Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja varpu » 02 Maalis 2018, 01:24

// Aksu&Edna i choose youuuuu !

Nuoska

Vaikka kuinka maassa nukkumiseen kumpuraisesti kivetetyllä alustalla totutteli, ei siinä ikinä nukuttu hyvin. Vuosien kokemuskaan ei vienyt pois niskakipua tai raajojen kankeutta, äkillisiä kylmiä öitä ja kesän yhtäkkisiä sadekuuroja. Kevättalven pakkaset olivat tiukentuneet viime päivinä, ja auringon noustessa, kauppiaiden asettaessa paikoilleen pöytiään ja katoksiaan, raotteli silmiään myös Nuoska, kuunnellen kaukaisempaa hälyä. Aurinko oli alkanut tehdä tietään taivaalle, vaan kestäisi vielä muutama tunti kunnes se toden teolla alkaisi lämmittämään, emäntien ja isäntien tehdessään tietään kauppatorille ja lasten jatkaessa hippasiaan kujille ja kaduille. Nuoska kietoi ison, hupullisen takin tiukemmin ylleen ja sulki sameat silmänsä vielä hetkeksi, Länsikujille johtavien katujen juureen tehdyssä pikku suojassansa; maahan jätetyt laatikot olivat toimineet selän tukena, ja takki, armeliaana peittona, kietaistuna aavistusta tiukemmin ylle. Polvensa hän oli vetänyt lähelle kehoaan ja vaaleat hiukset tunkenut hupun alle suojaan, takin kaulus peittäen kasvoja kaikelta kylmältä. Kallein ja armain omaisuus, kitara, lepäsi Nuoskan sylissä kuten joka yö; näin hän tajusi herätä valveikkaasta unestaan, jos joku sitä hänen sormenpäistään havitteli. Muutaman kerran oli saanut voro kitarankaulasta näpeillensä, ja soitin olikin itsepuolustustarkoituksiin vallan mainioksi todettu.

Oli kuitenkin liian myöhä jäädä makaamaan paikalleen, ja nuorella Ylashjalla oli velvollisuuksia. Kodittoman velvollisuuksia, miten sen nyt otti - piti sitä jonkun nousta uuteen päivään, kääntää hattu tai kangas kolehdiksi, ja soittaa muutama menevä kansantanssi torihumun sekaan. Yleensä kolehtiin kertyi nukkaa, roskaa ja lankaa, vaan saattoi sinne tiensä tehdä muutama kolikkokin; näinä päivinä Nuoskan taival oli aavistuksen kepeämpi, hymy leviten huulille soittaessaan. Rahaa kertyi silloin, kun oli kuulijoita; kauppiaat ja majatalonpitäjät halusivat hänet vain pois jaloista ja viemästä heille kuuluvia ansioita, mutta markkinat, juhlat ja torihumina takasivat yleensä tanssijoita ja kuulijoita soitolle.

Nuoska työnsi itsensä istumaan ja venytteli niskojaan, työnsi käsivarret pitkäksi ja kiemurteli paikallaan yrittäen karistaa tuon rosoisen yön tunnun. Milloin viimeksi olisi nukuttu kokonainen yö patjalla saatika pedillä, muistiin ei käynyt, mutta moisia oli turha murehtia- muutaman tunnin unet katukiveyksen nurkalla olivat kuitenkin parempi kuin ei mikään. Nuori Ylashja otti hetkeksi aikaa muistellakseen ympäristöään; vieressä oli kasa laatikoita, kauempana alkava torihumu, vasemmalla kävivät kujat ja tiet itse Länsikujille. Vieressä ja lähettyvillä oli paljon häslinkiä, seuraavilla kaduilla rampoja ja kerjäläisiä, ja puheensorinan määrä keskittyi nousevan auringon luokse torihumun suuntaan. Sinne hänkin varmaan suuntaisi päivän mittaan, kun väkeä kerääntyisi ostoksille ja tapaamaan tuttujaan.

Nuoska hieroi sormiaan vasten toisiaan, kietoi vanhoja kankaita paremmin käsien ympärille; vasta nyt sitä tajusi, kuinka kylmä ulkona olikaan ollut. Valkeat kasvoja kehystäneet suortuvat olivat aavistuksen huurteessa, niin myös höyrysi huulien välistä puhaltuva hengähdys, kun yriteltiin käsiä lämmitellä. Koko keho tuntui kuitenkin kangistuneelta paikalleen, ja Nuoska koki parhaaksensa nousta ylös etsien tukensa laatikoista, kurottaen nopeasti etsimään vielä kitaransa, minkä heitti selkään tottuneesti. Kylmän tullen oli pahinta jäädä paikoilleen, oli sitten kuinka kangistunut ja surkea olo. Nuoska laski hupun päästään ja oikoi pitkää palmikkoa jos toista niskassaan, ja avasi takkiansa vain sulkiakseen sen uudestaan harteillensa, sameat siniset silmät räpytellen muutaman kerran, auringon alku viistoten kadun kattojen yli ja osuen juuri ja juuri hänen otsallensa. Sokea soittaja tunnusteli sitten hetken rakennuksen seinää kädellään, ja lähti tallustamaan sen viertä ja suoraan aina viereiselle kujalle.

Jalan luona kilahti vasten katutomua ennen kuin nuori soittaja ehti reagoida, ja lasipullo kaatui vieden samalla mukanansa sisältämänsä nesteen. Tietämättä pullon sisältöä, nuori nainen irvisti, mitä luultavimmin alkoholia sisältänyt neste nyt valuen maahan, joku kiroten hänen jalkojensa juuresta karkeasti.
"Anteeksi", vaaleapehkoinen kävi pahoittelemaan, nostaen käsiänsä aavistuksen; kujalla oli vastassa monta varjoa, osa nousten maasta, missä olivat varmaankin istuneet. Oli liian hämärää erottaakseen moisia yksityiskohtia, sumeat silmät paikansivat vain varjot ja valon rajan. Vastausta ei kuulunut, joten sokea neito päätti tehdä sen, mitä jokainen järkevä kulkija, väistäen reunaan ja ohittaen varjot.

"Eikös sinulla ole sanottavaa puolestasi?"
"Taitaa haluta tyttö lähteä helpolla."
Nuoska pysähtyi kesken askeleen, ja vilkaisi äänen suuntaan; karkeamurteinen puhuja oli kävellyt lähemmäs, tunkkainen hengitys käyden vasten soittajan kasvoja.
"Pyydän anteeksi", Nuoska selvensi uudestaan, kohottaen katsettaan sinne, missä puhujan silmät luultavimmin olivat - silloin kuitenkin toinen käsi kokeili nykäistä vaaleaa pehkoa sivulta, yhtä siihen punotuista leteistä koettaen. Neito hypähti eteenpäin, missä törmäsi kämmenet edellä puhujista ensimmäiseen, ja sinkosi takaisin paikalleen äkkiä.
"Hyviä käytöstapoja, kannattaisi opetella", ääni edestä mutisi, ja Nuoska peruutti askeleen josko kaksi, törmäten kuitenkin uuteen kehoon.
"Onkohan muijalla rahaa?"
Kolmas ääni kysyi, ja Nuoska kääntyi äänen kohtaan, toinen sillä välin tarttuen sokeaa naista ranteesta. Nainen repäisi otteen irti, ja kohotti käsiään rintakehänsä eteen kuin turvaksi, tietäen kuka lähestyisi ja mistä, vaikkei näitä näkisi.
"Vaiko rahan sijaan voitaisiin viedä muija?"
Joku nauroi, yksi tummemmista äänistä ja Nuoska tunsi nyt, kuinka kylmä kujalla olikaan. Viileä aamuauringon pilke oli tuntunut polttavalta tämän varjoon verrattuna.
"Minä tiedän juuri paikan, minne tällainen saataisiin hyvin sovittua."
Nuoskan käsi hapuili kitaraa selässä pitävää narua, varmistaen että soitin oli yhä turvassa vaikka se olisikin voinut tuntua pieneltä huolenaiheelta. Sokea soittaja pyörähti uudemman kerran ympäri, ja tällä kertaa, alkoholilta aavistuksen lemuava hengitys tuntui lähempänä.
"Minä en mene minnekään", Nuoska ilmoitti kuuluvalla äänellä, ja silloin yksi varjoista syöksähti lähemmäs, tarttuen uudemman kerran naisen ranteesta.
"Sehän voisi olla ihan nätti kaiken tuon tomun alla", ääni totesi nauruntuhahduksen kera, välittämättä Nuoskan sanoista. Tilanne alkoi tuntua jo enemmän kuin tukalalta, muiden hahmojen lähestyessä. Karkea käsi tarttui naista poskesta, ja kohotti tämän leukaa, Nuoska tönäisten hahmoa irti, vaan ote kiristyi.
"Niin, niin voisi."
"Irti", haltia-ihminen ärähti, vaan naurua kaikui vain ympäriltä, sokean soittajan vapaa käsi huitaisten yhtä lähestyvää hahmoa kohden.
varpu
 

Re: Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Maalis 2018, 19:22

Edna


Yöpakkaset olivat jälleen väistämässä päivän ja auringon tieltä, kevään vielä näyttämättä mitään merkkejä kesän saapumisesta. Olihan se turhan aikaista vielä edes toivoa lumien sulamista ja kevään lempeää lämpöä, mutta ainahan sitä sai haaveilla. Edna ainakin olisi vaihtanut pakkaset jo loskakeleihin ja sen myötä kesän lämpöön, mutta valitettavasti hänellä ei ollut päätösvaltaa yli luontoäidin. Jo aamuyöstä noita oli lähtenyt liikenteeseen opettajansa kanssa, kuninkaan velhon päättäen oppituntien ajankohdista ja turhan usein ne olivat mitä oudoimpiin aikoihin. Onneksi Ednalla oli Leto, jolle hän saattoi lapsensa lykätä hoidettavaksi, kun muuta ei ollut tarjolla. Äidin menehtymisen myötä asiat olivat muutenkin vaikeutuneet, järjestelyjä oli vaikeampi tehdä ja talouskin oli mennyt tiukoille. Puhumattakaan sitten kodinhoidosta, joka olisi pitänyt ehättää tekemään lapsenhoidon, opiskeluiden ja elannonhankkimisen ohella. Saihan hän apua, silloin tällöin, mutta välillä noidasta tuntui, ettei tästä tulisi mitään. Hän kaipasi lomaa, kaikesta, mutta ei hän voinut vain lähteä. Olisi nyt ollut joku, jonka kanssa edes avautua asioista. Olihan hänellä Leto, mutta enkelimiehestä ei varsinaisesti ollut jutteluseuraksi... Ja olihan hänen elämässään muitakin — lähinnä miehiä, nyt kun tarkemmin mietti... — joille olisi voinut asiasta kertoa, mutta Ednasta tuntui, ettei ketään kiinnostanut. Kenelläkään ei ollut aikaa hänelle ja hänen murheilleen.

Niitä ajatuksia noita lähinnä pyöritteli surkeana mielessään, kun matkaansa teki kaupungin porteilta kohti kotiovea. Harjoitukset oli pidetty tänään metsässä, jonka jälkeen Hans oli saattanut Ednan kaupungin tuntumaan ja lähtenyt omille teilleen, tekemään mitä ikinä sellainen kaljupäinen hämärähiippari nyt tekikään. Haltiaverinen ei kyseenalaistanut opettajansa menoja, piti vain suunsa kiinni ja oli kiitollinen siitä opista ja ajasta, mitä kuninkaan velho hänelle suostui suomaan.
Villaisten kynsikkäiden peittämillä käsillä noita veti paksun kangasviittansa huppua paremmin päähänsä ja korjasi kaulaliinansa asentoa, kun lähemmäs heräilevää kylänsydäntä pääsi. Edna tiedosti tasan tarkkaan, että saattoi näyttää epämääräiseltä hiipparilta piilotellessaan kasvojaan hupun suojissa ja kaulaliinan takana, mutta ennemmin hän tulisi vartijoiden pysäyttämäksi, kuin antaisi itsensä paleltua näissä pakkasissa. Kunhan hän vain pääsisi nopeasti kotiin, eiköhän siellä odottaisi lämmin takka ja leposija, mille laskeutua rankan harjoittelun jälkeen.

Ne aatteet ja yhtälailla matka tyssäsivät kuitenkin, noidan huomaten sivusilmällä eräällä kujalla tapahtuvan... Jotain. Jotain mistä hän ei pitänyt. Jotain, minkä ohi olisi ehkä kannattanut vain kävellä, toisten asioihin ei kannattanut puuttua näinä aikoina, ei ainakaan kun sattui olemaan tummempaa pintaa omaava puoliverinen noita, ihmisten kaupungissa. Mutta kun näki raavaiden miesten joukolla kiusaavan harmittoman, hätäisennäköistä naista, ei Edna vain voinut kävellä ohi. Toki hän mietti vielä hetken, huppunsa suojista tuijottaen kadun päästä tapahtumia murhaavalla katseella. Oliko tuntemattoman takia fiksua saattaa itsensä vaaraan?
Se empiminen päättyi, noidan kuullessa ne vihjailevat puheet toisen viemisestä mukanaan. Edna tiesi tasan tarkkaan, millaisesta reissusta olisi kyse, eikä se päättyisi hyvin tuon sokeanoloisen poloisen kannalta. Ja kun itse oli jo kokenut sen kaikkein kauheimman, kahdesti, ei Edna aikonut vain vierestä katsella, kuinka jollekulle muulle tulisi käymään samoin.

Näin ollen suunta kääntyi kujalle, Ednan lähestyen tilannetta ripein, lähes juoksevin askelin. Kolmikko oli niin keskittynyt piiritettyyn uhriinsa, etteivät nuo ehättäneet huomata lähestyvää noitaa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Kun yksi miehistä huikkasi varoituksen kaverilleen lähestyvästä tahosta, oli Edna jo iskuetäisyydellä eikä epäröinyt sekuntiakaan; kun lähin mies kääntyi katsomaan olkansa yli paikalle kiiruhtanutta huppupäätä, antoi noita nyrkkinsä heilahtaa nopeasti ja voimalla päin tuon nenää. Kuului ikävä rusahdus, jota seurasi säikähdyksen ja tuskan sekainen huudahdus, miehen kompuroiden kauemmas, pidellen vertavuotavaa nenäänsä.
"Tässä teille toisenlaista pedinlämmikettä", Edna sähähti, napsauttaessaan sormiinsa pienen liekin, ja tökkäsi sormensa seuraavan miehen takin hihaan, joka tietenkin tuleen leimahti. Liekki kyllä sammuisi, ennen kuin suurta tuhoa tekisi, mutta saisivatpahan hetkeksi jotain muuta huolehdittavaa, kuin naiskaksikko tilanteessa.

"Tule!", Noita huudahti tuntemattomalle kitarankantajalle, napaten tuota nopeasti - ja varovaisesti - käsivarresta, kiskaisten toisen mukaansa juoksuaskelin, lähtien ohjaamaan pisamakasvoista nopeasti pois paikalta, katsoen ettei toinen kompuroinut ja pitäen koko tuon ajan kiinni tuntemattoman kädestä. Miehet, jotka tuntematonta olivat juuri ahdistelleet, jäivät jälkeen ainakin aluksi, sammuttelemaan syttynyttä hihaa ja huudellen, kysellen, toisiltaan olivatko nuo kunnossa ja kirosivat "huorien" perään, jotka paikalta pakenivat. Niiden huutojen mukana vannottiin, ettei tämä ollut tässä. Varmasti nuo lähtisivät perään, ennemmin tai myöhemmin, mutta heillä oli nyt hetken etumatka ja Edna aikoi ottaa siitä kaiken hyödyn irti.
"Älä huoli, tunnen paikat, pääsemme kyllä turvaan", Edna huikkasi heidän juostessa, koittaen kuulostaa positiivisenkujeilevalta, vaikkei voinut mennä vakuuteen siitä että he olivat jo selvillä vesillä.


// RARE AKSU APPEARS! Kera Ednaseni, let's go! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja varpu » 03 Maalis 2018, 00:16

Vaaleapehkoinen nainen huitaisi ilman osviittaa kohti lähestyvää ääntä, käsi pääsemättä vielä yltämään vyötäisille mistä, pahimman paikan käydessä hän olisi voinut puukon vetäistä. Ääniä oli kuitenkin useita, ja sokea nainen oli helpollakin huomattavissa alakynnessä - puukolla ympäriinsä huitominen olisi saattanut päättyä sitäkin huonommin. Tilanne ei kuitenkaan estänyt Nuoskaa riuhtomasta vapaata raajaansa kohti lähestyvää naurua, työn ja elämän karkeaksi raahannut käsi pysyen tiukasti naisen poskella samalla kun toinen häntä ranteesta piteli.

"Minä ole menossa yhtään minnekään", Nuoska toisti kuuluvammalla äänellä, huulet vaivaisesti liikkuen käden pitäessä kiinni, puristaessa poskia - hän kohotti ääntään kuin toivoen salaa että lähettyvillä olisi ollut joku kuulemassa. Vartijat eivät yleensä antaneet kuulevaa korvaansa moiselle tapahtumalle, ja Nuoska oli oppinut kovan kautta pärjäämään yksin kaduilla. Se ei kuitenkaan antanut tarpeeksi kokemusta ja tietoa välttää voroja, pahantekijöitä, ja tässä tapauksessa, joukkoa varjoja, joiden aikomukset olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Soittaja antoi siis itsellen anteeksi sen pienen toivonkipinän, sanattomana sanotun toiveen että joku kujalla tai viereisellä tiellä osaisi edes huutaa vartijakaartia tai ketä tahansa, joka kykenisi sanomaan tapahtuvalle lopun. Apua, Nuoskan ajatuksissa kävi nopeasti, kaiken sen keskellä sana piirtyen mieleen kuin polttomerkillä painettuna.

Jos huonoiten kävisi, ja miltä näytti tällä hetkellä käyvän, sentään nainen osasi purra, ja raapia, ja tehdä kipua takaisin sille, kuka ikinä kävisikään lähelle. Moisten ajatusten ei kuitenkaan pitänyt antaa harhailla nyt, ja Nuoska solvasi uusia kirouksia, repi päätään pois rautaisesta otteesta, riuhtaisi käsiään uudemman kerran irti, vaan mies kuitenkin pysyi järkkymättömänä, nyt vetäen hänet lähemmäs. Soittajan kädet törmäsivät vasten kovakankaista takkia ja toinen käsi irrotti ranteesta, tehden tiensä naisen selkään, aina ylös niskaan asti, mistä pääsi kiinni vaaleisiin hiuksiin.
"Irti, kirottu-", Nuoska ärähti, alkoholinhajuinen hengitys käyden naamallensa sitäkin vahvemmin, joukon naureskellessa ympärillä. Kuka ties, joku vielä tarttuisi toden teolla tämän pahantekijän lisäksi kiinni ja nämä todellakin hänet veisivät, yksi jo raahaten häntä aavistuksen mukaansa, lyhyempi nainen lyöden kantapäänsä maahan tanakasti, yrittäen saada otteen irti. Yli päätä lyhyempi ja kepeä nainen oli kuitenkin riepoteltavana kuin höttöisin räsynukke, ja joukko tuntui olevan kuin susilauma saaliinsa kimpussa, tönien ja repien soittajaa, kiskoen hiuksista ja kokeillen paljasta ihoa sen, mitä ehtivät.

Sokean naisen korvissa soi, vaan silti hän erotti ripeät, kevyesti kulkevat askeleet kujalla ennen yhtäkään joukon miehistä. Taasko yksi pahantekijä lisää, naisen mielessä kävi, vaan ennen kuin ehti sumeita silmiään räpäyttää, kaikui ilmassa karkea kivunhuudahdus hiuksia repineen varjon suusta. Tappelun äänet olivat Nuoskalle hyvinkin tuttuja, ja tämän jäljiltä kaikuvat manaukset antoivat tarpeeksi tietoa tapahtuvasta, tarpeeksi, että joukon tekemä piiritys hajosi, ote soittajasta löystyen. Nuoska repäisi itsensä irti miehen käsistä, ja seuraavaksi kuului uusi ääni; tummanpuhuva naisen ääni, kiroten joukkoa ympärillä. Sokeat silmät kävivät kohti ääniä ympärillä, kädet etsien tukea jostakin lähettyviltä, jostakin joka ei olisi pahantekijän syli tai pahaa tahtova kämmen. Yksi käsistä kävi kiinni, ja Nuoska tarttui kiinni ja puri. Hän iski hampaansa kiinni tiukkaan, niin että maistoi raudan, jolloin mies ulvahti, riuhtoen naisen otteen irti."Huoraa" huutaen tämä kompuroi kauemmas naisesta.

Sokea soittaja hoipersi askeleen ja toisen taaksepäin, etsien jostain tukea, ja käsi tarttui hänen omaansa. Sormet kiertyivät käsivarren ympärille, vaan tällä kertaa eivät satuttaakseen, sen sijaan varoen, sama naisääni huutaen häntä mukaansa.
Nuoska, kaikessa kaaoksessa, sai jalkansa toimimaan, ja hän kompuroi tuntemattoman mukaan. Tummanpuhuva ääni kuitenkin kulki hänen mukanaan ja keräsi naisen kompastelevat askeleet, katsoen että hän pysyi perässä, ja katu toisensa jälkeen, miesjoukon äänet loittonivat vain kaukaisiksi huudoiksi ja tyhjiksi loukkauksiksi, uhkauksiksi, jotka kaksikko jätti taakseen. Ventovieraan mukaan rientäminen ei koskaan ollut hyvä idea, mutta tässä hetkessä, kyseinen ventovieras ohjasi Nuoskaa tiukoista kulmista pikkukaduilla, vakuuttaen sitä, kuinka he olisivat kunnossa. Sama ventovieras oli myöskin rientänyt apuun sokealle soittajalle, motannut yhtä miehistä päin kasvoja ja vieläpä karkottanut loput - kuumaa, kuin liekkejä, oli Nuoskan edessä leimahtanut. Magiaa?

Jossakin vaiheessa Nuoskan käsi oli sujahtanut tuon toisen tuntemattoman käteen, ja soittaja piti tiukasti kiinni, luottaen vain toisen askeliin antaen omiensa rientää mukana, toivoen, ettei törmäisi, eikä toisella ollut ilmeistäkään aikomusta antaa hänen törmätä. Ikuisuuksia vai hetkiä, kaksikko juoksi, kääntyen tarpeeksi monesta kulmasta saaden soittajankin pyörryksiin, jossain välissä ohittaen torihumun lähempää vain palatakseen yhdelle Nuoskan pelastajan reiteistä. Lopulta kuitenkin henkilö edessä hidasti, pinkovat askeleet hiljentyen kepeäksi juoksuksi, ja tämän jälkeen pysähdyttiin varjoisan kujan reunamalle.

Nuoskan keuhkoja poltti, sydän tykytti villisti rinnassa ja päässä vilisi. Vain muutamien minuuttien sisällä, hän olisi saattanut olla jo jossakin ihan muualla, rimpuillen irti tuon joukon otteesta. Ajatus sai hänet puristamaan kättä omassaan hiukan tiukemmin, ote, josta ei oltu vielä päästetty irti.
"Ai-anteeksi", nainen hengähti ja hellitti otettansa sen tajutessaan itsekin, hapuillen seinän lähelleen ja nojaten sitten selkänsä sitä vasten, sulkien silmänsä ja haukkoen henkeä syvään. Juoksu itsessään, ei olisi tuonut kaikkea tätä hengetöntä, lamauttavaa tunnetta kehoon. Pelko, se hänen raajoihinsa oli hiipinyt, ja nyt nainen sitä pois vakuutteli, korvansa kuullen rauhallista puheensorinaa läheltä, joukon kiroilu ja huudot jo kaukana takanapäin. Nopeasti hän tarkisti, että kitara oli pysynyt mukana, selässänsä tuo yhä leväten.

"Kiitos", Nuoska sanoi seuraavaksi, sumeat sinisilmät kohoten siihen, missä toinen seisoi.
"En tunne sinua, mutta kiitos, siitä mitä teit." Sokea soittaja kohotti kättänsä, hamuillen jotain.
"Saanko-?" tämä mutisi, ja löysi naisen sormenpäät, kietoen toisen käden hetkeksi omaansa, jotta työnsi itsensä paremmin jalkeille ja kauas turvana toimineesta seinästä. Nainen kuitenkin piti huolen, että irrotti pelastajastaan nopeasti, ja koetti luottaa siihen, että löytäisi jostain tukisijan tarvittaessa. Avoimet paikat toivat tällaisina hetkinä kammottavia sokealle, vaikka halusikin kohdata toisen kasvotusten. Ei ollut minkäänlaista turvan kohdetta, mistä tietäisi olinpaikkansa.
"Harva kävisi auttamaan nähdessään syrjäkujien kahakoita."
"Taidan olla henkeni, ellen enemmän velkaa, sinulle." Pisamanaamaisen huulille kohosi hymy, tottuneena niin useasti hoitamaan asiansa itse, vaan nyt tämä tuntematon tarjosi auttavan käden.
"Yksi kähmijä kera murtuneen nenän on suuri voitto tälle kirotulle kaupungille." Nuoska virnisti tämän jälkeen, kepeä naurahdus kaikuen sokean äänessä, ravistellen pikkuhiljaa pois välikohtauksen jälkiä. Sokea tai ei, hän tunsi lyönnin äänen kun sen kuuli. Naisääni oli ollut kepeä jo hetki sitten, vaikka eräänlaisen huolen siitä olikin aistinut. Vaati yleistä suuremman hyvän sydämen tullakseen sekaantumaan ongelmiin, jotka eivät kuuluneet itselle, ja nainen oli jo pelastanut Nuoskan pulasta sekä johdattanut tämän turvaan. Jokin Nuoskan vaistossa sanoi, ettei toinen tahtoisi pahaa. Hieman naarmuilla ja vaatteensa sekaisin kiskottu, mutta Nuoska oli kuin olikin kunnossa verrattuna siihen, mitä tuleman oli ollut piti.
"Olethan kunnossa?" tämä varmisti tuntemattomalta pelastajaltaan. Sumeat silmät harhailivat siinä, missä toisen kasvot luultavimmin olivat, hämärässä erottaen vain pieniä valonpilkahduksia katukujien välistä ja tunsi vielä sormenpäissään lämmön kädestä, jota oli vielä hetki sitten pidellyt omassaan.

// goTTA CATCH 'EM AKSU !! ny mulla soi pokemonin tunnari pääs o7o millon viimeks sitäki tullu katottua, hämäräs lapsuudes o////
varpu
 

Re: Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Maalis 2018, 20:16

Edna ei antanut heidän vauhtinsa hidastua, ennen kuin oli täysin varma, ettei heitä enää seurattu tai että he olivat onnistuneet eksyttämään takaa-ajajat kintereiltään. Jos äsken oli käydä huonosti valkohapsiselle, nyt heille molemmille kävisi kahta kauheammin, jos jäisivät kiinni. Noita aikoi kuitenkin tehdä kaikkensa, ettei niin kävisi. Piru vie, hän vaikka turvautuisi sitten silkkaan väkivaltaan, jos syystä tai toisesta jouduttaisiin ahtaalle. Ednahan siinä kärsisi, jos paikalle sattuisikin vartijoita jotka "hyvää hyvyyttään" halusivat riitapukarit toisistaan erottaa — hän käytti magiaa, hän oli halveksuttua rotua ja noidan sana, saatikka sitten tuon seuralaisen, ei painaisi mitään, kun vastassa olisi kolmen miehen mielipide tilanteesta. Ellei sitten paikalle sattuisi vartijoita, jotka osasivat erottaa totuuden valheesta ja omasivat oikeasti hyvän sydämen, mutta sellaisia Edna ei ollut vielä koskaan päässyt todistamaan!

Vasta kun jalat alkoivat antaa periksi äkillisestä kuntoilusta ja kun äänet takaa olivat hiljenneet olemattomiin, uskalsi hengästynyt tummahipiä viimein hiljentää tahtia. Vielä muutama ripeämpi askel, jotka lopulta vaihtuivat hitaaseen kävelyyn ja viimein pysähtyivät täysin. Tauko taisi olla paikallaan molemmille, sokeanoloinen ei näyttänyt olevan myöskään kovin hyvässä hapessa äkillisen juoksentelun myötä. Mutta sentään he olivat turvassa ja sen myötä Edna uskalsi jo naurahtaa pienesti itsekseen, samalla kun veti henkeä syvään ja raskaasti, kuunnellen kuinka sydän rinnassa hakkasi hullunlailla. Keho kävi ylikierroksilla ja aistit olivat äärillään, mutta se tuntui omalla tavallaan virkistävältä. Enää ei ainakaan väsyttänyt aamuyön seikkailuiden jäljiltä.
Ednan katse kiri tuntemattomaan, joka hänen kättään nyt puristi entistä tiukemmin. Ei se noitaa haitannut, hänen jopa vastaten siihen puristukseen tiukentaen pienesti omaa otettaan. Ilmeisesti sokea — ei Edna kyllä mennyt vakuuteen, että tuo oli sokea, mutta siltä tyttö vaikutti hänen silmiinsä... — huomasi reaktionsa ja pian ottikin kätensä noidan kädestä, pahoitellen äskeistä.
"Mitä pienistä", Aaltohiuksinen vastasi naurahtaen raskaan hengityksensä lomasta, koittaen keräillä itseään, jotta voisi paremmin lähteä kyselemään toisen kuntoa.

Mutta vieras ehti ensin. Nainen kiitti, saaden Ednan hymyilemään.
"Meidän on katsottava toistemme perään, ei kukaan muu sitä tee puolestamme", Noita naurahti, antaen toisen tulkita puheet miten halusi kun puhuttiin "heistä". He, naiset, heikommat, köyhemmät, kodittomat, kenties erirotuiset, vähäosaiset, mihin ikinä he sattuivatkaan sopimaan noista lokeroista.
Tummahipiä ojensi kättään pienesti sokean puoleen, tuon kämmentä hamuillessa, auttaen toisen paremmin jaloilleen. Siinä samalla Edna tarkisti uuden tuttavan päästä varpaisiin, varmistellen ettei tuo näkyvästi ollut loukkaantunut eikä ainakaan näyttänyt vuotavan verta. Hän oli tietääkseen tullut väliin aika ajoissa, joten tuskin miehet olivat ehättäneet naista satuttaa, mitä nyt kovakouraisesti olivat ehtineet koskea.

"Olen kyllä kunnossa, mitä nyt nyrkkiini sattuu iskun myötä hieman", Noita naurahti, koittaen kuulostaa jälleen positiiviselta ja ystävälliseltä, vaikka se oli ollut viimeaikoina kovin vaikeaa hänelle itselleen.
"Mutta et ole minulle velkaa mitään", Edna jatkoi nopeasti, "Ystävällisyydestä ei pitäisi vaatia palkkiota, ainakaan minun mielestä, enkä täten aio sinulta mitään odottaa vastapalvelukseksi".
"Paitsi ehkä lupausta siitä, ettet heti uusiin öykkäreihin mene törmäilemään, toista kertaa en ehkä onnistu sinua pelastamaan", Noita lisäsi vitsaillen.
"Olethan sinä kunnossa?", Seuraavaksi kyseltiinkin takaisin, "Eiväthän he ehättäneet sinua pahemmin satuttamaan? Tai muutakaan?".



// AAAH! Rare aksut on niin lipeviä että niitä ei niin vaan nappailla! Ja nyt kun sanoit nii joo... Ehkä pitäis joskus ottaa ja kattoo ensimmäisiä jaksoja nostalgian nimissä. Tosin en tiedä kestääkö nostalgia niitä dubbauksia, muistaakseni ne oli aika... mielenkiintosia loppupeleissä. EIHÄN SE LAPSENA HAITANNU MUTTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja varpu » 05 Maalis 2018, 16:29

Miten lohduttavalta pystyikään tuntua käsi omaan kiedottuna sellaisella hetkellä. Nainen, joka ei voinut silmiinsä varata, oli aina luottanut tuntoaistiinsa ja kuuloonsa kaiken, ja lämpimät sormet omiensa lomassa tuntuivat eräänlaiselta tieviitalta, rauhoittaen kiirehtivää mieltä heti ensikosketuksesta. Haikeaa oli siis päästää irti tunnustellakseen rosoisen seinän vieren, johon itsensä hetkeksi nojasi.
"Totta", Nuoska humisi takaisin, ääntä taittaen murteensa, aijanaikaiset hengenvedot. Heidän oli tosiaankin pidettävä toisistaan huoli, olivat sitten tuntemattomia toisilleen vai ei - heidän, jotka kokivat katujen karummat puolet kaikessa kauheudessaan. Hyvin harvoin oli kukaan pysähtynyt apua tarjoamaan - naisena, vähäpätöisenä, kodittomana, olit yhteiskunnan pohjasakkaa, kodillisten silmissä harvoin muuta kuin roskia kadunreunalla.

"Saanko edes tarjota sinulle jotain - juoman tai vastaavaa", valkeahapsinen kallisti päätänsä, oikoen vaatteitaan, jotka olivat välikohtauksessa kiskotut.
"Jos ei kiitollisuudenvelkana tai vastapalveluksena, ota se sitten vain ystävällisenä eleenä tuntemattomalta", sokea virnisti, vilkaisten kohti puheensorinan kohdetta.
"Olemme lähellä pohjoisen päätien viereisiä kapakoita, emmekö vain?", tämä varmisti, sumeat silmät palaten siihen, missä tuntematon pelastajansa seisoi.
"Ongelmat ovat arkipäivää kun nukkuu taivasalla", tämä naurahti, "mutta nyt sinulle lupaan, jos onnistuisin niitä välttämään."
Nuori Ylashja veti hiuksensa vapaaksi samalla kun oikoi huppuansa, sormet kuroen kiinni valkeat haituvat vain vetääkseen ne nopeasti hartioidensa kohdilta takaisin löyhästi kiinni. Miehet olivat ehtineet repiä tarpeeksi niin, että soittaja tunsi itsensä hietikkoon heitetyksi- pahemmilta vaivoilta kuitenkin säästyneenä.
"Kaikki kunnossa, kiitos sinun." Nuoska nyökkäili, kiepauttaen suortuvat takaisin niskaansa, mistä loput valkeasta hiuspehkosta levisivät pitkin selkää.
"Muutama mustelma tai naarmu sinne tänne- se on pientä siihen, mitä olisi voinut käydä", tämä hengähti, kurtistaen kulmiaan. Niin ilmeikkääksi olioksi silmänsä kuitenkin pysyivät samassa paikassa, kohti toista naista, pelastajaansa; pieni pilke tuossa sumeassa, sinertävässä katseessa.

"Pelastamisesta puheen ollen- saanko kuulla nimesi?" Nuori soittaja hymyili.
"Muuten lopun haurasta ikääni kutsun sinua tuntemattomaksi pelastajakseni", tämä naurahti heti jälkeen, tehden pienen kumarruksen; tarttui takin helmoista ja astui toisen jalkansa taakse, niiaten kasvojansa kohti maata.
"Olen Nuoska. Soittaja tien päällä, kuitenkin tänne maailmojen kolkkaan eksynyt", sokea nainen suoristi selkänsä, "ja anna kun arvaan hiukan; olet magian taitaja?"
Nainen hymyili toiselle, pientä virnettä huulillaan keikutellen sanojensa mukana; kyllä taikoja tekevä toisen tunsi ilman näköäkin, tunsipa hyvinkin. Tällä pimeällä kujalla ei ollut muita, katukissa tien päässä vain, kuulemassa moista puhetta.
"Henkesi on tulisieluinen, uskon, että sitä myös on magiasi", tämä kohotti kulmaansa kuin arvaukseksi, "osuvia olivat liekkisi, tuolla äskenkin." Sanojensa päätteeksi nainen napsautti sormiansa, huppu lennähtäen takaisin päänsä ylle niskastansa kuin tuulen mukana.

"Kyllä taikoja toisen tuntee, vaikken olekaan asiantuntija", Nuoska hymyili, nyökäten kohti tietä edessäpäin. Aurat ja olemukset olivat kuitenkin aina ollut se, mitä Nuoska parhaiten muissa näki; tunsi näiden sielua palasen, kun ei heitä muuten silmillänsä nähnyt.
"Vaadin kuitenkin, että annat minun tarjota sinulle edes juotavan, jos et ole kiireessä matkallasi." Siitä oli kauan, kuin kenellekään oli hän näinkään pitkälti jutellut. Näinkin suuressa kaupungissa oli helppo olla yksinäinen.

//hohoo rare aksu saakin olla sit tavoitteena! joo tuota,,,, lapsenahan ne meni mut mitähän nyt kävis D: EIPÄ TOSIN UNOHDETA LEGENDAARISIA DIGIMONIN SUOMIDUBBEJA // feel free to heittää nuo kaksi johonkin istuskelemaan vaikka jos tai kun koet ajan sopivaksi :D nuoska tallustaa mukana vaikka maailman ääriin sE LEIMAANTUU yksinäine pikkane :<
varpu
 

Re: Näillä kujilla on pimeää aamusta iltahämärään // Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Maalis 2018, 11:59

Tuntematon vakuutteli olevansa kunnossa, mitä nyt pieniä naarmuja tai mustelmia oli saanut kovakouraisesta käsittelystä. Sitä ennen valkohapsinen ehätti tarjoamaan juotavaa pelastajalleen, mainiten lähellä sijaitsevat kapakat. Sokeaksi - sikäli mikäli tyttö nyt oikeasti oli sokea! - tuo tuntui olevan harvinaisen hyvin kartalla.
"Aikalailla niiden paikkeilla", Edna vastasikin tiedusteluihin, kuulostaen siltä että harkitsi toisen ehdotusta. Eihän hänellä varsinainen kiire ollut, eikä kukaan häntä odottanut missään. Tai no, Leto odotti, kera lapsen, mutta enkeli oli tunnetusti kärsivällisyyden perikuva, joten tuskin tuo pistäisi pahaksi, jos Edna viipyisikin reissullaan hieman pidempään. Eihän hän edes ollut kertonut, mihin kellonaikaan mahdollisesti palaisi, kunhan hän ennen iltaa palaisi kotiin, niin ei aiheuttaisi turhaa huolta ja murhetta kenellekään. Sitä paitsi, syystä tai toisesta tämä tuntematon herätteli pienesti noidan mielenkiintoa. Harvoin hän jaksoi saatikka uskalsi enää kiinnostua kenestäkään tai edes harkita tutustuvansa kehenkään paremmin, siinä pelossa että tulisi vain pettymään tai petetyksi. Mutta jokin sokeassa herätteli sitä toivonpilkahdusta siitä, että ehkä hän sittenkin voisi koittaa suojamuurejaan laskea ja kerrankin yrittää sosialisoitua.

Tuntematon kyseli nimeä, saaden Ednan ähkäisemään pienesti. Moinen itsensä esitteleminen tuntui unohtuvan aina, syystä tai toisesta. Tosin ehkä se johtui siitä, ettei Edna pahemmin kehenkään halunnut tutustua, kuten todettu, joten nimen kertominen tuntui aina niin turhalta.
"Edna", kuului nyt kuitenkin nopea vastaus, noidan näkemättä syytä kertoa kokonimeään. Tuskin se edes kiinnosti tuntematonta, joka itsensä nyt kävi Nuoskaksi esittelemään, kertoen siinä samalla olevansa soittaja.
Tummahipiä muuttui astetta varautuneemmaksi, Nuoskan huomauttaessa magian taitamisesta. Eipä se salaisuus nyt ollut, kerta hän oli magiaa käyttänyt toista pelastaessaan, mutta aina kun puolituttu kävi magiasta kyselemään tai huomauttamaan, varautui sitä pahimpaan. Mutta sitä pahinta ei tällä kertaa ollut luvassa, Nuoskan esitellessä omia taitojaan, samalla kun arveli noidan magian olevan tuliperäistä.
"Siitä on hyötynsä näin talvipakkasilla", Edna virnisti lopulta, antaen nyt itselleen luvan puhua magiastaan toisen kanssa. Tuskin Nuoska häntä vartijoille ilmiantoi heti, kerta itsekin magiaa taitoi — ja sehän herätti Ednan mielenkiintoa entisestään. Tähän asti hänellä oli ollut vain opettajansa, joka magiaa taitoi, eikä ketään muuta jonka kanssa magiasta mahdollisesti puhua tai sitä harjoittaa. Joten nyt, kun edessä seisoi toinen taikoja, oli noita heti kiinnostunut. Vaikka omien sanojensa mukaan Nuoska ei mikään asiantuntija ollut. Eihän Ednakaan, sen takia hän kävi opissa.

"Mutta ehkä tämän kerran suostun vaatimuksiisi", Nopeasti noita jatkoi, vilkaisten ympärilleen, varmistellen ettei kukaan heitä ollut äsken kuulemassa, "Juotava kyllä kelpaisi, pitkän yön päätteeksi. Eikä minulla kiire ole vielä minnekään, joten hyvin ehdin aikaani kuluttamaan kanssasi".
"Tule", Olikin seuraava kehotus, nyt jo rauhoittuneen noidan lähtiessä askeltamaan kohden niitä kapakoita, joista puhe oli ollut. Edna piti askeleensa Nuuskan mukaisena, antaen sokean määrätä tahdin.
Väenpaljous kaduilla ei tietenkään ollut tummahipiän mieleen, mutta Edna nyrpisti vain nokkaansa ja piti katseensa maassa. Yllättävän paljon ihmisiä oli liikkeellä tähän hätään, mutta onneksi ne massat sijoittuivat lähinnä kaduille. Tähän aikaan kapakoissa ei pahemmin ollut väkeä vielä, mitä nyt muutama ikijuoppo tai matkalainen, jotka lämmintä sijaa hakivat jostain.

"Mistä päin tulet?", Edna lähti tiedustelemaan Nuoskalta, samalla kun naiskaksikko saapui vaatimattomamman kapakan ovelle, noidan aukaisten sen heille ja antaen Nuoskan kävellä edeltä sisään, "Vai oletko elänyt kaupungissa koko ikäsi — ainakin tunnistit paikat heti", tummatukka jatkoi, samalla kun he kävelivät sisään lämpimään kapakkaan.
Väkeä ei todellakaan ollut paljon ja paikka vaikutti muutenkin rauhalliselta. Suuri takka oli täydessä roihussa, lämmittäen ja valaisten koko kapakkaa mukavasti, luonnonvalon tulvien ikkunoista sisään muuten. Kapakassa ei ollut tunkkaista, ainakaan vielä, kun väkeäkään ei ollut paljon. Kapakan emäntä käänsi katseensa saapuvaan kaksikkoon, hymyillen mitä ystävällisimmin nuo nähdessään, tunnistaen jopa Ednan, joka isänsä kanssa silloin tällöin oli paikalla näkynyt ennen vanhaan. Myös asiakkaista suurin osa vilkaisi kaksikon puoleen, lähinnä vain katsoakseen kuka paikalle tuli ja kehtasi kylmää päästää hetken ajan ovesta sisään, mutta sen jälkeen huomio kääntyi takaisin omiin puuhiin, vaikka muutama silmäpari jäikin tuoppien takaa tuijottelemaan kapakan ainoita naisasiakkaita kaikessa hiljaisuudessa.



// NJOO EI :D Ylipäätään vanhat dubit on legendaarisia, ei saa unohtaa hopeanuolen kauniita dubbeja. JA VOI NUOSKA <3 Kohta puntissa kiinni jos Edna meinaa lähteä :'DD Also sori kun kestää vastailla mutta irl ja elämä ja asd X_x //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 4 vierailijaa

cron