Sinun maailmasi || Wolga K-18

[Wolga]

Ihmeen hyvin nainen nukkui, ainakin tovin, siinä epämiellyttävässä asennossa jossa jalat lepäsivät lattiaa vasten ja muu vartalo polvista ylöspäin sängyllä. Jossain vaiheessa yötä nainen heräsi potkimaan kengät jaloistaan ja varoen vääntäytyi miehensä otteesta, asettuen sitten hieman paremmin sänkyyn ja saaden jalkansakin nyt lämpimään petiin. Viitan heilautti peitokseen, jaksamatta ryhtyä kaivelemaan heidän allaan olevia täkkejä. Vilkaisi suotiin rauhallisesti uneksivaan mieheen ja hetken aikaa siinä yötä ihmeteltyään, nainen nukahti uudelleen varsin levolliseen uneen. Vaikka kyllä hänen unessaan seikkaili ne samat epäilykset erilaisina, outoina tapahtumaketjuina. Ei ne kuitenkaan saaneet naista levottomasti nukkumaan, tai heräilemään – ei ollenkaan.

Ei nainen havahtunut myöskään miehensä heräämiseen, tai tuon äkäiseen mutinaan. Nukkui vain tyytyväisenä syvää untaan, nyt jo unetonta. Asento oli vaihtunut kippuraiseksi sikiöasennoksi, ja palmikoidut hiukset repsottivat nyt suuntaan jos toiseenkin – vain osa suortuvista suostui enää pysyttelemään aisoissa. Kylmäkään ei ollut päässyt vaivaamaan, siitä piti huolen tuo mekko ja polvisukat, jotka tosin nyt jo repsottivat nilkoissa ja sukat olivat karanneet makkaralle varpaista. Toinen käsi lepäsi pään alla ja toinen vyötäröllä, kämmen vatsaa vasten ikään kuin suojelisi siellä asustelevaa olentoa. Kasvot olivat rennot ja uniset, niin ilmeettömät että tuskin koskaan muulloin kuin nukkuessaan oli yhtä rento ilmeeltään. Ainahan noilla täyteläisillä, nyt aavistuksen raollaan olevilla, huulilla oli vähintäänkin hymy. Mutta, yhtäkaikki, siinä nainen nukkui tietämättömänä miehensä heräämisestä. Täysin rentona ja tyytyväisenä miellyttävässä sängyssä.

[Janni]

Thea näytti nukkuvan täysissä vaatteisaan niin kuin hänkin, olivatko he molemmat olleet näin lopenuupuneita juhlimisen jälkeen, etteivät olleet jaksaneet vaatteitaan riisua? Unenpöpperöisenä Fergus nousi istumaan vuoteelle, haroen nyt vuoteen sekoittamia hiuksiaan. Mies yritti käydä illan tapahtumia läpi. Hän muisti juoneensa vain yhden lasillisen boolia, sitten hän oli syönytkin jotain, Thea oli mennyt isänsä juttusille ja hän... miksi muisti katkesi noin yllätäen? Jonkin utuisen hahmon lähestymisen hän muisti, mutta siinäpä se. Mies murahti itsekseen, iskien kämmentään otsaansa vasten, kuin saisi siten muistin palaamaan. "Nyt helvetti." Fergus kuisi itsekseen.

Katse kääntyi jälleen nukkumaan vaimoonsa ja siitä ikkunan puoleen. Aurinko oli jo noussut, ehkä toisen uskaltaisi herättää, vaikka hän miellään olisi katsellut Thean nukkuvia kasvoja. Mies kuitenkin tahtoi vastauksia, hänelle ei ollut normaalia unohtaa noin vahvasti muistia ja herätä hyvissä voimin seuraavana aamuna, se oli lähes huolestuttavaa.
Fergus kävi sitten kutittelemaan kynnen päällään Theaa leuan alta. "Hei menninkäinen, nouse jo." Mies herätteli toista varsin lempeästi, mutta ei voinut vastustaa kiusausta viedä kämmentään napauttamaan naista vielä pakarallekin virne huulillaan. Onneksi naisen puuhkea mekko taisi pehmustaa miehen kovia otteita.

[Wolga]

Kosketus leuan alla sai naisen hieman havahtumaan, luomet värähtivät ja suuta maiskautettiin. Asento muuttui kippuraisemmaksi ja kulmat rypistyivät hetkeksi, olisi kyllä voinut aivan hyvin nukkua vielä tovin. Napakka läpsy pakaraan sai silmät räpsähtämään auki ja suun avautumaan sanattomaan protestiin, ärähti ja huitaisi kädellään miestä kohden äkäisen oloisesti samalla kun suoristi asentoaan ja venytteli jalkojaan. ”Tämän jälkeen melkein toivon, että se viimeöinen hellä rakastaja olisi ollut vielä paikalla”, hymähti kiusoitellen ja kääntyi selälleen, silmäili nyt täysissä juhlapukeissa edelleen olevaa miestään – joka tosiaan vaikutti olevan nyt paljon enemmän kartalla kuin eilen. Mikä oli kyllä hyvä, todella hyvä. Ei hän oikeasti olisi enää jaksanut katsella takertuvaa ja rakkaudessaan riutuvaa miestä.

Thea nousi istumaan ja hieraisi ohimoaan, pyyhki itsepintaisesti kasvoille pyrkiviä suortuvia pois kasvoiltaan. Haukotus venytti leukoja, sekä käsivarsia. Selkäkin notkistui hetkeksi nautinnolliseen venytykseen, kuin olisi karistellut unen kankeutta vartalostaan. Yön jälkeen mekko tuntui kovin tukalalta ja nainen ryhtyikin siinä istualtaan napittamaan, tällä kertaa mekkonsa edessä olevia, nappeja auki. Ehkä voisi jo vaihtaa hieman mukavampaa päälleen, kotimatka olisi paljon miellyttävämpi hieman vähemmän tyköistuvassa asussa. ”Olihan meillä ilta”, hymähti ja vilkaisi miestään uteliaana näkemään, että mitä toinen muisti, ”meinasit lähteä ihan vieraan naisen matkaan. Kuvittele sitä onnea isäni kasvoilla”, Thea virnisti muistellessaan isänsä ilmettä – toinen oli varmasti hieronut tyytyväisenä käsiään yhteen. Enää naista ei niinkään harmittanut edellisen illan nöyryytys, ei tuntenut oloaan sen suuremmin loukkaantuneeksi. Enemmänkin huvittuneeksi ja hieman hämilliseksi, kuka ihme oli voinut haluta tehdä tämän heille? Ja mihin oli pyrkinyt?

[Janni]

Fergus sai Thean hereille napautuksensa johdosta, mutta se myhäilevä virne pysyi vain hetken huulilla, kun nainen meni hymähtämään jotain hellästä rakastajasta. "Mitä höpiset?" Mies hymähti takaisin, luullen että Thea vain vitsaili, tai no oikeastaan toivoi, ties mitä olikaan viime iltana sattunut. Hänen muistikuvansa olivat niin usvan peitossa.
Mies jäi katselemaan vaimonsa venyttelyä ja päätti itsekin naptittaa taakinsa ahdistavaa kaulusta auki, hemmetinmoista tuhlausta koko reissu, tuskin hän tätä kuosia tulisi käyttämään enää koskaan. "Joinko minä eilen liiakseen, en muista oikeastaan mitään, vaikka ei minulla kyllä krapulaa nyt ole." Mies toi nyt esille muistinmenetyksensä, selvästi kaivaten asiaan hieman valaistusta, jota Thea hänelle soi puhuen jälleen jostain vieraasta naisesta.

"Ha ha, hyvin hauskaa. En minä nyt päissäni edes lähtisi muita naisia vokottelemaan." Fergus naurahti. "Mutta mitä oikeasti tapahtui? Jäinkö kaikesta hauskasta paitsi?" Mies selvästi ei uskonut Thean kiusoittelevia sanoja, koska siltä ne kuulostivat, kiusoittelulta. Hän oli vannoutunut Thealle, ei hän nyt yhtäkkiä lähtisi hairahtelemaan, ei hän sellainen mies ollut. Toki Thean sanat saivat pinet huolen väreet nousemaan iholle, mutta ei vielä uskonut aivan tapahtuneeseen, jos ei kunnon selitystä saisi.

[Wolga]

Ferguksen ihmettely hänen höpinöistään sai Thean kohottamaan kulmiaan, eikä mennyt kauaa kun selvisi, ettei toinen tosiaan muistanut illan tapahtumista. Jotain sellaista hän oli osannut odottaakin, osannut pelätä että mies ei tosiaan muistaisi ja sitten hän joutuisi kertomaan mitä oli tapahtunut. Joutuisi nöyryyttämään itseään ja miestään, joka varmasti ei ilahtuisi huumatuksi tulemisesta pätkääkään – ei hänkään olisi ilahtunut. Lupaus siitä että ei vokottelisi muita naisia, edes päissään, oli surkuhupaisa etenkin nyt kun oli eilen joutunut todistamaan miehensä suutelevan jotain ihan muuta naista kuin häntä. Kaunista linnunluista ja vaalea ihoista olentoa sinisine silmineen, tyttöä jonka edestä hän oli aiemmin vienyt tuon ihailijat täysin kylmästi ja vain nauttien asemastaan, sekä miesten viettelyn helppoudesta. No, hieman helpotti tietoisuus siitä, että neitosta oli hänen miehensä vokottelussa vahvasti auttanut tuo huumaava uute joka näytti synnyttäneen miehessä suunnattoman tarpeen ripustautua ja rakastaa ihan ketä vain hameväen edustajaa.

Ei ollut ihme, että Fergus ei uskonut hänen sanojaan. Olihan ne lausuttu naureskellen ja vähätellen, kiusaten miesparkaa joka muistinsa oli onnistunut hävittämään. Siispä Thea vakavoitui ja hilasi itsensä istumaan miehensä vierelle, laski kämmenensä lepäämään reidelle tarkoituksenaan tyynnytellä tulisieluista jo valmiiksi. Antoi kämmenensä hyväillä reiden pintaa, tosin ei kovin intiimeiltä etäisyyksiltä sillä ehkä nyt ei olisi hyvä hetki lämmitellä tunnelmaa, pian se olisi varmasti mahdotonta. Ei nainen itsensä vuoksi pelännyt, ei edes miettinyt vaihtoehtoa että miehen ärtymys purkautuisi häneen, mutta sitä pelkäsi että toinen lähtisi tuulispäänä etsimään syyllistä. Ehkä saattaisi sillä matkalla itsensäkin typerään vaaraan, ja ihan turhaan. Etenkin, kun mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut. ”No”, aloitti ja puhalsi huuliaan kutittelevan kiehkuran hieman eripaikkaan, ”sinut huumattiin. Päädyit liehittelemään nuorta aatelisneitoa ja lopulta olit hyvin valmis hylkäämään minut neitosen vuoksi, palvelijatyttö ehti päästä luokseni ennen kuin ehdin lähtemään tänne ja kertoi, että oli nähnyt neidon ujuttavan jotain juomaasi. Puutarhassa sitten”, puhe keskeytyi hetkeksi ja nainen käänsi katseensa pois, oli ikävä muistella sitä hetkeä vaikka olikin jo siinä vaiheessa tiennyt, että vierasta naista suudellut mies ei ollut hänen. Tai oli, mutta mieli ei ollut. ”Siellä päädyit hieman läheisempiin tunnelmiin, lopulta kuitenkin sain neitosen hylkäämään sinut, jonka jälkeen oikein mielelläsi lähdit mukaani”, selitteli koruttoman tarinansa vakaalla, rauhallisella äänellä vaikka hieman joutui pinnistelemäänkin, että ei päästänyt turhia tunteiluja sävyttämään. ”Ja nyt, älä missään nimessä hyökkää suin päin sotaan, vaan mietitään ensin. Eikö?”, ei antanut miehensä sulatella sanoja kovin kauaa, kun ilmoitti kehotuksensa käskevään sävyyn. Ehkä se olikin enemmän käsky. Sormet puristivat reittä tiukasti, ikään kuin olisi kuvitellut voivansa pitää toisen paikoillaan pelkällä kädellään.

[Janni]

Fergus jäi odottamaan rauhassa, kun Thea ryhdistäytyi ja näytti oudolla tavalla valmistautuvan keromaansa, näyttipä jopa vakavalta. Se ei enteillyt hyvää, mutta silti mies odotti kärsivällisesti. Nainen alkoi selityksensä, saaden miehen ilmeen venymään hämmentyneeksi joka sanalla. Huumattu, hänet oli huumattu?! Ja vieläpä joku hempukka oli sen tehnyt! Mitä, miksi?! Ei, nainen varmasti vielä kiusoitteli häntä, nauraisi kohta hänen ilmeelleen... Ei, Thea ei nauranut.
Miehen ilme vääntyi vain järkyttyneeksi mitä enemmän nainen selitti, puutarhasta ja läheisemmista tunnelmista.
"Vitsailet... niinhän?" Fergus kävi vielä epätoivoisesti pyytämään Thealta, mutta kyllä hän jo näki toisen ilmeestä ettei asia niin ollut. Neito kävi häntä rauhoittelemaan, mutta miehen kiihtyvästä hengityksestä saattoi jo nähdä, että se pahin oli tulossa. "Eih... Ei ei ei! Ei!" Fergus hoki hermostuneena haudaten kasvonsa käsiinsä, puistellen päätään, kuin heräisi pahasta unesta sen avulla.

"Kuka... piru se oli? Kuka?!" Fergus huusi, nousten puuskahtaen ylös vuoteelta, jota miehen reidellä ollut käsi ei paljoa estellyt. "Läheisissä tunnelmissa, suutelin sitä narttua vai mitä?! Helvetti!" Mies kirosi kiukkuisena, haroen kynsillään hiuksiaan, jatkaen vain kirosanojen pitkää listaa.
"Sano vielä että tein jotain typerää niiden kaikkien ihmisten edessä?! Minä, alfasusi... kaiksta pelätyin..." Ferguksen raivo muuttui vaikeroinniksi, tämän peittäessä kasvonsa jälleen kässinsä. "Theaaah... mitä olen tehnyt?"

[Wolga]

Kuten Thea oli aavistellutkin, ei Fergus ottanut kertomaansa hyvällä. Ei ollenkaan. Sen näki jo hämmentyneestä ilmeestä, siitä kuinka se hiljalleen muuttui järkytykseksi , hermostumiseksi ja miehen loikatessa jaloilleen hänen heikosta rauhoitteluyrityksestään huolimatta saattoi toisen kasvoilla myös nähdä kiukkua, vihaakin kenties. Ärtymystä nyt ainakin. Oikeastaan Thea oli onnellinen, että Fergus ei tiennyt kuka se nainen oli ollut – tai ei muistanut. Eikä hän aikonut nimeä toiselle antaa, ei ainakaan niin pitkään aikaan kun mies oli tuossa mielentilassa. Ei sillä, että sille neitoselle olisi ollut niin väliä mutta jos susimies ottaisi hengen, tai kaappaisi vielä uuden aatelisneidon, niin olisi vain ajankysymys, milloin jättäisi henkensä hopeamiekkaan. Edes Fergus ei pystyisi pakenemaan sellaista vihaa, tai niin nainen ainakin uskoi ja hän e missään nimessä aikonut antaa miehensä tehdä mitään typerää. Ei nyt, kun hän kantoi sisällään lasta joka tulisi kipeästi tarvitsemaan isäänsä, sitä joka pystyisi opettamaan sudenverestä ja siihen suhtautumisesta. Eikä hän aikonut menettää miestään, sitä ainoaa joka oli onnistunut jyräämään tiensä syvälle naisen sydämeen, jonkun typerän ja kieron juonen vuoksi. Ei missään nimessä.

”Suutelit, mutta ei sillä ole väliä enää. Se et ollut sinä”, nainen myönsi, mutta yritti vakuutella toista rauhallisella sävyllä, nousi itsekin jaloilleen ja asteli miehensä vierelle. Ei aikonut vastata kysymykseen siitä, että kuka oli se hempukka. ”No, olit vain erittäin… Hempeä”, vastasi varovaiseen sävyyn, eihän hän halunnut toiselle valehdella, joten ei auttanut kuin toivoa että mies pysyisi nahoissaan. ”Et sinä ole tehnyt mitään, etkä tee”, vakuutti ja vannotti. Thea pyrki nyt seisomaan miehensä eteen, lähes halausetäisyydelle ja tavoitteli Ferguksen rannetta otteeseensa. Mikäli sen sai, niin ohjaisi miehen käden lepäämään sille pienoiselle kummulle joka vatsanseudulle oli raskauden myötä kasvanut. Katse kohotettiin tuohon punaiseen silmään vetoavana, mutta vaativana. ”Meidän vuoksemme sinä et tee nyt mitään hätiköityä, istutaan ja mietitään, että mitä teemme”, äänessä oli anelua, Thea ei todella tiennyt että mitä voisi tehdä, jos sanansa ei uppoaisi toisen paksuun kalloon. Mies osasi olla niin järkähtämätön halutessaan.

[Janni]

"Thea kuka se oli, kerro minulle!" Fergus vaati kun naiselta ei kuulunut vastausta hänen kysymyksiinsä. Sen sijaan toinen vain myötäili hänen pelkojaan, totta kai hän oli suudellut. Mies päästi vaikeroivan murahduksen, käyden jälleen haromaan hiuksiaan.
"Hempeä?! ...Taidan voida pahoin." Mies valitti, yrittäen kasata ajatuksensa, mutta se tuntui varsin vaikealta. Thea kertoi vain suurpiirteisesti mitä oli tapahtunut, joten saattoi olla että jotain hirveämpääkin oli piilossa muistin usvissa ja se jos mikä kauhistutti.

Naisen käydessä miehensä eteensä ja tarttuessa tätä ranteesta, havahtui tämä ja loi hermostuneen katseensa naiseen. Hampaitaan yhteen puuren, Fergus kuunteli vaimonsa lohduttavia ja rauhoittavia sanoja, ne eivät yksin tuntuneet kiivastunutta miestä taltuttamaan, mutta Thean ohjatessa hänen kätensä vatsalleen, kävi mies ymmärtämään että raivoaminen ei johtaisi mihinkään hyvään. Se kenties oli samanlainen sairaus kuin vallan himo, molemmat olivat sokeuttavia asioita, joiden lopputulos olisi vain hävitys. Hänen oli pysyttävä fiksuna vaimolleen ja lapselleen.
Raskaasti vielä hengittäen mies höllensi ilmettään, mutta tämä ei tarkoittanut että antaisi asian vain olla. "Anteeksi... en vain voi sietää huijatuksi tulemista." Mies selitti, sen myöntäminen ääneen tuntui saavan veden kiehumaan taas yli, mutta Fergus painoi kätensä tiiviimmin Thean vatsaa vasten, rauhoittaakseen itsensä.
"En kai... särkenyt sydäntäsi?" Mies nyt huolehti, vaikka hän oli huumattu, olisi oman miehensä näkeminen jonkun muun kanssa varmasti hyvin kivulias kokemus. "Kuka edes uskaltaa huumata ihmissuden?"

[Wolga]

Thea seurasi tunteita miehensä kasvoilla, pisti tyytyväisenä merkille että rauhoittelunsa näytti hieman kantavan hedelmää ja viimeistään tuota pientä kumpua vasten painettu kämmen tuntui saavan Ferguksen hieman tyyntymään. Hassua, miten olento joka ei vielä ollut päivääkään viettänyt tämän maan päällä saattoi toimia noin voimakkaana rauhoittajana – nainen epäili olevansa oikeassaan, kun oli miettinyt että heidän lapsestaan voisi tulla vielä jotain merkittävää. Nainen kätki pienen naurahduksensa, joka oli yrittänyt pyrkiä ilmoille kun hukka puhui huijatuksi tulemisen sietämättömyydestä. Niin, kyllähän Thealla siitä oli varsin omakohtaista kokemusta, kyllä vain. Ja ihan tämän miehen ansiosta. Ei kuitenkaan avannut suutaan kuittaillakseen, häntä ei sentään oltu huumattu tilanteessa joka olisi voinut potentiaalisesti osoittautua kohtalokkaaksi.

Nainen siirsi kätensä miehen ranteelta tuon kämmenselälle, lepäämään siihen vatsaa vasten painetun käden päälle. Haalean ruskeiden silmien katse tarkkaili herkeämättä miehensä kasvoja ja niillä näkyviä tunnetiloja, mikäli mies jälleen yltyisi, niin hyvät neuvot olisivat varmasti kalliit. Epäilemättä myös majatalon isäntä valpastuisi, jos kovin äänekästä raivoamista heidän huoneestaan kuuluisi – eikä täällä kannattanut herättää kenenkään huomiota tätä enempää. ”Mmm… No, ehkä vähän. Mutta sydämeni on hyvä paranemaan”, hymähti vaikka ei eilisen muistelu kaikilta osin häntä huvittanutkaan, tuntui kuitenkin hyvältä hieman vähätellä tuntemuksiaan nyt, kun toinen oli niin tulenarassa mielentilassa. Ehkä oli parempi jättää kertomatta, että hän oli jo hetken ollut valmis kävelemään pois miehensä luota ja jättämään tuon liehittelemään hempukkaansa.

”Minä en usko, että se nainen sinua huumasi omasta ideastaan”, lausui ilmoille uskomuksensa ja vilkaisi ympärilleen kulmat mietteliääseen ryppyyn painuneina, ”luulen, että hänet vain houkuteltiin välikappaleeksi tähän… Johonkin. En tiedä, että mitä on yritetty saavuttaa”, puheli ja piti ääneensä vakaana, varoi kiihdyttämästä miestään uuteen raivoon. He tekisivät suunnitelman yhdessä ja rauhassa, toimisivat sen mukaan ja selviäisivät vahingoittumattomina tästä retkestä. Niin Thea ainakin halusi uskoa.

[Janni]

Fergus laski katsettaan, hieman häpeillen, kun oli vaimoaan mennyt satuttamaan. Mies kävikin vetämään naisen halaukseensa toisella kädellään, sillä välin kun vatsalla ollut käsi siirtyi kyljelle. "Anna anteeksi." Mies kuiskasi hiljaa.
Tietenkään ei Fergus ollut kyennyt itseään kontrolloimaan, mutta silti, mitä hän oikein oli ajatellut ottaessaan sen yksinäisen lasillisen tarjoilupöydältä. Tietenkin se oli siihen asetettu tyrkylle, ihan häntä varten. Miehen kulmat kurtistuivat syvemmin, kiukun käydessä kivistämään rintakehää uudemman kerran-

Tuhahdus karkasi Thean käydessä toteamaan, ettei se neitokainen ollut yksin suunnitelman takana. Yhtä syyllinen se narttu miehen mielestä oli. "Se korppi! Ihan varmasti." Susimiehellä tuli ensimmäisenä mieleen, samalla kun tämä vetäytyi hieman vaimostaan irti, katsoen tuota merkittävästi silmiin. "Helvetin haaskalintu, tahtoi varmasti kostaa. Ties jos vaikka olisi tarkoittanut saada minut tilaan, joka olisi saanut minut vaikeuksiin." Fergus kiivastui jälleen, pyöritellen teoriaansa mielessään. "Voi jos saan sen käsiini, hirtän sen omilla suolillaan." Fergus punoi kiukkuisena juoniaan.

[Wolga]

Ehkä Ferguksen näkeminen nyt noin pahoittelevana ja surkeana korvasi sen eilisen harmin, vaikka eihän hänellä oikeastaan ollut mitään todellista syytä olla harmissaan miehen toimista – sehän ei ollut edes itse aiheutettua. Mielellään painautui puolisoaan vasten ja kiersi omat kätensä miehen alaselälle, kun tuo kiersi kätensä hänen ympärilleen. Läheisyys tuntui erityisen hyvältä eilisen jälkeen, tämmöinen normaali läheisyys eikä se avuton takertuminen. ”Totta kai saat anteeksi”, vastasi ja hieraisi nenänpäätään Ferguksen leukaan. Miksi hän ei antaisi anteeksi? Jos nyt edes oli mitään anteeksipyydettävääkään. Saattoi Thea tuntea miehensä kiukun toisen jäykästä vartalosta, jo ennen kuin mies avasi suunsa kirouksiin.

He tuntuivat olevan samoilla linjoilla siitä, että kuka oli mahdollisesti tämän kaiken takana. Oliko se sitten erityisen hyvä juttu? Toisaalta, eipä Synthiä voisi syyttää sillä kyllähän he olivat aiheuttaneet miehelle päänvaivaa varsin riittävästi, he eivät vain olleet osanneet olla riittävän varovaisia. Ei ollenkaan riittävän. ”Mmm… Kyllä te vielä tapaatte, olen varma siitä. Ja minä todella toivon, että se korppi roikkuu hyvin pian suolistaan tehdyssä hirressä”, ilmoitti vakaalla äänellä, tarkoittaen joka sanaa. Sillä jos valita pitäisi, että kumpi täällä saisi tallustaa niin ei hänen tarvitsisi miettiä kahta kertaa. ”Vaikka, olithan aika suloinen kun olit niiiiin riutuvasti rakastunut. Näytti, että et selviä jos sinulla ei ole jotain naista kainalossasi”, virnuili ja koetti keventää miehen tunnelmaa, ”näin sinä minuakin katselit”, matki parhaansa mukaan miehen edellisiltaista palvovaa ja riutuvaa ilmettä.

[Janni]

Anteeksi anto hänelle suotiin ja se helpotti Ferguksen mieltä suunnattomasti, vaikka hänen tyhmyytensä silti tuntui kaluavan häntä sisältäpäin. Thea kävi kiusaamaan häntä näyttämällä esimerkkiä kuinka huumattuna mies olikaan ollut, ilveilipä muka niin hauskasti. Mies veikin kämmenensä vaimonsa naamalle ja työnsi tuon kauemmas itsestään, näyttäen varsin tyytymättömältä. "Minusta tuntuu, että saan kuulla tästä vielä kuolinvuoteellani." Fergus murahti, näpäyttäen luunapin naisen otsaan, hellävaroen tietenkin. "Enkä minä nyt noin taliaivoiselta näytänyt... enhän?"

Sen korpin suhteen he molemmta olivat samaa mieltä, hirteen se joutuisi. "Hauluan kuitenkin tietää kuka se narttu oli ja jos en halua olla typerä kuin eilen, minun on puristettava tunnustus siitä naisesta ulos, ennen kuin voin mennä sen korpin suolistamaan." Fergus nyt huomautti ja tahtoi todellakin tietää sen naisen nimen ja mistä hän tuon käsiinsä saisi. Ehkei tehdä mitään typerää, mutta kyllä hän näyttäisi kuinka käsivi, jos häntä menisi huijaamaan. "Lupaan etten tee mitään typerää, kerro minulle vain, kiltti?" Fergus yritti kuulostaa mahdollisimman uskottavalta pyytelyidensä kanssa

[Wolga]

Thea tuhisi tyytymättömänä, kun Fergus työnsi häntä kasvoista kauemmas. Irvisti kämmentä vasten ja lipaisi pitkän, märän nuolaisun kämmenen iholle – olisi saattanut vaikka puraistakin, jos kämmen ei olisi irronnut, jonka jälkeen sormet tarjoilivatkin luunapin. ”Auih”, vinkaisi ja nyrpisti nenäänsä, hieraisi sormillaan kohtaa joka tuon, todellisuudessa varsin kivuttoman, luunapin oli saanut osakseen. ”Tuosta hyvästä saat varmasti kuulla, lupaan muistuttaa myös kuolemassa”, ilmoitti ja suoristi selkäänsä muka hurjan loukkaantuneena, ”ja usko pois, edes kuolema ei sinua pelasta. Aion leijua matkassa vielä kuoleman jälkeenkin”, virnuili ja tönäisi miestään olkaan, ajatellen että toinen oli jo päästänyt irti edellisen illan tapahtumista.

Ei kuitenkaan ollut unohtanut, vaan ryhtyi nyt mankumaan eilisen neidon nimeä tietoonsa jotta voisi varmentaa epäilyksensä. Thean ilme synkkeni ja nainen siirtyikin nyt takaisin sänkyyn, istuutui sen laidalle ja ryhtyi aukomaan palmikkoa joka vielä osaa hiuksistaan sitoi. Pohti vaihtoehtojaan. Niitä oli kaksi, kertoa ja olla kertomatta. Epäili, että Fergus ei jättäisi häntä koskaan rauhaan jos hän ei kertoisi, tai hankkisi tiedon jollain paljon riskialttiimmalla keinolla. ”Minä haluan tietää suunnitelmasi, sitten päätän että kerronko kuka hän oli”, ilmoitti ja kohotti leukaansa, näyttääkseen kuinka varmana aikoi seisoa sanojensa takana. Hän ei uskonut hetkeäkään siihen, että miehensä ei tekisi mitään typerää - toisen toinen nimihän olisi voinut olla äkkipikainen. Ja äkkipikaistuksissa harvoin syntyi mitään vedenpitäviä huippusuunnitelmia, silloin puhuttiin pelkästä onnekkuudesta ja tyhmän tuurista.

[Janni]

Fergus kävi kämmenensä pyyhkimään hausuihinsa, tuntien nyt sen oudon kankaan ihoaan vasten. Niin, hänellä oli vielä nämä kurjat vaatteet päällään. Thea ei kävisi jättämään häntä rauhaan tapahtuneesta edes kuoleman jälkeen. "Ratkean riemusta." Fergus murahti, mutta oli miehen äänessä aste huvittuneisuutta.
Katse seurasi naista vuoteen luo, hänen mankumisista huolimatta vastausta ei hänelle suotu, ennen kuin hänen suunnitelmansa sen naisen suhteen oltaisiin kuultu. Thea tahtoisi varmasti varmistaa oliko suunnitelma idioottimainen vai typerä. Tuhahtaen mies pyöräytti silmiään.

"Irvistelen hänelle ilkeästi ja vaadin häntä selittämään mistä eilisessä oli oikein kyse. Sitten kun olen saanut varmistuksen siitä, että kyseessä oli se haaskalintu, tiedän tasantarkaa hänen olevan syylinen." Fergus selitti. "Näetkö, en ryntää suoriltaan sen korpin kimppuun, vaan varmistan ensin hänen syyllisyytensä ja sitten menen tappamaan hänet kylmäverisesti, kuten herramies." Susimies selitti, vaikkei herrasmies termi oikein tainnut toimia tässä kontekstissa.
"Joten, kerrotko?" Mies pyysi päätään anelevasti kallistaen. "Voin riisuituakin ihan sinun iloksesi." Fergus leikitteli, viedessään sormensa varsin vihjailevasti takkinsa napeille, suoden veikeän virneenkin.
Ärtymys oli selvästi laskenut, kun mies oli tutussa härnäävässä elementissään. Jotenkin Thealla oli rauhoittava vaikutus häneen, tuo piti hänet järjissään, pakotti ajattelemaan ennen kuin toimi. Saattoihan jotkut kutsua sitä tossunalla olemiseksi, mutta ei se miehen mielestä sellaista ollut.

[Wolga]

Vai, että aikoi Fergus irvistellä ilkeästi. Theaa nauratti, sen se typerä naikkonen olisi kyllä ansainnutkin – ilkeästi irvistelevän ihmissuden, melkein parempi olisi kun irvistelisi hukkana eikä ihmisenä. No, oli miehensä kyllä vaikuttava näky näinkin, fiksuissa vaatteissa ja partakin siistittynä. Ei kuitenkaan ollut aivan varma tästä suunnitelmasta, kuinkahan mies oli ajatellut pääsevänsä sen neidon puheille? Tuskinpa petomiestä päästettäisiin vapaaehtoisesti yhdenkään aatelisneidon puheille, jos vielä eilen oli pitkin hampain ja Thean pyynnöstä päästettykin niin tänään tuskin aseellakaan uhattuna. Olihan kaksikko melkoisen näytöksen järjestänyt juhlavieraille, eikä toki vihainen vaimokaan asetelman suomaa vaikutelmaa ollut parantanut. Silti hän kyllä mielellään asettaisi sen ylimielisen neidon hieman tukalaan asemaan, mielellään seuraisi toisen ahdistunutta kiemurtelua ja pelokasta ilmettä. Ei hän epäillyt hetkeäkään etteikö miehensä olisi saanut Ellya laulamaan hyvin pian kaikki tietonsa.

Kasvoille piirtyi vino hymy ja silmien katse oli odottava, kun Fergus päätyi anelemaan häneltä tietoja ja lupasi esiintyä vaikka alastomana ihan vain hänen vuokseen. Thea nojautui taaksepäin ja tuki asentoaan kämmeniinsä, jotka painettiin sängyn pehmeyttä vasten. Naisenkin mekko repsotti rumasti avonaisena, paljasti altaan läpikuultavan alusmekon – vaan olihan se paljon rennompi näin ja tietysti hänen oli tarkoitus vaihtaa vaatteensa paitaan ja housuihin. Puolisonsa marmatus oli vain keskeyttänyt hänen toimensa. ”Hmmm… En kyllä tiedä riittääkö pelkkä riisuuntumisesitys tämän tiedon onkimiseen”, kiusoitteli silmäänsä iskien. ”Voi olla, että joudut kiduttamaan tiedon minusta”, leikitteli virnuillen, tokihan nyt ei sanojaan aivan siinä mielessä tarkoittanut – tietenkin hän kertoisi miehelleen sen nimen, miten voisi jotain sellaista edes pimittää toiselta? Olihan Ferguksella oikeus saada tietää, että mitä oli tapahtunut ja miksi, kenen kanssa. Ei Thea voinut sitä oikeutta mieheltään evätä, eikä halunnutkaan. Mutta eihän hänen tietojaan liian helposti sopisi luovuttaa, ei ollenkaan.