Töitään suorittaen noita sai ajan kulumaan hyvinkin nopeasti aina iltaan saakka. Hän suoritti parit tarkitukset ja otti pieniä tilauksia vastaan rohdoista ynnä muusta sellaisesta. Eikä aikaakaan kun Shael myäs vapautui kaikesta siitä työstä täksi päiväksi. Hän oli suuntaamassa majatalolle, jossa tyttönen piti majaansa täällä olemisensa aikana. Noh, tyttönen ei kuitenkaan näyttänyt olevan majatalossa, jonka takia noita joutui pienesti tekemään jäljitystä toisesta, mutta se ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan vaikeaa kerta jossain aidan päällä levittyi tumma, sankka sumu. Hän tunsi vahvan magian läsnäolon ja sillekös noita hymyili itsekseen. Hän saapui rauhallisesti juuri kiirettä pitämättömänä Nakamin luokse. "Huhuuu, onko täällä ketään", hän huhuili pienesti huvittuneena.
"Mitä täällä on oikein tapahtunut?" hän kysyi ja samaan aikaan noidan ympärillä alkoi tuuli pyöriä. Se imi itseensä sumun kuin tornaado ja hetken noitaa ei itse sen sisältä näkyvynyt kunnes pieni tornaado lensi ylä ilmoihin vapauttaen itsensä ja hajottaen sumun pois. Sitten Shael katsoi pientä lappua maassa, jossa näytti olevan palanut merkki. "Hmm kokeilit sitten jotain loitsua, joka selvästi epäonnistui", hän kysyi ja kyykistyi nostamaan lappusen kätösiinsä. Hän silmäili sen merkkejä ja katsoi sitten Nakamin kädessä olevaan loitsukirjaan. "Anna kun katson", hän pyysi ja otti kirjan tytön annettua sen. Hän selasi pariin kertaan pari sivua ja katsoi loitsua. "Älä piirrä sitä paperille", hän sanoi ja nousi sitten pystyyn. Paperilappunen tuolloin hänen kädessään paloi tuhkaksi. Noita piti vakaasti kirjaa toisessa kädessään ja piirsi sormellaan ilmaan. Oudointa oli, että ilmaan jäi heikot jäljet, jotka kykeni hahmottamaan. Shael piirsi täysin samanlaisen merkin ja avasi kämmenensä merkin kokoiseksi, jolloin se loisti kirkkaasti ja teki mitä sen pitikin tehdä.
Sitten Shael pyyhkäisi ilmaa ja loitsu raukesi hetkessä, sitten hän ojensi Nakamille loitsukirjan nyökäten pienesti. Ehkä aatoksena, että neiti kokeilisi itse. Taikuuden jälkeen Shael rykäisi. "Niin, illallista", hän sanoi hymyillen ja lähti johdattamaan neitiä perässään lähimpään kuppilaan, jossa tarjottiin hyvää ruokaa. Olisi hän voinut Nakamille tarjota itsekin ruuan kotonaan, mutta toisaalta hän ei tahtonut lapsen, joka hänen luonaan asui luulevan tämänkin henkilän jäävän heidän luokseen tai pelästyvän muukalaisia. Kuppilassa löytyi sopivasti tilaa ja tarjoilia kertoi mitä mahdollisesti menulta löytyi.
//jepjep, kököllä jaatkuu