Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva


Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Tammi 15, 2016 2:11

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Elämä oli kieltämättä toisinaan hankalaa, ja näytti pahasti siltä, ettei Esra ollut saamassa mitenkään mutkatonta vastausta tällä hetkellä kaikista kuumeisimpaan (tai ainakin yhteen niistä) päänvaivaansa. Evelynillä oli kyllä selvästikin näkemyksiä asioista, ja hän kuunteli kiinnostuneena kun tämä myönsi tosiaankin tietävänsä taikuuden hoitelemisesta, mutta varsin pian asiat osoittautuivatkin huomattavasti jotakin niksejä tai ovelia kikkoja mutkikkaammiksi. Esra tuli kohottaneeksi kulmiaan melkoisesti, kun eliittikenraali selitti, miten nämä itsekin omasivat jonkinlaista taikuutta. Ja varsin pian hän sitten taas kurtisti niitä, kun tämä esitteli kädessään olevaa merkkiä. Moinen ilmeisesti oli koko jutun avain, ja nuorella palkkamiekalla oli selvästikin sulateltavaa sen kanssa. Hän tuijotti merkkiä vielä sittenkin kun toinen kohotti kättään nostaakseen tuopin huulilleen. Hän oli luullut sen olevan kukaties vain jonkinlainen tunnusmerkki, ritarikunnan pysyvä symboli, mutta ei selvästikään - ei ainakaan itsessään ja pelkästään.
"... no. Kai siinä on... järkeä. Tulta vastaan tulella, tai jotakin sellaista? Eh, minä... kai odotin jotakin helpompaa. Yleensä sitä kuulee kaiketi kokeneemmilta lähinnä... vinkkejä ja sellaista. Mutta tämä ei taida olla mikään sellainen asia muutenkaan", Esra vastasi lopulta. Hän huokaisi kevyesti, osaamatta peitellä pienoista pettymystään. Ei hän missään nimessä olisi tahtonut väittää kiittämättömältä toiselle, joka varmasti teki vain parhaansa ja kertoi mitä tähän hätään osasi, mutta jo se yksinkertainen tosiseikka, ettei hänellä tosiaan ollut jakoa näihin asioihin, eikä sitä myöskään helpolla saataisi, söi melkoisesti. Olihan toinen toki antanut pari käytännönläheisempääkin vinkkiä, mutta... siltikin. Nainen joutui tuijottelemaan hetken pöydänpintaan, ennen kuin sai lopulta ryhdistäydyttyä.

"Eh, anteeksi. Minä olen kai vähän hölmö nyt. Minä kai toivoin että olisi vain jotakin näppärää jolla tämä ei olisi niin iso ongelma. Mutta... no, jos taikuuteen ja sellaiseen voisi varautua jollain helpoilla keinoilla niin ei kai se mikään suuri juttu edes olisikaan. Kai minun sitten on tähän hätään parasta etsiä kilpi jos jotain epäilyttävää näkyy, ja toimia parasta", Esra hymähti lopulta. Ei hän turhan kauaa pystynyt tätä vastoinkäymistä kärvistelemään. Osa hänestä oli eittämättä jo uumoillutkin, ettei asioihin olisi näin helppoa ratkaisua. Hän huokaisi vielä ja pudisteli päätään koko asialle, ennen kuin kohautti olkiaan toisen suuntaan melkeinpä pahoittelevasti.
"... vaikka jos kerran taikuudelle pärjääminen vaatii taikuutta, niin kai siinä olisi järkeä että... etsii sitten käsiinsä sellaisia kapistuksia. Minä näin kerran miten yhdellä soturilla oli parantava juoma, joka pelasti tämän hengen taistelussa. Sellaiset vain kaiketi maksavat hirvittävän paljon", palkkamiekka tokaisi sitten. Jos ei muuta, ei hän selvästikään aikonut jäädä vain surkuttelemaan osaansa. Olihan tässä nyt kuitenkin ongelma, ja jollakin ilveellä se pitäisi myös ratkaista. Eipä niin, ettäkö hänellä olisi tosin ollut taikaesineistäkään yhtään sen enempää käsitystä.
"Alan kaiketi surkutella entistä enemmän sitä ettei minulla ole tällä hetkellä kahta vuotta luppoaikaa mihinkään koulutukseen. Ehm, et pystyisi hyvän sepän lisäksi esittelemään minua siinä sivussa myös jollekin näppärälle velholle? Sellaiselle joka auttaisi paremman puutteessa pelkästä säälistä ja tekaisisi muutaman suojakorun?" Esra mutisi, ennen kuin vilkaisi melkein vakavan kysyvästi eliittikenraaliin. Sitten hän kuitenkin tyrskähti. Tuskinpa nyt sentään, ei hänkään rehellisesti elätellyt toiveita jostakin noin hölmöstä. Hänen voimattomassa tilanteessaan ei kaiketi voinut oikein muutakaan kuin hymähdellä koko asialle juuri nyt. Muuten menisi synkistelyksi.

"Eh, mitenhän hirvittävän paljon sellaisista edes joutuu maksamaan? Tuskinpa sellaisia halvallakaan saa", Esra lisäsi vielä, vilkaisten kysyvästi toiseen. Tähän kysymykseen purppuraritari osaisi ehkä jopa antaa paremmankin vastauksen... olkoonkin että hän epäili jo nyt, että vastaus kirpaisisi. Taikuus ei voinut olla erityisen halpaa tai helppoa. Muutenhan sitä tekisivät kaiketi kaikki...

Viesti Pe Tammi 15, 2016 12:11

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Evelyniä harmitti toisen selvä pettyminen kenraalin vastaukseen, vaikka ymmärsi toki sen. Lyn huokasi hiljaa toisen sanoille ja päätyi juomaan oluttaan kun nuorempi pohti koko asiaa ääneen. Velho kun tuli puheeksi nainen ei voinut olla naurahtamatta, toivoi ettei toinen ottanut sitä väärin. "Ah, tunnen kyllä velhon, mutta hän tuskin harrastaa hyväntekeväisyyttä", nainen selvensi hymyillen hieman vinosti ja pudisti sitten päätään. "Tiedän kyllä yhden... putiikin, josta voisi lyötyä jotain. Täytyy myöntää ettei magian harjoittaminen näitä merkkejä lukuunottamatta ole kuitenkaan omaa alaani", albiino selvensi sipaisten kämmenselällään huuliaan, jotka tuntuivat jääneen tahmaisiksi. "Ja ei, eivät ne sellaiset esineet tai juomat ole kovin halpoja, juomat ehkä halvempia, mutta sekin riippuu mistä tökötistä on kyse", Lyn selitti selvästi pohtien asiaa ja päätyi jopa hieraisemaan leukaansa siinä tuumaillessa. "Mutta jos törmäät taikuuden käyttäjän, yksi asia on selvä. Kukaan ei voi heitellä tulipalloja loputtomiin, taikuus vie energiaa käyttäjältä ja yleensä mitä voimallisempi taika, sitä enemmän se kuluttaa käyttäjäänsä", eliitti selitti laskien katseensa nyt takaisin nuorempaansa vakavan oloisena. "Joten suosittelisin että yritätä väsyttää vihollisesi, pakottaa tuon käyttämään magiaa niin ettei tuo pysty enää sitä käyttämään... ja sekä tietysti tai on aina hyvä päästä lähelle, moni taikuuden käyttäjä ei ole hyvä lähitaistelussa", purppuraritari selitti toivoen että tästä käytännön vinkistä olisi enemmän apua. "Mitä niihin esineiden hintoihin tulee, helpointa on varmaankin käydä kysymässä, nekin vaihtelevat paljon". Lyn selitti ja kohautti pienesti taas olkiaan osaamatta antaa sen parempaa vastausta, josta selvästi oli pahoillaan.

Eliittikenraali pudisit päätään pieni hymy huulillaan. "Älä ole pahoillasi, se on ymmärrettävää, eikä monikaan tiedä taikuudesta ainakaan oikeasti paljoakaan, ehkä se juuri on ongelmana, ihmiset tuppaavat kammoksumaan sellaista mitä eivät ymmärrä", Lyn hymähti kuin tästä asiasta olisi ollut enemmänkin kokemusta. "Kuitenkin on hyvä pitää mieli avoinna, niin ainakin pysyy hengissä ja pärjää paremmin", nainen huomautti kuin ohimennen ja joi taas pitkän kulauksen juomastaa, nyt ryystäen juomaansa selvästi nopeammin kuin aikaisempaa tuopillistaan. "Tässäkin taitaa päteä se seikka, että kokemuksella oppii ja asiat selkeytyvät", Lyn huomautti pienen huokaisunkaltaisen kera. "Ikävä kyllä parempia neuvoja tähän hätään en osaa asiaan antaa", albiino hymyili toiselle ystävällisesti. "Ehkä voin pitää silmäni auki jonkun amuletin varalle, josko löytäisin jonkun palkkioksi sopivan", kenraali lupasi kulauttaen sitten loput tuopin sisällöstä kurkustaan alas.

Viesti La Tammi 16, 2016 12:42

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Evelyn selvästikin kärvisteli sitä, ettei osannut olla paremmin avuksi. Hetken aikaa Esra melkeinpä katui koko taikuusasian ottamista esille, mutta tehty mikä tehty kaiketi. Hän oli kaivannut jonkinlaista vastausta kiperään ja mieltä polttelevaan kysymykseen, mutta näytti pahasti siltä ettei asia ollut ratkeamassa kovinkaan helpolla. Se täytyi tähän hätään vain hyväksyä, niin paljon kuin ajatus tietynlaisesta perustavanlaatuisesta avuttomuudesta asian kanssa kiusasikin. Hän kohotti taas kulmiaan, kun toisella oli kuin olikin jonkinlainen käsitys taikakaluja mahdollisesti kaupittelevista velhoista ja siitä, mistä moisia saattaisi löytyä, mutta tämäkin taisi tosin kapsahtaa nopeasti kiveen... tosin jo huomattavasti odotetummalla tavalla. Jos mieli taikakeinoja avukseen, joutuisi ilmeisestikin maksamaan melkoisesti. Ja hänkin kyllä ymmärsi nyt, että tässä ei puhuttu mistään suurista rahoista vain hänen mittapuullaan, vaan todennäköisesti melkein kenen tahansa mittapuullta.
"No. Sitä minä vähän pelkäsinkin. Sellaisia parantavia juomiakin näkisi varmasti enemmän jos niitä pystyisi noin vain ostelemaan. Siinä säästyisi monta henkeä", palkkamiekka huokaisi, luovuttaen jo selvästikin koko asian suhteen. Hän painui aavistuksen kasaan tuolillaan, selvästikin jo varsin leipiintyneenä aiheeseen joka tuntui kiusaavan ja ivaavan häntä kaikin tavoin. Tavallisella väellä ei ollut jakoa taikuuteen, senhän nyt tiesi jokainen, ja sama tuntui selkiintyvän hyvin nopeasti myös käytännössä.

Kaikesta huolimattakin Evelyn tuntui keksivän edes jonkinlaisen käytännön vinkin velhojen ja vastaavien varalle, ja Esra kuuntelikin varsin kiinnostuneesti... jokin hänen ilmeensä taisi kertoa, ettei hän ollut aivan varma mitä moisesta neuvosta olisi pitänyt ajatella. Oli kieltämättä hyvä kuulla että velhojen temput olivat rajallisia, ja että harvempi näistä kykeni kynnelle suorassa ja mutkattomassa taistelussa, mutta... siltikin sellainen arvelutti. Hetken hän raapi leukaansa aavistuksen mietteliäästi, ennen kuin kohautti sitten olkiaan ja nyökkäsi kevyesti.
"No, jos joskus joudun velhoa vastaan, yritän ainakin pitää tuon mielessä. Eh, tiedä sitten onko sillä väliä montako tulipalloa pystyy viskomaan jos yksikin riittää, mutta... onhan se parempi kuin ei mitään. Melkein kuulostaa siltä että olisi parempi iskeä ensin ennen kuin ehtivät edes tekemään mitään temppuja", palkkamiekka arvioi. Hän mutristi taas suutaan, Koko aihe tuntui pahasti pään hakkaamiselta seinään, mitä se kai monella tapaa olikin. Taikuus, tuo voima josta hän ei tiennyt juuri mitään, oli miestä (tai naista) mahtavampi, se nyt oli pelkkää perustietoa. Sellaisen kanssa kärhämöinti olisi eittämättä aina altavastaajan asemassa olemista.
"... ja sitten on vielä otuksia jotka eivät edes käytä taikuutta vaan vain... ovat sitä. Hirviöihin kaiketi tepsii teräskin, ainakin yleensä, mutta... hyötyäpä siitäkään jos ei oikeasti ole jakoa moiseen", hän puuskahti perään ja veti kätensä hetkeksi puuskaan. Sotureidenkin keskuudessa kaikenlaiset hirviöt olivat kaiketi edes hieman tunnetumpia vastustajia, mutta harvemmin juuri sen mieluisampia. Otus, jonka kyvyt tai voimat menivät yli kaiken järjellisen, ei ainakaan mieltä rauhoittanut. Hetken hän mietti asiaa, ennen kuin ähkäisi sitten suoranaisen turhautuneena ja haroi hetken hiuksiaan koko aiheelle. Ääni oli sen verran kova että muutama asiakas kauempana kääntyi jopa vilkaisemaan, ja hän katsahti aavistuksen pahoittelevasti eliittikenraaliin.
"... no. Kai tämä on vain vaikeaa. Pitää kaiketi vain katsoa miltä näyttää jos joutuu hankaluuksiin tällaisten asioiden kanssa. Kaipa tämä tästä. Eh, kaiketi hyvä että edes joillakin on jakoa näihin asioihin", nainen mutisi lopulta. Kaiketi ainakin se piti paikkansa, että kokemus toisi varmuutta - jos nyt siis koskaan pääsisi sinne asti.

Hetken Esra pyöritteli peukaloitaan puolimietteliäästi, keksimättä kuitenkaan enää mitään järkevää sanottavaa aiheesta jota ei ymmärtänyt turhan hyvin ja johon ei selvästikään ollut helppoja vastauksia. Muutama hengenveto kuitenkin rauhoittu jo melkoisesti.
"Mmh, tuota. Kiitos tästä, tämä on ollut ehdottomasti antoisaa, mutta kukaties olisi parasta lähteä kohta liikkeelle? Ei sillä että haluaisin hoputtaa, mutta minulla taitaa olla edessäni paljon tekemistä. Parempi kaiketi tarttua saman tien toimeen, eh?" palkkamiekka tokaisi lopulta, äänessään varovaisuutta. Hän ei toki halunnut hoputtaa eliittikenraalia mihinkään, mutta toisaalta tämän kaiken jäljiltä kieltämättä poltteli jo hieman päästä liikkeelle. Asiat olivat nyt etenemässä johonkin suuntaan, ja se sai aikaan tietynlaista kutinaa.
"Tänään tuskin kannattaa enää lähteä liikenteeseen, mutta todennäköisesti saan loppupäivän kulumaan hyvin jo valmistelujen parissa. Eh, ja... no. Kaipa minä... arvostaisin jos vain sattuu löytymään jokin sellainen kapistus, joka maksuksi kelpaisi", Esra mutisi perään, aavistuksen kiusaantuneena etenkin viimeisistä sanoistaan. Hän ei ollut saman tien vastannut toisen mainitessa, että voisi katsoa sattuisiko löytämään jonkinlaista amulettia tai vastaavaa palkkioksi. Etenkin mokomien kalleuden murehtimisen jäljiltä moiseen myöntyminen kirpaisi pahasti, mutta toisaalta palkkamiekka osasi kyllä arvailla itsekin, ettei toista tilaisuutta (edes vain mahdollista sellaista) tulisi aivan heti.
"Sitten myöhemmin, tietysti", hän lisäsi nopeasti, pyyhkäisten kädellään pöydän yli sanojensa vahvuudeksi. Ei hän ahneelta halunnut kuitenkaan vaikuttaa.

Viesti La Tammi 16, 2016 8:59

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Lyn hymyili nuoremman tuskastuneisuudelle myötätuntoisesti siinä ohessa kun tyhjensi kolpakkoaan. "Monen asian oppii parhaiten kokemuksen kautta, turha yrittää kaikkea kerralla sisäistää", eliitti huomautti toisen ähkäistessä tuskastuneesti asian selvästi poltellessa aivokapasiteettia liikaa. Kyllä Lyn tiesi miten häkellyttävää taikuus ja siihen liittyvät asiat olivat, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Kaiken oppiminen samaan aikaan olisikin jo melkoinen temppu. Varovasti toinen yritti hoputtaa naista, mikä sai eliitin hymyilemään huvittuneena pientä hymyä mikä muodosti pienet hymykuopat naisen suupieliin. "Juu toki, en ajatellutkaan tässä kauaa istuskella, pitää sitä töitäkin vielä tänään tehdä", nainen huomautti nostaen hieman tuoppiaan ja hörppäsi sen tyhjäksi. Nainen laski tuoppinsa kädestään ja nousi ylös ottaen hieman tukea pöydästä noustessaan ylös. Ei sen tähden että olisi tukea tarvinnut, se oli enemmänkin tapa tai keino noista ylös sulavammin. Lyn otti viitan ja heitti sen harteilleen ja kiskoi hanskoja käsiinsä. "Voit tosiaan tulla kanssani linnalle niin haen rahasi", nainen totesi vilkasten nuorempaansa kysyvästi siinä hanskojen laiton lomassa. Saatuaan haskat käteen kenraali suoristi selkänsä ja korjasi hieman viittansa asentoa. Punaiset silmät vilkasivat taas Esran suuntaan kohottaen kulmiaan odotellen toisen vastausta siitä oliko tuo valmis lähtemään ja tulemaan linnalle asti.

Joka tapauksessa eliitti asteli lopulta kohti ulko-ovea nyökäten matkalla omistajalle kiittävästi. Ovelle päästyään albiino työnsi oven auki astuen kylmään ulkoilmaan irvistäen kun kylmä ilma hiveli tuon ihoa. Kylmät väreet kulkivat naisen ihoa pitkin ja tuo irvisteli itsekseen. Kievarin lämpö oli jo saanut unohtamaan kuin hyytävä ilma ulkona oli etenkin kun tuuli kulki ikävästi katuja pitkin kuin tunnelissa. Lauha ilma oli, mutta pureva tuuli enteili pakkasten tulosta ja sai eliitin huokaisemaan itsekseen. Talvi ei ollut mitään mukavaa aikaa. Nainen vilkaisi Esran suuntaan varmistaen että tuo oli mukana ennen kuin suuntasi askeleensa kohti linnan aluetta.

(sori jotenkin tosi tosi tönkkö)

Viesti Su Tammi 17, 2016 4:12

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

((Eipä tuo mitään. Pidemmät keskustelut niistä näistä alkavat helposti hieman laahata.))

Esran ei helpotuksekseen tarvinnut odotella pitkään tukalan ongelmallisten ajatustensa kanssa, vaan varsin pian Evelynkin vaikutti vihdoin halukkaalta lähtemään liikkeelle. Hänkin vääntäytyi pystyyn toisen tahdissa, pyyhkäisten muodon vuoksi vaatteitaan siinä sivussa - senkin uhalla, että levittäisi todennäköisesti vain omia tomujaan ympärilleen sen sijaan että olisi siistinyt itseään paikan pölyistä. Nopea liike sai miekan vispaamaan huotrassaan ja läimäisemään häntä pohkeeseen, muistuttaen olemassaolostaan ja siitä miten kehno hänen miekkavyönsäkin oli. Hän suoristi sen puuskahtaen, ennen kuin kohotti sitten katseensa ja nyökkäsi toisen sanoille nopeasti.
"Toki, toki. Ei minulla ainakaan parempaakaan tekemistä ole", palkkamiekka tokaisi. Sanat olivat kukaties aaivsutksen välinpitämättömiä, mutta ne eivät juuri peittäneet sitä tosiasiaa, että hän oli ehdottoman valmis ja halukas seuraamaan eliittikenraalia rahan perässä vaikka hieman pidemmällekin. Linnaan astuminen taisi tosin jännityttää ja mietityttää hieman, mutta hän ei lopulta murehtinut asiasta liiaksi. Olisihan hän kuitenkin jonkun sellaisen seurassa, joka ehdottomasti kuuluisi sinne.
"Näenpähän senkin sitten samalla. En minä koskaan ole nähnyt kuin sen muurit ja portin. Ja tietysti vartijat sen ympärillä", hän hymähti perään, vaihtaen painoa jalalta toiselle. Tämä päivä taisi tarjota totta puhuen muitakin kuin vain työmahdollisuuksia. Köyhää, kiertelevää palkkamiekkaa harvemmin katsottaisiin varmasti mitenkään hyvällä voiman ja vallan keskipisteessä, ja nyt senkin näkemiseen tarjoutuisi tilaisuus. Eipä niin ettäkö hän olisi varsinaisesti haikaillut sellaisen perään, mutta olihan mokomasta kuitenkin oltava hieman jännittynyt. Eipä kai ihmekään.

Niine hyvineen Esra sitten seurasikin Evelyniä ulos. Hänkin heitti omistajan suuntaan jonkinsorttisen nyökkäyksen, mutta siihen taidettiin vastata huomattavasti vähemmän hanakasti - etenkin, kun eliittikenraali itse oli jo kääntänyt selkänsä. Hän ei murehtinut asiaa liiaksi, vaan astui ulos ovesta toisen perässä ja värisi hetken napakassa tuulessa aivan samaan tapaan kuin suopea auttajansakin - tai kukaties hieman pidempäänkin. Juuri nyt oli helppo kadehtia tämän viittaa melkoisesti, ja nuori soturi puhalsi kertaalleen sormiinsa ennen kuin paremman puutteessa veti käsiään hihoihin. Siinä samalla hän vilkaisi muutenkin ympärilleen, ja kurtisti siinä samalla kulmiaan. Hyvin lyhyen hetken hän uskoi näkeneensä aivan liiankin tutun naaman eräässä kadunkulmassa, kauempana mutta silti tarkkailuetäisyydellä. Hän oli melkein varma, että oli lyhyen hetken ajan nähnyt toisen Turnan mukana pyörineestä kahdesta korstosta, nojailemassa suoranaisen kyttääjän elkein seinää vasten. Nopeasti tämä kuitenkin katosi näkyvistä.
Hetkisen Esra vilkuili vaitonaisesti kadonneen korston suuntaan, ennen kuin sitten tajusi jäävänsä nopeasti jälkeen Evelynistä joka suori jo toiseen suuntaan. Hän kiiruhti perään taakseen vilkuillen, mutta viitsimättä kuitenkaan lopulta mainita näkemästään toiselle. Todennäköisesti Turna oli vain laittanut miehensä katsomaan josko saisi selville mitä isokenkäinen hänestä oikein haluaisi... toivottavasti. Palkkamiekka yritti karistaa asian mielestään ja keskittyä pysymään toisen tahdissa. Hänellä oli tärkeämpääkin mietittävää juuri nyt.

"Tuota... pitäisikö minun tietää jotain ennen kuin astumme linnaan? Pitääkö minun jättää aseeni johonkin tai olla jotenkin muuten? Minä en oikein tiedä näistä", Esra kysäisi liikkeessä, vilkaisten edessäpäin odottavan linnan suuntaan, ennen kuin katsahti taas eliittikenraaliin. Hän ei tosiaankaan perustanut liiaksi siitä ajatuksesta, että näyttäisi vieläkin hölmömmältä ja moukkamaisemmalta linnassa kuin miltä eittämättä tulisi jo pakollakin näyttämään. Oli kaiketi hyvä kysyä edes muutama vinkki ennen kuin olisi liian myöhäistä. Palkkamiekalla ei selvästikään ollut hajuakaan mistään tämänsuuntaisestakaan, ja epävarmuus näkyi varmasti päällekin...

((Hmmh, jos siltä tuntuu, voi varmaankin hyvin skippailla linnalle asti tai muuten.))

Viesti Su Tammi 17, 2016 1:16

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Lyn ei ollut kiinnittänyt huomiota varjoissa lymyileviin hahmoihin vaan lähtenyt eteenpäin kuitenkin hidastaen tahtiaan huomattuaan että nainen jäi jälkeen. Pian Esra kuitenkin kiri tuon rinnalle ja kokeilevasti eliitti lisäsi hieman vauhtia. Tuolle oli hyvin vaikea kävellä 'hitaasti', koska naisen normaali kävelytahti oli varsin reipasta. Tietysti jos toisen oli vaikea pysyä nopemmassa tahdissa hidasti eliitti vauhtiaan sovittaakseen tahtinsa hitaamman mukaan. Pieni hymy leikki tuon kalpeilla huulilla nuoremman sanojen johdosta, joista paistoi hermomstuneisuus läpi eikä Lyn tuota siitä voinut syyttääkään. Oli hänkin ollut hermostunut ensimmäistä kertaa linnan alueelle astellessaan, tosin monista eri syistä kuin Esra. "Oikeastaan emme mene itse linnaan", nainen huomautti siinä samalla kun askeleet johdattivat noita eteenpäin. Ohimennen kenraali kietoi viittaa paremmin ympärilleen suojautuakseen kylmältä viimalta. "Ja koska olet minun seurassani, voit kyllä pitää aseesi. Parakit ovat linnan alueella, eivät itse linnassa", eliitti selitti rauhakseltaan pitäen toisen ilmeitä silmällä silmäkulmastaan. "Jos hyvin käy emme törmää yhteenkään siniveriseen, suoraan sanottuan he ovat kauhean uuvuttavia etiketteineen ja kaikkine käytösnormeineen", kenraali totesi virnistäen. Ei uskonut että palkkamiekka menisi kantelemaan naisen asennetta yhdellekään aateliselle ja Evelyn oli muutenkin huono pitämään mielipiteensä itsellään, vaikka sellaista oli tässä viimeakoina ollut pakko opetella.

Kaksikon matka kulki rivakkaan tahtiin aina linnaa kiertävien muurien portille, jossa oleva vartiomies sai kummasti lisää ryhtiä nähdessään eliittikenraalin saapuvan. Lynin ei tarvinnunt edes sanoa mitään kun portti avattiin tuolle. Esra kuitenkin sai osakseen hieman epäilevän katseen, mutta vartiomies ei kuitenkaan kehdannut kysyä mitään, olihan nuhjuinen soturinalku kuitenkin eliitin seurassa. Syyt siihen miksi niin oli eivät kuuluneet sotilaalle, vaikka vartija olikin. Lyn nyökkäsi päätään vartijalle astellessaan tuon ohi sisälle porteista pitäen huolen siinä samalla että Esra tuli mukana. Muurien toisella puolen avautui laaja tila ja itse linna komeili vähän matkan päässä. Linnan läheisyydessä oli jos jonkinmoista rakennusta ja tietysti myös massiivinen puutarha, mikä ei varsinaisesti porteille näkynyt. Eliittikenraali suuntasi nyt askeleensa oman työpisteensä suuntaan, joka sijaitsi Purppuraritareiden parakkien vieressä tai yhteydessä miten sen nyt halusi sanoa. Sama rakennus, mutta naisen toimistoon pääsii myös erillisestä ovesta. Toimiston takana oli naisen henkilökohtainen huone, jossa tuo vietti yönsä. Mitä lähemmäs parakkeja päästiin sitä enemmän eloa paikkaan tuli, porttipiha oli ensisilmäyksellä vaikuttanut varsin autiolta. Purppuraritareiden parakkien takaa saattoi kuulla miekan kalsketta noiden päästyä tarpeeksi lähelle, se kertoi eliitille joidenkin harjoitusten olevan käynnissä mikä sai kenraalin tyytyväiseksi. Ainakin asiat pyörivät täällä ilman hänen läsnäoloaankin.

Kuten eliitti oli ennustanut ei kukaan todella merkittävä tullut noita vastaan, lähinnä näköpiirissä oli sotilaita jotka olivat kuka menossa minnekin ja purppuraritareita jotka näyttivät yhtäkkiä olevan tekemässä jotain hyvin tärkeää tajuttuaan kenraalinsa palanneen paikalle. Lyniä moinen huvitti ja oli kuin ei olisi huomannutkaan suunnatessaan toimistolleen, jonka ovi oli lukitsematta mutta toki suljettuna. Kenraali nykäisi sen auki tottuneesti ja viittase seuralaistaan astumaan peremmälle hämärään huoneeseen, jonne eliitti tuota seurasi poistellen hanskoja käsistään. Saatuaan kätensä paljaiksi noukki eliitti tulitikut pienen takan päältä sytyttäen niiden vieressä olevan kynttelikön tuomaan hieman enemmän valoa. Sytytti myös yksittäisen kynttilän jonka otti käteensä lisäillen valoa huoneeseen sytyttämällä seinässä olevan kynttelikön. "Noniin", nainen totesi kun huoneessa oli sen verran valoa, että näki toimia vaikka ovi oli suljettuna. Huone oli viileä kun takka oli sammunut, sen tuhkat olivat vielä lämpimät, mutta muuten takka oli jo ehtinyt kylmettyä. Kenraali laski kynttilän kädestään pöydälle ja kiersi sitten sen toiselle puolen istahtaen alas tuoliin kumartuen massiivisen puupöydän kaapin puoleen. Ovi oli lukossa, joten kenraali joutui kaivaman avainnipun vyöltään ennen kuin sai kaapin auki ja kaivettua rahaa esiin.

Viesti Su Tammi 17, 2016 11:41

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Esran kulmat kohosivat taas melkoisesti, kun Evelyn äkkiä ilmoittikin etteivät he menisikään linnaan. Hän vilkaisi tätä hämillään, ennen kuin toinen sitten selvensikin, ettei heidän määränpäänsä ollut linna itse, vaan sen alueella odottavat parakit. Mokoma kävi järkeen, ja hetken verran hän tunsi olonsa tavallisen hoopoksi tehtyään moisia oletuksia. Hän nyökytteli hetken hämillään, keksimättä heti mitään kovinkaan järkevää vastausta, ennen kuin sitten niiskautti viiman ärsyttämää nenäänsä ja hymähti lopulta puolivillaisesti.
"Aa. No. Kaipa se ainakin helpottaa asioita sitten", palkkamiekka lopulta mutisi jokseenkin kiusaantuneesti. Tieto tuntui tuovan ainakin jossain määrin helpotusta, mutta siitä huolimatta hänen äänessään pilkotti myös pienoista pettymystä. Kaikessa jännittävässä hermostuttavuudessaankin linnan näkeminen jopa sisältä olisi eittämättä ollut melkoinen tilaisuus, sellainen jota ei aivan kaikille suotu. Nyt täytyisi kai tyytyä linnan pihaan ja parakkeihin. Eh, parempi kuin ei mitään kaiketi, mutta.
"Enpähän ainakaan joudu miettimään niitä siniverisiä", hän lisäsi hieman pontevammin, osaamatta ainakaan väittää vastaan eliittikenraalin varsin napakalle mielipiteelle etikettien ja käytösnormien vaikeudesta. Eipä sillä ettäkö hän olisi ollut mikään asiantuntija moisen suhteen... mistä kaiketi olikin kyse. Jo pelkän paremman majatalon väkikin nyrpisteli oikein mieluusti nuhjuisille palkkamiekoille, eikä häntä juurikaan huvittanut päästä kokeilemaan mitä linnallinen aatelisia ja hoviväkeä tekisi. Sitten kuitenkaan.

Esra seurasi Evelynin perässä vaitonaisen mietteliäästi, pyrkien parhaansa mukaan pysymään tämän tahdissa. Napakka kulkuvauhti ei lopulta häntä haitannut, mutta kun kaukaisempien katujen karu näkymä alkoi muuttua linnaa lähestyttäessä huomattavasti komeammaksi, jättäytyi hän silti melkeinpä vaistonvaraisesti askeleen tai pari jälkeen. Hänellä harvemmin oli mitään asiaa edes paremman väen asutuksen keskelle, ja lopulta oli huomattavasti helpompi hengittää kun tietä aurasi joku paljon korkea-arvoisempi, jota kukaan ei varmasti pysäyttäisi noin vain. Siinä sivussa hän tosin vilkuili hyväntekijänsä takaa ympärilleen tuon tuostakin. Olisi voinut luulla että katse olisi viipyillyt kaikista eniten siinä mitä edessä odotti, mutta linnan muurit eivät juuri siitä muuttuneet tuijottamalla. Kaikki mielenkiintoinen oli niiden takana. Niinpä hän silmäilikin muuta - kunnes sitten lopulta oltiin porttien edessä.
Porteilla nököttävällä vartijalla ei lopulta ollut, tietenkään, mitään sanottavaa niin eliittikenraaliin kuin seuraan jota tämä toi mukanaan. Esra kyllä huomasi tämän heittämät vilkaisut, ja vaikka ensihätään olisikin tehnyt mieli katsetta, ei hän kuitenkaan tehnyt niin. Hän heitti vartiomiehelle takaisin varsin suoran, jämäkän ja yksioikoisen tuijotuksen, räpäyttämättä silmäänsäkään. Niin yhdentekevää kuin mokoma mahtailu eittämättä olikin, oli hän silti juuri nyt siellä missä kuuluikin, eikä aikonut noin vain kärvistellä - ei ainakaan vartijalle, joka ei lopulta varmastikaan ollut kaiken kaikkiaan juuri häntä itseään kummoisempi tapaus. Paremmassa piirissä, ehkä, mutta tuskinpa mitään muuta. Hän soi tälle jämäkän katseen, ja seurasi sitten eliittikenraalia sisään porteista linnanpihalle vilkaisemattakaan taakseen. Olihan hänenkin näytettävä edes jonkinlaista rotia juuri nyt.
Rotia eli ei, tuli palkkamiekka siltikin vilkuilleeksi taas melkoisesti ympärilleen, kun pääsi lopulta näkemään edes pienen osan siitä mitä linnalla oli tarjottavanaan. Jokainen vastaantuleva sotilas tai ritari sai hänet tosin taas jämäköitymään melkoisesti. Kukaties mokoma näytti hoopolta sellaisesta joka näki tuon kokonaisuudessaan, kuten esimerkiksi eliittikenraalista, mutta ainakin hänen syynsä olivat ymmärrettäviä. Toivottavasti.

Loppujen lopuksi kaksikko löysi kuin löysikin sitten tiensä sinne minne piti. Esra tuli vilkaisseeksi mietteliäästi parakkien ja niiltä kuuluvan harjoittelun metakan suuntaan, muttei kuitenkaan kommentoinut asiaa sen suuremmin vielä. Hän seurasi toista sisään hämyiseen toimistoon, jääden paikalleen odottelemaan kun tämä sitten hapuili parempaa valoa. Toimistoakin palkkamiekka silmäili varsin tarkkaan ja mietteliäästi, mutta siinä ei lopulta tainnut olla turhan paljoa katsottavaa. Purppuraritarit eivät tainneet ainakin suoranaisesti leveillä asemallaan tai arvollaan.
"Mmh. Kuuluvat harjoittelevan ahkerasti. Linnassa ollaan varmasti mielissään kun vieressä on noin tunnollisia ritareita", palkkamiekka tokaisi mietteliääseen sävyyn, mutta varsin pitkälti vilpittömästi. Tosipaikan tullen, niin epätodennäköistä kuin olikin että kukaan hyökkäisi varoittamatta, olisi tiukasti harjoittelevista purppuraritareista varmasti enemmän iloa kuin norkoavista vartijoista. Hän silmäili mietteliäästi seinää, jonka takana parakit oletettavasti sijaitsivat, sormeillen samalla miekkaansa hajamielisesti. Ei tainnut olla vaikeaa arvata, että nainen pohti juuri nyt mahtaisiko erottua edukseen vai häpeäkseen jos pääsisi koettelemaan taitojaan jotakuta järjestön jäsentä vastaan. Miten vertautuivat kaksi vuotta tiukkaa harjoittelua kahteen vuoteen käytännön kokemusta ja kouralliseen perusopetusta Altonin vartiostossa? Jopa sellaista soturia, joka ei kokenut tarvetta kalistella miekallaan jokaisen vastaantulijan kanssa, eittämättä kiinnosti millä tolalla hänen taitonsa olivatkaan...

Silmäilyä jatkui, kunnes Esra sitten tajusi Evelynin ottavan esille rahoja. Muina naisina, ikään kuin kovinkin viattomasti, hän hivuttautui lähemmäs. Hän pysytteli vaiti, mutta tietty kiilto silmissä taisi silti paljastaa melkoista kiinnostusta...

Viesti Ke Tammi 20, 2016 7:55

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Eliittikernaalin työhuone oli suhteellisen jylhän oloinen, mitään kauhean ylimääräistä ei siellä ollut tai prameilevaa. Huonekalut olivat jykeviä ja tummasta puusta tehtyjä, krijahylly oli täynnä kirjoja ja kynttiläpaikkoja oli useampiakin seinällä. Takan vieressä oli kasa klapeja takkaa varten ja työpöidän edessä ylimääräinen tuoli vieraita varten. Huoneen perällä oli ovi, mikä johti makuutiloihin, se oli sillä hetkellä suljettu kuten myös toinen ovi huoneen sivulla, mistä pääsi sisälle parakkeihin. Eliittikenraali nosti pöydälle puisen, rautavahvisteisen rasian, joka oli erikseen lukittu. Avain löytyi muiden seasta ja eliitti avasi rasian. Sen sisällä oli kolme eri lokeroa tai senää, jotka rajasivat laatikon kolmeen osaan. Kolikot oli järjestetty niihin arvojen mukaan joista kultaisia oli selvästi vähiten, mutta kyllä niitäkin löytyi. "Hmm... katsotaan", nainen mumisi ja nappaili hopeita kouraansa joita oli tuolle luvannut. "Istu toki alas", albiino huomautti laskemisen lomasta. Nainen laski kolikoita pöydälle teensä rasian viereen ja kun siihen oli kertynyt oikea summa tuo vielä tarkisti laskemansa ennen kuin kohotti katseensa Esraan ja sulki miniarkun. Albiino työnsi rahat pöytää pitkin pöydän toiselle puolen kohti Esraa. "Siinä pitäisi olla mitä sovimme, laske toki itse", nainen huomautti ja nojautui taaksepäin omassa tuolissaan. Vaikka oli tarkistanut kolikot, saattoi silti olla että oli laskenut väärin.

Evelyn seuraili naisen puuhia ja jos tuo halusi laskea rahat antoi kenraali tuon laskea rauhassa. Lyn hymyili hieman vinosti toisen sanoihin. "Siitä ollaan montaa mieltä", nainen totesi hieman huvittuneeseen sävyyn ja kohautti olkiaan. "Onhan täällä toki muitakin eliittiryhmiä kuin me, tai ei koko purppuraritarit periaatteessa ole eliitti-ryhmä, mutta kuningas antoi meille luvan tehdä tukikohtamme tänne", Evelyn selitti leppoisasti suoristaen jalkansa pöydän alle katsellen nuoremman soturin kasvonilmeitä. "Voit näyttää paikkoja, jos sinua kiinnostaa?" kenraali ehdotii ja ehkä tuolla oli edelleen taka-ajatuksena se, että saisi nuoremman kiinnostumaan ritarinurasta. Jos ei nyt niin myöhemmin.

Viesti To Tammi 21, 2016 4:06

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Vaikka ei halunnutkaan tunkeilla tai ola liian kärkäs, tarkkaili Esra kuitenkin melkoisella kiinnostuksella, kun Evelyn lopulta avasi pöydälle nostamansa rahalippaan. Ja vaikka hänen vinkkelistään näkikin hieman huonommin sen sisälle, taisi silti olla selvää että lippaassa oli rahaa yllin kyllin. Köyhä ja nukkavieru soturi järsi huomaamattaan huultaan katsoessaan vierestä kullan ja hopean kimallusta. Vaikea sanoa paljonko lippaassa oikeastaan oli rahaa, mutta eittämättä siitä olisi riittänyt ties mihin. Hyödylliseen ja vähemmänkin hyödylliseen. Eipä niin, ettäkö hän olisi ollut mikään varas tai edes kaavaillut sellaista (ei ainakaan enää, ei moneen vuoteen), mutta siitä huolimattakin raha vaati huomiota. Hölmöä, miten paljon muutamalla metallinpalalla olikaan valtaa, ja millaisia mahdollisuuksia ne avasivatkaan. Hän tuijotti niitä, kunnes sitten havahtui eliittikenraalin kehottaessa istumaan. Sen hän tekikin, seuraten samalla tarkkaan kuinka tämä laski pöydälle rahoja. Hänen rahojaan.
"Mmh. Enköhän minä usko laskemattakin", palkkamiekka tokaisi hillitysti, kun Evelyn työnsi luvattuja rahoja hänen suuntaansa, kehottaen samalla häntä laskemaan itse. Mutta vaikka hän sanoikin mitä sanoi, oli tapa jolla nuori soturi korjasi rahat talteen silti melkoisen laskelmoiva ja tarkka. Hän keräsi hopeakolikot yksi kerrallaan miekan ja vaatimattoman elämän kovettamaan käteensä, ennen kuin sitten vilkaisi eliittikenraalia uudelleen. Ensin katse oli hieman arkaileva, mutta äkkiä siihen tuli tietynlaista noloutta. Ja sitten, sanaakaan sanomatta, hän kiskoi nuttunsa alta, kaula-aukostaan esiin paksussa nahkanyörissä roikkuvan nyssäkän. Salanyssäkän paljastamisen arkailu tuntui tässä seurassa hoopolta, mutta niin hän oli tottunut tekemään. Joka tapauksessa hän työnsi puolet kolikoista sinne, ennen kuin taputteli pussin visusti piiloon. Loput kolikot hän sulloi vyöllään roikkuvaan rahapussiin.
"Eh, koskaan ei voi olla liian varma. Mutta, eiköhän tässä tosiaan ole kaikki. Kiitos", nainen tokaisi lopulta. Hän istui tuolillaan jokseenkin hankalasti juuri nyt, selvästikin hieman hämillään tästä kaikesta.

Kun rahat oli sitten maksettu, kääntyi aihe aavistuksen sivuun, purppuraritareihin. Esra vilkaisi uudemmankin kerran puolimietteliäästi ympärilleen, kun Evelyn tuli todenneeksi ettei ritarijärjestön arvostus tainnut olla aivan niin yksioikoista. Mokoma kuulosti isokenkäisempien asioilta, eikä hän osannut oikein ottaa kantaa mokomaan.
"No, ainakin kansan keskuudessa Purppuraritareita kuulutaan arvostavan. Se kertoo jo aika paljon", palkkamiekka tokaisi lopulta. Poliittiset koukerot saivat jäädä sikseen, ainakin hänen mielestään; jos tavallinen kansa oli valmis sanomaan edes puolikkaan hyvän sanan miekanheiluttajien joukkion puolesta, oli se jo melkoisen hyvä saavutus. Ainakin hänen nähdäkseen ja hänen kokemuksellaan. Nuori soturi hieraisi alitajuisesti rinnuksiaan piilotetun rahapussinsa kohdalta, ennen kuin katsahti toiseen tämän tarjotessa, että voisi esitellä paikkojakin. Tuo katse ei totta puhuen ollut aivan yksioikoisen ihastunut. Selvästikin asia kiinnosti, mutta toisaalta hän silmäili eliittikenraalia siltikin aavistuksen mietteliäästi. Kukaties hänkin osasi jo uumoilla millaisia taka-ajatuksia toisella saattoi olla, aikaisemmasta jos ei nyt suorastaan pelkällä ihmistuntemuksellaan. Hän oli toki jo kerran kieltäytynyt, mutta nyt ja täällä mokoma saattaisi olla huomattavasti suurempi päänvaiva.
Samalla, kun empi aavistuksen, tuli palkkamiekka vilkaisseeksi vielä kertaalleen ympärilleen. Sitten taas toisaalta...

"... no. Jos siitä ei ole liiaksi vaivaa. Enköhän minä ehdi vilkaista ympärilleni ennen kuin lähden sitten valmistautumaan", Esra myöntyi lopulta, vääntäytyen pystyyn tuoliltaan. Lopulta häntä kuitenkin kiinnosti melkoisesti nähdä näiden sotureiden harjoituksia ja harjoittelutiloja, jos ei muuta. Mokoma tuskin tarjoaisi mitään suuria oivalluksia minkään suhteen, mutta näkemystä se silti antaisi. Toivottavasti ainakin. Käsi hakeutui vielä ohimennen rahojen kohdalle, kuin varmistaen että ne tosiaan olivat siellä, ennen kuin hän nyökkäsi Evelynille merkiksi, että he voisivat poistua toimistosta kun vain sopi. Kaipa muun miettiminen helpotti ainakin rahoista riemuitsemisen hillitsemistä.
"Montako jäsentä Purppuraritareihin muuten oikein kuuluu? Nämä tilat eivät näytä kamalan valtavilta", palkkamiekka kysäisi ohimennen, elehtien ympärilleen merkiksi, että tarkoitti muutakin tähän asti näkemäänsä. Mahtuihan parakkeihin ja muihin tiloihin toki varmasti väkeä, mutta se oli siltikin vähemmän, kuin näihin asioihin sen tarkemmin tutustumaton nainen olisi mahdollisesti olettanut.

Viesti La Tammi 30, 2016 2:53

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Evelyn hymyili pienesti toisen arkailulle, eikä pahemmin kommentoinut tuon toteamukselle varovaisuudesta. Olihan nuorempi nainen oikeassa, etenkin jos liikkui hämäräperäisemmissä paikoissa, jonne tämän palkkamiekan taipale tuon varmaan väkisinkin vei ja sitten oli aina aikaisemmin kohdatun Turnan kaltaisia miehiä. Pani kyllä merkille että nuorempi selväsit laski rahat sanoistaan huolimatta, mutta ei se kenraalia haitannut ja oli kuin ei olisikaan. Toisen saatua rahat pusseihinsa Lyn sulki arkun huolella ja kumartui laittamaan sen takaisin kaappiin ja sulki senkin visusti lukkoon. Avainnippu sujahti nahkalaukkuun ritarin vyöllä ja tuo kohotti katseensa nuorempaan, joka kommentoi järjestön mainetta, mikä sai eliittikenraalin hymyilemään leveämmin. "Se on mukava kuulla", nainen huomautti rauhalliseen sävyynsä. Evelynille oli kansan mielipide tärkeää, sitä vartenhan koko järjestö oli olemassa, tavallisten ihmisten suojelemiseksi. Asemansa ja kuninkaan tuen takia oli pakostakin sotkeutunut poliittisiin kiemuroihin halusi nainen sitä tai ei. Kuitenkin tämä rehellinen fakta lämmitti suuresti eliitin sisintä, siitä tuli jonkinlainen onnistumisen tunne. Nuorempi näytti empivän eliitin ehdotusta kierroksesta ja naisen kalpeat huulet kaartuivat hieman huvittuneeseen hymyyn. "Turhaan huolehdit, en ajatellut lukita sinua minnekään", nainen huomautti hieman humoristiseen sävyyn toisen arkailuun. "Minulla on edelleenkin luppoaikaa, joten mielelläni annan esittelyn paikoista", albiino vakuutteli ja myöntyvän vastauksen saatuaan eliitti nousi ylös tuolistaan ja viittasi kädellään oven suuntaan, tosin toisen oven mistä nuo olivat tulleet. He voisivat hyvin astella itse parakin läpi kerta kierrosta tässä oltiin antamasta.

Nuorempi jopa uteli järjestön kokoa, johon tuo sai aika täsmällisen vastauksen. "37 ritaria, joista 12 kuuluu eliittiryhmään, jota johdan", nainen aloitti samalla kun liikkui pöytänsä takaa. "Yhteensä kuusitoista alokasta, joista kuusi ovat lopettamassa koulutustaan nyt keväällä", eliitti tarkensi samalla kun meni avaaman parakkiin jotavan oven. "Ja toiset kuusi ovat lopettelemassa ensimmäistä vuottaan", tuo jatkoi ja vilkaisi nuorempaansa ennen kuin avasi oven ja viittasi toista astumaan sisälle. Tila oli aikalailla yksi avoin huone, jossa oli sänkyjä ja pieni nurkkaus jossa oli pari pöytää ja tuolia oleskelua varten. Kyseisessä paikassa norkoilikin joitain ritareita, jotka äkkäsivät tulijat nopeasti olihan ovi sillä sivulla missä tämä oleskelutila oli. Nämä pomppasivat ylös, tai ainakin nopeimmat ja Lyn huitaisi kädellään. "Jatkakaa vain, esittelen vain paikkoja", nainen hymähti mutta tyytyväinen ilme käväisi tuon kasvoilla. Sänkyryhmien välillä oli verhoja tuomassa jonkinlaista yksityisyyttä neljän sängyn ryhmiin. Punkat olivat kaksikerroksisia kerrossänkyjä eivätkä mitenkään ylellisiä mutta eivät täysin rähjiäkään. "Ja loput ovat vasta aloittamassa koulutustaan nyt keväällä", nainen jatkoi Esralle ritareiden jatkaessa puuhiaan jokseenkin vaivaantuneen oloisina, kolmikko näytti pelaavan korttia ja pari muuta vain norkoilivat. "Tilat eivät ole kummoiset, jokaisella on peti ja arkku tavaroille", nainen selosti samalla kun johdatti palkkasoturia suurinpiirtein rakennuksen keskellä olevalle ovelle, josta pääsi talon taaksi harjoituspihalle. Toinen ovi oli vastakkaisella puolella mikä avautui samalle sivulle mistä nuo olivat tulleet sisälle. "Joillain ritareilla on omat asunnot kaupungissa, mutta kaikki alokkaat majoittuvat täällä niin kauan kuin ovat koulutuksessa", eliittikenraali jatkoi pientä selostustaan ja avasi taas oven päästyään sen luokse.

Viesti Ke Helmi 03, 2016 5:24

Re: Vanhoja ja uusia, hyviä ja huonoja tuttavuuksia || Ylva

Evelynillä ei tuntunut olevan mitään pientä kierrosta vastaan, ja Esra tyytyi hymähtämään hieman hämillään tämän vakuutellessa, ettei ollut ainakaan aikeissa pakkovärvätä häntä vieläkään. Joskus oli parempi pitää suunsa kiinni edes hetken verran, ja niinpä hän seurasikin vaitonaisen kiinnostuneena, kun eliittikenraali näytti tietä parakin läpi. Hiljaisuus taisikin olla paikallaan, sillä palkkamiekalla oli melkoisesti katsottavaa ja kuunneltavaa, kun hän tähysti ympärilleen toista seuratessaan ja kuunteli kun tämä kertoi pääluvuista, oloista ja järjestelyistä.
Parakki, johon kaksikko astui, antoi kieltämättä pientä lisäsyyttä olla hämillään - tai yrittää vältellä sitä. Suurin osa väestä sisällä ymmärrettävästi valpastui vieraista, ja Esra teki parhaansa näyttääkseen tasaiselta ja varmalta. Kaikeksi onneksi parakkiväellä ei lopulta tainnut olla paljoakaan sanomista johtajansa läsnäollessa. Hän sivuutti miehet siinä missä pystyi, vilkaisi muutamaa hieman pidempään ja keskittyi sitten taas Evelyniin ja kierrokseen. Parakissa itsessään ei lopulta ollut paljoakaan katsottavaa, kaikessa yksinkertaisuudessaan se muistutti nuorta soturia melkeinpä vartiotuvasta ja sen tiloista. Yksinkertaiset, koruttomat ja toimivat. Ei sen enempää eikä vähempää. Tuntui melkeinpä oudolta päästä toteamaan, että lopulta aivan kuninkaanlinnan vieressä kohoavan ritarijärjestönkin tilat olivat lopulta samaa puuta kuin kaikki muukin. Oli siinä tosin jotain lohdullistakin... olkoonkin, että hän oli melkeinpä odottanut jotakin suurempaa.
"Mmh. Laatu lienee parempi kuin määrä", palkkamiekka mutisi puoliääneen mietteissään, yhtä paljon itselleen kuin kommenttina Evelynin aikaisemmin kertomasta. 37 ei lopulta ollut hirvittävän montaa miestä, mikä sekin riitti kaiketi kertomaan koko järjestön uutukaisuudesta. Niin vähällä väellä joutui varmasti ponnistelemaan melkoisesti saadakseen asiat toimimaan. Eh, taisi olla helppo nähdä miksi eliittikenraali kaipasi kuumeisesti lisää väkeä.
"... kukaties sitten joskus..." nainen mumisi epäselvästi. Äänessä oli melkeinpä pahoitteleva sävy. Huono omatuntohan tällaisesta tuli.

Parakki oli lopulta käyty nopeasti läpi. Esra pysähtyi hetkeksi Evelynin taakse ulos johtavan oven luokse, ennen kuin vilkaisi vielä taakseen kuin jonkinlaista yhteenvetoa päässään tehden. Hän kurtisti kulmiaan mietteliäästi, ja päästi sitten ympäripyöreän äännähdyksen. Tiloista oli vaikea sanoa oikein mitään, kuten parakeista kaiketi harvemmin oli. Eihän niitä oltu tarkoitettukaan herättämään ajatuksia, ainoastaan hoitamaan tehtävänsä. Lopulta hän tyytyi vain nyökkäämään merkiksi hyväksynnästä, jota ei kaiketi koskaan oltu edes kysytty.
"No. Varmasti nämä ajavat ainakin asiansa. Mitä tapahtuu sitten niille alokkaille, jotka eivät pysty vastaamaan odotuksiin? Teillä on varmaankin tiukat vaatimukset? Luulisi, että ainakin osa putoaa pois? Vai oletteko te niin tarkkoja kenet otatte alokkaiksi?" palkkamiekka kysäisi puolimietteliäästi. Sanat olivat lopulta varsin pitkälti teoreettisia, kohteliaan uteliaita. Ei hän vielä mitään käytäntöä miettinyt. Mahdollisesti ei miettisi koskaan muutenkaan.
"Millainen harjoitustahti täällä muuten on? Ainakin nämä näyttävät olevan levolla nyt?" soturi heitti vielä ohimennen kysymyksen, ennen kuin astui ulos avatusta ovesta. Jo aikaisemmin kuulunut harjoitusten kolina kertoi kyllä, etteivät kaikki tosiaankaan vetäneet lonkkaa, ja edessä näytti olevan muutenkin vastauksia tällaisiin kysymyksiin, mutta aihe selvästikin silti kiinnosti. Aatteet ja muu sellainen olivat varmasti lähellä eliittikenraalin ja tämän Purppuraritarien sydämiä, mutta palkkasoturia taisivat juuri nyt kiinnostaa paljon kouriintuntuvammat seikat...
Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö