Kirjoittaja Wolga » 23 Kesä 2016, 09:32
Se oli ensimmäinen kerta, kun oli nähnyt mielensä tällaisena – tai ei oikeastaan sillä olihan hän nähnyt tuon täydenkuun aikaan, mutta ei sitäkään aivan saattanut tähän verrata. Nyt toinen ei ollut tuntunut järjelliseltä, vaan pelkästään kostonhimoiselta ja raivokkaalta. Ei toki käynyt kieltäminen, etteikö John itse olisi moisia tuntemuksia kaivamalla kaivanut pitkään kohtalaisen rauhallisena pysytelleen susimiehen sisältä ja kaiketi häneen osunut terä oli katkaissut kamelin selän, mikä toisaalta oli ihan ymmärrettävää kyllä. Ja osaksi hänenkin vikansa. Ehkä, ehkä John olisi saanut vain kunnon läksytyksen ja päässyt sitten ruhjottuna, mutta hengissä ja vammautumatta kotiin, jos hän ei olisi syöksynyt tikarin eteen sekä miehensä, että veljensä turvaksi. Kämmen päälaellaan sai naisen vetäytymään hieman irti miehestään, tunsi ryhtinsä lysähtävän eikä hän edes yrittänyt nousta siitä lattialta. Tajusi puristavansa sitä pahaista kirjettä edelleen sormissaan, olisipa vain vanhempansa tienneet että mihin vaaraan olivat Johnin asettaneet, kun olivat lähettäneet tuon heidän luokseen.
Fergus kuulosti omalta itseltään puhuessaan, se oli hyvä. Hän ei olisi jaksanut enää rauhoitella ketään, kaikki meni itsensä kasassa pitämiseen. Nämä olivat tuntuneet jäähyväisiltä, ei tältä ollut tuntunut kun oli hypännyt vaunuista metsään, eikä aikaisemmin sen jälkeen. Tänään lausutut sanat sinetöivät hänen päätöksensä olla tapaamatta perhettään, rakasta perhettään, enää. Ja vain siksi, koska rakkautensa Fergukseen oli kiihkeämpi ja palavampi, vaikka kiintymys molempien välillä oli sama. Tämä oli kaiketi se hinta, joka hänen piti vain maksaa miehensä rakkaudesta, elämästä ihmissusi alfan rinnalla. ”Tiedän”, myönsi, kun susimies kertoi, että olisi tappanut nuorukaisen ilman häntä. Siksihän nainen oli toisen jalkoihin syöksynyt. Painautui viereensä kyykistyneen miehen halaukseen ja kiersi omat kätensä niskaan, tutulta ja oikealta tuntuvalla tavalla ja perheen menettämisen aiheuttama kirvely tuntui hieman helpottavan. Näin se vain kuului olla. Kysymys sai naisen värähtämään ja vetäytymään hieman, suuteli miehensä poskea hellästi ja olisi vain halunnut sanoa, että sitä ei kannattaisi pohtia tätä enempää.
”Olisit”, hiljaisuuden jälkeen vastaus tuli suusta varmana ja kiertelemättä, ”en olisi voinut elää kanssasi sen jälkeen, kun olisit tappanut alistuneen lapsen, minun pikkuveljeni”, perusteli ja katseli miehensä kasvoja synkkäilme omillaan, ”kaiketi se olisi tuntunut eriltä, jos John olisi jatkanut hyökkäystään viimeiseen asti. Taisteluissa kuolee rakkaita, mutta nyt poika lopetti ja heitti aseensakin”, enempää aiheesta ei aiottu enää puhua ja Thea veti hieman vavahtaen henkeä keuhkoihinsa, kylkeä kirpaisi kylkiluiden liike.