Terve, vanha tuttu || AkumaTD


Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 4:09

Terve, vanha tuttu || AkumaTD

Ghost

Taivas punersi auringon alkaessa laskea jo maillensa, ihmiset alkoivat jo palailla koiteihinsa tai ainakin ne joilla sellainen oli. Ne joilla ei sellaista ollut olisi seuraava yö varsinaista taistelua hengestään viilenevässä ilmassa. Vain vahvimmat selviäisivät ja heikot taas... kuolisivat surutta ilman että kukaan jäisi kaipaaman. Luonto karsi aina heikoimmat ensinmäisinä ja vahvimmat saisivat elää.
Mutta nyt oli ihmisten kylään uskaltautunut jotakin huomattavasti massasta poikkeavaa. Mikä paistoi varmasti monien metrien päähän. Iho oli valkea kuin mies olisi käynnyt hetksi sitten kalkki kylvyssä, mutta se ajatus unohtui hetkessä kun tämän nuoren pojan näköinen miekkosen toinen puoli kasvoista ja toinen käsi oli musta- musta kuin yö. Eikä siinä kaikki herran toinen käsi oli täysin puhdasta luuta. Ei minkään näköistä lihaa päällä vain luuta, joka kertoi hyvinkin paljon jo herran lajista. Hän oli kuollut ja kuuluisi ihan muualle kuin tähän tallustelemaan, mutta kiitos erään velhon hän nökötti tässä. Aika perse homma tämä.

Repaleinen takki heilui hennossa tuulen vireessä kun Ghost astui pitkin ja vankoin askelin eteepäin tarkaillen eri parsilla silmillään jokaista liikkuvaa mikä ikinä liikahtikin. Hänellä oli tylsää... ja sekös tiesi vain yhtä asiaa!! Hänen olisi pakko tuhota jotakin, että saisi tekemistä. Hulluako? Voipi olla, mutta hän oli ollut eläessäänkin hieman mielenvikainen psykopaatti, eikä päässyt siitä kuolemankaan kautta eroon. Sääli... Ja hän kun oli sitä niin toivonut... ja paskat! Näin oli hyvä.

Edestä alkoi kuulumaan askelia, oikeastaan hevosen laukkaa kun kaviot hakkasivat tasaisesti kivistä tietä vasten. Ghost nosti katseensa lähestyvään yksinäiseen ratsastajaan hyvin tympääntyneen näköisenä ja näytti katsovan jonnekkin eteensä tuon ratsastajan ohi... Taisi olla muuten vartija? Mitäpä väliä? Aave pysähtyi ja antoi tuon miehen tulla kaikessa rauhassa lähemmäs ja kesken matkan tuo veti miekkansa. Aikoipa sitten ilmeisesti tappaa hänet, jotta saisi palkkaa pussiinsa. Gohts tuhahti ja veti valkoisen katanasa tupista niin että terä välähti viilto liikkeen muakana, kuin salama olisi iskenyt taivaalta. Hevonen kaatui maahan kuolleena rintakehä aukinaisena veren lentäessä... Gohst taas vaikutti ksekittyvän sillä hetkellä enemmänkin verisen katanansa katseluun.
"Voih, se meni likaiseksi." Ghost tuumasi kaksin kertaisella äänellään, joka kuulosti ihan siltä kun kaksi olisi puhunnyt yhtä aikaa... Hetken aave oli hiljaa kovin vakavana, mutta repesi sitten rätkättämään kuin hullu ihan tyhjälle. Ei hän itsekkään tiennyt mille nauroi, mutta vakavoitui nopeasti kun vartija parka näytti pompanneen pystyyn ja koitti varrastaa häntä keihääseen. Ghots kyyristyi ja tuikkasi katanansa vartijan mahan läpi vetäen sen sitten irti. Mies oli maassa ja Ghost suoristautui nostaen luuranko kätensä hieman ylemmäs ja ikään kuin kutsui hevosen ja miehen sielut luoksensa. Kaksi valkoista valo palloa ilmestyi ruumiista ja tulivat kiltisti Ghost-sedän käteen josta nuo imeytyivät hänen sisäänsä. Hän pärjäisi taas jonkin aikaa ilman.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 4:28

Black

Jälleen yksi kuolettavan tylsä päivä hovissa. Taas oli kokouksien aika ja siellä puhuttiin taas täysin samoista asioista, mitä viime kerrallakin.. on se kumma ettei asioita voinut päättää siltä seisomalta, vaan piti moneen otteeseen kokoontua samaan huoneeseen monta miestä keskustelemaan. Black istui hiljaa kuninkaan vieressä, naksautellen aina silloin tällöin sormiansa ja antaen aina sillointällöin oman mielipiteensä asiasta, kun sitä häneltä kysyttiin. Kyllä hän mielipiteensä olisi saanut ilman kysyntääkin antaa, hän vaan ei ollut kovinkaan innoissaan toisamaan sanojaan joka kokouksen yhteydessä.. mutta menköön.
Oltiin keskustelemassa siitä miten tulisi toimia pimeän kansan kanssa, mutta se keskustelu jäi lyhyeen kun sisään ryntäsi juoksupoika.. sen pahemmin koputtamatta.
Poika totta kai sai vihaisia mulkauksia, mutta ne katseet katosivat kun kuultiin, mitä asiaa pojalla oli. JÄLLEEN joku friikki oli riehumassa kylällä. Black hymyili itsekseen.. vihdoinkin jotain toimintaa. Aluksi Blackillä kävi mielessä että Jack olisi menettänyt kakkosensa hallinnan, mutta ei kai sitä nyt niin usein tapahtunut? Tai mistä Black sen tiesi, mutta koska juoksupojan puheista kävi ilmi ettei tämä friikki todellakaan ollut heidän riveissään, Black saattoi vain olettaa ettei se ollut Jack.
Kuningas jo määräsi muutaman miehen menemään katsomaan tilannetta ja ajatteli että se riittäisi, mutta siinä välissä Black nousi ylös ja sanoi menevänsä mukaan.. Totta kai hän menisi, kunhan pääsisi täältä vain pois!

No, Black käskytti vartijat takaisin linnalle saatuaan nuo kiinni.. ne olisivat vain tiellä, ihmiset kun eivät osanneet pelata tiimityötä velhon kanssa. Sen Black oli saanut huomata muutamaan otteeseen. Black mutti muotoaan sudeksi ja lähti nopein askelin kohti keskustaa. Ei siinä mennyt kuin pari minuuttia kun hän jo oli perillä ja näki tuon friikin.. ei, tuo ei todellakaan ollut heidän riveissään... jotain tuossa silti oli tuttua.
"Mistä teitä friikkejä oikein tulee?!" Black sanoi lopulta aukion toiselta laidalta. Vaikka hän puhui täysin normaalilla äänellään, kuulosti siltä kuin hän olisi huutanut.. sanat jäivät kaikumaan aukiolle, hälveten pikku hiljaa iltaisen kaupungin hiljaisuuteen.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 4:58

Ghost

Kuului karjahdus tai ainakin siltä se kuulosti hyvinkin paljon ja Ghost kääntyi katsomaan tuota yli isoa hauvaa. Hauvaa? Kyllä se hänestä hauvalle näytti ja aave jäikin sitten tapittamaan tuota hetken hiljaa pää kalellaan kovin vakavan ja mietteliään näköisesti, kuin miettien tuon kysymystä kovinkin vakavana ja harkitusti...
"MISTÄ MINÄ TIEDÄN!" Ghost sitten huudahti ja rätkätti sitten jotakin omaa siihen päälle niin että se kaikui jokaisessa lähellä olevassa kujassa. Hänellä tosiaan oli ihan kaikki kotona... Mies kuitenkin vakavoitui kuin käskystä ja heitti katanaansa hieman ilmaan ja alkoi sitten pyöritellä sitä ketjusta pitäen vierellään jonkin asteen virne naamallaan.
"...Ja sinä hauva paraskin puhuja. Oletko sattumoisin syönnyt liikaa?" Ghost kysyi sitten viitaten Blackin susi muodon kokoon, mutta pitihän tästäkin kysymyksestä tehdä hieman pilaa toisen kustannuksella... Hetken Ghost tapitti tuota isoa sutta silmiin, kunnes naurahti kepposesti ja pysäytti valkoisen katanansa pyörimisen, napaten sen käteensä joka jäi lepäämään kyljen vierelle.
Joku tuossa hepussa oli ikävän tuttua, mutta ikäväkseen Ghost ei sattunut nyt itsekkään muistamaan missä tuon oli nähnyt. Olisiko vanhuus iskenyt? Mies pyrskähti ajatukselleen ääneen ja oli vähällä purskahtaa nauramaan, mutta piti itsensä kuosissa (ihme kyllä).
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 5:23

Black

HIENOA! jälleen joku mielipuoli.. kumma kun ne tuppasivat aina Blackin tielle tupsahtamaan ja jostain syystä aina keskustorilla.. päitäisi varmaan välttää täällä liikkumista. Black katsoi tuota friikkiä päästä varpaisiin, sivuuttaen tämän loukkauksiksi tarkoitetut kysymykset.. lapsellista tuollainen oli, tosin Black ei voinut kiistää etteikö toisinaan itsekkin sortuisi tuollaiseen.. mutta teki sitä yleensä silloin kun halusi suututtaa vastustajansa, mikä oli tähän asti ainakin toiminut ihan hyvin.
Lopulta Black tuhahti pienesti ja muutti muotoaan takaisin normaaliksi, astellen sitten lähemmäksi tuota... lähempää katsottuna friikki näytti yllättävän tutulta.. Eipä tuolla mitään muuta asetta näyttänyt olevan kuin katana, mutta eihän sitä pitänyt toista aliarvioida sen takia.
"hmh... taas saadaan siivota veret pois katukivistä" Black totesi sitten vilkaisten hevoseen ja sotilaaseen, mitä tuo oli näemmä tappanut.. perhana, tätä menoa kadut täyttyisivät verestä.
Sitten Black nosti katseensa friikkiin ja alta aikayksiön ilmestyi tämän eteen ja laski kätensä tämän olkapäälle. Kuului valtava humahdus josta syntyi suuri, kirkas valo joka katosi muutaman sekunnin päästä. Valon kadottua He olivat siirtyneet toiseen paikkaan... he olivat tyhjiössä.
Ympärillä oli pelkkää mustaa.. niin sivuilla kuin takana ja edessäkin, ylhäällä ja alhaallakin. Ei mitää muuta kuin mustaa silmän kantamattomiin, Tila oli ajaton ja painoton.
Black oli siirtynyt kauemmaksi ja siesoi vähän matkan päässä toisesta.. se miksi hän siirsi heidät tänne oli hyvin yksiselitteistä. Mitä sitä suotta riehua kaupungilla ja vaarantaa sivullisten henkiä.. Täältä tuo friikki ei ainakaan pääsisi pois, ellei Black häntä päästäisi tai sitten Black menettäisi tajuaan.. tai kuolisi, silloin tuo tyhjiö katoaisi ja he palaisivat takaisin keskustaan kuin taikaiskusta.

".... olenko nähnyt sinut jossain?" Black kysyi lopulta katsoen vakavalla ilmeellä toista.. hän oli aivan varmasti nähnyt tuon jossain ennenkin!
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 6:32

Ghost

Hoo... Hauvastahan tuli ihminen! Vänkkää!! Hänkin halusi oppia tuollaista! Sääli vain, että hän oli nykyään tälläinen "friikki" ihmisten silmissä ja kukaan tuskin huolisi hirviötä oppipojakseen. No mitäpä tuosta hän oli ihan tyytyväinen tähän... Tai ei oikeastaan, hän haluaisi jo palata sinne mistä tulikin eli helvettiin. Siellä oli kodikasta eikä kukaan ollut nipottamassa jos jonkun nyt sieltä teurasti. Mikä paratiisi!
Tumma heppu tuli lähemmäs ja Ghost katseli tuota pää aavistuksen kinkallaan kovin välinpitämättömän näköisesti. Oikeastaan aavetta kiinnosti ja paljonkin tuo herra... Tuo oli niin tutun näköinen kuin olla ja voi, mutta aave ei saanut tuota pärstää juuri nyt mieleensä. Sitten tuo loi häneen katseen ja katoisi ilmestyen hänen eteensä. Ghost tapitti tuota silmiin eriparisilla silmillään nuolien hieman huuliaan samalla kun valo välähti ja he olivat siirtyneet muualle. Ghost katseli ympärilleen ja saattoi vain kierossa mielessään todeta että he olivat nyt jossakin tyhjiön tapaisessa, mutta eipä se tieto häntä paljoa auttanut millään tavalla. No ehkä niin, että tuo kalju pää pitäisi ensin hoidella että täältä paasee pois.

Velhon kysymykseen aave vain kävi nauramaan psykopaattista nauruaan kuin Black olisi äsken vetäissyt maailman parhaimman vitsin.
"Kuka välittää!? Ei sillä ole mitään väliä!" Ghost nauroi vaikka hänen jossakin takaraivossa olikin iso kysymys kuka tuo oli, mutta hän ei voinut todella pahasti vinksahtaneelle mielellensä enää yhtään mitään. Lapsesta asti ollut tälläinen sekopää, ehkä silloin vielä hieman lievempänä ja vanhempana vain paheni... Sitä kautta sitten oltiinkin hirressä muutaman hassun leikin jälkeen.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 6:52

Black

Kuka välittää? No totta helvetissä Black välitti siitä missä oli tavannut ja ketäkin! Jos hän ei saisi tietää mistä tuo oli tuttu, hän varmasti menettäisi muutaman yön yöunensa sen takia! Black vihasi sitä jos asiat jäivät auki tai kesken, varsinkin jos ne olisi helppo saattaa loppuun.
Jo nyt Black pystyi sanomaan ettei tuolla todellakaan ollut kaikki kotona.. tyyppihän nauroi kuin viimeistä päivää omille jutuilleen. Ties mitä tuon päässä liikkui, mutta toisaalta Black ei sitä halunnut edes tietää. Mutta tuon nauru kuulosti kieltämättä tutulta.. jostain kaukaa menneisyydestä, Black ei todellakaan saanut sitä päähänsä vaikka kuinka ajatteli!

Pitkään hän mietti ja mietti, mistä tuo oli tuttu.. Miettiessään Black ei tehnyt mitään muuta kuin tuijotti toista mitään sanomaton ilme kasvoillaan ja odotti että jotain pomppaisi hänen mieleensä..
sitten jostain.. syvältä hänen mielensä sopukoista tuli ajatus.. nuorempana hän oli kutsunut hengen manalasta maan päälle.. sen piti olla vain viaton kokeilu, ei Black edes uskonut että se olisi toiminut! Voisiko tuo olla se henki? Ei tämä friikki ainakaan elävien kirjoihin kuulunut, kädestä päätellen.. mutta Black ei uskaltanut mitään mennä vielä ääneen veikkaamaan, joten sivuutti sen asian hetkeksi.
"mitä hittoa sinä teet ihmisten kylässä?" Black kysyi avaten lopulta suunsa uudelleen, tällä kertaa puhuen vakavammalla äänellä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 7:32

Ghost

Velho hiljenikin pitkäksi toviksi ja Ghost katseli tuota päätään kallistellen kovin vakavan näköisenä. Mietti kenties jotakin? Anyway... Ei sillä ollut mitään väliä. Hiljaiseksi tuo oli mennyt joka tapauksessa ja sitten viimein tuo avasi suunsa esittäen kysymyksensä.
"Menikö tuollaisen kysymyksen ulos päästämiseen noin kauan!?" Ghost naurhati räkäsesti Blakille, mutta ei ihme ja kumma käynnyt nauramaan tällä kertaa. Oikeastaan muuttui varsin normaalin näköiseksi tuon naurahatessa. Hetken Gohost katseli toista ja kohautti sitten olkiaan laiskasti kuin olisi ohittanut tuon kysymyksen "hällä väliä" -tyylillä.
"Paaaaljon kysymyksiä, kysmyksiä... Joihin ei ole vastauksia." Ghost tuumasi sitten ja lähti kävelemään katanaansa jälleen pyöritellen ketjusta lähestymään Blackiä. Aave kiersi tuota ympäri kuin saalistaan ja pysähtyi sitten tuon taakse, jääden katselemaan tuon tatuointeja takaraivossa pää kallellaan jälleen.
"...Suojelee, suojelee pahoilta hengiltä... ja psykopaattinen viha? Heh, kiva" Ghost sitten lukaisi siinä sivussa Blackin takaraivossa olevat merkit ääneen ja naurahti lopuksi varsin leppoiasti. Silloin herra sattuikin muistamaan jotakin menneisyydestäään! Ei perkele tämähän on se sama herra joka hänet kutsui tänne ja hetkessä Ghostin ilme muuttui varsin leppoisasta hyvinkin uhkaavaksi. Hänen vakoitumisensa ei koskaan teiennyt mitään hyvää. Silti mies ei hyökännyt vaan pysäytti katanansa pyörimisen ja antoi sen jälleen levätä kyljellään.
"Hans Black? Sekö oli nimesi?" No vihdoinkin miehen äänestä alkoi kuulua järkeä, mutta se johtui lähinnä siitä että tämä oli hyvinkin henkilökohtaista.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 7:53

Black

Black olisi hakannut päätään seinään, jos lähellä olisi ollut sellainen. Perhana kun tuo osasi olla ärsyttävä tyyppi. Tosin oli Black paljon ärsyttävämpiäkin tavannut.. osa niistä vasta pikku lapsia, mitä tunnetusti olivat maailman ärsyttävimpiä otuksia.. näin Blackin mielestä. Mutta tuo Friikki ei antanut sen parempaa selitystä miksi oli kylällä haahuillut.. no, kai tuo vain halusi saada turpiinsa, tappaa huvikseen tai muuten vaan tutustua paikkoihin.. tosin jos paikkoihin olisi halunnut tutustua, olisi tehnyt sen vähemmän huomiotaherättävämmässä asussa..

Siinä vaiheessa kun tuo alkoi luettelemaan ääneen mitä kaikkea Blackin tatuoinnit merkitsivät, Black sai täyden varmuuden siitä että tuo oli juuri se hänen kutsuma henki.. Lisäksi tuo pamautti ilmoilla Blackin koko nimen, joka sai velhon vilkaisemaan miestä erittäin kiinnostuneen näköisenä.
"voi ollakkin" Black vastasi lopulta, pitäen katseensa tiivisti miehessä "ja sinä, mitä todennäköisemmin olet se henki, jonka manasi kauan sitten pois manalasta... en kyllä uskonut että olisit enää maan päällä, ei kai kukaan sinua ole sitten palauttamaan viitsinyt alkaa" Black sanoi hieraisten takaraivoaan.. huvittavaa.. tuohan oli henkiolento, aave, kummitus.. ja Blackillä oli juuri pahoilta hengiltä suojaava tatuointi, joten eipä tuo kai pahemmin häntä voisi satuttaakkaan.
"Menit sitten teurastamaan perheeni" Black totesi madaltaen ääntään.. tosin ei se Blackiä enää haitannut, ei hänellä oikeastaan koskaan ollutkaan ollut hyvät välit perheensä kanssa.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 8:38

Ghost

"A-a-a... Kuolleen miehen sielu vain, eli aave." Ghost sanoi heristellen luuranko sormeaan kun Black arvasi hänen lajiaan hieman vääräksi. Aave ja henki oli aavistuksen eri asia, sillä aave oli kuollut sielu ja henki taas... Öööh... Ei hän tiennyt, mutta eroavaisuutta oli vaikka kuinka paljon. Eikä sillä kummoisemmin väliä kun hän vihdoinkin monen vuoden jälkeen pääsee kostamaan tuolle sen että oli kehdannut häritä hänen rauhaansa! Siksi hän oikeastaan täällä maan päälle oli jäännytkin. Hän saisi rauhan vasta sitten kun tuo makaisi haudassaan. Mitään Ghost ei kuitenkaan sanonnut kun Black puhui jotakin hänen palauttamisestaan manalaan ja tuonpuoleiseen. Eipä ole ei, sillä hän on pysynnyt piilossa ja vasta ihan vast ikään herännyt iki unestaan uudestaan, kiitos muutaman kulkurin jotka sitä tulivat häiritsemään. Mutta niille on jo kostettu ajat sitten, joten ei siitä enempää.

"Niih... Mukava pieni mitätön kosto vain siitä että kehtasit häiritä rauhaa. Mitään ei saa ilamiseksi." Ghost tuumasi sitten olkiaan kohauttaen laiskasti. Miten harvinaista hän pysyi edes yhden lauseen ajan järjissään ja ilman repeämis kohtausta... Se ei kauaa kestänyt vaan mies kävi itsekseen hihittämään matalasti ja alkoi solkottamaan jotakin omaansa ihan omalla kielellään. Hän sitten rakasti näitä psyko kohtauksiaan! Sitten mitään varoitusta antamatta mies vakavoitui silmissä nostaen katseensa Blackiin, jonka perään tuo hyökkäsi Blackiä kohden koittaen viiltää tuota valkoisella katanallaan selkään. Ja vaikka Black olisikin väistänyt tai jotakin muuta oli Ghost hyökkäämässä jo ylhäältä käsin koittean sieltä käsin viiltää tuota vain jonnekkin mihin ikinä osuisikaan. Ghost siirtyi kauemmaksi ja jäi seisomaan aloillensa nostaen kätensä etu-ja keksi sormen osoittamaan Blackiä ja sormien päihin alkoi ilmestymään puhtaan valkoista energiaa. Ghost laukasi tämän pienen mutta tuhoisan sekä ennen kaikkea nopean iskunsa Blackiä kohden. Energia ammus oli tuskin silmin nähtävissä...
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 8:59

Black

pieni mitätön kosto... no, tuosta lauseesta saattoi päätellä ettei tämä herra pahemmin elämää arvostanut. Yllätys, näillä hulluilla oli aina taipumus vähätellä sitäkin asiaa. Mistä lie tullut hulluksi.. eikö äiti rakastanut pienenä vai rakastiko isä vähän liikaakin, tai jotain muuta "traumaattista" tapahtunut, Black ei oikeastaan välittäny.
No, sen kummemmin varoittamatta Ghost lähti hyökkäykseen. Black aisti jokaisen liikeen mitä teki.. tämä alkoi nyt väärässä paikassa haastamaan riitaa. Vaikka Ghostin hyökkäykset olivatkin nopeita ja ennen kaikkea tehokkaita, Black kykeni väistämään niistä jokaisen joko reilulla varoitus ajalla tai sitten viime tingassa. Ghostin tehdessä viimeisen iskunsa, energia ammuksen, Black katosi... Häntä ei näkynyt missään, ei kuulunut eikä häntä pystynyt aistimaan. Hän oli sulautunut yhteen tyhjiön kanssa, mutta pian hän taas ilmestyi näkyviin kauempana Ghostista.
"tiedätkö.. minä kutsuin sinut tänne manalasta... joten tiedän myös miten palauttaa sinut sinne" Black sanoi hymyillen kierosti, kohotti sauvansa ja iski sen voimalla maahan.
Kuului valtava Pamaus, jonka myötä maahan ilmestyi ympytän muotoon kuvioita, jotka hohtivat punaista valoa. Hetken päästä kuviot kirkastuivat, tuli suuri välähdys ja ympyrän kohdalle oli auennut portti, joka imi sisäänsä kauken epäelävän.
"Menetkös nyt kotiin vai tehdäänkö sopimus? Sinähän olet periaatteessa minun omaisuuttani, herra hyvä. Minähän sinut tänne kutsuin! " Black sanoi seistessään tyynesti valtavan imun aiheuttavan aukon vierellä...
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Touko 11, 2009 9:26

Ghost

Mistäkö hän on tullut hulluksi? Hän oli jo syntyessään hieman raiteiltaan mennyt ja tässä lopputulos. Mitään traumaattista tai muutakaan ei ole tapahtunut hänen elämänsä aikana. Kunhan nyt vain naksahti nupissa yhtenä ihanana päivänä niinkin pahasti, että lopulta hänestä oli tuli hullu murha mies. Ei sille voinut enää mitään se oli mennyttä.

Hän ei ollut osunnut ollenkaan? Ja tuo heppu oli kadonnut luomansa tyhjiön sisään... Selvä, tämä ei ollut yhtään hyvä juttu. Hän saattoi olla hullu, mutta ei niin hullu että aikoisi tapattaa itsensä turhan päiten. Hän halusi vielä olla täällä maan päällä kun sellaiseen kerta oli tullut vielä tilaisuus. siitä hän sai tavallaan kiittää tuota velhoa, vaikka se inhottavalta tuntuikin.
Velhosta puheen ollen tuo ilmesty jonkin matkan päähän hänestä ja puhui jotakin hänen palauttamisestaan manalaan. Heiheihei! Ei vielä! Ei hän halunnut! No eipä tuo hänen mielipiteitä halunnut pahemmin kysellä vaan paukautti maahan sauvallaan kerran ja maahan ilmestyi ympyrä muodossa punaisia kuvioita, jotka alkoivat kirkastumaan ja sitten välähti. Ympyrän paikalle ilmestyi portti, joka alkoi imemään häntä sisäänsä suurella imu voimalla, vaikka aave koittikin ottaa vastaan.
Black avasi suunsa ja ehdotti hänelle sopimusta... Ghost jäi tuijottamaan Blackiä hiljaa hyvinkin murhaavasti samalla kun portin suuaukko alkoi lähestymään uhkaavasti häntä.
"Mitä haluat?" Ghost sitten kysyi Blackiltä ja oli valmis kuuntelemaan tuon ehdotuksen. Hänellä oli kuitenkin hieman paha aavistus tämän suhteen, mutta muutakaan ei ollut.
"Ja voisitko sulkea tuon!" Ghos sitten ärähti vielä perään kun portti alkoi hipomaan jo turhankin lähellä.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 11, 2009 9:40

Black

Oho, tuohan meinasi kuunnella? Ei tämä tainnut sittenkään olla ihan tyhmä.. eikä tuo näemmä niin kovasti halunnutkaan takaisin hornan kattilaan, kun huusikin jo Blackia sulkemaan portin.
Black hymyili vahingoniloisesti, mutta napautti sitten nopeasti maata sauvansa kärjellä, jonka seurauksena portti sulkeutui kuin salaman iskusta.
"portin pystyy tekemään alle sekunnissa.. joten älä yritä mitään tyhmää nyt" Black sanoi.. kyllä, hän oli opetellut avaamaan portin helvettiin. Oikeastaan sen jälkeen kun hän oli Ghostin maailmaan manannut, hän oli tutustunut manaamiseen paremmin.. totta kai aikeina oli aluksi palauttaa tuo pikku vahinko samantien sinne mistä oli tullutkin, mutta se oli sitten jäänyt. Nyt tietenkin oli tilaisuus tehdä se, mutta mitä suotta.. tästä saattaisi olla hyötyäkin.

"pysy kaukana ihmiskylästä. Täällä ei teikäläisiä tarvita, paitsi jos olet innokas riveihin liittymään. Älä ikinä enää työnnä nenääsi kylän kaduille, älä edes vahingossa. Sovittu? Muussa tapauksessa passitan sinut saman tien takaisin sinne mistä tulitkin" Black sanoi vakavalla äänellä.. hän todellakin oli saanut tarpeeksi kylään eksyvistä mielipuolista.
"mitään muuta käyttöä minulla ei sinulle ole. Et selvästikkään ole yhteistöhaluinen ja minulla on jo yksi friikki vahdittavana... ja minä en välitä ketä tapat ja missä, kunhan pysyt kaukana kylästä." Black sanoi lopulta katsoen vakavasti Ghostia silmiin.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Touko 12, 2009 4:44

Ghost

Huh, toinen sulki viimein portin hänen "rakkaaseen" kotiinsa ja ilmoitti vielä ettei enää kannattanut käydä pelleilemään. No totta hemmetissä hän sen tajusi! Ei hän tyhmä ollut muuta kuin hieman... Kieroutunut mieleltään? Tai ei ihan vähääkään. No joka tapauksessa Ghost sitten veti katanansa huotaraansa omalle paikallensa ja jäi kuuntelemaan Blackin sopimusta. Eikä se ollut oikein Ghostin mieleen, mutta ei hänellä oikeastaan muutakaan tainnut olla. Tuonpuoleiseen hän ei halunnut palata vielä, vaikka nyt olikin viihtynyt sielä hyvin. Pitihän tämä pieni vahinko käyttää jotenkin hyväkseen ja Ghost oli päättänyt ottaa siitä aivan kaiken irti. Hänen oma entinen elämänsä kun sattui jäämään hieman kesken erään hirttosilmukan takia. Inhottava tapa kuolla jos ei muuta voinut sanoa, nimimerkillä kokemusta.

HAH! Hänkö muka ihmisten riveihin! Ei tulisi onnistumaan hän kun ei ollut kovinkaan uskollista ja toisekseen hänen mielenvikaisuutensa takia häntä tuskin huolittaisiin. Eikä muutenkaan kiinnostanut. Kiitos tarjouksesta vain Hans.
"Selvä, selvä... Poistun jos niin haluat." Ghost tuhahti ja katsahti ympärilleen jossa näkyi edelleenkin vain mustaa. Mustaa alhaalla, ylhäällä, oikealla, vasemmalla joka puolella. Tosin tässä poistumisessa olikin se ongelma, että hän oli hieman eksynyt... Hänen oli tarkoitus ensin vain tutustua tähän kaupunkiin pinnallisesti. Mutta sitten sattuikin pikku kömmähdys ja hän eksyi... Lopun tiedättekin? Ai mikseikö hän sitten lentänyt kun kerta osasi? Vartijat olisivat ampuneet alas aika varmasti, joten kävely nyt sattui olemaan paras vaihtoehto. Vaikka herätti näinkin aika hyvin huomiota. Katse laskeutui takaisin velhoon, oikeastaan aika tyhjän näköisenä kuin Ghostin päässä ei olisi sillä hetkellä liikkunut yhtään mitään.
"
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Monarkki

Viestit: 13539

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 12, 2009 5:02

Black

oho.. tuohan ihan totteli? Tämähän kävi helpommin mitä Jackin tapaamisen kanssa.. ainakin tähän asti se näytti siltä. Toivottavasti tällä herralla oli nyt sen verran järkeä päässä ettei tämä tosiaankaan mitään alkaisi yrittämään suotta.
Blackilla toki kävi mielessä että hän orjuuttaisi tämän.. tai pienellä hokkuspokkustelulla imisi itselleen tuon voimat, itse kutsutut henget olivat siitä kivoja otuksia. Mutta mitä suotta... Blacki elämä oli jo muutenkin melko sosiaalipitoista, eikä hän todellakaan tarvinnut yhtään enempää mielipuolia nurkkiinsa pyörimään.. ja tuo tuskin oli voimistaan luopumassa niin helpolla.

Black tuhahti pienesti ja napsautti sormiaan. Kuului ääni joka muistutti tuulen ulvontaa öisessä metsässä ja alta aikayksikön tyhjiö katosi ja he palasivat takaisin ihmisten kylään. Kylä oli hiljainen.. no, olihan nyt jo ilta ja lisäksi tieto siitä että kaduilla kulki friikki jota kuninkaan velho oli lähtenyt jahtaamaan, piti kaikki sivusta katsojat visusti sisätiloissa.
"osaat kai pois.. vai pitääkö saattaa?" Black kysyi lopulta tuijottaen toista melko apaattisella ilmeellä.
Toisaalta hän olisi halunnut tietää tuosta enemmän.. mikä hän oli ollut ennen kuolemaansa ja mitä tuolle oli tapahtunut.. mutta tuskin tuollainen friikki kykeni niin syvällisiin keskusteluihin tältä seisomalta.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3915

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Touko 12, 2009 6:13

Ghost

Ah, vihdoinkin tuo kalju pää otti tuon ärsyttävän tyhjiö paskansa pois ja hän pääsisi lähtemään täältä... vihdoin ja viimein. Olisi se jo aikaisemmin tehty, mutta sattui nyt pikku vahinko tuossa matkalla ja sitten tuo torvi vartija oli käynnyt päälle... Itsehän oli kerjännyt verta nenästään käydessään hänen päällensä. Ei sillä etteikö hän jo muutenkin olisi tuon päälle käynnyt. Ei hän voinut mitään sille, että oli tälläinen hieman höperö päästään. Onneksi häneltä kuitenkin vielä toistaiseksi löytyi älliä edes jonkin verran. Tosin väkisinkin kävi mielessä, että miksi hemmetissä tuo velho päästi hänet näinkin vähällä? Ajatellen nyt sitä että tuo tosiaan oli hänen "herransa" kun oli hänet tänne kutsunut. Tuohan voisi teettää hänellä vaikka mitä, mutta ilmeisesti tuo ei sitten todellakaan tehnyt hänellä ainakaan tällä hetkellä yhtään mitään. Jatkosta hän ei sitten tiennytkään...

Black esitti kysymyksen ja Ghost vain hymähti siihen kääntyi astellen muutaman metrin eteenpäin, mutta kääntyi sitten nopeasti ympäri.
"...En taidakkaan ostata. Näyttäisitkö?" Ghost sanoi varsin vakavana... Jollakin taas kellot soivat hieman jälki junassa.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö