Kirjoittaja Wolga » 21 Kesä 2016, 11:16
Uhkaus sai Thean huokaisemaan ja värähtämään siitä saavuttamattomasta nautinnosta, joka edelleen kolotti hänen sisällään. Ehkä se olikin lupaus? Mies kuitenkin ryhtyi päästämään hänen käsiään irti ja paitaköyden löysätessä nainen hieraisi ranteitaan ja pyöritteli niitä tyytyväisenä, ei ollut edes huomannut kuinka puutuneeksi käsivartensa olivat jo ehtineet päästä. Nyt niitä tikutteli kauttaaltaan, mutta nopeasti epämukava tunne tuntui hiipuvan. Vastasi miehensä suudelmaan voimatta pidätellä hymyään, toinen oli niin hyvä hänelle, juuri oikea. Nytkin, vaikka miestä selvästi ärsytti tilanteen saama käänne. ”Kiitos”, kuiskasi toisen perään ja nousi istumaan sängyllä, katseli hetken kuinka susimies raotti ovea murahdellen hänen veljelleen. John ei säikähtäisi, kyllä Thea sen tiesi. Ääneti nousi pois sängystä ja pyyhkäisi mekkonsa helmoja.
Mekko puettiin nopeasti hieman säädyllisempään muotoon, mitään suuria ehostautumisia ei edes ajateltu sillä parhain oli kun saisi lähetettyä veljensä nopeasti kotimatkalle. Heidänkin pitäisi lähteä kotiin, niin mukavaa kuin kesken jäänyttä leikkiä olisikin ollut jatkaa. Thea pöyhäisi avonaista tukkaansa ja huokaisi, suoristi selkänsä ennen kuin lähti astelemaan mies kaksikkoa kohden – toinen oven tällä puolen, toinen toisella. Asteli miehensä taakse ja painoi kämmenensä Ferguksen olalle, soi hymyn torahampaiselle ennen kuin änkesi miehen eteen ja pyrki avaamaan ovea suuremmalle. Siinä veli seisoi, olihan hän toisen jo aikaisemmin nähnyt, vielä lapsenkasvoisena mutta komeana ja pitkänä. Eikä nainen voinut vastustaa kiusausta vetää John itseään vasten ja halata toista tiukasti. ”Mikä ihme on niin tärkeää, että tulet tänne sudenluolaan?”, äänessä oli moitetta, kun nainen irrottautui pojasta, joka selvästi ei olisi kaivannut likistelyä keskellä majataloa ja susimiehen silmien alla.
Kun ovea raotettiin, John onnistui vastustamaan halua perääntyä. Hän oli jotenkin osannut odottaa, että oven avaisi se punasilmäinen peto joka hänen siskonsa pään oli onnistunut sekoittamaan. Yhtä paljon kuin vanhempansa toivoivat, toivoi Johnkin että tuo kovapäinen nainen palaisi kotiin ja löytäisi hieman… Turvallisemman tien itselleen. ”Se on”, nuorukainen vastasi nyreään sävyyn, pistäen merkille susimiehen paidattoman ja arpien koristaman ylävartalon. Tunsi olonsa hieman epävakaaksi ajatellessaan, että tuon näköinen mies kosketti hänen siskoaan tavoilla, joka ei varmasti ollut sovelias. ”Minä annan sen vain Thealle”, ilmoitti järkkymättömästi, mutta perääntyi nyt muutaman pienen askeleen ovelta kun ärtymys sai susimiehen irvistämään - puolustautumiseen tarvitsisi tilaa, jos sisko ei saisikaan pidettyä lemmikkiään kurissa. Thean työntyessä Ferguksen ohi, ei John edes yrittänyt estää voitonriemuista ilmettään – siinäs näki, veri on vettä sakeampaa. Vaivaantuneena vastasi halaukseen, Theastakin näki että hän oli ehkä onnistunut keskeyttämään jotain. Näki vilaukselta myös pienen punoituksen maitokahvinruskealla kaulalla ja kulmat rypistyivät hetkellisestä huolesta. ”Isä pyysi tuomaan tämän ja minäkin halusin nähdä, että olet kunnossa”, poika ilmoitti ja ojensi kirjeen siskolleen. Oli riittävän älykäs, että ei ryhtynyt Thean elämän vaaroista paasaamaan nyt, kun petomies kuunteli niin lähellä.
Thea otti kirjeen vastaan ja perääntyi askeleen veljensä luota, hän saattoi arvata mikä sen sisältö oli ja ärtymys häilähti kasvoilla. Hän rakasti perhettään, mutta ei rakastanut noiden suunnatonta halua pelastaa hänet siltä, jolta hän ei halunnut tulla pelastetuksi. ”Voi John, ei minulla ole mitään hätää. Minullahan on maailman vahvin henkivartija”, vakuutteli ja vilkaisi miestään virnistäen.