Kirjoittaja Enkidu » 14 Joulu 2015, 19:53
((Heh, kiitoksia, kunhan raapustelen omaksi ilokseni. Eihän tämä mikään pituuskilpailu ole.))
Niin vähän kuin kyseessä olikaan mikään virallinen tilaisuus, oli Esran silti vaikea sivuuttaa tiettyä hankaluuttaan tämän huomattavan korkea-arvoisen naisen kohtaamisesta. Mokoma venkoilu ei sopinut millään tapaa soturilta vaadittuun suoraselkäisyyteen ja jämäkkään olemukseen, ja hän kyllä teki parhaansa luoviakseen sitä loitolle, mutta minkäs teet. Helpottavaa kyllä, ei tällä itselläänkään tosin tuntunut olevan mitään varsinaista aikomusta viipyillä aiheessa tai korostaa asemaansa, mikä helpotti edes hieman. Evelyn vaikutti kyllä varsin jämäkältä ja hallitsevalta henkilöltä, juuri sellaiselta jollaisen eliittikenraalin olisi olettanutkin olevan, mutta jollakin tapaa tämä tuntui itsekin pysyvän mieluummin erossa aiheesta, suorastaan korosti sitä, miten teki vain työtään, eikä muutenkaan ollut paikalla missään virallisessa ominaisuudessa.
"No. Täällä lienee tosiaan sitten reilusti järjestystä ylläpidettäväksi näinä päivinä", palkkamiekka tokaisi toiselle, edelleenkin puolivarovaisesti, mutta uskaltautuen siltikin keventämään hieman sävyään. Hän vilkaisi ohimennen merkitsevästi ympärilleen, etenkin siihen suuntaan johon Turna korstoineen oli äsken häipynyt. Vaikka tämä taisikin olla lähinnä sanahelinää, lienivät paikalliset vartijat varsin tyytyväisiä (tai kauhuissaan, riippuen siitä miten asiaa katsoi) joka kerta, kun saivat tähän hätään jonkun korkea-arvoisen ja vaikutusvaltaisen katsomaan asioiden perään. Hän ei tosiaankaan kadehtinut vartiostoa, jolle talvehtivat palkkasoturit ja muut kiertolaiset eittämättä aiheuttivat ylenpalttista päänvaivaa.
Esra antoi katseensa vaellella hetkisen helpottavasti, ennen kuin sitten katsahti uudelleen eliittikenraaliin tämän muotoillessa sitten lopulta varsin suoraan, ettei tosiaan ollut mitenkään virallisesti paikalla tai oletettavasti muutenkaan edellyttänyt sen suurempaa jännittämistä ja pokkurointia. Ja niin helppo kuin mokoma olisikin ollut sivuuttaa pelkkänä sanahelinänä (ikävä tosiasia tuntui olevan, että suurin osa minkäänarvoisesta väestä piti raivolla kiinni etuoikeuksistaan, silloinkin kun vakuutteli ettei asiasta piitannut), huomasi hän silti jopa oikeasti hengittävänsä hieman vapaammin ja päästävänsä taas itsensä hieman vähemmän jämäkkään asentoon. Asian mainitseminen ääneen taisi lopulta olla omiaan tekemään siitä vähemmän hirvittävän.
"No, tuota. Hyvä sitten. En tänä aamuna herätessäni aivan olettanut tapaavani yhtä kuninkaan luottomiehistä. Tai välttämättä koskaan muutenkaan. Meikäläiset eivät yleensä joudu miettimään näitä asioita liiaksi", palkkamiekka lopulta tokaisi, rohjeten jopa hymähtää kevyesti sanoilleen. Totta puhuen hän ei ollut itsekään aivan varma, tarkoittiko heikäläisillä enemmänkin palkkamiekkoja vaiko vain... no, hänen kaltaistaan matalampaa väkeä. Lopulta sanat taisivat päteä aivan yhtä hyvin kumpaankin. Hetken hän pysyttelikin rentona, ennen kuin havahtui, vilkaisi toiseen ja pudisti kuitenkin varmuuden vuoksi päätään.
"Silti. Ei millään pahalla", hän lisäsi, kuin nyt vain varmistaakseen ettei tässä oltu saamassa mitään väärinkäsityksiä liian reteäksi käyvistä rahvaista tai jotakin sellaista. Kuten palkkamiekkanakin oli saanut oppia, näkökantansa oli parasta pitää jopa vapaalla ja rentona. Kaikeksi onneksi asiassa ei kuitenkaan vellottu liian pitkään, vaan Evelyn tiedustelikin sitten hänen nimeään.
"Esra, minä olen Esra. Astonilainen, kaiketi. Esra Astonilainen", nainen päätyi lopulta vastailemaan. Hän kyllä tiesi oikein hyvin, miten vähän mokoma täysin maallinen sukunimen yritelmä oikeasti painoi juuri nyt, mutta tilanne tuntui siltikin edellyttävän edes jonkinlaista virallisuutta. Hän vaihtoi painoa kepoisasti jalalta toiselle, ennen kuin teki puolittaisen olankohautuksen. Yhdentekevä nimi lopulta tuskin kertoi hänestä yhtään mitään, ainakaan kenellekään joka oli mitenkään kiinnostunut siitä kuka hän oikeastaan oli.
"Olen palkkamiekka, tällä erää. Kiertelevä palkkasoturi, ja parhaani mukaan aivan vain soturikin. Eh, niin hankalaa kuin kaikki tuo tuntuukin näinä päivinä usein olevan", hän puuskahti, heittäen uuden vilkaisun ympärilleen. Samalla hänen äänessään oli kuitenkin pieni ylpeydenpoikanenkin, jotakin mikä salli hänen seistä rohkeasti omilla jaloillaan tässäkin kohtaa. Kaikesta huolimatta juuri tuo asema, palkkasoturi ja kiertelevä soturi noin nyt yleisestikin, tarkoitti hänen olevan pitkälti oma naisensa, vailla mitään varsinaisia velvollisuuksia kenellekään. Ei niin, ettäkö moinen olisi tosiaankaan tehnyt hänestä tarpeeksi hullua röyhistelemään rintaansa vaikkapa kuninkaan eliittikenraalille (tai kenellekään muullekaan), mutta siitä huolimattakin. Arvokkaan ja paljon ansioituneemman tapauksen seurassa seisominen tietysti häkellytti omalla tavallaan, mutta ainakaan hän ei häpeillyt tai kierrellyt itseään.
Omavarainen palkkasoturi ja itsenäinen onnenonkija tai ei, joutui Esra taas yllättymään hieman, kun eliittikenraali sitten ilman sen suurempia, tuosta noin vain, tiedustelikin saisiko hänestä seuraa tuopposelle. Hän tuli vilkaisseeksi Evelyniin taas, tällä kertaa jo hieman mietteliäämmin, kuin olisi yrittänyt vasta nyt varsinaisesti edes todella arvailla, millainen henkilö tämä oikeastaan olikaan. Ei ainakaan ympäröiviä katseita pelkäävä. Nytkin ohikulkija siellä täällä heitti aavistuksen epämääräisiä, varovaisen nopeita vilkaisuja tämän varsin epätasapainoisen kaksikon suuntaan, selvästikin miettien mitä mieltä moisesta olisi pitänyt olla. Mutta tämä ei tosiaankaan vaikuttanut henkilöltä, jota mokoma murehdutti liiaksi. Kiireesti hän pudisti päätään, kun toinen yritti jo etukäteen tarjota mahdollisuutta kieltäytyä, hymähtäen kevyesti koko ehdotukselle siitä, että hänellä olisi tähän hätään ollut parempaakin tekemistä.
"Ha, enpä usko. Juuri nyt minulla ei taida olla totta puhuen mitään järkevää tekemistä, paitsi kyräillä muita yhtä tyhjäntoimittavia palkkasotureita. Olin kyllä toivonut löytäväni jonkinlaista työnsarkaa täältä kuten kaikki muutkin, mutta..." palkkamiekka vastasi, levittäen lopulta avuttomasti käsiään. Eipä niin, ettäkö hän olisi ollut erityisen yllättynyt asiantilasta, olihan tätä tullut nähtyä jo parikin kertaa, mutta palkkasotureiden ja onnenonkijoiden keskellä itsensä työllistäminen näytti juuri nyt melkoisen huteralta... etenkin kun samaan kaupunkiin hakeutui niin monta kokenempaakin tapausta.
"... paha vain että sitä myöten minulla on hädin tuskin tarpeeksi rahaa edes reekeleen ponini tallipaikkaan, saati sitten moneenkaan ylimääräiseen tuopposeen", Esra tuli huokaisseeksi vielä perään, irvistäen aavistuksen verran samalla kun joutui myöntämään ääneen miten huteralla pohjalla oikeastaan juuri nyt edes oli. Sanoihin sisältyi samalla kiusallista, mutta vääjäämätöntä vihjailua siitä, että vaikka hän voisikin toki lähteä mukaan, ei hänellä hyvällä tahdollakaan ollut pistää montaa pennosta itsensä, saati sitten eliittikenraalin vuoksi likoon. Hän raapaisi niskaansa, ennen kuin jäi vilkuilemaan toiseen aavistuksen nolosti, monestakin syystä.