Sinun maailmasi || Wolga K-18

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 21 Kesä 2016, 23:31

Thea yritti vielä puhua järkeä veljelleen, joka selvästi oli ottanut Ferguksen sanat itseensä. Ei tuota sisupussia näyttänyt siskon puheet kiinnostavan, kävi vain nurisemaan lisää. Susimiehen virne kääntyi alaspäin irveeseen. Kyllä hän varsin hyvin tiesi miksi Thea seisoi siinä heidän välissään, pitääkseen heidät erillään, joka oikeastaan toimi. Kumpikaan ei halunnut satuttaa naista, tuo ei saisi jäädä käsirysyn väliin, jos tästä moinen tilanne kehkeytyisi.
"Tsh, näinkö on? Kerro minulle, jos sisikosi hyvinvointi on niin kallisarvoista sinulle. Niin millainen veli katsoo vain sivusta kun omat vanhemmat lähettävät sisikokullan pohjoiseen, pois perheen luota, vain koska hän on raskaana? ...Helvetin moista hyvinvointia tosiaan." Fergus totesi sarkastiseen sävyyn, samalla kun kasvoilla paistoi halveksinta.

Punainen katse kääntyi Theaan, se yritti pyytää tuota siirtymään, mutta olihan se selvää ettei tässä niin kävisi. "Poika, tiedät kyllä itsekin, että siskosi rakastaa minua aivan liikaa, hän seisoo turvanani hamaan loppuun." Fergus kävi härnäämään. Kyllä hänellä teki jo mieli käydä mokomaan koltiaiseen käsiksi, mutta todellakin edessä seisova Thea esti häntä, hillitsi, piti huolen ettei hän tehnyt mitään typerää. Mutta nainen ei estänyt häntä olemaan kiero itsensä, joka ylliytti vastapuolen olemaan se idiootti tässä asiassa. Ehkä hän saisi siitä kuulla myöhemmin, mutta hän oli aivan liian ärtynyt tällä hetkellä välittämään.
"Ja muutenkin, lupasin jo vaimolleni etten aio tapella... Ellei minua pakoteta." Fergus vielä ilmoitti, nostaen kätensä lanteilleen uhmakkaana, irvistellen vielä ilkeästi.
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 22 Kesä 2016, 00:10

”Et sinä voi ymmärtää, tuollainen villi joka ymmärtää vain metsän ja eläimelliset tarpeet”, John sylkäisi sanat suustaan, antamatta toisen sanojen järkyttää itseään – vaikka kyllähän sen saattoi nähdä, että ne koskettivat. Sen näki noissa vihertävissä silmissä. John tiesi myös, että miehen sanat hänen siskonsa seisomisesta toisen rinnalla olivat varmasti aivan totta, mutta hän ei uskonut eikä halunnutkaan uskoa, että se johtui oikeasta rakkaudesta. Se oli julman ja kieron manipuloinnin, ehkä jonkun taian, tulosta. Jotain sellaista, jota siskonsa ei ollut kyennyt vastustamaan, joka oli vienyt naisen kynnet ja sielun. Kaiken. Niin nuorukainen uskoi, eikä halunnut nähdä mitään muuta vaihtoehtoa. ”Ja sinä tiedät, että hän ei koskaan jättäisi veljeään pulaan”, ei nuorukainen ollut varma, että tiesikö mies sitä. Syytä kuitenkin olisi.

Thea ei tosiaan reagoinut tuohon käskevään katseeseen, joka ääneti kehotti häntä siirtymään syrjään. Käsi painettiin sille lähes olemattomalle kummulle, kohtaan jonka alla ihmisnaisen ja ihmissusimiehen lapsi kehittyi. Voisiko se päättää tämän torailun joskus? Ehkä, ehkä ei. Pitkästä aikaa nainen tunsi olonsa neuvottomaksi, tunsi että ainoa asia jonka saattoi tehdä tilanteen pelastamiseksi oli juuri tämä – seisoa kahden toisilleen rähisevän välissä. Selvästi nuo pässinpäät eivät kuunnelleet häntä kumpikaan, eivät ottaneet hänen kehotuksiaan erkaantumisesta vastaan ollenkaan. Ja hän myös tiesi, että jos siirtyisi tästä pois, olisi piru merrassa. ”Nyt riittää”, sähisi ja mulkaisi ensin veljeään, sitten miestään. ”Sinä laitat sen tikarin nyt pois ja lähdet”, käskytti veljeään ja siirsi sitten katseensa Fergukseen, ”sinä lopetat tulen ruokkimisen”. Kyllähän nainen tiesi kuinka mukavaa päänaukominen oli, se oli kuitenkin ihan puhdasta riidan haastamista ja täysin perustelematonta, typerää. ”Minä en halua, että teihin kumpaankaan sattuu”, yritti sanoillaan vedota härkäpäiden haluun kokeilla, että kumpi oli oikein kumpi.

Siskonsa sanat saivat Johnin aavistuksen epäröimään, laskemaan tikariaan aavistuksen mutta pitämään sen silti valmiina. Ei hän voisi perääntyä, ei hänen kunniansa kestäisi perääntymistä. Niinpä ase nostettiin osoittamaan suoraan kohti Ferguksen kasvoja. ”Minä tiedän tasan tarkkaan mihin tämä täytyy iskeä, jotta kurja maallinen vaelluksesi päättyy tähän paikkaan”, nuorukainen sivuutti jälleen siskonsa pyynnöt ja kohotti katseensa susimieheen, ei aikonut totella siskon anelua nyt. John totisesti tiesi, hän oli harjoitellut paljon.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Kesä 2016, 09:27

"Ha ha, jättäisiköhän sitten pulaan, jos oikeasti tuikkaat sen tikarin oikeaan paikkaan?" Fergus naurahti Johnin sanoihin. Ties millaiset vihat nuorukainen saisi niskaansa, jos oikeasti kykenisi onnistumaan susimiehen nirhaamisessa? Rakkaus oli voimakas tunne, joka sai kenet tahansa tekemään pahojakin asioita. Kostonhimo oli yksi niistä vahvimmista tuntemuksista, jota rakkauden menetys tuottaisi.
Thea kävi komentamaan jälleen kaksikkoa, tällä kertaa kipakammin. Siinä missä nuorukainen, kävi Ferguskin katsahtamaan naista, ensi kertaa hieman anteeksi pyytävästi. Niin kyllä hän toista ruokki ja ylytti typeryyksiin, mutta toinen oli vain niin pirun sietämätön pikku nilkki. Se todettiin uudemman kerran, kun tikari kohotettiin osoittamaan miestä ja varsin uhmakkaat sanat tälle suotiin siinä samalla.

Fergus alkoi pikku hiljaa kypsyä tähän pelleilyyn ja se alkoi näkyä miehen kasvoilla. Oli hän pistänyt naisen vihjailevat käden liikkeet vatsallaan merkille, mutta tilanne söi häntä aivan liikaa, eikä kukaan tässä olisi naista satuttamassa, taikka tuon sisällä kasvavaa lasta. Ainoaa jota kohta sattuisi olisi tämä itserohkea nulikka.
"No mikä sinua vielä estää?!" Susimies ärähti ja kävipä kohottamaan kätensä aikeena tarttua ratteeseen, joka tikarin myötä oli ojennettu siihen käden ulottuville. Ote olisi tiukka ja yrittäisipä mies vääntää käden vielä ympäri asentoon, joka saisi nuoremman tiputtamaan aseensa silkasta kivusta. Mutta toki, jos poika todella oli ketterä ja kyvykäs, joutuisi Fergus varmasti käyttämään nyrkkejään, toki ensin kun olisi viimein vetänyt Thean käsivarresta pois tieltä.
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 22 Kesä 2016, 20:16

Siinäpä sitä tosiaan oli pinteessä, kun kaksi miestä torailivat hänen ylitseen toisilleen ja olivat hyvinkin valmiita ottamaan painit. Muuten ehkä olisikin sen antanut tapahtua, mutta kyllähän hän tiesi että tässä olisi mahdollisuudet suureenkin vahinkoon – todennäköisesti veljelleen koituvaan. Noiden sanailu siitä, että kumman puolella hän olisi, sai Thean mietteliääksi. Rakkaus on tosiaan valtava voima, sellainen joka oli jo kerran vienyt naisen pois perheensä luota ja varmasti veisi vielä uudestaan, se saisi hänet asettumaan vaaraan miehen puolesta – olihan jo asettunutkin muutamaan kertaan. Saisiko se hänet kääntymään veljeään vastaan? Kaiketi. Täytyi vain toivoa, että moista tilannetta ei tulisi vastaan sillä jos veljensä onnistuisikin tuikkaamaan miestä oikeaan kohtaan ja riittävän syvälle, niin hän tuskin koskaan voisi antaa sitä anteeksi. Saati palaisi perheensä luokse tätä vähääkään. Mutta kostaisiko? Ei Thea osannut sanoa. Hieraisi mietteliäänä vatsanseutuaan ja kohotti sitten terävän katseen veljeensä, tuimana ja vaativana. Ei kuitenkaan sanonut mitään, tiesi että veljensä jo ymmärsi mitä hän toiselta halusi. Kirje oli rypistynyt jo ruttuiseksi naisen tiukassa otteessa.

John oli tosiaan harjoitellut ja onnistui luikahtamaan pois ojennetun käden tieltä ja välttämään miehen otteen, epäilemättä se olisi ollut koko kyräilyn lopettava ja kivulias. Pojan sydän sykki rinnassa innokkaana ja kiihkeänä, hän kyllä pistäisi tuon pedon ruotuun. Kuuli siskonsa kiljahtavan vielä komennuksia ja näki kuinka toinen vedettiin pois heidän välistään. Mikäli mies iskisi häntä nyrkillä, ei poika sitä ehtisi väistää vaan saisi tuntea kuinka kova luuviitonen osuisi kasvoihinsa ja joutuisi perääntymään muutaman askeleen. Siitä kuitenkin sisuuntuneena hän hyökkäisi tikarinsa kanssa kohti susimiestä, aikomuksenaan sohaista toista jonnekin kyljen alueelle – ehkä jopa keuhkoon suoraan. Hän todella aikoi kaataa tuon pedon, vaikka edelleen epäili näkevänsä hieman tähtiä.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Kesä 2016, 20:49

Fergus joutui vetämään Thean pois tieltä, toivoen että nainen tajuaisi pysyä erossa kahden miehen käsikähmästä, kun kerran tikari oli koko tappelussa mukana. Se nyt tästä puuttuisi, että Thealle kävisi ikävästi. Äreänä murahtaen, kävi Fergus puristamaan kätensä nyrkkiin ja napakka isku kävi vasten pojan poskea. Siinä sai aatelinen hipiä vähän tuntea elämän raakuutta.
"No yritä nyt edes!" Fergus ärähti, Johnin joutuessa ottamaan askelia taakseen, pysyäkseen pystyssä. Toinen taisi hänen kehoitustaan kuunnella ja kävikin nyt tikarin kanssa sohimaan kyljen tiennoille. Susimies pyrki sitä väistämään, mutta joutui irvistämään, kun tikarin terävä kärki viilsi kylkeen viillon. Ei se hengenvaarallisen syvä ollut, mutta piru että hopea sitten pisti polttamaan ja jätti ikävät jälki kirvelyt jälkeensä.

Kipu suututti ihmissutta entisestään ja se sai voimakkaan kouraisun kulkemaan kehon läpi. Miehen irvistys näytti asteen leveämmältä, lähes petomaiselta. Väistöliike oli antanut miehen asentoon kierrettä, jota tämä nyt käytti hyödykseen uuden nyrkin iskun voimaksi. Meni se perille tai ei, kävi Fergus vielä hamuilemaan tuota asekättä otteeseensa, eihän sitä nyt ollut hyvä antaa hutoa ihan miten sattuu.
Susimiehen ärinä oli alkanut käymään enemmän murinaksi ja näyttipä viha puskevan pintaan susimaisia piirteitäkin, pitkät suipot ja karvaiset suden korvat, sekä karvoitus joka näytti alkavan miehen niskasta selkää pitkin pitkänä raitana. Seuraavaksi iskisi vaikka hampaansa tuon kurkulle, jos tilaisuuden saisi.
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 22 Kesä 2016, 21:51

Hetkellinen riemu ja lisääntynyt itsevarmuus villitsi Johnin mielen, kun tajusi osuneensa susimiehen paljaaseen ihoon. Tietysti vain raapaissut, mutta osunut joka tapauksessa. Kyllä hän voisi osua paremminkin, uudestaan. Ja samalla, kun peto kiertyi nyrkkinsä kanssa häntä kohti, pyrki nuorukainen uuteen hyökkäykseen. Valmiiksi kyyry asento auttoi häntä osittain väistämään tuon nyrkin, mutta se kolahti kivuliaasti hänen olkaansa saaden aikaan koko käsivarren mitalta pistelyä ja puutumista ja tietysti tikaria pitelevään käteen. Saattoi nuorukainen myös huomata muutoksen syttyvän tuossa vastenmielisessä olennossa, kuinka sen ääni muuttui syvemmäksi ja eläimelliseksi. Kuinka siskonsa saattoi? Jälleen tikarikättä tavoiteltiin, mutta vikkelä nuorukainen pääsi perääntymään. Ja sitten lähtemään uuteen hyökkäykseen miestä kohti, hän kyllä ottaisi tuon hengiltä vaikka oma henki menisi.

Neuvottomana nainen katseli kahden miehen, nuoren ja vähän vanhemman, tanssia edessään. Jos veljensä vastustaja ei olisi ollut hänen oma miehensä, olisi Thea saattanut olla ylpeäkin. Näki Ferguksen saavan haavan ja veljensä saavan vastavuoroisesti nyrkistä olkaansa, mikä selvästi aiheutti horjuntaa nuoressa varressa. Hälyttävin merkki tapahtui kuitenkin miehessään, kyllähän hän tunnisti toisen muutoksen välittömästi – tai ainakin sen osittaisen, ei nainen ollut varma antaisiko Fergus itsensä muuttua kokonaan. Tämä oli kuitenkin riittävästi vakuuttamaan hänelle, että veljensä oli nyt onnistunut ärsyttämään susimiestä niin, että toinen ei varoisi – ei edes Thean vuoksi. Niinpä, sen enempää ajattelematta nainen syöksyi siihen pienen pieneen väliin, joka kaksikon välille jäi. Käänsi kasvonsa kohti Johnia ja selkänsä niin lähelle miestään kuin saattoi. Näki hämmentyneen ilmeen nuoremman kasvoilla, jonka jälkeen tunsi tikarin kylmän ja karkean suudelman kyljellään. Naisen onni, että veljensä oli ehtinyt reagoida riittävän ajoissa – muuten tuo terä olisi kyljen haavoittamisen sijaan tuikannut reiän hänen keuhkoonsa. Vinkaisu karkasi naisen huulilta ja käsi painautui kylkeä vasten, tunsi sen tahriintuvan tahmeaan ja lämpimään vereen.

John kalpeni, säikähti ja tiputti tikarin käsistään – ei sen ollut koskaan, ei koskaan tarkoitus osua siskoonsa. Poika polvistui nyt naisen eteen ja painoi kädet kasvoilleen, voihkaisi kivuliaasti. ”Thea…”, ei poika saanut muuta sanaa suustaan. Tunsi kuitenkin kuinka siskonsa laski kämmenen olalleen, ei puhunut mitään mutta tunsi kuitenkin kämmenen painon ja lämmön. Se tuntui lohdulliselta.


// Tietty se tulee väliin! Sehän on kuolematon !
Jaja, jos sulla oli jotain muuta mielessä niin mää voin kyllä korjailla tuota jotenkin :) //
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Kesä 2016, 22:47

Mokoma pikkusintti oli liukas kuin käärme. Entistä terävemmät kynnet yrittävät kahmia poika otteeseensa ihan mistä vain, mutta toinen vain pakeni ja väisteli. Hampaat pitkässä irvessä, susimies oli jo aikeissa käydä päälle hampaat edellä, mutta jokin tunki yllättäen tielle. Mies päästi ärähdyksen, katsoen vihoissaan alas eteensä, nähden ne tutut mustathiukset, tuntien myös kuinka naisen selkä painautui hänen rintakehää vasten. Peto tuntui hetkeksi hellittävän ja Fergus oli jälleen aikeissa käydä vetämään Thea pois tieltä, samalla kun John teki hätäisen liikkeen.
Nainen vingahti ja veri oli susimiehelle varsin tuttu haju, joten pieninkin pisara sai jo miehen ilmeen muuttumaan järkyttyneeksi. John itsekin älysi mitä oikein oli tehnyt ja tikarin metallinen kalahdus kävi, kun ase tippui nuorukaisen otteesta. Poika näytti katuvan ja säikähtävän tekoaan, kun lankesi alas polvilleen. Thea puolestaan oli varsin armollinen, käydessään veljeään lohduttamaan. Osuma ei ilmeisesti ollut niin paha, mutta susimies ei kyennyt sitä nyt näkemään.

Fergus tunsi hengityksensä kiihtyvän, siinä tuijottaessaan alas kaksikkoon. Jo entuudestaan vihasta sekainen mieli ei ottanut rakkaan Thean satuttamista niin hyvällä. Jokunen selkärangan luu kuulosti rasahtelevan muutoksen yrittäessä puskea vielä pidemmälle. Karvapeitteen alle jäänyt iso koura kävi tarttumaan Thean hartiaan vaativasti, repiäkseen tuon kauemmaksi kyyristelevästä pojasta. "Satutit vaimoani." Miehen ääni oli sekoitus matalaa ääntä ja pedon murinaa. "Hän kantaa lastani, helvetin nulikka..." Peto yritti päästä naisen ohi ja repiä pienempänsä ylös paidan etumuksesta.

//No mutta tietenkin, pääsi ihan unohtumaan! :DD
Ja ei tos mitään, toi on hyvä :3 //
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 22 Kesä 2016, 23:19

Haavaa kirveli ja poltteli, voisiko lapsi hänessä tehdä hänet allergiseksi hopealle? Ajatus oli vain nopea ja se pyyhkäistiin pian pois, tuskinpa vain. Lapsihan sai hänen vertaan. Oli se varmasti pientä nirhaumaa syvempi, ainakin siitä vuoti verta enemmän ja se tuntui kipeämmältä – Thea oli kuitenkin varma, että ei mitään tappavaa. Jälki siitä varmasti jäisi, mutta niitä olikin alkanut kertymään tasaiseen tahtiin sen jälkeen, kun oli ryhtynyt kulkemaan miehensä kanssa. Nainen piteli kättään katuvan pojan, erehtyneen lapsen olalla ja hengitti hitaasti rauhoitellessaan itseään ja vähän muita läsnäolijoita olemuksellaan. Jos se toimikin jaloissaan nyyhkivään poikaan, niin ei se toiminut enää mieheen selkänsä takana.

Tunsi kuinka vaativa koura pureutui hartiaansa ja repi häntä kauemmas pojan luota, tietysti nainen vastusteli, olihan John kaikesta huolimatta hänen perhettään. Ja tehnyt kaiken hänen ja heidän kunniansa vuoksi, vaikka se olikin turhaa sillä mikään ei häntä saisi miehensä rinnalta siirtymään. Paitsi, jos toinen nyt tappaisi katuvan lapsen, nuorukaisen joka ei vielä täysi-ikäiseksi ollut päässyt, pojan jota hänkin oli hoivannut ja opettanut ollessaan itsekin vielä lapsi. Jonka kanssa leikkinyt ja iloinnut. Ei hän kuitenkaan ollut miestään voimakkaampi, joten joutui yrityksestään huolimatta siirtymään pois tieltä ja horjahtamaan tullessaan repäistyksi kaksikon välistä väljemmille vesille.

John ei puhunut mitään, kun mies lausui nuo petomaiselta jylinältä kuulostavat sanansa, poika pelkäsi koko sydämestään mutta tunsi ansaitsevansa kaiken mitä tuleman piti. Hän tosiaan oli satuttanut siskoaan, jota hänen ei koskaan ollut tarkoitus satuttaa. Ei vaikka toinen oli hairahtunut. Poika kuitenkin oli nähnyt siskonsa rakkauden, kun toinen asettui heidän väliinsä yhä uudelleen ja uudelleen – eikä hän voinut naista rakkaudesta syyttää. Ja hän oli melkein… Ei voinut edes ajatella, että mitä melkein oli tapahtunut ja olisi tapahtunut jos hän ei olisi reagoinut. Niinpä, kun siskonsa suoja siirtyi hänen tieltään ja jätti hartiaansa vain tunteen puristavista sormista, huomasi poika nousevansa pian ilmaan noissa pedon käsissä. Eikä John puhunut mitään, puri vain hampaansa yhteen niin että leukaperätkin kiristyivät.

Thea tunsi pelon ja tuskan kylmän kouran pureutuvan sydämensä ympärille, tunsi kuinka pelkäsi hänen rakkautensa ja veljensä hengen puolesta. Hän tiesi, että ei voisi rakastaa miestä, joka tappaisi alistuneen. Eikä voisi elää, jos antaisi sen tapahtua. Ja hän halusi rakastaa ja hän halusi elää. Niinpä nainen teki jotain itselleen hyvin epätyypillistä ja epätoivoista. Hän heittäytyi miehensä jalkojen juureen polvilleen ja kohotti kämmenensä nojaamaan miehen lantioon, kuin rukoillen itseään suurempaa. ”Fergus…”, aneli ja tunsi kurkkuaan kuristavan, ”älä tee sitä, älä tee sitä minun ja meidän tähden”, nyyhkäisy vavahdutti vartaloa.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Kesä 2016, 23:44

Käsivarsi tärisi, mutta siinä oli tarpeeksi voimaa nostaa nuorukainen ylös ja roikottaa tuota yhdenkäden otteessa. Matalan murinan välistä saattoi kuulla, kuinka Fergus hengitti syvään epätasaisesti. Järjen rippeet olivat heikoilla, poika oli piinannut häntä hermostumis pisteeseen asti ja yllyttänyt entisestään tikarin viillolla, joten Thean satuttaminen oli jo iso sysäys järjettömyyden puolelle.
Vapaa käsi näytti kouristelevan valmiina repimään jotain pojasta ulos, käsi nytkähtikin varsin uhkaavastikin jo, mutta jokin tuntui heittäytyvän hänen jalkojaan vasten. Punainen katse kävi tuijottamaan alas naista, joka nyt aneli häntä lopettamaan, olla tekemättä sitä. John ei tuntunut pyristelevän vastaan, joten tuo jopa tuntui ottamaan kohtalonsa vastaan avosylin ja sen mies kyllä tuolle mielellään soisi, mutta...

Ferguksen katse kävi vielä nuorukaisessa ja siitä palasi takaisin Theaan, mies epäröi. Ei nainen näin ikinä anellut häneltä tai keneltäkään mitään. Tuo hailakan ruskea katse tuntui pakottavan petoa miehen sisällä perääntymään ja palautti järjen takaisin mieleen. Irveen puretut hampaat narskuivat toisiaan vasten, susimiehen käydessä vielä sisäistä kamppailua itsensä kanssa.
"GrrhhAAH!" Fergus tyrkkäsi otteesaan olevan nuorukaisen maahan, purren samalla turhautumistaan huutamalla, jääden sitten tasaamaan hengitystään. "Luikki pakoon ennen kuin muutan mieleni!" Mies ärähti, polkien vielä jalkansa uhkaavalla tömähdyksella pojan suuntaan pelotellakseen tuon pakoon.
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Kesä 2016, 00:22

Ei Thea voinut edes katsoa veljeään, joka roikkui siinä yhden käden otteessa avuttomana ja ilmeisen haluttomana edes taistelemaan oikeudestaan elää. Se kosketti häntä syvästi, toisen järkytys teostaan ja se kuinka nyt oli varsin valmis ottamaan kohtalonsa vastaan – kuin rangaistakseen itseään typeryydestä. Ja hän tiesi, arvasi, että tässä mielentilassa mikään ei miestään estäisi. Ainakaan mikään, mikä oli pojasta lähtöisin. Ja siksi hän oli heittäytynyt jalkoihin, tavoitteenaan pelastaa kaikki hänelle tärkeä ja rakas. Edes tämän kerran, ehkä seuraava kerta ei olisi enää hänen käsissään joten täytyi vain toivoa, että seuraavaa ei tulisi.

Odottaminen oli piinallista, se viilteli hänen sydänalaansa julmasti ja ilkkui häntä voimattomuudestaan – jos olisi ollut ihmissusi, hän olisi voinut pysytellä veljensä suojana eikä hänen nyt tarvitsisi nyyhkiä miehensä jaloissa armoa. Ei itselleen, vaan tuolle pojalle joka typeryydestään oli joutumassa maksamaan kovimman mahdollisen hinnan. Punaisten silmien raivokas, nopea katse hänessä ei vielä riittänyt vakuuttamaan ja miehen huomion palatessa roikottamaansa nuorukaiseen, tunsi Thea kyyneleen poskellaan. Katseen viimein palatessa häneen, vastasi nainen omalla katseellaan siihen ja räpsäytti tuuheita ripsiään saadakseen kyynelsilmät kirkkaammiksi ja häivyttääkseen typerän vetistelyn kasvoiltaan. Hetken Fergus vielä poikaa kannatteli, kunnes iättömältä tuntuneen ajan jälkeen huudon saattelemana päästi nuorukaisen irti. Miehen käsky näytti saavan Johnin suoristautumaan maasta ja nainen huokaisi helpottuneena, vilkaisi poikaa joka hitaasti näytti nyt perääntyvän. ”Tottele, minä en voi pelastaa sinua enää uudelleen. Älä enää koskaan tee mitään näin typerää”, sätti poikaa, ”sinä olet minun veljeni, enkä minä voi elää maailmassa jossa sinua ei ole. Tämä on kuitenkin minun maailmani nyt, minun mieheni, minun tieni etkä sinä sitä voi muuttaa vaikka tappaisit kaikki maailman hukat”, piti pienen tauon ja huokaisi vapisten, ”kerro samat terveiset myös isälle. Rakastan sinua, mutta mene nyt ja olisi parempi kun emme enää tapaisi”, viimeiset sanat saivat kivuliaan sävyn. Kuuli kuinka poika pyysi anteeksi ja kääntyi sitten kannoillaan, lähti juoksemaan pois heidän luotaan ja majatalosta, jättäen tikarin lattialle jonne se oli kädestään tipahtanut.

Katseli pojan selkää niin kauan, että se vilahti kulman taakse. Sen jälkeen Thea painautui miehensä jalkoja vasten ja tunsi voimiensa pettävän, painoi otsansa reiteen. ”Kiitos”, kiitti miestään hiljaisella äänellä, tarkoittaen kuitenkin kiitostaan.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Kesä 2016, 08:47

Matala murina jatkui uhkaavana koko sen ajan kun Thea kävi puhumaan veljelleen. Ne sanat eivät susimiestä tällä hetkellä koskettaneet, jos ensi kerta tulisi ei hän olisi niin armollinen. Thea tuntui sen tietävän, kun pyysi pojalta etteivät he enää näkisi. Se sai Ferguksen vilkaisemaaan alas naiseen. Tuon ääni oli särkynyt ja surullinen, oliko se hänen syytään? Ehkä, mutta jos poika ei olisi ryhtynyt uhittelemaan, ei tähän tilanteeseen oltaisi jouduttu.

John viimein käänsi heille selkänsä pyydeltyään vielä siskoltaan anteeksi. Tunnelma kaksikon välillä oli ikävä, mutta Fergus ei tuntenut synpatiaa muuta kuin vaimolleen, tai huolta se taisi enemmän olla.
Thean käydessä voimattomana painautumaan miehensä jalkoja vasten, tunsi tämä kuinka pintaan puskeneet suden piirteet lähtivät ottamaan takapakkia.Susimies laski kätensä hetkellisesti naisen päälakea vasten, pyytäen tuota hölläämään. Mies astui ovelle, jonka edessä tuo hopeinen tikari lepäsi, se nostettiin kahvasta varovasti käteen ja asetettiin pöydälle oven viereen. Ovikin käytiin sulkemaan varsin rauhallisesti.

"Thea..." Jo tutun kuuloinen miehen ääni sanoi. "Olisin tappanut hänet, jos et olisi ollut siinä." Fergus tunnusti kääntyen nyt naisen puoleen. Kasvot ja muu ruumis oli entisellään, pientä ikävää lihasten jännitystä hän saattoi tuntea, mutta siitä ei nyt välitetty. Fergus asteli takaisin vaimonsa vierelle ja kyykistyi halaamaan tuota."Olisinko menettänyt sinut, jos olisin sen tehnyt?"
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Kesä 2016, 09:32

Se oli ensimmäinen kerta, kun oli nähnyt mielensä tällaisena – tai ei oikeastaan sillä olihan hän nähnyt tuon täydenkuun aikaan, mutta ei sitäkään aivan saattanut tähän verrata. Nyt toinen ei ollut tuntunut järjelliseltä, vaan pelkästään kostonhimoiselta ja raivokkaalta. Ei toki käynyt kieltäminen, etteikö John itse olisi moisia tuntemuksia kaivamalla kaivanut pitkään kohtalaisen rauhallisena pysytelleen susimiehen sisältä ja kaiketi häneen osunut terä oli katkaissut kamelin selän, mikä toisaalta oli ihan ymmärrettävää kyllä. Ja osaksi hänenkin vikansa. Ehkä, ehkä John olisi saanut vain kunnon läksytyksen ja päässyt sitten ruhjottuna, mutta hengissä ja vammautumatta kotiin, jos hän ei olisi syöksynyt tikarin eteen sekä miehensä, että veljensä turvaksi. Kämmen päälaellaan sai naisen vetäytymään hieman irti miehestään, tunsi ryhtinsä lysähtävän eikä hän edes yrittänyt nousta siitä lattialta. Tajusi puristavansa sitä pahaista kirjettä edelleen sormissaan, olisipa vain vanhempansa tienneet että mihin vaaraan olivat Johnin asettaneet, kun olivat lähettäneet tuon heidän luokseen.

Fergus kuulosti omalta itseltään puhuessaan, se oli hyvä. Hän ei olisi jaksanut enää rauhoitella ketään, kaikki meni itsensä kasassa pitämiseen. Nämä olivat tuntuneet jäähyväisiltä, ei tältä ollut tuntunut kun oli hypännyt vaunuista metsään, eikä aikaisemmin sen jälkeen. Tänään lausutut sanat sinetöivät hänen päätöksensä olla tapaamatta perhettään, rakasta perhettään, enää. Ja vain siksi, koska rakkautensa Fergukseen oli kiihkeämpi ja palavampi, vaikka kiintymys molempien välillä oli sama. Tämä oli kaiketi se hinta, joka hänen piti vain maksaa miehensä rakkaudesta, elämästä ihmissusi alfan rinnalla. ”Tiedän”, myönsi, kun susimies kertoi, että olisi tappanut nuorukaisen ilman häntä. Siksihän nainen oli toisen jalkoihin syöksynyt. Painautui viereensä kyykistyneen miehen halaukseen ja kiersi omat kätensä niskaan, tutulta ja oikealta tuntuvalla tavalla ja perheen menettämisen aiheuttama kirvely tuntui hieman helpottavan. Näin se vain kuului olla. Kysymys sai naisen värähtämään ja vetäytymään hieman, suuteli miehensä poskea hellästi ja olisi vain halunnut sanoa, että sitä ei kannattaisi pohtia tätä enempää.

”Olisit”, hiljaisuuden jälkeen vastaus tuli suusta varmana ja kiertelemättä, ”en olisi voinut elää kanssasi sen jälkeen, kun olisit tappanut alistuneen lapsen, minun pikkuveljeni”, perusteli ja katseli miehensä kasvoja synkkäilme omillaan, ”kaiketi se olisi tuntunut eriltä, jos John olisi jatkanut hyökkäystään viimeiseen asti. Taisteluissa kuolee rakkaita, mutta nyt poika lopetti ja heitti aseensakin”, enempää aiheesta ei aiottu enää puhua ja Thea veti hieman vavahtaen henkeä keuhkoihinsa, kylkeä kirpaisi kylkiluiden liike.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Kesä 2016, 10:12

Halaus tiukentui Thean ympäriltä, tuon käydessä myöntämään sen karun totuuden, että nainen olisi jättänyt hänet. Mies olisi katunut tekoaan syvästi, mutta hänen ja pojan onneksi Thea oli ollut siinä sutta hillitsemässä. Ehkä hän oli sen totuuden tiennytkin rauhoittuesaan, hän ei kyennyt näkemään elämäänsä enää ilman Theaa. Nainen oli hänelle kaikki kaikessa, kuin myös se lapsi, joka tuon sisällä kasvoi.
Tapahtunut sai miehen miettimään omaa petomaista puoltaan, jota hän oli kokoelämänsä vain ylistänyt ja ruokkinut vahvemmaksi. Mitä jos lapsi syntyisi Thean kaltaisena ihmisenä? Entä jos hän suuttuisi tällä tavalla ja tekisi jotain typerää? Ei kai hän omaa lastaan... Eih, ei hän halunnut ajatellaa sellaista.

"Anteeksi." Fergus kuiskasi hiljaa, ehkä se oli anteeksipyyntö tapahtuneen takia ja tulevien ongelmien osalta myös. Mies katseli vaimonsa synkkää ilmettä, eikä voinut olla tuntematta rinnassa kivistävää kurjuutta. "En olisi halunnut, että näet minua tuollaisena. En voinut hillitä itseäni, ethän... ethän pelkää minua?" Mies kysyi, nostaen kämmenensä silittämään naisen poskea, joka tuntui hieman kostealta yksinäisen kyyneleen takia.
Ferguksesta tuntui, että ehkä naisen kuuluisikin häntä pelätä. Hän oli susi, tuo oli ihminen, se oli vain luonnollista. Oliko heitä siis tarkoitettu toisilleen? Ajatukset alkoivat käydä varsin synkeiksi ja ne paistoivat selvästi miehen huolen täyttämiltä kasvoilta.
"Sattuuko?" Fergus yritti siirtää huolensa johonkin muuhun. "Anna minä hoidan sinut kuntoon." Mies totesi, käyden laskemaan kätensä ja tarttui vaimoaan käsista nostaakseen tuon mukanaan ylös. Vuoteella olisi muutenkin mukavampi istua, kuin lattialla kykkiessä.
Janni
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Kesä 2016, 10:45

Anteeksipyyntö, huoli ja lopulta tuo lämmin kosketus poskellaan sai Thean ilmeen pehmenemään ja olonsa tyynemmäksi, nojasi silmänsä sulkien tuohon kämmeneen ja käänsi päätään voidakseen koskettaa huulillaan miehensä rannetta. ”Ei minulla ole syytä sinua pelätä”, vastasi kuten tunsi asian olevan, vaikka epäilemättä syitä pelkoon oli enemmän kuin niitä jaksaisi kantaa. Ei hän kuitenkaan pelännyt, ei uskonut, että miehensä haluaisi häntä satuttaa niin kauan kuin saisi olla omien ajatustensa herra. Olisiko satuttanut tuossa raivossa, jos hän olisi vielä hyökännyt kaksikon väliin ja ehkä ohjannut oman epätoivonsa ja raivonsa mieheen? Töninyt, ehkä lyönytkin? No, sitä Thea ei saisi tietää eikä oikeastaan edes halunnut asiaa selvittää, oli parempi elää luottamuksessa että Fergus ei koskaan olisi niin raivoissaan, että satuttaisi häntä. Tai heidän lastaan. Paitsi tietenkin täydenkuun aikaan. ”Miksi pelkäisin?”, vastasi kysymykseen kysymyksellä ja siirsi katseensa miehen kasvoihin, ”minä uskon, että sinä et voisi satuttaa minua”.

Pudisti päätään, kun mies tiedusteli että sattuiko häneen. Vaikka kyllähän häneen sattui, kylkeen ja sydämeen – Thea luuli, että kylki paranisi nopeammin. Hän oli kuitenkin valintansa tehnyt, joten sydämen kolotus tulisi vain kestää ja antaa ajan se hoitaa – kai oli vain luonnollista tuntea surua tässä tilanteessa. Hän olikin aivan liian kevyesti ottanut perheensä hylkäämisen aikaisemmin, kai se oli johtunut siitä että ei todellisuudessa ollut sitä edes hylännyt. Nyt oli. Antoi miehensä auttaa itsensä ylös ja siirtää vuoteelle istumaan, nainen painoi kämmenensä rauhoittelevana Ferguksen käsivartta vasten. ”Älä nyt, ei minulla ole hätää”, toppuutteli ja kosketti sitten kylkensä haavaa, se oli riittävän syvä vuotaakseen mutta ei tappaakseen. Toki se voisi tulehtua, mutta olipa tällaisista ennenkin selvitty – ei ehkä hän, mutta Fergus monta monituista kertaa. ”Älä näytä noin synkältä”, äänessä viivähti kiusoitteleva nurina, kun katse tarkasteli raskasta ilmettä tutuilla kasvoilla.
Wolga
 

Re: Sinun maailmasi || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Kesä 2016, 11:05

Thean sanat lohduttivat edes hieman, ehkä hän ajatteli asioita aivan liikaa? Voipunut huokaus karkasi miehen huulilta, samalla kun tämä vei vaimonsa vuoteelle istumaan. Olihan hän jo moneen otteeseen rauhoittunut naisen katseen ja sanojen alla, miksei hän rauhoittuisi tulevaisuudessakin? Pieni pelko oli kuitenkin läsnä, rakkaus todella oli toisinaan hyvin julma.
"Kyllä se pitää hoitaa." Mies totesi vakavana, kun Thea meni toppuuttelemaan, kyllä häävä pitäisi vähintään puhdistaa ja tietenkin naisen haava hoidettaisiin hänen haavaansa ensin. Vaikka saattoihan Ferguksen haava olla asteen syvempi kuin naisen, olihan poika pyrkinyt häntä haavoittaessaan sivaltamaan tappavasti.

"En minä ole synkkä." Fergus kielsi Thean käydessä hänen ilmeestään huomauttamaan. "Riisuudu, minä pengon laukun läpi." Mies neuvoi käyden vuoteen luota astumaan nahkaisen repun puoleen, joka sisälsi kaikki ne vähäiset matkatavarat mitä he tälle reissulle olivat ottaneet mukaan. Sidetarpeet olivat tietenkin välttämättömyys, elihän Fergus sen verran holtitonta elämää ettei haavoitta ikinä säästynyt ja olihan hän myös varautunut sen ansan varalta.
Yöpöydällä seisovan kannun vesi sai riittää haavan puhdistamiseen, jolla nyt kostutettiinkin pesuvadin reunalla lepäävä puhdas pyyhe. Mies palasi siderullan ja kostean pyyhkeen kanssa vaimonsa luo, istuen vuoteenreunalle. "Anna minä hoivaan sinua nyt." Fergus totesi ja yritti kohentaa sitä naisen huomauttamaa synkkää ilmettään pois.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 2 vierailijaa

cron