Hunt of the beast.

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Marras 2016, 16:14

Rafael ei koskaan ivailluit tai nauranut alentavasti. Hän ei halveksunut tai hymyillyt vain ärsyttääkseen toista osapuolta. Hän oli iloinen ja pirteä itsensä. Täynnä energiaa ja aina hymy huulilla, luulivat viholliset häntä miksi hän tykkäsi vain vitsailla kaikesta ja oli vian iloisempi, kun toinen tarttui vitsiin mukaan vaikka se olisikin pelkkää irvailua. Nakamin juostessa sisään piiloon ja muiden metsästäjien vain maatessa tajuttomina katsoivat pappi ja tiedemies toisiaan. "Demonin?" hän kysyi iloisesti ja laski puukon kauniisti omaa kämmentään vasten. "Oi ei nyt sentään", hän sanoi iloisen naiselliseen tyyliin. "Ei tuo neiti demoni sentään ole, minä olen demoneita nähnyt enemmän kuin sinä ja osaan sentään erottaa mikä ero hänellä ja demoneilla on", hän sanoi innokaasti puhuen. "Sitä paitsi kaikilla on Jumalan valtakunnassa sananvaltaa! Jopa demoneilla, sillä Jumala rakastaa jokaista jonka on luonut", hän sanoi hymyillen ja siinä vähän heitti kirkkovitsiä mukaan. No ei tainut tehota tiedemieheen.
Rafael naurahti toisen kommentiin siitä, että kaikkia kolema metsästäjää olisi pitänyt harkita paremmin ennen kuin rupeaisi palkkaamaan. Pappi hymähti siihen hyväntuulisesti. "Aivan, aivan. Tämänhän takia vanhemmat kieltävät meitä tutustumasta niihin tuntemattomiin tai menemään tuntemattomien mukaan, eikäs niin?" hän kysyi ja kohotti rillejään kasvoillaan. Rafael ei hyökännyt, ei hänellä ollut mitään syytä hyökätä, sillä eihän tiedemies tiennyt miten tapella saatika pitää asetta, ehkä. Olisi aina niin yllättäävää, jos Jin nyt vetäisi aseen selässään ja yllättäisi Rafaelin positiivisesti. Hän ei kuitenkaan hyökännyt toisen kimppuun, kerta ei hänelle ollut syytä, hänen hommansa olisi vain saada tiedemies ystävällisesti kääntymään ja toteamaan häviönsä. "Aivan, niin sanoit, mutta se ei tarkoita, että ketään pitää pakottaa", hän vastasi tiedemiehen sanoihin, johon tuo alkoi selittämään kuinka kykenisi tarjoamaan turvallisuuden tuolle ihmisten kaupungissa.

"Niin se voi olla mahdolliseta, mutta miten hän on turvassa teiltä, jos vaikka haluatte tehdä muutamia kokeita, joista hän ei oikein innostunut. Kai ymmärrettä, että puhumme nyt elävästä ja hyvin älykkäästä henkilöstä, jolta aijotte evätä sanavallan? Entä jos minä eväisin sananvaltasi, tutuisiko se hyvältä?" hän kysyi huvittuneena ja ikään kuin heitti tiedemiehen sanoja hyökkäykseksi tuota itseään vastaan. "Niin ja kuvittele nauttisitko sinä itsekään siitä, jos sinua sörkittäisiin nimikkeellä tutkimus, niin tuntuisiko se hyvältä?" Rafael kysyi ja tökkii muutamaa kohtaa miehen rinnasta sormellaan vain vähän kiusoitellen leikkimielisesti. Hän virnisti toiselle. "Minusta olisi mukavaa, jos vain etsisit sellaisen henkilän, jota voisit arvostaa samalla tasolla kuin itseäsi ja saada häneltä mahdollisia tietoja. Vain näin ajatuksena siitä, että voisit rauhassa jättää tämän tapuaksen tähän ja jättää hänet rauhaan. En muutenkan halua satuttaa ketään, jonka sydän ei pumppaa", hän naurahti iloisesti. Pappi osasi toki arvioida tilanteita, mutta ei hän juuri välittänyt siitä mihin vitsejään heitteli ja missä tilanteessa.

//Ei se mitään :)
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 27 Marras 2016, 04:26

Hieman olkiaan Jin korotti toisen sanoihin ettei tyttö demoni ollut. "Hänen kaltaisilleen kun ei tunnu paikallista nimitystä olevan, kutsu miksi haluat." Mies hymähti. Nimitykset olivat vain tehty helpottamaan käytäntöä, ei hän toista demoniksi halventaakseen kutsunut. Menipä pappi vielä saarnaakin pitämään siitä kuinka jopa demoneilla olisi sananvaltaa. "Nyt taitaa arvon pappi ottaa irtiotoja virallisesta kannasta. En ehkä ole uskonoppinut muttei tarvitse olla, tietyt tahot kuuluttavat vihaansa erillaisuutta kohtaan tarpeaksi kovaa että kaikki kuulevat, tahtoivat tai eivät. Kehtasipa tuo kiertolainen vielä tökkimäänkin aatelista kysyen miltä se tuntuisi jos häneltä evättäisiin sananvalta. Tuo sai kaikessa rauhassa puhua loppuun ennen kun meni Jin vastaamaan. "En välttämättä pidä siitä mutta elämme vahvasti hierarkisessa maailmassa. Ja vaikka en pitäisi sitä hyvänä asiana se on minulle hyödyllinen, ymmärtänette. Mitä suojelemiseen minulta tulee, ja kunnioitukseen, kunnioitan sopimuksia ja niitä jotka ovat kykeneväisiä minulle hyödyllistä sopimusta omalta osaltaan noudattaa. Sen myönnän ettei kyseiset kokeilut ole välttämättä miellyttäviä hänelle mutta kuten sanoin hän on myös hyödytön kuolleena joten turvallisuuden voin taata myös itseltäni. Olisin myös avoin neuvottelemaan luonnollisesti korvauksesta avustaan ellei olisi niin kovapäinen tapaus." Yhden yhtä merkkiä luovuttamisesta ei Jin näyttänyt, ensinnäkin tuo tyttö oli astetta harvinaisempi tapaus ja toisekseen, se kaikista suurin syy, alkemisti oli huono luovuttamaan. Siinä pappi oli oikeassa että hän oli riistämässä punapään sanavallan asiasta suuremman hyvän nimissä mutta lopulta ihmisoikeudet kuuluivat nimenomaan ihmisille. Ei välttämättä miehen oma tulkinta asiasta mutta tässä tilanteessa sitäkin hyödyllisempi.

Nakami oli saanut suurimman osan valmisteluistaan tehtyä, jätti viestinsä pöydälle näkyviin ja asteli reippain topakoin askelin ulos lukiten oven perässään. Hän oli kuulut sanan sieltä toisen täältä mitä kaksikon keskusteluun tuli. "Jos kerran sopimuksista pidät niin miltä tämä kuulostaa? Jätät kotini rauhaan ja minä kerron pimittämäni tiedot." Hieman kävi susityttö vilkaiseman karttaa joka oli joukkion talolle johdattanut hieman huokaisten. "Mistä tulikin mieleen ettet tule tarvitsemaan tuota" samalla kun paperi katosi tulen syövereihin toisen kädestä. Ymmärsi sentään päästää palavasta kartasta irti ennen kuin näpit menivät. Hieman Jin sarkastisesti virnistäen katsoi kuinka kartta katosi käsistään ja tyttö kävi tyrkkäämään paperin alkemistin käsiin. Luonnollisesti Jin meni samantien käärön avaamaan. "Tuotahan varten sinä olisit minut mukaan halunnut. Salasin sen ettet kääntäisi sitä minua vastaan, kaikki tieto aseista jotka on tarkoitettu meidän metsästämiseen ei ole minulle otollista. Oikeastaan toivon ettet ikinä onnistuisi mutta et vaikuta siltä että jättäisit minut rauhaan ennen sitä." Hieman alkemisti jo pois päin lähtevän tytön sanoista hymähti jopa pienen hymyn kanssa. "Olit nähtävästi oikeassa pappi, kovapäinen muttei täysin toivoton tapaus mitä älyyn tulee." "Kotoani et löydä mitään hyödyllistä tiedonetsintääsi, jos haluat tietää minne menen niin Zurin kylään niin ei sen tiedon takia tarvitse murtautua. Jos olisit kokenut sen mitä kumppanini niin ymmärtäisit miksi en suosittele välttämättä seuraamaan." Ne olivat viimeiset sanat Nakamilta alkemistille ennen kuin tuo poistui metsän kätköihin. Rafael saisi häntä seurata jos itse halusi, tuo oli pitänyt sansa pihalla mistä Nakami oli toiselle kiitollinen. Toiselle ei olisi temppu tai mikään vain kävellä perässä, ei muodonmuuttaja ollut välittömästi piiloon yrittämässä. Valinta oli kuitenkin miehen oma eikä kenenkään muun.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 27 Marras 2016, 18:39

Se mitä Jin selitti oli kyllä aivan ymmärrettävissä, eikä pappi pahoittanut mieltään. Miten hän olisi voinut pahoittaa, kerta hän oli aina niin iloisella tuulella. Hän näytti ottavan toisen sanat kuin vitsinä ja hymyili ja naurateli toisen sanoille kuin niissä ei olisi mitään järkeä. Saattoi se ollakin hyvin epäkohteliasta ja sellaista, mutta pappi oli aina elänyt niin kuin oli halunnut ja nähnyt parhaaksi. "Niin, ajat ovat muuttuneet ja ne muuttuvat edelleen", hän totesi vinkaten silmäänsä tiedemiehelle. Hän virnisti ja kuunteliu kuinka hänen takaansa ovi avautui ja susityttö astui ulos topakkana. Ei selkeästi luovutus aikomuksena, mutta tuo tuli heidän luokseen ja ojensi käärön, poltti kartan sekä sanoi sanottavansa, jonka jälkeen tyttö vain yksinkertaisesti lähti omille teilleen sen kummempaa sanomatta.
Rafael katsoi tilannetta naurahtaen lopulta Jinille päin naamaa. Ei pilkaten, mutta koko tilanne tuntui niin epätodellisen huvittavalta, ettei hän kyennyt pitämään nauruaan omanaan. Hän kuitenkin rauhoitti itsensä vain virneiden tasoille ja kumarsi pienesti tiedemiehelle ja vinkkasi uudestaan silmää. "Sopimuksemme taitaa olla ohi, en minä tarvitse rahojanne. Tämä koko tapahtuma korvaa sen", hän totesi iloisesti ja pyörähti sitten selkä tiedemieheen päin. Hän ohitti tajuttomat metsästäjät, joilta hän otti aseet. "Otan nämä, siltä varalta jos he päättävätkin uhata henkeäsi, se ei olisi varmaan mukavaa", hän totesi ja katosi sitten sen jälkeen omille teilleen.

Ei Rafaelilla juuri nyt mitään ollut. Hän ei kokenut, että hänen piti mennä järjestelmällisesti kieroksia pitämään ja sanomaan Jumalan sanaa. Hän kaipasi ehkä pientä seikkailua ja kenties se löytyisi tämän nuoren neidin luolta. Pitkään miehellä ei mennyt, sillä hän oli nopea ja saavutti tytön hetkessä. Hän kuitenkin hidasti vauhtiaan siinä nähden, jos neitokainen säikähtäisi. "Nakami, niinhän?" Rafael kysyi hymyillen ja heilutti huolettomasti kättään tervehdykseksi. "Olette kuulema menossa Zurin kylään, eikös se sijainnut mannes saarilla, jos oikein muistan?" hän kysyi hieraisten sänkeään ja kohottaen sitten lasejaan hymyillen naiselle. Hän tuli tuon rinnalle kävelemään ja katseli tuon tavaroita. Mies ojensi kätensä neitoa kohti. "Voin auttaa kantamisessa, jos lasti on liin painava. Minulla ei ole mitään taka-ajatuksia, älä huoli. Vapaa-aikaa kun minulla nyt on, joten sallitko seuraan liittymistä?" pappi kysyi hymyillen leveästi.
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 28 Marras 2016, 04:17

"Olette kummallinen tapaus pappi Rafael, niin hyvässä kuin pahassa. Enkä uskonut olevan se joka sanoisi tuon jostakusta toisesta." Jin hymähti papin julistukseen siitä että sopimus loppunee tähän ja raha ei ollut tarpeen. Niin monen muun silmissä ihmishenki oli halpa kullan kimalluksen edessä, oliko sitten kirkon oppi jalosta köyhyydestä vai mikä teki papista noin vahvasti erillaisen. Aseetkin meni kirkonmies muilta metsästäjiltä viemään, perusteli ettei halunnut niitä käännettävän Jiniä vastaan vaikkakin todennäköisin kohde olisi ollut pappi itse ja karkumatkaa tekevä susineito. Mutta eipä mennyt alkemisti Rafaelia estämäänkään. Kaksi metsästäjää tuskin tuota tekoa arvostivat mutta toisaalta taas... Minkäs Jin tapahtuneelle mahtoi, hänhän oli vain heiveröinen tutkija.

Pää punaisten suortuvien alla kääntyi katsomaan takaa kuuluvaa tervehdystä pienen hymyn levittyen Nakamin kasvoille. "Jep. Sinun nimesi ei tainnut tullakkaan esille aikaisemmin?" Hän vastasi osittain jopa iloisena toisen seurasta, ei häntä haitannut tippaakaan. Sitäpaitsi mies oli jo osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. "Niin sanoin ja siellähän se, lienee turvallisin paikka lähistöllä enkä halua demoninmetsästäjiä perääni. Eikä sinun minua tarvitse teititellä, olenhan vain tavallinen tyttö elämässä tavallista elämää." Nakami vastasi toisen uteluihin. Oikeastaan mikään hänessä tai elämässään ei ollut tavallista, lähinnä hän oli tarkoittanut ettei ollut mitään erikoista minkätakia pitäisi vartavasten teititellä, varsinkaan nyt kun oli jo keretty samassa teepöydässä istumaan. Menipä toinen herrasmiehenä kantoapuakin tarjoamaan vakuutellen ettei tarjoukseen liittynyt taka-ajatuksia "Sen uskon, rahaa ei annettavaksi ole ja olen varattu. Jokatapauksessa otan mielelläni tarjouksesi matkaseurasta vastaan." Tyttö naurahti papin tarjoukseen ojentaen pienen reppunsa jonne oli vain nopeasti tunkenut päiväksi ruokaa ja yhden vaihtokerraston. Ei hänellä oikeastaan muuta edes ollut mukana, hän kun piti mielummin kantamuksensa keveinä. Luonnon antimilla tuli sitäpaitsi elettyä muutenkin. Miekkansa oli liian arvokas annettavaksi, olihan se hänelle henki ja elämä sanojen jokaisessa merkityksessä joten se jäi visusti Nakamin vyölle.

Hetken aikaa Nakami matkanteon ohessa empi ennen kuin sai kerättyä rohkeuden kysyä suoraan. "Niin sinä siis autat ihmissusia? Olen viimeaikoina miettinyt miten voisin auttaa erästä..." Pieni huokaus pääsi, ei Nakami kai voisi asiaa kierrelläkkään vaikka halusi Ediä kaikilta lisäongelmilta suojella, mies ei tosiaan niitä tarvinnut. Sitäpaitsi hopeiset aseethan saattoivat tarkoittaa sitä että joukkio tiesi jo hänen viettävän aikaa ihmissuden kanssa. "Seuralaiseni, hän on harvoin kotona ja vaikkei halua minua ongelmiinsa sotkea niin haluan auttaa häntä. Tiedätkö miten voisin?" Aihe nyt ei ollut siitä helpoimmasta päästä mutta kerta toinen oli sanonut pitävänsä ihmissusista, auttavansa noita ja vieläpä oli todennäköisesti yksi ainakin puoliksi niin olisiko parempaakaan neuvonantajaa aiheesta. "Kuulin myös ohimennen että olet pappi, kuka tietää jos herra meille sen onnen jokupäivä suo saattaisin mielelläni pyytää sinulta erästä palvelusta." Nakami jatkoi selkeän kiusoittelevan virneen kera. Tietenkin hän oli tosissaan aiheesta vaikkei Ed viimekerralla ihan suurensuurta seremoniaa ollutkaan kinuamassa, aihe ei vain ollut ajankohtainen vielä. Eikä todennäköisesti olisikaan ennen kun Ed saisi ongelmansa susipuolensa kanssa selvitettyä.

Talon edustalla kaksi metsästäjää alkoivat vähitellen heräilemään alkemistin kevyesti pökkien noita hereille kengillään. Ihmetys oli suuri kun aseet olivat kadonneet, hopeallakin päällystetyt vielä, eivät ne olleet halvimmasta päästä. Jinin selittäessä Rafaelin kääntäneen porukalle selkänsä, lähteneen susitytön matkaan ja vieneen kaksikon aseet taisi metsästäjiltä päästä yksi jos toinenkin kirosana. Selvästi kosto oli heidän mielissään suloinen. Jin hieman hymähti tuosta reaktiosta, hän saattaisi pystyä hyödyntämään tätä vielä jos tarvetta paperikäärön tulkitsemisen jälkeen oli mutta ensin kävisi tie takaisin ihmisten ilmoille.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 28 Marras 2016, 17:57

Ai, eikös pappi ollutkaan esitellyt itseään kuinka töykeää häneltä. "Suokaa anteeksi, etten ehtinyt esitell iteäni. Olen Rafael Daemon", hän sanoi hymyillen neidille ja otti vastaan tämän repun ja asetti sen jalkajousensa vierelle. "se on vain tapa, jos se häiritsee yritän muistaa poistaa sen puheestani", hän naurahti toisen toteamukseen teitelystä. "Oi ei, en minä rahaa haluakaan, sitä minulla on jo yllinkyllin", hän totesi naurahtaen Nakamin sanoihin, ettei rahaa ollut. Nakami sen lisäksi oli varattu. Rafael naurahti siihen hyväntuulisesti. "Ei se mitään, en minä naisten perään muutenkaan juokse. Olen pappi ja jumalan palvelija", Rafael vinkkasi silmäänsä tytölle. "Sitä paitsi olisin aivan liian vanha sinulle, jos minulta kysyttäisiin. Minusta muutenkin on parempi, että nykyinen mielitiettynne pitää teistä huolen, missä hän nyt sitten onkaan", hän totesi ja hieraisi leukaansa hieman ihmetellen. "Ei kai hän huolestu, jos lähdet noin vain sanomatta? Jos hän vaikka saapuu takaisin kotiin, kun olet poissa?" pappi tiedusteli hymyillen.
Hetken he sitten hiljaisuudessa kävelivät. Pappi hymisi jotain kirkko virsiä, kun neiti keskeytti hänet katsoen häneen kysyen samalla hänen tosiaan auttavan ihmissusia. "No siis tavallaan", hän vastasi virnistäen. "En minä mielelläni mene väliin, mutta jos joku nyt sattuu olemaan liian lähellä minua sekä kyliä, pidän heidät mieluusti erossa ongelmista", hän selitti. Sitten Nakami toi esiin oman ongelmansa. Näemmä tuon mielitietty oli ihmissusi. "Ahaa", pappi totesi uteliaana hymy huulillaan ja kuunteli mikä tytöllä oli asiaa.

No loppujen lopuksi sieltä tuli vastaus hänen kysymykseensä, että tuon mielitietty oli harvoin kotona ja näemmä sai päälleen hyvin paljon ongelmia. Nakami kysyi miten voisi auttaa tätä ongelmissa. Rafael mietti hetken ja hymyili neidolle. "En oikein pysty sanomaan, sillä jokaisella ihmissudella on omat taistelunsa ja parasta on, että tarjoat hänelle levähdys paikan, kun hän joskus ilmestyy kotiin. En ole täysin perehtynyt ihmissusien auttamiseen, vaikka sanonkin auttavani heitä, mutta pidän heidät vain poissa ongelmista", hän totesi virnistäen.
Sitten aihe valuikin siihen, että hän oli pappi ja neito kysyi mahdollista vihkimispalvelusta. Pappi nauroi iloisesti, ei pilkaten enemmänkin innokaasti. "Toki, jahka onnen kukkaset puhkeavat voitte hakea minut aina", hän sanoi vinkaten vitsikäänä silmäänsä. Rafael hymähti lopulta. "On jokaisella omat ongelmansa ja elämänsä. En aivan pysy aina mukana näissä nykypäivän ongelmissa", hän huokasii mysteerisesti naureskellen. "Minusta ihmissudet ovat kiehtovia, mutta samalla traagisia olentoja. He joutuvat kestämään niin monta erilaista pahaa asiaa ja heidän on varmasti vaikeaa löytää sitä pientä onnea", Rafael sanoi hellän äänen kera. "Siksi ehkä pidän tärkeänä, että on se joku, joka muistuttaa mistä sen onnen voi löytää ja unohtaa kaikki hetkeksi", hän totesi ja taputti tyttöä selkään hellästi.
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 28 Marras 2016, 21:45

Papin kommenttiin siitä että tuo olisi liian vanha Nakamille tuo vain naurahti, vitsit vitsinä. "Jätin viestin pöydälle kaiken varalta." Nakami vastasi toisen kysymykseen siitä entäpä jos Ed tulisikin kotiin tuon ollessa poissa. Epätodennäköistähän se muutenkin oli ottaen huomioon kuinka harvoin neito kumppaniaan näki. "Sitä minäkin aluksi ajattelin... Hän pelkää satuttavansa muita joten jos olisi varma tapa juurikin pitää hänet poissa ongelmista, estää hallinnan menetyksen tai jotain... Varmaan sen takia häntä harvoin näkeekään." Neito pohti. Ei se lepopaikka paljoa hyödyttänyt jos toinen ei uskaltanut sitä hyödyntää peläten satuttavansa rakastaan. Raskas asia, tietämättömyys siitä miten voisi auttaa toisen sulkeutuen yksinäisyyteen. Välillä pimenevinä öinä ajatukset pääsivät hiipimään pelottavan lähelle. Ajatukset siitä kuinka hän oli ollut yksin ennen Ediä ja käytännössä oli sitä edelleen. Tietenkin susityttö tiesi ettei se ollut totuus, ihmissusi vain tarvitsi vähän aikaa saadakseen toisen puolensa hallintaan, ei sen kummempaa, hänen täytyisi vain odottaa hieman ja siinä sivussa koota mitä ikinä pystyi toisen auttamiseksi. "Joten useammatkin kukkaset taitavat keretä puhkeamaan ennen kuin sen aika oikeasti tulee." Nakami huokaisi hieman haikeasti. Pappikin huokaisi kuinka ei pysynyt mukana nykypäivän ongelmissa johon punapää vain hymähti ettei se eilisenkään ongelmat yhtään sen vähäisempiä olleet, ei ainakaan sen mukaan mitä oli kuullut. Sotaa ja kärsimystä, siltä hän oli kuullut perheensä paenneen kauan ennen syntymäänsä ja sokeakin näki minkä keskelle tuo pakoretki oli päättynyt, lisää sotaa, surua ja ahdinkoa löytyi Cryptinkin maalta. "Lienee parempi etten anna ajatusten juosta tämän enempää. Sanasi soivat totuutta mutten sanoisi heidän osansa olevan kiehtova. Se on vain..." neito huokaisi "Surullinen."

"Tiedätkö, teinköhän oikean päätöksen. Siis nyt lähteä. En voi pakoilla kuitenkaan loputtomiin ja jos he eivät saavuta etsimäänsä niin mikä estää heitä myymästä tietoa eteenpäin jollekkin joka vain haluaa nähdä mahdollisimman monta taruolentoa hengiltä." Nakami pohti hiljaa ääneen, epävarmuus oli hiljalleen alkanut näkyvästi hiipimään muuten niin itsevarman ja vahvatahtoisen nuoren naisen mieleen. Tai kenties se oli siellä aina ollut jossain kätkettynä. "Ja miksi edes puhun tästä sinulle, hyvä kun olen tuntenut edes puolituntia tuntenut? Minunhan pitäisi pysyä vahvana, en minä voi alkaa epäilemään näin. Missä se Ed edes on nykyään, nyt kun häntä tarvittaisiin?" Se mikä oli alkanut epävarmuutena oli kovaa vauhtia menossa kohti ahdistusta. Lopulta Nakami yritti pakottaa itsensä rauhoittumaan, edes pinnallisesti toistellen itsekseen 'pysy vahvana, älä epäile ja rauhoitu' ehkä jopa hieman ääneen ja lopulta muutti muotoaan huomattavasti tavallista sutta isommaksi "Jatketaan matkaa" Kuului pakotetun rauhallinen ääni syvän huokauksen jälkeen. Mutta Nakamin mieli ei ollut rauhallinen vaikka suden muoto siltä näytti. Lopulta hiljaisuus loppui murtuneen äänen kysymykseen "Kuka minä enää edes olen Rafael?"

//Ja out of nowhere totaalinen henkinen hajoaminen, en edes tiedä itsekkään miten se tuohon meni mutta sillä mennään. Sitäpaitsi ehkei se paha ole kun tuossa tilanteessa on ja tarpeaksi kauan pakottanut pitämään itsensä kasassa.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Marras 2016, 00:12

Oli selvää, että neidolla oli huoli ja vaikeita aikoja, kerta mies meni missä milloinkin ja tuli harvoin kotiin. Selkeästi tuolla oli vaokeaa palata, ehkä juuri pelon tai jonkin muun syyn takia. Hän hymähti toisen sanoihin. "Kyllä, jokaisella kukkasella on kuitenkin aikansa, kun ne puhkeavat", hän totesi ja arveli, että saatettaisiin tarvita aikaa. Ehkä paljonkin, mutta jos yhtään mietti saattoi tämä neito omatakin paljon aikaa. Nakami totesikin siyten siihen, että olisi ehkä parempi jos hän ei antaisi ajatustensa ailahdella minne sattui. Pappi nyökkäsi vain hellä hymy kasvoillaan. "Kenties, mutta pitkään ajatusten pakoon juokseminen ei kannata, keräät vain enemmän stressiä yllesi", hän totesi ja laski kätensä kannustavasti toisen olalle. Tietysti se oli surullista, mutta hyvin realistista. Raaelinkin äiti jätti hänet vain sen takia, ettei satuttaisi poikaansa. Kenties tuota ei enää edes ollut kerta hän ei ole tavannut äitiään pitkiin vuosikymmeniin.
Sitten tyttö kysyi ehkä hieman surulisella, epäilevällä äänellä. Oliko oikein lähteä pelkurimaisesti ja antaa mahdollisia tietoja viholliselle. "Jos minulta kysyt, niin katsoin, että rakastat kotiasi hyvin paljon. Enkä tuomitsisi päätöstäsi sen suojelemiseksi", hän totesi kuunnellen kuinka Nakami totesi, että jos niitä tietoja käytettäisiin toisiin viattomiin henkilöihin. Voi olla, mutta mies laski hellän katseen nuorempaansa. "Älä turhaan mieti, suoleit kotiasi ja suojelit itseäsi. Mitä muutakaan olisit voinut tehdä?" hän kysyi ja hymyili. "Lisäksi poltit kartan eivätkä ne metsästäjät oikeasti osaa jäljittää enää sinne", pappi totesi, sillä hän varmistaisi sen. Hän kyllä varmistaisi, ettei talolle mitään kävisi ja ehkä kävisi vierailemassa Jinin luona ja "lainasi" näitä annettuja tietoja.

Sitten alettiin jo mennä ehkä pieneen henkisen tason kaatumiseen, kerta Nakami alkoi hieman panikoimaan miksi tuo kertoi hänelle asioita. Rafael virnisti. "Ehkä sen takia, että olen pappi ja minä olen tottunut kuuntelemaan huolia ja minulla on myös vaitiolo velvollisuus", hän totesi Nakamille yrittäen tavoitella tytön silmien katsetta sitä kuitenkaan saamatta. "Eikä kenenkään tarvitse pysyä vahvana, aina voi murtua ja itkeä niin paljon kuin haluaa", hän totesi ja kuunteli mitä toisella oli vielä sanottavaa. Nakami mainitsi lopulta mielitiettynsä nimen, joka kuulosti varsin tutulta. Hänen kulmansa nousivat pienesti ylös a hymy ehkä vähän nousi, mutta pieneksi se hymy supistui nopeasti. Nakami muuttui sudeksi ja totesi, että olisi aika jatkaa matkaa, mutta pappi ei liikahatanut paikoiltaan. Hän odotti. Ripitystä, synninpäästöä, tuskaa ja itkua. Lopultahan se tuli. Kuka Nakami oikein oli? Mies hymyili rauhallisesti. "Olet lempeä, rakastava ja huolehtiva neito, joka odottaa rakastaan kotiin, mutta jonka huoli on nyt nujertanut hänet", hän totesi ja käveli suden rinnalle ja pysäytti sen. Rafael istui alas Nakamin eteen ja pyysi, että voisiko tyttö muuttua vielä hetkeksi takaisin.

"Tiedän, että ihmissuden kanssa olevadsa suhteessa on rankkaa, eikä sonun tule syyttää itseäsi", pappi aloitti ja siveli toisen poskea hellästi. "Mutta kun sanoit mielitiettysi nimen, taidan ktllä jo tuntea hänet ja tiedän miksi hän ei luoksesi tule", Rafael ilmoitti virnistäen. "Ed, eikös niin tai niin kuin Edward hän minulle esittäytyi", hän vähän niin kuin heitti retorisen kysymyksen johon ei hakenut vaatausta ehkä vain pään nyökkäyksen. "Tapasin hänet täydenkuun aikaan ystävän parissa. Se miksi hän ei tule luoksesi on mahdollisesti se, että hän ensinnökin teki ystävästään ihmissuden", Rafael totesi rauhallisesti. Antoi hetken toiselle tilaa hengittää. "Näin myös kuinka hänen uusi ihmissusiystävänsä oli jättänyt miehellenne muistuttavat jäljet siitä, mikä tuska on muuttia ihmissudeksi", Rafael kosketti omaa rintaansa. "Hän oli kärsinyt sen, että.hänen ystävänsä oli meinannut syödä legendojen mukaan hänen sydämensä, mutta ei kyennyt tekemään sitä", Rafael kertoi ja antoi taas aikaa. "Edward on kyllä elossa, mutta hänen ystävänsä ei ollut ainoa ongelma", pappi kertoi ja katsoi suoraan Nakamin silmiin.
"Hän kertoi itse, että hänessä on jo toinen persoona. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, enkä tiedä tiesitkö sinä, mutta se miten hän katsoi minua täytyi olla vakavakin", hän sanoi ja lopulta hän vain istui siinä odottaen hymy huulillaan ja iloinen olotila edelleen päällä.

//Ei haittaa yhtään, mietin et nyt ku ne tohon olis jääny jutskaamaan niin olis kivaa jos ne kaks metsästäjää yllättäiskin ne :'D Saatais toimintaa!//
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 29 Marras 2016, 04:31

Niin mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä, ei mitään, ei hänellä ollut taitoja vain pyyhkiä vierailijoidensa mieliä tyhjiksi ja jättää noita metsään. Mikä metsästäjä ei muka osaa metsässä kulkea ajatus pyyhkäisi turhautumisen lailla yli ja meni ohi yhtänopeasti kun oli tullutkin Rafaelin sanoen että Nakamihan poltti kartan. Niinhän hän oli tehnyt mutta estäisikö se muka noiden paluuta, tuskinpa. Menihän tuo pappi työnkuvallaan ja vaitiolovelvollisuudellaan avautumista oikeuttamaan mutta mitä väliä sillä oli, moni pappi olisi voinut hyvinkin yrittää tappaa niin hänet kuin Edinkin, se että toinen oli pappi ei ollut syy kertoa toiselle. Kaikista turvallisin vaihtoehtohan olisi tietenkin ollut olla kertomatta olenkaan, jostakinhan tuo alkemistikin oli tietonsa saanut. Ei, ei hän olisi saanut kertoa, ei kenellekkään eikä murtua, sitä vielä vähemmän. Se jolta mieli murtuu on jo hävinnyt taistelunsa sen hän tiesi ja tuo koski jokaista. Nakamia itseään kaikista eniten, miten hän voisi pakottaa luontoa tahtonsa alle jos ei edes itse tiennyt mitä tahtoi, epävarmuus lamautti, suru johti vihaan ja viha tuohaisi kaiken elollisen, se oli hänen kykynsä kääntöpuoli. Oli hänen velvollisuutensa pitää tunteensa hallinnassa tapahtui mitä vain, eihän hän siitä voisi joustaa, eihän. Hänen oli pakko pysyä vahvana.

Järkevästi ajateltuna pappi puhui asiaa mutta järkevästi Nakami ei juuri nyt kyennyt ajattelemaan. Rafaelin pyyntö muuttua takaisinkin oli yhdentekevä, se vaihe missä susityttö pystyi kykyään hallitsemaan oli jo kaukana takana kun hän tipahti tuleksi ja sirpaleiksi romahtaneen susimuotonsa sisältä maata vasten. Ja kyllä, hän itki. Teki sitä harvoin ja nytkin selvästi yritti pitää sitä aisoissa muttei yksinkertaisesti pystynyt. "Se huoleton neito paloi kotikylänsä mukana! Ja se mitä jäi jäljelle... En edes tiedä mikä olen, riippuvainen kyvyistä jotka eivät ole omiani eikä minusta oikeasti ole tähän, ei minusta ole hallitsemaan sitä." Nakami vain huusi silmät märkänä suoraan kohti Rafaelin naamaa kädet edelleen maassa lopulta vain lyhähtäen maahan vatsalleen makaamaan. "Miten voin edes kuvitella auttavani ketään kun itse olen tällainen?" Pieni hymy oli palannut naisen kasvoille, tavallaan koska tuo hymy oli surua täynnä. Jos ei mitään muuta niin väsymys alkoi tuomaan edes jonkinlaista rauhaa susitytölle kun Rafael alkoi kertomaan kuinka oli Edwardin tavannut saaden sen pienen vaisun nyökkäyksen. "Eli lisää itsesyytöksiä tiedossa." susityttö naurahti kuultuaan että Ed oli muuttanut jonkun ystävänsä ihmissudeksi, ei hänellä ollut tietoa kuka tuo oli, ehkä Kalma, ainakin hänestä Ed oli joskus maininnut. Hiemanhan se sai Nakamin huolestumaan kun kuuli että tuo ystävä oli meinannut kaivaa sydämmen irti toiselta mutta helpottui kuitenkin silminnähtävästi saatuaan tietää että Ed oli kunnossa. Sen helpottuneen huokauksen kyllä selvästi pystyi kuulemaan. "No arpia hänellä oli tarpeaksi jo entuudestaan, tuskin yhtä lisää edes huomaa. Missä hän on nyt?" Huono vitsihän se oli kerta toinen olisi hyvin voinut kuolla tilanteeseen. "Tiesin sen että hänen ihmissusikirouksensa on epävakaasta päästä. Mutta miten se tähän liittyy? Ensinnäkin emme edes tiedä miten ihmissuden kirous vaikuttaisi minuun jonka kehossa virtaa niin paljon magiaa että se määrittää olemukseni yli minkään muun ja toiseksi, etkös itse sanonut että olisimme tunnettuja mielenhallinnasta. Miksei hän ei itse voi edes kertoa minulle mitään?"

Talon edessä alkemistin ja kahden metsästäjän väittely oli päättynyt siihen kun kaksi pölkkypäätä päättivät lähteä hakemaan heti sen mikä oli heidän omaansa. Jin vain tuhahti tuohon päätökseen jossa ei ollut järjen hiventä mukana. Eihän miehillä ollut edes kunnon aseita enää. Toiselle meni Jin lainaamaan mukaansa ottamaansa miekkaa ja osoitti suunnan johon kaksikko oli mennyt, jos nuo olisivat kerenneet kauemmaksi kaksikko saisi luvan palata ja toimia eteenpäin ryhmän järkevimmän ohjeita kiltisti seuraten. Tietenkin alkemisti tiesi sen että kaksi karkulaista olisi todennäköisesti jo kaukana, hän oli suostunut vain ja ainoastaan sitoakseen kaksi ääliötään paremmin otteeseensa.

Yllättävän läheltähän ne karkulaiset löytyivät maasta löhöilemästä. "Meillä lienee kana kynittävänä pappi." Toinen naurahti toisen jatkaen perään. "Jos vaikka antaisit suosiolla takaisin sen mikä meille kuuluu niin kehenkään ei tarvitse sattua." Tällä kertaa he eivät olisi niin varomattomia eivätkä taidottomat pitkään tuolla alalla eläneet. Nakami ainakin nousi mahdollisimman nopeasti ylös vetäisten aseensa esille. Se tosin vaikutti jotenkin... levottomalta. Suojien nostamisesta ei ollut toivoakaan, oikeastaan siinä missä hän yleensä tunsi koko ympäristön olevan kätensä ulottuvilla tulista manipulointia varten juuri tällä hetkellä hän ei tuntenut saavan ollenkaan otetta yhtään mistään. Se oli kaikki kuin tyhjän tavoittelua, olihan hänen olo jo hieman parempi kiitos Rafaelin ja hyvien uutisten Edistä mutta selvästikkään hän ei ollut onnistunut saati kerennyt vielä kunnolla rauhoittumaan ja kokoamaan itseään.

//Kaksi pölkkypäätä siis kotiinkuljetuksella olkaatte niin hyvät, saat itse katsoa vähän mihin suuntaan asiat lähtee kehittymään kerta Nakamista nyt ei juuri tuossa tilassa suurta uhkaa vaikuta olevan (oikeasti muuten on mutta hieman eri tavalla^^)
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Marras 2016, 12:32

Itku ja suru olivat läsnä tytölle, mutta rafaelin hymy ei koskaan haihtunut. Se ei muistuttanut edes sellaista säälivää sekä lohduttavaa hymyä. Hän oli edelleen iloinen ja positiivinen kaikesta, mitä neito hänelle soikin kuunnteltavaa. Nakamin itkiessä, ettei tuosta ollut hallitsemaan omia voimiaan, laski mies lohduttavasti kätensä toisen selkää vasten ja silitti sitä. "Kaikki on hyvin, kyllä sinä olet hallinnut sitä hyvin tähänkin asti ja sitä paitsi kaikella on oikeus joskus olla epävaikaita", hän sanoi rohkaisevasti ja nyökytteli sanoilleen. Kysymyksiä tuli ja meni ja pappi pyrki vastaamaan niihin kannustavan positiivisella tavallaan. Oli selkeä, että neidolla oli hätä ja hänen täytyi virassaan sekä omalla tunnollaan lohduttaa. Hän ei tietenkään halunnut nähdä kenenkään kärsivän, mutta ei sellaista voinut poistaakaan yhtäkkiä maailmasta. Ei sellainen maailma olisi todellinen vain utooppinen ja haaveita sellaisesta, vaikka siihen pyrittiinkin. Maailmaan, jossa kaikki olisi hyvin. "Edward vai? En tiedä enää. Seuraan hänen ystäväänsä, sillä tuo on liittynyt muutaman ihmisiä syövien ihmissusien pariin ja haluaisin hänet pois sieltä", Rafael kertoi kun Nakami kysyi missä hänen miehensä nyt juoksenteli. "Mutta ei hänellä varmasti ole enää mitään hätää", pappi totesi, vaikka tiesi syvällä sisimmässää, että tällä ihmissudella taisivat olla ne asiat aika pahastikin tolallaan. Kävihän Kalmakin aina täydenkuun jälkeen kotona, mutta Edward ei. "Niin, tiedän. No kerron vain sen mitä havaitsin. Tiedät siis, että hänen kirouksensa on hyvin epävakaa ja minusta näytti siltä, että se on pahentunut, ehkä. En tiedä onko alkutaival ollut samanlainen kuin nyt mutta hänestä perustellen hän on paljon aggressiivisempi", hän pohti ja katsoi Nakamiin.
Nakami kirosi sitä, kuinka Edward ei kertonut itse mitään tuolle. Rafael ei osannut siihen sanoa mitään, hän ei ollut tuntenut miestä tarpeeksi, jotta kykenisi puhumaan tuon puolesta. Hän tiesi kuitenkin sen, että mies vaikutti hyvin alakuloiselta tapaukselta ja hyvin epävakaalta siinä hänen kanssaan olessaan. Ajatukset kuitenkin keskeytettiin ääniin, jotka tulivat heidän takaansa. Pappi nosti silmänsä lasiensa takaa kohti kahteen metsästäjään, jotka tiivasivat kostoa hänelle. Tietysti nuo myös vaativat Nakamia itselleen kuin palkiota. Nakami ainakin nousi nopeammin kuin Rafael ylös. Pappi nousi hitaasti puntaroiden vaihtoehtojaan, mutta aina se ilkikurinen virne kasvoillaan.

"No, no, arvon herrat", hän totesi virnistäen ja ehkä vähän huvittuneena. Hän vilkaisi miekkaa, joka oli toisen kädessä ja tiesi juurikin mikä miekka se oli. Hän vilkaisi myös Nakamiin, joka oli ehkä kykenemätön tässä tilanteessa tekemään mitään. Miekka epätasaisesti leimuten kuin hätää kärsien ja muutenkin tytön olemus ei kertonut siitä vakasta henkilöstä, jonka Rafael oli kohdannut ensikertaa. "Jos nyt vain ottaisitte rauhallisesti, ymmärrettekö, että tässä on menossa hyvin tärkeä hetki?" mies vitsaili sen suurempaa tarkoitusta. Hän heitti vitsiä minne tahtoi ja milloin tahtoi. Miehet sylkäisivät siihen ja toinen heilautti asetta kädessään. "Ei meillä ole aikaa vitseillesi pappi, ojennat nyt vain tuon demonin meille, niin pääsetpähän suuremmasta työstä ja sitten voit sanoa päivää tälle", mies kertoi kun Rafael otti nopein ja sulavin liikkein esiin jalkajousensa. Hän ei mielellään tähdännyt sillä ihmisiin, sillä ase ei ole tehty ihmisiä varten tai siis, kun aseessa on hyvin paljon voimaa, että se saattaa tappaa ihmisen hetkessä tai repiä tuon lihan kappaleiksi hyvin kuolettavalla tavalla. Jalkajousessa ei kuitenkaan ollut jousta vielä, mutta Rafael otti sen esiin vain varoitukseksi. Hän hymyili rauhallisesti. Tilanne oli jännittynyt. Pienesti Rafael siirtyi Nakamin vierelle, hieman eteen, mutta ei kokonaan peittänyt toista. Vain ehkä tytön käden omalla kehollaan. "Jos se tähän tulee, en haluaisi luovuttaa tai antaa teille neitiä", hän totesi ja vilkaisi Nakamiin virnistäen. Ei hän aikonut estää tyttöä puolustamasta tai hyökkäämästä, mutta hän halusi toisen ymmärtävän, että jos tästä nyt päästäisiin vähin äänin pois olisi se hyvä.
Tappeleminen ei koskaan ollut hyväksi kenellekään. Metsästäjät olivat silti muuta mieltä ja tilanne lähtikin sitten liikeelle. Oli selkeää, että toinen aseeton mies olisi helpompi kohde, mutta tuo ottikin kohteekseen Rafaelin kaikesta logiikasta huolimatta. Se ehkä yllätti hieman papin, mutta hän myös aikoi taistella sitten aseettomasti ihan tasavertaisuuden vuoksi, Ei ihminen pärjännyt hänelle, hänessä kun ei virranut tippaakaan ihmisveri.

Tai no niin pappi uskoi pieni virne kasvoillaan, kun yläkoukku kävi ja yritti lyödä häntä kasvoihin. Mies itse ei oikein kokenut asiakseen panna vastaan, joten hän vain puolusti. Hän vilkuili aina nopeasti silloin tällöin Nakamin suuntaan, jotta tietäisi että miten tytöllä meni ja voisi mennä auttamaan tarvittaessa. Puolustus linja jatkui melko kauan, kunnes varmaankin kuudes vilkaisu koitui papin kohtaloksi. Hän sai osumaa kasvoihinsa, mutta se ei sentään sattunut, mutta hänen lasinsa. Oi nuo kauniit ja näköä antavat lasit lensivät hänen päästään maahan ja kuului pian rusahdus, kun hyökkäävä metsästäjä astui niiden päälle. "No voi hyvää päivää", Rafael totesi naurahtaen, mutta totuuden mukaisesti hän oli yhtä kuin sokea ilman lasejaan. Siinä nyt sitten väistelemään nyrkkejä, joita hän näki vasta aivan läheltä. Kyllä hän ehti ne väistää vielä nopeasti, luojan kiitos hänen reaktiokykynsä.
Kauaa hän ei kuitenkaan kyennyt pitämään pintojaan ilman näköään ja sai nyrkistä uudestaan ja uudestaan. Tästä metsästäjä innostuikin, kun huomasi papin olevan puolustuskyvytön ja alkoi ihan olan takaa hakkaamaan noon polvilla kuin nyrkeillään. "Mitä nyt pappi? Menetitkö puhekykysi?" tuo huusi innosta ja potkaisi rafaelin kumoon, josta pappi pyrki ylös. Hän naurahti kuivasti toisen sanoihin. "Ei ollenkaan. Tässä vain mietin, että olet velkaa minulle lasit", hän totesi ja tarttui tulevaan jalkaan nopeasti. Kyllä hän kuuli mistä suunnasta joku isku tuli, mutta hänen piti vain sulkea silmänsä kokonaan ja taistella sokeana.
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 29 Marras 2016, 21:57

Ei Nakamilla todellakaan ollut mitään intoa kimppuun käydä, tuskin edes mahdollisuutta siihen. Valitettavasti vain kahdella metsästäjällä oli toiset aatokset, jopa sen jälkeen kun Rafael oli noilta aseet vienyt tai sitten juuri sen takia. Yhdessä asiassa nuo kaksi metsästäjää taisivat tosin olla oikeassa nimittäin siinä ettei papilla ollut tilannetajua. Tämä ei ollut leikinasia, ei sitten misään määrin, ei ainakaan Nakamille kun tuli selväksi minkä miekan Jin oli noille antanut mukaansa alkuperäisten tilalle. Ainut hyvä puoli oli että he tahtoivat susitytön elävänä, ehkä hänen olisi pitänyt vain antautua ja mennä kiltisti mukaan, eihän hän voisi mitenkään itseään puolustaa ilman loitsujaan. Sitten hän kuulikin kuinka Rafael asettautui häntä puolustamaan. Olihan pappi sentään saanut kaksikon aikaisemminkin untenmaille tuosta noin vain, ehkei hänellä ollut mitään hätää.

Tietenkin juuri se aseellinen kävi ottamaan Nakamin kohteekseen toisen alkaen mätkimään Rafaelia päin paljain nyrkein. Tietenkään papilla ei olisi mitään hätää yhtä vastaan, sitäpaitsi vaikka kuinka olisi Nakami halunnut toisesta huolehtia hänelle ei sitä yleellisyyttä suotu. Parhaansa mukaan yritti keskittyä väistelemään metsästäjän asetta, muutaman kerran joutui torjumaan omallaan välttääkseen haavat joita ei todellakaan kaivattu tähän tilanteeseen. Ja sehän muistutti joka kerta tilanteen epäreiluudesta pistävällä pahoinvoinnilla kun kaksikon aseet hetkellisesti kohtasivat. Voi kuinka hän olisi halunnut vain pakottaa toisen pysymään turvallisen etäisyyden päässä mutta toiveajatteluksihan se jäi. Ainoat liekit jotka olivat maagin yrityksistä syntyneet lepattelivat hallitsemattomasti tuon jaloissa ja ympärillä eikä välillä iskevät pahoinvoinnin piikit auttaneet jo valmiiksi liian heikkoa keskittymistä. Hän aivan varmasti oksentaisi kohta, siltä se tuntui, hyvä kun torjunnan jälkeen edes pystyi käsittelemään näkemäänsä. Onneksi sentään metsestäjä ei ihan iholle voinut rynnätä, pitihän tuon varoa osumia Nakamin omasta aseesta jonka ansiosta oli susitytön mahdollista osa väistää ilman että joutui suoranaisesti torjumaan, välistä se ei vain ollut mahdollista. Äänten perusteella ei Rafaelilla mennyt yhtään sen paremmin, ilmeisesti tuon lasit olivat hajonneet, eihän Nakamilla ollut mitään tietoa kuinka hyvin tai huonosti toinen näki ilman. Oma huolenaiheensa oli tietenkin se ettei hänellä itsellään ollut mitään mahdollisuutta ellei saisi kykyään hallintaan. Ja ottaen huomioon että vastustajansa ase lamauttaisi ne hyvänäkin päivänä oli hänen pakko saada etäisyyttä. Toistakymmentä sekunttia onnistui Nakami kuin ihmeen kaupalla perääntymään vältellen ongelmia mutta sen jälkeen metsämaan ja lähes juoksuvauhtia taakseppäin väistelyn mahdottomuus iski päin kasvoja, tai oikeastaan takapuolta, jalan takertuessa juureen. Metsämaallehhan se tietenkin kävi neitosen tie tuon seurauksena. Säälittävän pieneksi jäi sekin tuli jolla kävi Nakami itselleen aikaa ostamaan nipinnapin tarpeaksi että onnistui pyörähtämään hieman poispäin pois toisen aseen tieltä ja sai jalat takaisin alleen. Pää oli vihdoin ja viimein alkanut unohtaa muut huolet ainakin hetkellisesti, ei hänellä ollut aikaa mitään muuta juuri nyt ajatella. Ja siinä missä tuo oli ollut askel oikeaan suuntaan hänen kannaltaan niin olihan se turhauttavaa, olisi metsästäjä voinut sentään joutua edes hieman perääntymään tai kokoamaan itseään tuosta kun vihdoin ja viimein oli jotakin hyötyä tulimagiasta ollut mutta ei, hyvä jos edes yhden hengenvedon oli aikaa saanut.

"Ei hitto tottele jo!" Nakami huusi turhautumistaan mikä koko aikaisemman tilanteen kanssa oli saanut pienen virneen metsästäjän kasvoille, virneen joka pyyhkiytyi heti perään äänekkään humahduksen muotä. Ihan sama kuinka tilannetta katsoisi hallittu oli täysin väärä sana kuvaamaan tulista aaltoa joka pyyhkäisi Nakamin ympäriltä toistakymmentä metriä joka suuntaan. Räjähdys oli jo paljon lähempänä sanavalinnan puolesta. Metsästäjä joka oli aivan vieressä huusi kuin viimeistä päivää mutta joko ääntä ei kuulunut tai se peittyi muiden alle. Liekkien hälvetessä näky oli karumman puoleinen. Tuli ei ollut kerennyt tarttunut juurikaan puihin tai muihin kasveihin kiinni,tosin pienkasveja ei juuri ollut ja puunrunkojen pintapuoli vaikutti oikein somalta hiillokselta, sitä pahemmin mitä lähempänä nuo olivat olleet punapäätä. Metsästäjä oli metrin kaksi taempana selällään mitä ennen tulimerta eikä näyttänyt hirveän hyvävointiselta, iho oli palanut karrelle, panssarin kerventyneiden nahkaosien alta paistoi mustuneet metallilevyt ja mies vaikutti epätoivoisesti haukkovan henkeä silmät kiinni. Heikoin tuloksin, todennäköisesti oli kaiken keskellä vetänyt palavaa ilmaa henkeensä ja tukehtuminen odottaisi vääjäämättä. Nakami itse oli lyhistynyt kaiken keskelle tiedottomana kaikesta tästä ja vaikutti hieman käryävän vaikkei pieniä palovammoja kummempia ollutkaan itse saanut. Ei hän siis suorassa vaarassa vaikuttanut olevan ja aivan hyvin voisi heräilläkkin jokusen tunnin päästä mutta juuri nyt hän oli syvän unen rauhallisessa hyväilyssä. Toivottavasti Rafael olisi ollut tarpeaksi kaukana jäädäkseen tuhon ulkopuolelle, tosin eihän susityttö juuri nyt sitä osannut miettiä niinkuin ei mitään muutakaan syvässä unessaan.
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Marras 2016, 23:24

No mitä sokeanakin pappi kykeni tekemään oli rajoitettua. Hän oli toki saanut kiinni potkivasta jalasta ja sitä hän myös väänsi. Mies huusi kivusta, kun pappi nousi ja heitti miehen selälleen. Hän syöksyi nopeasti ääntä kohden ja tarttui metdästäjän kauluksiin kuiskaten: "Olet velkaa lasit", sitten hän kumautti oman otsansa metsästäjän otsaa vasten ja sai tämän takaisin höyhensaarille. Rafael hieman haparoiden npusi ylös ja kuunteli. Nakami oli selvästi siirtynyt kauemmaksi taistelemaan, sillä kauempaa ne äänet myös tulivat. Hän lähti varovasti haparoiden ympäristöään etenemään kohti ääniä. Hän kuuli äänen jalkojensa alla ja laskeutui. Hän nosti käsiinsä kärsineet lasit, joista tipateli lasin siruja. Siitä huolimatta pappi asetti ne silmilleen ja sai hieman näköään takaisin. Ne olivat hänen ainoansa tällä hetkellä ja hänen pitäisi sitten käydä teettämässä uudet sekä varalasit. Voi sitä työn määrää.
Mies huokaisi ja yritti tihrustaa lasien jäännösten läpi tietään kohti taistelua, joka ei ollut vielä loppu. Äänet kovenivat ja Rafael tarkkaili ympäristöään hölmön näköisenä, kun hän yritti suojella lasiensa rippeitä. Hänestä tulisi muuten yhtä toimintakyvytön kuin rammasta ilman näkökykyään. Oli selvää, että Nakami oli onnistunut pitämään jonkin verran puoliaan hyvin epävakaasta tilastaan huolimatta ja se loi papin huolettomaan ja iloiseen oloon vain lisää iloa. Juuri kun Rafael oli saavuttanut hyvin taistelu tantareen ja näki myös miekalla huitovan miehen, saapui välähdys ja kuului humahdus. Polttava tunne sai papin ojentamaan toisen kätensä kasvojensa suojaksi.

Se ei pelkkään välähdykseen jäänyt vaan se poltteli, poltteli niin kuumana kuin kykeni, että Rafael huudahti pienesti ja heilutti kättään. Mitä hän näki oli palanut hiha, jonka alta pilkotti vereslihalle palanut iho ja palovammoja. Mies tuijotti yllättyneenä kättään, joka oli palanut ihmisen tasolla erityisen hengenvaaralliselle tasolle kenties. Rafael ei kuitenkaan antanut kätensä pienen kivun vaivata vaan näki maassa makaavan kärventyneen metsästäjän, joka haukkoi henkeään tuskissaan. Sitten hän näki Nakamin ja meni nopeasti tuon luokse. Hän laskeutui tarkistamana neidon ja näytti siltä, ettei tuo juuri vahingoittunut ollut. Sitten pappi nousi ja siirtyi miekkaa pitelevän miehen luokse. Tuo jaukkoi henkeä kuin kala avomaalla. Rafael tuijotti vahinkoja, miestä ei voinut pelastaa, joten olisi parempi vain antaa tuolle nopea kuolema, ilman että tämä kärsisi enempää. Hän tarttui kipeällä kädellään jalkajouseensa ja sen kivuista ja pienestä verenvuodosta hiolimatta mies asetti siihen nuolen, latasi ja osoitti sillä miestä. "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet tuleva", hän lausui ja ampui.
Se oli hiljainen ja nopea. Kuin eläimen olisi lopettanut. Nuoli uponnut syvälle ja läpi, mennyt päästä ja tullut ulos. Rafael nosti nuolen pois. Hän tarttui ruumiiseen, joka oli vielä kuuma. Hän risti tuon käden ja asetti tyyneen asentoon, niin kuin kuolleet asetetaan. Sen jälkeen hän otti miekan, kääri sen kangaspalaseen ja sulloi asevyölleen. Hän siirtyi takaisin Nakamin luokse, nosti neidon syliinsä ja vielä kääntyi ruumista kohden. Hän teki kunniaa, kumarsi tuolle ja hymyili vain. Sitten hän vain jatkoi matkaansa.

Tunnin tai parin kuluttua oli Rafael löytänyt suojaisan onkalon, johon hän oli asetellut Nakamin makaamaan takkinsa päälle. Hän itse ajatteli hoitaa kätensä, mitä rikkinäisiltä laseiltaan kykeni. Läheisessä purossa hän dippasi kättään ja jäähdytti sen. Hän rasvasi sen ja sitoi sen kunnolla, vaikka tiesikin, että haava kyllä paranisi päivän myötä. Sen jälkeen mies asettui onkalon sisäänkäynnin sisäpuolelle makaamaan ja otti tirsat. Ei hän kauaa nukkuisi, hetken ainakin kunnes Nakamikin heräsi.
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 30 Marras 2016, 02:57

Pitkään ja rauhallisesti Nakami nukkui ilman mitään tietoa ulkopuolisista tapahtumista. Kun hän vihdoin heräsi. Suoraan sanottuna hän tunsi olonsa uskomattoman väsyneeksi, silmätkään eivät jaksaneet heti täysin auki olla. Hitaasti nousten istumaan ensimmäinen asia mikä tuli huomattua oli selkeästi paikoitellen arasteleva ja voimaton keho. Myös paikka oli muuttunut jonkinlaiseksi luolaksi, hänellä ei ollut mitään hajua miten oli tänne päätynyt. Oikeastaan hänellä ei ollut mitään muistikuvaa miten taistelu oli päättynyt, hän muisti että kaksi metsästäjää oli tullut heidän peräänsä ja kaikki sen jälkeen olikin sitä hajanaisempaa mitä pidemmälle mentiin. Rafael näytti lepäävän hänen vieressään, ilmeisesti toinen oli hänet tänne tuonut ja asettanut takkinsa päälle lepäämään.

"Hei Rafael, missä me olemme, mitä tapahtui?" Nakami pökki pappia hieman ylös vielä ihmetellen tapahtumia. Niin ja näyttäen itse todella unenpöpperöiseltä. Toisen lasit olivat rikki ja käsi siteissä, ilmeisesti kaikki ei ollut mennyt ihan putkeen. "Oletko kunnossa? Ja haiskahtaakö täällä palanut?" Nyt kun hän asian oli maininnut palanut tosiaankin tuoksahti, palanut liha tarkemmin ottaen. Haju oli heissä molemmissa, mitä ihmettä siellä oli tosiaan tapahtunut. Sittemmin meni neito myös tarkistamaan näkyikö mitään haavoja tai arpia kerta kehonsa aralta tuntui. "Ei kai..." Oli ensimmäinen reaktio kun hän huomasi pienet palovammat käsissään. Se ei ollut normaalia, ei sitten missään määrin että hän itsensä onnistui polttamaan. Jokin oli selvästikkin mennyt pieleen aiemmin. Lopulta neito vain lyhähti takaisin selälleen makaamaan siihen mistä oli noussut ja kysyi hiljaisella äänellä "Mitä luulet, mikä on suunnitelma nyt?" Hänen pakomatkahan tämä oli, häntä vain väsytti. Sillähän hän toisen mielipiteen halusi juuri nyt kuulla, hän ei jaksanut ajatella pätkääkään. Hän tunsi olonsa vain raskaaksi, hyvin raskaaksi ja väsyneeksi.

Jin oli vihdoin ja viimein päättänyt lähteä tarkistamaan mikä kaksikolla keksi eikä näky ollut miellyttävä kun mies vihdoin ja viimein saapui tapahtumapaikalle, palanutta lihaa, hiiltyneitä kasveja, joku oli selvästikkin riehunut. Toinen hänen miehistään tajuttomana, taas ja toinen tapettuna palaneella maalla, poltettuna ja nuolenreikä päässä. Ja sitäpaitsi missä ihmeessä oli hänen miekkansa. "Perhana se demoni ja selkäänpuukottaja pappi, noin vain menevät tappamaan rehellisiä, ahkeria miehiä." Alkemisti kirosi tilannetta. Mielessään lisäsi kyllä tyhmänpuoleisia siihen listaan mukaan mutta eihän se kunnioittaisi kaatunutta. Suoraan tajuttoman luokse hän marssi, nosti kauluksesta ylös ja ravisteli hereille. "Mitä kirjaimellistä helvettiä täällä on oikein tapahtunut" Mies tivasi vielä tokkurassa olevalta metsästäjältä. Olisi aika mennä suorinta tietä kaupunkiin, heillä oli valitettavasti paperitöitä tehtävänään. Mitä hittoa hän kertoisi kaatuneen perheellekkin... Ei perhana se kaksikko oikeasti nyt. Hänen pitäisi sen jälkeen hakea vielä aseensa takaisin, siitä ei alkemisti voinut luopua. Todennäköisesti neuvotteluksi menisi, hyvät miehet olivat harvassa siinä vaiheessa kun jostakin oli vain savuava ruumis jäljellä.

//Pitäisiköhän jossain välissä eteenpäin skippailla, mitä luulet
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Marras 2016, 11:30

Kärventynyt ja lihankäry tosiaan, se haisi ympäri pientä onkaloa jopa papin omiin uniin. Hän ei juuri nyt mitään ihmeellistä uneksinut, eikä välittänyt palaneen lihan kärystä. Hän kuitenkin heräsi lempeästä unestaan pieneen tönäisyyn, jonka aiheutti hänen vierellään makaava neito. Kun hän avasi silmänsä, hän näki sumeasti kaikkialle, joka ehkä hetken näytti yllättävän pappia, mutta tuo ymmärsi pian katsoa pieniin siruihin, jolloin hänen näkönsä terävöityi hiukan. "Hmm?", hän äännähti hymyn kasvaessa huulille. Neito kyseli missä he olivat ja mitä oli tapahtunut, eikö neito rukka ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. "No ensinnnäkin", pappi aloitti ja risti kätensä vatsan päälle tyytyväisen näköisesti katsellessaan tulen hallitsevaa neitoa. "Olemme pienessä onkalossa parin tunnin päässä tapahtuma paikasta ja sitten se mitä tapahtui. No minä pääpukkasin toisen metsästäjistä tajun kankaalle, mutta sinä menit yli äyräiden", hän totesi pienesti virnistäen, vaikka eihän kuolemasta puhuminen saanut olla mikään vitsien paikka, mutta se oli niin totuttua hommaa. "Poltit toisen elävältä, mutta et vienyt ihan kuolemaan vaan sen rajalle... Häntä ei olisi voinut muutenkaan pelastaa, ei edes hyvät parantajat. Hän oli hengittänyt kuumaa ilmaa sisäänsä, metalli oli melkein sulannut häntä vasten ja iho kärventynyt", hän totesi ja katsoi toisen reaktioita hymyillen rauhoittavasti. "Suoritin sitten siinä papin virkani", hän totesi ja nousi sitten istumaan.
Nakami kysyi oliko hän kunnossa ja se sai Rafaelin vilkaisemaan itseään käteensä. "Kyllä, kyllä. Älä minusta huolehdi nämä paranevat alta aika yksikön", hän naurahti ja nousi sitten seisomaan ja venytteli kuunnellen tytön kysymyksiä. Ensin neito rukka katsoi huolestuneena omaa kehoaan peläten, että olisi saanut miekasta sisuksiinsa, mutta ei onneksi. "Minulla on miekka", hän totesi ja taputteli asevyöllään riippuvaa asetta, joka oli kääritty kankaaseen. "Ajattelin, ettei sen jättäminen olisi turvallista sinulle", hän kertoi ja kohautti pienesti olkiaan ja meni sitten ulos saade peräänsä kysymyksen, mitä nyt? "Sinä jatkan Zurin kylään varmaan, sillä tiedemies ei ole hääppöisen iloinen siitä mitä minä tein ja mitä sinä teit, joten on turvallisinta, että vietät ehkä muutaman viikon siellä?" hän kysyi vino hymy kasvoillaan. Kaiken lisäksi hän avusti neitokaisen ulos onkalosta.

"Tämä on muutenkin vain sinun pakomatkasi ja ajattelin vain liittyä mukaan, mutta nyt se vain tuntuu siltä, kuin olisin henkivartijasi", hän vitsaili naureskellen. Sitten hän katsoi taivaalle ja koordinoi missä he olivat. Kovin vaikeaa ei papille olisi suunistaa tai jäljittää rantaa. Hän osoitti sitten suuntaa, jonne he lähtisivät. "Tuohon suuntaan, jos satamaan tahdot", hän totesi ja vilkaisi Nakamiin. Olihan neito se joka päätti matkan päämäärän. "Muuten, mitäs haluat tehdä tälle, jos et halua sitä kenenkään vaarallisen henkilön käsittelyyn?", hän kysyi. Hän ei varmaan tällä miekalla muutenkaan tekisi mitään ja jos Nakami haluaisi sen tuhottavan, niin hän voisi toki suorittaa sen, kerta miekka ei kyllä tehnyt häneen mitään. Ei silloinkaan ku oli kaóskenut siihen. Joskus kyllä hän ihmetteli, että millään ei ollut mitään vaikutusta häneen kuin hopealla vähän.

//Joo vois skippailla. Haluatko skipata suoraan mannes saarille vai satamaan vai laivaan? :D Mä muuten kans turinoin eilen sen Edwardin lasten haku retken ;) Jos et oo huomannut yms lukenut. Niin aattelin vaan ilmottaa//
Mori
 

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Michyy » 30 Marras 2016, 18:04

Hetki meni ennen kuin papin sanat upposivat väsyneen neidon mieleen. "Niin minä mitä? Poltin jonkun hengiltä?"Nakami pomppasi ylös järkyttyneenä tajuten vihdoin mitä oli tapahtunut. "Tapoin siis taas jonkun... Enkä ollut edes hengenvaarassa, miten pystyn enää ajattelemaan olevani mitään parempaa kuin murhaaja?" Toki hän voisi aina sanoa menettäneen hallinnan mutta ei se tekisi siitä yhtään sen hyväksyttävämpää, ei hän silti voisi koskaan kohdata tappamansa perhettä ja ystäviä. Kaikki se kärsimys mitä hän oli aiheuttanut, vaikka perustelisikin itselleen että jos miekkaan tarttui piti olla valmis myös olla valmis häviön pahimpaan seuraukseen mutta entä toiset tuon metsästäjän ympärillä. Hän oli saattanut juuri viedä perheenisän, rakastavan puolison joka huolehti omistaan, hyvän ystävän, kenties jonkun veljen... "Eikä ollut edes ensimmäinen kerta kun poltan lihan irti luista tai vien jonkun hengen... En pystyisi antamaan sitä toisille anteeksi jos minulta vietäisiin joku, miten voisin antaa anteeksi itselleni... Mikä oikeus minulla muka on antaa anteeksi itselleni?" Viimeksi hän oli saanut kaiken suljettua mielestään sillä että uhrinsa oli sekä polttanut kotinsa, vienyt Nakamilta perheen, kaiken mitä hänellä oli ollut ja vannonut metsästävänsä susitytöä aina viimeiseen hengenvetoonsa. Mutta tällä kertaa, Nakamihan tiesi että hänet haluttiin elävänä ja silti hän oli riistänyt joltakulta kaiken, todennäköisesti siinä sivussa vielä useammaltakin. Kuinka ihmeessä hän ajatteli elää itsensä kanssa kaiken tämän jälkeen, ihmissusilla oli helppoa, hehän eivät itse tappaneet ketään, heidän petonsa tappoi. Nakami taas oli ollut täysin järjissään molemmilla kerroilla, kuinka kukaan muu voisi siitä silloin olla vastuussa.

Miehen ehdotukseen toimintasuunnitelmasta nyökättiin pienesti, toinen oli oikeassa, se olisi todennäköisesti järkevintä. Sitten oli vielä jäljellä kysymys mitä sen alkemistin miekalle tehtäisiin, se saattoi olla vaarallinen väärissä käsissä. "Se on hyvä miekka, minä voin ottaa sen toistaiseksi? Vaarallisesta henkilöstä en sitten tiedä mutta sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia niin kauan kun en terään koske." Miekka ei loppujen lopuksi kuulunut heille ja alkemisti tulisi haluamaan sen takaisin. Ja jos tuon kanssa ei yhteisymmärrykseen pääsisi sen voisi aina heittää laidanyli mereen, sehän olisi varmaan helpoin tapa hankkiutua tuosta eroon. Ja oli se kuinka vaarallinen tahansa hänelle itselleen kyseinen miekka oli myös yksi parhaita mitä cryptistä löytyisi, olisi tuhlausta vain heti tuhota se. Papin toteamukselle suunnasta vain nyökättiin, he olivat kuitenkin siirtyneet useamman tunnin matkan silloin kun Nakami oli taju kankaalla ollut, joten ei hän aivan varma ollut siitä missä he tarkalleen ottaen olivat. Lähimpään kylään kyllä löytäisi mutta mikä kylä se olisi, siihen olisi useampikin mahdollinen vaihtoehto. Joten Rafaelin suunnistustaidoilla mentiin ainakin alkumatka.

Juuri kun Nakami oli kaikesta pappia mennyt kiittämään ja kaksikko oli tekemässä lähtöä kuului ääni heidän takaa. "Parempi varmaan etten kysy mitä aiemmin tapahtui, sitä ei ole niin vaikea päätellä." Suurehko susi oli kaksikon taakse ilmestynyt kuin tyhjästä. Pieni virne Nakamin kasvoille nousi kun tuo taakseen katsoi ja näki kuka oli heidät yllättänyt. "Mutta oikeasti, puoli mannerta kuuli sen paukun, kuinka paljon oikein työnsit voimaa sen taakse?" Susi jatkoi muuttaen muotoaan, kuin purkaen edellisen ja luoden uuden tyhjästä viereen, tottakai kopioiden Nakamin oman lisäten vielä perään heiman vitsaillen: "Sinäpä olet vaaralliselta vaikuttavan lelun löytänyt, pitäisi sinun tietää etteivät ne ole pikkupentuja varten." Eihän tuossa voinut kuin päätään vähän pudistella. "Jos sallinet pienen hetken, hän on vanha ystäväni, oikeastaan enemmänkin isosisko näinä aikoina. Tulen pian takaisin." Nakami yritti nopeasti selittää tilanteen papille.

Lopulta tilanteen ja määränpään selvityksen jälkeen susikaksikko oli tullut siihen lopputulokseen että ehkä olisi parempi jos Hinote auttaisi sinetöimään Nakamin tulenhallinta kyvyt väliaikaisesti piiloon. Ei niistä perillä olisi muutenkaan hyötyä, tämä tietenkin tarkoitti että tyttö olisi matkan aikana kohtuullisen suojaton. Mutta eihän hänellä mehuja enää riittänyt kunnolla tulella leikkimiseen muutenkaan, menetys ei olisi suuri ja säästyisi siinä sivussa matkapahoinvoinniltaan. Kun Nakami viimein palasi takaisin Rafaelin luokse oli hänen sudenkorvansa ja häntänsä kadonneet. Oma miekkansa oli sidottu outojä vielä hieman hohtavia merkkejä sisältävillä kankailla kiinni suojaansa. "Voisi tosiaan ottaa sen alkemistin miekan ainakin täksi matkaksi, omani tarvitsee pienen rauhoittumistauon kaiken tämän jälkeen. Tuntuu muuten tosi oudolta, olla vain tavallinen nuori kaikkien näiden vuosien jälkeen. Lähdetäänkö?" Ja niin alkoi matka kunnolla pitkä matka kohti Zurin kylää, tällä kertaa ilman susimuotoon muuttumista millä tavalla oli niin usein ennen matkoja taitettu.


//Jep voidaan hyppiä suoraan Zuriinkin, voit vaikka itse jo sitten kirjoitella miten Shael tykkää vanhoista tutuista ja sillee kun kaksikko varmaan sen suuremmitta ongelmitta kylään astelee. Nakamillahan on edelleen se pikkuvene, eiköhän se ainakin ole matkanteko vaihtoehto, enhän minä tiedä kuinka usein laivoja Zurin suuntaan menee? Ja juu luin huomasin ja luin sen, mitenkähän sekin ajallisesti osuu, eikai Ed raukka joudu nyt toimimaan toista viikkoa yksinhuoltajana kun Nakami vaan lähtee etelänmatkoille^^
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Hunt of the beast.

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Joulu 2016, 01:20

Shael & Rafael

Nakami alkoi heti itsesyytöksiin, siitä kuinka oli murhannut taas jonkun ja vielä ilman mitään syytä. Rafael laski kätensä neidon olalle kannustavasti ja lohduttavasti. "Et sinä tappanut häntä", hän totesi hymyillen. "Minä viimeiestelin hänet, ei ollut tapaa jolla olisi hänet voinut pelastaa, joten päästin hänet kärsimyksistäsi. Turhaan sinun pitää syyttää itseäsi", Rafael totesi lohduttavasti. Tyttö silti mutisi omiaan siitä kuinka se ei ollut ensimmäinen kerta ja sitä rataa. "Sinulla on oikeus siihen, sillä olet menettänyt paljon ja sinua ohattiin aseella. Sanotaanko, että olit tunteiltasi epävakaa ja melko ahdistuneessa tilassa", hän totesi lähtien johdattamaan suuntaa kohti rantaa.
Miekan Nakami aikoi ottaa itselleen, mikä noh oli varsin kummalista, kerta se oli niin vaarallinenkin neidolle. "Kai ymmärrät, et otat suuren riskin sillä, että Jin aikoo hakea sen takaisin sinulta ja mahdollisesti paljon väkivaltaisemmalla joukolla?" hän kysyi virnistäen. Hän ei suotta väheksynyt, mutta jos se olisi hänestä kiinni, hän heittäisi mereen tai tuhoisi mokoman. Harmia siitä vain oli. Pienen kävelymatka askel parin ehdittyä ottamaan ilmestyi heidän näkyviinsä susi. Jonka olemadsa oloa sekä tarkoitusta Rafael ei jaksanut miettiä sen suuremmin. Hän vain tervehti sutta valloittavan hymyn kera ja nyökkäsi Nakamille, joka kävi sivummalla neuvottelemassa.

Nakami palasi hetken päästä ja näytti tavalliselta ihmiseltä ilman korviaan ja häntäänsä. Tuon oma miekka oli kääritty jonkinlaisiin suojalappusiin ja näytti siltä, ettei tyttö aikonut hetkeen tulta hallita. Mies irroitti miekan asevyöltään ja ojensi sen neidolle. "Kas niin, jatkakaamme. Minun on palattava vahtimaak erästä, kun täysi kuu taas nousee", hän naurahti.

***

Kylä oli hyvin vaikeasti löydettävissä tai no siis ainakin todella hyvin piilotettu katseilta. Se ei kuitenkaan evännyt Rafaelin loistokasta jäljittäjä taitoa sekä suunta vaistoja. Vene matka oli kestänyt kai yön ja ehkä hieman aamua. Nyt se olihan kylän laitamilla. "Hmmm. Vai että naisten kylä, jos nyt astun tuonne niin silputaanko minut?" mies kysyi vitsaillen. Hän ei kuitenkaan kauhean kauaa ajatellut vaan vain tarjosi kättään neidolla ja lähti sitten tarpomaan eteen päin.
Shael oli sanaut jokin aika sitten ilmoituksen rantaan saapuneesta kaksikosta. Hän oli ilmoittanut lapsen vahdille ja pyysi pitämään Colesta sen hetken huolta, kun hän kävisi katsomassa mikä oli tilanne. Kylän läpi asteli kaukaakin näkyvä punainen asu ja sen vierellä liikkuva vihreä hahmo. Shael liikkui rauhallisesti kohti ja yllättyi nähdessään hännättömän sekä korvattoman tutun neidon. "Jaa? Ja mikäs ln saanut teidät tänne?" hän kysyi asianmukaisesti. Hän katsoi tulihäntään, jonka viimeksi oli nähnyt sen erään ihmissusi miehen kanssa. "Näyttää hieman siltä, ettei mantereella mene aivan hyvin", hän viittasi Rafaelin poltettuun hihaan ja sidottuun käteen. Toki Shael pohti, oliko se ihmissusi kenties käynyt sitten neidon kimppuun tai jotain muuta kerta hän löysi neidon kylästään.

//Juu skippasin Zuriin. Juu se menee just niin, et Edward pääsee tekee yksinhuoltajuutta tyhjään taloon ;) Koska sitten sillä on syytä olla siellä, kunnes Nakami palaa//
Mori
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron