Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 11 Joulu 2015, 18:19

Päivä oli sanalla sanoen kehno, kuten niin moni päivä viime aikoina oli ollut. Oli toki totta, että talvi oli ollut leuto ja armollinen, säästäen väkeä hyiseltä kylmältä, mutta toisaalta loputtomat vetiset, hämyiset päivät eivät ainakaan mielialaa nostaneet. Kaupungin kadut lotisivat nuoskasta ja siitä sulaneista vesilätäköistä, ja väki yritti parhaansa mukaan säästellä kenkiään ja viittojensa helmoja valikoimalla kuivimpia reittejä tungoksessa. Vaikka oltiin keskipäivässä, ei aurinko tuntunut viitsivän edes varsinaisesti yrittää kurkistaa pilven takaa lämmittääkseen, kuivatakseen tai edes valaistakseen mitään. Ainoat, jotka moisesta kelistä saivat mitään irti, olivat kaiketi ne monenkirjavat lapset, jotka siellä täällä potkivat tai viskoivat loskaa toistensa tai huono-onnisten ohikulkijoiden päälle, välittämättä kastumisesta tai likaamisestaan vaatteista läheskään yhtä paljoa kuin siitä, että lämpimällä ilmalla tarkeni leikkiä ja jäynätä väkeä oikein hyvin. Muu kaduilla kulkeva väki tuppasi näyttämään tänään lähinnä yrmeää naamaa, kuin ympäröivän maailman synkkyys ja harmaus olisi karannut jo pään sisäänkin.
Väen yrmeyttä ei varmasti auttanut sekään seikka, että näinä talven päivinä kaupungin kadut olivat vielä tavallistakin pahemmin täynnä, ja vieläpä kaikenlaisesta epämääräisestä väestä. Vaikka viime aikoina pakkasia olikin nähty lähinnä yöllä, oli vuodenaika silti ajanut kaikenlaisia kiertolaisia ja juurettomia matkalaisia kaupungin suojiin. Suurta osaa tuosta joukosta edustivat myös erilaiset soturit ja muut yrmeät, kaikkea muuta kuin miellyttävän näköiset kaduntamppaajat, jotka tuppasivat muina vuodenaikoina kiertelemään rahan perässä, ottaen kaiken mahdollisen ilon ja hyödyn irti siitä loputtoman tuntuisesta vihanpidosta, joka koko saarta vaivasi. Talvella sekin oli tosin vaikeaa, ja nyt tuota palkkasoturien ja kausisotilaiden joukkoa saattoikin nähdä jokaisessa kadunkulmassa tuijottelemassa yrmeästi paikallisia tai tönimässä itseään kyynärpäätaktiikalla läpi väkijoukosta. Ei ihmekään, että sapetti.

Eräälläkin sivukadulla vaikutti pahasti siltä, että väki oli pääsemässä taas todistamaan kaupunkinsa ja noin nyt vain yleisesti koko muun maailmankin rappiota väkivaltaisen ja epämääräisen onnenonkijajoukon käsissä. Tällä kertaa kärsijänä taisi tosin välittömimmin olla joku toinen palkkasoturi, mutta sellainen eittämättä vain vahvisti käsitystä koko porukan täydellisestä moraalittomuudesta. Uskaliaimmat tuhahtivat kiertäessään kaukaa kadunmutkan, jossa kaksi tanakkaa miestä seisoi kädet puuskassa tuijottamassa yrmeästi ympärilleen, tavalla joka viesti ettei väliin ollut asiaa. Miehet olivat vantteria ja rustoisia, tuimia tavalla joka viesti näiden olevan valmiita ja halukkaita tekemään ikäviä asioita jokaiselle väliin tunkevalle - joko paljain käsin tai niillä ryhmyisillä nuijilla, jotka vöiltä roikkuivat. Näiden takana, miesten rajaamassa pienessä sopessa, kolmas ja suurempi mies, arpinen ja kovakatseinen, ahdisti jonkin talon kivistä seinää vasten toista hahmoa.
Jos totta puhuttiin, taisi tämän näytelmän neljäs jäsen, se joka kaikista vähiten koko kuviosta nautti, erota muista eniten sillä tosiseikalla, että oli nainen. Muuten hänkin vastasi kyllä monella tavalla ulkonäöltään muita kolmea. Kaikki näistä olivat sotureita, mistä kertoi niin varustus kuin olemuskin - ja ainakin suuren, äreästi edessään tempovaa miehen kohdalla myös roima kasa arpia, jotka harvensivat ja rikkoivat muuten tuuheaa partaa. Kenelläkään joukosta ei kaupungin sisällä ollut mukanaan raskasta panssaria tai suuria aseita, mutta silti jokaiselta roikkui vyöltään jotakin kättä pidempää. Suuren miehen katseessa oli vaarallinen, vihamielinen terä, monella tapaa paljon määrätietoisempi ja kylmempi kuin kahdella apulaisellaan. Se ei tosin selvästikään riittänyt iskemään tönitylle naiselle sisua kaulaan, vaan tämä vastasi siihen omalla tavallaan aivan yhtä tiukalla tuijotuksella.

"Noniin! Anna nyt vain ne lantit mitä sinulla on! Kyllä me tiedetään kenelle ne kuuluvat! Minä en unohda velkojani!" suuri miehenreekele ärähti, ravistellen pitelemäänsä naista hänen pitämänsä arkisenvihreän nutun reunasta. Mokoma ei selvästikään riittänyt tekemään suurta vaikutusta.
"Anna olla nyt, Turna. Me selvitimme sen jo silloin aikanaan. Eikä minulla edes ole juuri mitään", nainen tokaisi kärkevästi takaisin, puristaen miehen rannetta estääkseen tätä kiskomasta itseään menemään miten mieli. Hän oli vantteravartinen ja hyvärakenteinen, selvästikin soturi siinä missä muutkin, mutta miehenköriläs edessä oli reilusti kookkaampi, ainakin pään verran mitään keskimittaa pidempi ja sitä myöten leveäkin. Se ei riittänyt vielä itsessään pelottamaan häntä sen pahemmin kuin mikään muukaan korston olemuksessa, mutta tiettyjä käytännönasioita se kyllä saneli - kuten sen, ettei hänellä juurikaan ollut paljoa sanottavaa siihen, miten mies ravisteli ja heijasi häntä vaativaan ja kovistelevaan sävyyn. Mokoma tuskin tuntui hyvältä, eikä asiaa varmasti auttanut sekään tosiasia, että naisen mustatukkaiselle ohimolle oli kääritty paksu kieppi kangassidettä suojaamaan jotakin päähän tullutta haavaa. Hän irvisteli muutenkin kuin vain äreyttään.
"Ei paljoa kiinnosta! Annat tai kaivelen kohta itse taskuistasi! Ja korot päälle!" miehenköriläs jatkoi vaatimistaan, pamauttaen kovistelemansa taas selkä edellä seinään. Tilanne ei selvästikään ollut menossa mihinkään hyvään suuntaan - etenkään, kun otti huomioon sen tosiasian, että kummankin pukarin vyöltä roikkui miekka. Ennemmin tai myöhemmin jompi kumpi näistä päättäisi eittämättä tarrata omaansa ja ratkaista mokoman perintäasian teräksellä teräksisten sanojen sijaan. Väki ympärillä katseli levottomasti ja suori lähinnä vain ohitse, eittämättä tyytyväisenä kun ei joutunut itse kovakouraisen korston käsittelyyn.

"Anna nyt vain olla! Ei tämä hyödytä ketään mitenkään!" Esra tuli vielä ärähtäneeksi hampaidensa välistä, ennen kuin sitten ähkäisi taas tullessaan tönäistyksi seinään. Ei, tämä päivä ei tosiaan ollut menossa mihinkään hyvään suuntaan...
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 12 Joulu 2015, 19:42

Evelyn oli karannut linnan alueelta välttääkseen paperitöitään, joita tuntui kertyvän tuon työpöydälle aivan liikaa ja aivan turhista asioista. Uudenkarhea eliittikenraali oli hyvin nopeasti huomannut, että kirjoittaminen ei sujunut häneltä mitenkään päin luonnostaan ja muutkin käytännön asiat olivat hakusessa. Nainen oli muutenkin tottunut enemmän käytännön tekemiseen, joten totuttelu uuteen virkaan kävi hitaasti. Hän kuitenkin käytti näitä hengähdyshetkiä hyväkseen ja vaikka joku olisi voinut pitää ihmeellisenä sitä, että nainen käytti vapaa-aikaansa työntekoon oli se Lynin mielestä hyvin rentouttavaa. Hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka pitivät tyhjäntoimittamisesta ja vain oleilusta, hän oli tottunut tekemään asioita ja tylsistyi helposti. Näin ollen kaduilla partiointi oli hänelle rentouttavaa ja jos löysi jotain oiottavaa aina parempi. Purppuraritarit olivat toimineet vasta pari vuotta ja suurin osa siitä ajasta oli mennyt tilojen järjestämiseen ja käytännön asioihin. Vasta viimeisen puolenvuoden sisään purppuraritarit olivat alkaneet värväämään kunnolla joukkoihinsa tosissaan uusia koulutettavia. Kuka tahansa saattoi hakea, mutta toinen asia oli pääsivätkö nuo koulutukseen. Silti nuo olivat saaneet jo kaupungissa hyvän maineen rauhan ylläpitäjinä ja eliittikenraaliksi nimetty Evelyn oli pitänyt huolen siitä että kaikki jo riveissä olevat ritarit kulkivat partioina etenkin iltaisin ja pitivät myös silmällä ritinritareita, joita aika ajoin kaupungin muurien sisäpuolellakin näkyi. Joka tapauksessa tavallinen kansa oli alkanut saamaan positiivisen kuvan järjestöstä, jonka värien lisäksi tunnisti noiden tatuoinneista. Lynin omat tatuoinnit olivat kuitenkin siniset, kuten ristinritareilla ja toi aika ajoin väärinymmärryksiä. Olihan hänellä kaulassaan iso riipus, jossa oli viininpunainen kivi merkkaamassa tuon järjestöä ja käsivarressa punainen tatuointi, mutta se harvemmin näkyi vaatteiden alta.

Eliittikenraalin asuinkokonaisuus oli vähemmän sotilaallinen kuin mitä rintamalla käytettäisiin, mutta metallia siinä silti riitti. Rintapanssari suojasi yläruumista tehokkaasti, mutta uumalla oli vain muutama metallinpala ja loput rengaspanssaria sekä kangasta. Kankaassa toistui purppuranpunainen sävy ja yksinkertainen musta reuna ja se laskeutui polven alle hamemaisesti, mutta vain edesta ja takaa jättäen sivut avoimiksi ja näin ollen liikkumavaraa. Rengaspanssari oli sen verran lyhyt ettei se paljoa vaikeuttanut liikkumista. Mustat housut kuuluivat kokonaisuuteen ja ylös polvenalle ulottuvat metallivahvisteiset saappaat. Asun hihat olivat paksua kangasta ja levenivät rannetta kohden koristeellisesti päävärinä myös punainen. Lyn ei erityisesti pitänyt hihoja käytännöllisinä, mutta kuulemma asun piti olla myös miellyttävä silmään. Kokonaisuuteen kuului myös nahkaiset hansikkaat joissa oli metallivahviste rystysten ja ranteen kohdalla. Kylmille ilmoille oli myös tehty kaiken päälle laitettava turkiskauluinen viitta, joka ylttyi nilkkoihin asti ja omasi myös lämpimän hupun. Väritykseltään viitta oli pääasiallisesti punainen, jossa oli mustalla koristekirjailua helmassa ja etuhalkion reunoilla. Kypäräkin settiin kuului, mutta sitä Lyn ei ollut vaivautunut laittamaan päähänsä. Oli myös jättänyt kilpensä toimistoon, olihan hän vapaalla ja kilpi oli kovin kömpelö kuskata mukana ja tuskin sitä kaupungin kaduilla pahemmin tarvitsisi. Asevyöllä roikkui kuitenkin yhdenkäden miekka koristeellisessa huotrassa. Hienomman ulkomuodon omaava miekka oli kuitenkin ennen kaikkea käytännöllinen ei vain mikään vyöllä roikkuva koriste. Miekan lisäksi viitta kätki alleen nahkaisen vyölaukun, jossa oli mm. muutama kolikko rahamassissa ihan varmuuden vuoksi mukana.

Evelynillä ei ollut mitään velvollisuuksia ainakaan itse astella näillä sohloisilla kujilla, mutta kuten todettu teki sitä ihan omaksi huvikseen. Ei ollut tottunut palatsin tuomiin mukavuuksiin, vaikka niissä oli hyötynsä. Eihän hän varsinaisesti linnassa ollut, sen alueella vain mistä oli saanut asuintilat käyttöönsä siinä missä toimiston. Joka tapauksessa kaupungin kadut tuntuivat paljon tutummalta kuin uusi ympäristö. Joskus jopa eksyi sättimään itseään siitä ettei ollut jo tottunut paikkaan. Varsinainen kaupungin järjestyksen ylläpito kuului kaikenlilsäksi kaupunginkaartille, mutta purppuraritarit auttelivat siinä, etenkin mahdollisten yliluonnollisten tapausten suhteen. Nyt kun talvi oli tullut, vaikka se olikin vielä leuto oli se ajanut kaupungin muurien suojiin jos jonkinlaista väkeä mitä siellä ei kesäisin näkynyt. Tämä vaikeutti rauhan ylläpitoa suunnattomasti, sillä turhautuneet ja juopottelevat palkkasoturit eivät olleet siitä rauhallisemmasta päästä. Joillain oli muutenkin vaikea ymmärtää että kaupungissa noudatettiin tiettyjä sääntöjä eikä omankäden oikeutta.

Eliittikenraali sai muutaman kummastuneen katseen ohikulkijoilta ja kieltämättä niissä piili myös tiettyä uteliaisuutta. Evelyn oli muutenkin epätavallinen ilmestys sen tähden, että oli syntynyt albiinoksi, mikä käytännössä tarkoitti hyvin kalpeaa ihoa, valkeita hiuksia jotka oli leukattu erikoiseen muotoon ja punertavia silmiä. Jotkut olivat joskus jopa eksyneet pitämään naista jonain muuna kuin ihmisenä, kuten vampyyrinä tai muuta paskaa. Naisella oli myös huomiotaherättävän paljon lävistyksiä korvissaan, jotka näkyivät vaivatta lyhyeksi leikattujen hiusten takia. Niskassa ja takaraivossa hiukset olivat hieman pidemmät kuten myös pään keskellä kulkeva irokeesimainen kaitale astetta pidempiä hiuksia. Hiukset eivät kuitenkaan olleet varsinaisesti pystyssä vaan kammattu taaksepäin, mutta lyhyimmät niistä tuppasivat törröttämään pystyssä ihan itsestään. Evelyn ei kuitenkaan välittänyt minkään muotoisista katseista astellessa katua pitkin määrätietoisin askelin, vaikka tuolla ei pahemmin mitään päämäärää ollutkaan.

Naisen korviin kantautui keskustelua, jonka sävy ei luvannut mitään hyvää. Jo kauempaa saattoi nähdä jotain olevan meneillään jo siitä että tapahtumapaikan lähellä kulkevat ihmiset kiersivät nuo mahdollisimman kaukaa. Tämä kaikki sai kenraalin pysähtymään ja kurtistamaan kulmiaan. Hän olisi voinut painaa asian villasella ja olla puuttumatta, mutta se ei sopinut Lynin tyyliin. Hänen askeleensa lähenivät nyt paikkaa, jossa seisoskeli kaksi mörssäriä kädet puuskassa kuin mitkäkin henkivartijat. Lähempää saattoi nähdä, että kolmas tapaus, joka oli tovereitaan paljon kookkaampi oli ahdistanut jonkun seinää vasten. Tarkemmalla tarkkailulla se joku osottautui naiseksi, vaikkakaan ei miksikään hienohelmaksi tai tyttöseksi, tämä tapaus oli selvästi soturi siinä missä muutkin. Tosin siitä huolimatta tuo oli ikävästi alakynnessä jo koonsa tähden ja kerta mies oli päässyt iholle asti olisi naisen vaikea irrottaa itsensä ellei alkaisi käyttämään jotain kättä pidempää. Koko tilanne ei miellyttänyt kenraalia monenkin eri syyn takia. Hän myös tunsi aina jonkinlaista hengenheimolaisuutta naispuolisia sotureita kohtaan, aina ei ollut helppo vakuuttaa miehille olevansa yhtä hyvä ellei parempikin sotilas. Joka tapauksessa sen mitä oli tästä 'keskustelusta' kuullut viittasi siihen että kyse oli vähemmän yllättäen rahasta. "Mitä täällä tapahtuu?" nainen kysyi napakalla äänellä ja sellaiseen sävyyn että oli kyllä tottunut käskyttämään jääräpäisempiäkin tapauksia. Naisen oikea käsi laskeutui merkitsevästi lepäämään miekan kahvalle tuon pysähtyessä näytelmään osallistujien lähelle. "Ette kai te pojat ajatelleet harjoittaa minkään sortin oman käden oikeutta?" Lyn jatkoi kohottaen kulmaansa ja kohotti leukaansa. Lyn ei edes ollut mikään pieni nainen jos siitä lähdettiin, silti pääpukari oli tuotakin kookkaampi, olihan tuo mörssäri monia miehiäkin isompi. Se ei kuitenkaan Lyniä haitannut tippaakaan ja naisesta tihkuva itseluottamus ja auktoriteetti teki tuosta jopa isomman oloisen mitä oli.

((tulipaha sitä tekstiä taas vaihteeksi))
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 13 Joulu 2015, 00:12

((Heh, teksti on ihan hyvästä.))

"Menee helpommin kaikille jos nyt vain kaivat surkeat lanttisi esiin! Anna tulla, kyllä minä tiedän että sinulla on toinenkin rahapussi!" suuri ja kovakourainen Turna ärähteli, ravistellen edelleen Esraa kuin tyhjää perunasäkkiä, josta yritti saada irti vielä viimeisenkin potunpuolikkaan. Hieman siltä hänestä itsestäänkin tuntui juuri nyt, monellakin tapaa - joskaan ei niin paljoa, että tämä uhkaus olisi saanut naista harkitsemaan yhtään enempää kuin edellisetkään. Päinvastoin, toisen rahapussin mainitseminen sai vielä haastavamman ilmeen leviämään hänen naamalleen. Joku oli joskus kehdannut väittää, että palkkamiekan pyöreähköissä kasvoissa oli jotakin lapsenomaisen leppoista, tai kukaties poikamaisen ilkikurista, mutta juuri nyt mistään sellaisesta ei näkynyt jälkeäkään.
"Se ei kuulu sinulle eikä liity tähän! Ne rahat ovat oikeasti niitä tarvitseville!" nainen ärähti, tarraten lujempaa kiinni pitelemästään paksusta ranteesta, kiskaisten sitä itseään vasten. Niin sanat kuin eleetkään eivät tosin saaneet suurta körilästä juuri korvaansa lotkauttamaan. Tämä suorastaan hörähti sille kaikelle kuin kuultuaan jotakin kovinkin hauskaa, ennen kuin ravisteli häntä taas niin että kolisi.
"No sittenhän tässä ei ole ongelmaa! Meillä on tosiaankin tarvetta niille!" Turna ärähti. Ja vaikka miehen suusta olikin äsken kirvonnut naurunpoikanen, alkoi tämän ilme kuitenkin synkentyä pahaenteisesti. Silmissä kareili tuike, joka ei luvannut mitään hyvää kenellekään. Tämän muutenkin lyhyt pinna alkoi selvästikin loppua kesken, eikä Esra tosiaankaan pitänyt suunnasta johon koko tilanne oli menossa...

Kiivaan (joskin epätasaisen) sanaharkan keskeltä seinän vieressä vääntävä kaksikko ei juuri pistänyt ympäristöään merkille, mutta juuri sitä varten vieressä yrmistelevät kovanaamat kyllä tekivät sitä näiden puolestakin. Kumpikin kahdesta tanakasta miehestä huomasi samoin tein kohti astelevan naisen. Tätä tuskin olisi ollut vaikea äkätä edes väkijoukosta rahanarvoisine vaatteineen ja komeine varusteineen, ja nyt kun nainen tarpoi määrätietoisesti kohti väkijoukosta, valpastui arpinen kaksikko samoin tein. Ensihätään nämä ottivat hieman tomerampia asentoja, päästivät yrmeitä ärähdyksiä ja paiskoivat käsiään puuskaan, mutta elkeistä saattoi kuitenkin havaita pienoista huteruutta. Tämä tulokas ei selvästikään ollut jokin vihaisella katseella ja "minä olen ihan oikeasti tappanut jonkun" -asenteella pois sekaantumasta peloteltava rivivartija, vaan joku oikeasti tärkeä ja määrätietoinen henkilö. Kumpikaan miehistä tuskin erikseen tunnisti tämän merkkejä tai tunnuksia, mutta asenne, olemus ja varustus kyllä riittivät kertomaan minkäänarvoiselle soturille yhtä jos toistakin. Ja kaiken muun ikävän lisäksi väliin tunkeva oli vitivalkea ja punasilmäinen, tarkoittaen ties mitä epämääräisiä ikävyyksiä joihin ei myöskään kannattanut sekaantua.
"Hei!" toinen pukareista ärähti mahdollisimman kovaäänisesti ja jämäkästi, kun alkoi käydä selväksi, ettei kohti asteleva nainen pysähtyisi pelkkään yrmeän naaman näyttämiseen. Tämä kohotti kätensäkin, kuin aikeissa tönäistä tulokkaan taaemmas jos tämä vain yrittäisi läpi, mutta elkeessä ei ollut pontta joka olisi tehnyt siitä oikeasti varteenotettavan. Miehen toista silmää peitti resuinen lappu, ja tämän nenästä puuttui repaleinen pala, kummatkin eittämättä merkkejä väkivallasta ja sen pelkäämättömyydestä, mutta juuri nyt tämä empi selvästi siltikin. Tämän vierellä toinen korsto ei ottanut senkään vertaa aloitetta. Kumpikin kaksikosta olisi varmasti astunut silmääkään räpäyttämättä kohtaamaan melkein minkä tahansa kahakan, mutta nyt pelattiin jo hieman eri sarjassa. Yksisilmä tuli heittäneeksi nopean ja vaivautuneen katseen taakseen ilmeiseen pomoonsa, kuin yrittäen arvioida kumpaa näistä kahdesta mieli hermostuttaa vähemmän.

Lopulta kumpikaan kahdesta korstosta ei tunkenut millään tapaa väliin tai yrittänyt ajaa selvästikin tärkeää soturinaista pois, kun tämä varsin topakasti pysähtyi lähemmäs, kohottaen saman tien ääntään. Nämä vain seisoivat paikoillaan, seuraillen epämukavina keskeltä mitä tuleman piti. Ja vaikka ryövättäväänsä riepotteleva suuri miehenkorsto olikin uppoutunut antoisaan touhuunsa, kuuli tämäkin silti varsin hyvin kipakat ja kovat sanat, jotka vaativat jonkinlaista selitystä koko tilanteesta. Päästämättä vieläkään irti pitelemästään naisesta tämä vilkaisi sivulleen, selvästikin äreänä ja yrmeänä siitä, miten vahtiin komennetut eivät saaneet edes yhtä sekaantujaa pysymään loitolla. Ilme kuitenkin muuttui varsin nopeasti, kun tämä näki kenestä oli kyse. Ei tämä varmastikaan naista itsessään tunnistanut, mutta valppaalle katsojalle tässä oli eittämättä yksi jos toinenkin ikäviä asioita kertova yksityiskohta. Ja vaikka tämä korsto olikin perinteisen kookas, arpinaamainen ja äkkipikainen, ei tämä siltikään selvästi ollut hölmö - tai ainakaan puusilmä. Katse poimi naisesta nopeasti tunnusmerkkejä, jotka kertoivat vielä asennetta ja olemustakin tarkemmin, minkälaisesta tunkeilijasta oli kyse. Ja niin vähän kuin mokoma miellyttikään, edellytti se hieman toisenlaisia lähestymistapoja.
"Ei tässä mitään. Kunhan muistutetaan vanhaa toveria veloista, jotka tähän hätään ovat päässeet unohtumaan", Turnaksi huudettu mies tuhahti sitten lopulta, päästämättä vieläkään irti roikottamastaan. Tämän asenne oli luja, mutta juuri nyt enemmänkin puolusteleva. Korkea-arvoisille ritareille ei noin vain karjuttu päin naamaa häipymään tai ottamaan turpaansa. Epämieltynyt ilme arpisilla kasvoilla taisi tosin kertoa, että juuri sen tämä olisi mielellään tehnyt jos vain olisi voinut.
"Sen verran on niukkaa, että tarpeeseen tulee. Reekele miten julmaa ettei haluta auttaa aseveljeä hädässä", tämä lisäsi vielä, heristäen ahdistelemaansa kuin olisi puhunut kehnosta saapasparista.

Turnalla olisi kukaties ollut muutakin sanottavaa, mutta enempää tämä ei ennättänyt jakelemaan. Esra oli tähän asti tyytynyt vain tarkkailemaan tilannetta omalta ahdistetulta paikaltaan, mutta juuri nyt hän uumoili, ettei varmasti saisi parempaakaan paikkaa vääntää oikeasti vastaan. Hän itse ei erottanut paikalle tulleesta naisesta mitään erikoisempaa, kunhan tämän hyvät varusteet ja jämäkän asenteen, mutta miehenkörilään äänensävy oli selvästikin muuttunut, kun tämä oli tullut edes vilkaisseeksi tuota kohti. Ja niinpä hän avasikin itse suunsa, huomattavasti kärkkäämmin.
"Sinun tarpeesi ole kuin reekeleen viinapullo! Enkä minä ole sinulle mitään velkaa muutenkaan, enkä ollut alun perinkään!" Saati sitten mikään aseveljesi", Esra tuhahti varsin napakasti, vääntäen taas näkyvämmin vastaan Turnan otteessa. Mies heitti hänelle kyllä varsin murhaavan vilkaisun, mutta kuten hän oli arvellutkin, ei tohtinut kajota juuri nyt, väliin tulleen valvovan silmän alla, häneen sen suuremmin. Haluamatta tulla ainakaan vaiennetuksi kesken kaiken vilkaisi palkkamiekka saman tien myös toiseen naiseen, kohottaen ääntään tämänkin suuntaan.
"Tämä on yksi pukari ja puolirosvo itsekin. Sillä on sellainen maine palkkasotureiden keskuudessa. Kovistelee rahaa pienemmiltään ja tekee ties mitä hämärähommia. Kerran olen tavannut enkä uudelleen olisi halunnut!" Esra tuhahti nyrpeästi. Eikä hän tosiaankaan valehdellut juuri nyt. Turna ei selvästikään arvostanut moista.

Ja kaiken keskellä kaksi vahtipukaria vilkuilivat vieläkin ympärilleen varsin vaivautuneesti. Nämä seisoivat edelleenkin noin nyt muodollisesti kalpeanvalkoisen naisen tiellä, mutta taisi olla jo varsin selvää, miten vähän nämä oikeasti halusivat olla paikalla. Suuri miehenköriläskin taisi jo aavistella, ettei tämä nyt menisi aivan oikeaan suuntaan...
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 13 Joulu 2015, 13:35

Lyn tunsi pientä tyytyväisyyttä 'henkivartijoiden' ponnettomuudesta, noiden ulkomuoto ei pahemmin naista karminut saati sitten nuo säälittävät yritykset pitää kenraalia loitolla. Punaiset silmät loivat hyvin merkitsevän katseen silmäpuoleen ennen kuin se siirtyi tuijottamaan joukon selvää pomoa, joka oli yhä kiinni uhrissaan. Lopulta tuonkin miehen huomio kääntyi naiseen ja reaktio oli vallan toivottu. Evelyn näytti hyvin odottavalta ja viimein arpinaama alkoikin puhua mikä sai sotilaan kohottamaan toista kulmaansa. "Ai, niinko?" tuo kysäisi miehen väitöksille sellaiseen äänensävyyn mikä muistutti äidin epäilevää ääntä valehtelevaa teinitytärtään kohtaan. Esran ei olisi tarvinnut kertoa tämän körilään valehtelevan, sillä purppuraritarilla oli passiivinen kyky maagisissa merkeissään huomata jos joku valehteli. Se ei tietystikään ollut kovinkaan tarkka, ei osannut kokonaisesta lauseesta sanoa mitä joku tarkalleen ottaen valehteli, se saattoi olla kyse pelkästä sanavalinnastakin. Kyky toimi parhaiten yksinkertaisiin kyllä-ei-vastauksiin, mutta tämä nyt ei ollut sellainen kuulustelutilanne missä olisi varsinaisesti kykyään käyttänyt. Silti pieni sisäinen hälytyskello kilisi Lynin päässä miehen sanojen johdosta mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä naiselle. Uhriksi joutuneen soturin alkaessa paasata omaa näkökulmaansa haaleanpunaisten silmien katse siirtyi puhuvaan naiseen. Kenraalin ilme oli varsin tulkitsematon ellei halunnut kuvastaa jotain kuten äskeistä pientä huvittuneisuuden tunnetta. Tuosta oli vaikea sanoa uskoiko uhrin sanoja vai ei ja antoi tuon puhua rauhassa loppuun. "Niin, sitä vähän epäilinkin", Lyn lopulta tokaisi ja tietävän oloinen katse liikkui takaisin arpinaamaan. "Onko teillä velkakirjaa?" nainen tiedusteli vakavaan sävyyn. "Kahta puolueetonta todistajaa?" tuo lisäsi kuin olisi sanellut jotain oppikirjasta. "Eikö? En uskonutkaan. Näin ollen et voi todistaa väitöstäsi veloista", Lyn summasi määrätietoiseen sävyyn ja kohotti hieman leukaansa kuin yllyttäen toista väittämään vastaan.

Osa naisesta olisi halunnut pienen kahakan jopa syttyvän, mutta järki kertoi toista, sellainen ei olisi ikinä hyväksi. Hitaasti Lyn vaihtoi painoa jalalta toiselle, mikä sai teon näyttämään enemmän uhkaavalta kuin hermostuneelta. "Päästä hänet", Lyn käskytti viitaten kädellään toisen naisen suuntaan. "Vai haluatko pohtia sopivaa käytöstä telkien takana seuraavan yön?" nainen kysäisi kuin ohimennen se sama tietty kovuus äänessään mikä kertoi kuulijalle ettei sanonut mitään mitä ei tarkoittanut. Hänellä jos jollain oli valta määrätä joku selliin niin pitkäksi aikaa kuin halusi. Tietysti oikeamielisyyden ja lain puitteissa, mutta kuitenkin. "Tässä kaupungissa ei suvaita kadulla rettelöimistä etenkään perättömien väitteiden nojalla", soturinainen selvensi ja jäi odottamaan noiden reaktiota. Oli kuitenkin selvää ettei sietäisi vastaväitteitä vaan halusi noiden kiltisti jatkavan matkaansa.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 13 Joulu 2015, 16:24

Niin yrmeä kuin olikin koko väliintulosta ja kääntyneestä tilanteesta, ja niin paljon kuin olikin kukaties tuttunut soveltamaan oman käden oikeuksiaan (tai epäoikeuksiaan) kun vain passasi, ei Turna voinut millään vain sivuuttaakaan paikalle ilmaantunutta auktoriteettia. Naisen äänensävy teki kyllä varsin selväksi, ettei tästä oltu selviämässä ärähtelyllä tai yhdentekevälle selittelyllä, ja tämän asema esti huitaisemasta mokomaa sivuunkaan - tai edes yrittämästä noin vain. Suurikokoinen mies pälyili hetken tätä ja retuuttamaansa tapausta nihkeästi, punniten kaikesta huolimattakin miten pitkälle oli oikeastaan valmis menemään asioiden kanssa. Kiero tai kaita, eli jokainen palkkasoturi loppupeleissä omien sääntöjensä mukaan, lotkauttaen korvaansa laeille ja valtaapitäville vain sen verran kuin oli pakko. Hetken verran miehen katseessa oli vaarallista terää, kuin tämä tosiaankin olisi suunnitellut jotakin. Sitten tämä kuitenkin tuhahti.
"Menkööt sitten. Kyllä minä omani otan kun vain viitsin", miehenköriläs murahti lopulta, sysäten Esran kovakouraisesti taaemmas. Nainen horjahti seinää vasten, mutta jäi kuitenkin tuijottamaan tätä silmä kovana, pitäen itsepintaisesti sisuaan yllä. Mokoma sai suuren miehen tuhahtamaan vielä uudelleenkin, ennen kuin tämä sitten työnsi peukalonsa pontevasti leveän vyönsä alle. Ele ei ollut suoranaisen uhkaava, mutta miehen käsi hakeutui kuitenkin varsin lähelle vyöltä roikkuvaa miekkaa, yrittäen pönkittää tämän horjutettua arvovaltaa ainakin jonkin verran väkivallan vihjauksella, jos nyt ei sentään suoranaisella lupauksella.
"Noniin, häivytään! Meillä on muutakin tekemistä kuin notkua täällä!" mies ärähti, lähtien oikopäätä marssimaan pois paikalta, tahdilla jonka nopeus saattoi olla joko yksinkertaista tulistumista tai sitten halua hankkiutua muualle, ennen kuin joutuisi enempiin kahlauksiin ritarin kanssa. Tämän kaksi käskytettävää vilkaisivat itse kutakin vielä kertaalleen haljusti, ennen kuin lähtivät körilään perään, selvästikin helpottuneina asioiden ratkeamisesta. Varsin pian nämä olivatkin jo kadonneet kaupungin vilinään, eittämättä aiheuttamaan tai ainakin pohtimaan jotakin muita hankaluuksia. Sen jälkeen paikalla olikin vain kaksi muuta; välikohtausta varovasti sivusta seurannut väkikin alkoi taas liikkua nopeasti nyt, kun nähtävää ei enää ollut.

Esra piti selkänsä seinää vasten, tuijottaen silmä kovana ja jännittyneesti Turnan perään, kun suuri mies marssi korstoineen pois paikalta. Hän piti itsensä tiukasti ryhdissä, sen näköisenä kuin olisi ollut vaikka saman tien valmis hakkaamaan kalloaan uudelleen yhteen paljon paksukalloisemman körilään kanssa. Hän pysytteli juuri niin jämäkkänä, kuin kaikki tällainen edellyttikin; soturit, etenkään tämän kaltaiset, eivät välittäneet piiruakaan mistään muusta kuin voimasta ja jämäkkyydestä. Mokomaa kyräilyä kesti tosin vain juuri niin kauan, kunnes nainen oli varma, ettei tämä enää ollut näköetäisyydellä. Miehen kadottua hän päästi saman tien tukalan pihahduksen ja antoi hartioidensa valahtaa hetkeksi. Jännitys katosi samoin tein hänen ruumiistaan, ei niinkään helpottuneesti vaan voipuneesti. Muutaman hetken hän joutui keräilemään itseään, ennen kuin sitten vilkaisi paikalle ilmaantuneeseen sotilaantapaiseen. Katseessa oli aavistus vaivautuneisuutta, kun hän nyökkäsi.
"Kiitos. Se köriläs tunki iholle ennen kuin ehdin edes tajuta, ja siinä kohtaa oli hankala tehdä enää oikein mitään", Esra puuskahti lopulta, kiskoen samalla riepoteltuja vaatteitaan taas jonkinlaiseen järjestykseen. Nainen työnsi peukalonsa vihertävän päällisnuttunsa kauluksen alle, nykien sitä hetken jonkinlaiseen kuosiin, ennen kuin sitten pyyhkäisi ohimennen vaaleiden kangashousujensa pahimmat irvistelyt tasaisiksi. Eipä niin, että se olisi saanut moneen kertaan paikkailtuja ja kärsineitä vaatekappaleita näyttämään juuri sen paremmilta, mutta ainakin ne istuivat taas päällä edes jotenkuten. Siinä sivussa hän kiersi ohimennen varovasti päätään kiertävää sidettäkin parempaan asentoon, kokeillen samalla varovaisesti sormella oikeaa ohimoaan. Ei verta tai muutakaan merkkejä auenneista haavoista, onneksi.
"Ketään muutakaan ei varsinaisesti huvittanut tulla väliin", palkkamiekka lisäsi jokseenkin kuivakasti, heittäen visusti omiin asioihinsa keskittyvään väkijoukkoon ohimennen varsin tasapaksun katseen, joka ei varsinaisesti syytellyt mutta ei varmasti toisaalta myöskään kiitellyt. Sitten hän katsahti taas komeavarusteiseen naiseen, selvästikin jokseenkin hämillään siitä, mitä tälle olisi oikeastaan pitänyt sanoa, tai miten tätä olisi pitänyt edes puhutella. Yskäisy joka suusta pääsi saattoi olla joko samaa sarjaa, tai sitten vain yritys selvitellä kurkkua höykyytyksen jäljiltä.
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 13 Joulu 2015, 20:36

Naurettavaa uhoa uhkuen arpinaama kävi lopulta irrottamaan otteensa uhristaan ja poistui rivakasti paikalta pystypäin. Lyn vilkaisi tuota miehen astellessa ohi, mutta ei vaivaantunut pahemmin edes kääntämään päätään tuon perään vaan luotti siihen että 'pojat' menisivät matkoihinsa. Silmien katse siirrettiin vaatteitaan korjailevaan naiseen ja tuolle annettiin kaikki aika koota itseään. Kiitoksen kuultuaan lyhyt hymy käväisi Lynin huulilla ja tuo nyökkäsi päätään. "Mitäpä tuosta, se on tavallaan työtäni", nainen myönsi vähättelevään sävyyn. Lyn oli niitä tapauksia jotka eivät pahemmin kaivanneet kiitosta teoistaan, vaikka sitä oli aika ajoin mukava saada. Kunnioitus oli naiselle paljon tärkeämpää kuin suoranainen kiitos. Nuhjuisempi soturinainen tuntui olevan hieman hermostunut tai ehkäpä epävarma siitä miten tulisi käyttäytyä. Tilanne ei ollut mitenkään päin enää muodollinen, joten Lyn ei pahemmin odottanut mitään herroittelua tai vastaavaa. "Harmi oikeastaan etteivät panneet kunnolla hanttiin, olisin mielelläni opettanut pojille käytöstapoja", nainen hymähti toisen sanojen jälkeen ja astui sitten lähemmäs astetta rennommin mitä aikaisemmin oli liikkunut. Kuitenkin naisen ryhdistä ja eleiden jämäkkyydestä saattoi päätellä tuon olevan kunnolla koulutettu sotilas tai vastaava, sillä jotkin asiat kuten ryhti tulivat luonnostaan mikä kieli vuosien harjoittelusta ja varmaankin myös käytännöstä. Lyn ojensi oikeaa käteään kohteliaasti toiselle. "Evelyn Thorn", nainen esitteli itsensä ja virnisti hieman vinosti ja kuin olisi vastahakoista myöntää hän lisäsi; "eliittikenraali", koko sana tuntui oudolta suussa. Ei edes ollut tahallaan päätynyt Purppuraritareiden johtoon, mutta niin oli käynyt ja kieltämättä Lyn sattui olemaan niitä synnynnäisiä johtajia joilta muiden käskyttäminen oikeaan tapaan tuli luonnostaan.

"Oletko kunnossa?" kenraali kysäisi vielä luoden merkitsevän katseen naisen otsalla komeilevaan siteeseen. Tosin kyseinen vamma tuntui olevan jo vanha, mutta silti äskeinen riepottelu tuskin oli auttanut asiaa. Evelynin katse tutkaili tätä naista päästä varpaihin ja takaisin varsin neutraalin oloisesti. Ei halunnut olla tungeksiva ja näin ollen epäkohtelias, mutta toisaalta tuota kiinnosti tämä soturimainen nainen. Vaatteet ja aseet eivät olleet mitään huippuluokkaa, mutta ei tuo muistuttanut mitään kerjäläistäkään joka oli aina hyväksi. Evelynillä oli aina pakkomielle pitää silmällä mahdollisia värvättäviä ja käytännössä kuka tahansa täysi-ikäinen voisi hakea Purppuraritareihin kunhan tiesi edes mikä pää miekasta meni viholliseen. Tietysti koulutus kestäisi silloin kauemmin kuin tavallisesti, jos jouduttiin aloittamaan sotilastaidot täysin nollasta, mutta ei sekään mahdotonta ollut.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 14 Joulu 2015, 01:48

Vaikka Esra ei tosiaankaan voinutkaan väittää olevansa pohjattoman ahdistunut tai rauhaton jouduttuaan arpinaamaisen miehenkörilään kovistelemaksi, ei moista kuitenkaan sivuutettu aivan yhdessä silmänräpäyksessä. Hän keräili ja tasaili hetkisen verran itseään, puuskahtaen useammankin kerran äskeisen jäljiltä. Tilanne tuskin olisi mennyt todella ikäväksi muutenkaan (lukuunottamatta mahdollisesti ryövätyksi tulemista), mutta mokoma sarvienkalistelu oli aina yhtä pirullista touhua. Nyt kun kaupunki kuhisi palkkasotureita ja muita samansorttisia, oli jokainen vielä kireämpi ja alttiimpi tällaiselle typeryydelle kuin yleensä. Työtä oli muutenkin vaikea löytää, ja heikolta näyttäminen oli loistava tapa menettää loputkin mahdollisuutensa. Jos mitään erimielisyyksiä tuli, oli parasta olla kova, eikä nainen koskaan ollut varsinaisesti perustanut tästä päiden hakkaamisesta vastakkain. Hän vilkaisi ohimennen edessään seisovaan topakkaan tapaukseen kun tämä surkutteli miten helpolla koko savotta oli selvinnyt, hymähtäen kevyesti ja lähinnä hyväntahtoisesti.
"Turna on typerä köntys, mutta oikeasti vaarallinen jos huitomiseksi menee", palkkamiekka tokaisi aavistuksen varautuneesti ennen kuin kuitenkin pudisti nopeasti päätään, haluamatta että topakka ja selvästikin arvovaltainen nainen ottaisi hänen sanojaan väärin. Tottumuksesta ja omastakin kokemuksesta, jonkun taitojen korostaminen yrityksenä toppuutella oli helppo tapa vaikuttaa herjaavalta.
"Ei pahalla tietenkään. Näytätte siltä että osaatte pitää huolen itsestänne. Mutta tuo mies on häikäilemätön korsto ja hyvä siinä mitä tekee. Jos te pidätte mitään rotia täälläpäin, saatatte joutua hyvinkin näkemään sen itsekin joka tapauksessa vielä", nainen lisäsi nopeasti, vilkuillen toiseen edelleenkin hieman avuttomasti. Hänellä ei ollut aavistustakaan kenelle oikeastaan puhui, eikä moisen tiukkaaminen noin vain tainnut olla erityisen säntillistä. Paremman puutteessa hän päätyi kuitenkin teitittelemään. Korkea-arvoisemmat useimmiten pitivät moisesta, tai ainakin odottivat sitä. Syystä tai toisesta nainen tuntui vieläpä tarkkailevan häntä jollakin tapaa, kuin arvioiden mitä mieltä hänestä olisi pitänyt tarkalleen olla, eikä mokoma ollut välttämättä ollenkaan hyvä merkki...

Kaikeksi (varsin kyseenalaiseksi) onneksi toinen tulikin sitten vastaan, ojentaen hetken perästä kättään ja kertoen nimensä, Evelyn. Esra päästi jonkinlaisen puolittaisen, tasaisen äännähdyksen, ennen kuin sitten tarttui siihen, puristaen rivakasti kädestä. Olipa kyseessä kuka tahansa, kunnollinen kädenpuristus harvemmin meni ainakaan hukkaan. Ote tosin huteroitui melkoisesti, kun tämä sitten äkkiä mainitsi perään myös tittelinsä. Eliittikenraali. Sana riitti kiskaisemaan palkkamiekan katseen tiukasti tämän kasvoihin, aavistuksen varuillaan kuin hän olisi yrittänyt arvailla oliko tosiaankin kuullut oikein. Moisesta oli lopulta hankala erehtyäkään, niin hämmentävältä kuin mokoman merkkihenkilön tapaaminen jossakin tällaisessa paikassa tuntuikin - tai ollenkaan noin vain. Ja niin epätodennäköistä kuin tämän läsnäolo olikin, ei hän lopulta osannut oikein epäillä tämän valehtelevankaan. Turna ei ollut säikkynyt turhaan, eikä moni varmasti olisi tarpeeksi hullu teeskennelläkseen moista...
"Mmh. Yksi kuninkaan luotetuista", Esra tuli mutisseeksi, osoittaen ainakin tietävänsä mistä oli kyse. Eihän hän toki tuntenut yhtäkään eliittikenraaleista nimeltä tai ollut nähnyt mokomia muutenkaan, mutta hänenkin kaltaisensa kiertolainen kyllä tiesi mitä tuo arvoasema tarkoitti. Hänen paksut ja siistimättömät kulmansa nousivat aavistuksen koholle, yllättyneenä ja tasaisen mietteliäänä siitä, mitä mokoma mahtoi oikeastaan tarkoittaa juuri tämän hetken kannalta. Siltikin hänellä oli kaikeksi onneksi tarpeeksi holttia tiukentaa kädenpuristustaan nopeasti uudestaan, vieden sen loppuun ilman suurempia haparointeja. Siltikin hän oli aavistuksen helpottunut vetäessään kätensä takaisin pois. Eh, tämä ei nyt ollut ollenkaan sellainen tilanne, johon hän olisi osannut varautua tai valmistautua.

Esra jäi tasaiseen ja kevyeen häkellystilaan, seisten varsin tasapaksusti paikoillaan ottamatta oikein mitään aloitetta tai asentoa asioiden suhteen. Se tuppasi olemaan hänen tapansa reagoida odottamattomiin ja hämmentäviin tilanteisiin, niin soturina taisteluissa kuin vain noin nyt muutenkin elämässä. Hänellä, joka tuppasi asioimaan visusti vain ja ainoastaan tavallisen maallisen kansan kanssa, nähden korkeintaan silloin tällöin jonkin matalan aatelisen tai ottaen hommia vastaan joltakin varakkaalta kauppiaalta, tällainen tapaaminen noin vain, kesken iänikuisen soturinokittelun, oli vähintäänkin hankala paikka. Taisi olla melkein pieni helpotus, kun eliittikenraali Thorn sitten itse ratkaisi tilanteen, tiedustelemalla varsin suoraan hänen voinnistaan, etenkin hänen sidotun päänsä suhteen. Mokoma havahdutti palkkamiekkaa sen verran, että hän päästi uuden, tasapaksun vähättelevän nurahduksen, ennen kuin pyyhkäisi sidettään uudemman kerran.
"Eh, juu. Ei tämä ole mikään paha haaveri. Jouduin kahakkaan rosvojen kanssa kulkiessani jokin aika sitten metsässä. Selvisin vähällä, mutta nämä vuotavat ja aukeilevat aina pitkään", Esra puuskahti lopulta, pudistellen kevyesti päätään kuin vakuutellakseen, ettei tosiaan ollut mitään sen suurempaa hätää kärsimässä. Toisaalta hän kuulosti jokseenkin vaivautuneelta koko asiasta, kuin jokin tuossa tapauksessa, metsässä ja rosvoissa, olisi ollut muutenkin varsin kiusaannuttavaa. Silti, paremman puutteessa se ainakin laukaisi hieman tilannetta. Hän hieraisi sidettä vielä uudelleen, ennen kuin laski kätensä alas ja selvitteli taas kurkkuaan.

"Tuota, mitäpä tekee yksi eliittikenraaleista tällaisessa paikassa? Ei pahalla, nämä eivät vain ole ole aivan... hienoimpia kulmia tässä kaupungissa", Esra heitti hetken perästä varovaisesti, vaihtaen painoa jalaltaan toiselle. Hän ei ollut oikein varma, miten hyväksyttävää tällaista asioiden tiedusteleminen edes oli, mutta toisaalta paikallaan tuppisuuna seisominen oli hyvä tapa vaikuttaa sekä töykeältä, että hölmöltä ja toistaitoiselta. Ja toisaalta tämän Evelynin arvoasema oli sen verran huomattava seikka, että sen jättäminen täysin huomiotta ja sivuuttaminen alkamalla puhua ties mistä niistä näistä olisi vaikuttanut eittämättä jo tarkoitukselliselta välttelyltä. Tai näin ainakin hänen mielestään. Hän ei tosiaankaan ollut mitenkään erityisen loistelias tällaisissa asioissa.
Vasta reilusti jälkimainingeissa Esra tuli tajunneeksi, että rytyytyksen ja retuutuksen aikana hänen miekkansa oli tullut ravistetuksi vapaaksi huotrastaan, niin että monta sormenleveyttä sen terää törrötti nyt ulkona tupensuusta. Hätäisesti hän painoi aseen kunnolla takaisin piiloon, sadatellen samalla hiljaa päässään vanhaa ja kulahtanutta huotraansa - ja juuri nyt totta puhuen hieman kaikkea muutakin vanhaa ja kulahtanutta, mihin pitkälti kaikki hänen kantamansa ja pitämänsä lukeutui. Paitsi kengät, ne hän sentään osasi hoitaa kunnolla. Juuri nyt hän tunsi olonsa varsin sopimattomaksi niin paljon paremmin varustetun ja puetun eliittikenraalin seuraan. Ei edes mitään pöyhkeyttään tai turhamaisuuttaan, vaan siitä yksinkertaisen kivuliaasta tosiseikasta, että mokoma rispaantunut olemus paljasti häkeltynyttä käytöstäkin paremmin hänen vaatimattoman alkuperänsä...
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 14 Joulu 2015, 13:57

(sulla on kivan pitkiä vuoroja, omani tuntuvat kovin lyhyiltä mutta inspiroivat kyllä itsekin kirjottamaan enemmän XD)

Toisen häkeltyneisyys ei jäänyt Evelyniltä huomaamatta ja vaikka se oli ymmärrettävää tuntui se tavallaan kismittävän ihmisläheistä eliittikenraalia. Toinen kuitenkin kokosi itsensä suhteellisen nopeasti ja jatkoi kädenpuristuksen loppuun. Naisen mutinoihin kenraali tyytyi nyökkäämään päätään ennen kuin esitti oman kysymyksensä toisen voinnista. Toinen vakuutti olevansa kunnossa, ohimennen selittäen tilannetta jossa ruhjeen oli saanut. Rosvojoukon kohtaaminen saattoi päätyä hyvinkin epämiellyttävästi ryöstettyjä kohtaan ja joko toinen oli ollut onnekas tai taidokas, Lyn veikkaili jälkimmäistä vaihtoehtoa. Palkkasoturi sai jopa suunsa auki, vaikkakin tuo tuntui yhä epävarmalta miten olla tai puhua. Toisen kysymys sai pienen hymyn nousemaan Lynin kalpeille huulille. "Tämä on osa kaupunkia siinä missä muutkin ja velvollisuuteni on pitää yllä järjestystä, noh, ei ehkä näin käytännön tasolla tätä nykyä, mutta kuitenkin", kenraali selitti katsahtaen ympärilleen kuin silmäillen paikan ulkomuotoa. Eihän se tosin ollut mikään kaupungin paras kulma, mutta kuten oli sanonut osa kaupunkia silti. "Tykkään aika ajoin käydä katsomassa tilannetta itse paikanpäältä, mutta jos totta puhutaan", nainen jatkoi laskien punaisten silmiensä katseen takaisin juttukumppaniinsa. "En ole tällä hetkellä edes töissä", nainen totesi yllättävän rennosti. Lyn osasi olla tiukka, yleensä olikin ja jopa ankara mitä tuli komennettaviinsa tai koulutettaviinsa, mutta vapaa-ajalla tuppasi olemaan erittäin rento suhteessa siihen mitä normaalisti oli. Piti mieluusti läheistä kontaktia alaisiinsa, vaikka uuden tittelin myötä se olikin muuttunut astetta hankalammaksi. Silti ei nähnyt mitään syytä nostaa itseään millekään jalustalle työtehtävien ulkopuolella. Tietysti olisi voinut pukea päälleen jotain vähemmän huomiota herättävää sitä varten, mutta ei taas toisaalta halunnut peitelläkään sitä mitä oli. "Joten voit hengähtää, en ole niin tarkka etiketeistä vapaa-ajalla", kenraali myönsi hieman huvittuneeseen sävyyn mitä toisen levottomuudesta tuli, mutta hyvin hyvätahtoisesti.

Eliittikenraalin katse palautui juttukumppaninsa kasvoihin eikä naisen omassa katseessa näkynyt mitään vähättelevää tai muuta vastaavaa, ehkä katseessa välkkyi pieni uteliaisuus ja kiinnostus nuorempaa soturia kohtaan. "En tainnut kuulla nimeäsi?" Lyn huomautti kohteliaaseen sävyyn, koska eihän toisella ollut mitään velvotteita edes antaa nimeään, eikä kenraali halunnut pakottaa toista siihen tittelinsä tai muunkaan nojalla. Oli aidosti utelias kuulemaan toisen nimen ja oliko tuo kenties täkäläisiä vai vain yksi suojanhakioista talven kylmyyttä vastaan. Tietysti alitajuntaisesti myös halusi punnita oliko tässä mahdollista värvättävää, mutta tietysti loppujenlopuksi se riippuisi naisesta itsestään kiinnostaisiko tuota liittyä järjestöön, joka palveli kuningasta ja kansaa. Sellainen toi tiettyjä rajoituksia ja jos joku niin Lyn sen tiesi, vaikka ristiritarit olivatkin olleet hiukkasen erilainen järjestö. Joskus kenraali katui sitä ettei ollut nähnyt maata laajemmin ja kokenut enemmän, mutta menneitä ei kannattanut murehtia ja oli vallan tyytyväinen nykytilanteestaan. Paitsi paperitöistä, mutta se nyt oli asia erikseen. "Kerrohan, maistuisiko sinulle olut? Tai joku muu juoma?" kysäisi ja kallisti päätään kysyvään sävyyn. "Täällä on hieman vilakka ja ajattelin käydä jossain kuppilassa, seura ei olisi pahitteeksi. Tietysti jos sinulla on muuta tekemistä ymmärrän kyllä", nainen lisäsi ja sanoissa piili myös viesti siitä että ymmärtäisi jos toinen ei haluisi eliittikenraalin seurassa koikkaloida.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 14 Joulu 2015, 19:53

((Heh, kiitoksia, kunhan raapustelen omaksi ilokseni. Eihän tämä mikään pituuskilpailu ole.))

Niin vähän kuin kyseessä olikaan mikään virallinen tilaisuus, oli Esran silti vaikea sivuuttaa tiettyä hankaluuttaan tämän huomattavan korkea-arvoisen naisen kohtaamisesta. Mokoma venkoilu ei sopinut millään tapaa soturilta vaadittuun suoraselkäisyyteen ja jämäkkään olemukseen, ja hän kyllä teki parhaansa luoviakseen sitä loitolle, mutta minkäs teet. Helpottavaa kyllä, ei tällä itselläänkään tosin tuntunut olevan mitään varsinaista aikomusta viipyillä aiheessa tai korostaa asemaansa, mikä helpotti edes hieman. Evelyn vaikutti kyllä varsin jämäkältä ja hallitsevalta henkilöltä, juuri sellaiselta jollaisen eliittikenraalin olisi olettanutkin olevan, mutta jollakin tapaa tämä tuntui itsekin pysyvän mieluummin erossa aiheesta, suorastaan korosti sitä, miten teki vain työtään, eikä muutenkaan ollut paikalla missään virallisessa ominaisuudessa.
"No. Täällä lienee tosiaan sitten reilusti järjestystä ylläpidettäväksi näinä päivinä", palkkamiekka tokaisi toiselle, edelleenkin puolivarovaisesti, mutta uskaltautuen siltikin keventämään hieman sävyään. Hän vilkaisi ohimennen merkitsevästi ympärilleen, etenkin siihen suuntaan johon Turna korstoineen oli äsken häipynyt. Vaikka tämä taisikin olla lähinnä sanahelinää, lienivät paikalliset vartijat varsin tyytyväisiä (tai kauhuissaan, riippuen siitä miten asiaa katsoi) joka kerta, kun saivat tähän hätään jonkun korkea-arvoisen ja vaikutusvaltaisen katsomaan asioiden perään. Hän ei tosiaankaan kadehtinut vartiostoa, jolle talvehtivat palkkasoturit ja muut kiertolaiset eittämättä aiheuttivat ylenpalttista päänvaivaa.

Esra antoi katseensa vaellella hetkisen helpottavasti, ennen kuin sitten katsahti uudelleen eliittikenraaliin tämän muotoillessa sitten lopulta varsin suoraan, ettei tosiaan ollut mitenkään virallisesti paikalla tai oletettavasti muutenkaan edellyttänyt sen suurempaa jännittämistä ja pokkurointia. Ja niin helppo kuin mokoma olisikin ollut sivuuttaa pelkkänä sanahelinänä (ikävä tosiasia tuntui olevan, että suurin osa minkäänarvoisesta väestä piti raivolla kiinni etuoikeuksistaan, silloinkin kun vakuutteli ettei asiasta piitannut), huomasi hän silti jopa oikeasti hengittävänsä hieman vapaammin ja päästävänsä taas itsensä hieman vähemmän jämäkkään asentoon. Asian mainitseminen ääneen taisi lopulta olla omiaan tekemään siitä vähemmän hirvittävän.
"No, tuota. Hyvä sitten. En tänä aamuna herätessäni aivan olettanut tapaavani yhtä kuninkaan luottomiehistä. Tai välttämättä koskaan muutenkaan. Meikäläiset eivät yleensä joudu miettimään näitä asioita liiaksi", palkkamiekka lopulta tokaisi, rohjeten jopa hymähtää kevyesti sanoilleen. Totta puhuen hän ei ollut itsekään aivan varma, tarkoittiko heikäläisillä enemmänkin palkkamiekkoja vaiko vain... no, hänen kaltaistaan matalampaa väkeä. Lopulta sanat taisivat päteä aivan yhtä hyvin kumpaankin. Hetken hän pysyttelikin rentona, ennen kuin havahtui, vilkaisi toiseen ja pudisti kuitenkin varmuuden vuoksi päätään.
"Silti. Ei millään pahalla", hän lisäsi, kuin nyt vain varmistaakseen ettei tässä oltu saamassa mitään väärinkäsityksiä liian reteäksi käyvistä rahvaista tai jotakin sellaista. Kuten palkkamiekkanakin oli saanut oppia, näkökantansa oli parasta pitää jopa vapaalla ja rentona. Kaikeksi onneksi asiassa ei kuitenkaan vellottu liian pitkään, vaan Evelyn tiedustelikin sitten hänen nimeään.

"Esra, minä olen Esra. Astonilainen, kaiketi. Esra Astonilainen", nainen päätyi lopulta vastailemaan. Hän kyllä tiesi oikein hyvin, miten vähän mokoma täysin maallinen sukunimen yritelmä oikeasti painoi juuri nyt, mutta tilanne tuntui siltikin edellyttävän edes jonkinlaista virallisuutta. Hän vaihtoi painoa kepoisasti jalalta toiselle, ennen kuin teki puolittaisen olankohautuksen. Yhdentekevä nimi lopulta tuskin kertoi hänestä yhtään mitään, ainakaan kenellekään joka oli mitenkään kiinnostunut siitä kuka hän oikeastaan oli.
"Olen palkkamiekka, tällä erää. Kiertelevä palkkasoturi, ja parhaani mukaan aivan vain soturikin. Eh, niin hankalaa kuin kaikki tuo tuntuukin näinä päivinä usein olevan", hän puuskahti, heittäen uuden vilkaisun ympärilleen. Samalla hänen äänessään oli kuitenkin pieni ylpeydenpoikanenkin, jotakin mikä salli hänen seistä rohkeasti omilla jaloillaan tässäkin kohtaa. Kaikesta huolimatta juuri tuo asema, palkkasoturi ja kiertelevä soturi noin nyt yleisestikin, tarkoitti hänen olevan pitkälti oma naisensa, vailla mitään varsinaisia velvollisuuksia kenellekään. Ei niin, ettäkö moinen olisi tosiaankaan tehnyt hänestä tarpeeksi hullua röyhistelemään rintaansa vaikkapa kuninkaan eliittikenraalille (tai kenellekään muullekaan), mutta siitä huolimattakin. Arvokkaan ja paljon ansioituneemman tapauksen seurassa seisominen tietysti häkellytti omalla tavallaan, mutta ainakaan hän ei häpeillyt tai kierrellyt itseään.

Omavarainen palkkasoturi ja itsenäinen onnenonkija tai ei, joutui Esra taas yllättymään hieman, kun eliittikenraali sitten ilman sen suurempia, tuosta noin vain, tiedustelikin saisiko hänestä seuraa tuopposelle. Hän tuli vilkaisseeksi Evelyniin taas, tällä kertaa jo hieman mietteliäämmin, kuin olisi yrittänyt vasta nyt varsinaisesti edes todella arvailla, millainen henkilö tämä oikeastaan olikaan. Ei ainakaan ympäröiviä katseita pelkäävä. Nytkin ohikulkija siellä täällä heitti aavistuksen epämääräisiä, varovaisen nopeita vilkaisuja tämän varsin epätasapainoisen kaksikon suuntaan, selvästikin miettien mitä mieltä moisesta olisi pitänyt olla. Mutta tämä ei tosiaankaan vaikuttanut henkilöltä, jota mokoma murehdutti liiaksi. Kiireesti hän pudisti päätään, kun toinen yritti jo etukäteen tarjota mahdollisuutta kieltäytyä, hymähtäen kevyesti koko ehdotukselle siitä, että hänellä olisi tähän hätään ollut parempaakin tekemistä.
"Ha, enpä usko. Juuri nyt minulla ei taida olla totta puhuen mitään järkevää tekemistä, paitsi kyräillä muita yhtä tyhjäntoimittavia palkkasotureita. Olin kyllä toivonut löytäväni jonkinlaista työnsarkaa täältä kuten kaikki muutkin, mutta..." palkkamiekka vastasi, levittäen lopulta avuttomasti käsiään. Eipä niin, ettäkö hän olisi ollut erityisen yllättynyt asiantilasta, olihan tätä tullut nähtyä jo parikin kertaa, mutta palkkasotureiden ja onnenonkijoiden keskellä itsensä työllistäminen näytti juuri nyt melkoisen huteralta... etenkin kun samaan kaupunkiin hakeutui niin monta kokenempaakin tapausta.
"... paha vain että sitä myöten minulla on hädin tuskin tarpeeksi rahaa edes reekeleen ponini tallipaikkaan, saati sitten moneenkaan ylimääräiseen tuopposeen", Esra tuli huokaisseeksi vielä perään, irvistäen aavistuksen verran samalla kun joutui myöntämään ääneen miten huteralla pohjalla oikeastaan juuri nyt edes oli. Sanoihin sisältyi samalla kiusallista, mutta vääjäämätöntä vihjailua siitä, että vaikka hän voisikin toki lähteä mukaan, ei hänellä hyvällä tahdollakaan ollut pistää montaa pennosta itsensä, saati sitten eliittikenraalin vuoksi likoon. Hän raapaisi niskaansa, ennen kuin jäi vilkuilemaan toiseen aavistuksen nolosti, monestakin syystä.
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 16 Joulu 2015, 15:25

Evelyn nyökkäsi päätään kun toinen vihdoin esittäytyi tosin selvästi tuo ei omistanut mitään niin selvää sukunimeä naisen empiessä sen kohdalla mikä sai kenraalin kohottamaan hieman kalpeaa kulmaansa. "Esra siis", tuo toisti hymyn kera. Naisen hymyssä oli kuitenkin jotain viileää, mutta ei vihamielistä. "Hauska tavata", Lyn lisäsi. Toinen selitti olevansa palkkasoturi, minkä nainen oli jo arvaillutkin ja uusi nyökkäys tarjottiin tuon sanoille. "Niin vähän arvelinkin, ei mikään mitätön saavutus etenkään levottomina aikoina", kenraali soi toiselle pienen kehun poikasen ja todella tarkoitti sitä. Arvosti suuresti etenkin naisia jotka ottivat elämänsä omiin käsiinsä oli se sitten miekan kautta tai magian tai muun tietämyksen kautta. Turhan monet alistuivat kohtaloonsa miesten passaajina ja lastentekokoneina, mitä Lyn henkilökohtaisesti ei arvostanut mikä heijastui tuon omasta menneisyydestä. Tietysti nimenomaan soturit olivat lähellä hänen omanta sydäntään naisen oman polkunsa takia, vaikka se erosikin paljon palkkamiekan elämästä. Joskus jopa toivoi että olisi mieluummin opetellut taitonsa tienpäällä ja jossain muualla kuin järjestössä, joka oli jättänyt jälkensä naiseen myös kirjaimellisella tasolla. Ehkäpä Lyn näki tässä nuoremmassa soturissa jotain jota olisi itse halunnut aikoinaan olla, toisenlaisen elämäntien jota tuolle ei oltu sallittu. Tietysti se toi kaikenlaisia erilaisia haasteita, kuten rahan, johon seuraavaksi päädyttiin kenraalin pyytäessä tuota mukaansa tuopilliselle. "Ah, niin ajat ovat varmasti kovat palkkasotureille", Lyn myönteli ymmärtäväiseen sävyyn ja hymyili jopa astetta lämpimämmin nuoremmalle naiselle. "Jyvät kyllä erottuvat akanoista, en usko että sinulla on vaikeuksia saada töitä 'paremmista piireistä'. Olet paljon luotettavampi kuin esimerkiksi tuo äskeinen herra... Turna, niinkö häntä kutsuit?" Kapteeni hymähti nyökäten hieman päällään epämääräisesti suuntaan jonne arpinaama oli kavereineen kadonnut.

Lyn ymmärsi kyllä toisen ahdingon ja oikeastaan katsoi tuon olevan hyvin rohkea myöntäessään tukalan tilanteensa rahan suhteen. Rehellisyys ei naisen mielestä ollut heikkous vaan päin vastoin, se vaati paljon enemmän rohkeutta kuin valehtelu tai asioiden kiertely. Näin ollen arvosti Esran tapaa myöntää ikävä tilanteensa. "Mitä jos tehdään niin, että teet minulle seuraa ja minä tarjoan?" nainen kysäisi kulmiaan kohottaen kysyvästi. "Enhän nyt voi olettaa sinun istuvan kuivinsuin, kun kutsun sinut mukaan", Lyn lisäsi pientä huumoria äänensävyssään. Hän toivoi ettei toinen tuntisi oloaan liian vaivaantuneeksi tai että kenraali säälisi tuota. Siitä kun ei ollut kysymys. Tuopillinen tai pari oli sillä hetkellä pikkuraha Evelynille, eikä tuo ollut koskaan kiintynyt mihinkään maalliseen niin paljoa etteikö voisi rahojaan muihin käyttää. Olihan se osaksi ollut tuon koulutusta ja periaatteessa kasvatustakin kotoa lähtemisen jälkeen. Raha oli rahaa ja kun sitä nyt sai ihan mukavasti ei toiselle tarjoaminen ollut mikään iso juttu. "Voit vaikka syödäkin jos tahdot tietysti, joudut kuitenkin kuuntelemaan palopuheitani, koetan kyllä välttää niitä", nainen lisäsi yhä humoristiseen sävyyn joka oli kyllä hieman vaikeasti havaittavissa ja olihan sanoissa perääkin. Kyllä Lyn aikoi tuolle nuorelle soturille kertoa purppuraritareista. Se kiinnostiko niin pysyvään hankkeeseen liittyminen nuorempaa oli kokonaan tuon päätettävissä. Kaikessa oli hyvät ja huono puolensa, se oli varmaa. Ehkä hän voisi hyötyä nuoremman taidoista muutenkin. Eliittikenraali kun oli kehitellyt päässään erilaisia tapoja pitää entisiä kolleegoitaan silmällä ilman että nuo olisivat siitä tietoisia. Purppuraritarit merkkeineen olivat vaikea pitää varjoissa elleivät nuo nimenomaan olleet erikoistuneet siihen hommaan ja sellaisia harvinaisuuksia järjestössä oli tällä hetkellä vähän, kuten kaikkia muitakin.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 16 Joulu 2015, 21:15

Esra seisoskeli paikoillaan, raapien aavistuksen kiusaantuneesti niskaansa, kun eliittikenraali Evelyn tuntui suorastaan sympatisoivan ja varovaisesti kehuskelevankin häntä. Eipä sillä, ettäkö hän olisi ollut mitenkään itseään halventavan vaativa, hän kyllä otti mieluusti vastaan tunnustusta ja arvostusta, mutta tällaiselta henkilöltä tällaisessa tilanteessa mokoma oli silti hieman hankaloittavaa. Hän päästi melkoisen mitäänsanomattoman äännähdyksen tämän antaessa tunnustusta hänen palkkasoturiudestaan, tietämättä miten olisi varsinaisesti vastannut mokomaan. Tosin vasta varsinaiset, suoranaiset kehut, jyvistä ja akanoista ja hänestä ja Turnasta, saivat hänet lopulta jopa vastaamaan, sikäli kuin nyt osasi. Totta puhuen hän tuli heilauttaneeksi kättään jopa parhaansa mukaan vähättelevään sävyyn.
"No, tuota. Kiitosta vaan. Kaipa minä ainakin yritän parhaani mukaan. Vaikka usein näissä jutuissa katsotaan taitoa yhtä paljon kuin mitään muuta", palkkamiekka tokaisi lopulta, melkoisen häkeltyneenä siitä miten takuuseen toinen tuntui olevan valmis menemään hänestä ilman suurempia käytännön kokemuksia. Toki oli varmasti totta, että hän ainakin yritti olla luotettavampi kuin Turna, mutta siltikin. Eikähän sekään ikävä kyllä tainnut muuttaa sitä tosiasiaa, että suurella ja arpisella miehellä oli, mahdollisesta huonosta maineestaan huolimatta paljon enemmän taitoa ja saavutuksia vyönsä alla. Toisinaan, ikävän usein, se oli kaikki mitä katsottiin.
"Kun joku hankkii palkkasoturin tekemään jotakin, siinä useimmiten katsotaan miten hyvin jotakin tulee sitten tehdyksi. Luotettavuus taitaa olla enemmänkin lisäetu. Erottuakseen joukosta tarvitsee valtteja, mainetta ja näyttöä", Esra huokaisi lopulta, yrittäen kaiketi kääntää sanansa yleismaallisemmiksi, ettei olisi alkanut turhanpäiten purnaamaan hyväntahtoiselta vaikuttavat vanhemman soturin kanssa. Hän vilkaisi ohimennen ympärilleen. Juuri nyt näkyvissä ei ollut yhtään palkkasoturia, häntä lukuunottamatta, mutta katse taisi silti kertoa kaiken tarpeellisen: tähän hätään niukkojen pestien saaminen edellytti melkoista erottumista kylmällä ja kovalla aikaansaamisella.

Aavistuksen halju aihe vaihtui aavistuksen vähemmän haljuun, kun Evelyn sitten kuitenkin, Esran irvistelevästä rahattomuutensa myöntämisestä huolimatta, tuntui olevan halukas jakamaan pöydän ja muutaman tuopinkin hänen kanssaan. Se rentoutti häntä tavallaan paljonkin. Kun tällaisista asioista puhuttiin ja jollakulla ei ollut rahaa, tuli mahdollinen muiden piikkiin meneminen aina nopeasti ajankohtaiseksi. Tällaisessa seurassa mokomaa ei vain millään kehdannut sanoa ääneen, joten oli kaiketi varsin helpottavaa että eliittikenraali itse oli sanonut asian suoraan... siitä huolimattakin, että mokoma eittämättä myös arastutti. Näin korkea-arvoisen ihmisen rahoilla kupittelu tuntui vähintäänkin huikentelevalta, ja nainen selvästi empikin hetken mokomaa.
"No, tuota..." Esra aloitti varovaisesti, ennen kuin sitten kuitenkin vaikeni, kun eliittikenraali varsin nopsaan lisäsi, että hän voisi halutessaan vaikkapa syödäkin. Mokoma hiljensi ja sai miettimään tarkemmin moneltakin kantilta... eikä vähiten siksi, että jo pelkästään nopeasti muuttunut katsekin varmasti kertoi hänen olevan totta puhuen nälkäinen. Talven tullen ruoka oli aina niukemmassa, eikä hän ollut saanut syödyksi edes kunnon aamiaista, saati sitten mitään muutakaan tänään. Tuoppi olutta oli tietysti aina kutsuva vaihtoehto, mutta oikea vatsantäyte tähän hätään vielä sitäkin enemmän. Ja jos totta puhuttiin, vaikutti eliittikenraalilla selvästi olevan jonkinlainen taka-ajatuskin asioiden suhteen, jostakin palopuheista kuten oli kaiketi itse asian esittänyt. Ei siis edes mitään aivan yksipuolista hyväntekeväisyyttä, mikä totta puhuen oli jopa pieni helpotus.
"No, enköhän minä lautasella muhennosta kuuntele vaikka pidemmänkin saarnan", Esra päätyi lopulta hymähtämään kevyesti, rentoutuen taas. Lopulta, reekelettäkö sitä liiaksi purnaamaan hyvää tilaisuutta kun sellainen tuli vastaan. Evelyn vaikutti siinä määrin halukkaalta tulemaan häntä vastaan, syystä tai toisesta, että tässä kohtaa kieltäytyminen olisi edellyttänyt jo melkoista sanahelinää, jos ei halunnut vaikuttaa siltä kuin olisi suorastaan sylkenyt korkea-arvoisen kenraalin vieraanvaraisuuden päälle. Eikä hänellä ollut mitään hyvää syytä edes yrittää.

"Pakko myöntää, että ehdin jo pelätä joutuvani pian suuntaamaan ulos kaupungista etsimään ruokaa. Siellä sitä sentään saattaa saada varsijousella, tai sulasta paikasta ehkä ongellakin. Niin vähän kuin minulla onkaan ollut onnea matkaamisen suhteen viime aikoina", Esra hymähti hetken perästä, vilkaisten totta puhuen varsin tyytyväisenä Evelyniin, selvästikin odottaen että eliittikenraali määräisi tahdin ja suunnan nyt. Tämä todennäköisesti tietäisi itse parhaiten mihin heidän kannattaisi mennä nyt. Jos totta puhuttiin, kiinnosti mahdollisuus liittyä selvästikin kokeneemman, varmasti paljonkin nähneen soturin seuraan melkoisesti muutenkin...

((Lisäsin tuohon vuoron loppuun yhden lauseen lisää. Unohtui eilen kirjoittaessani.))
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 21 Joulu 2015, 23:14

Lyn oli hyvillään siitä, että sai seuraa ekstempore idealleen käydä tuopillisella. Tosin se idea oli tullut Esran ansiosta, koska halusi vaihtaa tuon kanssa muutaman sanan ja kätevämmin se sujuisi ruuan ja juoman äärellä kuin siinä kadulla seistessä. Halusi eliittikenraali keventää tunnelmaakin ja toivoi että kievarin ilmapiiri häivyttäisi hieman noiden luokkaeroja. Soturi kävi nyökkäämään päätään toisen hyväksyessä tarjouksen ja koska nuorempi nainen selvästi odotti että Lyn näyttäisi tietä lähti tuo astelemaan katua pitkin varmistaen vilkaisulla että toinen tulisi mukaan. Nuoremman naisen sanat saivat kenraalin hymähtämään hieman ynseän kuuloisesti. "Jopa yleisemmät tiet tuntuvat olevan vaarallisia kulkea nykyään, oikopuluista puhumattakaan", nainen myönsi ja mietti oliko se loppujenlopuksi niin paljon erilaista kuin joskus ennen. Ehkä ei, mutta ainakin kenraalista tuntui siltä tai sitten kiinnitti levottomuuksiin enemmän huomiota uuden virkansa tähden. Oli miten oli, se ei ollut nyt ajankohtainen aivotyöskentelyn aihe, vaan ryhtyi miettimään mihin sitä oikein menisi. Ei halunnut mihinkään liian hienoon paikkaan, koska vaikka itse voisikin sellaisiin kievareihin mennä, ei oikeastaan edes viihtynyt 'paremmissa piireissä' ja Esraa varmasti katsottaisi kieroon ja kyseinen kaksikko herättäisi liikaa huomiota. Huomiota nuo varmasti saisivat missä vain, eikä se Lyniä sinänsä haitannut, mutta nuorempi soturi saattoi siitä vaivaantua. Toisaalta mikään kauhea räkäläkään ei naista innostanut, joten jotain siltä väliltä olisi hyvä keksiä. Kallen kapakka olisi hyvä vaihtoehto, mutta sinne olisi turhan pitkä matka täältä katsottuna, joten joku lähempi paikka olisi parempi. "Ehdotuksia jostain sopivasta kievarista?" Evelyn kysäisi vilkaisten Esraa kysyvästi.

Evelyn kyllä oli jo ehtinyt tutustumaan kaupunkiin, olihan hän jo pari vuotta siellä majaillut, mutta ei silti voinut muistaa jokaista kuppilaa ja niiden sijainteja. Yleensä kävi vain niissä tietyissä mikä oli lähinnä Kallen kapakka, mutta oli sitä muissakin tullut käytyä aika ajoin. Kenraali muistali muutaman korttelin päässä olevan keskiverto kievari, ei mikään kovin iso paikka, mutta tuskin tähän aikaan päivästä olisi hirveästi tungosta. Ei kuollakseenkaan muistanut paikan nimeä ja tuskin sillä sinänsä oli väliä. "Parin korttelin päässä on yksi ihan kohtuullinen paikka", Lyn totesi ääneen omat ajatuksensa uudelle tuttavuudelle. "Jos sinulla ei ole parempaa ehdotusta, se voisi hyvin sopia tähän hätään, eikö?" nainen kysäisi vilkaisten taas Esran suuntaan, vaikka uumoilikin ettei tuo tuntenut kaupunkia niin hyvin kuin kenraali itse. Saattoihan hän olla väärässäkin, jotkut kulkijat kävivät useinkin kaupungeissa, mutta silti Lynillä oli sellainen olo ettei Esra ollut täältäpäin ainakaan niin paljoa että tuntisi kunnolla kaupungin. "En nyt muista mikä sen paikan nimi on, käyn yleensä Kallen kapakassa, mutta se on hieman kauempana, lähellä linnan muuria", Lyn rupatteli välttääkseen kiusallista hiljaisuutta ja tehdäkseen nuoremman olosta hieman vähemmän jännittyneen.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 22 Joulu 2015, 02:03

Tässäpä sitä sitten oltiin, aikeissa istua tuopposelle ja mahdollisesti ateriallekin yhden eliittikenraalin kanssa. Esran oli pakko myöntää, että ajatus häkellytti vieläkin hieman. Tokihan hän saattoi nähdä, että saattaisi joskus tulla jonkun merkittävän henkilön palkkaamaksi, mutta mokoma oli kuitenkin varsin eri asia, pelkkää ammatillista kanssakäymistä. Tällainen... muuten vain tapahtuva asioiden välissä olikin sitten jotakin aivan muuta. OIi vaikea sanoa, oliko kyseessä onnenpotku vaiko jotakin muuta, mutta se tuskin selviäisikään muuten kuin katsomalla. Hän tuli kohauttaneeksi kevyesti olkiaan, kun Evelyn tiedusteli häneltä mielipidettä sopivista kievareista.
"Eh, enpä usko. En vietä kovinkaan paljoa aikaa täälläpäin, enkä tuppaa liiaksi paikkoja kiertelemäänkään. Kallen kapakka on kaiketi suosittu", palkkamiekka rohkeni lopulta tokaista, pysytellen varsin neutraalina koko asian suhteen. Ensinnäkään hänellä ei tainnut tosiaankaan olla erityisen hyvää näkemystä näistä asioista, eikä hän toiseksi halunnut muutenkaan sanella toiselle missä tämä joutuisi rahojaan käyttämään, tai paljonko. Tarjoajahan sai perinteisesti, ainakin palkkasotureiden ja vartiostojen (ja monien muidenkin) piireissä, sanella ehdot kun kerran maksoikin. Kallen kapakka taisi tähän hätään olla vaarattomin ja helpoin ehdotus jonka hän keksi, monellakin tapaa, mutta mokoma taisi olla tosiaankin hieman kaukana. Eh, pelkurimaisesti päätös sai jäädä siis toisen harteille.
"Enköhän minä ole aivan tyytyväinen mihin tahansa täkäläiseen. Voin vakuuttaa, että olen istunut huonommissakin", hän hymähti kevyesti, kiskoen muina naisina miekkavyötään hieman ylemmäs ja parempaan asentoon. Mokoma oli varsin surkea yritys kohentaa jollakin tavalla resuista ja riepoteltua ulkonäköä tulevan varalta, mutta kaipa se samalla toimi myös jonkinlaisena tapana ilmaista olevansa varsin avoin toisen ehdotuksille. Jos ei muuta, oli hän tosiaankin varmasti nähnyt huonompaakin kuin mikään, mitä kaupungilla olisi tarjottavanaan. Toivottavasti.

Hetken miettimisen jälkeen eliittikenraali Thorn sitten tekaisi kuin tekaisikin jonkinlaisen ehdotuksen, jota Esran ei lopulta tarvinnut liiaksi edes harkita. Hän veti kätensä hetkeksi puuskaan noin nyt näön vuoksi ja kallisti päätään, ennen kuin nyökkäsi sitten varsin ykskantaan. Pieni ja aavistuksen tyhjemmänpuoleinen kievari kuulosti oikein hyvältä ajatukselta tähän hätään. Ainakaan tuijottelevaa väkeä tai ihmetteleviä asiakkaita ei olisi liiaksi. Hänellä ei itse ollut aavistustakaan mistä paikasta toinen puhui, tuskin hän oli siellä edes käynyt, mutta tämä todennäköisesti osasi valikoida edes melkein miellyttävän paikan.
"Kuulostaa oikein hyvältä. Eh, todennäköisesti hyvää vaihtelua siihen mihin olen yleensä tottunut. Näissä piireissä sitä jotenkin aina ajautuu suuriin ja meluisiin paikkoihin. Niihin joihin kaikki muutkin tunkevat. Tähän aikaan vuodesta kaikkien räkälöiden pitäjät tekevät melkoisesti voittoa vesitetyllä oluella ja nahistuneella vihannessopalla", palkkamiekka tokaisi loppujen lopuksi, hymähtäen kevyesti sanoilleen, mutta pystymättä aivan peittämään sitä tiettyä nyreyttä joka mokoman heiton takana kuitenkin vaani. Hän oli saanut nähdä aivan tarpeeksi monta kehnoa juottolaa jo eliniäkseen, ja joutuisi varmasti näkemään vielä monta muuta samanlaista. Tyhjätaskuisena oli harvemmin varaa valita, ja mahdollisuus viettää hieman aikaa jossain määrin paremmassa paikassa oli varsin kutsuva - olkoonkin, että se tapahtui jonkun toisen rahoilla. Mutta kukapa tiesi, ehkä tässä oli jonkinlainen paremman alku sitten kuitenkin. Niinhän sitä sanottiin, että jalka ovensuussa tuppasi olemaan tärkeä. Totta puhuen sen oli tokaissut hänelle alun perin aikoinaan vanha Olaf, arpinen ja silmäpuoli palkkamiekka, joka oli puhunut enemmänkin oikeista ovista ja jaloista, ja enemmänkin taloon hyökkäämisen yhteydessä, mutta sama periaate päti kaiketi muutenkin.

"Minun puolestani voimme kaiketi mennä. Eh, en usko että löydämme mielekästä ajanvietettä täältäkään", Esra tokaisi lopulta, vilkaisten vielä kertaalleen ympärilleen aavistuksen nuhjuisella sivukadulla, josta ei varmasti jäisi yhtään hyvää muistoa. Sitten hän vilkaisi Evelyniin hieman olankohautuksellisesti, nyökäten kevyesti päällään sivulle sen merkiksi, että odotti tämän ottavan kaksikon johdon - säntillisyyden nimissä ja jo aivan siitäkin syystä, että tämä oli se, joka varsinaisesti edes tiesi minne oltiin menossa. Hän odotti että tämä lähtisi liikkeelle, ennen kuin sitten otti oman paikkansa rinnalta.
"Eh, te todennäköisesti näette täällä kaupungissakin paljon kaikenlaista? Täällä tuntuu olevan liikkeellä ties mitä väkeä?" palkkamiekka heitti ohimennen toiselle pistäessään jalkaa toisen eteen, enemmänkin jutustelun nimissä kuin mistään muusta syystä. Hän tuli ohimennen heittäneeksi ympärilleen pienen vilkaisun, katsastaen niin katua kuin sillä liikkuvaa väkijoukkoakin. Totta puhuen hän kyllä keksi monta paljon kiinnostavampaakin kysymystä, nekin tosin toisen kokemuksista ja muusta sellaisesta, mutta mokomat oli todennäköisesti parasta jättää hieman myöhemmäksi. Tuskinpa tämäkään arvostaisi hirvittävää kysymystulvaa, ennen kuin he olisivat edes istuneet aloilleen... jos sittenkään. Siltikin Esra saattoi tuntea sisällään jo pienen kutkutuksen ja täpinän koko asiasta. Oltiinhan tässä juuri nyt kuitenkin varmasti paljon kokeneemman ja ehdottomasti loputtoman paljon ansioituneemman soturin seurassa. Ja vaikkapa hän olikin jo oppinut moneen kertaan, ettei menestykseen tai edes onnistumiseen ollut mitään uskomattomia viisauden kultajyviä, edes niillä joilla oli oikeaa näkemystä asiasta, oli kaikki tällainen silti hänelle korvaamattomia mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Kukaties tuoppi tai kaksi mukavammassa paikassa saattaisi hyvinkin tehdä tilanteesta suopeamman moiseen. Siihen asti hän saattoi vain pidätellä tuota tiettyä kutkutusta sisällään...

... olkoonkin, että osa siitä varmasti näkyi jo päällekin. Kuten se, miten hän tietyllä arvioivalla tavalla vilkuili kokenutta eliittikenraalia heidän kulkiessaan.

((Taisin autohitata Evelyninkin jo liikkeelle. Oletin, ettei sille ainakaan olisi mitään järjellistä estettä, ja että kumpikaan noista tai meistä tuskin perustaa tuosta kujasta enää loputtoman pitkään, heh. Tietysti jos haluat tilanteen menevän muuten, niin voin korjata.))
Enkidu
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Ylva » 22 Joulu 2015, 20:00

((jaa minä kun luulin että ne oli jo liikkeellä XD edistin nyt hieman asiaa itsekin kerro jos haittaa))

Evelyn nyökkäsi päätään toisen sanoille ja oli oikein mielissään siitä että toinen rohkeni puhua, vaikka tietynlaista varovaisuutta oli ilmassa. "Toden totta, kaikilla ei ole varaa maksaa laadukkuudesta ja talvisin sitä käytetään jopa törkeästi hyväksi, tosin onneki tänne mahtuu useampikin räkälä", nainen hymähti lähtien sitten astelemaan määrätietoista kävelyään kohti kapakkaa ja toivoi että oli muistanut oikein. Sehän tässä olisikin hupaisaa kun kaksikko etsiskelisi jotain juottolaa, kun eliittikenraali olisi eksynyt suunnasta. Ajatus sai jopa hymynpoikasen käymään naisen huulilla. Sivusilmällä vilkaisi nuoremman suuntaan jotta tuo pysyisi perässä naisen oman nopeassa kävelytahdissa ja jos oli tarpeen voisi hän hidastaa vauhtiaankin. "Jos sinua ei haittaa että kysyn, kauanko olet ollut omillasi?" kenraali kysäisi aidon uteliaana. Hän olisi tietysti voinut kysellä toisen ikää alkajaisiksi, mutta katsoi sen olevan liian henkilökohtaista. Näkihän hän ettei kyseessä voinut olla kovinkaan vanha tapaus ellei ulkonäkö sitten pahasti pettänyt. Yksin eläminen ei varmasti ollut helppoa, mutta joskus se taisi olla se parempi vaihtoehto.

Lyn huojentui sisäisesti huomatessaan kulman takaa avautuvalla kadulla kievarin kuluneen kyltin, joka roikkui oven yläpuolella heiluen hieman viimassa, joka kulki talvisilla kaduilla. No ennemminkin loskaisilla kaduilla sillä hetkellä. Oli kuin olikin muistanut oikein ja rivakat askeleet olivat tuoneet nuo nopeasti päämääräänsä. "Tuossahan tuo", nainen hymähti kyltille ja asteli suorin tein ovelle nykäisten raskaamman puoleisen puuoven helposti auki viitaten toista astumaan sisälle. Sisältä huokui lämmintä ilmaa, takassa roihuava tuli lämmitti tehokkaasti pienen tilan, mutta saliin silti mahtui kunnolla asiakkaita yhdellä kertaa puisten pöytien ympärille. Nyt kyseisessä paikassa oli vain muutama asiakas ja yksi vanhemman puoleinen mies istui tulen lähellä luitaan lämmittämässä. Tiskin takana oli todennäköisesti omistaja, näin pienellä paikalla harvemmin oli varaa palkata montaa työntekijää, illalla varmaan tuota auttamassa oli tarjoilija jos ei kaksikin. Esran mentyä sisälle tuli Lyn perässä silmäillen paikkaa tarkemmin. Ei kovin laadukas, hieman kulunut ulkomuoto, mutta siisti ja hyvin valaistu paikka. Varmaankin kunnon ruokaakin löytyisi. Lyn viittasi tiskin suuntaan. "Tilaa mitä haluat", eliittikenraali kehotti tarkoittaen sanojaan. Kalleinkaan annos tuskin olisi niin kallis että se rasittaisi naisen omaa kukkaroa pahasti. Hanskojaan postellen Lyn itse asteli myös tiskille nyökäten tomerasti sen takana olevalle isännälle, joka tuijotti jotenkin hämmentyneen oloisena selvästi asteen rikkaampaa sotilasta. "Päivää, minulle tuoppi olutta ja ystävälleni tässä mitä hän haluaa", nainen totesi isännälle, joka näytti tokenevan hieman ja toivottelevan nuo tervetulleiksi alkaen heti täyttämään oluttoivetta. Lyn liitti haskat yhteen kasaan ja piteli niitä toisessa kädessään nojaten kevyesti tiskiin. Olisivat nuo varmaan pöytäänkin saaneet palvelua, mutta katsoi sellaisen turhaksi, tosin ruoka varmaan tulisi pöytään hieman jäljessä, mutta juomat saattoi hyvin itse kantaa tiskiltä.
Ylva
 

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

ViestiKirjoittaja Enkidu » 23 Joulu 2015, 02:31

((Aa, heh. No, nyt ainakin ovat liikenteessä. Ihan hyvältä vaikuttaa, eiköhän pieni skippailu ole ihan hyväksyttävää.))

Esra tyytyi hymähtämään aavistuksen haljusti Evelynin sanoille siitä, miten räkälät olivat varsin surkeita, mutta ainakin valinnanvaraa riitti. Ei asia suoranaisesti hänessä mitään inhoa tai raivoa saanut aikaan, mutta taisi kuitenkin olla helppo nähdä, että nuori palkkamiekka oli saanut nähdä jo yllin kyllin kaikkea sitä, mitä maailmalla oli tarjota vähävaraiselle soturille. Lopulta surkeat, kirppuiset majatalot ja nyhjäiset tavernat olivat kovin pieni osa sitä kaikkea, mutta siltikin niitä joutui aina katsomaan siinä missä muutakin. Mokomaan kyllä tottui, mutta asia ei silti ollut erityisen miellyttävä, eikä hänellä varsinaisesti ollut juuri nyt voimia varsinaisesti naureskellakaan omalle tilanteelleen äskeisen jäljiltä. Hetken verran hän tyytyikin siis vain talsimaan eliittikenraalin tahtiin, antaen tämän näyttää tietä. Vasta, kun tämä äkkiä heitti kysymyksen, valpastui hän taas.
"Eh, en erityisen kauaa. Reilu pari vuotta, suunnilleen. Suurin osa siitä on mennyt varsin nopeasti. Sitä ennen toimin pari vuotta vartijana. En kaiketi ollut aivan omillani vielä silloin, mutta... no, sinne päin", Esra vastasi, laskeskellen itsekin yksinkertaisia toimituksia siinä samalla. Kaksi ja puoli vuotta oli lopulta mennyt varsin nopeasti, omalla tavallaan. Suurin osa palkkasoturinkin elämästä oli kaikkea muuta kuin jännitystä ja tiukkoja tilanteita. Hänen kohdallaan viime vuodet olivat olleet vasta opettelua, enemmänkin asioihin mukaan pääsemistä kuin minkään oman, itsenäisen suunnan ottamista. Se olikin ollut helppoa... tähän vuoteen asti, siis. Nainen huokaisi hiljaa itsekseen, ennen kuin vilkaisi sitten edellään kävelevään aavistuksen uteliaasti ja mietteliäästi, yrittäen päätellä miksi tämä tarkalleen kyseli moisia. Eliittikenraali vaikutti kyllä yleisen uteliaalta hänestä noin nyt muutenkin, mutta siltikin tämän kysymyksissä ja tarkastelussa oli jotakin hieman tarkoituksellisempaakin. Tämä mietiskeli selvästi jotakin... olkoonkin, että hän joutuisi kaiketi vain odottamaan, kunnes tämä itse paljastaisi asian, jos edes paljastaisi.

Olipa miten oli, löysi kaksikko sitten lopulta tiensä perille. Esra pysähtyi Evelynin ilmoittaessa heidän olevan perillä, räpäyttäen ohimennen silmiään ja arvioiden hetken, mihin tämä oikeastaan oli heidät tuonut. Paikka näytti totta puhuen huomattavasti paremmalta kuin mikään mihin hän oli saanut pakon edessä ja ajan kanssa tottua... siitä huolimattakin, ettei se varmasti eliittikenraalin mittapuulla ollut silti kovin kummoinen. Joka tapauksessa, hän ei ainakaan aikonut valittaa moisesta. Varsin tyytyväisenä (niin tyytyväisenä kuin nyt kehtasi tähän hätään olla) asteli palkkamiekka sisälle ensimmäisenä. Sisältä hyökyvä lämpö (oikeasta takasta pelkän savuttavan tulisijan sijaan) iski vasten varsin miellyttävästi, ja hetkiseksi hän jäikin tunnustelemaan sitä ovensuuhun ennen kuin sitten tajusi tukkivansa tien toiselta. Majatalon isäntäkin jäi tuijottamaan kaikkea muuta kuin mielissään sisään rampannutta resuista palkkasoturia, ja hän astuikin kiireesti sivuun, antaen tietä ja näyttäen samalla tälle, missä seurassa oikeastaan oli. Ilme muuttuikin nopeasti varsin toiseen suuntaan, kun mukana olikin selvästi maksukykyisempää väkeä.
"No, tämä on mukavaa", Esra mumisi melkeinpä vain itsekseen, seisahtuessaan hetkeksi oven viereen odottelemaan Evelyniä sisälle. Vasta kun eliittikenraali oli varmasti taas johdossa tohti hän seurata perässä tiskille, yrittämättä näyttää turhan vaivautuneelta muiden asiakkaiden katseiden alla. Tällaisessa pienessä, aavistuksen mukavammassa paikassa asioivat olivat todennäköisesti paikallista väkeä, eivät välttämättä rikkaita mutta toimeentulevia. Hän oli todennäköisesti kaikkea muuta kuin miellyttävä näky näille juuri nyt ja täällä... mutta toisaalta, kaikeksi onneksi, hänen ei juuri nyt tarvinnut liiaksi piitatakaan siitä. Sitä paitsi hänellä oli muutakin mietittävää, kuten esimerkiksi mitä hän tarkalleen ottaen halusi tilata juuri nyt.
"Minäkin voisin ottaa olutta. Ja... sanotaan vaikka että muhennosta. Lihamuhennosta", palkkamiekka päätyi lopulta tokaisemaan toisen perässä. Hieman häntä edelleenkin hirvitti sanella käyttöä toisen rahoille, mutta toisaalta Evelyn oli aivan itse lupautunut maksamaan ja korosti sitä edelleenkin. Sitä paitsi juuri nyt ajatus kuumasta, lihaisesta muhennoksesta riepottelun, nälän ja kaiken muun haljuuden jäljiltä tuntui siinä määrin kutsuvalta, ettei hän osannut empiäkään liiaksi.

Olut tuli nopeasti, mutta muhennusta joutuisi todennäköisesti odottamaan hetkisen. Esra ei ehtinyt surra mokomaa liiaksi, sillä varsin hätäisesti hän kiskaisi oman tuoppinsa käteensä, nuuhkaisten sitä kertaalleen ja ihastellen kaunista vaahtokerrosta oluensa päällä. Ei tosiaankaan mitään vetistä litkua, jollaista kiskuriräkälät tuputtivat. Hän hölskytti sitä hetken, ennen kuin aikoi jo kulauttaa pitkän hörpyn... ennen kuin sitten viime tingassa valpastui siihen, ettei tosiaankaan ollut juuri nyt yhdessä noista räkälöistä. Aavistuksen vaivautuneesti hän vilkaisi Evelyniin ja yskäisi.
"Tuota, pöytään?" palkkamiekka ehdotti, nyökäten ohimennen yhteen tyhjistä paikoista melko lähellä takkatulta. Valinnanvaraa ainakin riitti tähän hätään, ja varovaisesti hän kantoi tuoppinsa perille, vetäen itselleen tuolin pöydän äärestä. Sitä taisi seurata hieman lisää "Tämähän on mukavaa" -tyylistä muminaa. Kuten myös käsien hieroskelua ja lämmittelyä noin nyt muutenkin. Ohimennen hän vilkaisi vielä eliittikenraaliinkin, ennen kuin selvitteli kurkkuaan taas hieman.
"Te olette varmasti ollut omillanne jo paljon pidempään. Eh, eliittikenraaliksi tuskin on aivan helppo päästä?" Esra tuli heittäneeksi kevyen varovaisesti toiselle, kalastellen jonkinlaista itseään kiinnostavan aiheenviertä. Muuten hän olisi todennäköisesti odotellut sopivaa paikkaa vielä hetken, mutta toisen aikaisemmin kadulla esittämä kysymys hänen omasta taustastaan taisi lopulta tehdä mokomasta juuri nyt hyväksyttävää. Aihe selvästikin myös kiinnosti häntä melkoisesti, siitä huolimattakin että hänen huomionsa harhautui hetkeksi tuoppiin, josta hän lopultakin kumosi pitkän ja varsin tyytyväisen kulauksen kurkkuunsa. Päivä tuntui olevan menossa parempaan suuntaan.
Enkidu
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron