovinkaan kaukana totuudesta ole näillä sanoillani", kenraali naurahti, virnistäen jopa pienesti. Ei hän olettanut Aleigan pitävän itsestään, heidän alkunsa kun oli ollut niin kivinen. Joten ymmärrettävää oli, jos nainen herjojaan heitteli.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 07 Huhti 2015, 20:39

Aluksi pohjolaisnainen katseli kulmiensa alta epäileväisenä kenraali Fritziin, odottaen korston sanovan jotakin häijyä tai muuten ilkeää.
Eihän pohjolaisen nahkaan moiset verbaaliset hyökkäykset tehonneet, mutta tummatukka inhosi jäädä sanattomaksi kun hänestä tehtiin naurunalaista...
Mutta mitä enemmän uruzi selitti siinä heidän kulkiessaan eteenpäin, sitä enemmän naikkosen ilme muuttui ärtyisästä hämmentyneeksi. Tämä kelasi ja mietti Constantinen sanoja, vilkaisten lopulta eliittikenraaliin päätän kallistaen.
Eli siksikö toinen...?
"Ai... Siksikö?" nainen kysyi yllättynyt ilme kasvoillaan, kuin tällä ei olisi ollut hajuakaan mihin asemaan laittoi Constan aina käyttäessään pohjolaiskieltä.
"Siis häiritsee sinua se, että et ymmärrä mitä sanon?"
No se oli oikeastaan ymmärrettävää, todellakin. Aleigakin oli ollut aluksi vieraiden kielien kanssa hyvin tuskastunut, kun hän ei ymmärtänyt lainkaan mitä muut sanoivat. Pohjolainen oli kokonaan unohtanut tuon tuntemuksen, muuttuttuaan takaisin ihmiseksi, ja eläimenä hän oli oppinut jo jotenkuten paikalliskieltä ettei moisia turhautumia tullut. Siksi Aleiga ei ollut olettanut että hänen kaksikielinen puheensa saattaisi aiheuttaa samaa jollekulle muulle.

"Luulin että katsot minua vain alaspäin koska naaras ja villikko, kuten kutsut. Sanonut olisit, niin voin kertoa mistä puhun. Capall on mikä Hilda on, hev- Hevok- Hevanen?" nainen yritti muistella sitä oikeaa nimitystä ratsulle, välillä vilkaisten tammaan kuin Hilda itse olisi häntä voinut tässä avustaa. Kun sieltä ei tullut apua, katsahti villikko ylös Constantineen.
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Huhti 2015, 02:46

Siinä missä Aleigan ilme muuttui yllättyneeksi, kohosi myös kenraalin kasvoille kysyvä ilme. Aleiga näytti siltä, että oli ymmärtänyt jotain uutta ja maailmaa mullistavaa, mikä ei tainnut olla kaukana todellisuudesta. Sinällään Constantinekin oli yllättynyt tuon kysymyksestä, tietenkin se kenraalia häiritsi, kun ei tiennyt mitä toinen puhui! Luulisi sen olevan automaattinen oletus, oli törkeää puhua kielillä, joita toinen ei ymmärtänyt! Sen tähden Constantine vihasikin haltioita, nuo kun välttämättä halusivat omaa kieltään käyttää vaikka ihmisiä herjasivat. Puhuisivat selkokielellä niin herjat tehoaisivatkin paremmin.
"No se nimenomaan häiritsee minua, jos et jo ole itse sitä hoksannut", Fritz kävikin tuhahtamaan, katseen kohotessa takaisin menosuuntaan.

Aleigan seuraavat sanat saivat kenraalin kuitenkin naurahtamaan kovinkin räväkästi, kotkannenäisen vilkaisten virnuillen Aleigan puoleen.
"Jaa että mollaisin sinua, koska nainen olet?", mies aloitti, "Jukoliste sinunkin kanssasi. Naista tulisempaa taistelijaa saa etsiä! Sen lisäksi että kestävät kipua yleensä enemmän mitä miehet, löytyy noilta taistelutahtoa ja kilpailuhenkeä enemmän kuin yhdeltäkään pojalta, jota olen kouluttanut. Teillä kun tuntuu olevan aina tarve todistaa olevanne miesten veroisia taistelijoita - vaikka yleensä olette huomattavasti parempia mitä keskiverto sotilas. Ei minulla ole naisia vastaan mitään - missään mielessä - paitsi jos kyseessä on nuori ja nuoruuttaan typerä, uhmakas neitokainen, joka uskoo voivansa tarttua miekkaan ja olevansa valmis taisteluun heti siltä seisomalta", .... Eli vähän niin kuin Prinsessa Lily tällä hetkellä. Tietenkin Fritz arvosti Scarlingtonin nuorimman tulisuutta ja halua kostaa isänsä kuolema, mutta ei tuosta naisenalusta ollut vielä taistelemaan, vaikka opettajanaan olikin Artania. Ei Artaniakaan ihmeisiin pystynyt, jos siitä lähdettiin.

"Sana jota haet on hevonen", Fritz lisäsi hymähtäen, "Ehkä pitäisi kuitenkin hieman kunniaa sinullekin antaa, kerta suhteellisen hyvin kieltämme puhut jo, vaikket - ymmärtääkseni - täällä kovinkaan pitkään ole ollut".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 09 Huhti 2015, 13:26

Kun eliittikenraali Fritz todellakin vahvisti naisen epäilykset miehen ärtymyksen syylle, oli Aleiga samaan aikaan sekä huvittunut että hämmästynyt.
Jos mies olisi heti alussa tästä kertonut olisi pohjolainen pitänyt asian mielessään aina kun puhui kaksikielisesti, eikä vain ollut kuten oli ollut. Ei hänkään tahallaan Constantinea ärsyttänyt, paitsi silloin kun niin teki halutessaan haastaa toisen tai vain saada toisesta irti reaktiota omaksi ilokseen. Aleiga kunnioitti suurta ja vahvaa uruzia niin tämän soturiaseman kuin myös kokemuksen ja voimien vuoksi.
Miksi muuten villikko olisi niin kärkäs aina ottelemaan uruzia vastaan, tai pääsemään tämän riveihin sotilaaksi?
Varmasti toisen koulutuksessa villikko yltäisi taidoissaan ja voimissaan tämän heimon vahvimpien tasolle.

Toisen pidättelemätön nauru sai naikkosen virnuilemaan takaisin, tummatukan hymähtäen sille miten heidän välilleen syntyneet ristiriidat olisi ollut helppo korjata alusta asti.
Mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut...
Constantinen ylistävät sanat naisista ja näiden kyvyistä kyetä enempään kuin miehet olivat kyllä inspiroivia, vaikutuksen tekeviä jopa. Aleiga tuijotti avoimen hämmästyneenä ylös kolossiin, kerrankin sanamattomana ilman minkäänlaisia kiusoitteluja tai nokkelia huomautuksia. Ehkä tämä urgot oli... Hieman erilainen kuin muut yleensä.

"Hevonen", tummatukka toisti hiljaa itsekseen tuon sanan. Sehän oli mitä hän oli etsinyt! He-Vo-Nen.
Hassu nimitys, mutta sitä täällä nyt käytettiin.
Saadessaan kehuja osakseen villikko hymähti itsevarmana itsekseen, tyytyväisen vinon hymyn kohotessa kasvoille. Kyllä hän yleensäkin opetteli asioita joita opetteli täysin ja läpikotaisin, mitä järkeä siinä muuten olisi ollut? Nytkin Aleiga oli opetellut muun muassa paikallisen kielen kirjoittamista ja lukemista Rossyn opastuksella. Siis alfan neuvojan kanssa. Koska tietokin oli omanlaista voimaa millä saada kunnioitusta osakseen!
"No, en vaikka muista paljoa, niin kyllä poro muodossa opin kaksijalkaisten kieltä. Pitihän osata tietää koska minulta mitä haluttiin. Eri asia teinkö niin", tummatukka nauroi hiljaa itsekseen muistellen kaikkia niitä hetkiä kun antoi "omistajilleen" vaikeita aikoja. Hän oli ehkä ollut poro, mutta silti pohjolainen ja kaksijalkainen siinä missä muutkin! Ihan kuten haltien alfakin sai huomata, Aleiga ei taittunut kenenkään edessä.
"Uruzi on..." pohjolainen hiljeni hetkeksi miettimään sitä oikeaa sanaa. Hän ei ollut koskaan sitä tainnut kuulla vain, tästä tuli vaikeaa... "Vähän kuin hevonen... Mutta kaksi sarvea. Iso, vahva?" Aleiga yritti selittää katsoessaan Constantinea, josko mies keksisi sen oikean sanan ennen häntä.
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Huhti 2015, 01:42

Siinä missä Aleiga kävi hiljaa itsekseen naureskelemaan sanojensa perään, kävi myös Constantine hymähtelemään naurahdellen, pienesti. Nyt kun tuon kanssa "keskusteli" niin ei likka kovin pahalta vaikuttanut. Tuon asenne vain oli ollut heti ensikättelyssä turhankin koppava, Fritz kun oletti kaikkien tietävän paikkansa. Kaikkien, jotka hovissa liikkuivat, vähintäänkin. Mutta toisaalta... Ehkä se oli ollut hänen virheensä. Mitäs oli mennyt odottamaan moisia villiltä, joka hetki sitten vasta ihmiseksi oli takaisin muuttunut. Naiselta, joka ei edes ollut kotoisin täältä, joka ei tiennyt heidän kulttuuristaan ja arvojärjestyksistä mitään. Ehkä hän oli tässä se, joka väärin oli toiminut. Kyllä Fritz osasi tunnistaa ja myöntää jos itse oli väärin aluksi toiminut, ei hänen ylpeytensä sitä mitenkään estänyt. Mutta virheistäänhän sitä oppi, jopa näin vanhalla iällä. Loppupeleissä Aleiga vaikutti suhteellisen... hyväksyttävältä tapaukselta. Sentään tuo ei veljeillyt suippokorvien kanssa. Tiettävästi ainakaan. Ehkä osasyy oli Henryn käytös poroa kohtaan? Ehkä nuoren monarkin myötätunto ja avarakatseisuus olivat tällä kertaa voittaneet ja tuoneet heille yhden liittolaisen lisää, joskin mistä Constantine tiesi, jos Aleigalla oli itsellään negatiivisia kokemuksia enemmänkin haltioista.

Aleiga kävi nyt kuitenkin selittämään paremmin, mikä tämä Uruzi oli, miksikä nainen Constantinea oli kutsunut. Mielenkiinnosta se katse kääntyi jälleen villiin, tuon selvästi etsien sanojaan. Ei Aleiga tainnut tietää heidän kielelleen vastinetta tuolle sanalle, käydenkin kuvailemaan tätä eläintä - tai olentoa... - hevosenkaltaiseksi, mutta sarvet omistavaksi. Isoksi ja vahvaksi.
"Tarkoitat varmaan härkää...?", Constantine kävi arvuuttelemaan varovaisesti. Hän ei ollut kovin hyvä arvausleikeissä, mutta noiden kuvailujen perusteella tuli mieleen vain härkä, "Iso karjaeläin, jota kasvatetaan niin lihaksi, kuin vetojuhdiksi".
"Niitä mitä on kauimmaisilla laitumilla kaupungin ulkopuolella, maanviljelijöiden mailla", Kenraali kävi lisäämään, tietämättä varsinaisesti oliko Aleiga käynyt maatiloilla kaupungin lähettyvillä. Tuskin, mutta mistä sitä tiesi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 12 Huhti 2015, 01:34

Tietenkin oli pohjolainen tutkinut ja tarkkaillut kaupungin lähimaastoa.
Metsästäjän olemukseen kuului aina tarkistaa sen hetkiset ympäristönsä, jotta maastoa saattaisi käyttää tehokkaasti hyväkseen. Olisihan se epämetsästäjämäistä jättää moinen tekemättä ja sitten myöhemmin laiskuus purren takaisin. Lisäksi, jos Aleiga aikoi täällä asua, kyllä hänen piti oppia aluetta omin päin.
Joten kyllä hän oli nähnyt myös niitä maatilujakin, joissa näytti kasvatettavan kasveja ja eläimiä järjestelmällisemmin kuin mitä Aleigan kotipuolella. Ja tosiaan, siellähän oli ollut muutamia uruzeja! Hän oli vain unohtanut tuon seikan.

Se kun tunnisti jonkin asian, pulpahtaen pintaan kuin hetkeksi veden alle painunut korkki, hymyili villikko leveäsi ja innokkain silmin katseli ylös Constaan.
"Juuri se! Uruzi on... Härke! Iso ja vahva otus, härke", Aleiga nyökkäsi tyytyväisenä asian ratkaisulle, korjaten otettaan ahkiostaan. "Sekä kovapäinen ja mitä härnätä ei." villikko jatkoi, puhuen kuin kokemuksenäänellä mitä se taisikin olla. Saattoihan hän nyt sanoa että oli tapellut uruzin kanssa, sekä elikkoa että ihmistä vastaan.
"Mistä tulet muuten?" naikkonen muisti kysyä. Hän oli itse kysynyt lupaa Constantinelta lupaa lähteä metsälle, mutta Aleiga ei vuorostaan tiennyt eliittikenraalin äskeisestä retkestä mitään.
Eikä se tavallaan tummatukalle kuulunut, mutta milloin Aleiga oli moisista pikku asioista välittänyt.
Vahti
 

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Huhti 2015, 17:16

Eihän se sana vielä oikein villikon suusta tullut, mutta sentään kenraali ja pohjolannainen olivat nyt löytäneet yhteisymmärryksen. Kaiken tämän ajan Aleiga oli verrannut kenraalia Uruziin, eli härkään. Eipä se ensimmäinen kerta ollut, kun joku häntä isoihin eläimiin vertasi, täten Fritz ei osannut edes ottaa sitä mahdollisena loukkauksena, siinä missä jotkut olisivat mahdollisesti suuttuneet jos heitä eläimiin vertasi. Aleigan mainitessa kovapäisyydestä, kävi Fritz hymähtämään naurahtaen pienesti. Kuinka osuvaa se olikaan.
"Kävin kotona", Fritz vastasi lyhyesti Aleigalle, tuon tiedustellessa mistä kenraali oli tulossa, "Pohjoisempana, Cliffordissa. Piti käydä hoitamassa kylän asioita ja kerta minua ei täällä tarvita palavasti, lähdin käymään paikanpäällä".

"tosin, parempi kysymys lienisi mistä sinä tulet", Katse laskeutui jälleen menosuunnasta kohden villikkoa, vilkaisten kysyvästi myös tuohon lastiin mitä toinen mukanaan raahasi, "Meinasitko kaiken tuon linnalle kiikuttaa?".
"Yleensä kun joku moisen kuorman kanssa metsästä saapuu, on tarkoituksena käydä myymässä mokomat eteenpäin kauppiaille, jotka huolivat. Näin mikäli sinua valuutta kiinnostaa, noista saattaisit saada hyvinkin tienistiä itsellesi", kenraali jatkoi samalla kun ohjasi Hilden kääntymään hiljaisemmille teille, eliittiä kun ei huvittanut ihan pääteitä pitkin kulkea näin pitkän matkan päätteeksi. Jotain omaa rauhaa sitä kaipasi, joskin parasta olisi ollut vain nopeasti kipittää linnalle ja sulkeutua omiin oloihinsa viskipullon kanssa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kaikkea sorkkaisesta sarveikkaan ja suippokorvaiseen | A

ViestiKirjoittaja Vahti » 28 Huhti 2015, 19:09

Uruzin antama lyhyt tieto mistä oli tulossa kiinnitti naisen huomion.
Kylä, hoitaa asioita? Oliko Contantine sitten myöskin alfa, niin kuin Henry? Tai ei ehkä yhtä korkealla tasolla...
Mielenkiintoista. Ehkä seuraavalla metsästysreissulla Aleiga menisi sinne Cliffordiin näkemään kylän omin silmin. Ehkä hieman aiheuttaisi häslinkiäkin~
Keskustelu kuitenkin kääntyi nopeasti takaisin Aleigaan ja tämän kuormaan, pohjolaisenkin vilkaisten perässään raahaamaansa lastia kuin olisi huomannut sen vasta ekaa kertaa. Kyllä Aleiga tiedosti kuormansa olevan hyvän valuutan verran, vaikkakin täälläpäin pohjolainen ei ollut täysin varma mitä hänen kuormansa oikeastaan vastasi tasan tarkkaan. Eikä hän halunnut tulla puijatuksi.
Ehkä Rossylta voisi kysyä neuvoa. Tai...

Seuraten kenraalia sen pahemmin ajattelematta nainen mietti tätä asiaa, tokaisten sitten perin epäaleigamaisesti toiselle.
"Osan pidän itse. Vaatteiksi ja työvälineiksi. Palkintoina. Loput haarniskaan. Ja omeniin!" viimeisen pohjolainen tokaisi niin iloisesti kuin pikkulintunen, pompahtaen jopa ajatuksesta kesken kävelyn. Hän tahtoisi niin omenia, ja hän oli kuullut mitä kaikkia herkkuja omenista saattoikaan tehdä.
"Ainakin omenasiikeriä aion kokeilla, kuuleman tosi hyvää", nainen selosti lisää ja katsoi ehkä jopa kysyvän innostuneena Constantineen. Oliko toinen itse maistanut sitä? Oliko se hyvää, maistuiko se omenilta?
Vahti
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron