Kimaltava jää

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Kimaltava jää

ViestiKirjoittaja Anonymous » 06 Joulu 2007, 17:12

Twiggy & Arthurious.

Lumi tuli maahan kevyinä hiutaleina ja kaksi hahmoa käveli kohti kylän keskustaa. Twiggy oli muutautunut täysin ihmisen hahmoon ja Artgurious oli myös ihmiseksi muuntautuneen, sillä hän pelkäsi, että puhuisi liian kovaan ääneen kun hän olisi hevoseksi tekeytyneenä. Aurinko oli vain vähän näkyvillä, kun taivas oli harmaana ja maa oli liukas, koska se oli jäässä ja jää kimalteli auringon vähäisissä säteissä. Pakkasta oli vähän ja tuuli oli heikko.
"Kaunis päivä." Twiggy sanoi ja venytteli, Arth käveli sanaakaan sanomatta hänen vierellään ja mulkoili paikalla olevia ihmisiä, jotka katsoivat oudosti heitä, sillä he olivat ensimmäisen kerran koko paikassa.
"Miksiköhän kaikki tuijottaa?" Arth ihmetteli ääneen ärtyneesti. Twiggy vain vilkaisi Arthia ja lähti kävelemään reippaammin eteenpäin. Maa oli niin jäässä, että Twiggy liukasteli vähän väliä.
"Varo, ettet liukastu!" Arth huudahti juuri ennen kuin Twiggy lensi ympäri ja lähti liukumaan eteenpäin. Arth lähti juoksemaan Twiggyn luo.
"Ai.." Twiggy sanoi lyödessään olkapäänsä johonkin todella kovaan ja kylmään.

//Dudeboy ja Sa tänne!!//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 06 Joulu 2007, 17:46

Sa

Sa oli seisoskelemassa keskustassa ja katseli ympärilleen. 'Aika kylmä keli hyvä etten jäädy tähän haarniskaan kiinni ja piikit ei saisi hajota sillä tarvitsen niitä.' Sa kuuli ääniä ja tunsi pienen kolahduksen jalassaan. Hän näki nuoren tytön törmänneen hänen jalkaansa. Sa pisti vasaran seinää vasten ja nosti tytön ylös. "Sattuiko kuinka pahasti? Eikä kannata liukua tuolla lailla nuori neiti ja nimeni on Sa, mikäs olla sinun nimesi?" Sa puhui samalla hytisten kylmyydessä. 'Talvi olla haarniskan vihollinen näköjään.'
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 06 Joulu 2007, 17:57

Twiggy & Arthurious.

Twiggy oli häkeltyneenä, kun tajusi yhtäkki vaan nousevansa ilmaan. Sitten kuului ääni.
"Ei tässä kuinkaan käynyt.. Olen Twiggy. An- anteeksi.." Twiggy sai sanat suustaan ja ääni tärisi hiukan säikähdyksestä ja osa tekijä oli äänen täsinään kylmyys. Arth pääsi vihdoi Twiggyn ja Sa:n luokse.
"Ei kai käynyt kuinkaan Twigs?" Arth kysyi, kuin huoltapitävä isoveli. Twiggy katsahti Arthia ja sen jälkeen Sa:ta.
"Ei käynyt kuinkaan.. Arth tässä on Sa ja Sa tässä on Arth.." Twiggy sanoi ja esitteli Sa:n ja Arthin, vaikkei Sa:taa itsekkään tuntenut muuta kuin nimeltä.
"Ai hei.. Sori Twigs ei yhtään ajatellut varmaankaan missä alkaa kiirehti tuolla tavalla." Arth naurahti Sa:lle ja pörrötti Twiggyn tukkaa, niin että tukka jäi pystöön. Arthin ottaessa kätensä pois Twiggyn tukan päältä niin Twiggy alkoi laittamaan hiuksiaan alas ja mulkaisi Arthia murhaavan näköisesti.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 06 Joulu 2007, 18:16

Sa

Kun Sa oli nostanut tytön ylös. Tyttö pyyteli anteeksi törmäämistään. "Ei se haittaa mitään." Sa otti vasaransa seinän vierustalta. Paikalle tuli nuori poika joka kysyi miten kävi ja kuunteli kun Twiggy esitteli hänet Sa:lle. "Hauska tutustua." 'Vai että anteeksi pyyntöjä ja vieläpä naurahti minulle. Pitäisi antaa opetus tuolle nuorelle.' Sa näki Twiggyn mulkaisut Arthia kohtaan. 'Nuoria rakastavaisia varmaankin ja nuo nimet kuulostavat jotenkin oudoilta.' "Muuten mitäs te täällä kylässä teette, etsittekö jotakin vai muuten vain seikkailemassa olette voisin liittyä seuraan mukaan." Sa puhui jotenkin hytisevällä äänellä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 06 Joulu 2007, 18:32

Twiggy & Arthurious.

"Olemme vasta saapuneet kylään.." Twiggy sanoi turhankin innokkaasti ja Arth murahti hänelle pahan enteisesti. Mutta päättäväisesti Twiggy jatkoi:"Tietenkin voit tulla mukaamme, jos haluat."
Art läimäytti käden omalle otsalleen, sillä hänen mielestään ei ollut kovin järkevää lähteä tuosta vain ihmisen kanssa jonnekkin ja vielä varusteista päätellen Arrth katsoi Sa:ta sotilaaksi. Twiggy potkasi Arthia nilkkaan, kun hän näytti niin vasten mieliseltä antaa myöten Twiggyn sanomiselle.
"No joo.. Tule vain jos haluat." Arth sanoi.
Kaikkea Twigs menee lupaamaankin! Arth murahti mielessään ja alkoi jo kääntyä jatkaakseen matkaa.
"Tunnetko sinä kylän kovin hyvin?" Twiggy kysyi innokkaasti Sa:ta. eikä välittänyt ollenkaan mitä Arth teki.
"Älä välitä Arthista, hän on yli suojelevainen, hän on minulle kuin veli.." Twiggy sanoi Sa:lle, kun Arth mököttäen seisoi selkä heihin päin. Arth lähti kävelemään jo etten päin ja Twiggy lähti myös.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 06 Joulu 2007, 19:05

Sa

"Siltä vähän näyttää" Sa nauroi ja katseli heitä kumpaakin. 'Jotakin outoa näissä kahdessa on.' Sa mietti ja huomasi Arthin käden läimäytyksen otsalleen. 'Tuo ei taida pitää sotilaista ja uskallakin loukata kunniaani niin katsotaan sitten.' Sa näki Twiggyn potkaisevan Arthia nilkkaan. "Teillä näyttää olevan riitoja ja tulen mukaanne, tunnen jotenkin tämän kylän." Sa huomasi Arthin menevän pois päin mutta tämä palasi takaisin. "Seuratkaa perässäni ja sanokaa minne haluaisitte mennä?"
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 06 Joulu 2007, 23:58

Twiggy & Arthurious.

"Ihan minne vain missä tapahtuu jotain!" Twiggy huudahti ja hänen silmät kiiluivat ja säkenöivät. Twiggy halusi parannella omia taistelu kykyjään, mutta Arth ei ollut kovin innostunut ajatuksesta päästää Twiggyä riehumaan minnekkään, missä voisi sattua jotain.
"Hmm.. Parempi, että pietät miekkasi tupeissa.." Arth huokaisi ja vilkaisi Twigsiä. Arth tiesi hyvin, että Twigs halusi päästä lähitaisteluun katsomaan olisiko hänen miekkataitonsa hyvin tallella. Twigs mulkaisi Arthia julmalla ilmeellä.
"Älä nyt aloita.." Arth sanoi, koska ilma alkoi hiukan kylmetä. Hän toivoi vain ettei Sa huomaisi tai tajuaisi mitään, sillä Arth tunsi nopeammin kun pakkanen alkoi kiriä edes muutamalla asteella.
"Ei sitten.. Pelkuri.." Twiggy tiuskaisi Arthulle ja käänsi katseensa Sa:han ja hymyili tälle.
"Jos et tahdo, älä tule sitten mukaan." Twiggy lausui hiukan härnäävällä äänellä ja oikein piinaavalla.
"No en minä sinua kyllä voi jättää tuosta vaan tavaallaan yksin, sillä sinusta ei tiedä kenen kanssa alat haastamaan riitaa, kun olet tuomoisella päällä." Arth sanoi vakavana, sillä itse hän oikeastaan oli aikaisemmin aiheuttanut tuon sinä saman päivänä härnätessään Twiggyä enne kuin he olivat tulleet kylälle.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 07 Joulu 2007, 00:23

Sa

Sa pysähtyi ja kuunteli mihin tyttö halusi mennä, toimintaa haluamaan. "Miten olisi pikkuinen leikki taistelu ja jos meillä olisi paljonkin noin innokkaita nuoria, hallitsisimme kaikkia maita lopullisesti." Arthin huolestunut ilme vaivasi Sa:ta paljon ja Sa tuijotti kypärän silmä aukkojen takaa jonkin aikaa Arthia silmiin. 'Ilma ei ole vielä paha mutta hyvinhän taistelussa voisi lämmitä paljon.' "Mitä sinä poika määräilet tätä tyttöä, onko sinulla käytöstapoja ollenkaan!" Sa raivosi kun kuuli miten tämä puhutteli tyttöä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 07 Joulu 2007, 12:07

Twiggy & Arthurious.

"Löytyyhän minulta tapoja. Ja sinä et tiedä yhtään mitään, joten ei kannata udella tai kuulet vielä jotain joka ei sovi sinun korvillesi!" Arth tiuskaisi ja katsoi Sa:ta halveksien.
"Minulle alkaa riittää kohta Arthurious! Olet ollut maanvaiva siitä asti, kun tulimme tähän kylään!" Twiggy huusi ja oli niin raivoissaan, että seuraava mikä häntä otti päähän olisi viimeinen pisara eikä mitään hyvää saattaisi tapahtua.
"Täällä on turvatonta olla." Arth sanoi ja vilkuili ympärilleen huolestuneena. Arth halusi vain juosta pois, jokin varoitti koko ajan häntä jokaisesta ihmisestä.
"Kuulutko sinä Sa armeijaan, jotka taistelevat haltioita vastaan?" Arth kysyi yhtään ajattelematta, että saattaisi paljaastaa heidät siinä paikkaa sotilaalle. Twiggyn silmät pyörenivät ja hän katsoi Arth:a, sillä Twiggygin tajusi mitä Arth saattoi juuri paljastaa Sa:lle, joka kuului kuninkaan joukkoihin, tai ainakin näytti kuuluvan. Twiggy yritti hymyillä Sa:lle, mutta se näytti pikemmin irvistykseltä, joka sisälsi tuskan tunnetta.
"Missä sitä leikkimielistä tappelua pystyy käymään?" Twiggy kysyi äkkiä.
"Sinun taistelut ei kylläkään ole mitään leikkimielisiä." Arth sanoi päätään puistellen.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 07 Joulu 2007, 16:53

Sa

"Kas kas, napero haastaa riitaa ja äläkä ärsytä minua." Salla oli pinna katkeamassa tämän Arthin kanssa.
"Ystäväsi kannattaisi pitää suunsa kiinni ja lopettaa tuollainen." Sa sai epäilyksiä lisää kun Arth kertoi että hänellä on turvaton olo. 'Hmm jotakin outoa on meneillään.' "Kuulun armeijaan ja olen vankityrmien johtaja, haltiat ovat ilkeitä olentoja ja lopeta se uhkailu minua kohtaan tai ei hyvää seuraa."
Sa puhui todella ärtyneellä äänellä. "Toisen ase pitää saada pois toisen kädestä, saada hänet luovuttamaan ja sitä voi olla ulkonakin."
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 07 Joulu 2007, 22:31

Twiggy & Arthurious.

Twiggy huomasi, ettei ollut ainoa kellä menisi hetkenä minä hyvänsä hermot Arthuriouksen kanssa. Twiggystä tuntui, että Arth yritti ihan tarkoituksella saada San hermot menemään todistaakseen Twigylle kuinka oikeassa oli. "Jos et halua olla täällä voit lähteä ihan vapaasti pois.." Twiggy sanoi närtyneesti Arthulle. Arth tuijotti Twiggyä, joka kääntyi kohti Sataa.
"Oletko seonnut Twigs, luuletko tosiaan että sinun on turvallista töppöillä täällä. Jos minä lähden olen melkein varma, että teet jotain törppöä.." Arth sanoi ja kääntyi Twiggystä. Arth oli raivonpartaalla, sillä tunnetusti ei tapahtunut mitään miellyttävää, kun hän lähti pois. Twiggy oli myös raivostumassa, mutta lopulta vain huokaisi.
"Joo.. Pitäisiköhän mennä kumminkin vähän reunemmaksi, kun olla tässä keskellä aukeaa?" Twiggy sanoi ja osotti kohti taloiden reunamia, joissa ei ollut ikkunoita.
"Minua ei kiinnosta alkaa tappelemaan nut, kun ei sitä tiedä milloin joutuu oikeasti tappelemaan." Arth sanoi ja otti pari askelta siihen suuntaan mihin Twiggy oli osoittanut. Twiggy lähti myös liikkumaan siihen suuntaan.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 07 Joulu 2007, 22:59

Sa

Sa kuunteli ja katseli kumpaakin. 'Vielä vähän riitaa niin nähdään mitä tästä todella tulee.' Sa huomasi kun Twiggy lähti tulemaan häntä kohti ja hän kuuli Arthin sanat. 'Hulluksi kutsuu näköjään tyttöä vaikka tyttö pitää taisteluista näin tulista tyttöä en ole tavannutkaan.'
"Mennään vaan sinne reunamille." Sa kuitenkin kiersi ja meni Twiggyn ja Arthin väliin asettuen kohti Arthia. Niin että Twiggy jäi San taakse varjoon. Sa pudotti kilpensä maahan ja asetti kummallekin kädelle vasaransa. "Kerrohan mikä sinua vaivaa? Ja eikä tyttöjä haukuta." Sa sanoi uhmaavasti.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 08 Joulu 2007, 01:10

Twiggy & Arthurious.

"Ai mikä minua vaivaa? Yritän piettää huolta Twigsistä, ettei hänelle kävisi samanlailla kuin yhdelle toiselle tuttavalleni, joka hinkui yhtä paljon taisteluihin ja kuoli ensimmäisessä." Arth sanoi ja katsoi pois päin Twiggystä ja Sasta. Arth oli omasta mielestään nähnyt liikaa taisteluja, vaikkei oikeasti ollut nähnyt kuin muutaman ja tuttavien kuolemista hän oli saanut tarpeeksi.
"Sa anna Arthin kiukutella, ei sille voi mitään, että hän käyttäytyy vähän väli kuin uhmaikäinen pikku lapsi." Twiggy sanoi Salle ja hymyili leveästi, sillä Twiggy oli alkanut jo tottua siihen, ettö Arth kiukutteli.
"Aloitetaanko?" Twiggy kysyi intoa täynnä ja veti vain toisen miekoistaan esille, sillä Twiggyn mielestä oli epäreilua jos hän käyttäisi molemmissa käsissä miekkojaan, vaikka niin niiden miekkojen kuului olla.
"Mitkä ovat säännöt?" Twiggy kysyi silmät suljettuina, kun Twiggy aukaisi silmänsä Arth tunsi kylmän hiipivät selässä, sillä Twiggyn silmissä oli nyt jotain jäätävää, silmät olivat muuttuneet.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 08 Joulu 2007, 02:12

Sa

"Tyttö haluaa vapautta jonkin verran." Sa sanoi ärtyneellä äänellä.
'Ei yhden ystävän kuolema tai tuttavan kuolema sureta yhtään.' Sa mietti. "Vasta lapsihan hän on ja uhmaikä ei ole näköjään jäänyt pois vielä." Sa höpötti nauraen ilkeällä nauru äänellä.
"Ei saa tappaa toista, eikä kukaan muu saa puuttua tappeluihin mukaan. Olen ehkä paremmin suojatumpi kuin sinä mutta olet nopeampi kun sinulla ei ole haarniskaa kuten minulla." Sa lähti kävelemään kohti Twiggyä pitäen vasaraa kaksin käsin. 'Nuo silmät ne ovat kuin haltialla.' Sa ajatteli kauhuissaan ja huitaisi päin Twiggyä vasaralla.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 08 Joulu 2007, 19:11

Twiggy & Arthurious.

Arth laittoi istumaan talon laidalle, kun Twiggy ja Sa aloittivat sen heidän leikkimielisen taistelunsa. San hyökätessä Twiggy heilautti miekkansa nopeasti vasaraan kiinni ja väiti toisen hyökkäyksen. Samalla Twiggy siirtyi nopeasti taaksepäin ja likasteli hieman.
"Ei hullumpi, ei." Twiggy sanoi naurahtaen. Arth mulkoili Twiggyä ja oli huolissaan, sillä pelkäsi että Sa tajuaisi, ettei Twiggy ollut ihminen. Twigyn kokokin oli aika lyhyt hän oli varmaan jotain 150cm pitkä ja liiankin laiha. Twiggy nosti miekkansa ja liikahti kohti Sata. Twiggy huitaisi miekallansa aluksi pelkästään ilmaa, ennen kuin huitaisi kohti Sata.
Anonymous
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron