"Niin", Oli vastaus kaikessa yksinkertaisuudessaan kera nyökkäyksen, Isolden verratessa Inkvisitiota väärintekijöihin. Niin kauan, kuin nuo tappoivat viattomia naisia noitina - olivat nuo sitten noitia tai eivät - piti nelisiipi heitä pahoina. Väärinä. Jos he olisivat tappaneet vain noitia, jotka muita satuttivat teoillaan ja noituudellaan, silloin enkeli olisi ymmärtänyt Inkvisition pointin.
Tee toisille, kuten haluat itsellesi tehtävän. Siihen Ardashir ei voinut muuta kuin nyökätä hymyillen, samalla kun otti vastaan noidan ojentaman teekupin. Nuuhkaisten lämmintä, höyryävää juomaa samalla kun Isolde kuvasi sen olevan minttupainotteista, kera muutaman yrtin. Se tuoksui vallan houkuttelevalta, vaikka eihän Ardashir varsinaisesti teen päälle ymmärtänyt. Silti, mies kiitti hymähtäen, jääden pitelemään kuppia kaksin käsin edessään, odottaen teen hieman jäähtyvän. Hunajaan hän ei taas koskenut lainkaan, ei hän sitä tarvinnut ja ymmärsi sen, ettei moinen kovin halpaa hupia ollut, joten parempi vain säästää Isoldelle itselleen.
Puhe kääntyi Hunteriin, Isolden kertoessa koiran tulleen taistelukoira talosta. Ardashir kurtisti pienesti kulmiaan ja mutristi suutaan, ilmaisten näin, ettei oikeastaan pitänyt taistelukoira ideasta - saatikka sitten siitä, että taisteluhaluton Hunter olisi joutunut muiden koirien harjoittelunkohteeksi. Isolde oli siis pelastanut Hunterin hengen, oli koira siitä tietoinen tai ei.
"Olit siis... Pelastava enkeli Hunterille", Enkeli totesi hymyillen, tuoden esiin miten käsite "enkeli" oli kovin laaja, ainakin hänen mielestään. Toinen käsi nousi nätisti Hunterin puoleen silittelemään koiraa, rapsuttelemaan tuon rintakehää ja kaulanpieltä, kerta mokoma siinä vieressä yhä läähätti. Samalla toiseen käteen jäänyt teemuki nousi omille huulille, nelisiipisen maistaen sitä lämmintä, miellyttävänmakuista teetä hymyillen.
Hän oli tänään saanut aterian ja lämmintä juotavaa ja mikä parasta, seuraa. Enkeli ei tiennyt, miten olisi ikinä voinut kiittää Isoldea tästä kaikesta, tuo oli ollut niin kiltti ja avoin hänelle. Vaikka he eivät edes tunteneet toisiaan!
"En voi kiittää sinua tarpeeksi tästä... kaikesta", Enkeli hymyili, katseessaan selvää kiitollisuutta, vaikkei varsinaisesti mitään tästä olisi tarvinnutkaan, "Otit minut... vieraaksi, jaoit sen vähän... mitä itselläsi.. on".
"En omista mitään. Muuta kuin... siipeni. En tiedä, onko niistä apua... tai onko niillä minkään laista... arvoa täällä, mutta jos haluat... Saat muutaman sulistani. Kiitokseksi. Tästä".