Kirjoittaja Wolga » 14 Kesä 2016, 11:44
”Kokemuksesta”, Thea virnisti ilkeästi, kun Elly piruili siitä että hänen olisi turha puhu maineen pilaamisesta. ”Mutta minä, toisin kuin epäilen että sinä, olin valmis pilaamaan oman maineeni näiden aatelisten silmissä”, jatkoi vielä ylimieliseen, toista alistavaan sävyyn. Katseli tuota typerää, ajattelematonta naista nenänvarttaan pitkin, eikä ottanut askeltakaan enää kaksikkoa kohden. Fergus näytti jääneen nyt ilman kummankin naisen huomiota, kun tämä sinisilmäkin vetäytyi kauemmas miehestä – selvästi miettien hänen sanojaan. Hymähti, kun nainen päätyi luovuttamaan ja yritti säilyttää itsevarman ja järkähtämättömän olemuksen, mutta Thean silmissä toinen oli jo kuin pieni, typerä tyttö. Ei mikään enää saisi hänen ajatuksiaan muuttumaan. Epäilemättä joku oli kehottanut neitoa tekemään näin, tuskin toinen olisi keksinyt tätä itse, saati uskaltanut puhuttaa ketään joka olisi voinut antaa tuolle uutetta juomaan tiputettavaksi. Neidon marssiessa hänen ohitseen, antoi Thea katseensa seurata toisen kulkua. Sen sijaan, että olisi kysynyt pitikö epäilyksensä paikkansa, niin tyytyi huikkaamaan naisen perään: ”Ei kestä kiittää”.
Tämän jälkeen katse siirtyi susimieheen, joka romahti niin surkeana maata vasten polvilleen. Vaikka Thea tiesi, että tämä kaikki oli vain sen typerän litkun ansiota ja Ferguksella itsellään hyvin vähän mitään vaikutusvaltaa tilaansa, ei nainen pystynyt estämään ärtymyksen tunnetta joka sisällään kasvoi. Katseli kuinka kyyneleet kastelivat poskia ja lopulta partaakin, silmiä pyöräytettiin turhautuneesti ja lopulta alistunut huokaus karkasi naisen keuhkoista. Thea astui nuo muutamat askeleet miehensä luokse ja polvistui tämän vierelle, kosketti vahvaa hartiaa joka nyt tuntui musertuvan pohjattoman sydänsurun alle. ”Fergus, usko pois että kiusaan sinua vielä tästä hyvästä”, hymähti ja puristi miehensä olkaa rauhoittelevasti ennen kuin siirsi kätensä noihin vahvoihin, karheisiin hiuksiin. Silitti miehen takaraivoa rauhallisin vedoin, samalla rauhoittava hyräily kumpusi jostain sydänalastaan ilmoille – ei hän miestään nyt tämmöiseen jamaan halunnut jättää. Ei ollenkaan. ”Ehkä voisit nyt tyytyä minuun, kun tuo tyttö niin julmasti hylkäsi sinut”, äänessään oli hiven huvittuneisuutta, mutta pyrki miehensä vuoksi pitämään kasvonsa peruslukemilla. Eihän hän tiennyt kuinka herkistävästi tuo aine mieheen vaikuttaisi. ”Mennäänkö majatalolle lepäämään, ehkä huomenna jo helpottaa?”, ehdotti ja kallisti päätään. Tietenkin Theaa harmitti, että ilta päättyi nopeammin kuin oli alkanutkaan, mutta ei hän aikonut viedä miestä enää tuolle kartanoon tässä kunnossa. Ei aikonut päästää alttiissa tilassa olevaa miestä muiden haaskalintujen nokittavaksi.