Kirjoittaja Lörri » 31 Tammi 2016, 23:36
Bart seisoi ikkunan edessä, selkä Ylvaan päin ja kuunteli tämän ketomaa tuijotellen taivasta, joka yhä pysyi sysi pimeänä, vaikka alettiin jo olla siinä ajassa, jolloin useimmissa taloissa herättiin ja aloitettiin päivän toimet.
"Sinä sanoit haluavasi aseesi takaisin.", sanoi Bart vakavalla äänellä sen jälkeen kun oli ollut niin pitkään hiljaista, että hän uskoi toisen tulleen valmiiksi puheessaan. Hän kääntyi pois ikkunalta ja asteli naisen eteen, aivan lähelle. Sitten hän ojensi kätensä tarttuakseen Ylvaa hellästi kiinni leuasta, ja kääntääkseen tämän hurjan kauniit ja lumoavat silmät katsomaan suoraan omiinsa. "Lähdetkö sinä minun kanssani hakemaan aseesi takaisin?" Bart jäi odottamaan toisen vastausta. Sitten Bartholomeus vaikeni pitkäksi aikaa, antaakseen naisen toipua noiden tuskallisten kokemusten kertomisesta rauhassa.
"Minä uskon että ymmärrän, miten vaikeaa sinun on kertoa tästä minulle, tai kellekään. Olet urhea, ja ihailen sinua, kun haluat tehdä sen, saatika sitten että olen otettu, koska haluat jakaa tämän kohtalosi minun kanssani. Minulla on montakin syytä haluta saada sinut kanssani noiden Ristinritarien jäljille. Yksi niistä on henkilökohainen halu muussata jokainen luu heidän ruumiissaan. Sinun, ja muiden, vuoksi. Se ei kuitenkaan yksinään riittäisi siihen, että lähtisin tekemään asioille jotain. Sen lisäksi on halu auttaa sinua. Uskon, että sinulle henkilökohtaisesti olisi erittäin tärkeää päästä ottamaan tilanne haltuun heiltä, toipuakasesi. Jollet ole vielä valmis, niin sitten myöhemmin. Seuraavaksi syyksi tulee ammatilliset tarpeet ja pyrkimykset ja se, miten edullista niiden kannalta olisi päästä selvittämään heidän kuvioitaan siellä vähän tarkemmin. Minulla olisi paljon paremmat strategiset työvälineet jos vierailisimme siellä. Ja hyvä strategia säästää aina ihmishenkiä. Mitä pikemmin, sen parempi. Tämä touhu, jota veljeni viljelee, on saatava loppumaan. Ja sitten on tietenkin vielä sellainen asia, että kahdestaan sinun kanssasi...muistan yhä, kuinka mahtavaa meillä oli, mutta siitä on aivan liian kauan aikaa kun olemme oikeasti viettäneet aikaa toistemme kanssa...tiedän, että siihen liittyy asioita, joilla ei pitäisi leikkiä...mutta, kun tässä nyt totta puhutaan. Ylva...minä en mitenkään halua pelastaa sinua. Sinä et ole sellainen nainen. Mutta minä haluaisin seistä vierelläsi kun pelastat itse itsesi." Viimeisillä sanoillaan Bartholomeus viittasi ajatukseen, että jos jokin paikka, ihminen ja tilanne on aiheuttanut voimakasta ahdistusta ja pelkoa, siitä voi päästä, jos sen kaiken kohtaa uudelleen ja kääntää asiat toisin, selviytyy. Bartista oli sietämätön ajatus, että Ylva joutuisi elämään noiden saastojen aiheuttaman tuskan ja traumojen kanssa...vuosikymmeniä? Vuosisatoja? Kauanko susi-ihmiset sitten mahtoivatkaan elää, aika oli pitkä.