Ilman sinua?

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 13:13

Ylva kohotti katseensa mieheen tuon koskiessa naisen leukaan ja lempeästi pakotti naisen nostamaan katseensa. Tummaverikkö kurtisti hieman kulmiaan kenraalin sanojen johdosta. "Haluatko todella näyttäytyä minun kanssani sellaisen asian tiimoilta?" nainen kysäisi epäilevään sävyyn. Ylva kun oli vielä enemmän palannut vanhoihin huonoihin tapoihinsa sen jälkeen kun oli tästä miehestä eronnut. Hän oli oikeasti yrittänyt olla lainkuuliaisempi tuon kanssa, mutta se elämä ei vain ollut sopinut naiselle. Ei sillä että hänellä nykyään mitään etsintäkuulutuksia olisi, Ylva osasi olla varovainen. Lempeä hymy kaartui naisen huulille miehen puhuessa eikä voinut vastustaa kiusausta koskea tuon poskea. Muutama kyynelkin tuntui kihoavan naisen silmiin toisen sanojen johdosta jolloin naisen oli pakko kääntää katsettaan muualle. Jo toisen katsominen tuntui hyvin tuskalliselta. Toinen oli turhankin ymmärtäväinen. Pieni hymähdys karkasi naisen huulilta, mutta antoi tuon puhua loppuun. Nainen oli vielä hetken hiljaa kun tuo oli lopettanut ja tiesi että naisen olisi hyvä liikkua pois miehen läheisyydestä, mutta ei saanut itseään liikkeelle. Suorastaan janosi tuon läheisyyttä ja sitä vastaan oli hyvin hankala taistella. Siitä huolimatta että tiesikin noiden tarun olevan loppu kaipasi tuo jotain hyvää menneestä kaiken kivun keskellä. Raskas huokaus karkasi naisen huulilta. "Arvostan tätä, todella, mutta ymmärrät kai etten voi luvata että... en tee mitään tyhmää?" nainen kysyi kallistaen hieman päätään kohottaen katseensa mieheen. Ei voinut luvata etteikö tappaisi niitä paskiaisia jos pääsisi kasvotusten noiden kanssa ja hyvä tilanne esitttäisi itsensä. Nainen veti henkeä hieman. "Ehkä on vain parempi että... noh voimme me sen tehdä", nainen totesi ja mietti hetken. Hän voisi mennä eliitin kanssa ottamaan selvää missä ne paskiaiset olivat, erota tuosta ja hoitaa heidät päiviltään. Suunnitelma tuntui yhtäkkiä vallan hyvältä ja sai pienen virneen nousemaan naisen kasvoihin ja tuo nyökkäsi päätään. "Niin, tehdään se... he siis takavarikoivat aseeni, uskoisin niiden vielä olevan siellä", nainen totesi.

Ylva nousi jaloilleen ja kohotti katseensa paremmin toiseen laskien kätensä miehen rinnalle, vaikka tiesi ettei se ollut hyvä idea. Kultaiset silmät katselivat miehen kasvoja, ne olivat vanhentuneet mutta olivat edelleen komeat ja karismaattiset. Ei ihme että tuo oli päässyt eliittikenraaliksi. Miehen elämä oli vallan mallillaan ja nainen oli siitä onnellinen. "Minä... kiitos", nainen totesi ja hymyili miehelle katse yhä tuon kasvoissa. Ylva ei voinut enää vastustaa kiusausta vaan kurotti painamaan kevyen suudelman miehen huulille tai se ainakin oli tarkoituksena. Ei ollut edes varma miksi teki niin muuta kuin kaipuusta jotain tunnetta kohtaan jota oli joskus tuntenut. Tosin samankaltainen tunne oli viimeaikoina hiipinyt naisen sisälle toisen seurassa, mutta sitä ei edes itselleen myönnetty. Bart oli eri asia, hänen kanssaan nainen oli kuitenkin jakanut paljon ja myöntänytkin rakastavansa tuota kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 14:51

K 16

"En ajatellut, että me menisimme varta vasten näyttäytymään...sinä jos kuka osat hiippailla vaivihkaa, kultaseni. Uskoakseni se onnistuu myös minulta ainakin välttävästi. Ja...minähän en voi yhtään mitään sille, jos sinä teet jotain tyhmää. Lupaan hirtättää sinut vain, jos teurastat viattomia...muuten, kaikenlaista sattuu", Kenraali sai sanottua ja jopa tuotua hienoisesti sarkasmia mukaan ääneensä, vaikka hänen olikin vaikea puhua, sillä Ylvan ruumis niin lähellä hänen omaansa aiheutti sisäistä kuohuntaa.

Lopulta Ylvan hymy oli suistaa jalat Bartholomeusen alta, kuin minkäkin kiihkosta kuumuvan teinipojan. Yksikään toinen nainen ei saanut häntä tuntemaan tällätavoin. Naisen suudelma oli ilmeisesti tarkoitettu keveäksi sipaisuksi, mutta sillä hetkellä kun Ylvan huulet koskettivat Bartholomeuksen omia, mies menetti kaiken itsehillintänsä. Himo nousi hyökyaaltona hänen vatsansa pohjasta ja kahmaisi koko ruumiin valtaansa. Hänen tarkoituksensa oli todellakin ollut vain ja ainoastaan antaa toveruutta; lohtua ja hellyyttä, mutta enää hän ei kyennyt pitelemään itseään. Ehkä hän oli tiennyt jollain tasolla tässä käyvän näin, muttei ollut halunnut välittää siitä. Bartholomeus hivuttaisi toisen kouransa naisen niskaan, tarttuisi niskatukasta melko kovakouraisestikin kiinni ja taivuttaisi tämän vartaloa taapäin intohimoa ja kaipuuta pursuilevaan suudelmaan, jos Ylva sen sallisi.

Bartholomeus halusi huitaista yhdellä käden heilautuksella työpöytänsä tyhjäksi tavaroista, paiskata naisen kahareisin pöydän kantta vasten ja ottaa hänet siinä paikassa, riipiä jokaisen kangasriekaleen hänen vartaloltaan ja yhtyä tähän ruumiin ja sielun tasolla. Mutta kuohuksissaan hän ymmärsi, ettei saisi toimia niin, ei, se ei olisi oikein, ei ketään kohtaan, ei edes häntä itseään. Eniten häntä pidätteli Ylvan äskettäiset koettelemukset Ristinritareiden luona...hän ei voisi, hän ei saisi! Ei tällätavoin.

Himon kuohunta oli suorastaan väkivaltainen kaikessa voimassaan; Bart näki jo itsensä tekemässä mielensä mukaan toiselta kyselemättä...sitten hän karjaisi, paiskasi Ylvan sylistään ja peruutti keskemmälle huonetta painaen kasvot käsiinsä. Bart yritti ajatella järkevästi tyynnyttääkseen kupeidensa ja sydämesnä palon. Hän yritti ajatella käytännön asioita, kysymyksiä ja suunnitelmaa, jonka he tarvitsivat lähtiessään ottamaan selvää Ristinritareista, mutta mitään järkevää ei muodostunut hänen päässään, saati sitten että hän olisi saanut sen ulos. Lopulta hän nosti katseensa takaisin naiseen, ja avuttomasti elehtien, hartiansa lysäyttäen ja käsivarsiaan levittelen vain karjui tälle käheää körinää, kuulostaen ehkä lähinnä karhulta, joka kärsi kevätflunssasta. Hän katsoi suoraa kohti Ylvaa, ja alkoi sitten nauraa karjahtelunsa seasta kaiken mahdottomuudelle ja omalle olotilalleen, joka oli kertakaikkisen viheliäinen.

Oliko hän yllättynyt että tässä kävi näin? Tälläisellä voimalla? Ehkä hän oli...hän ei ollut todella muistanut, millainen vaikutus tällä naisella oli häneen.
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 16:05

Suudelma muuttui kiihkeämmäksi mitä oli tarkoitettu, mutta nainen ei pannut sitä pahakseen. Ynähdys karkasi naisen huulilta kun mies tarrasi kiinni tuon hiuksista, mutta se kertoi enemmän mielihyvästä kuin kivusta vaikka ote pistikin ikävästi takaraisoon. Tosin Ylva ei koskaan ollut karsastanut hieman rajumpia otteita, ne toivat omaa maustetta koko hommaan eikä nytkään pannut niitä pahakseen. Naisen toinen käsi hakeutui miehen niskaan kun taas toinen liikkui tuon rinnalta olalle naisen vastatessa kiihkeään suudelmaan. Tumaverikkö kuitenkin henkäisi yllättyneesti miehen sysätessä tuon yhtäkkiä pois, vaikka toisaalta se ehkä oli hyväksi. Nainen jäi nojaamaan pöytään josta oli ottanut tukea miehen irrottautuessa tuosta jotte olisi sentään kaatunut. Naisen ilme oli jotain hämmennyksen ja ymmärryksen välimaastossa tuon tuijottaessa örisevää miestä. Koko homma ei ollut mitenkään päin fiksua, mutta silti naisen keho janosi tuon läheisyyttä ja oliko vanhojen muistojen verestäminen kertaalleen niin paha asia? Tummaverikkö puraisi näkyvästi huultaan hitaasti tuijottaessaan itsensä kanssa tappelevaa miestä. Ehkä olisi ollut parempi jos olisi vain lähtenyt pois, mutta tiesi hyvin ettei halunnut sitä. Naisen hengitys oli muuttunut kiivaaksi äskeisen suudelman johdosta ja tuon rinta kohoili selvästi hengityksen tahtiin. Nainen näytti empivän hetken etenkin miehen reaktion johdosta, mutta lopulta tuon ilme muuttui määrätietoisemmaksi ja tuo irrottatui pöydästä. Muutamalla nopealla askeleella nainen asteli miehen luokse ja nosti kätensä tuon kasvoille kultaisten silmien tuijottaessa miehen kasvoja. Koko tilanne olisi ehkä huvittanut naistakin ellei tuon mieli ja keho kaipaisi niin voimakkaasti lohtua sillä hetkellä. Hän todellakin halusi tuntea olonsa paremmaksi vaihteeksi ilman sen suurempia pohdintoja. Tietysti sen kaltaista lohtua olisi ollut helposti löydettävissä mutta maineestaan huolimatta Ylva ei luottanut ihan kehen tahansa eikä näin ollen päästänyt noita niin lähelle itseään. Bart oli kuitenkin eri asia, häneen hän luotti kaikesta huolimatta.

Nainen veti miehen uudestaan suudelmaan ellei tuo toden teolla alkaisi estelemään. Jos tuo päättäisi sysätä naisen uudemman kerran sivuun voisi tuo jopa antaa olla. "Lopeta ajattelu", nainen kuiskasi ennen kuin tuon huulet painautuivat miehen omille. Hän todellakin toivoi ettei tuo siirtäisi naista pois vaan ottaisi tarjouksen vastaan. Oli varsin varmaa ettei se ollut fiksua pidemmän päälle, mutta juuri sillä hetkellä Ylva ei välittänyt. Hänen kehonsa suorastaan värähti toisen kosketuksesta ja janosi lisää. Hän halusi hetken verran elää uudestaan siinä unessa minkä oli jakanut miehen kanssa niin monta vuotta sitten, hän halusi leikkiä että kaikki muu, todellinen oli vain painajaista ja harhaa.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 16:38

K 18

Nainen oli jälleen Bartholomeuksen kuumassa sylissä, ja tuskaisesti mies tarttui kiinni häneen; rutisti ja puristeli tämän uhkeita muotoja. "Ylva, minä rakastan sinua", mies murahti kiivaan hengityksensä lomasta, ennenkö he uppoutuivat uuteen huumaavaan suudelmaan. Hän ikään kuin halusi vakuuttaa toisen että asia oli edelleen näin, vaikka hän ei käytöksellään tällä hetkellä kyennyt sitä tuomaan ilmi, sillä kyse oli nyt raa'asta himosta.
Bart upotti kasvonsa naisen jumalaiselle tuoksuvaan kaulakuoppaan, suuteli, ei voinut olla puraisematta, ja hänen huulensa hakeutuivat alaspäin rinnalle samalla, kun karskit soturin kourat riuhtoivat vaatteita hänen yltään. Sitten Bart tarrasi toisella kädellään naista kauniisti muodostuneilta vyötäisiltä ja veti hänet perässään muutaman askelen; huoneen ovelle. Huumaantunut mies räpelsi hetken ovea. Kuului terävä "Klak" ja ovi oli lukittu.
Bart nosti rakkaansa syliinsä, lakkaamatta suutelemasta tämän kaulaa ja rintaa. Hän laski naisen kamiinan eteen paksulle ja pehmeälle matolle, raastaen nyt loputkin vaatteet pois Ylvan päältä. Mies hengähti syvään katsellessaan hetkisen naisen kiihtyneesti kohoilevaa vartaloa, sen täydellistä kauneutta takkatulen kajon nuolesekellessa sitä. Sitten hän irrottautui agressiivisesti omista pukimistaan, ja hänen kovaksi pingottunut ja tyydytystä vaativa kalunsa tunsi suurta helpotusta päästessään vapaaksi tiukkojen housujen puristuksesta. Bartin miehuudessa ei milloinkaan ollut ollut mitään vikaa, ikä ei ollut ennättänyt tuomaan hänelle minkäänlaista velttoutta alakertaan, jos ei muuallekaan. Hurjalla voimalla Bart kumartui nyt naisen ylle, päästäkseen survoutumaan tämän sisään ja saavuttaakseen nautinnon, jonka edellisestä kokemisesta oli aikaa todella kauan. Silloin he olivat rakastelleet kyynelsilmin, antaneet rakkautensa täydellisesti viimeistä kertaa toisilleen, epätoivon vimmalla. Oletettavasti kumpikaan ei ollut uskonut tämänkalataisen jälleennäkemisen riemun enää milloinkaan koittavan. He eivät olleet halunneet sitä, olivat kieltäneet sen...ja hyvistä syistä. Ihmisen, ja suden, liha oli kuitenkin heikko, ja joka ikinen järkevä syy ja selitys oli kaikonnut Bartholomeuksen kiimaisesta ja kuumenneesta mielestä.
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 17:13

Eliittikenraali ei todellakaan työntänyt naista enää syrjään vaan antautui tuon houkutukselle. Sanat rakkaudesta vihlaisivat naisen sisintä, mutta työnsi ne ajatukset pois mielestään nauttien tuon kosketuksesta antaen itsensä täysin toisen ohjailtavaksi mikä oli harvinaislaatuista dominoivalta naiselta. Kuitenkin nyt se tuntui sopivalta kun kyse oli jostakusta johon luotti täysin. Ehkä oli väärin johdattaa miestä harhaan, koska oli myös huomannut tuon suudelmissa olevan jotain erilaista kuin enne. Se ei saanut kipinää sisällä syttymään kuten ennen, himo kyllä oli tallella ja osa naisesta kyllä rakasti miestä, mutta se tuntui siltä kuin olisi rakastanut kuollutta. Pahemmin asiaa tummaverikkö ei sillä hetkellä päätynyt ajattelemaan miehen suudelmien alla ja tuon alkaessa riisumaan naisen vaatteita avusti tuo siinä mielellään. Muuten naisen näppärät kädet hyväilivät miehen niskaa ja muuta kehoa härnäävästi, provosoivasti ja yllyttäen jo valmiiksi innostunutta miestä aina siihen asti kun päätyi selälleen pehmeälle matolle. Tosin naisen ahnaat kädet eivät pysyneet kauaa erossa miehestä vaan auttoivat tuota vuorostaan pääsemään eroon tiellä olevista vaatteista ja suudellen tuon paljasta kehoa. Jos jossain vaiheessa oli ollut epäilyksenä vanhentuneen miehen viriiliys ainakin ne epäilykset haihtuivat pian tehokkaasti. Otti miehen miellään vastaan, sisälleen, ylleen ja tajuntaansa. Millään muulla ei ollut sillä hetkellä mitään väliä hukutaessaan itsensä tuohon läiskyvään himoon. Mielihyvän äännähdykset karkasivat ennen pitkää naisen huulilta vaikka koettikin hillitä itseään koska tuppasi olemaan välillä turhankin kovaääninen ja osa naisesta tiedosti etteivät nuo olleet täysin yksin talossa lukitusta ovesta huolimatta. Ehkä se jopa toi jonkinlaista lisämaustetta asiaan. Onneksi naisen sisäreidet eivät olleet enää kipeät, vaikka arvet niissä olivat hyvin nähtävissä tosin mies tuskin kiinnitti niihin sillä hetkellä huomiota. Olihan naisen alaston vartalo muutenkin täynnä arpia, joista jotkut olivat selvästi näkyvissä kun toiset taas kätkeytyneet täysin ihoon. Tummaverikön sormet tuntuivat pureutuvan miehen ihoon nautinnosta ja edes pienen hetken aikaa nainen tunsi olonsa hyväksi kaiken sen harmauden keskellä missä oli etenkin viimeaikoina elänyt.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 17:49

Bart purkautui kuin tulivuori. Iloltulitus räiskyi hänen ruumiissaan ja tajunnassaan, kun hän riemullisesti tyhjensi itsensä rakastamansa ja haluamansa naisen sisään. Ylvan sormet puristuivat hänen ihoonsa, ja vaikka suloisesti riipivä kynsien terävyys puuttui, se tuntui silti nautinnolliselta. Bart koetti vaientaa intohimoa purkavan karjuntansa naisen olkaa vasten, muttei onnistunut siinä kovinkaan hyvin. Täytyi vain toivoa, ettei metakka houkuttelisi ketään palvelusväestä kolistelemaan oven taakse. Tai oikeastaan...mitä väliä sillä oli? Mitä väliä oli lopulta millään muullakaan? Eikö...eikö Bart ollut jo saanut elämässään kaiken? Eikö hän voisi jo antaa sen mennä, päästää irti ja luovuttaa? Hän voisi! Hän voisi todella jättää kaiken, mitä oli pitänyt tärkeänä. Se kaikki tuntui nyt turhalta ja mitättömältä...hänellä oli oikeus tehdä elämälleen mitä halusi. Ylva. Ja hän. Nyt vihdoinkin, kaiken jälkeen, entä jos nyt olisi lopultakin heidän vuoronsa?

Bart antoi ylikiehahtaneen intohimon sammua rauhassa maaten naisen päällä ja sisällä, kierähtäen sitten hellävaroin pois tämän sisältä, ja kääntyen tämän viereen matolle. Hän kahmaisi kouraansa epämääräisen kansan heidän vaatteittaan, ja asetteli ne naisen vartalon päälle suojaksi viileydeltä. Sitten hän kohottautui ylös. "Shhhh", hän sanoi Ylvalle nostaen etusormensa huultensa eteen, ja kurotti kohti halkopinoa lisätäkseen muutaman kalikan kamiinaan. Sitten hän palasi takaisin matolle Ylvan vierelle, jääden katselemaan tätä hellä hymy huulillaan. Hitaasti hän tiputti kouransa naisen päälaelle, alkaen hyväillä tämän tummaa tukkaa. "Minä menetän yhä täysin järkeni sinun kanssasi nainen", Bart sanoi hymyillen, ja hänen äänensä oli kuin hunajaa. "Olin äsken täysin valmis luopumaan kaikesta mitä minulla on, koko elämästäni, saadakseni kanssasi sen elämän, josta me joskus unelmoimme, vaikkemme tainneet pitää sitä todella mahdollisena", Bart puhui ja alkoi nyt nauraa hersyvästi. "Minä en taida milloinkaan oppia, en taida milloinkaan täysin luovuttaa. Jääräpää sisälläni ei tunnu suostuvan siihen, että en voi saada kaikkea mitä haluan. On lukemattomia kertoja, kun olen ajatuksissani kierittänyt erilaisia "entäs jos" versioita todellisuudesta. Kuule; me olemme olleet naimisissa, pyörittäneet omaa rikollisliigaa, sinä olet ollut kanssani kuninkaan joukoissa taistelemassa, ohhoh, olen jopa kuvitellut meille jälkikasvua...Ylva, sinä todellakin koiduit kohtalokseni, vaikka uskottelen yhä vain itselleni päässeni sinusta." Bartin katse tuntui hehkuvan sinistä kajoa naisen kasvoille ja hän puisteli päätään. Osin häivyttääkseen tämän harhan, osin omalle itselleen, Ylvalle ja kaiken mahdottomuudelle.
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 18:05

Ylva tunsi kuinka hänen vartalonsa värähteli nautinnosta ja otti sen ilomielillä vastaan ja antoi hyvän olon hukuttaa kaiken alleen. Nainen henkäisi syvään miehen lopulta liikkuessa pois tuon päältä ja pieni hymy leikki naisen huulilla. Etenkin miehen hyssyttely sai naisen hymyn leviämään ja silmät tuikahtamaan huvittuneena. Tummaverikkö veti syvään hetkeä ja veti toisen kätensä päänsä alle sulkien hetkeksi silmänsä. Nainen avasi silmänsä puoliksi tuntiessaan miehen kosketuksen hiuksillaan ja kultasilmät tuntuivat tuikkivan omaa elämäänsä tulen kajossa kun ne katselivat miestä. Tuon sanat tuntuivat lämpimiltä ja samalla niin riistäviltä ja lopulta nainen huokaisi. "Bart..." tuo lopulta sanoi ja miehen nimen lausuminen tuntui kovin tuskaisalta ja nainen pudisti päätään ja alkoi katua koko tätä intohimon purkausta. Naisen käsi nousi hyväilemään miehen poskea ja tuon silmiin nousi surullinen katse. "Olen pahoillani, todellakin olen", nainen sanoi ja kampesi sitten itsensä istumaan mutta palautti katseensa mieheen. Nainen katseli kerran rakastamansa miehen kasvoja. "En sano etteikö tämä olisi ollut... mahtavaa" nainen hymähti ja virnisti hieman vakavoituen sitten taas. Tumma, surumielinen pilke oli yhä tuon silmissä. "Se mitä meillä oli... se oli vain unta, se on sitä edelleen", nainen sanoi ja veti hieman väristen henkeä ja hymyili surumielisesti kumartuen miehen puoleen painaen hennon suudelman tuon suupieleen. "Osa minusta rakastaa sinua edelleen, mutta..." nainen pudisit taas päätään ei osannut kunnolla edes selittää sitä ja hymähti. "Tämä, minä ja sinä, se on kaikki liian myöhäistä kultaseni, ehkä se ei ollut koskaan oikeasti edes mahdollista, ei tässä elämässä", nainen totesi eikä voinut vastustaa kiusausta sivellä uudemman kerran miehen poskea. Antoi kätensä valua pois tuon kasvoilta, toisella otti tukea lattiasta istuen hieman kallellaan. Naisen katse laskeutui miehestä lattiaan ja hetkeksi tuikkivat silmät sulkeutuivat samalla kun nainen tajusi tämän todellakin olevan virhe. Ei halunnut tuottaa miehelle tuskaa tai herätellä jotain toiveita jotka olivat liian myöhäisiä. "Tämä oli virhe", nainen henkäisi hiljaa ja avasi silmänsä. Jotenkin tuskainen katse kävi miehessä ennen kuin nainen alkoi silmäillä vaatekappaliensa sijaintia pukeakseen päälle. "Olen pahoillani, en halunnut mutkistaa mitään, mutta... "" nainen huokasi hiljaa ja jämähti taas hetkeksi katsomaan miestä. "Minä en luota moneenkaan, mutta sinuun, sinuun minä luotan eikä tämä", nainen totesi viitaten epämääräisesti ymprilleen hujan hajan oleviin vaatteisiin. "..ei kuulunut suunnitelmiin, mutta en voi kieltää ettenkö... ettenkö olisi hyötynyt siitä", nainen hymähti ja haroi hieman hiuksiaan parempaan järjestykseen.

(voi jeesus alko soimaan soittolistalta evanecencen my immortal XD
"And if you have to leave
I wish that you would just leave
'Cause your presence still lingers here
And it won't leave me alone

These wounds won't seem to heal
This pain is just too real
There's just too much that time cannot erase"
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 18:31

/ Oh my, kun osuu kohdalleen tuo biisi :D /

Bart nousi istumaan, mutta jäi matolle aloilleen. "Soooooh tamma", hän sanoi. "Ei tämä ollut virhe. Minä...tiedätkö, sinä.. olet tässä, mutta kaukana niin sittenkin. Olet uneni ihanin. Olet uneni kaunein ja suloisin. Niin totta ja harhaa vain kuitenkin. Olet uneni kaunein, mutt' etäisin. Ei tämä muuta mitään. Ei se, että kaksikymmen vuotiaan pojan haudatut unelmat ja haaveet nostavat päätään ole vaarallista tai vakavaa. Olen elänyt niiden kanssa sinuina nämä vuosikymmenet, ja elän vastakin. Älä pelkää, et sinä satuta minua....eivät unet satuta oikeasti Ylva." Viimeinen lause heilautti jotain tuskallista Bartin sisällä, ja hän ei enää ollut varma, puhuiko sittenkään totta..mutta tämä, niin kuin unetkin, saattoi tuntua hyvin todelliselta, vaikka se ei sellaista ollutkaan.

Bart ei voinut olla naurahtamatta kun Ylva sanoi hyötyneensä äskeisestä tuokiosta. Naisen oli edelleen selkeästi hyvin vaikea ilmaista tunteitaan. "No niin, olen onnellinen, jos olen onnistunut olemaan sinulle hyödyksi." Mies sanoi hymyillen ja teki kutsuvan eleen käsillään. "Ei kuulunut minunkaan suunnitelmiini. Tämä oli jotain, jonka en uskonut käyvän todeksi edes silloin kun näin sinut huoneessani. Tule tänne vielä hetkeksi, ottamaan kaikki hyöty irti. Tule syliini toviksi, ollaan vain. Haluaisin tuntea sinut lähelläni...josko sitten seuraavan kerran ensi elämässä. Tilaan siihen onnellisen elämän sinun kanssasi, minusta me olemme sellaisen ansainneet, eikö vain?" Bart jäi syli auki, hymyillen, odottamaan, tulisiko nainen takaisin. "Minä itseasiassa olen miettinyt paljon, että mitä sitten kun tämä elämä täällä loppuu. En ole varma, mitä uskoisin asioista, mitä uskoisin Jumalasta...veljeni on onnistunut täydellisesti kyseenalaistamaan minun uskoni Jumalaan. Olen viimemaikoina ajatellut reinkarnaation olevan mitä ilmeisin ja loogisin vaihtoehto olemaan totuus...en tiedä Ylva. Mitä sinä ajattelet?"
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 18:42

Nainen huokasi hiljaa miehen sanoille ja katsoi tuota jotenkin oudolla katseella tosin mies oli sen nähnyt ennenkin. Se kertoi toisen olevan mahdoton, mutta hyvässä mielessä. Nainen hymähti lopulta ja palasi toisen syliin huokaisten hiljaa. No, ehkä hänellä ei ollut kiire minnekään juuri silloin ja voisi huijata itseään vielä tovin. Kieltämättä toisen läheisyys tuntui hyvältä näinkin, nainen painoi hetkeksi silmänsä kiinni ollen kiinni miehen lämpimässä ruumissa ja pienen hetken kaikki oli kuin ennen, lähes ainakin. Miehen pohdinnat saivat tummaverikön avaamaan silmänsä mutta ei liikkunut paikaltaan, oli painanut poskensa miehen rintaa vasten makoillen puoliksi tuon päällä. Toinen halusi tietää mitä hän ajatteli... jumalasta? Hymähdys karkasi taas naisen huulilta. "En sano että olisin kiintynyt veljesi jumalaan, mutta en usko että veljesi käsitys kyseisestä jumalasta on ihan sitä mitä sillä haetaan", nainen huomautti. Ei hänellä ollut koskaan ollut mitenkään erityistä mielipidettä jumalista tai mitä tuli kuoleman jälkeen. "Kaipa se on mahdollista siinä missä muukin", nainen totesi. Hänestä kuollut nyt oli kuollut ja sillä selvä. Tapahtuiko sen jälkeen jotain noh sitä ei kukaan voinut tietää. Jos syntyikin uudelleen ei kukaan ollut kertomassa asiasta joten edellistä elämää ei muistaisi. Nainen hymyili hiljaa itsekseen. "Ehkä se olisi mukavaa... saada uusi mahdollisuus kaikkeen, mutta olisiko se yhtään sen parempi?" nainen pohti hiljaa nauttien toisen lämmöstä ja läheisyydestä. "En tiedä, Bart", nainen lopulta myönsi. "Enkä tiedä onko sillä merkitystä, sillä on mitä tapahtuu juuri nyt", nainen hymähti sillä juuri nyt oli jotain hyvin absurdia sillä hetkellä.

Nainen vajosi hiljaisuuteen ja kuunteli miehen hengitystä, tunsi kuinka tuon rinta kohoili sen tahtiin ja kauhea kaipuu pisteli naisen sisällä. Hän sai vain olonsa taas suruisaksi kaikesta ajattelusta. Hän myös oivalsi että hänen aatoksiinsa nousi myös toinen hahmo jota yritti pitää poissa. "Arvostan sitä mitä teet, tarkoitan... aseitani", nainen huomautti yhtäkkiä ja todellisuudessa naisen mieli alkoi viettää koston suuntaan. Tavalla tai toisella ne miehet pääsisivät vielä hengestään ja toivoi todella että Bart saisi sen raakuuden loppumaan.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 19:20

Ylva tuntui ihanalta siinä lähellä, kiinni Bartissa. Kun hullu intohimo ei enää ollut sokaisemassa, tämä kaikki tuntui lempeältä, läheiseltä ja turvalliselta. Bart pyrki sulkemaan todellisuuden tämän heidän oman kuplansa ulkopuolelle vielä toviksi, varastaisi tämän hetken ja liittäisi sen jatkoksi muistojen kultaiseen kirjaan, jonka kannessa luki "Ylva & Bart."

"Totta. Olet oikeassa. Mutta miten Jumala antaisi nimissään tehdä kaikkea tuota, mikäli hän on oikeamielinen, ankara, rakastava ja hyvä Isä? Sellaisena häntä kai pidetään. Minä olen lapsesta asti niin selkeästi kasvatettu uskomaan kotiin uskontoon ja isänmaahan, että näiden asoiden kyseenalaistaminen on aika kova pala." Bart hyväeli hiljakseen Ylvan rintaa. "En tiedä, olisiko se parempi, en. Mutta ainakin olisi toivoa siitä, että joskus viisastuu, jos saa enemmän ja enemmän kokemusta. Juuri nyt, minä aion suudella sinua", Bart sanoi, ja viimeiset sanat tulivat kepeästi. Hän painoi hellän, suorastaan suloisen suudelman naisen huulille. "Olet ihana, kun voin puhua tälläisistä kanssasi..." Bart oli sanoa, että Leilanan kanssa moinen ei ollut mahdollista, mutta päätti sitten että oli hiljaa siitä. Hänen vaimoaan ei tarvittu tähän hetkeen millään muotoa mukaan. "Se on yksi syy, miksi minä sinua rakastan Ylva. Sinä olet aivan täydellinen!" Tämän hän sanoi hieman pilke silmässä, mutta juoksutti sormiaan pitkin arpia jotka kirjoivat naisen vartaloa sieltä täältä. Hän halusi, että toinen tuntisi itsensä täydelliseksi ja ehjäksi siinä hänen sylissään sillä hetkellä, kaikesta huolimatta ja juuri sen takia.

"No niin todella, palatkaamme asiaan. Mitä aseita sinulla oli, ja onko mitään käsitystä, missä niitä pidetään siellä?" Bart tunsi suorastaan syttyvänsä tästä kostoretkestä Ristinritareiden luo...hän tunsi siitä hieman syyllisyytäkin, moinen toiminta ei ollut aivan asiallista eliittikenraalille, mutta eihän hän olisi tässä toimimassa kuninkaan miehenä vaan yksityishenkilönä...joskin aikoi käyttää myöhemmin yksityishenkilön keräämiä tietoja kuninkaansa hyväksi. Ja hän oli jo aiemmin arvellut, että joutuisi turvautumaan jonkinlaiseen epäsuoraan sissitoimintaan piispan suhteen, sillä avoimeen konfliktiin kuningas ei aikonut ryhtyä, ei vielä, ei ollut varaa sisäseen sotaan kun sitä käytiin ulkopuolista uhkaa vastaan. Bartin suunnitelma piispan hillitsemiseksi ei ollut vielä ollenkaan valmis, mutta joka tapauksessa hän aikoi tehdä jotain, ja aikoi tehdä sen keskusteltua ensin kuninkaansa kanssa. Henryn selän takana Bartholomeuksella ei ollut mitään halua ruveta toimimaan.
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 19:35

Kultasilmä hymyili miehen suudelmalle ja naurahti tuon sanoille ja pudisti päätää. "Olen kaukana täydellisestä", nainen totesi hieman huvittuneena. Mies oli aina enemmän tai vähemmän aina nähnyt naisen jotenkin täydellisenä siinä missä Ylva itse piti itseään täysin rikkinäisenä. Se oli jollain lailla hassu kontrasti ja ehkä juuri siksi oli kiintynyt mieheen niin paljon koska tuo oli saanut naisenkin itsensä hetkeksi uskomaan että oli parempi mitä todellisuudessa. Keskustelu kuitenkin kääntyi käytännöllisempiin asioihin, joka oli tavallaan helpotus ja tavallaan harmi. "Kaksi pitkää tikaria", nainen totesi ykskantan ja jäi miettimään miehen kysymystä silitellen tuon rintaa hiljalleen ja kurtisti hetkeksi kulmiaan. "Ehkä sellirakennuksessa... tai sitten missä lie se herra isoherra majaileekaan", nainen totesi. Hänen muistikuvat koko tapahtumasta oli jotenkin huterat, osaksi koska naisen mieli suojasi itseään ja oli unohtanut asioita ja osaksi koska oli ollut niin huonossa kunnossa. Nainen veti syvään henkeä ja päästi ne hiljalleen ulos keuhkoistaan. "Siinä seikassa ajattelin että olisit voinut auttaa minua", nainen huomautti ja vilkaisi miehen kasvoja. "Minun on parempi olla haahuilematta siellä edes takaisin, ristinritarit kun pystyvät aistimaan läsnäoloni", nainen hymähti. "Mutta jos tietäisin missä ne tarkalleen ovat... noh voisin mennä suoraan sinne ja ulos ilman suurempia ongelmia...ja jos törmään siinä matkalla tiettyihin henkilöihin katkon heidän kurkkunsa", nainen totesi yllättävän rauhalliseen sävyyn mikä teki toteamuksesta erityisen karmivan ottaen huomioon että puhui ihmiselämän viemisestä rennosti kuin se olisi jokapäiväinen homma.

Ylva oli haka esiintymään ihmisenä etenkin jos pystyi piilottamaan silmänsä, mutta ristinritariperkeleet osasivat aistia kaikenlaista magiaa mitä naisessakin synnynnäisesti oli kerta tuo osasi muuttaa muotoaan. Näin ollen vähänkin kokenut ristinritari osasi aistia tuon läheisyyden. Bart kyllä saisi hyvän liittolaisen entisestä ristinritarista, josta oli tullut suhteellisen lyhyen aikaa sitten tuon kollega. Evelyn Thorn oli avoimesti entisen järjestönsä ja kirkon toimia vastaan ja koetti myös saada kuninkaan rohkeammin tarttumaan näihin epäkohtiin. Evelyn oli myös huvittavaa kyllä avoimen uskonnollinen, vaikka tuolla oli pieniä teologisia eroja entisiin veljiinsä ja sisaruksiinsa nähden ja etenkin piispan ajatusmaailmaa kohtaan. Kuitenkin Evelynin oli hankala liikkua huomaamattomasti koska tuo kantoi yhä ristintirarien merkkejä ja jo senkin tähden että eliittikenraali sattui olemaan albiino. Sellainen harvinainen ulkonäkö naisen omaperäisestä hiustyylistä puhumattakaan jäi mieleen.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 20:09

"Eli he aistivat magian?", kuului Bartholomeuksen tarkentava kysmys."Minulla ei ole mitään ongelmia lähettää joku sinne paikanpäälle tänään virkatehtävissä. He ovat siirtyneet majailemaan Elmoon. Selvitän samalla, missä tikarejasi pidetään siellä. Yksin en sinua sinne aio kuitenkaan päästää; tulen mukaasi. Kokemuksesi sieltä paikasta saattavat aiheuttaa arvaamattomia ongelmia. Tapaammeko kello yhdentoista aikaan illalla kaupungin porttien edessä? Saatko itsellesi ratsun, vai tuonko jonkun omistani mukana? Vai juoksetko kenties itse?" Viimeinen kysymys oletti, että ehkä Bart lähtisi matkaan suden kanssa. "Selviydyttyämme sieltä, saat tulla vierailulle kanssani vielä yhteen paikkaan. Tuokin vierailu on syytä hoitaa yön pimeinä tunteina. Ja en tiedä, voi olla, että tarvitsen taustatukea, ellei kaikki mene siellä aivan putkeen. Ei siitä vielä sen enempää, minun täytyy hoitaa muutamia valmisteluja, jotta tiedän mitä teen." Valmistelut sisälsivät muun muassa pikaisen palaverin Henryn kanssa. Bartholomeuksen täytyi saada kuninkaansa siunaus aikeilleen, vaikka kaikin puolin aikoikin korostaa, että oli yksityishenkilönä matkassa.

Näin nopeasti laajan skaalan tunnekuohuissa kylpevästä miehestä kuoriutui terävä ja vilkkaasti ajatteleva looginen ja kylmä strategi. Häntä ei kylmännyt laisinkaan se, että saattoi olla välttämätöntä -eikä edes niin välttämätöntä- päättää joidenkin ihmisten maallinen vaellus. Se kuului heidän työhönsä ja elämäänsä, itseppä olivat hommansa valinneet, tekonsa tehneet ja riskinsä ottaneet. Vaikka olikin suurisydäminen, lämmin, ja hellämielinen, Bartholomeus oli ennen kaikkea muuta kovan linjan sotilas, ja ihmishenkien ottaminen kuului hänen työhönsä. Hän suhtautui noihin mahdollisesti uhattuina oleviin Rstinritareihin kuin sotilaisiin, jotka olivat toisella puolella kuin hän.
Viimeksi muokannut Lörri päivämäärä 01 Helmi 2016, 20:47, muokattu yhteensä 1 kerran
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 20:34

Kultasilmä piti toisen ajatustenjuoksusta ja nainen nousi lopulta puoliksi ylös ja painoi huulensa miehen huulille hymisten tuon huulia vasten kuin olisi maistellut jotain hyvää. "Kiitos", nainen sanoi irrottatutuen kevyestä suudelmasta ja hymyili miehelle aidosti. Virne kuitenkin levisi naisen huulille ja tuo nousi istumaan polvilleen välittämättä alastomuudestaan pahemmin mitä nyt huone oli alkanut tuntua hieman viileältä. "Oletko jo tulossa höperöksi vai etkö muuten vain muista etteivät hevoset ole minun juttuni?" nainen kiusasi kallistaen päätään. Moni hevonen kun ei arvostanut sudelta tuoksuvaa naista. Kunnolla koulutettu tapaus kuten sotahevonen kyllä antoi naisen ratsastaa, mutta sellaisia hevosia oli periaatteessa harvassa ja nuo olivat sitten kalliimman puoleisia hankkia. "Pääsen sinne omin avuin, kiitos vain", nainen totesi ja vakavoitui sitten ajatellessaan tulevaa ja nyökkäsi päätään. "Olen siellä silloin, katsotaan mitä siitä tulee", nainen totesi naparen housunsa kätensä ja nousi ylös kiskoen housut jalkaansa keräillen loputkin vaatteensa virnistellen lattialta ja kiskoi päälleen. Hetki oli ohi ja oli parempi palata todellisuuteen. "Joku on tulossa", nainen totesi vilkaisten mieheen. Naisen tarkat korvat kuulivat lähestyviä askelia käytävän suunnasta. Todennäköisesti kyse oli jostain palvelijasta, mutta se ei ollut varmaa oliko tuo tulossa tähän nimenomaiseen huoneeseen vaan tekemässä jotain muita askareita. "Sinulla taisi muutenkin olla menoa aamuksi", nainen huomautti samalla kun nyöritti paitaansa kiinni. Oli kyllä pannut merkille miehen koreilevan asukokonaisuuden ja epäili että tuo ihan huvikseen sellaisessa paistatteli.

Muutenkin nainen oli päättänyt että olisi parempi mennä eteenpäin. Oli turha unelmoida ja muuta sellaista. Tummaverikkö vilkaisi miehen suuntaan ja hymyili tuolle hieman. "Enhän nyt haluaisi olla vastuussa siitä että arvon eliittikenraali on myöhässä", nainen totesi hieman kujeilevaan sävyyn vaikka olikin puoliksi tosissaan.
Ylva
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Lörri » 01 Helmi 2016, 21:09

"Eijjei, pois se minusta!", Bart sanoi naurahtaen. "Eivät minun hevoseni ole koskaan sinua pelänneet." Hän puollusteli, ja nousi hänkin ylös lattialta loikomasta. Joku todellakin oli tulossa, ja Bartholomeus mulkaisi ovea myrtyneenä. Nopeasti hän aikoi kuitenkin kaapia vaatteitaan kasaan sieltä täältä lattialta. Hän voisi käskeä palvelijan, tai jonkun muun, yksinkertaisesti vain poistumaan, mutta se olisi epänormaalia ja kummallista, ja herättäisi ties mitä puheita, ja puheita hän nyt kaikkein vähiten tähän kaipasi. Olisi erinomaista, jos hän ehtisi pukeutua ennenkö kukaan haluaisi häiritä häntä. "Kyllä, minulla on menoa varhaisesta aamusta myöhäiseen iltapäivään...", Bart myönsi pukeutumisensa lomassa, ja loikki sitten vielä Ylvan luo koettaen saada samaan aikaan toista jalkaansa sujahtamaan housujensa lahkeeseen. "Ja menoa minulla on myös illasta"; Bart sanoi painokkaasti, ja tarttui Ylvaan suudellakseen tätä vielä viimeisen kerran. Bart oli yhtaikaa kiivas ja hellä suudelmassaan. Sitten hän päästi irti. "Ja minä en epäile ollenkaan, että sinä voisit saada aikaan jotain sellaista, jota ei milloinkaan ole tapahtunut, kuten minun myöhästymiseni", kenraali vielä myönsi ja iski silmää susinaiselle. "Mene nyt", kuului miehen kehoitus, ja hän käänsi tylysti selkänsä Ylvalle. Muutoin hän ei ehkä olisi onnistunut päästämään naista lähtemään luotaan, ja kaikki olisi mennyt aivan solmuun. Oli parempi olla kova ja antaa todellisuuden tulla väliin. Tuntui, että vielä olisi pitänyt sanoa jotain..kiittää jostain, tai jotain. Mutta hiljaisuus, oli ehkä viisainta antaa sen tulla ja hoitaa työnsä, katkaista tämä tilanne. Bartholomeus oli huono tälläisessä, kun kaikkien osapuolten kannalta oli parempi olla kuin ei olisikaan...hän oli suora ja rehellinen; toiminnan mies. Tälläiset tilanteen olivat aina vähän omituisia ja hankalia. Olihan heillä vielä matkansa ja kostoretkensä, mutta tässä ja nyt oli katkeamassa jotain herkkää ja hyvää ja kaunista, liusumassa sinne mistä se oli tullutkin.

Bartholomeus oli elämäsään komeasti menestynyt mies, ja hänellä oli kaikkea sellaista, mistä moni saattoi vain uneksia. Mutta tällä unelmalla oli hintansa, ja se hinta oli parhaillaan pukemassa viimeisiä vaatteita ylleen ja lähtemässä hänen luotaan.
Lörri
 

Re: Ilman sinua?

ViestiKirjoittaja Ylva » 01 Helmi 2016, 21:44

Ylva vastasi jokseenkin kaipaavasti miehen suudelmaan ja hymyili tuolle nyökäten päätään kenraalin kehoitukselle että naisen kannattaisi lähteä. Jotenkin haikea tunne oli naisen sisällä, mutta tämä kerta ei ollut niin vaikea mitä viimeksi oli ollut kävellä pois tuon luota. Jokin oli kieltämättä muuttunut, vaikka syvällä sisimmässä oli vielä rakkautta miestä kohtaan. Se ei kuitenkaan ollut niin palavaa kuin monta kymmentä vuotta sitten. Ehkä se helpotti asioita naisen osalta. Tuo kiskoi vaatekappaleensa ylleen tarkasti ja silmäili vielä huoneen niin ettei tuolta ollut tipahtanut mitään oleellista lattialle tai jotain vähemmän oleellista. Eihän halunnut tahrata miehen mainetta ja saattaa tuota ongelmiin. Nainen vilkaisi eliitin selkää hymyillen hieman ennen kuin asteli ikkunalle haettuaan hanskansa. Aukaisi ikkunan hiljaa ja veti hanskat käteensä kääntyen vielä miehen puoleen. "Hei, Bart", nainen sanoi ja virnisti hieman. "Oli mukava nähdä pitkästä aikaa, sinulla on hyvä elämä älä unohda sitä haaveillessasi jostain muusta", nainen hymähti ja tarkoitti mitä sanoi. Miehen elämässä oli paljon hyvää eikä tuolla ollut pahemmin puutetta mistään sen nainen oli kyllä huomannut. Ylva ei kuulunut tuon maailmaan, ei ollut kuulunut aikaisemmin ja nyt vielä vähemmän. "Nähdään myöhemmin", nainen vielä totesi ennen kuin veti tumman hupun päähänsä ja kiipesi ikkunalle, josta kiskoi itsensä näppärästi talon katolle. Jätti ikkunan auki, mies voisi sen sulkea niin oli helpompaa kuin keplotella sitä kiinni ulkoapäin. Ei aikaakaan kun tummaverikkö katosi kattoja pitkin muualle ja oli kuin tuota ei olisikaan ollut.
Ylva
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 2 vierailijaa

cron