Terve, vanha tuttu || AkumaTD

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Touko 2009, 18:35

Black

Black olisi lyönyt päätään seinään, jos lähellä olisi sellainen ollut. Vai että piti kylästä ulos saattaa.. luulisi tuon nyt muistavan mitä kautta tänne oli tullut, mutta ilmeisesti ei. No, Black tuijotti toista hetken kulma koholla mutta lähti sitten kävelemään tuon ohi, kohti kylän laitaa.
Parempi mennä länsikujien kautta.. siellä he eivät ainakaan herättäisi niin paljoa huomiota mitä muualla. Ainakin Black meni aina länsikujien läpi jos metsälle päin oli menossa.. se oli lyhin ja tietenkin vähiten huomiota herättävä reitti. Kenen tahansa ei tietenkään kannattanut länsikujilla hyppiä, naiset varmasti raiskattaisiin kuten varmasti lapsetkin ja heikot tapettaisiin tai vähintään hakattaisiin näillä kujilla.. Ai miksi kujia ei sitten puhdistettu? Se oli yksinkertaisesti mahdotonta. Aina jostain tuli uusia kerjäläisiä ja juoppoja, jotka loppujen lopuksi päätyivät länsikujien sokkeloisiin, pimeisiin kujiin hortoilemaan.
Tosin Blackillä ja Ghostilla tuskin mitään hätää oli.. jo pelkkä Blackin maine ja Ghostin ulkonäkö riittivät pitämään epäilyttävät tyypit kaukana ja visusti piiloissa. Tosin ei Blackiä olisi haitannut vaikka muutama rähinöitsijä vastaan olisi tullut, äkkiäkös nuo olisi tieltä eliminoitu.

Siinä heidän kävellessään Black vilkaisi Ghostiin ja katsoi tuota päästä varpaisiin, ennen kuin avasi suunsa.
"millaista siellä on? Portin toisella puolella..." Black kysyi lopulta.. kai tuo innoissaan olisi kertomassa ties mitä kauhukuvia siitä paikasta mistä tuli.
ja kyllä, Black kieltäytyi uskomasta että tuo oli tullut raamatun helvetistä.. manalasta mieluummin, portin tuolta puolen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Touko 2009, 19:17

Ghost

Kas, toinen todellakin aikoi saattaa hänet pois täältä. Hän kun ehti jo epäillä että tuo antaisi hänen itse etsiä ulos käyntinsä. Tosin se seikkailu voisi päätyä siihen, että hän päätyisi jälleen riehumaan ja sitten aave saisikin juosta henkensä edestä... Oli pakko myöntää hän ei kovinkaan pitkään voinut pitää tuollaisia lupauksia, vaikka hänet olisikin uhattu tappaa uudestaan. Ei se niin kamalaa ollut loppu peleissä. Pieni nippasu vain ja kaikki olisi ohi. Yksi syy miksi hän ei pelännyt kipua pahemmin, mutta ei kyllä pitänytkään siintä.
No joka tapauksessa Ghost lähti talssimaan "herransa" perästä kuin koulutettu koira konsanaan, jääden kävelemään kuitenkin hieman tuon perään katsellen samalla maisemia hiljaisuudessa. Taloja ja lisää taloja... Olipas kaduilla kumman hiljaista. No oli ilta jne. mutta silti oli aavemaisen hiljaista. Kai ihmsiet sitten jo tiesivät hänestä jo... Eikä Ghostia enempää se asia kiinnostanut ja se seikka pyyhkityi hyvinkin nopeasti pois miehen aivoista.
Katse kohottautui sitten Blackiin tuon udellessa millaista helvetissä olisi ja naurahti sitten piensti hyvinkin pilkkaavasti. Ei hän kuitenkaan tarkoittanut sitä pahemmin pahalla. Hän ei vain voinnut itselleen mitään.
"En saa kertoa." Ghost sitten vastasi siten miten asia oli. Kaikki jotka olivat käynneet tuopnpuoleisessa, eivät saaneet kertoa elävälle kokemuksistaan tai joutuisi pikku pirujen käsittelyyn ja näin kadotukseen. Tyhmä sääntö...
"Miksi yli päätänsä säästät minut?" Ghost kysyi vuorostaan velholta tuota alakantista tapittaen. Kerrankin hänkin osasi olla edes hetken normaalina ja puhua ihan normaalisti... Taisi hieman seura vaikuttaa siihen tällä kertaa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Touko 2009, 20:25

Black

Vai ei voinut kertoa.. sääli, Black olisi niin kovasti halunnut tietää. Mutta kai se oli parempi olla tietämättä... ja kai sekin selviäisi kuoleman jälkeen, tosin kuolemaan Blackillä ei vielä mikään kiire ollut. Hänellä nyt sattui olemaan muutama velvollisuus hoidettavana vielä ennen kuolemaa.
Sitten Ghost esittikin kysymyksen, mihin Blackin piti miettiä hetken aikaa vastausta.. miksi hän tämän säästi? Hänellä ei ollut hajuakaan! Ei niin minkäänlaista. Parempi olisi vain passittaa tuollainen hullu takaisin sinne mistä oli tullut ja korjata samalla virhe, jonka hän oli tehnyt kauan kauan sitten. Mutta ei..
"... koska on hienoa että on saanut kutsuttua jotain noin mahtavaa maan päälle.. mitä sitä suotta hyvää hukkaan heittämään. Sinä olit minun vahinkoni vuosia sitten ja se on minun tehtäväni passittaa sinut takaisin, mutta nyt ei ole aika.. lisäksi minä paskat välität elätkö sinä vai et ja mitä teet missäkin, kunhan pysyt kaukana tästä kylästä" Black vastasi lopulta.. ei kovinkaan täyttävä vastaus, mutta sai nyt kelvata.
Lopulta he saapuivat kylän reunalle. Black pysähtyi ja vilkaisi taavasemmalla tulevaa Ghostia.
"tuosta pääset ulos kylästä... jos et keksi paikkaa mihin mennä niin lähde vuorille päin, siellä on sinunlaisille tarkoitettu kylä.. mutta sen sinä kai tiesitkin?" Black sanoi lopulta... mikä piru siinä oli että piti olla näinkin isällinen tuolle yhtäkkiä?! lähtisi jo.. tosin Blackillä oli yhä vaikka kuinka monta kysymystä, mutta piti yhä suunsa kiinni.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Touko 2009, 21:27

Ghost

Ghost kuunteli hiljaa kun Black selitti hänelle vastaustaan ja hän unohtui taas pilkun nussintaan, ei etteikö hän olisi ollut tarkka tai mitään... häiritsi vain. "Korjaan, olen edelleenkin kuollut. En ole elävä." Ghost sitten muistutti Blackiä putsatessaan mustan kätensä kyntensä alusia verestä luuranko kädellään, eikä edes katsonut tuota puhuessaan. Eipä tuo varmaan tuosta pahemmin suuttuisi... Tai mistäs hän sitä tiesi? Ei hän tuntenut tuota henkilökohtaisesti, eikä oikeastaan edes tarvinnutkaan. Ghost ei tarvinnut ketään vierelleen paavottavakseen. Itsessään välillä hieman liikaakin vahdittavaa, kun ongelmissa oltiin tuon tuosta.

Sitten herra velho ottikin ja pysähtyi, Ghost pysähtyi itsekkin tuon vierelle ja lopetti siinä sivussa kynsiensä putsaamisen. Aave vilkasi Blackiä kun tuo tuntui pilkkaavan hänen ajattelu kykyä. Kyllä hänellä edelleenkin älliä tuollaiseen oli. "Tiedän tiedän..." Ghost puuskahti toista kättään huikaten kovin huolimattoman oloisesti ja jäi sitten katsomaan hetkeksi aikaa rakasta velhoaan, ja kuin tyhjästä sanoi tuolle: "Sinä haluat kysyä jotakin... Silmäsi kertovat." Ghost sitten avasi suunsa ja näytti nyt Blackille hieman älykkyys tasoaan. Hän oli hyvä arvioimaan muita pelkkien ilmeiden perusteella, sen hän olikin sitten oppinut murha hommissaan kun piti uhria arvioida pelkästään ilmeiden ja muun pikku kivan kautta. Pienikin muutos ilmeessä kertoi hänelle paljon.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Touko 2009, 07:38

Black

Ghost onneksi ei ollut niin tyhmä etteikö olisi tiennyt missä pimeä paikka oli. No, kai tuo siellä ennenkin aikaansa oli viettänyt? Ghost kun sattui olemaan hieman erikoisemman näköinen, joten tuo tuskin oli ihmisasutusten lähellä pyörinyt koko tätä aikaa.. niin, missähän tuo oli edes ollut tämän koko ajan? Mitä tuo oli tehnyt? Lisää kysymyksiä, joihin tuskin tulisi vastausta..
Sitten Ghost pamautti ilmoille että Blackin silmistä pystyi näkemään sen, että hänellä oli kysymyksiä. Ah, tämä olikin sittenkin astetta fiksumpi otus, eikä vain täysin kaistapäinen tappaja... kiinnostavaa, melkein kuin kaksi persoonaa.. tai sitten ruuvvit oli vain löysällä.
"minulla on vaikka mitä kysymyksiä mutta meillä ei ole aikaa rupatella täällä.. minun piti tulla tänne hoitelemaan sinut pois päiviltä tai häätää sinut kylästä, ei tehdä tuttavuutta kanssasi..." Black vastasi sitten hetken päästä.. toisinaan häntä itseäänkin ärsytti että hänellä meni joskus jonkin aikaa ennen kuin hän vastasi mitään. Ei se johtunut siitä että hän oli hitaalla vaan hän ei tiennyt miten sanat asetella.. ottaen nyt huomioon että hän oli loppujen lopuksi melko antisosiaalinen henkilö, joka ei pahemmin puhellut kenellekkään. Tosin antisosiaalistuminen oli jäänyt vähän vähemmälle sen jälkeen kun hän oli mennyt naimisiin ja vielä vähemmän kun Jack oli tullut kehiin.
".. kuka sinä olit ennen kuin kuolit?" Black kysyi sitten, kai tässä nyt yhden kysymyksen kerkesi kysymään? Jos ei niin ainahan Black voisi lähteä "saattamaan" friikkiä, mutta se taas ei ollut illan suunnitelma..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Touko 2009, 08:06

Ghost

Toinen pamautti vastauksensa ilmoille ja ilmoitti, ettei ollut aikaa rupatella hänen kanssaan pahemmin. Kuulehan poika hyvä, sinusta oikein paistaa kysymyksien tulva ja haluat ilmeisesti tietää paljonkin Ghost-sedästä. Eikä Ghost sitä pahemmin ihmetellytkään... Olihan hän varsin mielenkiintoinen tapaus loppujen lopuksi. Harvoin sitä kuolleeseen törmäsi kaduilla ja pääsi puhumaan ihan avoimesti. Se olikin sitten ihan toinen juttu suostuisiko hän menneisyydestään tai muustakaan kertomaan. Eivät ne hänelle herkkiä asioita olleet, mutta mitä suotta kailottamaan jokaiselle menneisyyttään tai mitään muutakaan.
No jokatapauksessa Black ei todellakaan enää halunnut ilmeisesti enää hänen kanssaan olevan tekemisissä, joten tuo kerkesi astua muutaman hassun askeleen eteenpäin kun kuuli velhon esittämän kysymyksen. Ghost kääntyi yhdellä jalalla ympäri kohden velhoa ja jäi tapittamaan tuota hetkeksi aikaa pieni virne kasvoillaan. Ensin haluaa hänet pois ja nyt haluaa sittenkin udella hänestä lisää. Ei sitten osannut päättää...
"Ihminen, joka ei enää muista entistä nimeään..." Ghost sitten avasi suunsa, kertoen nyt alkajaisiksi mikä oli ollut lajiltaan ja jatkoi: "Ja sarjamurhaaja, joka joutui sitten köyden jatkoksi. Loput tiedätkin." Ghost kertoi varsin lyhyesti, mutta varsin täydentävästikkin. Eikä Blackin oikeastaan tarvinnut enempää tietääkään, mutta silti aave avasi vielä suunsa: "Muuta?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Touko 2009, 17:57

Black

Ghost kertoi olleensa ihminen ja kaikenlisäksi sarjamurhaaja.. lupaavaa, ei ihme että tuolla oli ruuvit löysällä. Hetkeksi Black jäi miettimään olisiko tuo voinut olla joku "kuuluisa" sarjamurhaaja josta hän olisi saattanut kuulla edes jotain, mutta ottaen huomioon että Ghost oli ollut "aikuinen" kun Black tämän oli manannut ja Black oli tuolloin vasta teini, joten tuskin Black häntä tiesi.. Ghostin täytyi olla huomattavasti vanhempi mitä hän, puhumattakaan siitä että tuo oli saattanut viettää vuosikausia manalassa.
No, Ghostin elämä oli päättynyt hirttosilmukkaan.. surullista sinänsä, Black piti hirttämistä erittäin.. tylsänä kuolemana. Giljotiini olisi ollut kivempi, tai joku muu raaka tapa missä veri olisi lentänyt. Mutta hirttäjäiset olivat koko kansan kestosuosikki, joten oliko tuo nyt sitten ihme että se oli suosituin teloittamis tapa.
Ghostin kysyessä olisiko Blackillä vielä muuta, velho pudisti päätään ja nyökkäsi kohti katuja.
"he lähestyvät jo.. vartijat, niitä tulee aina muutama perästä tarkistamaan kuinka on käynyt" Black sanoi ja jatkoi "Sinun on nyt paras mennä.. tai joudun passittamaan sinut takaisin porttiin mikäli vartijat näkevät että olet vielä täällä" Black lopetti ja otti pari askelta taaksepäin, jääden kuitenkin varmistamaan että herra oikeasti poistuisi täältä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Touko 2009, 18:40

Ghost

Black ilmoitti ettei tuolla ollut enää mitään hänelle ja vartijatkin alkoivat lähestymään. No oikeastaan hän olisi hyötynyt uskomattoman paljon noista vartijoista, mutta portin avaaminen ei kuulostanut kovinkaan mukavalta tempulta, joten... Kai sitä olisi poistuttava vähin äänin? Mutta lupaustaan hän tuskin tulisi pahemmin pitämään, sillä hän ihan varmasti palaisi ihan omaa hulluuttaa takaisin, sekä huomattavasti helpomman saaliin toivossa. Eläintten pikku sieluilla kun ei kauaa eletä. Ihmisten sielut olivat huomattavasti pidempi kestoisempia ja niitä tarvitsi vähemmän.
Ghost kääntyi sitten ja lähti kävelemään katuja pitkin muureille, jonka läpi käveli kylän ulokopuolelle. Ei jaksanut vaivautua ja hyppiä muurien yli, saati sitten lentää sitäpaitsi tämä tapa herätti vähemmän huomiota.
Muurien ulkopuolella Ghost vielä vilkasi taakseen tapittaen muuria kuin siinä olisi seissyt joku pieni hymy kasvoillaan. Hmh, mukavaa kun näki välillä tuttuakin, mutta lupaustaan hän ei pitäisi. Hän palasisi vielä näille nurkille mooonta kertaa. Ei hän turhaan sarjamurhaaja ollut, ja jos suunnitelmaa ajateltiin niin iskut piti tehdä nopeasti ja sitten lähteä kalppimaan. Kyllä hän sen verran velhoa kunnioitti. Manala ei houkutellut ei.
Olkiaan kohauttaen laiskasti Ghost sitten katoisi metsän pimeyteen ja turvaan.

//Kiittelen pelistä ^^//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Touko 2009, 19:48

Black

Black katsoi kun Ghost lopulta lähti poistumaan paikalta. Jokin kertoi Blackille että tuo tulisi vielä palaamaan.. eiväthän he mitään sitovaa sopimusta olleet tehneet ja tuo myöntyi Blackin pikku pyyntöön melko nopeasti.. tuskin tuo oli edes loppuun asti ajatellut lupaustaan vaan hätäisesti lupaillut mitä pyydettiin, jottei kohtaisi taas turmiotaan. Niin Black ainakin olisi tehnyt, sen verran kiero hänkin oli. No, mikäli hän näkisi tuota aavetta täällä enää ikinä, voisi seuraukset olla kohtalokkaat.. tai sitten tehtäisiin uusi sopimus, ehkä Black voisi valjastaa tuon voimat käyttöönsä.
No, sen pahemmin asiaa miettimättä Black lähti kävelemään varijoita vastaan, jotka kyselivät varovasti mitä oli tapahtunut. Black ei vastannut mitään vaan murahti ohimennen jotain omaansa joka riitti vartijoille. Nämä eivät yksinkertaisesti uskaltaneet kysellä velholta tuon enempää. Hyvä niin, Black ei todellakaan ollut halukas selittämään mitä oli tapahtunut.
Joten Black paineli takaisin linnalle, kertoi Kuninkaalle mitä oli tapahtunut ja painui sitten omaan mökkiinsä, perehtymään paremmin aaveisiin ja henkiolentoihin...

//jep jep ^^ jälleen kerran oli ilo pelata! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron