Rajatut aistit

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 21 Kesä 2015, 17:38

Jerrell

Auringonlasku.
Jerrell istui tovin pöytänsä ääressä ja lepuutti käsiään sen kannella katsellen samalla ulos ikkunasta. Ilta oli saapumassa, ja sen myötä koko kaupunki peittyi hetkeksi kauniiseen väriloistoon: vaaleanpunaiseen, koralliin, oranssiin, kultaan. Ilma oli lämmin - Jerrell saattoi tuntea sen, sillä hänen ikkunansa oli tavalliseen tapaansa auki. Mies ei tohtinut sulkea sitä koskaan viettäessään aikaa keittiössä, ellei ilma ollut kylmä. Nyt oli kuitenkin kesä, ja Cryptin säänhaltija näytti paremmat puolensa. Päivät olivat olleet leutoja ja lämpimiä, ja sadetta oli nähty vain harvoina kuuroina.
Jerrell kaipasi lämpöä. Hän kaipasi kotiaan. Tällaiset lämpimät kesäillat saivat hänet muistamaan entisen kotikaupunkinsa, sen loiston ja sen asukkaat. Crypt oli niin monessa mielessä erilainen eikä tarjonnut kaikkea sitä, mihin kuuro mies oli ollut kovin kiintynyt taannoin. Kenties pieni kävely kuitenkin selvittäisi Jerrellin pään, hän kun oli istunut koko päivän kotonaan, ja sitä myötä hänellä oli ollut ehkä liikaa aikaa ajatella asioita. Ajatteleminen on hyvästä, Jerrellille oltiin opetettu, kun hän oli ollut vasta nuori poika ja täynnä elämää ja intoa. Se ohje oli ollut tarpeellinen ja saanut Jerrellin miettimään teoilleen seurauksia. Tänään nuo ajatukset kertoivat pienen torikävelyn tuottavan miellyttäviä seurauksia, kenties vain raittiin ilman takia. Jerrell nousi pöytänsä äärestä ja veti valkean silkkipaitansa päälle kevyen tummanruskean takin, jossa oli siniset hihan- ja kauluksenliepeet. Takki oli pitkä ja sen huolellisesti muotoon leikellyt liepeet lepäsivät miehen pitkiä sääriä vasten. Aurinko oli jo ehtinyt alemmaksi. Sen luomat värit olivat syventyneet entisestään ja vastarannalla siintävä taivas oli tummentunut valmistautuen paljastamaan parin tunnin sisään illan ensimmäiset tähdet. Jerrell sulki lähtiessään keittiönsä ikkunan ja otti mukaan pari kolikkoa kaikelta varalta, vaikkei yleensä kaupoissa asioinutkaan.

Kauppatorilla oli kuhinaa kuin erillisessä kylässä konsanaan. Kojut oli jo valaistu soihduin ja myynnissä oli jos jonkinlaista turhaa roinaa, mutta myös herkullista ruokaa. Jerrell tervehti hymyllä sekä kättään nostamalla tuttuja ihmisiä, kuten naapuriaan, joka hänkin oli lähtenyt torille, sekä perhettä, joka kauppasi Jerrellin kasvimaan tuotteita hänen puolestaan. Tuon ystävällisen perheen emäntä viittilöi nyt Jerrelliä luokseen. Mies virnisti levollisesti ja meinasi tarttua hattunsa lieristä kiinni, mutta huomasi sitten lähteneensä torille paljain päin. Noh, eipä sillä niin väliä. Mies tyytyi sukimaan hiuksiaan hattunsa kohentamisen sijaan.
"Olemme myyneet tänään hyvin", emäntä sanoi melko hitaasti ääneen ja artikuloi selkeästi. Kylän hälyissä hänen äänensä todennäköisesti hukkui kaikkien torilla asioivien ihmisten sekaan, mutta Jerrell kuuli vain hiljaisuutta. Hän siristeli silmiään ja tuijotti tiiviisti naisen huulia lukiessaan sanat niiltä. Muodostettuaan päässään lauseen hän hymyili leveästi. Nainen hymyili takaisin ja osoitti koria, jossa olisi normaalisti ollut Jerrellin omenoita - tänään ne olivat kaikki loppuneet. Jerrell hymyili paljastaen hampaansa.
"Kiitos", hän muodosti suullaan sanomatta sitä ääneen. Nainen leyhäytti kättään kuin sanoakseen "eipä kestä" ja kääntyi sitten maksavan asiakkaan puoleen. Jerrell nosti kätensä hyvästien merkiksi ja talsi sitten kauemmaksi kojuista ja torista.
Taivas oli yhä enemmän vaaleanpunainen ja vähemmän oranssi. Osa pilvistä - ne, jotka olivat kauimpana auringosta - oli lähes violetin värisiä. Jerrell seisoskeli kädet puuskassa kauppatorin laidalla kapakoiden edessä ja piti silmällä ihmisiä. Miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Leikkiviä lapsia, juoksevia lapsia. Keskustelevia ryhmiä. Köyhiä, ja lisää köyhiä. Kerjääjiä, ryysyihin pukeutuneita ja hyvin sairaan näköisiä ihmisiä. Iloisia ihmisiä, surullisia ihmisiä. Jerrellin mielestä yksi parhaista asioista ennen kuuroutumista oli ollut kuulla ihmistarinoita. Heitä oli niin paljon ja he olivat kaikki niin erilaisia. Mistä kukaan saattoi tietää, millaista taakkaa toinen kantoi harteillaan? Tai kuinka onnellinen joku toinen saattoi olla mitättömän pienestä ja yksinkertaisesta asiasta? Sellainen teki elämästä mielenkiintoista. Nyt hän ei kuitenkaan voinut enää kuunnella, ei edes salaa, ja huulilta lukeminen oli mahdotonta ellei henkilö puhunut suoraa Jerrellille ja tarpeeksi hitaasti. Erilaiset yhteiskielen murteet tuottivat nekin suuria päänvaivoja, ja vain harva osasi viittoa. Näin suuressa väkijoukossa kukaan ei viittonut, sillä kuurous ei ollut Cryptissä yleinen vaiva. Ne harvat kuurot joita maa kantoi sisällään, olivat yleensä vähävaraisia ja tulivat ryöstetyiksi välittömästi, tai sitten he vain kuolivat nälkään. Jerrell nielaisi alitajuisesti. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman normaalilta ja melkein välinpitämättömältä välttääkseen turhat kohtaamiset. Yleensä kaikki kääntyivät hänen luotaan pois heti todettuaan, millaisen oikun kanssa olivat tekemisissä.

Jerrellin takana olevasta kapakasta vyöryi sillä hetkellä ulos kolmen hyvin juopuneen miehen ryhmä - kapakan viimeiset asiakkaat. He olisivat luultavasti olleet harmittomia selvin päin, mutta ilta oli ollut riemukas ja olut kultaisen hyvää. Miehet nauroivat toisilleen tai päivän tapahtumille tai kuka tiesi mille, mutta hauskaa heillä näytti olevan. Hauska loppui lyhyeen, kun yksi miehistä kaatui kapakan edustalla olevissa neljässä ylitsepääsemättömän hankalassa rappusessa. Normaalitilassa oleva henkilö olisi luultavasti saanut harpattua nuo askelmat yhdellä askeleella, mutta kapakasta ulostautunut seurue oli niin tiiviisti pakkautunut, että he tulivat kaikki yhden miehen perässä alas ja nousivat toinen toistaan äkäisempinä. Jerrell oli heihin selin ja katseli torille, joten hän oli autuaan tietämätön löyhkäävistä kanssaeläjistään. Miehet yrittivät siivota hiekkaa vaatteistaan ja sylkivät suustaan pölyä ja halveksivia sanoja siitä, kuinka rappuset olivat kamalassa ja kuinka kapakka oli huorien ja pettureiden perustama ja olut aivan varmasti myrkytettyä. Kaikki miehet olivat asiasta samaa mieltä, eivätkä huomanneet saaneensa naarmuja kasvoihinsa lakaistessaan niillä portaiden edustaa. Ryhmä yritti vyöryä ulos kapakan portista, mutta Jerrell seisoi sen edessä, eikä kuullut miesten kehotusta siirtyä portin edestä pois. Tietysti portissa olisi ollut tarpeeksi tilaa väistää kuuro mies, mutta juopuneiden miesten mielestä ilta oli yhtäkkiä kovin synkeä ja kaikki kylän asukkaat vihollisia.
"Kuul- kuuletkho! Häivy saatahananan äpärrrä siitä edes-edsestä! NO!" äänekkäin miehistä vauhkosi sylki lentäen ja otti tukevamman asennon irtautuen kahdesta toveristaan. Jerrell seisoskeli selin mieheen ja pohti edelleen syntyjä syviä seuraten kyläläisten elämää. Hänen vasen jalkansa lepäsi ristissä oikean jalan edessä pelkkä päkiä maata tukien, joten hänen tasapainonsa ei riittänyt millään vastaanottamaan humalaisen miehen iskua. Mies löi kuuroa kaikella alkoholin sumentamalla tarmollaan vasempaan olkapäähän niin, että tämä pyörähti puoli kierrosta ympäri ja löi kaatuessaan päänsä seuraavan kapakan terassia reunustavaan, kiviseen kukkapenkkiin. Pään kolahtaessa kiveä vasten Jerrell puri itseään poskeen ja veren rautainen maku tulvahti hänen suuhunsa. Jos Jerrellin ääni kuului alle kymmenen kertaa yhden vuoden aikana, tämä oli yksi niistä päivistä, sillä mies huudahti kivusta automaattisesti kaatuessaan. Kauhusta kankeana Jerrell kääntyi katsomaan mikä häneen iski, ja sylki verta suustaan. Hänen sykkeensä oli niin korkea, että hän olisi voinut vannoa kuulevansa sen korvissaan asti. Humalainen mies, joka Jerrelliä oli lyönyt, potkaisi häntä vielä poistuessaan kylkeen, joskaan ei onneksi niin voimakkaasti kuin olisi parhaimmillaan jaksanut. Jerrell nipisti silmänsä kiinni kivusta ja veti polviaan lähemmäksi mahaansa. Hänen toverinsa seurasivat esimerkkiä ja suuntasivat laiskat potkunsa maassa makaavaan mieheen ja sylkivät huolimattomasti hänen päälleen. Koska näkymä oli harvoille silminnäkijöille varsin normaali eikä kukaan halunnut joutua seuraavaksi uhriksi, kaikki pysyivät kohtauksen osallisista loitolla ja jatkoivat matkaansa kuvitellen, etteivät olleet nähneet mitään. Kauppatorin asiakkaat eivät luultavasti olleet nähneet oikeastikaan mitään, sillä kapakka oli liian syrjässä torin laidalla.

Jerrell uskalsi avata silmänsä uudelleen vasta, kun iskuja ei enää hetkeen tullut. Hän ei viitsinyt liikkua häpeän, pelon ja kivun tähden, vaan veti jalkansa lähemmäksi itseään ja haukkoi henkeä taivaan yhä tummentuessa. Hän tärisi, ja oli vaikea sanoa mikä oli sille suurin syy. Kun hän vihdoin jaksoi hilata itsensä istumaan kivistä kukkapenkkiä vasten, hän näki vaatteidensa kunnon. Paidalla ja takilla oli verensekaista sylkeä luultavasti Jerrellin omasta suusta, ja kämmenissä oli naarmuja kaatumisen takia. Kaikki oli hiekan likaamaa. Jerrell tunsi myös kasvoissaan kipua, ja kokeillessaan sormillaan ohimoaan hän tunsi niiden kastuvan. Punainen noro valui pitkin hänen poskeaan, ja veren näkeminen sormenpäissä sai miehen voimaan pahoin. Hänen oli täytynyt lyödä päänsä pahasti. Siinä samassa mies tunsi palelevansa, ja ennen kuin hän ehti ajatella asiaa enempää, hän kaatui uudelleen tiedottomana kumoon.

//Jauzaa, täällä ollaan! Jerrell-paralle apuun Albine ja Ylva!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Kesä 2015, 23:54

Albine

Taivaan värikirjo enteili auringon painumista mailleen ja viileä tuulahdus muistutti, että kevät oli vasta alkamassa. Viileys ei naista haitannut, sillä piti talvesta ja sen tuomasta seesteydestä. Toisaalta jokaisessa vuodenajassa oli omat puolensa, kuten nyt keväässä, jolloin luonto heräsi eloon pitkän horrostilan jälkeen. Lämpöasteiden kohotessa yli parinkymmenen alkoi olla naisen mieleen turhan kuuma, mutta keväällä ei ollut sitä ongelmaa, vaikka aurinko lämmittikin päivisin. Pieni tuulenpoikanen sai Albinen tarraamaan kiinni hupustaan, jotta se ei menisi huonoon asentuun. Pieni liike ja vaatekappale oli vedetty takaisin varjostamaan kasvoja. Sininen, kaapumainen mekko ylsi lähes maahan asti ja todellisuudessa koostui kolmesta eri osasta. Oikeutteleva huppu oli irtonainen ja kääritty rennosti kaulan ympärille sen pitkulaisella huiviosalla. Itse leninki taas oli avokauluksinen ja hihaton, mutta sen päällä oli samaa sävyä oleva pitkähihainen ja helmainen takki, minkä kangas oli ohuehkoa, mutta lämmitti illan viileydessä. Leveät takinhihat muistuttivat paljon leningin hihoja ja vaikka takki oli auki se tuntui sulautuvan asukokonaisuuteen täydellisesti. Uumalla naisella oli paksu, ruskea vyö, josta roikkui pari nyssykkää, joissa nainen muunmuassa kantoi rahapussiaan. Se ei oli kieltämättä varsin laihanlainen etenkin nyt, mutta muutama kolikko sieltä lötyi enemmän kuin yleensä. Nainen oli aikaisemmin myynyt muutamia yrttejä ja saanut niistä kohtuu summan millä pärjäisi taas jonkun tovin. Muut naisen omaisuudesta olivat nahkaisessa laukussa. Naisella ei ollut varsinaista työtä ja tuppasi usein auttamaan hädässä olijoita ilmaiseksi tai alihintaan, mutta se ei varsinaisesti naista itseään haitannut. Kyllä sitä ainä löysi jotain väliaikaista työtä jos tarve vaati ja tiukan paikan tullet luonnostakin sai niin ruokaa kuin suojaakin. Sellaista hänen elämänsä oli ollut jo hyvän tovin ja oli aika lailla tottunut siihen jo tähän mennessä.

Tummahiuksinen nainen asteli hämärältä sivukujalta valaistulle torilla ja sen hälinään. Koko näky sai hennon hymyn nousemaan neidon kapeille huulille. Omasta epävarmuudestaan ja tietynlaisesta sulkeutuneisuudesta huolimatta Albine oli aina tykännyt seurta ihmisiä ja noiden puuhia, jopa kuunnella noiden keskusteluita. Nainen ei ollut tottunut osallistumaan itse mihinkään sosiaaliseen toimintaan, tosin tilanne ei nykyään ollut ihan niin paha kuin aikaisemmin naisen kotikylässä. Oli pakostakin joutunut opettelemaan hieman sosiaalisia taitoja, mutta isossa joukossa oleminen ei vieläkään luonnistunut naiselta. Yksi, kaksi mukavaa tapausta meni, mutta nekin tosiaan vain jos nuo olivat sopivan luonteisia, eivätkä liian vaativia tai päällekäyviä persoonoita. Siitä oli tosiaan kauan aikaa kun oli lähtenyt pakon sanelemana kotikylästään peloissaan ja täysin tietämättömänä siitä mitä tekisi tulevaisuudellaan. Kieltämättä koko matka tähän pisteeseen oli ollut raskas ja jopa julma, mutta oli naisella onneakin ollut matkassa. Kuten hänen opettajansa, josta ei vieläkään ollut täysin perillä, ei edes siitä kuka tuo oli ollut. Arvet olivat ikävä muistutus kovasta opetuksesta, mutta oli se myös ollut tehokasta. Nainen oli oppinut puolustamaan itseään ja käyttämään magiaansa omaksi suojakseen ja jos tarpeen jopa riistämään toisen hengen. Sitä ei kuitenkaan tekisi mieluusti ja vain jos oli aivan pakko. Hyväsydäminen nainen kavahti kaikenlaista väkivaltaa ja halusi mieluummin parantaa ja olla avuksi. Kuitenkin nainen oli joutunut oppimaan kantapään kautta ettei pelkällä kiltteydellä selvinnyt maailmassa hengissä. Arvet eivät sinänsä haitanneet naista, mutta kasvojen poikki kulkevat saivat naisen tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi ja sen tähden yrittikin piilotella kasvojaan. Kalpealla iholla näkyvät arvet olivat haalentuneet, mutta olivat yhä selvästi nähtävissä. Albine itse kiinnitti niihin varmasti enemmän huomiota kuin kukaan muu, etenkin nykyään kun juovat olivat aika hyvin palautuneet ihon värisiksi alkutaipaleen punertavuuden jälkeen. Arpineen päivineen nainen oli varsin kaunis, joidenkin mielestä jopa liian siro ja alilaihan oloinen. Kasvoja kehystävät mustat hiukset tuntuivat korostavan tuon ihon kalpeaa sävyä, joka teki tuosta tietyllä lailla erikoisen näköisen. Se miellyttikö se piirre jotakuta vai tekikö se katsojan silmissä naisesta turhan erikoisen oli sitten täysin henkilöstä kiinni.

Naisen oma kotikylä oli ollut varsin ahdasmielinen pikku paikka ja Albine oli huomannut että jopa ihmisten alueella oltiin joissakin paikoissa suvaitsevaisempia. Tarkalleen ottaen tämä oli naisen ensimäinen iso kaupunki. Oli kuljeksinut kylissä ja pikku kaupungeissa lähdettyään liikkeelle vuorilta. Uteliaisuus oli aina ollut Albinen paheita, hän myös rakasti tarinoita ja kun oli omin silmin nähnyt taruolentojen olevan totta ei tuo voinut jäädä paikalleen, vaikka oli avun kanssa löytänyt rauhaisan paikan asettua aloilleen. Uteliaisuus naisen tännekin oli tuonut, vaikka pelkäsikin löytävänsä hankaluuksia. Tähän mennessä tosin oli löytänyt sydäntäsärkevän paljon apua tarvitsevia, joilla ei ollut varaa maksaa edes ruuastaan saati hoidosta. Oli juuri sitonut jonkun kodittoman käden, minkä tuo oli johonkin loukannut. Nyt nainen silmäili torin tapahtumia pienemmän kujan päästä siirtyen muutaman askeleen lähemmäs toria, sen laidalla olevan rakennuksen seinämälle. Hiipivä hämärä ei tuntunut haittaavan torilla olijoita, ei se Albineakaan haitannut. Tähtien peittämä taivas oli aina yhtä kaunis näky.

Naisen jäänsiniset silmät asuivat liikkuvien ihmisten takana tapahtuvaan välikohtukseen, johon kukaan ei näyttänyt kiinnittävän huomiota, vaikka moni varmasti näki kuin juopunut kolmikko kävi miehen päälle, joka ei ainakaan naisen mielestä ollut tehnyt mitään. Neidon otsa kurtistui ja tuo odotti, että joku puuttuisi asiaan, mutta näin ei käynyt. Tilanne katosi välillä hetkeksi naisen näkökentästä ihmisten parveillessa kauempaa tilannetta seuraavan naisen näkökentän edessä. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Nainen tunsi ahdistusta uhrin johdosta ja närkästys alkoi kohota tuon sisällä muita ihmisiä kohtaan. Miksi kukaan ei voinut auttaa miestä? Naisen huulet kiristyivät ja äskeinen lempeä ja varsin seesteinen ilme oli hävinnyt naisen kasvoilta ja sen tilalle oli tullut varsin vakavat kasvot. Albine joutui kuikuilemaan nähdäkseen paremmin. Miehet näyttivät lähtevän, mutta uhriksi jäänyt osapuoli oli yhä maassa. Vieläkään kukaan ei näyttänyt tekevän mitään. Albine koki suurta myötätuntoa tuntemattomia kohtaan, jopa eläimiä kohtaan, jos nuo olivat pulassa, joten ei ollut ihme, että nainen lähti luovimaan tietään ihmisten lomasta kohti tätä haavoittunutta tapausta. Ärtyneisyys oli naiselle suhteessa uusi tunne, ennen ei ollut uskaltanut tuntea tai etenkään näyttää mitään sellaista, mutta nyt tuon kasvoista saattoi helposti huomata, että nainen ei ollut kovinkaan hilpeällä tuulella. Ärtyneisyys tosin muuttui pian huoleksi, joka kuvastui kalpeilta kasvoilta jos nuo näki hupun varjoista. Nainen pyyteli anteeksi muutamalta ihmiseltä joutuessaan hieman tönimään noita päästäkseen nopeammin läpi. Kun neitokainen sai loukkaantuneen miehen näkyviin näytti tuo olevan jo istualtaan, mutta siinä naisen silmien edessä tuo ehti valahtaa takaisin maankamaraan. Albine henkäisi nopeasti ja otti muutaman juoksuaskeleen toisen luokse. Nainen kyykistyi muukalaisen viereen ja kosketti tuota varovasti olkapäähän. "Hei, herra?" nainen sanoi huolestuneella äänensävyllä, eikä voinut mitenkään tietää ettei mies kuullut noita sanoja, vaikka olisikin ollut tajuissaan.

Albine kurtisti kulmiaan huolestuneena kun toinen ei reagoinut mitenkään. Naisen siro käsi hakeutui miehen päähän siirrellen varovasti verisiä hiuksia pois nähdäkseen paremmin minkälaisen ruhjeen tuo oli saanut. Nainen jäysti huulensä sisäpuolte hieman hermostuneen oloisena. Hän tiesi sen verran, että päänahasta tuli yllättävän paljon verta pienestäkin haavasta. Oli hyvin vaikea arvioida oliko nyt kyse pienestä haavasta vai isommasta. Albine vilkaisi ympärilleen katsoen kiinnittikö kukaan sen enempää huomiota kaksikkoon kuin aikaisemminkaan apua tarvitsevaan mieheen. Nainen laski kätensä haavan päälle varovasti ja sulki silmänsä keskittyen käyttämään magiaansa. Parannettava saattoi tuntea lämpimän tunteen leviävän naisen kämmenestä samalla kun tuon magia kiihdytti luonnollista paranemista niin nopeaksi että haava umpeutui silmissä. Albine kanavoi elinvoimaansa mieheen ja sai näin parantumisen aikaan. Se kulutti naisen omaa elinvoimaa, joten se minkä kokoisen haavan pystyi parantamaan oli rajallista. Tämä kyseinen haava ei paljoa naista kuluttanut, mutta iso vamma saattoi imeä naisen oman elinvoiman kokonaan, jolloin tuo itse menehtyisi. Tilanne oli nyt hetkessä ohi ja naisen silmät avautuivat. Nainen irrotti otteensa miehestä ja katsoi tuota odottavasti. Albinen käsi oli värjäytynyt punaiseksi, joten kosketti miestä vasemmalla kädelllä uudemman kerran. "Herra? Oletko kunnossa?" tuo tiedusteli katsellen miehen kasvoja. Neidon kasvoilta kuvastui huoli, jos ne sattuivat näkymään hupun varjoista.
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Heinä 2015, 19:43

Jerrell

Mies tunsi kosketuksen olkapäässään. Se tuntui herättelyltä. Jerrell tajusi olevansa unenomaisessa tilassa, ja yritti räpytellä silmiään auki. Hänen luomensa kuitenkin tuntuivat lyijynraskailta, joten valoa pääsi silmiin vain hyvin pienestä raosta, kun Jerrell vihdoin sai pinnisteltyä silmänsä tovin kuluttua auki. Aluksi Jerrell pelkäsi juoppolallien palanneen takaisin tai peräti ryöstävän hänet, mutta koskija paljastuikin naiseksi, eikä Jerrell tunnistanut nähneensä häntä koskaan aikaisemmin. Huojentunut pihahdus pääsi miehen sieraimista, kun nainen näytti keskittyvän vain hänen ruhjeisiinsa. Jerrellin luomet olivat niin lähellä toisiaan, että hän näytti luultavasti nukkuvalta. Näkyvyys ripsien välistä oli heikko, mutta Jerrell koitti lukea naisen ulkonäköä parhaansa mukaan. Kalpea, helmeä iho näkyi lähinnä naisen käsistä, sillä kasvot oli suojattu hupulla ja ne painuivat helposti hämärän peittoon näin myöhään. Siitä huolimatta kasvonpiirteet tunnisti naiseksi. Nainen oli kovin hentoisen näköinen, laiha. Jerrell pohti tokkurassaan, mahtoiko nainen olla köyhä tai sairas, vai oliko hän vain muuten hoikkaraajainen. Ollakseen köyhä nainen olisi kuitenkin melko hyvin vaatetettu, sillä tämän mekko ei näyttänyt järin kuluneelta, ja toisaalta se näytti myös lämpimältä.

Samassa nainen laski kätensä Jerrellin otsalle. Hän jännitti vaistomaisesti koko kehonsa ja puristi silmänsä takaisin kiinni, muttei uskaltanut liikkua. Lihakset tuntuivat jäykiltä ja mahaan koski. Naisen käsi tuntui kylmältä vuotavaa ohimoa vasten. Pian kädestä kuitenkin tulvahti lämmin tunne miehen päänahkaan, ja lämpö levisi kaularankaa pitkin selkään ja kaikkialle kehoon. Se sai Jerrellin värähtämään - ikään kuin hän olisi saanut kylmiä väreitä. Pian nainen irrotti otteensa. Jerrell huomasi olonsa kohenneen huomattavasti, ja koittaessaan avata silmänsä uudelleen hän tunsi päänsä selvenneen. Huimaus oli poissa, eikä ohimoa enää särkenyt. Jerrell kokeili veren tahrimilla sormillaan uudelleen sitä kohtaa, jossa haava oli ollut. Hän ei tuntenut kipua eikä löytänyt haavaa. Vain tahmea ja hyytynyt veri oli jäljellä. Kuuro ihmismies siirsi katseensa hämmentyneenä muukalaiseen ja kurtisti mietteliäänä kulmiaan. Se ei ollut vihainen tai huolestunut kurtistus, vaan pohtiva. Naisen käsi oli edelleen kohollaan suunnilleen Jerrellin pään korkeudella, ja Jerrell näki käden värjäytyneen verestä yhtä lailla, kuin hänen omansakin. Samassa nainen liikutti suutaan, sanoi jotain. Jerrell ei saanut sanoista mitään selvää, vaikka yrittikin saada huulten liikkeistä kiinni. Mies raotti suutaan ja otti käsillään tukea maasta. Hän yritti nousta pihisten istumaan kukkapenkin reunaa vasten, ja onnistuikin siinä. Ponnistus sai miehen hengästymään, vaikkei nousua voinut edes kutsua minkäänlaiseksi urheilusuoritukseksi. Jerrell käänteli pahoittelevasti päätään puolelta toiselle puhaltaessaan ilmaa suunsa kautta tasaisesti ulos. Hän osoitti oikean kätensä etusormella korvaansa.
"En kuule", hän sanoi huulillaan hitaasti, muttei voinut olla varma, saisiko nainen siitä selvää. Joka tapauksessa hän luultavasti ymmärtäisi Jerrellin elekielestä, että hänen kuulonsa oli hyvin heikko. Toisinsanoen olematon.

Jerrell kokeili uudelleen ohimoaan, sillä häntä hämmästytti, miten nopeasti paha olo oli kadonnut. Toki hänen olkapäätään ja vatsaansa särki yhä, ja hän tulisi saamaan paljon mustelmia, mutta pahin vamma oli tiessään. Hänen hiuksensa olivat haavan kohdasta kovat ja koppuraiset, mutta se oli huolista pienin. Nainen tuskin tuli tähän moittimaan hänen sottaista ulkonäköään.
Kun mies oli varma että nainen katsoi häneen, hän osoitti veren tuhrimilla sormillaan ensin naista, sitten otsaansa ja sitten hymyili. Se oli ikään kuin kiitos. Ikuisen kiusallisen hiljaisuuden vallitessa Jerrell pyöritteli hetken silmiään, kun ei kunnolla nähnyt naisen hupun alle, ja kirjoitti sitten heidän vieressään olevaan hiekkaan pienellä kivellä samaisen sanan, jota etsi. Kiitos. Ehkä nainen osaisi lukea. Jos hän osasi harjoittaa magiaa, hänen täytyisi kai lukea oppikirjoja? Jerrell ei ollut aivan varma, miten magia toimi ja miten sen saloihin paneuduttiin, mutta järkevin ja todennäköisin vaihtoehto hänen mielestään oli käytännön harjoittelun lisäksi lukea sitä kirjoista. Jerrell yritti vaivihkaa nähdä naisen hupun alle istuessaan kumarassa penkkiä vasten, mutta hän näki vain kalpeaa ihoa, kapean suun, suipon leuan ja katusoihtujen silmiin luomat valot.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Heinä 2015, 21:16

Albine

Tuntematon tapaus näytti elpyvän ja se sai naisen huokaisemaan helpotuksesta. Ainakin miehen päävamma oli nyt korjattu, neito toivoi että tuolla ei ollut muita isompia ruhjeita äskeisestä käsittelystä. Miehen puhumattomuuteen ei kiinnitetty paljoa huomiota, ehkä toinen oli ujo tai vain vielä häkeltynyt koko tapahtumasta. Hämmennystä aiheutti vasta miehen viittelöinti ja epäselvät sanat, jotka saivat naisen kurtistamaan hämmentyneenä kulmiaan. Ei kai tuo ollut saanut pahempaa vammaa päähänsä? Naisen katse kirjastui kun mies viittoili uudemman kerran oivalluksen saapuessa mieleen. Toinen ei kuullut tai kuulo oli huono. Naisen kotikylässä oli ollut vanhempi mies, joka oli ollut kuuro ja kommunikoinut elekielellä, vaikkakin miehen huonokuuloisuus olikin tainnut johtua ikävuosista. Neito pinnisti muistiaan keksiäkseen miksi sitä elekieltä kutsuttiin. Viittomaksi, niin se taisi olla. Neitokaisella ei kuitenkaan ollut hajuakaan mitä mikin ele tarkoitti. Hätkähti tähän hetkeen pohdinnoistaan, kun mies kirjoitti jotain hiekkaan. Naisen katse laskeutui maahan ja tuo tavasi lyhyen sanan. Albine osasi lukea, mutta se oli hitaan puoleista. Kuitenkin yksinkertainen sana kuten 'kiitos' oli hyvin tunnistettavissa. Hymy kaartui naisen kapeille huulille ja tuo nyökkäsi selvästi päätään toiselle. "Mitäpä tuosta", tuo sanoi ääneen tajuten sitten vasta ettei toinen tainnut kuulla. Osasikohan mies lukea huulilta? Jotkut kuulevatkin sitä taisivat taitaa, ainakin joissakin taruissa niin oli kerrottu. Tosin mies ei tannut nähdä toisen huulia kerta huppu oli varjostamassa kasvoja. Olipa hän hupsu, olisi jokatapauksessa kohteliasta näyttää enemmän kasvojaan, vaikka neito ei siitä oikein pitänytkään.

Albine nosti hennon kätensä, sen joka ei ollut tahrautunut vereen tarraten sillä huppuun siirtäen sitä taaemmas niin, että naisen arpiset kasvot tulivat paremmin näkyviin, mutta huppu pysyi yhä päässä. Mustat hiukset kehystivät tuon kasvoja, vaikka suurinosa olikin piilossa vaatteiden alla, paksut suortuvat kuitenkin valuivat hupun ulkopuolelle neidon rinnalle ja niistä saattoi nähdä hiusten olevan suorat ja pitkät. Siniset silmät vaikuttivat lempeiltä, tosin hieman aroilta ja varutuneilta. Albine vihasi tuomitsevia katseita ja häpesi olemustaan, vaikkakin oli paljon itsevarmempi kuin joskus ennen. Neito hymyili hieman arasti toiselle. Neito osoitti yhdellä sormellaan huuliaan. "Ymmärrätkö?" nainen kysyi yrittäen puhua mahdollisemman selvästi. Toisen reaktiota odottaessa neito tajusi yhtäkkiä verisen kädensä ja kaivoikin nyssykästään vaalean liinan jolla putsasi veristä kättään ennen kuin veri ehti kuivua kunnolla ja ojensi sitten liinaa miehen suuntaan. Kokonaisvaltaiseen puhdistautumiseen oli hyvä saada vettä, mutta sitä tähän hätään ei ollut.

Oli jotenkin hämmentävää miten vähän kaksikkoon kiinnitettiin huomiota. Nuo kuitenkin istuivat maassa yhä ja toisella oli veriset hiukset. Kaipa isomman kaupungin ihmiset olivat välinpitämättömämpiä kuin pienemmissä paikoissa. Siltä naisesta ainakin tuntui. Oli miten oli Albine keskitti nyt huomionsa tähän tuntemattomaan mieheen, jota oli kiirehtinyt auttamaan. Ei olisi voinut kuvitella tuon olevan näin erikoinen tapaus ja naisen mielestä tämä erikoisuus oli vain positiivista. "Oletko kunnossa?" neito kysyi ja tuon kasvoista kuvastui aito huoli. Keksimättä sen parempaa elekieltä nainen osoitti miehen verisiä hiuksia sanojensa tuokse. Neitokainen katsoi myös paremmaksi esitellä itsensä ja olihan hän utelias kuulemaan toisen nimen nyt kun kaikki tuntui olevan suhteellisen kunnossa. "Albine", neito sanoi selkeästi ja osoitti itseään.
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 17 Heinä 2015, 20:48

Jerrell

Kuuro mies näki, kuinka nainen sanoi jotain katsottuaan hiekkaan kirjoitettua kiitosta, mutta hän ei saanut sanoista aivan selvää. Pään nyökkäys sen sijaan oli selvempi ja Jerrell hymyili vastaukseksi. Oli epätavallista, että ventovieraat auttoivat tässä kaupungissa toisiaan, mutta tämä tapahtuma oli hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea kannattanut laittaa ennakkoluulojen varaan. Enemmistö ei aina vastannut koko totuutta.
Avulias nainen siirsi sitten hupun pois kasvoiltaan. Kenties hän huomasi, kuinka Jerrell yritti niska kurtussa nähdä hupun varjon taakse, ja se sai miehen hieman hämilleen. Olikohan hän ollut sopimaton? Sinänsä oli normaalia, että tällaisessa tilanteessa uhri halusi nähdä auttajansa kasvot, jotta muistaisi tämän vastaisuudessakin, mutta Jerrell tunsi silti olleensa tahditon. Nyt naisen kasvot kuitenkin olivat valaistut, ja Jerrell hymyili hieman jännittyneenä tälle. Nainen oli sievä laihuudestaan huolimatta. Tällä oli käsien tavoin kalpea iho, mutta hiukset olivat hyvin tummat, jolleivät mustat. Ne olivat suorat ja näyttivät pehmeiltä, sileiltä. Jerrell näki nyt ensimmäistä kertaa silmät, ja yllättyi siitä, miten epäröiviltä ne näyttivät. Nainen oli vaikuttanut kovin päättäväiseltä tullessaan auttamaan haavoittunutta, tai sitten sekin oli vain kuuron miehen oma oletus. Ainoa suippoja kasvoja rikkova piirre olivat arvet, jotka raapivat kaikkien naisen kasvonpiirteiden yli kolmena suurena jälkenä. Kuuro kurtisti kulmiaan ja pohti, mikä tai kuka oli saanut aikaan sellaista tuhoa, ja kuinka paljon arvet olivat mahtaneet aikanaan sattua.

Sitten Jerrellin täytyi taas keskittyä lukemaan huulilta. Nainen osoitti huuliaan, ja lausui jotain. Ymmärrätkö? Jerrell luuli ymmärtäneensä, ja nyökytti sitten päätään. Maassa istuskeleva parivaljakko huomasi samaan aikaan naisen käden suttuisuuden, ja nainen vetikin jostain liepeestään valkean liinan, jolla pyyhki kättään. Kun nainen tarjosi liinaa Jerrellille, ei tämä viitsinyt kieltäytyä, vaan otti hymyillen ja nyökäten liinan vastaan. Jerrell pyyhki ensin veriset sormensa ja sitten hieman otsaansa tunnustellen ensin, missä kohtaa kuivunutta verta oli. Eihän se kaikki toki liinalla lähtisi, mutta saisi hänet näyttämään säädyllisemmältä. Viimeisenä Jerrell kokeili pyyhkiä puhtaalla kulmalla vielä verta ja juoppojen sylkeä vaatteiltaan, mutta veri ei ottanut lähteäkseen. Sylki sen sijaan pyyhkiytyi pois miten pyyhkiytyi, ja ainakin miehestä oli mukavampi ajatella, että hän oli edes yrittänyt pyyhkiä toisten eritteitä itsestään. Sen jälkeen hän ojensi likaisen liinan takaisin naiselle hieman pahoittelevasti virnistäen.

Jerrell ei huomannut katsella ympärilleen eikä ollut sillä hetkellä kiinnostunut muusta, kuin edessään istuvasta naisesta. Tällaiset tuttavuudet - tai tuttavuudet ylipäätään - olivat Jerrellin elämässä lähes harvinaisuuksia, sillä monet kokivat, että häneen oli vaikea ottaa kontaktia.
Sitten nainen puhui jälleen, ja mies kurtisti kulmiaan selvittääkseen sanat. Nainen kysyi ehkä hänen kunnostaan, ja Jerrell nyökkäsi jälleen hymyillen tyynesti. Hän tunnusteli käsiään ja tunnisti pari kohtaa, joihin tulisi varmasti mustelmia, mutta huitaisi sitten toisella kämmenellään ilmaa kuin sanoakseen "ei sen väliä". Sitten nainen osoitti jälleen itseään. Sanoiko hän juuri nimensä? Jerrell kohotti kulmiaan ja kirjoitti sitten kuulemansa vielä maahan varmistaakseen asian. Hiekkaan muodostui "Albine". Olisi noloa, jos hän oppisi uuden tuttavuutensa nimen väärin heti ensi käsittelyssä. Sen jälkeen Jerrell nosti kämmenensä kysyvästi ylöspäin ja katsahti naiseen kuin kysyäkseen, menikö nimi oikein. Sen jälkeen mies osoitti itseään.
"Jerrell", hän sanoi huulillaan, mutta tiesi sen olevan melko vaikea nimi huuliltaluettavaksi. Siispä hän kirjoitti senkin maahan Albinen alle.

Yhtäkkiä Jerrell tajusi jälleen istuvansa maassa kaiken pölyn keskellä, joten hän koitti nousta ylös. Nousu sujui ongelmitta eikä häntä huimannut, joten mustahiuksisen naisen taika tuntui todella tepsineen. Jerrell tarjosi naiselle kätensä nostaakseen tämänkin ylös, ettei heidän tarvitsisi enää istuskella maassa. Ehkä he voisivat löytää jonkun rauhallisemman paikan ja keskustella siellä lisää, mikäli nainen osaisi ja haluaisi. Jos hän taas haluaisi lähteä, niin nyt hänellä olisi siihen mahdollisuus.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 19 Heinä 2015, 14:08

Albine

Neitokainen vilkaisi maahan kirjotettua nimeään ja nyökkäsi innokkaasti päätään toisen ymmärtäessä nimen oikein. Mies yritti sanoa jotain, yhden sanan varmaankin. Oliko se tuon nimi? Toisin kuin kuuro, ei Albine osannut lukea pätkääkään huulilta eikä näin ollen neito saanut mitään selvää mitä toinen yritti sanoa. Onneksi muukalainen kirjoitti taas hiekkaan ja nyt nainen ymmärsi. Jerrell. Sen täytyi olla toisen nimi. Nainen hymyili ystävällisesti ja nyökkäsi taas päätään merkiki siitä, että oli ymmärtänyt. Toinen näytti sitten päättävän nousta ylös, mikä ei sinänsä ollut huono idea.

Hieman empien neito tarttui ojennettuun käteen ja antoi toisen auttaa itsensä ylös. Ujo hymy suotiin toiselle kiitokseksi ja nainen laski katseensa hetkeksi hameeseensa pyyhkäisten siitä pöyä pois puolihuolimattomasti. Auttamisessa oli helppo olla määrätietoinen ja varma sillä siinä ei pahemmin varsinaista keskustelua tarvinnut. Nyt kun tilanne oli ohi tarvittiin enemmän sosiaalisia taitoja joissa nainen ei loistanut. Toisaalta tämä tapaus oli erikoinen ja kaikki tavallisesta poikkeava kiehtoi suuresti tämän neitosen mieltä. Sinisten silmien katse nostettiin hitaasti toiseen ja pieni hymy pysyi noilla kapeilla huulilla. Neito yritti kovasti keksiä jotain sanottavaa, sillä siinä seisominen alkoi tuntua hieman tyhmältä. "Tuota", nainen aloitti lipaisten nopeasti huuliaan hieman hermostuneen oloisesti. "Haluatko että saatan sinut kotiin tai...?" nainen kysyi kallistaen päätään yrittäen puhua hitaasti ja selvästi. Jälkimmäinen tuotti enemmän hankaluuksia kuin ensimmäinen mitä muutenkin harrasti sillä empi usein sanoissaan. Neidon omantunnonarvo oli yhä kauhean alhainen ja pelkäsi aina sanovansa jotain typerää.

Albine ei oikein tiennyt miten saisi ilmaistua itsensä selvemmin. Hän yritti viittelöidä käsillään selventääkseen sanojaan. Osoitti itseään ja toista, teki sormillaan kävelevän eleen, mutta ei tiennyt miten ilmaisisi kotiin menemisen. Neito hymyili hieman pahoittelevaan sävyyn, mutta ainakin yritti parhaansa mikä oli luultavasti enemmän kuin moni muu näki vaivaa ymmärtääkseen toista. Albine oli pahoillaan ettei osannut sen paremmin kommunikoida toisen kanssa. Olisi kiehtovaa osata keskustella pelkillä viittomilla, ainakin neidon mielestä.
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 27 Heinä 2015, 15:53

Jerrell

Esittelyt oli hoidettu onnistuneesti, joten parivaljakko oli jo hieman vähemmän tuntematon toisilleen. Albine tarttui Jerrellin tarjoamaan käteen, vaikkakin selvästi epäröi aluksi. Mies piti huolen että kosketus ei ollut liian pitkä, sillä joskus sellainen hermostutti naisia. Toiset halusivat pitää oman henkilökohtaisen tilansa koskemattomana, ja mies ymmärsi kyllä miksi. Hän oli kuitenkin tottunut hyviin käytöstapoihin, ja olisi ollut noloa olla tarjoamatta kättä naiselle, joka oli juuri pelastanut hänet ikävältä vammalta.
Jerrell katseli ympärilleen ja sitten jälleen naiseen kuin odottaen, mikä hänen päätöksensä olisi. Haluaisiko hän lähteä tiehensä, vai jäädä vielä toviksi?

Kun nainen puhui, Jerrell siristi silmiään ja luki sanat niin huolellisesti, kuin suinkin osasi. Albine oli kuitenkin ystävällinen puhuessaan hitaasti ja selvästi, joten ymmärtäminen ei ollut liian haastavaa. Jerrell hymyili vastaukseksi ja asetti sitten kätensä puuskaan hieroen toisella kädellään leukaansa, kuin miettivän hyminän korvikkeeksi. Hän siirsi katseensa takaisin vilkkaaseen kauppatoriin ja etsi katseellaan erästä tiettyä kulmakojua, jonka eteen oli koottu melko kattava kankainen katos, jossa oli pöytiä ja tuoleja. Kun tämä kuppilan korviketta esittävä koju osui miehen silmiin, hän kääntyi takaisin Albinen puoleen ja pudisteli sitten hymyillen päätään vastaukseksi naisen kysymykseen. Jerrell tunnusteli takkinsa sisäpuolta ja löysi sieltä sitten rahapussukan, johon oli ennen lähtöään säilönyt pari hopearahaa. Juopot eivät sentään olleet ryöstäneet häntä. Jerrell otti käsiinsä kolikon, näytti sitä Albinelle ja osoitti sitten kuppilaa torin laidalla. Hän osoitti ensin naista, sitten itseään ja esitti sitten muka juovansa teetä näkymättömästä kupista, jotta Albine tajuaisi, mitä hän tarkoitti. Ei hän ollut lainkaan varma, haluaisiko nainen tulla viettämään iltaa, mutta Jerrell tutustuisi häneen mielellään. Hän tutustui kaikkiin mielellään - olihan hän melko yksinäinen - mutta tällaiset poikkeuksellisen ystävälliset tapaukset saivat hänet tavallista kiinnostuneemmiksi. Ne muistuttivat häntä hänen entisestä kotikaupungistaan.

Jerrell otti pari askelta kohti toria ja laittoi rahat takaisin takkinsa sisätaskuun. Hän kohotti kysyvästi kulmiaan ja työnsi toisen kätensä housunsa taskuun osoittaen samalla toisen kätensä peukalolla samaista kojukuppilaa, johon oli äsken viitannut. Kaikki, tai ei mitään. Voisihan hän yksinkin juoda teen, jos Albine ei kiinnostuisi tarjouksesta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 27 Heinä 2015, 19:29

Neitokainen kallisti päätään hieman toisen selvästi miettiessä kysymystä minkä mies kuitenkin tuntui ymmärtäneen. Vastaukseksi tuo sai päänpudistuksen hymyilevältä mieheltä, hän ei ilmeisesti tarvinnut saattajaa kotiin ja oikeastaan koko tarjous tuntui neidosta nyt sangen tyhmältä. Sen sijaan toinen näytti viittovan nyt jotain. Siniset silmät tuijottivat tarkkaavaisina toista ja oli suhteellisen helppo ymmärtää mitä toinen halusi. Naisen katse käväisi osoitetun kojun suunnassa. Nyt oli sinipukuisen naisen vuoro miettiä. Mitä jos toinen ei ollutkaan oikeasti kuuro ja yritti jokuttaa naista? Entäpä jos tuo oli ansainnut mukiloimisensa jostain syystä? Ajatukset asivat Albinen kurtistamaan hieman kulmiaan itsekseen, mutta totesi itselleen päänsisäisessä keskustelussa, että oli ihan hupsua ajatella niin. Kyllä, oli saanut karvaasti oppia etteivät kaikki olleet miltä näyttivät, mutta jostain syystä neito ei voinut uskoa, että tämä uusi tuttavuus olisi mistään pahemmasta päästä. Hän oli käymässä turhankin vainoharhaiseksi muiden läheisyydessä, eikä se tainnut olla oikein hyvä juttu. Kaikille kuului antaa mahdollisuus, eikö?

Pieni, omalla tavallaan kaunis hymy kaartui neidon huulille tuon nostaessa katseensa takaisin mieheen. Kyllähän sitä voisi jotain juoda, eikä seurassakaan ollut mitään vikaa. Jälkimmäistä täytyi vakuutella itselleen hiljaa päänsä sisällä, mutta siihen se kuitenkin päätyi. Albine nyökkäsi päätään vastaukseksi ja lähti lopulta toisen johdolla kohti pientä kojua. Matkalla neitokainen yritti miettiä paljonko tuolla oli rahaa jäljellä. Kaipa sillä aina jonkin teen sai juotavaksi, alkoholijuomista ei oikein välittänyt. Nainen vastusteli haluaan laskea huppu takaisin kasvojen suojaksi, hänestä tuntui että kaikki tuijottivat hänen kasvojen arpia, mutta ehkä sekin oli vain hänen omassa mielessään. Albine myös taitteli verisen liinan siististi kassiinsa, voisi pestä sen myöhemmin tai heittaa meneään. Nyt hän aikoi keskittyä tähän uuteen tuttavuuteen ja ehkäpä tuo oli jopa paikallisia ja voisi kertoa jotain kaupungista.

Naisen askeleet olivat varsin äänettömiä, pehmeät kengät eivät päästäneet paljoakaan ääntä osuessaan katukivetykseen, eikä naisen vaatteiden kankaat olleet kahisevaa sorttia. Ne olivat ennemminkin pehmeitä ja joustavia, käytännöllisiä, mitä nyt kuitenkin hamemaisessa muodossa. Naisella oli myös nahkaiset ranne/käsisuojat, mutta ne olivat nyt laukussa eivätkä paikoillaan. Albine veti syvään henkeä astellessaan tuolirykelmiä kohden. Hän käski itseään rauhoittumaan, sillä jännitys poreili neidon vatsanpohjassa. Hieman epämukavasta olostaan huolimatta neito asteli määrätietoisesti pöytien luokse ja istui lopulta alas vapaan pöydän eteen ja kiinnitti nyt paremmin huomiota seuralaiseensa. Tosin neito myös vilkaisi ympärilleen ottaakseen selvää haettiinko juomat tiskiltä vai tuotiinko ne pöytiin. Neito tuli siihen tulokseen, että ihmiset näyttivät tekevän sekä että ja ennen kuin ehti ajatella itse juomansa hakemista hymyilevä nuori tyttö tulikin kyselemään mitä nuo halusivat.

Albine hymyili nuorelle tarjoilijattarelle ja pyysi itselleen teetä kääntäen sitten kysyvän katseensa miehen suuntaan. Tarjoilijan lähtiessä hakemaan juomia Albine laski kassinsa olaltaan maahan ja kaivoi oman rahamassinsa esille vyöllään olevasta nahkapussista. "Anteeksi, etten osaa viittomaa", neito totesi samalla ja tajusi sitten että tuo tuskin näki tarpeeksi selvästi huultenliikkeitä kun naisen kasvot olivat alaspäin. Kalpeaihoinen tapaus nosti katseensa toiseen ja hymyili pahoittelevasti, naisesta tuntui nololta ja typerältä. Hän kuitenkin toisti sanomansa ja jatkoi laskien nyt kätensä pöydälle pidellen rahamassia käsiensä välissä. "Niinhän se oli, eikö? Kotikylässäni oli vanha metsästäjä, joka puhui viittomin, mutta hän oli niin omissa oloissaan viihtyvä ettei olisi opettanut, vaikka olisinkin uskaltanut kysyä", neito selitti ja hermostuneisuuden saattoi kuulla tuon äänestä, vaikka yritti kovasti puhua hitaasti. Tosin toinen ei sitä kuullut. "Se olisi kyllä ollut kiehtovaa. Osata puhua käsillään siis. Oletko varamasti kunnossa?" neito lisäsi, mutta tiesi että oli sen vakvimman ruhjeen onnistunut parantamaan. Vaikka ei ollut käyttänyt magiaansa kauaa yhtä aktiivisesti kuin nykyään, oli nainen aika haka parantamaan ja aistimaan siinä samalla toisen kehon vammat. Albinella oli kuitenkin tapana vähätellä ja epäillä taitojaan ja totta puhuen nyt oli vain hermostunut vieraan läsnäolosta ja siitä mitä mieltä toinen oli sinipukuisesta seuralaisestaan.
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 28 Heinä 2015, 20:21

Jerrell

Albine suostui lähtemään miehen seuraksi virvokkeelle, mikä sai miehen tuntemaan sitä harvinaista iloa, jonka uuden suhteen luominen sai kerta toisensa jälkeen aikaan. Ilmeisesti Jerrellin viittomat olivat olleet sen verran selkeitä, että nainen myös tajusi, minne oli lähdössä. Ainakin hän näytti suunnistavankin oikeaa kojua kohti, vaikkakin hetken naisen takana kuljettuaan Jerrell otti johdon kuin luonnostaan. Olihan hän sentään ollut ehdotuksen takana.
Naisen askel näytti kevyeltä ja soljuvalta, ja hänen pitkä mekkonsa viisti katukivetystä. Jerrell käänsi välillä päätään sivulleen kojua lähestyessään, sillä ei voinut kuulonsa perusteella kertoa, jäikö nainen jälkeen vai kävelikö tämä yhä hänen perässään.

Tämä kuppilakoju oli kuurolle tuttu, mutta työntekijät vaihtuivat ajoittain. Osa heistä tiesi Jerrellin tilanteen, osa ei - ainakaan hänen itsensä kautta. Olisivathan he saattaneet ohimennen kuulla toisilta työntekijöiltä, että heillä oli yksi asiakas, joka ei kuullut mitään. Miehellä oli tapana käyttää lähinnä samoja kojuja ja samoja kauppoja asioidessaan kaupungilla, sillä se oli helpompaa, kuin uusien asiakaspalvelijoiden ymmärryksen saavuttaminen. Ne, jotka tiesivät hänen olevan kuuro, eivät jutelleet tai kyselleet turhia, hymyilivät vain.
Jerrell asteli tuttavallisesti pöytien keskelle ja avasi vapaasta pöydästä Albinelle tuolin, johon tämä sai istua. Hän päätti istua pyöreän pöydän toiselle puolelle ollakseen mahdollisimman hyvässä katsekontaktissa naisen kanssa. Pöytä oli puinen ja vaalea, melko pieni, mutta juotavat mahtuisivat sen päälle oivallisesti.
Tälläkertaa tarjoilija oli nuori nainen - tai lähinnä tyttö - joka saapui iloisesti hymyillen kahden uuden asiakkaan luo. Jerrell oli nähnyt hänet aiemminkin ja muisti hänen kasvonsa selvästi, muttei ollut varma, oliko tilannut häneltä henkilökohtaisesti ikinä mitään. Hyvien tapojen mukaan tarjoilija kysyi ensin Albinelta, mitä hän halusi. Huulten liikkeestä päätellen tummanpuhuva nainen tilasi teetä, ja Jerrell päätyi samaan. Kun tyttö kääntyi häntä kohti, mies osoitti ensin seuralaistaan ja nosti sitten hymyillen kaksi sormea pystyyn kuin kertoakseen, että he ottaisivat kaksi teekupillista.
"Teetä myös, hän sanoi ääneti. Torilla työskentelevät kauppiaat ja tarjoilijat olivat huomattavasti tehokkaampia lukemaan huulilta kuin hiljaisissa paikoissa asuvat, sillä täällä metelissä eivät kuurot välttämättä olleet ainoita, jotka eivät kuulleet mitään. Tyttö nyökkäsi hymyillen ja poistui sitten kojun höyryjen varjoon muiden työntekijöiden luo.

Jerrell näki Albinen sanovan jotain, muttei nähnyt, mitä se oli. Hän rypisti kulmiaan mietteliäästi vain huomatakseen, että nainen nosti kasvonsa ja sanoi sitten lauseensa uudelleen. Mies hymyili ymmärtäväisesti ja leyhäytti kättään ilmassa todetakseen, ettei se haitannut. Moni muukaan ei osannut - vain harvat ja valitut tapaukset. Se vasta olikin siunaus, sillä heidän kanssaan Jerrell pystyi puhumaan hyvinkin monipuolisesti. Nyt mies keskittyi kuitenkin lukemaan huulilta, ja sai selvää, että Albine oli joskus tavannut jonkun, joka osasi viittoa. Jerrell nyökytti hitaasti päätään vaikuttunut ilme kasvoillaan. Mistähän kyseinen mies oli mahtanut oppia, tai miksi? Ehkä hänellä oli kuuroja sukulaisia tai ystäviä. Pian Albine jatkoi, ja Jerrell ymmärsi, että nainen olisi halunnut oppia viittomaa. Jerrell olisi halunnut tarjoutua opettamaan, muttei tiennyt, miten olisi kertonut sen pelkillä eleillä. Siispä hän levitti kätensä samaan asentoon kuin sadetta kokeillessaan, ja hymyili leppoisesti naiselle. Miksei?

Jerrell nyökytti päätään naisen viimeiselle kysymykselle. Mies oli kunnossa ja tunsi olonsa onnelliseksi saadessaan seuraa, joten hän olisi voinut vastata olevansa tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Sitten hän kuitenkin huomasi naisen käsien välissä olevan rahapussin. Mies laski kätensä rahapussin ja naisen sormien päälle ja pudisteli sitten päätään naiselle, rahapussin päällä lepäävän käden etusormi kohollaan. Sinähän et tätä maksa. On minun etuoikeuteni tarjota auttajalleni teetä. Jerrell nosti käden naisen rahapussin päältä ja taputti sitten takkinsa rintamusta - sitä kohtaa, jonka toisella puolella oli tasku, jossa oli rahaa.
Ei aikaakaan kun heitä palveleva tyttö palasi takaisin kahden pyöreän, höyryävän teekupposen kanssa, ja laski kupit heidän kummankin eteen. Keskelle tyttö asetti vielä pienen, vaatimattoman kipon, jossa oli juoksevaa hunajaa. Jerrell nyökkäsi kiitokseksi, ja ennen kuin Albine ehtisi avata rahapussiaan, mies veti sisätaskusta esiin hopeakolikon ja maksoi heidän teensä. Tyttö kiitti häntä ja antoi takaisin muutaman pronssirahan, sen verran kuin hinnasta jäi yli. Jerrell nyökkäsi uudelleen ja säilöi hilut taskuunsa virnistäen samalla seuralaiselleen. Hän naurahti kevyesti päästäen tietämättään ilmoille häviävän pienen näytteen äänestään, joskin se jäi enimmältä väeltä huomaamatta jo valmiiksi vallitsevan melun takia.

Jerrell pudotti hunajakupista lusikalla pienen nokareen kultaista liisteriä teehensä, ja sekoitteli sitä sitten lusikallaan. Tori näytti värikkäältä ja sinertävä pimeys oli jo laskeutunut, joten kaikki soihdut näyttivät upeilta ja valaisivat tunnelmallisesti ihmisten kasvoja. Siinä, missä parivaljakko istui, oli melko valoisaa. Heitä ympäröivät kojukuppilan omat lyhdyt, jotka olivat kooltaan pieniä, mutta niitä oli runsaasti.
Kuuro mies nosti katseensa teekupistaan ja osoitti ensin Albinen teetä nostaen sitten peukalonsa ylös. Hyvää? Hän katsoi kysyvästi seuralaistaan olematta kuitenkaan varma, oliko tämä jo ehtinyt hörppiä teetään. Jerrell ei ollut ehtinyt katsoa, sillä oli tarkkaillut ympäristöään. Hänen mielestään tee maistui oikeinkin mainiolta, varsinkin hunajan kera. Mies ei enää edes muistanut likaisia vaatteitaan, jotka olivat ehkä hieman sopimattomat näin ihmisten ilmoilla, vaikka kummallisempiakin tapauksia toki nähtiin kaupungilla päivittäin.
"Asutko täällä?" Jerrell kysyi sitten kun oli varma, että Albine katsoi häntä, ja osoitti ensin sormellaan naista, sitten molemmilla käsillään heidän ympäristöään. Hän toivoi, että nainen asuisi, sillä silloin olisi suurempi todennäköisyys, että he saattaisivat törmätä uudelleen. Jerrell piti itseään ehkä hieman epätoivoisena, mutta antoi sen itselleen anteeksi yksinäisyytensä tähden. Olihan hän sentään ennen ollut varsin seurallinen tapaus; hän oli asunut hovissa ja viihdyttänyt ihmisiä. Kaikki se tuntui kuitenkin niin kovin kaukaiselta täällä sotaisan mantereen keskellä, oman rodun poljettavana.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 28 Heinä 2015, 22:08

Toinen näytti taas ymmärtäneen mitä nainen oli sanonut. Oli jotenkin helpottavaa, että toinen osasi edes jotenkuten lukea huulilta, jolloin kommunikointi oli hieman helpompaa. Nainen kurtisti kulmiaan, ei oikein ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti. Neito ei kuitenkaan takertunut asiaan vaan hymyili vain odottaen josko tuo sanoa jotain muuta. Kosketus tuli kieltämättä yllätyksenä naiselle toisen laskiessa kätensä naisen käsien ja näin rahamassin päälle. Ele oli kuitenkin ymmärrettävä, mutta haluamattaankin Albine sävähti toisen kosketusta, tuskin huomattavasti, mutta kuitenkin. Nainen ei ollut tottunut kosketukseen, mutta pieni hymy kertoi ettei todellisuudessa pannut niin pahakseen miltä se saattoi vaikuttaa. Oli ehkä enemmän yllättynyt kuin muuta. Neito kyllä tajusi mitä toinen tarkoitti ja hetken vaikutti siltä, että ajatteli väittää vastaan, mutta kohautti kuitenkin pienesti olkiaan kuin merkiksi että toinen saisi maksaa jos välttämättä halusi.

Kun nainen sai kätensä vapaaksi, hän laittoi kiltisti rahapussin takaisin vyölleen ja nosti sitten katseensa takaisin mieheen. Juomat tuotiinkin pian ja höyryävä tee vaikutti hyvin houkuttelevalta. Albine laittoi teehensä paljon enemmän hunajaa mitä uusi tuttavansa. Hän ei voinut vastustaa makeita ruokia tai juomia, vaikka se ei pahemmin naisen ruumiinrakenteesta mitenkään näkynyt. Eihän niitä usein edes saanut, eikä se naista haitannut, teki vain niistä kerroista parempia kun sai käsiinsä jotain herkullista. Hunaja teki teestä mukavan makean, muuten se oli ihan perus teetä, ei huonoa, mutta ei mitenkään erikoistakaan. Mies näytti tiedustelevan Albinen mielipidettä juomasta, johon tuo nyökkäsi hymyillen. Tee oli kuumaa, joten nainen oli maistanut sitä vain pienen siemauksen ja todennut että sen täytyisi jäähtyä vielä. Nainen sekotteli teetään lusikalla nopeuttaakseen sen jäähtymistä.

Jerrell näytti kysyvän jotain, mikä sai naisen hieman kurtistamaan kulmiaan mietteliään oloisena. Yritti selvästi miettiä mitä mies tarkoitti. Oli selvää että tuo halusi tietää jotain naisesta, miksi hän oli täällä, kenties? Albine pudisti hieman päätään ja kohautti olkiaan merkiksi ettei ollut varma mitä toinen halusi. "En ole varma mitä kysyit mutta... olen täällä käymässä, tai siis no", nainen hymyili omille sekaville sanoilleen hieman pahoittelevaan sävyyn. Neito nuolaisi nopeasti huuliaan, näytti tekevän sitä useasti ja se johtui jännityksestä ja lievästä hermostuneisuudesta. "Minä asuin pienessä kylässä, joka on oikeastaan aika kaukana täältä, mutta ihmisten alueella kuitenkin", nainen selitti mahdollisimman selvästi vaikka välillä sortuikin puhumaan turhankin nopeasti. "Olen nyt kuitenkin pidemmän aikaa.. matkustellut eri paikkoihin jaaa nyt olen täällä", nainen summasi viitaten kädellään pienesti ympärilleen. "Itseasiassa tulin tänään, joten en oikein... tunne paikkoja", neitokainen myönsi. Albinella vaikutti olevan vaikeuksia katsoa toista silmiin tai ylipäätään suoraan mieheen, vaikka selvästikin oli utelias tutkailemaan toisen piirteitä. Albine ei halunnut vaikuttaa töykeältä ja turhan uteliaalta, mutta toisaalta tuolla oli jonkinlainen nolousongelma toisen katsomisessa. Oli kyllä kehittynyt sillä saralla, mutta harhaileva katse ei osannut päättää mihin toista olisi kohteliasta katsoa, joten monesti naisen katse vaelsi muualle ympäristöön. "Oliko se edes jotain sinne päin, mitä halusit tietää?" neito kysyi lopulta pysäyttäen katseensa hetkeksi taas toisen kasvoihin laskien sitten silmiensä katseen teekuppiinsa, jonka sekoittamisen oli lopettanut puolihuomaamattaan. Nainen tarttui teekuppiinsa kaksin käsin koettaekseen oliko se yhtään viilentynyt ja nosti sen sitten huulilleen kokeillen varovasti oliko se jo viilennyt. Naisen makuun tee oli yhä vielä liian kuumaa, joten päätyi laskemaan kupin takaisin pöydälle ja vilkaisi taas pöydän yli toiseen. "Tuota.. asutko sinä täällä?" neito kysyi ja pohti oliko se aivan tyhmä kysymys.

((Kauheaa kun mun vuorot näyttää lyhyiltä :/ )
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 29 Heinä 2015, 14:11

Jerrell

Ilmeisesti nainen piti teestään, kuten mieskin. Höyry nousi kupista tanssahtelevina kiehkuroina, ja katosi sitten pimeyteen. Teelehtien ja hunajan haju leijaili Jerrellin sieraimiin ja sai tämän sulkemaan toviksi silmänsä. Ei kuitenkaan niin pitkäksi toviksi, että mikään tärkeä olisi ehtinyt mennä häneltä ohi. Mies hörppäsi teetään ja totesi sen kuumaksi, kuten ilmeisesti Albinekin, ja laski kupillisensa takaisin pöydälle sekoitellakseen sitä lusikallaan. Ilmeisesti se nopeutti jäähtymistä, vaikkei mies ollut varma, miksi. Hän myös puhalsi kuppiinsa hieman, ja sai höyryt katoamaan ohikiitäväksi hetkeksi, kunnes ne taas nousivat teen pinnasta koukeroisina. Siinä oli jotain taianomaista. Magia kiinnosti Jerrelliä sinänsä, mutta hänellä ei ollut koskaan ollut kiinnostusta tai mahdollisuutta harjoitella sitä omakätisesti. Kuuron taidot olivat keskittyneet lähinnä taiteellisiin hyödykkeisiin, kuten musiikkiin, maalaamiseen ja tanssimiseen. Myös huumori oli hänen vahvuutensa - tai pikemminkin oli ollut. Nythän sitä ei kuullut kukaan. Miehen kulmien väliin syntyi hetkeksi miettivä ryppy, kun tämä katseli teekuppostaan.

Jerrellin kysymys naisen asuinpaikasta ei ilmeisesti ollut mennyt aivan täysin perille, mutta nainen teki siitä huolimatta parhaansa, ja kuuro arvosti sitä. Hän tiesi, että huulilta lukeminen oli vaikeaa, mutta siihen harjaantui. Suurimmaksi osaksi se vaati vain keskittymistä. Tällä hetkellä oli Jerrellin vuoro keskittyä, sillä Albine vastasi. Naista ei ilmeisesti haitannut puhua "yksin"; jotkut vieroksuivat sitä ja toisille se ei ollut mikään ongelma. Eiväthän he varsinaisesti puhuneetkaan itsekseen.
Entinen narri sai selville, että Albine asui jossain kaukana täältä, tai ainakin oli joskus asunut. Häivähdys pettymystä kävi hänen kasvoillaan, mutta tuskin huomattavasti. Sekin pieni häivähdys muuttui hymyksi, kun nainen ilmoitti asuvansa täällä toistaiseksi - tai niin Jerrell ymmärsi. Hän ei ollut täysin varma. Ilmeisesti Albine matkusti paikasta toiseen. Sellainen kuulosti kuurosta mukavalta, mutta hänen oli liian vaarallista ja vaikeaa matkustaa yksin. Jerrell katseli naisen mustia hiuksia ja mietti, mistä hän mahtoi olla kotoisin. Cryptiläiset kansat eivät olleet hänelle tuttuja, joten arvailu oli mahdotonta. Tummat hiukset viittasivat etelään, mutta kalpea iho puhui toista. Naisella oli myös varmasti pitkä historia, sillä arvet eivät muodostuneet kasvoihin itsestään. Jerrell oli kiinnostunut naisen taustasta, muttei voinut kysyä enempää. Hän olisi tarvinnut paperia ja kynän selvittääkseen niin yksityiskohtaisia asioita - ja sattoihan olla, ettei Albine olisi halunnut kertoa. Hehän olivat vasta tavanneet!

Jerrell nyökkäsi hymyillen Albinen kysymykseen. Kysymys oli saanut vastauksen, vaikkei ehkä sitä kautta, kuin Jerrell oli aluksi ajatellut. Sitten Jerrell sai vuorostaan kysymyksen, johon hän päätti vastata yksinkertaisesti nyökyttämällä uudelleen. Sitten hän osoitti jonnekin Albinen selän taakse, missä tori ennen pitkää loppui, ja heilautti kättään pari kertaa ilmoittaakseen, että talo oli kauempana luoteisessa kaupunginosassa. Sitten hän osoitti itseään, piirsi pöydän yläpuolelle yksinkertaisen talon siluetin ja jätti sitten etusormensa ja peukalonsa väliin pienen kolon ilmoittaakseen, että talo oli aika pieni. Sitten hän keikutteli toista kämmentään ilmassa muka kärsivä ilme kasvoillaan kertoakseen, että talo oli vaatimaton. Sen verran vaatimaton, ettei sinne kenties viitsinyt tuoda naisseuraa. Ja se haisi jonkin verran vuohille pihalla asustelevien jouhipartojen takia - mutta sitä naisen ei tarvinnut tietää.

Jerrell viittoi tarjoilijan luokseen ja saatuaan tämän huomion, hän pyysi saada paperia ja kynän elehtimällä muka kirjoittavansa pöytään jotain. Tuttu tarjoilija nyökkäsi ja katosi kojun tiskin taakse palatakseen hieman taittunut paperinpala ja lyhykäinen hiilikynä. Jerrell kohotti kynäänsä ja vilkaisi Albineen ennenkuin alkoi kirjoittaa.
"Osaathan lukea?" hän kirjoitti paperiin, ja ojensi sen sitten naiselle katsottavaksi, ennenkuin kirjoitti sen enempää.

//Pyh, ei haittaa! Ei se pituus vaan se sisältö, vai miten se meni (; lyhyitä tulee välillä ite kullakin.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 06 Elo 2015, 20:07

Albine huomasi ihmeekseen, että toiselle oli vallan helppo puhua sinänsä, koska toinen ei kuullut. Ei tarvinnut olla niin huolissaan sanoiko jotain väärin tai väärällä äänensävyllä. Tosin tämä ei täysin pitänyt paikkansa, mutta siltä se tuntui. Oli yleensä enemmän vaivaantunut ja hiljaisempi muiden seurassa. Miehen elehtimisestä päätellen tuo siis asui kaupungissa, jossain suhteellisen lähellä kenties? Neito nyökkäsi päätään merkiksi siitä että oli ymmärtänyt. Sen jälkeen hän lopetti teensä sekoittelun ja koetti sitä uudemman kerran hörpäten hieman isomman määrän makeaa nestettä suuhunsa. Miehen ilmeikkyys ja eleet tuntuivat kalpeaihoisesta naisesta jollain tasolla jopa huvittavilta, eivät missään negatiivisessa mielessä, vaan miellyttävällä tavalla. Toisen avoin ja rehellinen olemus miellytti maagikkoa ja vaikka se kaikki saattoi olla pelkkää illuusiota nainen päätti nauttia edes tästä hetkestä. Harvoin törmäsi mukaviin henkilöihin, yleensä he olivat kieroja ja katalia tai sitten suoraan ilkeitä ja vihamielisiä. Nainen oli niin ajatuksissa ettei oikein seurannut toisen tekemisiä ja joutui räpyttämään pari kertaa nopeasti silmiään herätäkseen tähän hetkeen. Jerrell tuntui tarjoavan paperilappua ja automaattisesti nainen laski katseensa siihen katsoakseen mitä siinä luki. Nainen naurahti pienesti, enemmän itselleen ja ajatuksiinsa katoamiseen kuin paperin sanoihin. Albine nyökkäsi päätään miehelle. "Osaan", tuo varmisti sanoilla myöntyvän vastauksen. Kyllähän Albine oli lukenut ja kirjoittanut jo hiekkaan, mutta toisaalta jotkut osasivatkin vain oman nimensä ja yksittäisiä sanoja. Albine tosin osasi enemmän, myönnettäköön että kirjoittaminen ontui, mutta lukeminen sujui paremmin, vaikka hieman hitaasti. Syrjäytynyt ja utelias tyttönen oli aikoinaan opetellut lukemaan, jotta saisi luettua tarinoita, joita sai helpoiten ammennettua kotikylässään itseensä kirjojen kautta.

Maagikko laski teekupin käsistään ja jäi katsomaan toiseen odottavasti. Kerta toinen oli halunnut paperia ja kynän olisi tuolla jotain kysyttävää. Albine oli oikeasti pahoillaan ettei osannut viittomalla keskustella. Kieltämättä koko ajatus kiehtoi suuresti naisen mieltä, se tuntui jotenkin eksoottiselta ja erikoiselta. Pieni hymy kaartui yhä naisen kapeilla huulilla Tuo tuntui varsin innokkaalta kuulemaan mitä toisella oli asiaa, mutta toisaalta se ei näkynyt niin selvästi toisen arpisilta kasvoilta, kun naisesta itsestään tuntui. Maagikko alkoi tuntea olonsa taas hermostukseeksi, joten nosti taas teekupin huulilleen hörppien siitä pieniä siemauksia sillä aikaa kun toinen raapusti jotain lisää lehtiöön.
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 11 Loka 2015, 19:16

Jerrell

Nainen nyökkäsi myöntävän vastauksen kysymykselle, joka seisoi paperissa. Jerrell nyökkäsi ilmoittaakseen ymmärtäneensä, ja veti lappusen sitten taas silmiensä alle kirjoittaakseen lisää. Hän ei ollut varma, mitä olisi halunnut kysyä - pikemminkin hän vain halusi löytää jostain jutun juurta ja pitää heidät kiireisinä, jottei heidän tarvitsisi vain istua paikallaan ja katsella teen verkkaista jäähtymistä. Kiusallista hiljaisuutta ei tarvinnut pelätä, sillä se oli Jerrellille ikuista; vain karua todellisuutta. Mies pyöritteli kynää hetken käsissään ja otti siitä sitten tukevamman otteen päätettyään, mitä haluaisi kirjoittaa.
Kiitän yhä vilpittömästi sitä, että tulit auttamaan. Se oli kovin ystävällistä. Olen kohdannut paljon välinpitämättömyyttä, joten arvostan vaivannäköäsi. Pitkiä sanoja, mutta niillä oli kuurolle vilpitön merkitys, ja Albine oli kuitenkin ilmoittanut osaavansa lukea. Lisäksi kiittäminen tuntui kohteliaalta muutenkin, kuin vain kerran ohimennen, sillä kyse ei suinkaan ollut pienestä asiasta. Jerrell ei tiennyt, miten parantavat taiat toimivat, mutta ne eivät varmasti olleet helppoja. Kiitoksensa jälkeen Jerrell jätti paperille pienen välin tyhjää, ja jatkoi sitten.
Et siis asu ihmisten kylässä? hän päätti varmistaa, jottei väärinkäsityksiä syntyisi. Naisen vastaus kysymykseen saattaisi olla lyhyt tai pitkä, riippuen siitä, haluaisiko hän avata asiaa sen enempää, mutta Jerrell päätti silti jatkaa. Hän silmäsi välillä teekupposta kuin tutkiakseen, oliko höyry vähentynyt ja viitsisikö siitä hörpätä. Juotava sai kuitenkin odotella. Hän olisi halunnut kysyä, mitä Albine teki kylässä, mutta mielsi sen vielä liian tungettelevaksi kysymykseksi. Eihän hän tiennyt, millaista kontaktia nainen halusi itseensä otettavan. Joku hänen ilmeessään kertoi kuitenkin, että hän oli hieman varuillaan jatkuvasti. Miehelle asia oli ymmärrettävissä, sillä olivathan he yhä toisilleen tuntemattomia.

Matkustatko yksin vai perheesi kanssa? Jerrell päätti jatkaa sitten, sillä koki sen tavanomaisen tahdikkaaksi kysymykseksi. Ikään kuin paperin täytteeksi, tai ehkä sellaiseksi kysymykseksi, että Albine voisi rakentaa siitä itselleen hyvän suojamuurin, jos hän vaikka matkaisi puolisonsa kanssa. Toistaiseksi mies ei halunnut kirjoittaa paperiin muuta, sillä vaikka hän olikin ihmisten suhteen utelias, hän tiesi, että liian monta kysymystä yhdellä kertaa kuulostaisi tungettelulta. Hän ei halunnut pistää nenäänsä toisten asioihin, vaikka joskus halusikin tajuamattaan tietää liikaa. Kuuro ojensi paperin ja kynän naisen asetin viereen, jotta tämä voisi kirjoittaa. Hän työnsi punertavanruskeita suortuviaan pois silmiltään ja toivoi, että Albine saisi hänen käsialastaan selvää. Se ei ollut huonoa, pikemminkin päinvastoin; mutta se oli kovin vanhanaikaista ja silmukkaista, ja jotkut kokivat moisen koristekäsialan hankalaksi lukea.

Sitten Jerrell sai vihdoin syvennyttyä teehensä, joka oli nyt sopivasti jäähtynyttä, muttei kuitenkaan haaleaa. Maku oli mukava ja kotoinen ja Jerrell jäi tuijottelemaan muita ihmisiä siksi aikaa, kun Albine kirjoitteli. Hän ei halunnut tuijottaa toisen työskentelyä siltä varalta, että kirjoittaminen olisi hidasta. Sellaisesta saattaisi tulla painostava olo, eikä Jerrellillä ollut varaa alkaa arvostella toisten osaamista. Siispä hän silmäili ohikulkevia ihmisiä ja hymyili vienosti takaisin niille, jotka soivat hymynsä kohteliaaksi tervehdykseksi katseiden kohdatessa. Kylän illassa hämärtyvät värit olivat kauniit - olisipa niihin voinut yhdistää ääniäkin.

//NONIIN! Vihdoin! Hirveä kesto, toivotaan ettet joudu enää ootella näin kauaa :P
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Ylva » 11 Loka 2015, 21:29

Neito kallisti päätään katsellen toisen selvästi miettiessä mitä kirjoitti. Tajusi hetken perästä että tuijottaminen tuskin oli kovinkaan kohteliasta, vaikka naisen katse olikin pehmeä, eikä mitenkään painostava tai turhan kiinteästi tuijottava. Neitokainen laski katseensa teehensä ja keskittyi siihen hetken, sitten katse nousi miehen kautta ympärillä tapahtuviin asioihin. Tori vaikutti mukavalta, se oli täynnä elämää, joka näin ohimennen tuntui mukavalta. Kuitenkin oli tullut todistettua, että täälläkin piili julmia ihmisiä, kuten oli saanut todistettua. Maailma tuntui välillä niin julmalta ja petolliselta, että se koski neidon sydämeen ja tästäkin syystä takertui kaikkeen hyvään mihin kohtasi kuin hukkuva auttavaan käteen. Hänen täytyi uskoa, että olisi hyvää ja kaunista siinä missä kaikkea kauheaakin. Ajatus ikävistä kokemuksista sai kylmät väreet kulkemaan naisen selkää pitkin mikä näkyi pienenä värähdyksenä. Maagi kiinnitti taas huomionsa uuteen tuttavuuteen ja tuo näytti jo ojentavansa lapun takaisin naiselle. Nainen laski katseensa paperiin ja ensimmäisenä ihasteli toisen kaunista käsialaa, se oli kuin taidetta itsessään ja sai neidon hymyilemään pienesti. Nainen vilkaisi miestä ja teki huulillaan yhden sanan 'vau' ja hymyili silmät tuikkien osoittaen paperia. Ei tiennyt menikö viesti halutulla tavalla perille ja oikeastaan neitoa nolotti oma reaktionsa heti kun sen toi ilmoille ja näin ollen keskittyi lukemaan tekstiä. Se ei neitokaisesta ollut vaikeaa luettavaa, mutta tuolla kesti harjotuksen puutteesta hieman kauemmin kuin varmaan miehellä itsellään olisi mennyt.

Kalpea käsi otti kynän sirojen sormien väliin ja alkoi raapustella vastausta. Ei tarvitse kiitellä, tein sen mielelläni. Nainen nosti kynän paperista ja mietti lisäisikö jotain, mutta päätti jättää asian siihen. Olen kotoisin pienemmästä kylästä. Nykyään liikun paikasta toiseen. Nainen raapusti hetken mietittyään mitä halusi vastata. Ei halunnut pitäytyä liian lyhyissä vastauksissa, se tuntuisi tökeröltä, mutta ei myöskään mielellään selittäisi juurta jaksaen koettelemuksiaan johon tuskin olisi koko paperikaan riittänyt. Nainen mutusti huuliaan hetken ja tuon kapeat kulmat kurtistuivat hieman neidon pohtiessa seuraavaa vastausta. Hänen käsialansa näytti hyvin tökeröltä miehen korukirjaimien vieressä ja se jotenkin harmitti neitoa, mutta kirjoitti kuitenkin selvästi, joten se oli varmaan pääasia. Toinen halusi tietää kenen kanssa neito oli liikenteesssä. Jotenkin tuosta tuntui pahalta myöntää ettei ollut kenenkään kanssa liikkeellä, etenkin kun oli suhteellisen nuori nainen, se saattoi jonkun mielestä olla jopa siveetöntä tai muuta. Tämä keskustelu alkoi tuntua naisesta huonolta idealta ja pientä hermostuneisuutta oli ilmassa. Lähinnä pelkäsi toisen tuomitsevan naisen, pitävän tuota typeränä tai jotain muuta negatiivista. Vastaus tähän oli kuitenkin lyhyt, mutta vastaus kuitenkin. Yksin. Ei perhettä. Sinä? Asutko yksin? Neito käänsi aiheen toisen suuntaan ja vilkaisten miestä tässä välissä ja lopulta yliviivasi kysymyksen kirjoittaen uudemman. Asutko itse jonkun kanssa? Kysymys tuntui paremmalta noin muotoiltuna, ainakin kirjoituksen hyvä puoli oli että saattoi korjata sanomaansa. Neito vilkaisi teetään ja hörppäsi siitä siemauksen miettien kysyisikö itse jotain. Toivottavasti et tunne olevasi jotain velkaa, sillä et ole. Autan muita mielelläni. Maagi kallsti taas päätään saaden osan hiuksista valahtamaan kasvoilleen ja hajamielisesti nostettiin käsi pyyhkäisemään hiukset korvan taakse, korvan joka tarkemmalla tutkailulla oli hieman suipompi päästä kuin normaalisti ihmisillä. Osa hiuksista kuitenkin valui peittämään sen nopeasti, etuhiukset pysyivät sen takana ja muut hiukset valuivat siihen päälle. Tulin vasta tänään kaupunkiin, tämä on iso paikka. Neito kertoi ja tyytyi sitten ojentamaan paperin takaisin miehelle hymyillen tuolle hieman ujosti. Olisi voinut yrittää selittää asiat ääneenkin, mutta nainen sai sellaisen kuvan että toinen mieluummin lukisi, ainakin mikään ei jäisi epäselväksi. Ei puhumattomuus naista haitannut, oli itsekin hiljaisempaa tapausta ja oli tottunut kuuntelemaan enemmän kuin puhumaan. Neito muutenkin aina oletti ettei kukaan ollut kiinnostunut naisesta tai mitä mieltä tuo mistäkin oli. Teekuppi nostettiin takaisin huulille ja nainen kurkki miestä aina välillä hieman epäsuoraan katsellen tuon kasvojen piirteitä. Toinen vaikutti naisen mieleen komealta, mutta ei osannut määritellä sinänsä toisen ikää, ei ainakaan mitenkään tarkasti. Mitä toisen ulkonäköön tuli nainen yritti olla ajattelematta sellaisia, sellainen ei ollut sopivaa. Sitäpaitsi neito ei ollut koskaan pitänyt itseään viehättävänä ja nykyään arvet halkoivat tuon siroja kasvoja ja muuta ruumista mikä sai neidon ajattelemaan itsestään vielä vähemmän. Hän piti kasvonsa usein piilossa vain sen takia ettei uskonut kenenkään haluavan edes katsoa tuohon.

((ei se maailmanloppu ole vaikka kestääkin :) ))
Ylva
 

Re: Rajatut aistit

ViestiKirjoittaja Agna » 29 Joulu 2015, 14:59

Jerrell

Kuuro nojautui kyynärpäidensä varaan teekuppi kämmentensä välissä, ja katseli ympärilleen. Teen tuoksu tunkeutui hänen sieraimiinsa ja sai hänet rentoutumaan. Albinen ottaessa paperilappusen vastaan Jerrell katsoi kohteliaasti hänen suuntaansa, ja näki sitten ihmetyksen naisen kasvoilla. Lyhyt, yhden tavun kehu sai Jerrellin suupielet nousemaan hymyyn, ja hän tunsi pientä, ohikiitävää ylpeyttä itsestään. Nähtävästi vielä oli ihmisiä, jotka arvostivat monimutkaista käsialaa. Toisten mielestä se oli turhaa tai peräti ajanhukkaa, ja olihan nykyinen kirjoitustapa ehkä hieman nopeampi - se oli kenompi ja siinä oli vähemmän silmukoita. Haltioilla oli varmasti oma tapansa kirjoittaa, ehkä jopa omat aakkoset. Yhteiskieli kuitenkin taittui Jerrellin kädessä yhä silmukoiden ja lenkkien kautta, ja hyvä niin. Hän oli jo niin vanha, ettei luultavasti osaisi opetella itseään pois tuosta tavasta, eikä hänellä ollut mitään mallia tai käsitystä siitä, miten nykyvuosikymmenellä oikeaoppisesti kirjoitettiin. Jotkut ihmiset kirjoittivat vain tikkukirjaimin, ja se oli Jerrellille ihan tarpeeksi. Tärkeintä oli osata kirjoittaa ja lukea, se kun ei kaikilta luonnistunut, ja kuuro piti kaikkia vähänkin lukemisesta kiinnostuneita suuressa arvossa. Siispä kun mies nyt vilkaisi Albinen hieman hitaampaa, mutta sinnikästä kirjoittamista, ei hän tuntenut minkäänlaista myötähäpeää tai ylemmyyden tunnetta. He nyt vain olivat kaksi ihmistä erilaisista lähtökohdista, siinä kaikki.

Jerrell odotteli kaikessa rauhassa sillävälin kun tummahiuksinen nainen lueskeli ja vastasi omaan tahtiinsa. Mies silmäili toisen piirteitä välillä painaakseen ne mieleensä, jos nainen joskus tulisi uudelleen vastaan. Olisihan se noloa, jos he eivät tunnistaisi toisiaan, vaikka Jerrell kyllä kehtasi väittää ettei unohtaisi pelastajansa kasvoja vielä vuosien kuluttuakaan. Naisen sileät, mustat hiukset näyttivät ihailtavan hyvin huolletuilta, ja mies kosketti vaistomaisesti omaa ilmavaa pehkoaan. Se tuntui pehmeältä, muttei sileältä. Hiusten hoitaminen ei perinteisesti kai ollutkaan miesten puuhaa, mutta kuuro ihmetteli silti, miten naiset onnistuivat pitämään hiuksensa niin hyvinä. Hyvä on, eivät suinkaan kaikki, mutta useat. Oli olemassa myös naisia, jotka muistuttivat ulkoiselta olemukseltaan enemmän miestä, kuin Jerrell itse. Mies ei kuitenkaan voinut tuomita heitä siitä, sillä hän ei ollut itsekään järin maskuliininen. Hänen kasvonpiirteensä olivat melko lapsekkaat ulkonevan ylähuulen ja surumielisten silmien takia, ja lihasmassaakin oli vaatteiden alla vain arkitöiden ylläpitämä määrä. Jerrell ei ollut luiseva tikku, muttei missään nimessä näyttänyt ruumiinrakenteeltaan miekanheiluttelijalta. Välillä se harmitti häntä, sillä naisilla oli tapana kiintyä varsinaisiin alfauroksiin, jotka pystyivät puolustamaan heitä vaaroja vastaan. Sellaisiin, jotka tuntuivat turvallisilta ja vahvoilta. Kuurona Jerrell kuului päinvastaiseen luokkaan ja oli pikemminkin ravintoketjun pohjalla. Vaikka hän kasvattaisikin itselleen piukeat hauikset, hän ei kuulisi, mistä suunnasta uhka tulisi, ja se olisikin sitten siinä. Jerrell oli huomaamattaan juonut melkein koko teensä loppuun, ja laski kuppinsa takaisin pöydälle.

Mies nyökkäsi hymyillen naiselle, kun tämä ojensi paperin takaisin. Hän syventyi lukemaan sanoja. Naisen käsialasta sai selvää, ja se oli hyvä. Jerrell soi Albinelle ystävällisen hymyn sen merkiksi, ettei hänenkään käsialansa ollut mitenkään huonoa. Albine matkusti siis yksin, eikä hänellä ollut perhettä. Hän oli sotkenut jonkun lauseen vastauksen perästä, ja Jerrell yritti kurkkia, mitä siinä oli lukenut, mutta päätti sitten että nainen oli ehkä vain tehnyt kirjoitusvirheen ja kirjoittanut saman uudelleen yliviivatun perään. Albine myös vakuutteli, ettei Jerrell jäänyt velkaa avunantajalleen. Se sai Jerrellin virnistämään paperille vaivautuneena, sillä hän olisi kovasti halunnut jotenkin korvata aiheuttamansa vaivan, vaikka tiesikin, että nainen puhui luultavasti totta. Lause vain sai Jerrellin tuntemaan itsensä yhä hyödyttömämmäksi, vaikkei sen ollut tarkoitus. Eihän hän varmaan olisi kuurona voinutkaan tarjota naiselle juuri mitään. Ehkä teetä, sitähän hän tässä oli tekemässä. Jerrell luki eteenpäin ja sai selville, että toinen oli vasta saapunut kaupunkiin. Mies pyöritteli hiilikynää kädessään ja pohti tovin vastaustaan. Sitten hän aloitti:
Olet rohkea matkustaessasi yksin. Tuntuu varmasti mukavalta olla vapaa kulkemaan, minne haluaa. Jerrellille moinen ei olisi ollut mahdollista, mutta hän iloitsi siitä, että muut pystyivät matkustelemaan hänen puolestaan. Asun yksin. Vain minä ja eläimet, hän kirjoitti hymähtäen ääneti. Albinea tuskin kiinnostaisivat Jerrellin vuohet, mutta olivatpahan olemassa kuitenkin. Vastausta seuraaville riveille Jerrell mietti hieman pitempään. Hän tiesi, että olisi epäkohteliasta alkaa väittää vastaan naiselle, joten hän ei tehnyt niin, vaikka olisikin halunnut olla avuksi. Hyvä on. Mutta tarjoan sinulle silti tuon teen, Jerrell kirjoitti edellisten lauseidensa alle ja hymyili naiselle, vaikkei tämä vielä tietäisikään, miksi. Sitten mies jatkoi vastauksensa viimeisiin lauseisiin: Kaupunki on suuri, mutta onneksi aika selkeä. Olemme nyt melkein keskellä, ja linna on kaupungin perällä, näet tästä sen tornit, ja köyhien alue on tästä länteen. Partiot neuvovat mielellään, jos tarvitset apua suuntien kanssa, joten älä epäröi kysyä. Jerrellillä ei ollut antaa sen parempia neuvoja, ja hän joutui kirjoittamaan melko tiiviisti, ettei veisi kaikkea tilaa paperilta pitkillä vastauksillaan. Hän halusi kuitenkin auttaa naisen alkuun. Linna oli kaunista katseltavaa ulkoa, vaikkei sen sisälle päässytkään, ja länsikujilta sai aina perspektiiviä omaan elämäänsä. Kirkkoa Jerrell ei ollut uskaltanut ehdottaa, sillä ei tiennyt, mihin Albine uskoi, ja osaa ihmisistä sellainen ajattelemattomuus loukkasi. Sitten oli jälleen Jerrellin vuoro kysellä, ja hän mietti.
Tuletko alkujasi Cryptistä? hän kirjoitti, ja mietti, haluaisiko kysyä lisää, mutta oletti että naisella voisi olla enemmänkin sanottavaa jo tähän. Ja jos ei olisi, Jerrell saisi mahdollisuuden kysellä enemmän, kenties. Hän ojensi paperin ja kynän takaisin naiselle ja tarttui jälleen kuppiinsa, joka oli jo melko viileä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron