Kirjoittaja Wolga » 19 Touko 2016, 11:21
”Aatelisneidot on pahimpia, etkö tiennyt?”, esitti kysymyksen miehelle kuin se olisi ollut päivänselvää. Monestihan se oli, ainakin Thean näkemän perusteella, totta. Ei köyhemmän perheen tyttärillä ollut varaa asettaa puhtoisuuttaan ja hyvää mainettaan arvioinnin alle, joten jos nuo halusivat parempaa elämää ja hyviä naimakauppoja, tulisi tyttöjen käyttäytyä moitteettomasti. Tai olla aivan erityisen kauniita. Aatelisneidot puolestaan olivat jo syntymässä saaneet oikeuden ihan mukaviin rahasummiin, jotka takaisivat heidän toimeentulonsa pitkäksikin aikaa vanhempien kuoleman jälkeen. Niinpä heidän toimeentulonsa ei ollut niin riippuvainen hyvästä maineesta, joten paljon uskaliaampia temppuja näki hänen piireissään – tai niin Thea ainakin ajatteli. Harva toki oli ihan yhtä villi kuin hän itse, mutta hänellä nyt ei ollut mitään menetettävää sillä eihän edes aikonut koskaan naimisiin.
Hukan kutittavat kynnet saivat naisen kiemurtelemaan ja kikattamaan lähes hysteerisesti, hänen ihonsa oli totisesti herkkä kutiamaan. Melkein ärsyttävän herkkä. Thea joutui välillä haukkomaan henkeään naurunsa lomassa, että ei olisi tukehtunut siihen ärsyttävään kutituksen tunteeseen ja sen aiheuttamaan nauruun. ”Älä, älä”, nainen aneli kiljahtelevan naurunsa lomassa ja pyrki pakoon toisen otetta, ”lopeta”, vinkui kärsivänä naurunsa keskellä. Hetken tätä kidutusta kesti, kun mies näytti lopulta luopuvan toimistaan ja siirtävän huomionsa hänen kaulaansa. Thea oli hetkeksi ehtinyt unohtaa hieman kivistävän tunteen kaulallaan, ei se mitään loputonta tuskaa tuottanut vaan lähinnä muistutteli silloin tällöin siitä, että hänet tosiaan oltiin merkitty. Tänä yönä se muistutus tuntui hyvältä, oli pyörryttävää ajatella että hän tosiaan juuri nyt kuului vain tuolle silmälappuiselle, arpiselle miehelle keskellä tätä metsää. Huomenna sen tuoma muistutus olisi todennäköisesti paljon raastavampi ja kivuliaampi, jos nyt ei fyysisesti niin henkisesti. Mutta se olisi vasta huomenna ja huomista hän kieltäytyi muistelemasta.
”No ollaanpa sitä nyt niin huolissaan”, hymähti kiusoitellen ja taivutti päätään jotta voisi tarjota paremman näköyhteyden kaulaansa. Vilkaisi toista, kun anteeksipyytävään sävyyn pahoitteli innostuneensa liikaa. Thea hymähti vastaukseksi ja kohautti olkiaan puolihuolimattomasti. ”Kukapa ei”, myönsi ja mutristi huuliaan, eipä häntä ollut häirinnyt miehen omistavat otteet – sehän oli vain kiihdyttänyt hänen nautintoaan ja hulluuttaan. ”Ei se ole kipeä”, vastasi lopulta aiempaan kysymykseen ja suoristi päätään, hivuttautui hieman lähemmäs miestä ja kurottautui suutelemaan tuon huulia.